Toimintaa seurataan toiminnan-/tilintarkastajien toimesta.
Eikö valittuihin tarkastajiin luoteta, kun joissakin tapauksissa vaaditaan erityitilintarkastusta?
Miksi?
Eikö valittuihin tarkastajiin luoteta, kun joissakin tapauksissa vaaditaan erityitilintarkastusta?
Miksi?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Erityistilintarkastus
Erityistilintarkastusta tarvitaan esimerkiksi silloin, jos epäillään, että yhteisön talouden hoidossa on mahdollisesti rikottu lakia tai asetuksia. Tarkastus voi kohdistua väärinkäytösten selvittämisen yhteydessä esimerkiksi tehtävien, toimivaltuuksien ja vastuiden määrittelyyn sekä sisäisen valvonnan ohjeistukseen.
Usein tarkastajiksi valitaan epäpäteviä hyviä kavereita järjestön omista ympyröistä, jolloin jäsenistöllä voi syntyä epäilyksiä väärinkäytöksistä.
Minkä laisista vääryyksistä on jääty kiinni?
Meidän yhdistyksessä on epäily puheenjohtajan rahojen käytöstä. Sen takia kokous vaati erityistarkastusta kaikista tileistä. Ei sen ihmeellisempää epäilyä.
Mikä yhdistys?
Asia ei minulle mitenkään kuulu, mutta nyt en ymmärrä mitä ja mistä horisette.
Verottaja on se, joka yleensä määrää eritystilintarkastuksen.
Se tekee sen silloin, kun sillä on perusteltua aihetta epäillä mm. peiteltyä osingonjakoa tai muuta merkittävää virhettä tilinpäätöksessä.
Mikäli jonkun yhdistyksen luottamushenkilöitä esim. vuosikokouksessa epäillään väärinkäytöksistä, ei siitä pitäisi käyttää nimeä erityistilitarkastaus, sillä se tarkoittaa siis aivan muuta.
Kokous voi toki päättää, että tilinpäätös annetaan ulkopuolisen KHT tai HTM- ammattitilintarkastajan tarkastettavaksi, mikäli esim. vastuunvapautta ei myönnetä. Aivan pikkujuttuja ei siis kuitenkaan kannata tarkistuttaa.
Mulla on vaan rahatilejä useita mutta ei erityistilejä eikä mitään tilejä tarvi muiden tarkastella.
Jäsenistö myös voi vaatia erityis tilin tarkastusta, jos on epäilys raha varojen väärin käytöstä tai muusta vilpillisestä toiminnasta.
On tapauksia joissa omat ja yhdistyksen rahat ja juomat ovat menneet sekasin...
Erityistarkastus etenee pitemmälle laskujen ja maksujen seurannassa . Esim, onko laskuille oikeaa perustetta jos vaimolle maksetaan palkkaa vaikka ei ole töissäkään.