Tontti kyllä jyrää ääliövihreät todella maanrakoon, ja osuu niin oikeaan.
Tontti myös pyytää anteeksi ydinvoimavastustustaan.
"Kun muutaman vuoden katsoin vihreitä sisältäpäin, tajusin, ettei se ole vakavasti otettava aikuisen ihmisen puolue vaan opiskelijajärjestö. Vihreät on etuoikeutetun kaupunkilaiskeskiluokan protestiliike, jonka käyttövoima on muutaman vuoden välein uusiutuva opiskelijasukupolvi, joka tarvitsee jotain vastustettavaa identiteettinsä rakentamiseksi. Sitten he kasvavat aikuisiksi ja alkavat äänestää aikuisten ihmisten puolueita.
Vihreä liike on käytännössä syntynyt vastustamaan ydinvoimaa. Pysähdytäänpä miettimään tätä nyt kunnolla. Puolue, joka juuri nyt kaikkein eniten pitää ääntä ilmastonmuutoksesta ja syyllistää kaikkia muita kuin omia äänestäjiään, on jo kaksi kertaa lähtenyt hallituksesta ydinvoiman takia. Siis koska päätettiin panostaa ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta tehokkaimpaan mahdolliseen energiantuotantoon.
Vielä vähän aika sitten ainoa asia, mitä vihreät osasivat maataloudesta sanoa, oli luomu, lisää luomua, niin maailma paranee. Siis tuo modernin tieteen ja teknisen kehityksen sivuuttava homeopaattinen puuhastelu, jonka ilmastopäästöt ovat suuremmat kuin muulla maataloudella. Miljoonien tukieurot virtaavat koko ajan tähän kalliiseen ja tehottomaan harrastustoimintaan."
Vihreät ovat samanlaisia sekopäitä fanaatikkoja, jota neukkulan ihailijat oli aikanaan. Näitähän siirtyi sittemmin vihreisiin.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Jumalaade, mahtaa virheitä potuttaa, kun Tontti sanoo totuuden.
"Jarkko Tontti IS:lle:
'Suurimmalle osalle suomalaisista
vihreillä ei ole tarjota mitään' "
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005036409.html
"Jouduin huomaamaan, kuinka järkyttävän hatarin tiedoin ja vähällä asiantuntemuksella tehdään erittäin isoja ja tärkeitä päätöksiä. Myös monimutkaisten kysymysten raaka yksinkertaistaminen tuntui pahalta." (J.Tontti , Aamulehti 26.2.21)
Aiai, nyt kyllä Vehreitä vtuttaa! Että joku kehtaa kertoa tuollaista!
Miksi tuo on juuri nyt nostettu uutiseksi?
Tontti erosi vihreistä jo v.2016, eikä taatusti siirry persujen äänestäjäksi.
Omien sanojen mukaan ideologisesti lähin on hänelle RKP.
Vihreet on äärivasemmistolaisia fanaatikkoja.
Totuuksista on aina hyvä muistuttaa.
Aika pahaa!
Lukenut mies, varmaan sopii.
Hyvin sanottu.
Vielä puuttuu se että vihreät ovat fundamentalisteja jotka ovat valmiina heittämään pesuvedet pois vaikka tietävät monen lapsen menevän siinä mukana, kunhan ensin ovat varmistaneet etteivät itse joudu millään lailla kärsimään teoistaan.