Perussuomalaiset istuivat silloin hallituksessa ja päättivät siirtää kuntavaaleja kahteen kertaan. Mutta mikä oli syy siirroille?
Miksi perussuomalaiset siirsivät kuntavaaleja 2016 ja 2017?
Anonyymi
40151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Miten niin 2016 kuntavaalit?
Tarkoittaa tätä.
"Kuntavaalien siirtämisestä on olemassa juridinen ennakkotapaus.
Valtuustojen toimikausi on neljä vuotta. Kuntavaalit järjestettiin lokakuussa 2012.
Seuraavat kuntavaalit siirrettiin kuitenkin syksyltä 2016 huhtikuulle 2017."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5afc9c03-868c-4793-b636-69ad10afc406
Ilman perskekohallituksen aikana tapahtunutta vaalien siirtämistä kuntavaalit olisivat olleet jo vuosi sitten ajankohtaiset. Perskekohallitus siirtää hurautti vuodella eteenpäin vaaleja, nyt persut narisee parin kuukauden takia.
Ei ne nyt jouda vastata, persuilla on nyt hirveä mölinå päällä.
Hallitus pelkää mörköjä :)
Tuo 2016 vaalien siirto oli tyypillistä persujen kaksilla rattailla ajamista.
Persut on taas yksin. Sen tapahan onkin vain olla aina eri mieltä.
"Aiemmin puolueista Sdp, perussuomalaiset ja kokoomus ovat vierastaneet ajatusta kuntavaalien siirtämisestä.
Vaalien siirtämisestä olisivat halunneet tehdä päätöksen jo aiemmin keskusta, kristillisdemokraatit ja Rkp.
Nyt pääministeripuolue Sdp on kääntynyt sille kannalle, että vaalit järjestetään kesäkuussa.
Kokoomus ja vihreät ovat ajankohdan suhteen seuranneet, mille kannalla muut puolueet alkavat kallistua. Ne eivät vastusta siirtoa.
Vasemmistoliitto haluaa siirtää vaalit, mutta se järjestäisi ne vasta syksyllä."
Siinäpä tyhmille miettimistä.
Aloittajalle tiedoksi että "googlettamalla" saat tarkempaa ja varmempaa tietoa asioista kuin täältä.
Itsekin jouduin tähän turvautumaan kun en niin tarkkaan asioita seuraa mutta tässähän tästä on juttua jos kiinnostaa.
https://yle.fi/uutiset/3-8674293
Kiitos tiedosta, ja muulle tiedoksi että persut kesk kok siirsivät kuntavaaleja kaksi kertaa: "Kuntavaaleja siirretään jo toistamiseen – vieläkin turhaan?"
Juu ja hallituksessa ei ollut PS vaan tuossa kuvassa on kesk Laaninen.
Aloittaja on ruikannut housuunsa selvästi ja laittanut herneet nenään.
Kyllä hallituksessa persut tuolloin vielä oli. Laaninen ei ollut hallituksessa, vaikka onkin tuossa kuvassa.
Ei siniset, vaan persut. Ei sinisiä silloin vielä ollutkaan kun vaaleja siirrettiin.
Onpas typeriä kommentteja ja aloitus. Tarkistakaa faktat. Mikään puolue ei yksin voi siirtää vaaleja, vaan eduskunta tekee päätöksen. Ja vaaleja siirrettiin euvaalirytmityksen takia. Kansalaiset oli vähän väsyneitä äänestyksiin.
Niinkuin ovat olleet jo pitkään, pelkona on äänestysprosenttien tippuminen liian alas. Silloin demokratia lakkaa toimimasta.
Ja onhan tämä outoa, että muualla eussa pystyttiin järjestämään vaaleja turvallisesti viime vuoden aikana, mutta Suomessa ei. Jos ehdokasasettelun takarajaa muutetaan, niin silloin haiskahtaa jo pahasti poliittiselta päätökseltä. Ostetaan lisäaikaa ehdokkaiden värväämiseen hallituspuolueille.
Persut pitävät puoluettaan nuoria äänestäjiä vetävänä. Kahdeksan viikon aikana ehtii uusia nuoria tulla äänioikeutetuiksi ja siis lisää ääniä persuille. Sen sijaan demareiden ja kepun äänestäjäkunta on iäkkäämpää. Näitä äänestäjiä ehtii siis poistua luonnollisesti kahdekaksan viikon aikana. Persut vielä purnaavat vaalien siirtymistä! On tässäkin mielessä öyhötystä öyhötyksen takia.
Aloittaja voi kertoa että miksi 1800 luvulla tapahtui mitä tapahtui?
Oliko syynä kuka?
Nykyaikana kuitenkin mennään tätäpäivää.
Muistelen vieläkin järkytyksellä persujen valitsemaa oikeusministeriä sippi-jussin hallitukseen. Tuo kuusaalainen paperiduunari Lindström ei onneksemme kauan tehtävässä keikkunut, koska heppu oli ilmeisesti Suomen historian epäpätevin oikeusministeri kautta aikojen.
Vain persu pystyy sellaisiin ministerivalintoihin.
Kauhistuttaa lisäksi jo ajatuskin, jos hallajussin kaltaisia tyyppejä olisi maamme hallituksessa yksikin. Saivat sitten tapeltua itsensä hajalle. kuten lopulta koko hallituksenkin - onneksemme.
Antti Rinteen (sd) aikoinaan järjestämä kyselykierros kaikille puolueille on osoittautunut varsinkin nyt enemmän kuin oikeaksi nykyhallituksen valintaperusteluksi.
Lindström oli tyhmä ja osaamaton. Pahinta oli, että hän ei itse sitä tajunnut.
Taisipa tajuta. Muistaakseni oli vähän kauhuissaan tuplaministeriydestä.
Tyhmä Lindström ei ole, mutta ei hänellä mitään eväitä oikeusministeriksi ollut ja Sipilän olisi se kyllä pitänyt tietää.
Lindström oli liian fiksu kaltaisillesi.
Olitko edes syntynyt 2017?
Eihän persutkaan ymmärrä kuinka he tekevät hallaa itselle. Minä otan 2m etäisyyttä heti kun kuulen että vieressä puhuu persu.Näytön paikka heillä on ollut, nytkin oli mahdollisuus tuoda vaihtoehto, miten vaalit ois turvallisesti voitu järjestää.
Joudut kohta muuttamaan autiolle saarelle asumaan, heh, he...
Kyllä.+18+%+persuja+tarkoittaa,+että+enää+ei+voi+seistä+edes+Kainuun+korvessa+ilman+että+metrin+päässä+stondaa+persu.
Vituttaako asua Suomessa? muuta pois.
Sun kannattais lähtee takas kotiis
Ei yhtään. En haluaisi asua missään muualla, paitsi jos olisin syntynyt siellä jolloin olisin kai joku toinen mies. En usko että politiikassa tulee tapahtumaan mitään sellaista, että tämä tahtotila muuttuisi.
Persuja selvästi vituttaa asua Suomen paskassa vapaassa eurodemokratiassa tyttöhallituksen komennossa, mutta kun ei ole edes vähintäkään kielitaitoa asua missään muualla niin haukutaan sitten isänmaata somessa 24/7.
Jos yhdellä kuntavaalien siirrolla muututaan kehitysmaaksi, niin miksi Suomi muuttuu kahteen kertaan siirretyillä kuntavaaleilla.
Avaajan mielestä perussuomalaiset siis pitävät ehdotonta valtaa Suomessa?
hehehehe hh ehe eheh eh eh ehe
Avaushan edusti taas tätä vasemmistolaista vihamielistä Cancel-kulttuuria, jolla pyritään tukahduttamaan opposition sananvapaus.
Esimerkkejä ei tarvitse venäjää ja valkovenäjää kauempaa hakea.
Uusimpana vetona marin siirtää vaaleja...
Hallitus aiheutti tahallisesti ensin koronaepidemian ja käyttää sitä hyväkseen pysyäkseen vallassa.
Silloin tapahtunut muuta kuin sinulle siirrettiin kihomadon aivot.
Voiko simppelimpää persu-politrukkia enää maassamme olla kuin sivari ja kirkkoslaavin erityisasiantuntija ja muukalaisvihaaja Hallajussi??? Oisko A-no T., mutta onks se vielä persu?
Ei ole siirtäneet Halla-ahohan sanoi!
Persujen kandee mennä ihailemaansa Viroon. Siellä on tasavero, keskiansio 1400 e/kk ja koko EU:n suurimmat sukupuolten palkkaerot. Lisäksi siellä ymmärretään kyllä kuppilan tiskillä,kun poro-persu sanoo olu - mielellään öö-painotuksella.
Muutahan persu peräkamaristamme ei tarvitsekaan. Mustamäestä löytyy muuta tarpeeseen....
Tervemenoa!
https://areena.yle.fi/1-1955307
jushi on usko, tie ja totuus.u
Jussilla on pitkä nenä, tarujen sankari tai jopa mestari.
Kyseessä oli Soinin takinkääntäjät,, Siniset.
ennen sinisten syntymää?
Tåmä oli syy.
https://yle.fi/uutiset/3-8858274#start=252
Täytyykin sihauttaa kylmää juotavaa ainakin yksi annos siitä riemusta, että Sipilän (kepu) hallitus jätti eronpyyntönsä päivälleen kaksi vuotta sitten - vain 37 vrk ennen eduskuntavaaleja. Hahahahahah....