Paavali kääntyi Korintossa Mormooniksi

Paavali kääntyi Mormooniksi Korintossa, kun Saatanan enkeli oikein hätä koitteli.

1. Kor. 15:29

Mitä muutoin ne, jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta, sillä saavat aikaan? Jos kuolleet eivät heräjä, miksi nämä sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan?
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Paavali oli tuuliviiri, joka kumarteli joka suuntaan ihmisten mielisuosiota tavoitellaakseen.

" kaikille minä olen ollut kaikkea" (Paavali)

Äänestä

Mormonit tekevät sijaiskasteita kuolleiden puolesta, mutta uhkaavat vanhempia kuolemalla ja helvetillä, jos he vievät lapsensa saamaan kristillistä kastetta oikeaan kirkkoon. (näin lukee Mormonin kirjassa)
Helluntailaisilla on ihan samanlaista henkeä kasteasioissa.

Äänestä

Aivan.

Äänestä
  • Piru kaataa lahkoihin menneen ihmisen lattialle selälleen ja siinä ihminen tärisee ja vapisee, kun piru lyö leimansa 666 lahkolaisen otsaan ja käteen ja iskee vielä mikrosirun ihon alle, jotta pystyy seuraamaan uhriaan.

    Äänestä

Varmaan tämän aloittajapiip mielestä Paavali ajoi kuorma-autokortinkin siellä ollessaan.

Äänestä

Hyvä havainto.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Paavali kääntyi Mormooniksi Korintossa, kun Saatanan enkeli oikein hätä koitteli.

1. Kor. 15:29

Mitä muutoin ne, jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta, sillä saavat aikaan? Jos kuolleet eivät heräjä, miksi nämä sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu