Syntynyneitä eli luotuja

Anonyymi

Sananlaskujen kirjan 8 luvun 22 jakeessa ei puhu Sana eli Jeesus vaan Pyhä Henki (erisnimi) eli Gabriel. Noissa jakeissa tuodaan ilmi että Pyhä Henki SYNTYI kuten myös Sana sai SYNTYNSÄ samalla tavoin kuin Pyhä Henki (erisnimi) sikiämällä suoraan Jumalan voimasta pyhästä hengestä (yleisnimi).

6 2/3 vuorokautta mittaisen ajanjakson jälkeen materian luomisen alkamisesta sikisi Jumalan pyhästä hengestä olemassaoloon Sana.

4:n vuorokauden mittaisen ajanjakson jälkeen Sanan sikämisestä sikisi Jumalan pyhästä hengestä olemassoloon Pyhä Henki

22Herra loi minut töittensä esikoiseksi,
ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
23Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan,
alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
24Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä,
ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
25Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen,
ennen kukkuloita, synnyin minä,
26kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua,
ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
27Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä,
kun hän veti piirin syvyyden pinnalle,
28kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa,
kun syvyyden lähteet saivat voiman,
29 kun hän merelle asetti sen rajat,
että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli,
kun hän vahvisti maan perustukset,
30silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin,
ihastuksissani olin päivästä päivään
ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin;
31leikitsin hänen maanpiirinsä päällä,
ja ihastukseni olivat ihmislapset.

4

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Raamatun mukaan Pyhä Henki ei ole persoona!

      • Pyhä henki on sitä paitsi feminiini.


      • Anonyymi

        Kaikkein eniten sekaannusta Raamatun tuntemisessa ja ymmärtämisessä aiheuttaa juuri Pyhän Hengen (henkipersoona) ymmärtäminen. Raamattua ei pysty kukaan ymmärtämään ilman Pyhän Hengen (Gabriel) tuntemista. Laitan alas tiedon siitä miten Pyhä Henki sai taivaassa toiseksi nimekseen Gabriel .

        Toinen luomispäivä oli pituudeltaan 272:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Kolmas luomispäivä oli pituudeltaan 272:n vuorokauden mittainen ajanjakso.Toisen ja kolmannen luomispäivän aikana Pyhä Henki siirsi uutta mannerta noin 2000 kilometriä länteen vanhasta mantereesta Jumalan voimalla (pyhän hengen) joka oli hänessä, niin että uusi ja vanha manner erkanivat kauemmas toisistaan. Hän ohjasi luomisvoimia 10-30 kilometrin korkeudesta (maanpiiri) tuolloin Scandinavian yläpuolelta, lähinnä lounais-Suomen-kaakkois-Ruotsin yläpuolelta. Tuolloin hän sai toiseksi nimekseen Gabriel (Jumala on voimani tai Jumala on väkevyyteni). Pyhä Henki eli Gabriel syntyi jumalaksi (Raamatussa Pyhää Henkeä eli Gabrielia kutsutaan myös Herraksi tai Herran enkeliksi) eikä enkeliksi vaikka hänestä käytetäänkin myöhemmin Raamatussa nimeä Gabriel tai enkeli Gabriel.


      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Pyhä henki on sitä paitsi feminiini.

        Ensimmäinen naispuolinen persoona, joka myöhemmin tunnetaan Esterina, Abihailin tyttärenä, Raamatun Esterin kirjan päähenkilönä, tuli olemassaoloon 136> vuorokautta ennen kuudennen luomispäivän loppua. Kuudes luomispäivä oli pituudeltaan 268:n vuorokauden mittainen ajanjakso.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      676
      2552
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1276
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1168
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      12
      1105
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      955
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      104
      925
    7. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      39
      877
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      101
      873
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      769
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      751
    Aihe