Selvästi vasemmistoa pelottaa jos vaalit järjestetään

ensi kuussa, eli pelkäävät, että takkiin tulee. Ja kuntavaaligalluppi kertoikin, että demarein kannatus laskee, ja varsinkin naiset häipyy Sannan puolueesta.

Oppositio haluaa, että vaalit pidetään ajallaan.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Persujen kannatus kasvaa koska Persujen maailmankuva on totta. Vain heikot ja tyhmät roikkuvat kiinni vasemmistopuolueissa koska kuvittelevat että sosialistinen holhousvaltio pystyy parhaiten takaamaan toimeentulon vaikeina aikoina

Äänestä
  • Putinikin yrittää navalia syylistää ja laittoi linnaan, samoin käy sdp hallituksen se romahttaa tekevät mitä tahansa, valehtelu kansalle kuten eu pankkielvytys niiden viimeinen hirttosilmukka, hyvä tulee tekevät mitä tahansa, äänestetään sitä varmemmin suomen tuhoojat suohon.

    Äänestä

Sitä ei voi estää, että Suomesta tulee köyhä jouto maa.
Tällä hetkellä ei ole mitään paperiteollisuuden tai Nokian kaltaista raha sampoa näkyvissä.

Äänestä

Oikeusministeriö, jonka vastuulla vaalien järjestäminen on, on vaalien siirtämisessä ollut aloitteen tekijä.

Äänestä
  • Nuija+ja+tosinuija+ja+vielä+persukin.https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007844756.htmlTehtiin+tässä+koronapandemian+torjumisessa+mitä+tahansa,+kaikkea+persut+vastustaa.Äänestystulos+voisi+koko+maassa+olla+40+%,+joten+persut+sitten+taas+huutaisi,+että+demokratia+ei+toteudu.Kesäkuun+alkupuolelle+mennessä+ehditään+rokottaa+vanhusväestö+ja+ne,+joilla+on+jokun+sairaus.+Persujen+itsekkyydenkö+takia+vaalit+pitäisi+järjestää+18.4+kun+muut+puolueet+pelkää+persuja.++Ei+voi+olla+enää+tyhmempää+esittää.

    Äänestä

Eikö demarit ole viimeisen mittauksen mukaan suurin puolue ja vasemmistoliitto suurin kannatuksen lisääjä ei vasemmistolla ole mitään poliittista syytä vaalien siirtoon mutta persut eivät kanna huolta koronasta eivätkä pidä maskia kun Trump eikä Bolsunarokaan pidä.

Äänestä

Persut meinaa että normaalit ihmiset eivät uskalla äänestää koska pelkäävät koronaa ja he marssisivat äänestyksiin ilman maskia että näin ne tosimiehet tekee. Voi hyvänen aika näitä tolloja.

Äänestä

Europassa populistien kannatus on jyrkässä alamäessä ja persut pelkää että tauti ehtii tarttua myös suomalaisiin kun vaalit siirretään.

Äänestä

13 kesäkuuta on demarien epäonnen päivä 🤣

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ensi kuussa, eli pelkäävät, että takkiin tulee. Ja kuntavaaligalluppi kertoikin, että demarein kannatus laskee, ja varsinkin naiset häipyy Sannan puolueesta.

Oppositio haluaa, että vaalit pidetään ajallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu