Sitouttamattomuus laajempi kuin tunnustuksettomuus

Anonyymi

Koulun osalta opetussuunnitelmassa oli aiemmin linjattu tunnustuksettomuus, nyt sitouttamattomuus. Päiväkodissakin on nyt sitouttamattomuus. Mitä eroa?
Mielestäni sitouttamattomuuden vaatimus on laajempi kuin taannoinen tunnustuksettomuuden vaatimus.

Niinpä onkin ymmärrettävää, että seurakunnat ovat innovoineet ja tyrkyttävät "tunnustuksettomia" tilaisuuksiaan, joissa uskonnollista osuutta vähennetään tai naamioidaan. Tilaisuudet ovat kuitenkin useiden esimerkkien valossa luonteeltaan sitouttavia. Sitä korostaa myös toisteisuus vuoden mittaan ja vuodesta toiseen sekä erityisrooli päiväkodin ainoana yhteistyökumppanina.

Varmaan yksittäinenkin puolueen järjestämä tilaisuus, jossa ei puhuta politiikkaa, olisi kyseenalainen, mutta vielä kyseenalaisemmaksi, sitouttavammaksi sen tekisi toisteisuus toimivuoden aikana sekä vuodesta toiseen sekä se, että päiväkodin yhteistyökumppanina olisi vain yksi puolue, vaikka se olisikin kylän suurin puolue.

34

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näi se on. Hyvä vertaus puolueesta.

      • Anonyymi

        Sitouttamattomuuteen kaikissa suhteissa.


    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä tuosta juridisesta arviosta tai tulkinnasta. Laajempi on.

      • Anonyymi

        Kyllä, tulee juuri tuosta, että yksipuolisuus on sitouttavaa, olipa "tunnustuksellista" tai ei.


    • Anonyymi

      Tällä yritetään taas estää pappien pääsyä lasten tykö.

      • Anonyymi

        Sehän se on kirkon ongelma kun lapset eivät halua pappien tykö, mikäänhän sitä ei estäisi jos haluja olisi. Pyhäkoulut ovat kuolemaisillaan. Siksi kirkko käyttää koululaitosta hyväkseen, siellä kun lapsoset eivät pääse kristinuskon tuputukselta karkuun.


    • Anonyymi

      Ei muuta kun ops:n noudattamiseen. Mikä siinä on niin vaikeaa?

    • Anonyymi

      Toisteisuus vuodesta toiseen ja lukuvuoden aikana on merkittävä tekijä sitouttamattomuusvaatimuksen toteutumiseen/toteuttamattomuuteen liittyen.

    • Anonyymi

      Erään puolueen kuntaohjelmassa sitouttamattomuus eli muuntunut sitoutumattomaksi. Oliko paha moka?

    • Anonyymi

      Vähän ennen täyttä hulluutta voi vähän sekoilla?

    • Anonyymi

      Hyvä kysymys. Minustakin se on laajempi. Ja sopii myös politiikkaan.

    • Anonyymi

      Totta. Koskee kaikkea ideologista indoktrinaatiota. Ei silti estä politiikan ja puolueiden käsittelyä sinänsä.

    • Anonyymi

      Se oli ihan hyvä muutos, laajennus.

    • Anonyymi

      Korostaa myös esim. Yhteistyökumppanien valinnassa monipuolisuutta ja tasapuolisuutta.

    • Anonyymi

      Kyllä, ja se rinnastaa kivasta puoluepoliittisen, uskonnollisen ja katsomuksellisen sitouttamattomuuden. Eka ymmärretään paremmin. Kylän suurimmallakaan puolueella ei ole ekAyönoikeuttaa.

      • Anonyymi

        Luulisi tyhmemmänkin tajuavan tän kupletin juonen.


    • Anonyymi

      Mitäh!? Eikö kunnan suurin puolue saa pitää tilaisuuksiaan kouluissa lukioissa?

    • Anonyymi

      Kuntien velvollisuus on varmistaa sitouttamattomuuden toteuttaminen.

    • Anonyymi

      Tämä auttaa niin päiväkodeissa kuin kouluissakin. Syrjinättömyys kriteerinä.

    • Anonyymi

      Opetussuunnitelma on sitova ohje.

    • Anonyymi

      Totta. Se koskee selvästi myös puoluepolitiikkaa. Ja markkinointia yleensä.

    • Anonyymi

      Sitouttamattomuuden pitäisi sitoa. Huono nimi.

    • Anonyymi

      Sitouttamattomuus koskee myös politiikkaa sekä kirkon muuta toimintaa kuin selkeästi uskpnnonharjoutus.

    • Anonyymi

      Ku näkis vaa käytännössä. Luottamuspula!

    • Anonyymi

      Kattaa myös puoluepoliittinen sitouttamattomuuden. Oi pois mistään.

    • Anonyymi

      Joo, ensin miten, oliko hyvä, mutta kyllä, parempi on.

    • Anonyymi

      Päiväkotilasten toistuvat "tutustumiset" kirkkoon, vaikka varsinaista tunnustuksellista hartaustilaisuutta ei pidettäisikään, muodostuvat sitouttavaksi.

      • Anonyymi

        Hyvä ja tarpeellinen käsitemäärittely. Selventää ajattelua ja tilannekuvaa.


    • Anonyymi

      Päiväkodin toistuvat kirkkoretket voivat olka sitouttavia, vaikka suoranaista hartaustilsisuutta ei ohjelmassa olisikaan.

    • Anonyymi

      Opetussuunnitelmien periaatteiden tulee koskea myös muuta yhteistä toimintaa.

      • Anonyymi

        Kyllä, tietysti, jos se kerran kuuluu koulun työaikaan. Eivät kai retket yms. voi olla anarkian alla?


    • Anonyymi

      Kaikenlaiset jatkuvasti toistuvat kirkkoköynnit ovat sitouttavia ilman messuakin.

    • Anonyymi

      Kummatkaan eivät toteudun useimmissa kunnissa ja kouluissa. Valitetavasti.

    • Anonyymi

      Ei pidä suosia vain yhtä tahoa. Kirkon paapominen ei enää käy.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5510
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3527
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1652
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1624
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      77
      1087
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1078
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe