Luuletko näyttäväsi tunteesi selkeästikin?

Tuskin näytän kovin selkeästi, olen mestari peittelemään.

Ehkä se miten lähelle sut päästän ja syvä katse kontakti. Uppoan liikaa. Huomasin viimeksi kuinka kauniin ruskeanvihreät sun silmät on.

Käyttäydyn samoin kaikkien kanssa. Puhevika ja punastelu pahenee hänen seurassaan, tiedostan katsekontaktin liiankin hyvin ja välttelen tavallaan sitä etten paljasta itseäni. Ihan aikuinen ihminen kuitenkin jo.

Itse työskentelen sherwoodin metsässä ja sielä toimii tiimityö! Ollaan samaa porukkaa kaikki eikä ketään kohdella eriarvoisesti, oli ihastusta tai ei

Ääni. Kaiken muun pystyn peittämään, mutta ääneni elää omaa elämäänsä ja puhun hänelle tosi pehmeästi.

Yritän käyttäytyä samalla tavalla kuin muidenkin kanssa, mutta harvoin onnistuu.
Sen oon huomannut, teen automaattisesti kaikkia pieniä asioita hänen vuokseen että hänen työnteko/ työpäivä olisi vähän mukavampi.
Olen muitakin kohtaan auttava, mutta hänen vuoksi teen paljon enemmän jos vain jollain tavalla voin.

Selkeä en varmasti ole, koska välillä joudun tietoisesti itseäni jarruttamaan. Uskon, että hän on huomannut miten paljon pidän hänestä ja miten saan tilanteen hallintaan aina välillä. Tämä on jo kestänyt vuosia ja edelleen se paras hetki päivästä on se hetki, kun hän jää kanssani juttelemaan. Imen jokaisen hetken itseeni. Meillä on yhdessä ollut monta hauskaa hetkeä ja hyviä keskusteluita. Joissain tilanteissa kuvittelen tuon aikuisen miehen olevan kiinnostunut minusta ja hän hakeutuu seuraani. Seuraavassa hetkessä hän on välinpitämätön ja etäinen, kunnes taas... Uskon hänen huomanneen miten sosiaalinen ja pirteä olemukseni välillä hengästyy sekä sekoaa ajatuksissaan, kun hänet näen ja juttelen. Kyllä hän takuulla huomaa miten nautin hänen seurastaan. Nämä on kuitenkin vain höpsön keski-ikäistyvän äiti ihmisen tunteet, jotka voivat jopa huvittaa häntä. En silti saa niitä pois enkä kehtaa niitä sanoakaan ääneen hänelle. Uskon, että naisena hän pitää minua mukavana ja luonteestani pitää todella sekä työtavoistani joilla haluan hänen työtään helpottaa, mutta ulkoisesti en ole sitä mitä hän haluaa. Olen tavallinen täti 😅

En varmaankaan näytä kovinkaan näkyvästi ja etenkään jos ei ota selvää mitä toinen voisi tuntea, ollaanhan sitä kuitenkin työpaikalla niin se koputtaa takaraivossa vaikka tunteita olisi paljonkin eikä vaikuttaisi sinällään työn suorittamiseen. Katsekontakti on kinkkinen asia sillä se riippuu niin paljon siitä toisesta. Kädet saattavat täristä. Ehkä selkeintä on että ainakin omalla kohdalla annan vain ihmisen josta todella pidän tulla fyysisesti hyvin lähelle ja olla siinä. Jopa koskettaa. Muutoin teen tilaa jos se on vain mahdollista.

Kysymällä tietysti selviää.

Olen itkenyt silmät päästäni, kun ihastukseni viimeinen työpäivä koitti. Työskentelimme yhdessä 2 vuotta todella tiiviisti pitkän projektin parissa. Koko ajan meillä oli selvästi vetoa mutta koskaan ei kumpikaan tehnyt elettäkään asian eteen, koska olimme tahoillamme naimisissa. Kun projekti päättyi, tämä ihminen vaihtoi työpaikkaa ja muutti toiseen kaupunkiin, olin todella murtunut. Työporukan kesken juhlituissa läksiäisissä purin huuliani ja nielin kyyneleitä. Hän huomasi ja tuli vetämään minut sivuun neuvotteluhuoneeseen, jossa puhkesin hillittömään itkuun. Myös hän murtui ja siellä me vain halasimme ja itkimme. Kumpikaan ei sanonut mitään mutta varmasti oli molemmille selvää, että ei noin reagoida tavallisen työkaverin lähtöön.

Lähdöstä on nyt 3 vuotta. Molemmat olemme sittemmin eronneet avioliitoista ja vuoden verran olemme olleet etäsuhteessa. Emme koskaan lakanneet pitämästä yhteyttä mutta suhde alkoi vasta, kun hetken olimme leikitelleet ajatuksella, voiko kavereista tulla muutakin kuin kavereita.

Hei sinä punasteleva puhevikainen mies missä päin vaikutat?Täällä tuntuu että ihastukseni tekee samaa. Meillä on kemiaa keskenämme ja paljon. Muutun itsekin hänen seurassaan jotenkin lapsellisemmaksi ja välitän liikaa mitä hänelle kuuluu. Puhun pehmeämmin ja nauran paljon hänen seurassaan. Oletko puhunut hänelle tunteistasi?Hän ei juuri puhu tunteistaan muutenkaan..harmillista

Kun muitakin on paikalla, musta ei huomaa MITÄÄN!

Mut kahdestaan sun kanssa mä olen ihan 😍

Kaikkien kanssa olen oma itseni.
Ei ole kiinnostusta yhteenkään työtoveriin, hyvin tullaan toimeen normisti

Ei ole koskaan ollut työpaikka romanssia eikä tule.

Katse, hymy, tietynlainen huumori, pienet hassuttelut kesken kaiken, työasioissa auttaminen ihan erityisellä innolla, yritykset keksiä ns. tikusta asiaa vain siksi että pääsisi vaihtamaan pari sanaa.

Viimeksi kun nähtiin pitkästä, pitkästä aikaa, olen ihan satavarma että myös yksi kolmas paikalla ollut osapuoli tajusi että meillä on jotakin jännää kipinää. Ei vaan maltettu olla vitsailematta, höpöttelemättä ja hassuttelematta, ja tää kolmas henkilö vähän kuin unohtui siihen taustalle. En koskaan käyttäydy työpaikalla sillä tavalla (ja harvoin muutenkaan). Yllätyin itsekin miten iloinen ja sellainen kevyt olo tuli kun näin tämän yhden tietyn ihmisen pitkästä aikaa.

Haen katsekontaktia, mutta en sitten uskalla katsoa kovin pitkään. Katseeni kyllä eksyy taas uudestaan piankin mieheen. Yritän katsella salaa. Mies tulee joskus lähelle, joten yritän viipyillä lähellä ja koettaa olkavarrella hipaista että edes hetki oltais lähekkäin. Yritän viestittää, että siinä lähellä on ihanaa, en halua olla missään muualla. Hymyilen kun uskallan, pääasiassa tuijotan vakavana.

Itsellä haittaa se, että takuuvarmasti jotkut työkavereista on huomanneet meidän välttelyn ja salaa katsomiset. Suurin ero käyttäytymisessäni on, että muille työkavereille voin jutella kevyesti ja työasioita, mutta ihastuksen kanssa on vaivautunutta, jännittynyttä hiljaisuutta, en osaa jutella mitään, vastaan töksöhdellen, pakenen paikalta. Kuitenkin kuuntelen hänen ääntään läheltä, katselen aurinkolasien takaa pihan toiselta puolelta jne.

No joo, tietynlainen kehityskulku varmaan on havaittavissa, ensin täysin normaalia vuorovaikutusta, sitten tunteiden alettua hiipiä kuvioihin mukaan tulee välttelyä, puheenaiheiden pakonomaista hakemista kun aivojumi päällä, syrjäsilmällä katselua ja viimeisenä vaiheena sitten sellainen ylinormaali reipas juttelu, jolla pinnanalaisen kuohunnan peittämistä yrittää viimeiseen asti, siinä ehkä onnistuen ehkä ei. Sitä kun ei itse oikein tiedosta tuota oman käyttäytymisen läpinäkyvyyttä tai toisaalta täysin läpimenevää roolityötä. Normaali vuorovaikutus on neutraalia, en juurikaan käyttäydy eri tavalla eri sukupuoleen kuuluvien kanssa.

Onhan se vähän outoa, että kaksi kivaa, sosiaalista ja puheliasta ihmistä ei puhu toisilleen ja vaikuttavat siltä, että eivät tule toimeen. Kukakohan tän on uskonut? Ei varmaan kukaan, mut onneks mun korviin ei oo kantautunut mitään juttuja.

Olen nainen ja mun kohdalla ero on, että juttelen tosi paljon ja rennosti kaikkien kanssa. Mutta kun se mies tulee paikalle, menen aivan lukkoon. Hänelle en uskalla puhua mitään. Mutta katselen häntä aina kun voin.

Naiselta naiselle?

Jos ollaan porukalla olen selvästi iloisempi. Kahden kesken olen välillä hiljainen ja vakava.
Katson häntä paljon silmiin ja hymyilen. Hakeudun lähelle ja yritän aina keksiä jotain asiaa.
Katseeni kertoo kaiken… ketään muuta en katso niin paljon.

Ylilääkäri Katriina Franssila sekä Jussi-Niemi Pynttäri ovat tehneet lainvastaisen päätöksen potilaan kantelusta. Latuda lääkettä ei saa määrätä diabeetikolla, kuitenkin se kielletään jyrkästi lääkkeen käytöohjeissa. Tästä huolimatta he ovat antaneet kanteluun päätöksen, että latudaa saa määrätä diabeetikolla vaikka se voi tappaa hänet. Alkuperäisen päätöksen Laakson sairaalassa ovat tehneet Nikolaus Ambrosius ja Helka Mannerström. Voidaan siis vetää johtopäätös Helsingissä oltavan välinpitämättömiä potilaan terveydestä. En suosittele ketään käyttämään Helsingin psykiatrian palveluita
Tällainen kirjekuori tuli potilalle mahdollisesti avatussa kuoressa. Onko kuori avattu matkalla ja sisältö vaihdettu. Yleensä kukaan ei lähetä kirjekuorta, joka on teipattu läpinäkyvällä teipillä kiinni.