perussuomalaiset-ei-hyvaksy-sentinkaan-polttoainehintojen-korotuksia-

Anonyymi

14

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Äänestän silti tuttua ja turvallista SDP:tä, vaikka polttoaineiden massiivinen hintojen korotus aiheuttaakin mielessäni pelkkää v##utusta! Pitäähän italialaisten eläkeläisten sentään saada eläkkeensä suomalaisen työmiehen selkänahasta!

    • Anonyymi

      PS nuoret teki kansalaisaloitteen asiasta

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Saahan sitä vastustaa niin ps. kuin kansalaisetkin.
      Mutta fakta jolle ei voi mitään on maailmanlaajuinen ilmastosopimus jonka myös suomi on allekirjoittanut. Se allekirjoitettiin silloin kun perussuomalaiset oli hallituksessa. Tuo jos mikä kertoo tuosta puolueesta ja sen kaksinaamaisuuden, luvataan yksinkertaisille kansalaisille mitä ne tahtoo jotta saadaan ääniä, mutta mihinkään konkretiaan ja toimiin ei pystytä.

      • Anonyymi

        Ilmastosopimuksessa ei puhuttu mistään polttoaineiden veronkorotuksista. Suomessa on tällä hetkellä euroopan ja maailman kirein bensaverotus, ja eiköhän muut euroopan / maailman maat allekirjoittaneet sen saman ilmastosopimuksen, mutta bensa on silti niissä puolet halvempaa..

        Jos Suomi haluaisi päästä ilmastosopimksen mukaisiin päästövähennykseen, pitäisi matkustus-Lentoliikenteen veroja korottaa 100%:lla. Suurin päästöjen lähde ja ilmaston lämpenemisen syy on suihkukoneet, jotka polttaa kerosiinia ilmakehään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmastosopimuksessa ei puhuttu mistään polttoaineiden veronkorotuksista. Suomessa on tällä hetkellä euroopan ja maailman kirein bensaverotus, ja eiköhän muut euroopan / maailman maat allekirjoittaneet sen saman ilmastosopimuksen, mutta bensa on silti niissä puolet halvempaa..

        Jos Suomi haluaisi päästä ilmastosopimksen mukaisiin päästövähennykseen, pitäisi matkustus-Lentoliikenteen veroja korottaa 100%:lla. Suurin päästöjen lähde ja ilmaston lämpenemisen syy on suihkukoneet, jotka polttaa kerosiinia ilmakehään.

        Ilmastosopimuksen saavuttamiseksi bensaveron vaihtoehdoksi on sähköauton oston suurempi tukeminen niin kuin monet maat tekevät, mutta valtiolta pitäisi löytyä siihen varat, mistä ne otetaan? Sosiaaliturvastako? Saattaisi aikamoinen älämölö siitäkin syntyä.
        Jotenkin pitää polttiksista päästä eroon ja vaihtoehdot on vähissä.


    • Anonyymi

      Vaihtoehdot liikenteen ilmastotoimillehan ovat:

      1) Päästömaksut/verot polttoaineisiin => jokainen päättää itse paljonko kuluttaa ja päästää = maksaa. Kompensointi ajoneuvo/käyttövoimaverossa (alennus/poisto).

      2) Korotetaan reippaasti auton CO2 paperiarvon mukaista ajoneuvoveroa: vähän ajavat maksavat paljon ajavien ja päästävien puolesta ilmastoverot. Kalleilla, isoilla ja tehokkailla plugareilla ja sähköautoilla ajavat hyötyvät eniten!

      3) Ruuhkamaksut: kerääminen maksanee enemmän kuin mitä tuottaa valtiolle/kunnille. Ei juuri vähennä päästöjä. Osuu etenkin keskustoissa työssä käyviin.

      4) Km-seuranta km-verot: rakentaminen, ylläpito ja käyttö maksaa pirusti => ajoneuvovero 3 kertaiseksi lisäksi ne km-maksut!

      Noista voi kukin valita itse mitä kannattaa!

      • Anonyymi

        Nuo edellämainitut ovat vain työssäkäyvien ihmisten kiusaamista joilla ei ole mitään vaikutusta globaaleihin eikä edes Suomen päästöihin.

        Suurin vaikutus auto/lentoliikenteen ilmastopäästöihin olisi pienipäästöisten ajoneuvojen sekä biopolttoaineiden veron alentaminen, sekä lentomatkustukseen suuremmat verot, jotta turha lentely vähentyisi.


    • Anonyymi

      Enpä oikein usko, että äänestämällä päättäjiksi lisää Anoja, Teemuja ja Teuvoja asiat paranisivat. Veroja pois sieltä mistä kansa haluaa (polttoaineet), mutta tuplasti lisää auton omistamiseen, kun siitä kansa maksaa ihan mielellään (ajoneuvovero).

      No yhtä hölmöä on äänestää Kokkareita, jotka yrittävät poistaa autoveron siirtämällä sen osamaksuksi eli korottamalla ajoneuvoveroa. Pääsevät tuossa ohella myös jo autostaan kerran autoveron maksaneet makselemaan toiseen kertaan myös uusien autojen ostajien autoverot (tai siis autoveron poiston tuoman veroaukon valtion varoihin).

      Pitäisi varmaan perustaa autoilijoiden puolue, että tähän liikenteen verotukseen saisi jotakin järkeä...

    • Anonyymi

      Vihreät iski jo pöytään vaatimuksen jotta kaikkien polttomoottoriautojen vuotuista ajoneuvoveroa korotettava 500€ vuodessa joka vuosi kunnes kaikki siirtyneet sähköautoihin. Pikku toimilla kuulemma ei saada miotään aikaan.

      • Anonyymi

        Kaikki puolueet ovat hirttäytyneet tuohon "verotetaan suuripäästöisten autojen omistamisesta" periaatteeseen = ajoneuvovero. Omistamista on niin helppo Suomessa verottaa, kun kansalaiset makselevat niitä ihan tyytyväisenä: "siitä nyt vaan pitää maksaa".

        Liikenteen päästöjen vähentämisen kannalta tuossa omistamisen verotuksessa ei kuitenkaan ole mitään järkeä. Eihän isopäästöinen, raskaasti verotettu "harrasteauto", tai eläkeläisen kauppa/apteekki/lääkäri reissuauto, jolla ajetaan vain muutama tuhat km vuodessa, tuota juuri lainkaan päästöjä. Moninkertaisesti enemmän niitä päästöjä tuottaa plugari, jolla ajetaan kymmeniä tuhansia kilometrejä vuodessa laiskasti ladaten; vaikka sillä on tuota omistamisen veroa = ajoneuvoveroa vain nimeksi! Eli ajoneuvoveron päästöohjaus on ihan pyllyllään! Keppiä vähän ajaville/päästäville ja porkkanoita paljon ajaville/päästäville!


    • Anonyymi

      Hyvä sieltä nurkasta on huudella kun itse ei ole vastuussa ja populismilla kerää ääniä.
      Eiköhän meillä ole tärkeimpiäkin asioita huolenamme taloudessa ja muussa kuin bensan hinta? Vaikkapa tukakan ja keskioluen hinta, hihii, pöljät persut!

      • Anonyymi

        Täytyy sinunkin sieltä Marinin helmoista ymmärtää ettei polttoaineveron korotus ole tasaveroa.
        Ne 3 miljoonaa suomalaista, jotka asuvat haja-asutusalueella, joissa ei toimi yleiset, maksavat enempi polttoaineveroissa kuin taajamilla. Silti palkkataso on huonompi. Ministeri Harakka (SDP) lupasi kompensointia polttoaineveroon. Miten ja missä viipyy. Sekin on vain valehtelua.

        Myös lainan otto on loputtava niinkö NYT viimeistään.
        Myöskään en ymmärrä sitä, miksi pitää suosia työperäistä maahanmuuttoa. Omia työttömiä on 300.000 - 500.000 laskentaperusteista riippuen. Työttömyysavustusperusteet on muutettava niin ettei ns. sohvaperunat hyötyisi siitä kuin nyt.
        Näin saadaan verotuloja eikä lisälainaa tarvitse ottaa.

        Tämä poppoo (ryhmä rämä), joka on vallassa nyt, ei ole minkäänlaista kokemusta liiketoiminnasta. Toisin sanoen talouspolitiikka perustuu lainarahan ottoon ja perusteettomien verojen korottamiseen, jonkin typerän verukkeen perusteella.
        Tällä poppoolla on ns. "asiantuntijajoukko", noin 200 henkeä, joiden valinta perustuu puoluekirjan mukaan.

        Tämä ei ole populismia vaan tosi asia.
        RMB54


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyy sinunkin sieltä Marinin helmoista ymmärtää ettei polttoaineveron korotus ole tasaveroa.
        Ne 3 miljoonaa suomalaista, jotka asuvat haja-asutusalueella, joissa ei toimi yleiset, maksavat enempi polttoaineveroissa kuin taajamilla. Silti palkkataso on huonompi. Ministeri Harakka (SDP) lupasi kompensointia polttoaineveroon. Miten ja missä viipyy. Sekin on vain valehtelua.

        Myös lainan otto on loputtava niinkö NYT viimeistään.
        Myöskään en ymmärrä sitä, miksi pitää suosia työperäistä maahanmuuttoa. Omia työttömiä on 300.000 - 500.000 laskentaperusteista riippuen. Työttömyysavustusperusteet on muutettava niin ettei ns. sohvaperunat hyötyisi siitä kuin nyt.
        Näin saadaan verotuloja eikä lisälainaa tarvitse ottaa.

        Tämä poppoo (ryhmä rämä), joka on vallassa nyt, ei ole minkäänlaista kokemusta liiketoiminnasta. Toisin sanoen talouspolitiikka perustuu lainarahan ottoon ja perusteettomien verojen korottamiseen, jonkin typerän verukkeen perusteella.
        Tällä poppoolla on ns. "asiantuntijajoukko", noin 200 henkeä, joiden valinta perustuu puoluekirjan mukaan.

        Tämä ei ole populismia vaan tosi asia.
        RMB54

        Niin, siellä haja-asutusalueella ei haluta bensan hintaan 0,25 e/l "päästö" korotusta. Sehän tekisi 7l/100km kuluttavalla autolla 20.000 km vuotuisilla ajoilla 350 euroa lisää autoilun kustannuksia.

        Vaihtoehtona tietysti 500 euron korotus vuotuiseen ajoneuvoveroon, mutta sehän menee automaattisesti elaskuna tililtä eikä näy pumpulla joten sen kyllä siellä haja-asutusalueella maksaa ihan mielellään...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      155
      13536
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      75
      9813
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      99
      9172
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      21
      8159
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      40
      6783
    6. 150
      6195
    7. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      76
      4336
    8. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      40
      3952
    9. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3415
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      402
      1308
    Aihe