Vai onko suorastaan jumalanpilkkaa esittää Jumala mustana ei-valkoihoisena esim taiteessa ja mediassa? Mikä on oikea tapa kuvata Jumalaa ja tehdä Jumalasta mahdollisimman aito ja realistinen kuva?
Mitä jos Jumala onkin oikeasti tummaihoinen?
Anonyymi
29128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Jumalan kuvan tekeminen ei ollut vanhassa liitossa sallittua eikä palvoa kuvaa, vaan piti palvoa elävää Jumalaa.
Tänä päivänä tuo on siten että palvomme omaa oppiamme, omaa kirkkokuntaamme, jota pideämme Jumalana emmekä seuraa elävää Jumalaa.
Yksinhuoltajan lapsikin se saattaa olla.
Oliko jumala homo niin kuin ainoa poikansakin. Tätä hypoteesiä puoltaa ainakin keinohedelmöityksen käyttö lapsen saamiseksi.
Tätä olen ihmetellyt, että miksi Jumala käytti sijaissynnyttäjää ja vuokrakohtua pojan hankkimiseen sen sijaan että olisi luonut Jeesuksen itse tyhjästä jos kerran on kaikkivoipa luoja? Ja entä jos sieltä olisikin syntynyt pojan sijaan tyttö tai muunsukupuolinen? Olisiko lapsi ollut yhtä arvokas Jumalan silmissä kuin pojaksi syntynyt Poika?
Kylläpä pilkkaajien leuat louskuttavat Saatanan vallassa herjaa.
Saatana muuten kuvataan vanhoissa teksteissä transuksi.
Voisitko ystävällisesti vastata kysymyksiini. Se olisi todella mukavaa. En pilkkannut ketään kuten väität vaan vain ihmettelen ja esittelin kysymyksiä joihin olisi haukkumisen sijaan mukavaahan ja ystävällistä saada vastauksia.
Aivan kuin heterot eivät olisi koskaan saaneet lasta keinohedelmöityksellä. Koko keinohedelmöitys kehiteltiin juuri heteropareille lasten hankkimiseksi. Lähihistorian tietämyksesi ja ajattelusi epäjohdonmukaisuus on harvinaisen alkeellista.
Tyhjästä luotu Jeesus ei olisi täyttänyt Vanhan Testamentin ennustuksia. Messiaan piti syntyä neitsyeestä ja olla poika. Esim. Jesaja 7:14.
Naispuolinen Jeesus ei olisi voinut olla opettaja ja kierrellä maata. Hän olisi mennyt naimisiin miehen kanssa ja jäänyt kotiin. Roomalaiset eivät ristinnaulinneet naisia jne. Kristinuskoa ei olisi syntynyt.
Trans-ihmisenä hän olisi rikkonut Vanhan Testamentin käskyä olla käyttämättä vastakkaisen sukupuolen vaatteita jne.
Jumalanpilkkaa jo pelkästään tuollainen tuollainen ajatus ja se pois sinusta. Ei Jumala voi mitenkään olla mustaihoinen tai minkään muunkaan värinen. Jo Raamattukin sanoo että Jumala on näkymätön ja Jumala on henki. Ja se joka häntä katsoo suoraankin kasvoista kasvoihin kuolee välittömästi, sillä kukaan ei kestä nähdä Jumalan voimaa ja kirkkautta.
Tästä syystä kukaan ei saanut mennä temppelin kaikkein pyhimpään paitsi ylipappi ja hänkin vain silmät peitettyinä ja köyteen sidottuina. Ja köysi siltä varalta että jos ylipappi vahingossakaan näkisi Jumalan saattaisi muut papit kiskoa kuolleen ruumiin pois kaikkein pyhimmästä jotta se ei saastuisi.
Jos Jumala kerran istuu valtaistuimella, niin hänellä on pakko olla takapuoli. Hmmm...?
Ja jos hänellä on takapuoli niin sieltä myös tulee ulos juttuja.
Saattaa mennä sisäänkin...
Kyllä jumala on pitkäpartainen transu.
Jos seuraa suomalaisten toimia, niin varmaan olisi tumma. - Tummaihoisille annetaan kaikki mitä pyytävät, mitään vastalauseita ei sallita." Varpaatkin varmaan nuollaan puhtaiksi".
Paljonko maksaisit Hänet nähdäksesi?
Koko kysymys on tarpeeton. Kymmenessä käskyssä kielletään tekemästä Jumalasta minkäänlaista kuvaa. Jumalasta ei siis voi tehdä oikeampaa kuvaa, koska kaikki kuvat ovat vääriä ja kiellettyjä.
Morgan Freemanin Taivaanlahja - elokuva sarjassa näyttelemä Jumala on ehdottomasti yksi parhaimmista yrityksistä kuvata Jumalaa.
Miten voit olla varma että Jumalalla on ihoa ollenkaan?
Ihminen on Jumalan kuva, kopio Isä Jumalasta joka heijastaa Jumalan ulkoista olemusta. Joten koska myös meillä ihmisillä on iho niin myös Jumalalla on oltava.
Jumalaa ei ole kukaan nähnyt joten emme tiedä minkä näköinen Hän on. Jeesus sen sijaan oli juutalainen, en nyt muista mihin sukukuntaa esim. Nooan pojista Hän kuului? Joku niistä kolmestahan oli tummaihoisten kantaisä.
2. Moos. 24:10 "Ja he näkivät Israelin Jumalan; ja hänen jalkainsa alla oli alusta, niinkuin safiirikivistä, kirkas kuin itse taivas."
2. Moos. 24:11 "... ja he katselivat Jumalaa, söivät ja joivat."
Aam. 9:1 "Minä näin Herran seisovan alttarin ääressä."
2. Moos. 33:23 "Kun minä (Herra) sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa."
2. Moos. 33:11 "Ja Herra puhutteli Moosesta kasvoista kasvoihin, niinkuin mies puhuttelee toista."
1. Moos. 32:30 "... minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja kuitenkin on minun henkeni pelastunut"
Jes. 6:1 "Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin."
Job. 42:5 "Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut (Herran) nähnyt."
Johannes 1:18 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan Hänet.
Ovatko kristityt tummaihoisia? Eivät. Oliko Jeesus tummaihoinen? Ei. Entä Aadam ja Eeva? No eivät hekään? Eli onko Jumala tummaihoinen? No mitäpä siis luulette.
Ilm.1:14-15 Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki; hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina. Ilm.14:2. Ilm.19:6.
Hän saattaa olla homo erectus, ei ehkä kuitenkaan homo sapiens. 😁
> Mitä jos Jumala onkin oikeasti tummaihoinen?
Kaikki on oikeasti tummaihoisia, toiset ovat vain kirkkaampia kuin toiset. :D
Raamatun mukaan Jumala on kuitenkin henki ja rakkaus. Hiukan eri asia kuin mistä sinä puhut.
"Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."
Joh. 4:24
"Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus."
1 Joh. 4:8
"Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä."
1 Joh. 4:16
Et ole sitten nähnyt albiino Afrikkalaisia?
Jumalan ulkonäöstä todistaa tämäkin, heitä tapetaan ja teurastetaan voimallisiksi taikakaluiksi.
Mustat ovat esikristillisiä pakanoita! 😁
Sanotaan että Jumala on Henki, ts. ei minkään värinen.