Sigtunassa poltettiin kuninkaan koulu

Anonyymi

Kallekustaan sisäoppilaitos poltettiin kivijalkaan myöten. Kävin ko paikassa 15-vuotta sitten - ainoa ulkomaalainen jonka näin oli taksikusti mutta paikka on nyt erityisen taajaan mamutettu. 5 vuotta sitten nämä polttivat 1600-luvulla rakennetun kappelin. Sigtuna on maan vanhimpia

https://rikosuutiset.fi/ruotsin-sigtunassa-poltettiin-yolla-koulu-ja-ammuttiin-mies/


Ruotsi. Sigtunassa sijaitsevan Märstan koulun tulipalosta annettiin hälytys yöllä 01.03. klo 01.30. Muutama tunti myöhemmin alueelta löydettiin kuollut henkilö ja poliisi tutkii, onko tapauksilla yhteyksiä, kertovat SVT Nyheter ja Aftonbladet.

Samoihin aikoihin tulipalon syttymisen kanssa alueelta oli kuultu useita laukauksia. Poliisin etsinnöissä ei kuitenkaan aluksi löytynyt ketään, eikä myöskään tyhjiä hylsyjä. Poliisi oli jo lopettamassa tämän tutkimuksen, kun noin klo 03.00 löysi kuolleen henkilön Ölstan ympäristöstä, ja pyrkii nyt tunnistamaan uhrin, lehdet kertovat.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuttavani matkusti matutaksissa viime kuussa, nyt hän menehtynyt koronaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2763
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2350
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2110
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1894
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1741
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1735
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1706
    8. 114
      1699
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe