Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
( 1 Joh. 2:1)
Tässä apostoli puhuu uskoville, joita hän nimittää lapsukaisikseni. Hän varoittaa heitä syntiä tekemästä. Mutta samalla hän sanoo senkin voivan tapahtua, että he tekevät syntiä »jos joku syntiä tekee». Mutta mitä hän nyt sanoo sellaisesta? Mitä sellaisen on ajateltava ja tehtävä?
Apostoli sanoo hänellä silloinkin olevan puolustajan Isän tykönä ja että hänen tulee se muistaa. »Jos joku syntiä tekisi, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.»
Apostolin sanojen henki tuntuu olevan: Lapsukaiseni, minä kirjoitan tämän teille, ettette tekisi syntiä, ettette olisi huolettomat tultuanne puhdistetuiksi Jeesuksen Kristuksen veressä ja saatuanne syntien anteeksiantamuksen (sillä siitä hän on vähää ennen puhunut), vaan teidän on nyt sitä uskollisemmin valvottava, rukoiltava ja taisteltava kaikkea syntiä vastaan.
Mutta jos vielä käy niin pahasti, että teette syntiä, lihan heikkoudesta, maailman viettelyksestä ja perkeleen viekkauden kautta - mikä helposti tapahtuu, sillä ette voi koskaan niin uskollisesti valvoa, etteivät nuo viholliset joskus viettelisi teitäkin,
on tämä tosin valitettavaa ja olisi ollut parempi, ettette koskaan olisi niin syntiä tehneet, te olette todellakin ansainneet Jumalan vihan ja hylkäämisen.
Mutta nyt tämä ei kuitenkaan ole tapahtuva, Jumala ei jätä teitä armottomuuteen, sillä teillä on puoltaja Isän tykönä, joka juuri silloin, kun olette syntiä tehneet, erityisimmin palvelee teitä.
Sillä se, joka ei ole syntiä tehnyt, ei tarvitse välittäjää, sovittajaa ja puoltajaa. Siis Jumala ei suinkaan tahdo teidän syntiä tekevän, vielä vähemmin epäilevän ja hukkuvan, sen takia hän itse on antanut teille puoltajan.
Mutta Johannes käyttää vielä Kristuksesta sanaa: joka on vanhurskas. Miten minun tulee se käsittää? Näin varmaan: Jos minä olen syntinen, on Kristus vanhurskas ja pyhä. Ja siinä on kyllin. Hänen vanhurskautensa on minun vanhurskauteni. Ja vielä: »Ja hän on meidän syntiemme sovitus.» Minkä syntien? Tietysti kaikkien syntiemme.
Sillä muuten ei meillä olisi hänestä apua, hän olisi hukkaan kuollut. Mutta Kristus on verellään totisesti sovittanut ei vain muutamia, vaan kaikki syntimme. Ei vain ajatellut ja kuvitellut, vaan todelliset synnit.
Ei vain pienet, vaan suuretkin. Ei vain käden, tai kielen syntejä, vaan sydämen ja ajatustenkin. Ei vain entiset, vaan nykyisetkin, eli kuten Luther rohkenee sanoa: Ei vain voitetut ja hyljätyt, vaan myöskin elävät ja voimalliset synnit.
Jos nyt sanot: Niin, Kristus on pyhien syntien sovitus, kuten Johanneksen, Pietarin, Paavalin ja muiden heidän kaltaistensa, mutta kuka tietää, onko hän minunkin syntieni sovitus, niin sanoo Johannes tässä: »Eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.»
Nyt »koko maailma» ei merkitse ainoastaan Johannesta, Pietaria, Paavalia ja muita pyhiä, vaan maailmaan kuuluvat kaikki ihmisen nimeä kantavat. Tutki vain, etkö sinäkin ole ihminen, niin tiedät, että sinunkin syntisi ovat sovitetut ja poistetut Kristuksen kuolemassa.
Mutta, sanonet, tällä en saa muulloin lohduttautua kuin hurskas oltuani, tehtyäni, mitä Jumalan sana vaatii, syntiin langettuani!
Päinvastoin sanoo apostoli: »Jos joku syntiä tekisi, niin meillä on puolustaja Isän tykönä.» Huomaa tarkoin tuo pieni sana niin, sillä siihen perustuu koko lauseen painavuus ja arvo. Tahdomme mielellämme uskoa ja arvossa pitää sovitusarmon, mutta vain silloin, kun itse olemme olleet parempia, hartaampia, olemme rukoilleet, lukeneet, tehneet jotain hyvää jne.
Mutta niin pian kuin olemme sattuneet lankeamaan ja tekemään syntiä tai laiminlyöneet rukouksen ja olleet kylmiä, mitkä kaikki ovat raskaita syntejä, silloin Kristuksen sovinto ei saa merkitä mitään. Silloin olemme, niin kuin ei meillä olisi vapahtajaa ja puoltajaa tai niin kuin tämä olisi tullut vain vanhurskaita varten, palvelisi meitä vain silloin, kun itse olemme sellaiset, kuin meidän tulee olla.
Mutta apostoli lausuu tässä päinvastoin! Silloin juuri, kun olemme syntiä tehneet, on meillä puoltajasta hyötyä. Tästä seuraa, että Kristukseen uskovat ovat alituisessa armossa, joka ei horju eikä muutu, niin kuin heidän oma hurskautensa vaihtelee.
jatkuu...
MEILLÄ ON PUOLUSTAJA ISÄN TYKÖNÄ, JEESUS KRISTUS, JOKA ON VANHURSKAS
314
818
Vastaukset
... jatkoa
Tämä on nyt kaikessa Herran sanassa ilmenevä oppi jokapäiväisestä ja iankaikkisesta syntien anteeksiantamuksesta - niin suloinen ja lohdullinen oppi, ettei kenenkään ulkokullatun tai väärän kristityn sopisi kuulla sitä, sillä se koituu tavallisesti heidän kadotukseksensa, koska he »vetävät Jumalan armon irstaisuuteen».
Ja kuitenkaan meillä ei ole lupa sitä salata, vaan se on ilmoitettava kurjien, epäilevien ja köyhien sydänten lohdutukseksi ja autuudeksi. Sellaiset sydämet saavatkin runsaasta armosta vain uudistettua halua ja voimaa pyhitykseen.
Ne taas, jotka siitä ottavat aihetta suruttomuuteen, synnissä pysymiseen, se on ne, jotka eivät koeta voittaa ja hyljätä syntiä, vaan kernaammin puolustaa ja peitellä sitä, he ne ovat, jotka »vetävät Jumalamme armon irstaisuuteen.»
He tekevät syntiä, mistä lempeä Johannes samassa kirjeessä ilmoittaa, että »joka syntiä tekee, hän on perkeleestä. Kuka on Jumalasta syntynyt, hän ei tee syntiä. Eikä saata tehdä syntiä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.»
( C. O. Rosenius)Jeesus sanoo, että "Mene, äläkä enää syntiä tee."
Uskikset olisivat tuominneet Jeesuksen noista sanoista. Hyviä tekoja pitää heidän mielestään karttaa, jos olen oikein ymmärtänyt. "Olkaa täydellisiä, niin kuin teidän isännekin on," ei sovi yhteen lahkojen kanssa.Ashera12 kirjoitti:
Jeesus sanoo, että "Mene, äläkä enää syntiä tee."
Uskikset olisivat tuominneet Jeesuksen noista sanoista. Hyviä tekoja pitää heidän mielestään karttaa, jos olen oikein ymmärtänyt. "Olkaa täydellisiä, niin kuin teidän isännekin on," ei sovi yhteen lahkojen kanssa.Mitä ihmettä selität. Uskovat emme kiellä mitään Jeesuksen sanomisia.
Mitä lahkoa sitä edustat? 🐸KylläpäTaasNaurattaa kirjoitti:
Mitä ihmettä selität. Uskovat emme kiellä mitään Jeesuksen sanomisia.
Mitä lahkoa sitä edustat? 🐸En edusta mitään lahkoa.
Uskikset tuntuvat aina vain mollaavan niitä, jotka haluavat tehdä hyvää, koska se kuulemma häpäisee Jeesuksen. Minun on vaikea käsittää tällaisten ajatuksenjuoksua.Ashera12 kirjoitti:
En edusta mitään lahkoa.
Uskikset tuntuvat aina vain mollaavan niitä, jotka haluavat tehdä hyvää, koska se kuulemma häpäisee Jeesuksen. Minun on vaikea käsittää tällaisten ajatuksenjuoksua.Esität kaikenlaisia syytöksiä uskovista. Käsitellään niitä.
” Uskikset tuntuvat aina vain mollaavan niitä, jotka haluavat tehdä hyvää”
Minkälaisia esimerkkejä sinulla olisi tästä? 🐸KylläpäTaasNaurattaa kirjoitti:
Esität kaikenlaisia syytöksiä uskovista. Käsitellään niitä.
” Uskikset tuntuvat aina vain mollaavan niitä, jotka haluavat tehdä hyvää”
Minkälaisia esimerkkejä sinulla olisi tästä? 🐸Esitin toisella palstalla mitä on minusta aito jumalanpalvelus.
Se on sitä, että pyrimme uudistamaan mielemme ja olemaan parempia ihmisiä. Se vaatii työtä, eikä lopu koskaan, mutta on se vaivan arvoista. Aikaa myöten muutumme iloisemmiksi, ystävällisemmiksi, anteliaammiksi, nauramme enemmän jne.
Joku sanoi että tuo on omavanhurskautta. Hän oli pahastunut, etten tyytynyt ajattelemaan, että ei tarvitse kuin uskoa.- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Jeesus sanoo, että "Mene, äläkä enää syntiä tee."
Uskikset olisivat tuominneet Jeesuksen noista sanoista. Hyviä tekoja pitää heidän mielestään karttaa, jos olen oikein ymmärtänyt. "Olkaa täydellisiä, niin kuin teidän isännekin on," ei sovi yhteen lahkojen kanssa."Ashera12", pyytäisin selvennystä kirjoitukseesi, kirjoitat :
>> Jeesus sanoo, että "Mene, äläkä enää syntiä tee."
Uskikset olisivat tuominneet Jeesuksen noista sanoista. >>
Keitä tarkoitat "uskiksilla"?
Usko Toivonen Anonyymi kirjoitti:
"Ashera12", pyytäisin selvennystä kirjoitukseesi, kirjoitat :
>> Jeesus sanoo, että "Mene, äläkä enää syntiä tee."
Uskikset olisivat tuominneet Jeesuksen noista sanoista. >>
Keitä tarkoitat "uskiksilla"?
Usko ToivonenUsko Toivoselle
Tarkoitan suurinta osaa kristityistä, joihin olen törmännyt ja pastoreita myös, jotka aina hokevat ettei mitään tarvitse itse tehdä, koska kaikki on jo tehty.- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Usko Toivoselle
Tarkoitan suurinta osaa kristityistä, joihin olen törmännyt ja pastoreita myös, jotka aina hokevat ettei mitään tarvitse itse tehdä, koska kaikki on jo tehty.>> Tarkoitan suurinta osaa kristityistä, joihin olen törmännyt ja pastoreita myös, jotka aina hokevat ettei mitään tarvitse itse tehdä, koska kaikki on jo tehty. >>
Aika epämääräinen luokittelu uskiksesta ja tarvitsee tarkennusta.
Ensinnäkin, kuka on mielestäsi kristitty?
Ja keitähän ( minkä uskonsuunnan ) pastoreita tarkoitat?
Ja mitähän "uskikset" tarkoittavat, kun he mielestäsi hokevat: " ettei mitään tarvitse itse tehdä, koska kaikki on jo tehty."?
Tarkennusta kiitos.
Usko Toivonen Anonyymi kirjoitti:
>> Tarkoitan suurinta osaa kristityistä, joihin olen törmännyt ja pastoreita myös, jotka aina hokevat ettei mitään tarvitse itse tehdä, koska kaikki on jo tehty. >>
Aika epämääräinen luokittelu uskiksesta ja tarvitsee tarkennusta.
Ensinnäkin, kuka on mielestäsi kristitty?
Ja keitähän ( minkä uskonsuunnan ) pastoreita tarkoitat?
Ja mitähän "uskikset" tarkoittavat, kun he mielestäsi hokevat: " ettei mitään tarvitse itse tehdä, koska kaikki on jo tehty."?
Tarkennusta kiitos.
Usko ToivonenTäälläkin se on nähty kuin vain kerran, että paremmaksi pyrkiminen on omavanhurskautta.
En katso mihin "puolueeseen" ihminen kuuluu, mutta hän tietysti kuuluu niitten harvojen ja valittujen joukkoon omasta mielestään.
En tiedä näistä pastoreista muuta kuin, että he surkuttelevat aina kuinka huonoja olemme, sitten he mainitsevat, että onneksi synnit vietiin jo ristille ja sitten saarnataan että hyvä pitäisi olla ihmisen ja tehkää parannus, kunnes he aivan kuin hoksaavat että "hetkinen, mehän ollaan surkimuksia eikä mihinkään pystytä", mutta onneksi ei tarvitsekaan!
Eikös ruo ole klassinen saarna- Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Täälläkin se on nähty kuin vain kerran, että paremmaksi pyrkiminen on omavanhurskautta.
En katso mihin "puolueeseen" ihminen kuuluu, mutta hän tietysti kuuluu niitten harvojen ja valittujen joukkoon omasta mielestään.
En tiedä näistä pastoreista muuta kuin, että he surkuttelevat aina kuinka huonoja olemme, sitten he mainitsevat, että onneksi synnit vietiin jo ristille ja sitten saarnataan että hyvä pitäisi olla ihmisen ja tehkää parannus, kunnes he aivan kuin hoksaavat että "hetkinen, mehän ollaan surkimuksia eikä mihinkään pystytä", mutta onneksi ei tarvitsekaan!
Eikös ruo ole klassinen saarna"Ashera", ensimmäisenä listallani oli, että kuka on kristitty?
Kuinka määrittelet kristityn?
Usko Toivonen Anonyymi kirjoitti:
"Ashera", ensimmäisenä listallani oli, että kuka on kristitty?
Kuinka määrittelet kristityn?
Usko ToivonenKristitty on minusta Jeesuksen seuraaja, joka ottaa hänestä mallia ja välttää pahoja ajatuksia, sanoja ja tekoja.
- Anonyymi
KylläpäTaasNaurattaa kirjoitti:
Esität kaikenlaisia syytöksiä uskovista. Käsitellään niitä.
” Uskikset tuntuvat aina vain mollaavan niitä, jotka haluavat tehdä hyvää”
Minkälaisia esimerkkejä sinulla olisi tästä? 🐸Uskikset,eli lahko hörhöt.
Älkää ottako niitä amerikan 1800luvun höpinöitä itsellenne.
Heillä 1800 luvulla on oma hieno mies joka näki kaiken :))
1800 luvun sekasorrossa he näkivät vaikka mitä ja nyt Suomessakin osa ihmisistä KÄRSII.
Lahkot vetää perinnot ja omaisuuden,kun annat luvan lahkolle.
Olen aina ollut sitä mieltä,amerikasta tulee roskaa uskonnon puolesta !
- Anonyymi
Vuan mitäpä tuo mahtannoo. Laita lapsi asialle..... Jumala kun on kaikkivaltia sadistinen ketkujen ketku.
- Anonyymi
Niin kauan kuin sinä uskot pakanalliseen helvettioppiin, sun kannattais ehkä olla ihan vain hiljaa. On jotenkin irvokasta, että ihmiset kutsuvat "Isäksi" ja "armolliseksi" ja "rakastavaksi" olentoa, joka heidän uskonsa mukaan tulee aikojen lopulla heittämään ihmiskunnan enemmistön kauhistuttavaan ja ikuiseen liekkimereen. Sen hullumpaa ja sairaampaa oppia ei tämä maa päällään kanna. Ja voit tunkea jok'ikisen raamatunlauseen, jolla tuota mielisairasta oppiasi puolustelet, hanuriisi.
Mutta eihän niitä kuulijoita saada, jollei ne pelkää henkensä edestä ja siksi tuota helvettioppia on saarnattava.
Jos minulla lapsia olisi, niin en varmasti vauvaa heittäisi tulivuoren kraatteriin jos tämä koskisi vaikkapa mun puhelimeen. Se kai tarkoittaa sitä, että minulla ei ole "oikeudentajua".- Anonyymi
17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."
20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra."
( 1 Kor. 1)
Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta:
saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
( 2 Tim. 4:1-2)
s-seutulainen - Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Mutta eihän niitä kuulijoita saada, jollei ne pelkää henkensä edestä ja siksi tuota helvettioppia on saarnattava.
Jos minulla lapsia olisi, niin en varmasti vauvaa heittäisi tulivuoren kraatteriin jos tämä koskisi vaikkapa mun puhelimeen. Se kai tarkoittaa sitä, että minulla ei ole "oikeudentajua".Ashera12
Ei Jumalakaan niin tekisi Anonyymi kirjoitti:
Ashera12
Ei Jumalakaan niin tekisiKyllä fundamentalistit ainakin väittävät, että jos isä on oikeudenmukainen on hän valmis luovuttamaan lapsensa pyövelille yhden pikku virheen takia.
- Anonyymi
Olisit edes sen vertaa mies, että tunnustaisit "palvovasi" tuota hirviöjumalaasi pelosta. Mutta edes siihen sinä et pysty. Siksi sinä olet tuominnut itsesi hokemaan muiden samanlaisten kahelijumalanpalvojien sitaatteja ilmeisesti maailman tappiin saakka.
- Anonyymi
9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
10 Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
11 Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.
12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.
13 Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä.
14 Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
16 Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
( 1 Joh. 4)
s-seutulainen Anonyymi kirjoitti:

s-seutulainenOsaatko ilmaista asioita mitenkään muuten kuin hartauskirjoituksella? Vaihda edes sanajärjestystä tms.
"Ja todistamme ja nähneet olemme me, että Vapahtajaksi maailman Poikansa lähettänyt on Isä."- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
10 Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
11 Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.
12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.
13 Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä.
14 Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
16 Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
( 1 Joh. 4)
s-seutulainenHiirulainen siinä vain siteeraa raamatunjakeita, joille on ulkoistanut kaiken moraalinsa.
- Anonyymi
Sana on oikein. Luukkaan evankeliumi:
6:21 Autuaita te, jotka nyt isoatte, sillä teidät ravitaan! Autuaita te, jotka nyt itkette, sillä te saatte nauraa! Naurua ei ei pidä juhlia.- Anonyymi
Ilon juhla on kun suru väistyy.
- Anonyymi
KR 1933/-38
1Joh. 3:20 että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki. https://youtu.be/skdrunUZ-Vk - Anonyymi
Well, in this world meilä kaikilla o sydäntä ja Puolustajamme. Jos on sydäntä. Ei muuten. Hasssua , että viivaamalla on oltava tarkkana. Kuten mustamaalaamallakin.
- Anonyymi
Juudaksellehan käy kaikki puut?
- Anonyymi
2Kun.8:46 Jos he tekevät syntiä sinua vastaan - sillä ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee - ja sinä vihastut heihin ja annat heidät vihollisen valtaan, niin tettä heidän vangitsijansa vievät heidät vangeiksi vihollismaahan, kaukaiseen tai läheiseen, 2Aikak.6:36. Saarn.7:21 Sillä ei ole maan päällä ihmistä niin vanhurstasta, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä. Sananl.20:9 Kuka voi sanoa: Olen puhdistanut sydämeni, olen puhdas synneistäni? 1Joh.1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. 1Joh,2:6 Joka snoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.
- Anonyymi
Hes.18:4 Katso, kaikki sielut ovat minun : niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu - ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava. Hes.18:19 Ja vielä te kysytte: Minkätähden ei poika kanna isän syntivelkaa? Kun poika on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, noudattanut kaikkia minun käskyjäni ja tehnyt niiden mukaan, hän totisesti saa elää. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava. Hes.18:31-32 Heittåäkää pois päältänne kaikki syntienne, jolla te olette rikkoneet, ja tehkää isellenne uusi sydän ja uusi henki. Minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo? Sillä ei ole minulle mieleen kuolema, sanoo Herra, Herra. Siis kääntykää, niin saatte elää. Ps.51:12. Hes.11:19-20. Jer.32:39.
- Anonyymi
Ihan pikkuisen huvittaa, kun Paavalin evankeliumia sellaisenaan julistavia kristittyjä kutsutaan "universalisteiksi". Itse asiassa helvetin palvojatkin ovat universalisteja. He uskovat jakeesta "Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa" universalistisesti ensimmäisen puoliskon, mutteivät jälkimmäistä. Mutta universalismia se on puolivillainenkin universalismi. : D :D :D :D :D :D
"Meidän entinen vainoojamme julistaa nyt sitä uskoa, jota hän ennen hävitti"
1 Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt,
2 ja kaikki veljet, jotka ovat minun kanssani, Galatian seurakunnille.
3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta,
4 joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!
5 Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
13 Olettehan kuulleet minun entisestä vaelluksestani juutalaisuudessa, että minä ylenmäärin vainosin Jumalan seurakuntaa ja sitä hävitin
14 ja että edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin monet samanikäiset heimossani ja ylen innokkaasti kiivailin isieni perinnäissääntöjen puolesta.
15 Mutta kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi
16 ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa, niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä,
17 enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat apostoleja, vaan menin pois Arabiaan ja palasin taas takaisin Damaskoon.
18 Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi.
19 Mutta muita apostoleja minä en nähnyt; näin ainoastaan Jaakobin, Herran veljen.
20 Ja minä kirjoitan teille, katso, Jumalan kasvojen edessä minä sanon, etten valhettele.
21 Sitten menin Syyrian ja Kilikian paikkakuntiin.
22 Mutta olin kasvoiltani tuntematon Juudean seurakunnille, jotka ovat Kristuksessa.
23 Heidän kuuloonsa oli vain tullut: "Meidän entinen vainoojamme julistaa nyt sitä uskoa, jota hän ennen hävitti";
24 ja he ylistivät Jumalaa minun tähteni.
( Gal. 1)Saviseutulainen kirjoitti:

( Gal. 1)Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia
ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."
( Mark. 1:14-15)
14 Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
( Mark. 16)- Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia

( Mark. 16)RISTIN TYÖ.
JEESUS ON IHMINEN.
" yksi on Jumala, yksi myös .... ihminen Kristus Jeesus"
TUO JUMALA ON VAPAHTAJAMME, EI JEESUS!
3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
1 Tim. 2:3-7

4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
6 joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,
7 ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu-minä puhun totta, en valhettele-pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.
TUO JUMALA ON SOVITTAJAMME!
2 Kor. 5:
18... kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta....
19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa..."
TUO JUMALA KEHOTTAA MEITÄ
2 Kor. 5:
20 "Jumala kehoittaa..... antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa."
JUMALAN ARMON VASTAANOTTAMINEN, KUN ANNATTE SOVITTAA ITSENNE JUMALAN KANSSA
2 Kor. 6:
1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
PIETARI JULISTAA.
JUMALAN JA JEESUKSEN YHTEISTYÖ RISTILLÄ.
ANTAKAA SOVITTAA ITSENNE "syntienne anteeksisaamiseksi", ANTAKAA PELASTAA ITSENNE
Apt. 2
36 Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
RISTIN TYÖ.

40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta"."Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt"
TAIVAASTA TULLUT JUMALAN POIKA, JEESUS KRISTUS.
TOSI JUMALA JA TOSI IHMINEN.
IHMISEN OSAAN, IHMISEKSI, LIHAAN TULLUT JUMALAN POIKA.
35 Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.
36 Mutta minä olen sanonut teille, että te olette nähneet minut, ettekä kuitenkaan usko.
37 Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.
38 Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt.
39 Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.
40 Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
41 Niin juutalaiset nurisivat häntä vastaan, koska hän sanoi: "Minä olen se leipä, joka on tullut alas taivaasta";
42 ja he sanoivat: "Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika, jonka isän ja äidin me tunnemme? Kuinka hän sitten sanoo: 'Minä olen tullut alas taivaasta'?"
43 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Älkää nurisko keskenänne.
44 Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
45 Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi.' Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni.
46 Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän.
47 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.
48 Minä olen elämän leipä.
( Joh. 6)
25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"
27 Hän sanoi hänelle: "Uskon, Herra; minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan."
( Joh. 11)
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt"

s-seutulainenote, saviseutulaisen kommentista
>>TAIVAASTA TULLUT JUMALAN POIKA, JEESUS KRISTUS.
TOSI JUMALA JA TOSI IHMINEN.
IHMISEN OSAAN, IHMISEKSI, LIHAAN TULLUT JUMALAN POIKA.>>
RISTIN TYÖ.
JEESUS ON IHMINEN.
5 " yksi on Jumala, yksi myös .... ihminen Kristus Jeesus"
TUO JUMALA ON VAPAHTAJAMME, EI JEESUS!
3 ”Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,”
1 Tim. 2:3-7
3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
6 joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,
7 ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu-minä puhun totta, en valhettele-pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.
TUO JUMALA ON SOVITTAJAMME!
2 Kor. 5:
18... kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta....
19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa..."
TUO JUMALA KEHOTTAA MEITÄ!
2 Kor. 5:
20 "Jumala kehoittaa..... antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa."
TUON JUMALAN ARMON VASTAANOTTAMINEN, KUN ANNATTE SOVITTAA ITSENNE TUON JUMALAN KANSSA!
2 Kor. 6:
1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
PIETARI JULISTAA.
TUON JUMALAN JA JEESUKSEN YHTEISTYÖ RISTILLÄ.
TUO JUMALA ON HÄNET HERRAKSI (ARVONIMI IHMISELLE, EI JHVH) JA KRISTUKSEKSI (VOIDELTU IHMINEN, LUUK. 4:18-19) TEHNYT.
PIETARI JULISTAA: ANTAKAA SOVITTAA ITSENNE "syntienne anteeksisaamiseksi", ”ANTAKAA PELASTAA ITSENNE”.
Apt. 2
36 Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".
Yhteenveto: saviseutulaisen kommentti on valhetta ja antikristuksen oppia. Saviseutulainen on perkeleen juoksupoika ja Saatanan evankeliumin julistaja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ote, saviseutulaisen kommentista

Yhteenveto: saviseutulaisen kommentti on valhetta ja antikristuksen oppia. Saviseutulainen on perkeleen juoksupoika ja Saatanan evankeliumin julistaja.Sinulle "OTE-anonyymi".
Syytät väärin oppisi vuoksi heitä, jotka eivät pimitä Raamatun ilmoitusta.
Esimerkki siitä, kuinka Raamatun ilmoitusta pimitetään:
Kirjoitit Raamattua siteeraten:
>> TUO JUMALA ON SOVITTAJAMME!
2 Kor. 5:
18... kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta....
19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa..."
TUO JUMALA KEHOTTAA MEITÄ!
2 Kor. 5:
20 "Jumala kehoittaa..... antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa." >>
Tekstikohta ilman pimitystä menee näin:
18. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
( 2Kor 5)
Raamattua ei tarvitse pimittää, eikä myöskään saa pimittää.
Toisena esimerkkinä sinulle "OTE-anonyymi":
>> TUO JUMALA ON VAPAHTAJAMME, EI JEESUS!
3 ”Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,” >>
Jotta voi antaa tuollaisen lausunnon Herrasta Jeesuksesta, joutuu pimittämään Raamatun ilmoitusta.
Katsotaanpa mitä Raamattu aiasta ilmoittaa.
20 Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
21 Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
( Matt 1)
30 Meidän isiemme Jumala on herättänyt Jeesuksen, jonka te ripustitte puuhun ja surmasitte.
31 Hänet on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta ja syntien anteeksiantamusta.
( Apt 5)
9 hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,
10 mutta nyt ilmisaatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta,
( 2Tim 1)
17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,
18 ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.
(2Piet 3)
14 Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
( 1Joh 4)
Kysymys kuuluukin, miksi sinä "OTE-anonyymi" pimität Raamatun ilmoitusta?
Usko Toivonen - Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia
ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."
( Mark. 1:14-15)
14 Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
( Mark. 16)Kristillisten Kaikkivaltias Jeesus on uskomisen kieltänyt eikä ole käskenyt kastaa ketään kristittyjen laittomuuden jäseniksi.
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
LAITTOMUUKSISTA, näitä rikoksia ei kristillisten Kaikkivaltias Jeesus ole käskenyt tekemään, joten kristittyjen Saatana jumalana tai Barjeesus antoi palvelijoineen käskyn: https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
- Anonyymi
Tarkoittaako vanhurskas ettei ihan viisas eikä aikaansaapa?
- Anonyymi
Huvittaa, kun Paavalin evankeliumia sellaisenaan julistavia kristittyjä kutsutaan "universalisteiksi". Itse asiassa helvetin palvojatkin ovat universalisteja. He uskovat jakeesta "Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa" universalistisesti ensimmäisen puoliskon, mutteivät jälkimmäistä.
Mutta universalismia se on puolivillainenkin universalismi. : D :D :D :D :D : - Anonyymi
Yhdysvaltain itsenäistyttyä afrikkalaisjoukkio onnistui Atlantin itälaidalla ottamaan panttivangeiksi amerikkalaisia. Pitkien neuvottelujen jälkeen presidentti Washington päätti maksaa panttivangeista kaappareiden vaatimat lunnasrahat, minkä jälkeen kaikki panttivangit vapautettiin. Washington olisi ollut melkoinen sadisti tai törppö, jos hän ei olisi huolehtinut KAIKKIEN panttivankien kohtalosta lunnasmaksun maksettuaan.
1 Tim. 2:4 julistaa, että Jumala tahtoo kaikki ihmiset pelastukseen ja totuuden tuntoon, ja sen jälkeen seuraa perustelu:
Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, 6 joka antoi itsensä lunnaiksi KAIKKIEN edestä, josta todistus oli annettava aikanansa.
Kun Jumala antaa rakkaan Poikansa lunnaiksi KAIKKIEN edestä, kuvitteleeko joku vakavissaan, että Hän muka sallii synnin ja saatanan panttivangeista YHDENKÄÄN jäävän pelastuksesta osattomaksi?
Helvetinpalvojat kuvittelevat Jumalan joko niin idiootiksi tai niin kieroksi, että toisin kuin aikoinaan Washington, Hän ei VALTAVASTA LUNNASMAKSUSTAAN HUOLIMATTA piittaa panttivankien kohtalosta. Hän uhraa OMAN POIKANSA piittaamattta tämän antaman vapaaehtoisen uhrin VAIKUTUKSISTA. Helvetin palvojien mukaan Jumala antoi Jeesuksen ihmisten kiusattavaksi ja tapettavaksi, vaikka tämän uuhri saisi aikaan ainoastaan surkuhupaisan olemattoman vaikutuksen (vain harvojen pelastukisen). Tämän käsityksen mukaan rakasti (ja rakastaa) Poikaansa JA ihmiskuntaa niin VÄHÄN, että salli tämän kokea kaiken ihmisten pilkan ja kauhistuttavan ristinkuoleman, vaikka kaikki tuo kärsimys ei tehnytkään perkeleen tekoja tyhjäksi kuin aivan mitättömältä osin.Satuin jostain lukemaan, että Raamattu olikin aika universalisti kirja ihmisille, jotka lukivat sen alkuperäiskielellä ja puhuivat itse tätä kieltä.
Jos vain jumala voi antaa uskon ja "hän tahtoo kaikkien pelastuvan ja totuuden tuntemiseen tulevan" ja "kaiken minkä hän tahtoo, sen hän tekee", antaa se minusta melko universalistisen kuvan.Kaikki eivät ota Jeesusta Kristusta vastaan, mutta niille, jotka OTTAVAT HÄNET VASTAAN:
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh. 1)
"Jumalan voimasta USKON KAUTTA varjellutte pelastukseen"
"Sillä te saavutatte USKON päämäärän, sielujen pelastuksen"
1 Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, valituille muukalaisille, jotka asuvat hajallaan Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa,
2 ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.
3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
4 turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,
5 jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.
6 Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa,
7 että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.
8 Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.
( 1 Piet. 1)
"USKO HERRAAN JEESUKSEEN"
30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."
32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.
33 Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
34 Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.
( Apt. 16)
Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
( Hebr. 11:6)
32 Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.
33 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.
( Matt. 10)- Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
Kaikki eivät ota Jeesusta Kristusta vastaan, mutta niille, jotka OTTAVAT HÄNET VASTAAN:

( Matt. 10)OTE. Saviseutulaisen kommentista>>>"USKO HERRAAN JEESUKSEEN">>
Nyt tulee vuorostaan Lutherin oppia "Yksin uskosta". Taas tuli ihmisoppia.
Sama laatua ja muotoilua on kommentit kuin aikaisemmin. Mihinkäs ne muuttuisi.
Joten saviseutulainen on sama juoksupoika kuin aiemminkin tunnista toiseen ja sama Saatanan evankeliumin julistaja kuin aiemminkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OTE. Saviseutulaisen kommentista>>>"USKO HERRAAN JEESUKSEEN">>

Joten saviseutulainen on sama juoksupoika kuin aiemminkin tunnista toiseen ja sama Saatanan evankeliumin julistaja kuin aiemminkin.AUTUAITA OVAT NE, JOTKA ISOAVAT JA JANOAVAT VANHURSKAUTTA, SILLÄ HEIDÄT RAVITAAN
( Matt. 5:6)
Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta.
Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
( Apt. 10:43-44)
16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta."
( Room. 1)
6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
7 tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."
12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."
14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
15 Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"
16 Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
( Room. 10)
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."
20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat
( 1 Kor. 1)
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OTE. Saviseutulaisen kommentista>>>"USKO HERRAAN JEESUKSEEN">>
Nyt tulee vuorostaan Lutherin oppia "Yksin uskosta". Taas tuli ihmisoppia.
Sama laatua ja muotoilua on kommentit kuin aikaisemmin. Mihinkäs ne muuttuisi.
Joten saviseutulainen on sama juoksupoika kuin aiemminkin tunnista toiseen ja sama Saatanan evankeliumin julistaja kuin aiemminkin.Syytät aivan vaäärin "OTE-anonyymi", "saviseutulainen" julistaa evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, mikä on Jumalan voima.
17. Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
(1Kor 1)
23. me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
24. mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
(1Kor 1)
1. Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu,
2. vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.
3. Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
4. niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
5. Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
(2Kor 4)
Huomaa siis, että "saviseutulaisen" julistus on on pelastuksen evankeiumin julistamista ristiinnaulitusta Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, eikä se ole maailman ruhtinaan, paholaisen, mieleen.
Usko Toivonen - Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
Kaikki eivät ota Jeesusta Kristusta vastaan, mutta niille, jotka OTTAVAT HÄNET VASTAAN:
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
( Joh. 1)
"Jumalan voimasta USKON KAUTTA varjellutte pelastukseen"
"Sillä te saavutatte USKON päämäärän, sielujen pelastuksen"
1 Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, valituille muukalaisille, jotka asuvat hajallaan Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa,
2 ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.
3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
4 turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,
5 jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.
6 Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa,
7 että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.
8 Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.
( 1 Piet. 1)
"USKO HERRAAN JEESUKSEEN"
30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."
32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.
33 Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
34 Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.
( Apt. 16)
Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
( Hebr. 11:6)
32 Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.
33 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.
( Matt. 10)Helvetinpalvojat kuvittelevat Jumalan joko niin idiootiksi tai niin kieroksi, että toisin kuin aikoinaan Washington, Hän ei VALTAVASTA LUNNASMAKSUSTAAN HUOLIMATTA piittaa panttivankien kohtalosta. Hän uhraa OMAN POIKANSA piittaamattta tämän antaman vapaaehtoisen uhrin VAIKUTUKSISTA. Helvetin palvojien mukaan Jumala antoi Jeesuksen ihmisten kiusattavaksi ja tapettavaksi, vaikka tämän uuhri saisi aikaan ainoastaan surkuhupaisan olemattoman vaikutuksen (vain harvojen pelastukisen). Tämän käsityksen mukaan rakasti (ja rakastaa) Poikaansa JA ihmiskuntaa niin VÄHÄN, että salli tämän kokea kaiken ihmisten pilkan ja kauhistuttavan ristinkuoleman, vaikka kaikki tuo kärsimys ei tehnytkään perkeleen tekoja tyhjäksi kuin aivan mitättömältä osin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
AUTUAITA OVAT NE, JOTKA ISOAVAT JA JANOAVAT VANHURSKAUTTA, SILLÄ HEIDÄT RAVITAAN
( Matt. 5:6)
Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta.
Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
( Apt. 10:43-44)
16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta."
( Room. 1)
6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
7 tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."
12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."
14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
15 Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"
16 Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
( Room. 10)
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."
20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat
( 1 Kor. 1)
s-seutulainenOTE. Saviseutulaisen kommentista>> "USKO HERRAAN JEESUKSEEN">>>
ja uusin kommentti ote >>AUTUAITA OVAT NE, JOTKA ISOAVAT JA JANOAVAT VANHURSKAUTTA, SILLÄ HEIDÄT RAVITAAN>>
Ensin tuli Lutherin oppia "Yksin uskosta" ja Nyt tuli vuorostaan lisää Lutherin oppia "Yksin RAAMATUSTA". Taas tuli ihmisoppia.
Sama laatua ja muotoilua on kommentit kuin aikaisemmin. Mihinkäs ne muuttuisi. Sama mier ,sama päänuppi .
Joten saviseutulainen on sama juoksupoika kuin aiemminkin tunnista toiseen ja sama Saatanan evankeliumin julistaja kuin aiemminkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syytät aivan vaäärin "OTE-anonyymi", "saviseutulainen" julistaa evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, mikä on Jumalan voima.
17. Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
(1Kor 1)
23. me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
24. mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
(1Kor 1)
1. Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu,
2. vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.
3. Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
4. niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
5. Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
(2Kor 4)
Huomaa siis, että "saviseutulaisen" julistus on on pelastuksen evankeiumin julistamista ristiinnaulitusta Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, eikä se ole maailman ruhtinaan, paholaisen, mieleen.
Usko Toivonentoivonen.
sinä olet samaa laatua ja mieltä saviseutulaisen kanssa. Se tarkoittaa että syyllistyt samaan syntiin Jumalaa vastaan hyväksymällä M. Lutherin opit ja tuot syntioppia meille palstalaislle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syytät aivan vaäärin "OTE-anonyymi", "saviseutulainen" julistaa evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, mikä on Jumalan voima.
17. Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
(1Kor 1)
23. me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
24. mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
(1Kor 1)
1. Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu,
2. vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.
3. Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
4. niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
5. Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
(2Kor 4)
Huomaa siis, että "saviseutulaisen" julistus on on pelastuksen evankeiumin julistamista ristiinnaulitusta Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, eikä se ole maailman ruhtinaan, paholaisen, mieleen.
Usko Toivonenote toivosen kommentista.>>"saviseutulainen" julistaa evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, mikä on Jumalan voima.>>
toivonen sinäpä näet epäselvästi--sokeasti..
tuossa saviseutulainen julistaa "Yksin raamatusta". Ei hän mitään muuta julista!!!! - Anonyymi
Ashera12 kirjoitti:
Satuin jostain lukemaan, että Raamattu olikin aika universalisti kirja ihmisille, jotka lukivat sen alkuperäiskielellä ja puhuivat itse tätä kieltä.
Jos vain jumala voi antaa uskon ja "hän tahtoo kaikkien pelastuvan ja totuuden tuntemiseen tulevan" ja "kaiken minkä hän tahtoo, sen hän tekee", antaa se minusta melko universalistisen kuvan.Juuri näin!
- Anonyymi
Ai Jeesus on puolustaja?
Minä olen aina luullut että se on maalivahti kun vähän väliä on hehkutettu että Jeesus pelastaaaaa.... - Anonyymi
Saviseutulaisen ja henkisen ystävänsä Usko T:n logiikan mukaan Jeesuksen Kristuksen uhri kattoi kaikki muut synnit, muttei epäuskon syntiä eikä ihmisen haluttomuutta "ottaa vastaan Kristusta/evankeliumia".
Lisäksi saman idioottiopin mukaan juuri tähän sovittamattomaan synti(pari)in Jumalan Pyhä Henki on täydellisen voimaton vaikuttamaan yhtikäs mitään.
Eli Jumala on katsonut ennen maailman luomista hyväksi säätää juuri niin, että ne synnit, joita Kristuksen uhri ei muka sovita (epäusko/Kristuksen vastaanottamattomuus), ovat Hänen muka-kaikkivaltiutensa ulkopuolella; ihmisen langennut tahto muodostaa maailmankaikkiuden suuurimman (kadottavan) mahdin, jolle Jumala ei mahda mitään."Meidän on muistettava, mitä epäusko on. Se on ensiksikin Jumalan kaikkein suurimman laupeuden halveksimista, hänen suurimman hellyytensä pilkkaamista, Jumalan laupeuden suurimman lahjan, ainoan Pojan tallaamista.
Ja toiseksi se hylkää ainoan meille annetun pelastuksen keinon, sen ainoan uhrin, joka on annettu meidän syntiemme tähden. – Jumala on suuressa laupeudessaan armahtanut meitä kurjia ja antanut ainoan rakkaan Poikansa meille pelastukseksi.
Hän tuli meidän veljeksemme, tuli ihmislapseksi ja antoi alttiiksi kaiken, mitä hänellä oli, vanhurskautensa, henkensä ja verensä pelastaakseen meidät. Sinä tiedät kaiken tämän ja olet kuitenkin aina yhtä kylmä ja välinpitämätön häntä kohtaan.”
( Carl Olof Rosenius)- Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
"Meidän on muistettava, mitä epäusko on. Se on ensiksikin Jumalan kaikkein suurimman laupeuden halveksimista, hänen suurimman hellyytensä pilkkaamista, Jumalan laupeuden suurimman lahjan, ainoan Pojan tallaamista.
Ja toiseksi se hylkää ainoan meille annetun pelastuksen keinon, sen ainoan uhrin, joka on annettu meidän syntiemme tähden. – Jumala on suuressa laupeudessaan armahtanut meitä kurjia ja antanut ainoan rakkaan Poikansa meille pelastukseksi.
Hän tuli meidän veljeksemme, tuli ihmislapseksi ja antoi alttiiksi kaiken, mitä hänellä oli, vanhurskautensa, henkensä ja verensä pelastaakseen meidät. Sinä tiedät kaiken tämän ja olet kuitenkin aina yhtä kylmä ja välinpitämätön häntä kohtaan.”
( Carl Olof Rosenius)Rosenius täydelllisen sokeana ei pimeydessään näe, että hänen tekohurskas ja helvetinpelon siivittämä halveksintansa kohdistuu taipumukseen tai ominaisuuteen, joka kaikkien muiden taipumusten tavoin tuli ihmiskunnan osaksi Aadamin lankeemuksen myötä.
Paavali kirjoittaa Room. 5:ssä peilikirkkaan selkeästi, että kaiken tämän Jeesus Kristus onnistui korjaamaan.
Rosenius kuitenkin kierossa sokeudessaan väittää, että TÄMÄ synti/taipumus on sellaionen synti/taipumus - sellainen perkeleen teko - jota Jeesuksen Kristuksen uhri ei kyennyt tekemäään tyhjäksi ja jota Hänen vapaaehtoinen uhrinsa ei kyennyt sovittamaan.
Eli kuten jo mainitsin:
Saviseutulaisen ja henkisen ystävänsä Usko T:n logiikan mukaan Jeesuksen Kristuksen uhri kattoi kaikki muut synnit, muttei epäuskon syntiä eikä ihmisen haluttomuutta "ottaa vastaan Kristusta/evankeliumia".
Lisäksi saman idioottiopin mukaan juuri tähän sovittamattomaan synti(pari)in Jumalan Pyhä Henki on täydellisen voimaton vaikuttamaan yhtikäs mitään.
Eli Jumala on katsonut ennen maailman luomista hyväksi säätää juuri niin, että ne synnit, joita Kristuksen uhri ei muka sovita (epäusko/Kristuksen vastaanottamattomuus), ovat Hänen muka-kaikkivaltiutensa ulkopuolella; ihmisen langennut tahto muodostaa maailmankaikkiuden suuurimman (kadottavan) mahdin, jolle Jumala ei mahda mitään. "Epäusko on siis oikea pääsynti, se lähde, josta kaikki muut synnit johtuvat. Kun sydän on epäuskoinen, vailla uskoa Kristukseen, seuraa siitä ensiksikin, ettei oteta vastaan hänen sanaansa, vaan joko ylenkatsotaan sitä tai pidetään sitä valheena ja villityksenä sekä vainotaan sitä, ikään kuin se olisi perkeleen puhetta. Siitä seuraa sitten muitakin paheita: tottelemattomuutta isää, äitiä ja esivaltaa kohtaan, huolimattomuutta virassa ja kutsumuksessa, elämää haureudessa ja muissa paheissa, vaikka tosin muutamat pelosta taikka ihmisiä häveten karttavatkin julkisyntejä.
Näin kasvaa epäuskosta suuri, lehtevä puu, joka saapi kasvu- ja kukoistusvoimansa siitä juuresta, josta Pyhä Henki nuhtelee maailmaa, kenenkään voimatta sitä vastustaa."
( Martti Luther/Huonepostilla)- Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
"Epäusko on siis oikea pääsynti, se lähde, josta kaikki muut synnit johtuvat. Kun sydän on epäuskoinen, vailla uskoa Kristukseen, seuraa siitä ensiksikin, ettei oteta vastaan hänen sanaansa, vaan joko ylenkatsotaan sitä tai pidetään sitä valheena ja villityksenä sekä vainotaan sitä, ikään kuin se olisi perkeleen puhetta. Siitä seuraa sitten muitakin paheita: tottelemattomuutta isää, äitiä ja esivaltaa kohtaan, huolimattomuutta virassa ja kutsumuksessa, elämää haureudessa ja muissa paheissa, vaikka tosin muutamat pelosta taikka ihmisiä häveten karttavatkin julkisyntejä.
Näin kasvaa epäuskosta suuri, lehtevä puu, joka saapi kasvu- ja kukoistusvoimansa siitä juuresta, josta Pyhä Henki nuhtelee maailmaa, kenenkään voimatta sitä vastustaa."
( Martti Luther/Huonepostilla)Sinä ja Usko T. suhtaudutte tismalleen samalla tavalla kuin jokainen ateisti ja agnostikko suhtautuu seuraavaan jakeeseen:
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa."
Teidän kaikkien sydämessä vallitsee epäusko tuon jakeen sisältöä kohtaan.
Ja silti SINÄ kehtaat siteerata Lutheriin ajatuksia epäuskosta - sinä, joka olet epäuskon pääasianajaja!
- Anonyymi
. Matteus 5:
20. Minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljon suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, te ette pääse taivasten valtakuntaan."
Luuk.11:
39. Silloin Herra sanoi hänelle: "Te fariseukset kyllä puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolelta, mutta sisältä te olette täynnä riistoa ja pahuutta.
40. Te mielettömät! Eikö hän, joka on tehnyt ulkopuolen, ole tehnyt sisäpuolenkin? - Anonyymi
Saviseutulainen ja Usko T ovat PUOLIuniversalisteja. He ovat universalisteja kaiken sen suhteen, mitä tapahtui ihmiskunnalle Aadamissa, Aadamin lankeemuksessa ja Aadamin lankeemuksen myötä.
Mutta annahan olla, kun Paavali jatkaa täysin samoilla ilmauksilla ja täysin yhtä kattavasti kuvaillessaan Jeesuksen vanhurskauden tekoa ja sen vaikutuksia, tämä puolivillaisista puolivillaisin kaksikko alkaa ääni kimeänä vastustaa Paavalin evankeliumia. He kiiruhtavat ajokoiraduon lailla kuola suupielistä loiskuen siteeraamaan aina ja ikuisesti niitä Paavalin ja Jeesuksen sanomisia, jotka on käännetty kirjaimellisesti päin helvettiä. Kun tästä heille huomauttaa, heidän aivotoimintansa pysähtyy kuin seinään. Näin väkevä on mielikuvitushelvetin mahti. - Anonyymi
Helvettiuniversalistien eli saviseutulaisen ja usko t:n sanoma on kiteytettynä tämä:
Jeesus ei likimainkaan kyennyt tekemään tyhjäksi perkeleen tekoja, jotka tämä sai aikaan ihmiskunnalle Aadamin lankeemuksen kautta.
Toisin ilmaistuna: Aadamin lankeemus OLI vaikutuksiltaan universaali tapahtuma, Jeesuksen ristinkuolema EI OLLUT.1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
3 Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,
4 mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa;
5 mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
6 Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
7 Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla.
8 Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
9 Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.
10 Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;
11 emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.
12 Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet -
13 sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole;
14 kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.
15 Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.
16 Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi.
17 Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. -
18 Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;
19 sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.
20 Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,
21 että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
( Room. 5)- Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,

( Room. 5)OTE. saviseutulainen >>( Room. 5)>>
ote toivosen kommentista.>>"saviseutulainen" julistaa evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, mikä on Jumalan voima.>>
toivonen sinäpä näet epäselvästi--sokeasti..
tuossa ( Room. 5) saviseutulainen julistaa Lutherin oppien mukaan "Yksin raamatusta". Ei hän täällä mitään muuta julistaa!!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OTE. saviseutulainen >>( Room. 5)>>
ote toivosen kommentista.>>"saviseutulainen" julistaa evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, mikä on Jumalan voima.>>
toivonen sinäpä näet epäselvästi--sokeasti..
tuossa ( Room. 5) saviseutulainen julistaa Lutherin oppien mukaan "Yksin raamatusta". Ei hän täällä mitään muuta julistaa!!!!7 Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.
8 Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion:
9 synnin, koska he eivät usko minuun;
10 vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe;
11 ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.
( Joh. 16)
s-seutulainen - Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
3 Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,
4 mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa;
5 mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
6 Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
7 Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla.
8 Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
9 Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.
10 Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;
11 emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.
12 Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet -
13 sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole;
14 kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.
15 Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.
16 Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi.
17 Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. -
18 Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;
19 sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.
20 Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,
21 että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
( Room. 5)Tällä sitaatillasi sinä teet kaikki Rosenius-sitaattisi tyhjäksi, ja hyvä niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällä sitaatillasi sinä teet kaikki Rosenius-sitaattisi tyhjäksi, ja hyvä niin.
1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
3 Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
4 että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
6 Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
10 Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
11 Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.
12 Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme.
13 Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.
14 Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
15 Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
16 Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
( Room. 8)

s-seutulainenote saviseutulaisen kommentista >>1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.( Room. 8)>>>
Tuo saviseutulaisen kommenttijae 1 on oikeen armon evankeliumi.
s-seutulainen julistaa valheen evankeliumia tuossa jakeessa 1...siis Saatanan evankeliumia.
Tässä totuuden evankeliumia v 1776 käännöksestä.
1 "Niin ei ole nyt yhtään kadotusta niissä, jotka Jesuksessa Kristuksessa ovat, ja ei vaella lihan, vaan hengen jälkeen."
Joten vain Jumalan hengellä täyttyneet pelastuvat, jotka vaeltavat "hengen jälkeen"..
Joten saviseutulainen julkituo "Yksin uskosta"- pelastusta kaikille uskoville Martti Lutherin opin mukaan.
Tiedoksi kaikille, jotka haluavat pelastua , ei tule mennä saviseutulaisen ja Usko Toivosen mukaan, vaan pittää käydä upotusvesikasteella ja täyttyä Jumalan hengellä (Joh. 3:5) ja tuolloin ei ole kadotustuomiota Room. 8:1 jakeen mukaisesti!!!
On tuo saviseutulainen ja kumppanit kamalaa sakkia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ote saviseutulaisen kommentista >>1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.( Room. 8)>>>
Tuo saviseutulaisen kommenttijae 1 on oikeen armon evankeliumi.
s-seutulainen julistaa valheen evankeliumia tuossa jakeessa 1...siis Saatanan evankeliumia.
Tässä totuuden evankeliumia v 1776 käännöksestä.
1 "Niin ei ole nyt yhtään kadotusta niissä, jotka Jesuksessa Kristuksessa ovat, ja ei vaella lihan, vaan hengen jälkeen."
Joten vain Jumalan hengellä täyttyneet pelastuvat, jotka vaeltavat "hengen jälkeen"..
Joten saviseutulainen julkituo "Yksin uskosta"- pelastusta kaikille uskoville Martti Lutherin opin mukaan.
Tiedoksi kaikille, jotka haluavat pelastua , ei tule mennä saviseutulaisen ja Usko Toivosen mukaan, vaan pittää käydä upotusvesikasteella ja täyttyä Jumalan hengellä (Joh. 3:5) ja tuolloin ei ole kadotustuomiota Room. 8:1 jakeen mukaisesti!!!
On tuo saviseutulainen ja kumppanit kamalaa sakkia."Ote-anonyymille":
Jos "saviseutulainen" ja uskovat julistavat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, mikä on Jumalan voima ja vaikuttaa uskoa, niin onko se "lihan jälkeen vaeltamista"?
Vaiko "Hengen jälkeen vaeltamista"?
Entäpä Raamatun ilmoituksen pimittäjät, vaeltavatko he lihan vaiko Hengen jälkeen?
Esim kirjoittaja, joka kirjoittaa, ettei Jeesus ole Vapahtaja, vaikka Raamtun ilmoitus ilmoittaa Jeesuksen olevan Isän lähettämä Vapahtaja.
Eikös silloin ole kysymys valheen hengen jälkeen syntyneestä opista, minkä vuoksi kirjoittaja kieltää Jeesuksen Kristuksen Vapahtajana?
Mitä sinulle "Ote-anonyymi" merkitsee Jeesus Kristus?
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ote-anonyymille":

Usko ToivonenTOIVONEN .
Kaikki on Jumalasta... hän on sovittaja ja vapahtaja ja lunastaja. koska kaikki on Jumalasta..se vaan on niin!!
Jeesus on tärkeä, Hän on ihminen 1 Tim. 2: 3-7, tuo on Jumalan tahdon mukaan ja Hönen ilmoituksensa mukaan juuri noin.
2 Kor. 5
18.. "kaikki on Jumalasta"
Tuossa jakeessa kirjattu Jumala ei ole Sana-paperilla-jumala, Isä, Sana-Poika eikä Pyhä Henki eikä Raamattu-jumala eikä epäjumala.
Tuo Jumala on eri kuin Lutherin tahdon ja opin mukaan, joka Luther opettaa omien oppien mukaista oppia.
Joten mitään ei saa olla Martti Lutherista....raudanluja usko ei riitä!! "Yksin uskosta" ei ole vielä kaikki, vaan on muutakin!!
Usko Lutheriin ei ole yhtään mitään, niinkuin teidän uskonne perusta on! Nuo ovat omia oppeja, eikä tuo oppi ole Jumalasta!!!. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ote-anonyymille":
Jos "saviseutulainen" ja uskovat julistavat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, mikä on Jumalan voima ja vaikuttaa uskoa, niin onko se "lihan jälkeen vaeltamista"?
Vaiko "Hengen jälkeen vaeltamista"?
Entäpä Raamatun ilmoituksen pimittäjät, vaeltavatko he lihan vaiko Hengen jälkeen?
Esim kirjoittaja, joka kirjoittaa, ettei Jeesus ole Vapahtaja, vaikka Raamtun ilmoitus ilmoittaa Jeesuksen olevan Isän lähettämä Vapahtaja.
Eikös silloin ole kysymys valheen hengen jälkeen syntyneestä opista, minkä vuoksi kirjoittaja kieltää Jeesuksen Kristuksen Vapahtajana?
Mitä sinulle "Ote-anonyymi" merkitsee Jeesus Kristus?
Usko Toivonentoivonen.
ote.>>Jos "saviseutulainen" ja uskovat julistavat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, mikä on Jumalan voima ja vaikuttaa uskoa, niin onko se "lihan jälkeen vaeltamista"?>>
Te vaellatte lihan jälkeen ,koska ette ole uudestisyntyneet upotusvesikasteen kautta ettekä ole täyttyneet Jumalan hengellä (Joh. 3:5) ettekä siten julista hengen jälkeen vaan lihan jälkeen. Vain tuo uudestisyntymä on pätevä (Tiit. 3: 4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,)
Pelkän Uskon kautta ei voi uudestisyntyä eikä ole uudestisyntynyt ja pelastunut ja hengellä täyttynyt uskova eikä ole Jumalan lapsi vaan perkeleen lapsi.
Kristuksen sana ei ole raamatun sana. Vaan kirjoitettu sana on kunkin apostolin kirjoittamaa sanaa raamatussa, Jumalan hengessä.,ei tuota sen kummempana saa pitää!
Teidän osanne on kadotus...saviseutulainen ja Usko Toivonen ja muut kumppanit Lutherin alamaiset. Anonyymi kirjoitti:
toivonen.
ote.>>Jos "saviseutulainen" ja uskovat julistavat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, mikä on Jumalan voima ja vaikuttaa uskoa, niin onko se "lihan jälkeen vaeltamista"?>>
Te vaellatte lihan jälkeen ,koska ette ole uudestisyntyneet upotusvesikasteen kautta ettekä ole täyttyneet Jumalan hengellä (Joh. 3:5) ettekä siten julista hengen jälkeen vaan lihan jälkeen. Vain tuo uudestisyntymä on pätevä (Tiit. 3: 4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,)
Pelkän Uskon kautta ei voi uudestisyntyä eikä ole uudestisyntynyt ja pelastunut ja hengellä täyttynyt uskova eikä ole Jumalan lapsi vaan perkeleen lapsi.
Kristuksen sana ei ole raamatun sana. Vaan kirjoitettu sana on kunkin apostolin kirjoittamaa sanaa raamatussa, Jumalan hengessä.,ei tuota sen kummempana saa pitää!
Teidän osanne on kadotus...saviseutulainen ja Usko Toivonen ja muut kumppanit Lutherin alamaiset.1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.
2 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
4 niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
5 edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,
6 sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa,
7 jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.
8 Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi,
9 tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä -
10 siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, - oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.
11 Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan,
12 että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.
13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi.
15 Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan,
16 en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani,
17 anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
18 ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
19 ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme - sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan,
20 jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa,
21 korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
22 Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
23 joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.
( Ef. 1)- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
toivonen.
ote.>>Jos "saviseutulainen" ja uskovat julistavat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, mikä on Jumalan voima ja vaikuttaa uskoa, niin onko se "lihan jälkeen vaeltamista"?>>
Te vaellatte lihan jälkeen ,koska ette ole uudestisyntyneet upotusvesikasteen kautta ettekä ole täyttyneet Jumalan hengellä (Joh. 3:5) ettekä siten julista hengen jälkeen vaan lihan jälkeen. Vain tuo uudestisyntymä on pätevä (Tiit. 3: 4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,)
Pelkän Uskon kautta ei voi uudestisyntyä eikä ole uudestisyntynyt ja pelastunut ja hengellä täyttynyt uskova eikä ole Jumalan lapsi vaan perkeleen lapsi.
Kristuksen sana ei ole raamatun sana. Vaan kirjoitettu sana on kunkin apostolin kirjoittamaa sanaa raamatussa, Jumalan hengessä.,ei tuota sen kummempana saa pitää!
Teidän osanne on kadotus...saviseutulainen ja Usko Toivonen ja muut kumppanit Lutherin alamaiset.ote. >>Teidän osanne on kadotus...saviseutulainen ja Usko Toivonen ja muut kumppanit Lutherin alamaiset. >>
Tuon puheena olevan jakeen mukaan, osanne on kadotus. Room. 8:1 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TOIVONEN .
Kaikki on Jumalasta... hän on sovittaja ja vapahtaja ja lunastaja. koska kaikki on Jumalasta..se vaan on niin!!
Jeesus on tärkeä, Hän on ihminen 1 Tim. 2: 3-7, tuo on Jumalan tahdon mukaan ja Hönen ilmoituksensa mukaan juuri noin.
2 Kor. 5
18.. "kaikki on Jumalasta"
Tuossa jakeessa kirjattu Jumala ei ole Sana-paperilla-jumala, Isä, Sana-Poika eikä Pyhä Henki eikä Raamattu-jumala eikä epäjumala.
Tuo Jumala on eri kuin Lutherin tahdon ja opin mukaan, joka Luther opettaa omien oppien mukaista oppia.
Joten mitään ei saa olla Martti Lutherista....raudanluja usko ei riitä!! "Yksin uskosta" ei ole vielä kaikki, vaan on muutakin!!
Usko Lutheriin ei ole yhtään mitään, niinkuin teidän uskonne perusta on! Nuo ovat omia oppeja, eikä tuo oppi ole Jumalasta!!!.Kyllähän Saulus tarsolainenkin uskoi Jumalaan, mutta vainosi silti Jumalan seurakuntaa.
Ja missä nimessä vainot ovat?
Niitä vainotaan, jotka avuksensa huutavat Herranaan Jeesusta Kristusta.
13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
..
20 Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika.
21 Ja kaikki, jotka kuulivat, hämmästyivät ja sanoivat: "Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa tuhosi ne, jotka tätä nimeä avuksi huutavat? Ja eikö hän ole tullut tänne viedäksensä ne vangittuina ylipappien käsiin?"
( Apt 9)
Sauluksessa tapahtui täyskäännös Herran puoleen uskon kautta Herraan Jeesukseen.
Ja kirjoittaako Paavali Jeesuksen olevan Vapahtajan?
3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
( Tiit 3)
Kuten huomaat, jos pimitämme Raamatun ilmoitusta, niin palvelemme vääryyttä, jos luet tuon tekstin ja otat pois päältä "oppisi suodattimen, sensurointisuotimen", niin mitä huomaat.
Tekstissä selkeästi sanotaan, että Jumala on Vapahtaja, Jeesus Kristus on Vapahtaja.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän Saulus tarsolainenkin uskoi Jumalaan, mutta vainosi silti Jumalan seurakuntaa.

Usko Toivonenote.>>Ja kirjoittaako Paavali Jeesuksen olevan Vapahtajan?>>
Paavali ei kirjoita Jumalaa vastaan. Tuo on kääntäjän tahtoa (Lutherin tahdon ja opin mukaan) laittaa muita vapahtajia kuin Jumala.
Tiituksen alun mukaan on totuus...>>4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme>> - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ote.>>Ja kirjoittaako Paavali Jeesuksen olevan Vapahtajan?>>
Paavali ei kirjoita Jumalaa vastaan. Tuo on kääntäjän tahtoa (Lutherin tahdon ja opin mukaan) laittaa muita vapahtajia kuin Jumala.
Tiituksen alun mukaan on totuus...>>4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme>>Tuosta olen samaa mieltä, Paavali ei kirjoita Jumalaa vastaan.
Paavali kirjoittaa, kuten voimme lukea esim. tuosta Tiit. 3. tekstikohdasta Jeesuksen olevan Vapahtaja.
Jos siis Paavali ei kirjoita Jumalaa vastaan, niin kuka kirjoittaa?
Eikö hän, joka kieltää Paavalin kirjoituksen omassa kirjoituksessaan?
17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,
18 ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.
( 2Piet 3)
Myös Pietari kirjoittaa Jumalan tahdon mukaisesti.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuosta olen samaa mieltä, Paavali ei kirjoita Jumalaa vastaan.

nyt on semmonen asia meidän kesken.
Eroamme täysin toisistamme. Sinun uskosi on Lutherista ja minun uskoni on Jumalasta.
Tuossa on perkeleen lapsen (Toivonen, saviseutulainen jne. ) ja Jumalan lapsen (anonyymi-kommentoija) ero.
Niin kauan kuin pidät kiinni Lutherista, meidän turha kirjoitella. Sitten kun sulla on nöyryys Jumalaa kohtaan niin asia on toinen.
Mutta niinkauan kuin näytät keskisormea Jumalalle niin meidän kesken keskustelua ei voi olla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ote. >>Teidän osanne on kadotus...saviseutulainen ja Usko Toivonen ja muut kumppanit Lutherin alamaiset. >>
Tuon puheena olevan jakeen mukaan, osanne on kadotus. Room. 8:1Näin terävän osuvasti kirjoittaa Luther:
"Epäusko on siis oikea pääsynti, se lähde, josta kaikki muut synnit johtuvat. Kun sydän on epäuskoinen, vailla uskoa Kristukseen, seuraa siitä ensiksikin, ettei oteta vastaan hänen sanaansa, vaan joko ylenkatsotaan sitä tai pidetään sitä valheena ja villityksenä sekä vainotaan sitä, ikään kuin se olisi perkeleen puhetta."
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
toivonen.
nyt on semmonen asia meidän kesken.
Eroamme täysin toisistamme. Sinun uskosi on Lutherista ja minun uskoni on Jumalasta.
Tuossa on perkeleen lapsen (Toivonen, saviseutulainen jne. ) ja Jumalan lapsen (anonyymi-kommentoija) ero.
Niin kauan kuin pidät kiinni Lutherista, meidän turha kirjoitella. Sitten kun sulla on nöyryys Jumalaa kohtaan niin asia on toinen.
Mutta niinkauan kuin näytät keskisormea Jumalalle niin meidän kesken keskustelua ei voi olla.Niinpä, "Ote-anonyymi", uskomme poikkeaa ja se tulee selkeästi esille esim. siitä, että toisen usko ei kestä Raamatun ilmoitusta, vaan vaatii Raamatun ilmoituksen pimittämisen.
Kuten esim. Paavalin kirjoitukset, toinen pimittää osan Paavalin kirjoituksia ja toinen ei pimitä.
3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
( Tiit 3)
Vetoat Paavalin kirjoituksiin oppiisi liittyen, mutta oppisi vuoksi joudut pimittämään, siis vääryyden kautta pimittämään niitä.
On siis aivan turha sinun tuoda tähän Lutheria, koska Paavalin teksti kohdistu Lutheriin, ei myöskään tuo Pietarin kirjoitus, vaan Jumalan suureen pelastukseen Jeesuksessa Kristuksessa.
Ja sekä Paavali, että Pietari kirjoittavat Jeesuksesta Kristuksesta Vapahtajana.
Uskosi ei siis perustu Paavali kirjoituksiin sellaisinaan, vaan pimitettyinä ja vääristettyinä muokkaat niitä uskoosi käyviksi.
Miksi vääristät kirjoituksia korvasyyhyysi?
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, "Ote-anonyymi", uskomme poikkeaa ja se tulee selkeästi esille esim. siitä, että toisen usko ei kestä Raamatun ilmoitusta, vaan vaatii Raamatun ilmoituksen pimittämisen.
Kuten esim. Paavalin kirjoitukset, toinen pimittää osan Paavalin kirjoituksia ja toinen ei pimitä.
3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
( Tiit 3)
Vetoat Paavalin kirjoituksiin oppiisi liittyen, mutta oppisi vuoksi joudut pimittämään, siis vääryyden kautta pimittämään niitä.
On siis aivan turha sinun tuoda tähän Lutheria, koska Paavalin teksti kohdistu Lutheriin, ei myöskään tuo Pietarin kirjoitus, vaan Jumalan suureen pelastukseen Jeesuksessa Kristuksessa.
Ja sekä Paavali, että Pietari kirjoittavat Jeesuksesta Kristuksesta Vapahtajana.
Uskosi ei siis perustu Paavali kirjoituksiin sellaisinaan, vaan pimitettyinä ja vääristettyinä muokkaat niitä uskoosi käyviksi.
Miksi vääristät kirjoituksia korvasyyhyysi?
Usko Toivonenote,>>Miksi vääristät kirjoituksia korvasyyhyysi?
Usko Toivonen>>
TOIVONEN.
Onpas taas väite tullut esille,
Teiltä toivonen ja saviseutulainen ja kumppanit Lutherin juoksupojat
Teillä on korvasyyhyä!
Mikään kommenteistani ei mene teille jakeluun!
Lutherin lapsina ja perkeleen lapsina ette edes käsitä oikein kommenttejani hengessä, koska teillä ei ole Jumaln henkeä.. Vai on ”korvasyyhyä”.
En usko “yksin Raamattu”-periaatteeseen, sillä en ole tehnyt Raamatusta itselleni epäjumalaa.
Tuo ON Lutherin sanaa ja epäjumalan tekemistä raamatusta teille herkkäuskoisille.
Lutherin luoman "Yksin Raamattu" -periaatteen suurin sisäinen ongelma on siinä, että sitä ei voi perustella yksin Raamatulla.
Raamattu on kirkolliskokousten koostama kirja, se ei tipahtanut Taivaasta valmiina teoksena.
Jumala ei ole tuota Raamattua hyväksynyt eikä käskenyt tehdä, EIKÄ NIMETÄ RAAMATUKSI!!
Raamattu ei ole Jumalan sanaa, koska ”Kristus ei ole Sana”. Raamattu on pääosin kääntäjien sanaa, jonka kirjoituksien perusta on alkuperältään kadonnut, hävitty, poltettu jne.. ja tuotu tuon seurauksena meille manipuloituna.
Me emme ymmärrä toisiamme koska olette lihallisia ja luonnollisia ihmisiä.
Kirjoitukset tulee käsittää hengellisesti Jumalan opin mukaisesti ja Hänen tahtonsa mukaisesti!
Jumalan henki näyttää kirjoituksista synnin ja totuuden ja näyttää tuomion!
Teidän oppinne on uskottelemalla, että “Raamattu”, rajallisesti olisi yksin Jumalan sanaa, muu hengellinen puhe ja kirjoitus muka ei. Jo itse “Raamattukin” sanoo toisin kuin te, seuvrassa jakeissa lisää!
2.Tim. 3: 16,17
16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
17 että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.
Asiat on käsiteltävä hengellisesti ja toimittava hengen jälkeen.
Perkeleen lapset (Usko Toivonen ja saviseutulainen jne. ) ja Jumalan lapset ovat täysin eri joukkoa.
1. Kor. 2:13
ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
1. Kor. 2:14
Mutta luonnollinen ihminen (TOIVONEN JA KUMPPANIT) ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
1. Kor. 2:15
Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
1. Kor. 3:1
Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa.
Lopuksi: Kristus ei ole Sana. Raamattu ei ole Kristus eikä Kristuksen sanaa (Room.)
Kristus arvonimeltään Herra ( EI SIIS TARKOITA JUMALAA, JHVH) ja ihminen.
Jumala on TUNNUSTANUT ENSI KERTAA poikansa, kun hän oli ihminen vanhan liiton loppuaikana, Matt. 3:17, ja uuden liiton aikana tunnustanut uudelleen ihmisen Jeesuksen PAAVALIN KAUTTA. 1 Tim. 2: 3-7. Jumala on voidellut ihmisen Luuk. 4:18-19.
Tuossa Teille Jumalan evankeliumia!
loppukysymys. Olisko tuossa toivoset ja saviseutulaiset ja muut Lutherin lapset selvitystä korvasyyhystänne, selvitystä ymmärtämättömyyteenne KOMMENTEISTA KIRJOITUKSISTA JA USKOSTA, uskon tilanteestanne ja kadotuksestanne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ote,>>Miksi vääristät kirjoituksia korvasyyhyysi?

loppukysymys. Olisko tuossa toivoset ja saviseutulaiset ja muut Lutherin lapset selvitystä korvasyyhystänne, selvitystä ymmärtämättömyyteenne KOMMENTEISTA KIRJOITUKSISTA JA USKOSTA, uskon tilanteestanne ja kadotuksestanne.Muista lääkkeet, höpönainen/mies.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muista lääkkeet, höpönainen/mies.
juu..kyllä muistan,
Jumalan henki toimi ja toi julki kyllä erinomaisen kirjoituksen toivoselle ja muille.!
Kaikki kunnia yksin Jumalalle! Anonyymi kirjoitti:
ote,>>Miksi vääristät kirjoituksia korvasyyhyysi?
Usko Toivonen>>
TOIVONEN.
Onpas taas väite tullut esille,
Teiltä toivonen ja saviseutulainen ja kumppanit Lutherin juoksupojat
Teillä on korvasyyhyä!
Mikään kommenteistani ei mene teille jakeluun!
Lutherin lapsina ja perkeleen lapsina ette edes käsitä oikein kommenttejani hengessä, koska teillä ei ole Jumaln henkeä.. Vai on ”korvasyyhyä”.
En usko “yksin Raamattu”-periaatteeseen, sillä en ole tehnyt Raamatusta itselleni epäjumalaa.
Tuo ON Lutherin sanaa ja epäjumalan tekemistä raamatusta teille herkkäuskoisille.
Lutherin luoman "Yksin Raamattu" -periaatteen suurin sisäinen ongelma on siinä, että sitä ei voi perustella yksin Raamatulla.
Raamattu on kirkolliskokousten koostama kirja, se ei tipahtanut Taivaasta valmiina teoksena.
Jumala ei ole tuota Raamattua hyväksynyt eikä käskenyt tehdä, EIKÄ NIMETÄ RAAMATUKSI!!
Raamattu ei ole Jumalan sanaa, koska ”Kristus ei ole Sana”. Raamattu on pääosin kääntäjien sanaa, jonka kirjoituksien perusta on alkuperältään kadonnut, hävitty, poltettu jne.. ja tuotu tuon seurauksena meille manipuloituna.
Me emme ymmärrä toisiamme koska olette lihallisia ja luonnollisia ihmisiä.
Kirjoitukset tulee käsittää hengellisesti Jumalan opin mukaisesti ja Hänen tahtonsa mukaisesti!
Jumalan henki näyttää kirjoituksista synnin ja totuuden ja näyttää tuomion!
Teidän oppinne on uskottelemalla, että “Raamattu”, rajallisesti olisi yksin Jumalan sanaa, muu hengellinen puhe ja kirjoitus muka ei. Jo itse “Raamattukin” sanoo toisin kuin te, seuvrassa jakeissa lisää!
2.Tim. 3: 16,17
16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
17 että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.
Asiat on käsiteltävä hengellisesti ja toimittava hengen jälkeen.
Perkeleen lapset (Usko Toivonen ja saviseutulainen jne. ) ja Jumalan lapset ovat täysin eri joukkoa.
1. Kor. 2:13
ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
1. Kor. 2:14
Mutta luonnollinen ihminen (TOIVONEN JA KUMPPANIT) ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
1. Kor. 2:15
Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
1. Kor. 3:1
Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa.
Lopuksi: Kristus ei ole Sana. Raamattu ei ole Kristus eikä Kristuksen sanaa (Room.)
Kristus arvonimeltään Herra ( EI SIIS TARKOITA JUMALAA, JHVH) ja ihminen.
Jumala on TUNNUSTANUT ENSI KERTAA poikansa, kun hän oli ihminen vanhan liiton loppuaikana, Matt. 3:17, ja uuden liiton aikana tunnustanut uudelleen ihmisen Jeesuksen PAAVALIN KAUTTA. 1 Tim. 2: 3-7. Jumala on voidellut ihmisen Luuk. 4:18-19.
Tuossa Teille Jumalan evankeliumia!
loppukysymys. Olisko tuossa toivoset ja saviseutulaiset ja muut Lutherin lapset selvitystä korvasyyhystänne, selvitystä ymmärtämättömyyteenne KOMMENTEISTA KIRJOITUKSISTA JA USKOSTA, uskon tilanteestanne ja kadotuksestanne."Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa."
1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
3 Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
4 että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
6 Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
10 Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
11 Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.
12 Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme.
13 Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.
14 Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
15 Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
16 Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
( Room. 8)- Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
"Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa."

( Room. 8)ote saviseutulaisen kommentista >>1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.( Room. 8)>>>
Tuo saviseutulaisen kommenttijae 1 on oikeen armon evankeliumi.
s-seutulainen julistaa valheen evankeliumia tuossa jakeessa 1...siis Saatanan evankeliumia.
Tässä totuuden evankeliumia v 1776 käännöksestä.
1 "Niin ei ole nyt yhtään kadotusta niissä, jotka Jesuksessa Kristuksessa ovat, ja ei vaella lihan, vaan hengen jälkeen."
Joten vain Jumalan hengellä täyttyneet pelastuvat, jotka vaeltavat "hengen jälkeen"..
Joten saviseutulainen julkituo "Yksin uskosta"- pelastusta kaikille uskoville Martti Lutherin opin mukaan.
Tiedoksi kaikille, jotka haluavat pelastua , ei tule mennä saviseutulaisen ja Usko Toivosen mukaan, vaan pittää käydä upotusvesikasteella ja täyttyä Jumalan hengellä (Joh. 3:5) ja tuolloin ei ole kadotustuomiota Room. 8:1 jakeen mukaisesti!!!
On tuo saviseutulainen ja kumppanit kamalaa sakkia...pahinta laatua . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ote,>>Miksi vääristät kirjoituksia korvasyyhyysi?
Usko Toivonen>>
TOIVONEN.
Onpas taas väite tullut esille,
Teiltä toivonen ja saviseutulainen ja kumppanit Lutherin juoksupojat
Teillä on korvasyyhyä!
Mikään kommenteistani ei mene teille jakeluun!
Lutherin lapsina ja perkeleen lapsina ette edes käsitä oikein kommenttejani hengessä, koska teillä ei ole Jumaln henkeä.. Vai on ”korvasyyhyä”.
En usko “yksin Raamattu”-periaatteeseen, sillä en ole tehnyt Raamatusta itselleni epäjumalaa.
Tuo ON Lutherin sanaa ja epäjumalan tekemistä raamatusta teille herkkäuskoisille.
Lutherin luoman "Yksin Raamattu" -periaatteen suurin sisäinen ongelma on siinä, että sitä ei voi perustella yksin Raamatulla.
Raamattu on kirkolliskokousten koostama kirja, se ei tipahtanut Taivaasta valmiina teoksena.
Jumala ei ole tuota Raamattua hyväksynyt eikä käskenyt tehdä, EIKÄ NIMETÄ RAAMATUKSI!!
Raamattu ei ole Jumalan sanaa, koska ”Kristus ei ole Sana”. Raamattu on pääosin kääntäjien sanaa, jonka kirjoituksien perusta on alkuperältään kadonnut, hävitty, poltettu jne.. ja tuotu tuon seurauksena meille manipuloituna.
Me emme ymmärrä toisiamme koska olette lihallisia ja luonnollisia ihmisiä.
Kirjoitukset tulee käsittää hengellisesti Jumalan opin mukaisesti ja Hänen tahtonsa mukaisesti!
Jumalan henki näyttää kirjoituksista synnin ja totuuden ja näyttää tuomion!
Teidän oppinne on uskottelemalla, että “Raamattu”, rajallisesti olisi yksin Jumalan sanaa, muu hengellinen puhe ja kirjoitus muka ei. Jo itse “Raamattukin” sanoo toisin kuin te, seuvrassa jakeissa lisää!
2.Tim. 3: 16,17
16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
17 että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.
Asiat on käsiteltävä hengellisesti ja toimittava hengen jälkeen.
Perkeleen lapset (Usko Toivonen ja saviseutulainen jne. ) ja Jumalan lapset ovat täysin eri joukkoa.
1. Kor. 2:13
ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
1. Kor. 2:14
Mutta luonnollinen ihminen (TOIVONEN JA KUMPPANIT) ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
1. Kor. 2:15
Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
1. Kor. 3:1
Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa.
Lopuksi: Kristus ei ole Sana. Raamattu ei ole Kristus eikä Kristuksen sanaa (Room.)
Kristus arvonimeltään Herra ( EI SIIS TARKOITA JUMALAA, JHVH) ja ihminen.
Jumala on TUNNUSTANUT ENSI KERTAA poikansa, kun hän oli ihminen vanhan liiton loppuaikana, Matt. 3:17, ja uuden liiton aikana tunnustanut uudelleen ihmisen Jeesuksen PAAVALIN KAUTTA. 1 Tim. 2: 3-7. Jumala on voidellut ihmisen Luuk. 4:18-19.
Tuossa Teille Jumalan evankeliumia!
loppukysymys. Olisko tuossa toivoset ja saviseutulaiset ja muut Lutherin lapset selvitystä korvasyyhystänne, selvitystä ymmärtämättömyyteenne KOMMENTEISTA KIRJOITUKSISTA JA USKOSTA, uskon tilanteestanne ja kadotuksestanne.Sen verran vain annoit selvitystä Raamatun ilmoituksen pimittämisestäsi, mitä oppisi vuoksi harrastat.
Ei siis mitään asiallista tullut sen selvemmäksi.
Ja kuinka voisikaan, jos oppisi vaatii Raamatun ilmoituksen pimittämisen.
Opit tunnistaa juuri siitä, että Raamatun ilmoitus ei sellaisenaan käy, vaan Raamatun ilmoitusta pitää pimittää, mitä kirjoituksesi todistavat sinun "Ote-anonyymi" tekevän.
Huomaa, että niitä vainotaan, jotka avuksensa huutavat Herranaan Jeesusta Kristusta, siis Jeesuksen nimen vuoksi.
Jos et kykene keskustelemaan Raamatun ilmoituksen pohjalta, niin mitä mieltä meidän olisi yleensä keskustella Raamatun ilmoituksen pohjalta, koska pimität kaiken mikä oppiisi mahdu.
Seka Pietari, että myös Paavali kirjoittavat Jeesuksesta Vapahtajana.
3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
( Tiit 3)
Ja huomaa, että uskoville tämä tekstikohta käy sellaisenaan, kuten myös 2Kor 5. tekstikohta.
14. Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
15. ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
16. Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
17. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
18. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
( 2Kor 5)
Onko Herra Jeesus Kristus kuollut sinunkin edestäsi?
Kantoiko Hän sinunkin syntisi ristinpuulle?
Onko Jeesus Kristus siis tehnyt jotakin sinunkin puolestasi?
Runneltiinko Herra Jeesus sinun syntiesi tähden?
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen verran vain annoit selvitystä Raamatun ilmoituksen pimittämisestäsi, mitä oppisi vuoksi harrastat.

Usko Toivonenote toivosen kommentista.>>Onko Herra Jeesus Kristus kuollut sinunkin edestäsi?
Kantoiko Hän sinunkin syntisi ristinpuulle?
Onko Jeesus Kristus siis tehnyt jotakin sinunkin puolestasi?
Runneltiinko Herra Jeesus sinun syntiesi tähden?
Usko Toivonen>>
toivonen.
Tuollaisia tyhmiä kysymyksiä.
Raamatussa on selkeät vastaukset kaikkiin kysymyksiisi. Sinä olet unohtanut Jumalan antamat lupaukset , niin alkaa kyselemään tuollaisia, vain perkeleen vallassa oleva lapsi lähtee kysylemään tuollaisia oman mielihyvänsä ja loukkaamisen tähden!!!
Tuo on ihan käsittämätöntä.
Arvelin aluksi tuota luetun tekstin ymmärtämättömyydeksi mutta siinä onkin jonkinniminen kuurous ja sokeus. Eivätkä perkeleeltä saamansa mielihyvän vuoksi myöskään kykene lopettamaan ja tekemään parannusta,
Vaan pakkomielteisesti haluavat lisää mielihyvää ja jatkavat samaa kommentointia....oksentamista ja paskoomista ja röyhtäisemistä vuositolkulla. Edellisvuonna, viime vuonna ja tänä vuonna sama juttu. Samaa sopertelua "Yksin uskosta" ja "Yksin raamatusta".
Ja kaikki tuo on keskisormen näyttämistä Jumalalle..ja esittävät luonteeltaan muita kommentoijia kohtaan mahtipontista, uhmakasta ja lapsellista perkeleen lasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ote toivosen kommentista.>>Onko Herra Jeesus Kristus kuollut sinunkin edestäsi?

Ja kaikki tuo on keskisormen näyttämistä Jumalalle..ja esittävät luonteeltaan muita kommentoijia kohtaan mahtipontista, uhmakasta ja lapsellista perkeleen lasta.Toki Raamatusta löytyy vastaukset, jos ei pimitä Raamatun ilmoitusta oman opin vuoksi.
Esim. vastaus kysymykseen, että onko Herra Jeesus Kristus Vapahtaja?
3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
( Tiit 3)
Tästähän nyt keskustelemme ja siihen liittyivät kysymyksenikin.
Olethan "Ote-anonyymi" kieltänyt Jeesuksen Kristuksen Vapahtajuuden.
Usko Toivonen
- Anonyymi
1Tim.6:15-16 jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuninkasten Kuningas ja herrain Herra......5Moos.10:17. 1Tim.1:17 Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkaus aina ja iankaikkisesti! Amen. Ilm.17:14 He sotivat Kritsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät , sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kansaan. Ilm.19:16 Ja hänellä on vaipansa kupeellaan kirjoitettuna nimi: Kuningasten Kuningas ja herrain Herra. Dan.2:47
- Anonyymi
"MEILLÄ ON PUOLUSTAJA ISÄN TYKÖNÄ, JEESUS KRISTUS,"
Ketä vastaan te oikein tarvitsette puolustajaa kuka teitä käy uhkailemaan ja miksi ? - Anonyymi
onkos se isäpappa jotenkin vaarallinen kun tarvitaan välimiehenä poikaa?? vai mikä täss selvitetyssä tarinassa on se idea?
Ja missä on se koston jumala? - Anonyymi
Toivosen ja saviseutulaisen oppi perustuu yhteen ja vain yhteen asiaan.
Raamatun jakeen
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa"
turmelemiseen ja tyhjäksitekemiseen.
Heidän "Paavalinsa" on kuin poliitikko, joka kirjoittaa yhtä ja tarkoittaa toista. Heidän "Paavalinsa" toimintatapa on kirjoittaa täydellisen selkeä ja yksiselitteinen virke koko maailman sovituksesta ja sittenpikkuhiljaa murentaa tuon virkkeen sisältämä väite toisaalla kirjeissään.
Heidän "Paavalinsa" käskee lukijoitaan puhumaan selkeästi ja jämptisti, "kyllä" tahi "ei", mutta raiskaa itse johdonmukaisesti antamansa neuvon.
Heidän Paavalinsa kirjoittaa
"Jumala tahtoo KAIKKI ihmiset totuuden tuntoon ja pelastukseen"
ja
"Jumala on määrännyt KAIKKI tottelemattomuuteen, jotta Hän KAIKKIA armahtaisi"
tarkoittamatta kumpaakaan.
Tämän "Paavalin" - historiallisen Paavalin irvikuvan - seuraajat ovat sikamaisuudessaan mielikuvitusoppi-isäänsä vielä pahempia. Nämä suohirviöt eivät suinkaan tyydy pelkästään raiskaamaan historiallisen Paavalin evankeliumia, vaan heidän on jostakin systä väitettävä sen lisäksi, etteivät he suinkaan väärennnä Paavalin sanomisia - että he kyllä ottavat yllä mainitut jakeet aivan sellaisenaan, muuttamatta niistä hituakaan. Mistä tällainen täydellinen moraalittomuus oikein kumpuaa? Missä tällaisia hobitteja oikein sikiää?
Niinpä te helvetinpalvojat olettekin ikuisesti sidottuja tuomitsemaan toisianne helvettiin ja hakkaamaan toisianne Raamatulla päähän. Ja se on teille ääliöille aivan oikein.Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
( 2 Kor. 5:18-21)
"ja antanut meille sovituksen viran"
"ja hän uskoi meille sovituksen sanan"
"Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa"
-
"Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa"
( KR 92)
-
Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
2 Kor. 6:1-2)
USKO HERRAAN JEESUKSEEN, NIIN SINÄ PELASTUT
30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."
32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.
33 Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
34 Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.
( Apt. 16)- Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.

( Apt. 16)ote.>>"Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä>>
Et sinä todellakaan ole ihminen Jeesuksen lähettiläs.
Eikä Hän ole antanut mitään tehtävää sinulle kuten kerrot "ja antanut meille sovituksen viran" "ja hän uskoi meille sovituksen sanan">>>>
koska et käsitä noiden otteiden merkitystä. Jumalan hengessö on ymmärrettävissä mitä nuo asiat tarkoittavat, mutta sinä et käsitä. NUO OVAT VAIN SANOJA SINULLE!
- Anonyymi
Esimerkki näiden suohirviöiden moraalista:
Usko T kirjoittaa toisaalla
"Opit tunnistaa juuri siitä, että Raamatun ilmoitus ei sellaisenaan käy- -"
Ja hän itse oksentaa ja ulostaa seuraavien Raamatun jakeiden päälle:
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kansssa."
"Jumala tahtoo kaikki ihmiset totuuden tuntoon ja pelastukseen" ja
"Jumala on määrännyt KAIKKI tottelemattomuuteen, jotta Hän KAIKKIA armahtaisi."
Ja oksentamisensa ja ullostamisensa päätteeksi hän röyhtäisee ja toteaa:
"En minä ole mitään oksentanut enkä ulostanut, minä uskon nuo jakeet sellaisenaan."- Anonyymi
ote.>>Ja oksentamisensa ja ullostamisensa päätteeksi hän röyhtäisee ja toteaa:
"En minä ole mitään oksentanut enkä ulostanut, minä uskon nuo jakeet sellaisenaan.">>
Kyllä noin tuo toivonen ja saviseutulainen toimivat. Vaikka hengessä kommentoin selkeällä suomenkielellä Jumalasta, Raamatusta, Uskosta jne., niin ei mene millään jakeluun. Perkeleen juonet ovat monisäikeiset noissa henkilöissä.
Tuo on ihan käsittämätöntä.
Arvelin aluksi tuota luetun tekstin ymmärtämättömyydeksi mutta siinä onkin jonkinniminen kuurous ja sokeus. Eivätkä perkeleeltä saamansa mielihyvän vuoksi myöskään kykene lopettamaan ja tekemään parannusta,
Vaan pakkomielteisesti haluavat lisää mielihyvää ja jatkavat samaa kommentointia....oksentamista ja paskoomista ja röyhtäisemistä vuositolkulla. Edellisvuonna, viime vuonna ja tänä vuonna sama juttu. Samaa sopertelua "Yksin uskosta" ja "Yksin raamatusta".
Ja kaikki tuo on keskisormen näyttämistä Jumalalle..ja esittävät luonteeltaan muita kommentoijia kohtaan mahtipontista, uhmakasta ja lapsellista perkeleen lasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ote.>>Ja oksentamisensa ja ullostamisensa päätteeksi hän röyhtäisee ja toteaa:
"En minä ole mitään oksentanut enkä ulostanut, minä uskon nuo jakeet sellaisenaan.">>
Kyllä noin tuo toivonen ja saviseutulainen toimivat. Vaikka hengessä kommentoin selkeällä suomenkielellä Jumalasta, Raamatusta, Uskosta jne., niin ei mene millään jakeluun. Perkeleen juonet ovat monisäikeiset noissa henkilöissä.
Tuo on ihan käsittämätöntä.
Arvelin aluksi tuota luetun tekstin ymmärtämättömyydeksi mutta siinä onkin jonkinniminen kuurous ja sokeus. Eivätkä perkeleeltä saamansa mielihyvän vuoksi myöskään kykene lopettamaan ja tekemään parannusta,
Vaan pakkomielteisesti haluavat lisää mielihyvää ja jatkavat samaa kommentointia....oksentamista ja paskoomista ja röyhtäisemistä vuositolkulla. Edellisvuonna, viime vuonna ja tänä vuonna sama juttu. Samaa sopertelua "Yksin uskosta" ja "Yksin raamatusta".
Ja kaikki tuo on keskisormen näyttämistä Jumalalle..ja esittävät luonteeltaan muita kommentoijia kohtaan mahtipontista, uhmakasta ja lapsellista perkeleen lasta.Käsittämätöntä tekstiä ihmisiltä, jotka antavat ymmärtää olevansa uskovaisia...
Täysin mahdotonta, että Jumalan armosta uudesti ylhäältä syntyä saanut Herran Jeesuksen Kristuksen seuraaja, hänen opetuslapsensa, kirjoittaisi tällä tavoin.
s-seutulainen - Anonyymi
Niin, eivät nuo jakeet ole kenellekään uskovalle mikään ongelma, ongelman tekee sen sijaan oppi, loka rakennetaan irrallisista jakeista tai jakeen osista ja pimitetään tekstikokonaisuus, josta jae on irtireväisty.
Opit juuri tunnistaa Raamatun ilmoituksen pimittämisestä.
Joku rakentaa opin yksittäisistä jakeista ja sitten kuuluttaa sen olevan Paavalin evankeliumi.
Kuitenkin Paavali kirjoittaa:
17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
(1Kor 1)
1 Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu,
2 vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.
3 Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
5 Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
( 2Kor 4)
Omien oppien edustajat suuttuvat Raamatun ilmoituksen kanssa vastatusten joutuessaan.

Usko Toivonen"Niin, eivät nuo jakeet ole kenellekään uskovalle mikään ongelma, ongelman tekee sen sijaan oppi, joka rakennetaan irrallisista jakeista tai jakeen osista ja pimitetään tekstikokonaisuus, josta jae on irtireväisty."
Mielestäsi siis
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa"
ei tarkoita, mitä siinä sanotaan, koska se on "irrallinen jae" ja sillä "PIMITETÄÄN tekstikokonaisuus", josta se on "irtireväisty".
Yksittäisellä jakeella on toisin sanoen mielestäsi mahdollista PIMITTÄÄ sanoma, jonka julkituominen edellyttää laajempaa "tekstikokonaisuutta" - sanoma avautuu siis mielestäsi vasta, kun on lukenut "tekstikokonaisuuden".
Eli kun Paavali rakentaa "tekstikokonaisuuden" ilmaistakseen sanoman, jonka hän haluaa lukijoilleen välittää, hän ei jostakin syystä kykene tekemään tätä mahduttamatta mukaan jaetta, jolla tuo tekstikokonaisuus itse, sen viesti, on PIMITETTÄVISSÄ.
Tekstikokonaisuus kuitenkin RAKENTUU nimenomaan pienemmistä yksiköistä eli juuri niistä parjaamistasi jakeista ja jakeen osista; sen välittämä viesti rakentuu jakeiden ja niiden osien välittämistä viesteistä. Erilliset jakeet muodostavat ne rakennuspalikat, joilla suurempi tekstikokonaisuus muodostetaan. Tekstikokonaisuuden välittämä viesti välitetään noiden jakeiden välittämien viestien välityksellä, jae kerrallaan esitettynä. Jae kerrallaan tekstikokonaisuuden laatija tähtää siihen, että lukijan mieleen muodostuu ja rakentuu se viesti, jonka kirjoittaja haluaa hänelle välittää. Tämä tapahtuu parhaiten niin, että jakeet muodostavat yhtenäisen ja loogisen kokonaisuuden siten, että aina uutta, ristiriidatonta informaatiota kerrytetään edellisen "päälle". Kukaan itseään ja LUKIJOITAAN kunnioittava, vakavissaan sanomaansa suhtautuva kirjoittaja EI RAKENTAISI tekstikokonaisuutta osasista, jotka ovat keskenään ristiriitaisia; sellainen olisi täysin mieletöntä, koskapa se olisi esitetylle sanomalle HAITAKSI.
Eli kun Paavali kirjoitti:
"Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan"
hän kirjoitti tuon jakeen mielestäsi siitä huolimatta, että HÄN EI SUINKAAN TARKOITA, MITÄ HÄN SIINÄ SANOO.
Sinähän nimenomaan väität Paavalin MUUHUN TEKSTIIN VIITATEN, että Paavali EI TARKOITA TUOSSA JAKEESSA SITÄ, MITÄ HÄN SIINÄ ESITTÄÄ. Ja perustelusi on se, että tuo jae on "irrotettu tekstikokonaisuudesta". Mitä sitten? Siinä lukee tismalleen se, mitä siinä lukee. Tuo jae on omalta osaltaan mukana rakentamassa sitä viestiä, jonka Paavali haluaa lukijoilleen välittää, ja hän haluaa välittää viestin KIRJOITTAMALLA JUURI NOIN KUIN TUOSSA JAKEESSA LUKEE.
Minusta on mieletöntä pitää Paavalia joko niin taitamattomana tai niin patologisen KIERONA asiansa esittäjänä, että hän haluaa rakentaa viestinsä käyttämällä jakeita, jotka "irti reväistyinä" PIMITTÄVÄT asian, jonka hän haluaa esittää "tekstikokonaisuudessa".
Nimittäin SE OLET SINÄ, JOKA VÄITÄT, ETTÄ TUO JAE SELLAISENAAN, IRRALLAAN SINUN PALVOMASTASI ja ilmeisesti Jumalan valtuuksin määrittelemästäsi TEKSTIKOKONAISUUDESTA, PIMITTÄÄ PAAVALIN SANOMAN - EN MINÄ, ENKÄ PAAVALI, VAAN SINÄ.
Mikäli sinä olisit oikeassa - mitä sinä et ole, vaan sinä olet saatanallisen harhan ja isiesi perinnäissääntöjen hypnotisoima ressukka - Paavali toimisi yhtä taitamattomasti kuin muurari, jolle on annettu ohjeeksi muurata osuus seinästä punaiseksi, ja hän tunkeekin sekaan yhden kukertavan keltaisen tiilen.
Toisaalta ei ole sinun vikasi, että suomentajat ovat suomentaneet tietyt jakeet päin helvettiä. (Kadotusta ei esiiinny alkukielessä eikä ilmaisua "antakaa sovittaa itsenne"). Siitä en sitten tiedä, onko se sinun vikasi, kun et edes lotkauta paatunutta ja omavanhurskasta korvaasi, kun minä, joka olen ammatiltani suomentaja, olen moneen kertaan ALKUKIELEN ESIMERKEIN - enkä sinun ÄÄLIÖMENETELMÄLLÄSI eli TOISIIN VIRHEELLISIIN KÄÄNNÖKSIIN VEDOTEN - osoittanut, että juuri ne jakeet, joilla sinä haluat kuola suusta valuen tehdä Paavalin evankeliumin tyhjäksi, ovat karmeita käännösvirheitä. (Voi toki olla niin, että voit kerran esittää puolustukseksesi poikkeuksellisen alhaista älykkyysosamäärää.) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käsittämätöntä tekstiä ihmisiltä, jotka antavat ymmärtää olevansa uskovaisia...
Täysin mahdotonta, että Jumalan armosta uudesti ylhäältä syntyä saanut Herran Jeesuksen Kristuksen seuraaja, hänen opetuslapsensa, kirjoittaisi tällä tavoin.
s-seutulainenSinä hobitti olet vain niin kertakaikkisen savihousuhobitti, ettet sinä edes tajua, miksi Jeesus kutsui fariseuksia kyykäärmeen sikiöksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Niin, eivät nuo jakeet ole kenellekään uskovalle mikään ongelma, ongelman tekee sen sijaan oppi, joka rakennetaan irrallisista jakeista tai jakeen osista ja pimitetään tekstikokonaisuus, josta jae on irtireväisty."
Mielestäsi siis
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa"
ei tarkoita, mitä siinä sanotaan, koska se on "irrallinen jae" ja sillä "PIMITETÄÄN tekstikokonaisuus", josta se on "irtireväisty".
Yksittäisellä jakeella on toisin sanoen mielestäsi mahdollista PIMITTÄÄ sanoma, jonka julkituominen edellyttää laajempaa "tekstikokonaisuutta" - sanoma avautuu siis mielestäsi vasta, kun on lukenut "tekstikokonaisuuden".
Eli kun Paavali rakentaa "tekstikokonaisuuden" ilmaistakseen sanoman, jonka hän haluaa lukijoilleen välittää, hän ei jostakin syystä kykene tekemään tätä mahduttamatta mukaan jaetta, jolla tuo tekstikokonaisuus itse, sen viesti, on PIMITETTÄVISSÄ.
Tekstikokonaisuus kuitenkin RAKENTUU nimenomaan pienemmistä yksiköistä eli juuri niistä parjaamistasi jakeista ja jakeen osista; sen välittämä viesti rakentuu jakeiden ja niiden osien välittämistä viesteistä. Erilliset jakeet muodostavat ne rakennuspalikat, joilla suurempi tekstikokonaisuus muodostetaan. Tekstikokonaisuuden välittämä viesti välitetään noiden jakeiden välittämien viestien välityksellä, jae kerrallaan esitettynä. Jae kerrallaan tekstikokonaisuuden laatija tähtää siihen, että lukijan mieleen muodostuu ja rakentuu se viesti, jonka kirjoittaja haluaa hänelle välittää. Tämä tapahtuu parhaiten niin, että jakeet muodostavat yhtenäisen ja loogisen kokonaisuuden siten, että aina uutta, ristiriidatonta informaatiota kerrytetään edellisen "päälle". Kukaan itseään ja LUKIJOITAAN kunnioittava, vakavissaan sanomaansa suhtautuva kirjoittaja EI RAKENTAISI tekstikokonaisuutta osasista, jotka ovat keskenään ristiriitaisia; sellainen olisi täysin mieletöntä, koskapa se olisi esitetylle sanomalle HAITAKSI.
Eli kun Paavali kirjoitti:
"Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan"
hän kirjoitti tuon jakeen mielestäsi siitä huolimatta, että HÄN EI SUINKAAN TARKOITA, MITÄ HÄN SIINÄ SANOO.
Sinähän nimenomaan väität Paavalin MUUHUN TEKSTIIN VIITATEN, että Paavali EI TARKOITA TUOSSA JAKEESSA SITÄ, MITÄ HÄN SIINÄ ESITTÄÄ. Ja perustelusi on se, että tuo jae on "irrotettu tekstikokonaisuudesta". Mitä sitten? Siinä lukee tismalleen se, mitä siinä lukee. Tuo jae on omalta osaltaan mukana rakentamassa sitä viestiä, jonka Paavali haluaa lukijoilleen välittää, ja hän haluaa välittää viestin KIRJOITTAMALLA JUURI NOIN KUIN TUOSSA JAKEESSA LUKEE.
Minusta on mieletöntä pitää Paavalia joko niin taitamattomana tai niin patologisen KIERONA asiansa esittäjänä, että hän haluaa rakentaa viestinsä käyttämällä jakeita, jotka "irti reväistyinä" PIMITTÄVÄT asian, jonka hän haluaa esittää "tekstikokonaisuudessa".
Nimittäin SE OLET SINÄ, JOKA VÄITÄT, ETTÄ TUO JAE SELLAISENAAN, IRRALLAAN SINUN PALVOMASTASI ja ilmeisesti Jumalan valtuuksin määrittelemästäsi TEKSTIKOKONAISUUDESTA, PIMITTÄÄ PAAVALIN SANOMAN - EN MINÄ, ENKÄ PAAVALI, VAAN SINÄ.
Mikäli sinä olisit oikeassa - mitä sinä et ole, vaan sinä olet saatanallisen harhan ja isiesi perinnäissääntöjen hypnotisoima ressukka - Paavali toimisi yhtä taitamattomasti kuin muurari, jolle on annettu ohjeeksi muurata osuus seinästä punaiseksi, ja hän tunkeekin sekaan yhden kukertavan keltaisen tiilen.
Toisaalta ei ole sinun vikasi, että suomentajat ovat suomentaneet tietyt jakeet päin helvettiä. (Kadotusta ei esiiinny alkukielessä eikä ilmaisua "antakaa sovittaa itsenne"). Siitä en sitten tiedä, onko se sinun vikasi, kun et edes lotkauta paatunutta ja omavanhurskasta korvaasi, kun minä, joka olen ammatiltani suomentaja, olen moneen kertaan ALKUKIELEN ESIMERKEIN - enkä sinun ÄÄLIÖMENETELMÄLLÄSI eli TOISIIN VIRHEELLISIIN KÄÄNNÖKSIIN VEDOTEN - osoittanut, että juuri ne jakeet, joilla sinä haluat kuola suusta valuen tehdä Paavalin evankeliumin tyhjäksi, ovat karmeita käännösvirheitä. (Voi toki olla niin, että voit kerran esittää puolustukseksesi poikkeuksellisen alhaista älykkyysosamäärää.)>> Mielestäsi siis
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa"
ei tarkoita, mitä siinä sanotaan, koska se on "irrallinen jae" ja sillä "PIMITETÄÄN tekstikokonaisuus", josta se on "irtireväisty". >>
Monta kertaa olen jo sinulle "GF-anonyymi" vastannut tähän asiaan.
Raamatun ilmoitus on minulle hyväksyttävää jokaisen kohdan osalta, mutta tuokin kohta täytyy avata asiayhteydessään, mihin tuo jakeen palanen liittyy.
17 Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
(2Kor 5)
Kysymyksessä on tekstikohta, joka avautuu vain ympyrysjakeidensa kanssa, tai paremminkin kysymyksessä on kirjoitus, ei vain palanen siitä erilleen irrotettuna, jakeitahan ei alkuperäisessä kirjeessä ollut numeroitu.
Kohdassa on kysymys sovituksesta Kristuksessa ja siihen liittyvästä sovituksen virasta uskoville, siis evankeliumin julistamisesta, Sanan rististä julistamisesta, jotta olisi niitä ihmisiä, jotka ovat Kristuksessa, siis ovat Kristuksessa.
Ymmärräthän, että tässä ei sanota kaikkien olevan Kristuksessa, tai koko maailman olevan Kristuksessa.
Usko Toivonen
- Anonyymi
17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
(1Kor 1)
1 Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu,
2 vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.
3 Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
5 Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
( 2Kor 4)
Niin, Usko Toivonen, eivät nuo jakeet ole kenellekään uskovalle mikään ongelma, ongelman tekee sen sijaan oppi, joka rakennetaan irrallisista jaeryppäistä ja pimitetään Paavalin varsinainen sanoma, josta jaeryppäät on irtireväisty.
Opit juuri tunnistaa Raamatun ilmoituksen eli Paavalin evankeliumin pimittämisestä.
Joku rakentaa opin yksittäisistä jaryppäistä ja sitten kuuluttaa sen olevan Paavalin evankeliumi.
:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D- Anonyymi
Älä ole katkera "GF-anonyymi".
Älä myöskään vääristele.
Nuo tekstikohdat ovat osa Paavalin kirjoituksia ja ovat siis osa siitä kokonaisuudesta mitä Paavali julistaa.
Kaikki Paavalin kirjeen kohdat tulee huomioida kokonaisuutena, myös sellaiset kohdat ja jakeet, mitkä eivät sovellu omatekoiseen oppiin.
Ymmärtänet kuitenkin, ettei palstakeskustelun kannalta ole järkevää vastata koko Paavalin kirjettä siteeraamalla, vaan osoittaa jo joillakin yksittäisillä kohdilla omatekoisten oppien pimittävän Raamatun ilmoitusta.
Oletko huomannut, että omien oppiensa julistajat toimivat kuitenkin yhtenä rintamana herjatessaan, vaikka heidän oppinsa ovatkin erilaiset.

Usko ToivonenHaista paska. Tuo toinen teitä kristisoiva kritisoi teitä aivan erilaisin perustein kuin minä.
Samalla logiikalla minä voisin sanoa, että sinä kuulut Tooraporukoiden kanssa samaan kastiin helvettippeinesi.
Ja aina sinä jätät vastaamatta noihin kommentteihin (se aiempi ylempänä ja tuolla alempana), joissa sinun kieroutesi paljastuu.
Mutta pidä vain nilkkioppisi. Ja onko sinun oikea nimesi muka tosiaan Usko Toivonen? Mitä väliä sillä on, millä nikillä täällä kukakin kommentoi?
Ja, btw, tuo sinun "rauhallisutesi" osoittaa ainoastaan sen, ettää sinä harrastelet näitä asioita; eivät nämä merkitse sinulle koko elämää. Kuinka ne voisivatkaan? Eivät mielikuvitusluomukset ulotu ihmisen koko persoonaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haista paska. Tuo toinen teitä kristisoiva kritisoi teitä aivan erilaisin perustein kuin minä.
Samalla logiikalla minä voisin sanoa, että sinä kuulut Tooraporukoiden kanssa samaan kastiin helvettippeinesi.
Ja aina sinä jätät vastaamatta noihin kommentteihin (se aiempi ylempänä ja tuolla alempana), joissa sinun kieroutesi paljastuu.
Mutta pidä vain nilkkioppisi. Ja onko sinun oikea nimesi muka tosiaan Usko Toivonen? Mitä väliä sillä on, millä nikillä täällä kukakin kommentoi?
Ja, btw, tuo sinun "rauhallisutesi" osoittaa ainoastaan sen, ettää sinä harrastelet näitä asioita; eivät nämä merkitse sinulle koko elämää. Kuinka ne voisivatkaan? Eivät mielikuvitusluomukset ulotu ihmisen koko persoonaan.Kirjoita kysymyksesi selkesästi, niin vastaan, jos ne ovat asiallisia.
Tässäkin ketjussa on ongelmana se, että kommentteja suolletaan älyttömästi ja sen vuoksi kommentoiminen vaikeutuu.
Joten malttia kommenttien määrään ja tilalle laatua yksittäisissä kommenteissa.
Usko Toivonen
- Anonyymi
Nää kaksi veijaria, Saviseutulainen ja Usko T, ovat omistaneet koko elämänsä Jumalan TAHDON vastaiseen julistukseen.
Jumala tahtoo kaikki ihmiset totuuden tuntoon ja pelastukseen. Tämä on Jumalan tahto, eikä sitä kykene kukaan vastustamaan.
Tämä ei Saviseutulaiselle ja Usko T:lle sovi, koska he palvovat Jeesuksen Kristuksen Isän irvikuvaa, joka on helvettikiimoissaan miljardi kertaa hullumpi sadisti kuin muslimien Allah.
Heidän todellinen turvansa armahtava Isä eikä suinkaan heidän harhoissaan palvomansa sekopää, joka sairastaa vaikeaa jakomielitautia.- Anonyymi
Eiköhän täällä uskovat julista pelastuksen evankeliumia ristiinnaulitusta Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, mikä on Jumalan voima ja vaikuttaa uskoa.
Jumala vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Ja uskoviahan on alkuseurakunnan alusta alkaen vainottu juuri Jeesuksen Kristuksen nimessä julistamisen ja Hänen nimensä avukseen huutamisen vuoksi, eli juuri siitä syystä, minkä pelastuksen evankeliumin julistaminen saa aikaan.
Paavali myös julisti pelastuksen evankeliumia Ristiinnaulitusta Herrastaan ja todistaa vielä hetki ennen kuolemaansa:
6 Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut.
7 Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.
8 Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.
( 2Tim 4)
Paavalin osalta siis toteutui "meille jotka pelastumme".
17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
(1Kor 1)
Paavalille Sana rististä ei ollut hullutus, eikä Kristuksen risti mennyt hänen kohdaltaan mitättömäksi.

Usko ToivonenSe tässä sinun puoleltasi huvittavaa ja narsistista onkin, että sinä luet itsesi pelastuneiden joukkoon, vaikka kaikki eivät pelastu. Ihminen, joka kykenee määrittelemään itsensä tuolla tavoin, "ansaitsee" kaikki ne nuhteet, jotka Jeesus osoitti fariseuksille ja kirjanoppineille. Minä olen kohdelllut sinua silkkihansikkain.
- Anonyymi
Ei se Jeesus niin kovin vanhurskas ole, kun ajatellaan järkevästi. Ihan tavallinen mies, jolla on ollut miehen vinkeet ja teot. Ei mikään synnitön siis.
"Isän tykönä". Siis missä? Avaruuden tuolla puolella? Missä siellä? Avaruus kun on joka puolella ympärillämme ja se on tosi laaja. Jeesus yhtenä ihmisenä mahtuu tosi pieneen tilaan, eivätkä ne enkelitkään mitään galaksin kokoisia ole.
Sanot ehkä, että ne ovat henkiä: enkelit, Jeesus ja Isä. No, jos Jeesus on henki, niin mihin hänen ruumiinsa katosi? Mitä järkeä oli ruumiin ylösnousemuksessa, jos se sitten kuitenkin katosi? Häh?!
Kovin on heppoinen taikauskonne, hömelöt.- Anonyymi
Hanki elämä, palikka.
- Anonyymi
Jotkut ovat niin suurudenhulluja, että ottavat Raamatun tulkinnan Ylimmäksi Ohjenuorakseen epäjumalan nimeltä TEKSTIKOKONAISUUS, joka paljastuukin sitten heidän ITSENSÄ määrittelemäksi jaeryppääksi tai jaeryppäiden rykelmäksi. Eli tosiasiassa he palvovatkin ITSEÄÄN, koskapa he ITSE määrittelevät, mikä Raamatun kirjoitusten osajoukko tuon "tekstikokonaisuuden" muodostaa; sen muodostaa tismalleen HEIDÄN MIELESTÄÄN sopivan kokoinen rypäs jaeryppäitä, joka ajaa HEIDÄN OPPIAAN. Tätä jäeryppäiden sekametelisoppaa he sitten kutsuvat "RAAMATUN SANOMAKSI" TAI "RAAMATULLISEKSI OPIKSI".
Tiettyjä jaryppäitä tällä tavoin valitessaan ja "TEKSTIKOKONAISUUDEKSI" MÄÄRITELLESSÄÄN he paitsi
1) JÄTTÄVÄT VALITSEMATTA KAIKEN MUUN RAAMATUSTA, sen lisäksi
2) väittävät, että mikä tahansa PIENEMPI kokonaisuus, esimerkiksi heidän oppiinsa soveltumattomat JAKEET ITSESSÄÄN, eivät kelpaa tulkitsemaan Raamattua - ainoastaan heidän omavaltaisesti määrittelemänsä "TEKSTIKOKONAISUUUS".
Eli HEIDÄN leikkaa-liimaa-menetelmänsä on heidän mukaansa SE AINOA OIKEA. Tämä asenne ja suhtautuminen on älyllisesti ja moraalisesti niin kertakaikkisen omahyväinen, mätä ja saatanallinen, että sitä on vaikea käsittää.
Tekstikokonaisuus on sekalainen jaeryppäiden joukkio, jota EI OLE LUPA PILKKOA, koskapa sen sisältämät erilliset jakeet eli erilliset AJATUKSET voivat pimittää eli tuhota heidän valitsemansa "tekstikokonaisuuden" välittämän "sanoman".
Tällaista on Usko T:n "raamatullisuus".- Anonyymi
mielestä toivonen on patologinen valehtelija ja kiusantekijä..
mielihyvää hän saa kun palstalaiset suuttuvat.
raamatunosalta opillisesti harhaoppinen. - Anonyymi
Totta se on, että joka on vilpitön Raamatun lukija, niin ei hän pilko ja pimitä Raamatun ilmoitusta omaan korvasyyhyynsä.
Tästähän on ollut usein keskustelua, kuinka joku keskustelija ottaa oppinsa vuoksi esim. jakeen Johannes 3:35.
35 Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä.
Mutta jättää tarkoituksella pois asiayhteydestä jakeen 36

36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
Ihminen pelastuu uskon Jeesukseen Kristukseen kautta.
Ihmistä varten on annettu vain yksi nimi, Jeesus Kristus, missä ihmisen pitäisi pelastuman.
Älä siis kiinnitä katsettasi mihinkään muhuun kuin Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin Raamatun ilmoitusta ei tarvitse pilkkoa, eikä pimitää.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mielestä toivonen on patologinen valehtelija ja kiusantekijä..
mielihyvää hän saa kun palstalaiset suuttuvat.
raamatunosalta opillisesti harhaoppinen.Toivonen hakee valehtelusta hyötyä, se saattaa olla osa narsistista persoonallisuushäiriötä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta se on, että joka on vilpitön Raamatun lukija, niin ei hän pilko ja pimitä Raamatun ilmoitusta omaan korvasyyhyynsä.
Tästähän on ollut usein keskustelua, kuinka joku keskustelija ottaa oppinsa vuoksi esim. jakeen Johannes 3:35.
35 Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä.
Mutta jättää tarkoituksella pois asiayhteydestä jakeen 36
35 Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä.
36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
Ihminen pelastuu uskon Jeesukseen Kristukseen kautta.
Ihmistä varten on annettu vain yksi nimi, Jeesus Kristus, missä ihmisen pitäisi pelastuman.
Älä siis kiinnitä katsettasi mihinkään muhuun kuin Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin Raamatun ilmoitusta ei tarvitse pilkkoa, eikä pimitää.
Usko ToivonenMikä merkitsee sitä, ettet sinä usko Herraan Jeesukseen Kristukseen. Mikäli uskoisit, sinun ei tarvitsisi sitä pilkkoa itsellesi mieleisiksi "tekstikokonaisuuksiksi".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta se on, että joka on vilpitön Raamatun lukija, niin ei hän pilko ja pimitä Raamatun ilmoitusta omaan korvasyyhyynsä.
Tästähän on ollut usein keskustelua, kuinka joku keskustelija ottaa oppinsa vuoksi esim. jakeen Johannes 3:35.
35 Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä.
Mutta jättää tarkoituksella pois asiayhteydestä jakeen 36
35 Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä.
36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
Ihminen pelastuu uskon Jeesukseen Kristukseen kautta.
Ihmistä varten on annettu vain yksi nimi, Jeesus Kristus, missä ihmisen pitäisi pelastuman.
Älä siis kiinnitä katsettasi mihinkään muhuun kuin Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin Raamatun ilmoitusta ei tarvitse pilkkoa, eikä pimitää.
Usko ToivonenTästähän on ollut usein keskustelua, kuinka joku keskustelija ottaa oppinsa vuoksi esim. jakeen Johannes 3:35.
35 Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä.
Mutta jättää tarkoituksella pois asiayhteydestä jakeen 36
35 Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä.
36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
Ja sinä jätät tarkoituksella pois KAIKKI ne jakeet, joissa puhutaan KAIKKIEN pelastumisesta - ikään kuin sinä kykenisit tulla yhdellä yksittäisellä jakeella tekemään NE tyhjäksi. Missä kohtaa tuossa jakeessa 36 sanotaaan, että tuo olotila on pysyvä? EI MISSÄÄN.
Ja erityisen huvittavaa on se, että sinä poimit TAAS KERRAN TUON YHDEN kohdan niistä kymmenien ja taas kymmenien kaikkien pelastumista julistavien jakeiden joukosta, joille sinä et mahda mitään. Sinne jäi, tollukka, vielä 39 muuta, Missä sinun kritiikkisi NIISTÄ viipyy? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta se on, että joka on vilpitön Raamatun lukija, niin ei hän pilko ja pimitä Raamatun ilmoitusta omaan korvasyyhyynsä.
Tästähän on ollut usein keskustelua, kuinka joku keskustelija ottaa oppinsa vuoksi esim. jakeen Johannes 3:35.
35 Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä.
Mutta jättää tarkoituksella pois asiayhteydestä jakeen 36
35 Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä.
36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
Ihminen pelastuu uskon Jeesukseen Kristukseen kautta.
Ihmistä varten on annettu vain yksi nimi, Jeesus Kristus, missä ihmisen pitäisi pelastuman.
Älä siis kiinnitä katsettasi mihinkään muhuun kuin Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin Raamatun ilmoitusta ei tarvitse pilkkoa, eikä pimitää.
Usko Toivonen>>Älä siis kiinnitä katsettasi mihinkään muhuun kuin Herraan Jeesukseen Kristukseen>>
mitä tuo oikeen tarkoittaa "kiinnitä katsettasi". Mihin kiinnittää tuossa katseensa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>Älä siis kiinnitä katsettasi mihinkään muhuun kuin Herraan Jeesukseen Kristukseen>>
mitä tuo oikeen tarkoittaa "kiinnitä katsettasi". Mihin kiinnittää tuossa katseensa?toivonen .
miten voi kiinnittää katseensa jeesukseen, koska hän on kuollut? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
toivonen .
miten voi kiinnittää katseensa jeesukseen, koska hän on kuollut?Uskoville, Jeesuksen pyhille, Jeesus Kristus ei kuollut, vaan kuoleman kukistaja.
Minun Herrani elää!
1 Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,
2 silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
( Hep 2)
kysymys on hengellisestä näkemisestä, sydämen silmistä, uskohan on sydämen uskoa.
15 Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan,
16 en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani,
17 anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
18 ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
( Ef 1)
Usko Toivonen
- Anonyymi
Paavali kirjoittaa: "Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa."
Usko T:n ja saviseutulaisen mukaan Paavalin erityinen taituruus perustuksen laskijana on seuraavanlainen: hän rakentaa tuon perustuksen eli YDINSANOMANSA siten, että "tekstikokonaisuus", joka sen välittää, sisältää jakeen, joka
1) on mahdollistaa IRROTTAA tuosta tekstikokonaisuudesta ja
2) jolla on mahdollista PIMITTÄÄ tekstikokonaisuuden välittämä ydinsanoma eli perusta.
Eli kun Paavali kirjoittaa
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan"
sellaisenaan se "pimittää" sen, mitä Paavali haluaa ilmaista "tekstikokonaisuudella".
Olisi kiva tietää, että kuinka tuo jae tulee lukea OSANA "tekstikokonaisuutta" - se kun pysyy edelleen samana, lukipa sen "irrallaan" tai jonkin kokonaisuuden "osana". Siinä nimittäin lukee tismalleen se, mitä siinä lukee.
Usko T:n mukaan tekstiKOKONAISUUDEN viesti on se, että sovitus ei kata automaattisesti kaikkia maailman ihmisiä, vaan tuo sovitus on "otettava vastaan" - ihmisen on annettava Jumalan sovittaa itsensä Jumalan kanssa (niin kuin päin prinkkalaa suomennettu jae 20 ilmoittaa).
Herää kysymys: miksi kirjoittaa Jumalan JO SOVITTANEEN MAAILMAN (ja pyyhkineen pois eli jättäneen lukematta kaikki rikkomukset), jos kerran NIIN EI TAPAHTUNUT? Miksi ujuttaa tekstiin tällainen täysin riistiriiitainen tieto? Millä tavoin tuo jae RAKENTAA Paavalin sanomaa, jonka hän haluaa "tekstikokonaisuudella" välittää? Miksi kirjoittaa, että Jumala sovitti maailman, jos Hän ei kerran sitä tehnyt vaan aseti sovituksen pelkäästään jotenkin tarjolle, "vastaanotettavaksi"? Nimittäin jos sovituksen vastaan ottamatta jättäminen merkitsee jokaisen henkilön kohdalla sitä, ettei sovitus astu voimaan, mitä järkeä on kirjoittaa "SOVITTI MAAILMAN ITSENSÄ KANSSA"? Miksi Paavali ei tuossa jakeessa tee selväksi, että Jumala nimenomaan EI SOVITTANUT MAAILMAA VAAN ASETTI SEN AINOASTAAN TARJOLLE?
Toisin ilmaistuna: kuinka kukaan voi väittää laskeneensa perustuksen TAITAVAN RAKENTAJAN TAVOIN, jos hän on tuonut tuon perustuksensa julki tavalla, jossa tuon perustuksen OSASELLA ON MAHDOLLISTA PIMITTÄÄ ITSE PERUSTUS? Mita taituruutta tuo tuomoinen on?- Anonyymi
>>Mita taituruutta tuo tuomoinen on?>>
Kysymyksen vastaus saattaa olla sairaus jota kutsutaan mytomaaneiksi, suomeksi yleensä patologisiksi valehtelijoiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>Mita taituruutta tuo tuomoinen on?>>
Kysymyksen vastaus saattaa olla sairaus jota kutsutaan mytomaaneiksi, suomeksi yleensä patologisiksi valehtelijoiksi.: D
"Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,
jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut."
1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus
2 Kolossassa asuville pyhille ja uskoville veljille Kristuksessa. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme!
3 Me kiitämme Jumalaa, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää, aina kun rukoilemme teidän edestänne,
4 sillä me olemme saaneet kuulla teidän uskostanne Kristuksessa Jeesuksessa ja rakkaudesta, mikä teillä on kaikkia pyhiä kohtaan;
5 me kiitämme häntä sen toivon tähden, joka teille on talletettuna taivaissa ja josta jo ennen olette kuulleet sen evankeliumin totuuden sanassa,
6 joka on tullut teidän tykönne, niinkuin se on myös kaikessa maailmassa, missä se kantaa hedelmää ja kasvaa, samoin kuin teidänkin keskuudessanne siitä päivästä alkaen, jona te kuulitte ja opitte tuntemaan Jumalan armon totuudessa,
7 niinkuin te sen opitte Epafraalta, meidän rakkaalta kanssapalvelijaltamme, joka on uskollinen Kristuksen palvelija teidän hyväksenne
8 ja joka myös on kertonut meille teidän rakkaudestanne Hengessä.
9 Sentähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä,
10 vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta,
11 ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla
12 kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,
13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
21 Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut
22 Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,
23 jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.
24 Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta,
25 jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan,
26 sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä,
27 joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.
28 Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.
29 Sitä varten minä vaivaa näenkin, taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa.
( Kol. 1)- Anonyymi

( Kol. 1)Siteeraa, poju, siteeraa, kyllä siitä hyvä tulee. Ei sillä ole väliä, ettet kommentoi ASIAA millään tavoin eli ET PYSY ASIASSA. Vaikka asiayhteyden luulisi olevan tärkeä asia. :D

( Kol. 1)( Kol. 1)
saviseutulainen koioi raamattua leikkaa - ja liimaa.
niin kysessä on harhaoppia.
tuo toiminta on martti lutherin oppi "Yksin raamatusta" - Anonyymi
Paavali kirjoittaa taitavasti perustasta, mutta Paavalin 2. kirje Korinttilaisille sisältää taitavaa kirjoitusta enemmän kuin mikä mahtuu yhteen jakeeseen.
Tämä tekstikohta ei pitäisi olla ongelma kenellekään, joka uskoo Herranaan Jeesukseen Kristukseen.
17. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
18. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
21. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
(2Kor 5)
Jos tämä teksti häiritsee sinua "GF-anonyymi", niin miksi on niin?

Usko ToivonenUsko T:n ASIAYHTEYS ELI TEKSTIKOKONAISUUS:
2 KOR. 5 on lupa Usko T:n mukaan aloittaa vasta jakeesta 17, jotta voidaan väittää, ETTEIVÄT KAIKKI kuolleet yhdessä Kristuksen kanssa eli että kaikki EIVÄT ole Kristuksessa.
Kun tämä harhautusliike on tehty, jakeissa 17-21 on tehtävä tyhjäksi kaikki se, joka uhkaa em. valintaa. Uhkan muodostaa jae 19, joka on täydellisesti linjassa Usko T:n pois sulkemien jakeiden 14-16 kanssa.
Siispä: jaetta 19 EI SAA LUKEA SELLAISENAAN - se EI tarkoita, mitä sinä sanotaan.
Joka tähän syyllistyy, se "irrottaa" jakeen "asiayhteydestään".
TOSIASIASSA asiayhteys alkaa jakeesta 14, jolloin jae 19 sulautuu kokonaisuuteen ongelmitta ja jae 20 paljastuu siksi MIKÄ SE ON: käännösVIRHEEKSI: "katallagēte tō Theō" EI TARKOITA "Antakaa sovittaa itsenne" vaan "hyväksykää se, että teidät on JO sovitettu".
Annan pari esimerkkiä siitä, kuinka teksti TODELLISUUDESSA irrotetaan asiayhteydestään eli tekstiKOKONAISUUDESTA.
Jos joku kirjoittaa, että ”natsit ovat tavallisia ihmisiä, mutta heidän aatemaailmansa on sairas ja rikollinen”, ja joku toinen väittää hänen kirjoittaneen ”natsit ovat tavallisia ihmisiä”, tällöin teksti on irrotettu asiayhteydestään, koska kyseisestä VIRKKEESTÄ on lohkaistu irti OLENNAINEN OSA.
Jos joku väittää, ETTÄ Raamatussa sanotaan, "ettei ole Jumalaa", tällöinkin väite on irrotettu asiayhteydestäään, koska virke KOKONAISUUDESSAAN kuuluu: "Hullu sanoo sydämessään, ettei ole Jumalaa." Eli VIRKKEESTÄ, jälleen kerran, on irrotettu osa.
Mutta kun Vladimir Putin väittää, että hänen lausumansa "Jos haluan, voin vallata Kiovan kahdessa viikossa", on "IRROTETTU ASIAYHTEYDESTÄÄN", tällaisessa väitteessä ei ole mitään järkeä. Miksi? No TIETENKIN siksi, kun Putinin lausuma muodostaa täysin eheän, kokonaisen ja yksiselitteisen virkkeen ja ajatuksen. Lausuman merkitys EI MUUTU, VAIKKA SEN ILMAISISI MISSÄ HYVÄNSÄ "ASIAYHTEYDESSÄ" TAI "TEKSTIKOKONAISUUDESSA".
SINÄ, USKO T, OLET "RAAMATTUPUTIN"
Sinun mukaasi Paavalin lausuma
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan"
tarkoittaa "irrallaan" jotakin aivan muuta kuin "osana tekstikokonaisuutta".
:D :D :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko T:n ASIAYHTEYS ELI TEKSTIKOKONAISUUS:

:D :D :DOnko sinulle "GF-anonyymi" mahdollista pysyä totuudessa, ilman jatkuvaa vääristelyä?
Miten on?
En ole asettanut mitään rajaa sille, mistä kohtaa Paavalin 2. kirje Korinttilaisille tulisa aloittaa, en ollenkaan.
Suosittelen sinullekin lukemaan sen kokonaan alusta loppuun saakka, kuten muutkin Paavalin kirjeet, alusta loppuun ilman oppisi vaatimaa sensuuria.
Lue alusta alkaen ja mieti kaiken aikaa, vahvistaako kirjoitus kokonaisuutena oppiasi vai onko kohtia, jotka joudut hylkäämään, sensuroimaan, oppisi vuoksi.
Eli kirjoittaako Paavali totuudessa, vai onko oppisi totuudesta?
Usko Toivonen
- Anonyymi
Totisesti peljättävä ja mahtava on nykyajan fariseusten kolmiyhteinen Jumala: Asiayhteys, Tekstikokonaisuus ja Mikälie (en muista enää, mikä nilviäinen tuohon kolmanneksi piti kirjoittaa).
Annan pari esimerkkiä siitä, kuinka teksti irrotetaan asiayhteydestään eli tekstiKOKONAISUUDESTA.
Jos joku kirjoittaa, että ”natsit ovat tavallisia ihmisiä, mutta heidän aatemaailmansa on sairas ja rikollinen”, ja joku toinen väittää hänen kirjoittaneen ”natsit ovat tavallisia ihmisiä”, tällöin teksti on irrotettu asiayhteydestään, koska kyseisestä VIRKKEESTÄ on lohkaistu irti OLENNAINEN OSA.
Jos joku väittää Raamatussa, sanotaan "ettei ole Jumalaa", tällöinkin väite on irrotettu asiayhteydestäään, koska virke KOKONAISUUDESSAAN kuuluu: "Hullu sanoo sydämessään, ettei ole Jumalaa." Eli VIRKKEESTÄ, jälleen kerran, on irrotettu osa.
Mutta kun Vladimir Putin väittää, että hänen lausumansa "Jos haluan, voin vallata Kiovan kahdessa viikossa", on "IRROTETTU ASIAYHTEYDESTÄÄN", tällaisessa väitteessä ei ole mitään järkeä. Miksi? No siksi, kun Putinin lausuma muodostaa täysin eheän, kokonaisen ja yksiselitteisen virkkeen ja ajatuksen. Lausuman merkitys EI MUUTU, VAIKKA SEN ILMAISISI MISSÄ "ASIAYHTEYDESSÄ" TAI "TEKSTIKOKONAISUUDESSA" HYVÄNSÄ.
Saviseutulainen ja Usko T. ovat raamattuputinisteja.
Heidän mukaansa Paavalin lausuma
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan"
tarkoittaa "irrallaan" jotakin aivan muuta kuin "osana tekstikokonaisuutta". Kuinka niin? Kuinka se voi tarkoittaa YHTIKÄS MITÄÄN MUUTA KUIN MITÄ SIINÄ LUKEE???
Saviseutulaisen ja Usko T:n mukaan Paavali on hengellinen Putin. - Anonyymi
Usko T. väittää täysin pokkana, ettei 2 Kor. 5:ssä muka kaikki ihmiset ole Kristuksessa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kuinka hän tämän tekee? IRROTTAMALLA SITERAAMANSA JAKEET ASIAYHTEYDESTÄÄN ELI TEKSTIKOKONAISUUDESTA, JOKA KÄYNNISTYY NÄIN:
Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut KAIKKIEN edestä, SIIS MYÖS KAIKKI OVAT KUOLLEET; 15
ja hän on kuollut KAIKKIEN edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. 16
Sentähden me emme tästä lähtien tunne KETÄÄN lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
Jumala kkielsi Pietari kutsumasta KETÄÄN IHMISTÄ SAASTAISEKSI.
Tämän kiellon noudattamatta jättäminen on Usko T:n ja saviseutuisen opin punainen lanka.Paavali efesolaisille:
8 Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta
9 ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa,
10 että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon
11 sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme,
12 jossa meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö.
13 Siksi minä pyydän, ettette lannistuisi niiden ahdistusten vuoksi, joita minä teidän tähtenne kärsin, sillä ne ovat teidän kunnianne.
14 Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä,
15 josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä,
16 että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta
17 ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne,
18 niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on,
19 ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.
20 Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa,
21 hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.
( Ef. 3)
- Anonyymi
"Älä siis kiinnitä katsettasi mihinkään muhuun kuin Herraan Jeesukseen Kristukseen"
mitä tuo lause oikeesti suomeksi tarkoittaa?- Anonyymi
toivonen on antanut tuon ohjeen meille...
vaikka jeesu on kuollut 2000 vuotta sitten..miten voin katsoa häneen..miten voin kiinnittää katseeni..
onko tuossakin kahdessa sanassa eroa - Anonyymi
Tästä on kysymys:
2 silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
( Hep 12)
Kysymys on hengellisistä silmistä, sydämen silmistä.
Uskohan on sydämen uskoa.
15 Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan,
16 en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani,
17 anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
18 ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
( Ef 1)
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä on kysymys:
2 silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
( Hep 12)
Kysymys on hengellisistä silmistä, sydämen silmistä.
Uskohan on sydämen uskoa.
15 Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan,
16 en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani,
17 anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
18 ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
( Ef 1)
Usko Toivonenok..kiitos sulle Toivonen opetuksesta!
- Anonyymi
Usko T:n ASIAYHTEYS ELI TEKSTIKOKONAISUUS:
2 KOR. 5 on lupa aloittaa vasta jakeesta 17, jotta voidaan väittää, etteivät KAIKKI kuolleet yhdessä Kristuksen kanssa eli että kaikki EIVÄT ole Kristuksessa.
Kun tämä harhautusliike on tehty, jakeissa 17-21 on tehtävä tyhjäksi kaikki se, joka uhkaa em. valintaa. Uhkan muodostaa jae 19, joka on täydellisesti linjassa pois ulos suljettujen jakeiden 14-16 kanssa.
Siispä: jaetta 19 EI SAA LUKEA SELLAISENAAN - se EI tarkoita, mitä sinä sanotaan.
Joka tähän syyllistyy, se "irrottaa" jakeen "asiayhteydestään".- Anonyymi
TOSIASIASSA asiayhteys alkaa jakeesta 14, jolloin jae 19 sulautuu kokonaisuuteen ongelmitta ja jae 20 paljastuu siksi MIKÄ SE ON: käännösVIRHEEKSI: "katallagēte tō Theō" EI TARKOITA "Antakaa sovittaa itsenne" vaan "hyväksykää se, että teidät on JO sovitettu".
MOT - Anonyymi

MOTote...>> EI TARKOITA "Antakaa sovittaa itsenne" vaan "hyväksykää se, että teidät on JO sovitettu".>>
jakeen 20 asiayhteys onseuraavassa !Pietari käsittää tuon jakeen 20 seuraavasti. Käskee ottamaan kasteen sovittamiseksi.
Apt. 2
36 Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".
41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ote...>> EI TARKOITA "Antakaa sovittaa itsenne" vaan "hyväksykää se, että teidät on JO sovitettu".>>
jakeen 20 asiayhteys onseuraavassa !Pietari käsittää tuon jakeen 20 seuraavasti. Käskee ottamaan kasteen sovittamiseksi.
Apt. 2
36 Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".
41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.jae 20 on huomattava lisäksi.. että on kehotettu juurikin ksteelle.
"Jumala kehottaa" kasteelle!!!!
miten on puurot ja vellit nyt sekaisin ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jae 20 on huomattava lisäksi.. että on kehotettu juurikin ksteelle.
"Jumala kehottaa" kasteelle!!!!
miten on puurot ja vellit nyt sekaisin ?ja kenellä on puurot ja vellit nyt sekaisin ?
toivosella
Gf:llä - Anonyymi
"GF-anonyymille":
Ei Paavali harhauta tuossa (2Kor 5:17-21) tekstikohdassa ketään, oppien tarkoitus on harhauttaa.
Tuossa kohdassa Paavali ei kirjoita kaikkien olevan Kristuksessa, eikä siis siten myöskään kirjoita, vaan "jos joku on Kristuksessa", mikä ei tarkoita kaikkien olevan Kristuksessa.
Ainoastaan opin harha voi väittää tuon tarkoittavan kaikkia.
Koko kirje on tarpeen huomioida, kaikki mitä siinä on kirjoitettu.
Joten luehan "GF-anonyymi" koko kirje Raamatustasi tai mistä sitten luetkin ja mieti kirjeen alusta alkaen sen loppuun saakka, että kirjoittaako Paavali siinä kaikkien olevan Kristuksessa?
Ja saman voit tehdä myös Paavalin kaikkien kirjeiden osalta, jos et voi hyväksyä niiden sisältöä sellaisenaan, niin miksi et voi?

Usko ToivonenOtetaan vielä kerran, kun sinä välttelet totuutta kuin märkä saippuapala:
Usko T:n ASIAYHTEYS ELI TEKSTIKOKONAISUUS:
2 KOR. 5 on lupa Usko T:n mukaan aloittaa vasta jakeesta 17, jotta voidaan väittää, ETTEIVÄT KAIKKI kuolleet yhdessä Kristuksen kanssa eli että kaikki EIVÄT ole Kristuksessa.
Kun tämä harhautusliike on tehty, jakeissa 17-21 on tehtävä tyhjäksi kaikki se, joka uhkaa em. valintaa. Uhkan muodostaa jae 19, joka on täydellisesti linjassa Usko T:n pois sulkemien jakeiden 14-16 kanssa.
Siispä: jaetta 19 EI SAA LUKEA SELLAISENAAN - se EI tarkoita, mitä sinä sanotaan.
Joka tähän syyllistyy, se "irrottaa" jakeen "asiayhteydestään".
TOSIASIASSA asiayhteys alkaa jakeesta 14, jolloin jae 19 sulautuu kokonaisuuteen ongelmitta ja jae 20 paljastuu siksi MIKÄ SE ON: käännösVIRHEEKSI: "katallagēte tō Theō" EI TARKOITA "Antakaa sovittaa itsenne" vaan "hyväksykää se, että teidät on JO sovitettu".
Annan pari esimerkkiä siitä, kuinka teksti TODELLISUUDESSA irrotetaan asiayhteydestään eli tekstiKOKONAISUUDESTA.
Jos joku kirjoittaa, että ”natsit ovat tavallisia ihmisiä, mutta heidän aatemaailmansa on sairas ja rikollinen”, ja joku toinen väittää hänen kirjoittaneen ”natsit ovat tavallisia ihmisiä”, tällöin teksti on irrotettu asiayhteydestään, koska kyseisestä VIRKKEESTÄ on lohkaistu irti OLENNAINEN OSA.
Jos joku väittää, ETTÄ Raamatussa sanotaan, "ettei ole Jumalaa", tällöinkin väite on irrotettu asiayhteydestäään, koska virke KOKONAISUUDESSAAN kuuluu: "Hullu sanoo sydämessään, ettei ole Jumalaa." Eli VIRKKEESTÄ, jälleen kerran, on irrotettu osa.
Mutta kun Vladimir Putin väittää, että hänen lausumansa "Jos haluan, voin vallata Kiovan kahdessa viikossa", on "IRROTETTU ASIAYHTEYDESTÄÄN", tällaisessa väitteessä ei ole mitään järkeä. Miksi? No TIETENKIN siksi, kun Putinin lausuma muodostaa täysin eheän, kokonaisen ja yksiselitteisen virkkeen ja ajatuksen. Lausuman merkitys EI MUUTU, VAIKKA SEN ILMAISISI MISSÄ HYVÄNSÄ "ASIAYHTEYDESSÄ" TAI "TEKSTIKOKONAISUUDESSA".
SINÄ, USKO T, OLET "RAAMATTUPUTIN"
Sinun mukaasi Paavalin lausuma
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan"
tarkoittaa "irrallaan" jotakin aivan muuta kuin "osana tekstikokonaisuutta".
:D :D :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otetaan vielä kerran, kun sinä välttelet totuutta kuin märkä saippuapala:

:D :D :DEi mitään välttelyä Raamatun ilmoituksen suhteen.
Mutta oppisi osalta kylläkin, jos oppi ei kestä Raamatun ilmoitusta, niin onkin syytä sellaista oppia vältellä.
Suosittelen koko kirjeen lukemista sinulle rauhoittuneena, lukien koko kirjeen ja verrata Paavalin kirjoitusta ja oppiasi, kumpiko on totuudessa.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mitään välttelyä Raamatun ilmoituksen suhteen.
Mutta oppisi osalta kylläkin, jos oppi ei kestä Raamatun ilmoitusta, niin onkin syytä sellaista oppia vältellä.
Suosittelen koko kirjeen lukemista sinulle rauhoittuneena, lukien koko kirjeen ja verrata Paavalin kirjoitusta ja oppiasi, kumpiko on totuudessa.
Usko ToivonenUsko T, OI SINÄ SUURI TEKSTIANALYYTIKKO, väität, että koska 2 Kor. 5:17:ssä lukee "Siis JOS siis joku on Kristuksessa - -", se merkitsee, että kaikki eivät suinkaan ole Kristuksessa, VAIKKA JAKEISSA 14-16 TÄMÄ ASIA TÄYSIN SELVÄSTI SANOTAAN.
Kreikan kielessä jae alkaa sanalla hōste (siis).
Esimerkkejä:
Matt. 12:12 SEN TÄHDEN on lupa tehdä sapattina hyvää
Matt. 12:22 ja hän paransi hänet, NIIN että mykkä puhui ja näki
Matt. 13:2 Ja hänen tykönsä kokoontui paljon kansaa, JONKA TÄHDEN hän astui venheeseen ja istuutui, ja kaikki kansa seisoi rannalla
Matt. 13:32 Se on kaikista siemenistä pienin, mutta kun se on kasvanut, on se suurin vihanneskasveista ja tulee puuksi, NIIN ETTÄ taivaan linnut tulevat ja tekevät pesänsä sen oksille.
Matt. 13:54 Ja hän tuli kotikaupunkiinsa ja opetti heitä heidän synagoogassaan, NIIN ETTÄ he hämmästyivät ja sanoivat
Matt. 15:31 NIIN ETTÄ kansa ihmetteli nähdessään mykkäin puhuvan
Jok'ikisessä esimerkissä, jonka Biblehubistä löysin, konjunktio hōste ilmaisee yksinkertaisesti sitä, että sitä edeltävä lause on sitä seuraavan lauseen ehto tai syy. On täysin mieletöntä väittää, että hōste-konjunktiota seuraava "jos" KUMOAA SEN, MITÄ PAAVALI SANNOO JAKEISSA 14-16 JA JAKEESSA 17. Tämä on suoranaista Paavalin sanoman RAISKAAMISTA. Mutta sehän nyt ei taida enää tulla kenellekään YLLÄTYKSENÄ?
- Anonyymi
Pinokkio-syndrooma tunnetaan psykiatrian piirissä nimikkeellä “patologinen valehtelu” tai toisella nimellään “mytomania.” Jotkut ihmismielen tutkijoista antavat ymmärtää, että tätä poikkeamaa luonnehtii väistämätön tarve valehdella.
Kun näemme jonkun aikuisikään ehtineen täyttävän elämäänsä valheilla ja vilpillisyydellä, löydämme me samalla itsemme vakavan ongelman ääreltä.
Jotkut ihmiset valehtelevat tietoisesti saavuttaakseen jonkin hyödyn, mutta patologiset valehtelijat valehtelevat edes itse tietämättä miksi. Heidän valheensa ovat spontaaneja ja suunnittelemattomia. Kun he kerran astuvat tähän harhakuvitelmien ja petoksen dynamiikkaan, eivät he enää näytä kykenevän lopettamaan. He voivat pitää valheitaan yllä jopa vuosien ajan. Patologinen valehtelija tietää valehtelevansa, mutta ei pysty estämään itseään tekemästä niin. Hän päätyy uskomaan omia sepitelmiään. - Anonyymi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Yllä oleviinkaan laittomuuksiin Kaikkivaltias Jumala ja Kaikkivaltias Jeesus ei ole käskyä antanut!
Joten paavalis-luterilaisuuden on herransa tahdosta mainetta hankitaan laittomuuden herroillekkin:
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
Ja kristittyjen Barjeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
Jos olet eri mieltä, niin todista raamatun UT:n kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen Oman Sanan tiedolla, että on laittomuuden kristityt lähettänyt kehitysmaihin tappamaan ja tapattamaan syyttömiä ihmisiä, lapsiakin rovioilla????
Huomaa myös kristillisten Kaikkivaltiaan antama kielto....:
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen." - Anonyymi
Usko T, tuo SUURI TEKSTIANALYYTIKKO, väittää, että koska 2 Kor. 5:17:ssä lukee "Siis JOS siis joku on Kristuksessa - -", se merkitsee, että kaikki eivät suinkaan ole Kristuksessa, VAIKKA JAKEISSA 14-16 TÄMÄ ASIA TÄYSIN SELVÄSTI SANOTAAN.
Kreikan kielessä jae alkaa sanalla hōste (siis).
Esimerkkejä:
Matt. 12:12 SEN TÄHDEN on lupa tehdä sapattina hyvää
Matt. 12:22 ja hän paransi hänet, NIIN että mykkä puhui ja näki
Matt. 13:2 Ja hänen tykönsä kokoontui paljon kansaa, JONKA TÄHDEN hän astui venheeseen ja istuutui, ja kaikki kansa seisoi rannalla
Matt. 13:32 Se on kaikista siemenistä pienin, mutta kun se on kasvanut, on se suurin vihanneskasveista ja tulee puuksi, NIIN ETTÄ taivaan linnut tulevat ja tekevät pesänsä sen oksille.
Matt. 13:54 Ja hän tuli kotikaupunkiinsa ja opetti heitä heidän synagoogassaan, NIIN ETTÄ he hämmästyivät ja sanoivat
Matt. 15:31 NIIN ETTÄ kansa ihmetteli nähdessään mykkäin puhuvan
Jok'ikisessä esimerkissä, jonka Biblehubistä löysin, konjunktio hōste ilmaisee yksinkertaisesti sitä, että sitä edeltävä lause on sitä seuraavan lauseen ehto tai syy. On täysin mieletöntä väittää, että hōste-konjunktiota seuraava "jos" KUMOAA SEN, MITÄ PAAVALI SANNOO JAKEISSA 14-16 JA JAKEESSA 17. Tämä on suoranaista Paavalin sanoman RAISKAAMISTA. Mutta sehän nyt ei taida enää tulla kenellekään YLLÄTYKSENÄ?- Anonyymi
Jos olet sitä mieltä, "GF-anonyymi", niin tee kysely ihmisiltä, uskovatko he Jeesukseen Kristukseen.
Jos kaikki ovat Kristuksessa, niin et saa yhtään kielteistä vastausta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olet sitä mieltä, "GF-anonyymi", niin tee kysely ihmisiltä, uskovatko he Jeesukseen Kristukseen.
Jos kaikki ovat Kristuksessa, niin et saa yhtään kielteistä vastausta.
Usko ToivonenVaihdoit sitten puheenaihetta? Tyypillistä kaltaisellesi sluibailijalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olet sitä mieltä, "GF-anonyymi", niin tee kysely ihmisiltä, uskovatko he Jeesukseen Kristukseen.
Jos kaikki ovat Kristuksessa, niin et saa yhtään kielteistä vastausta.
Usko ToivonenNäin kommentoi ainoastaan ihminen, joka on aiemmassa kohtaa joutunut nurkkaan ajetuksi eikä voi muuta kuin vaihtaa puheenaihetta. Jostakin syystä sulta ei enäää irtoa jorinaa 2 Kor. 5:17:sta. Miksiköhän?
- Anonyymi
Niin, oppisi saa aikaan sinussa tuollaisen kommentin. Miksi?
Ei kukaan Kristuksessa Jeesuksessa oleva saata Herraansa kieltää.
Ja mitä noihin jakeisiin tulee, niin katsohan ..
14 Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
( 2Kor 5)
Mihin päätökseen Paavali viittaa?
Keitä ovat "me", jotka ovat tulleet tähän päätökseen?
Mistä heidät (tähän päätökseen tulleet) tunnistaa?
Kenelle he elävät?
Kuinka siis tunnistat "tähän päätökseen tulleet" kansan joukosta?

Usko ToivonenNyt puhuit itsesi pussiiin; Kristuksen rakkaus vaatii NIITÄ, JOTKA OVAT TULLEET SIIHEN PÄÄTÖKSEEN, ETTÄ "YKSI ON KUOLLUT KAIKKIEN EDESTÄ, SIIS MYÖS KAIKKI OVAT KUOLLEET".
Koska sinä et ole tullut tähän päätökseen vaan yrität nimenomaan kaiken aikaa väittää päinvastaista, Kristuksen rakkaus ei vaadi sinua yhtikäs mihinkään. Se ei ulotu sinuun, koska ET ole tullut tuohon päätökseen. Sinä ET VOI TOIMIA KRISTUKSEN RAKKAUDESTA KÄSIN, KOSKA ET OLE TULLUT TUOHON PÄÄTÖKSEEN.
Huomaatko: sinä luet KAIKEN väärin ja nurinkurisesti, AIVAN KAIKEN. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, oppisi saa aikaan sinussa tuollaisen kommentin. Miksi?
Ei kukaan Kristuksessa Jeesuksessa oleva saata Herraansa kieltää.
Ja mitä noihin jakeisiin tulee, niin katsohan ..
14 Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
( 2Kor 5)
Mihin päätökseen Paavali viittaa?
Keitä ovat "me", jotka ovat tulleet tähän päätökseen?
Mistä heidät (tähän päätökseen tulleet) tunnistaa?
Kenelle he elävät?
Kuinka siis tunnistat "tähän päätökseen tulleet" kansan joukosta?
Usko ToivonenSinä päivänä kun sinä, Usko T, tulet siihen päätökseen, että "yksi on kuollut kaikkien puolesta, siispä kaikki ovat kuolleet", minä alan kuunnella sinua korvat höröllä. Sinulla on niin vahva UT:n tuntemus, että kun saat tuon alkuasetuksen kondikseen, sulla on röykkiöittäin annettavaa meille muille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt puhuit itsesi pussiiin; Kristuksen rakkaus vaatii NIITÄ, JOTKA OVAT TULLEET SIIHEN PÄÄTÖKSEEN, ETTÄ "YKSI ON KUOLLUT KAIKKIEN EDESTÄ, SIIS MYÖS KAIKKI OVAT KUOLLEET".
Koska sinä et ole tullut tähän päätökseen vaan yrität nimenomaan kaiken aikaa väittää päinvastaista, Kristuksen rakkaus ei vaadi sinua yhtikäs mihinkään. Se ei ulotu sinuun, koska ET ole tullut tuohon päätökseen. Sinä ET VOI TOIMIA KRISTUKSEN RAKKAUDESTA KÄSIN, KOSKA ET OLE TULLUT TUOHON PÄÄTÖKSEEN.
Huomaatko: sinä luet KAIKEN väärin ja nurinkurisesti, AIVAN KAIKEN.Niin, et vastannut keistä Paavali kirjoittaa.
14 Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
Keitä Paavali tarkoittaa "meillä", jotka ovat tulleet tähän päätökseen?
Ovatko he Kristuksessa Jeesuksessa olevia Kristuksen pyhiä?
Vai ovatko he niitä, joista Paavali kirjoittaa:
"niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista"
( 2Kor 4:4)
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, et vastannut keistä Paavali kirjoittaa.

Usko ToivonenVastaa siihen itse: Oletko SINÄ tullut siihen päätökseen, että "yksi on kuollut kaikkien puolesta, siispä kaikki ovat kuolleet"?
Sinä itsehän nimenomaan julistat, että kaikki EIVÄT OLE KUOLLEET YHDESSÄ KRISTUKSEN KANSSA, ja nyt sinä saivartelet tätä asiaa Ketkä-kysymykselläsi.
Oletko SINÄ tullut tähän päätökseen? Älä pyörittele jonninjoutavia määärittelykysymyksiä vaan vastaa tuohon kysymykseen OMALTA KOHDALTASI: Oletko SINÄ tullut tähän päätökseen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastaa siihen itse: Oletko SINÄ tullut siihen päätökseen, että "yksi on kuollut kaikkien puolesta, siispä kaikki ovat kuolleet"?
Sinä itsehän nimenomaan julistat, että kaikki EIVÄT OLE KUOLLEET YHDESSÄ KRISTUKSEN KANSSA, ja nyt sinä saivartelet tätä asiaa Ketkä-kysymykselläsi.
Oletko SINÄ tullut tähän päätökseen? Älä pyörittele jonninjoutavia määärittelykysymyksiä vaan vastaa tuohon kysymykseen OMALTA KOHDALTASI: Oletko SINÄ tullut tähän päätökseen?Kysymykseeni vastaus kuuluu, että ne, joiden Paavali kirjoittaa tulleen tähän päätökseen ovat uskovia, siis Jeesuksessa Kristuksessa pyhitettyjä, mutta ainoastaan heitä.
Ei siis esim. ne, joista Paavali kirjoittaa:
"niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista"
( 2Kor 4:4)
Nämä eivät tietenkään voi olla Kristuksessa.
Jatketaan pyytämästäsi 15. jakeesta.
15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
( 2Kor 5)
Keitä nämä ovat, "jotka elävät"?
Jotka siis eivät enää elä itselleen vaan Kristukselle.
Elävätkö kaikki Kristukselle?
Ovatko kaikki Kristuksen palvelijoita?
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymykseeni vastaus kuuluu, että ne, joiden Paavali kirjoittaa tulleen tähän päätökseen ovat uskovia, siis Jeesuksessa Kristuksessa pyhitettyjä, mutta ainoastaan heitä.
Ei siis esim. ne, joista Paavali kirjoittaa:
"niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista"
( 2Kor 4:4)
Nämä eivät tietenkään voi olla Kristuksessa.
Jatketaan pyytämästäsi 15. jakeesta.
15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
( 2Kor 5)
Keitä nämä ovat, "jotka elävät"?
Jotka siis eivät enää elä itselleen vaan Kristukselle.
Elävätkö kaikki Kristukselle?
Ovatko kaikki Kristuksen palvelijoita?
Usko ToivonenEli sinä et ole uskova, koska sinä et ole tullut siihen päätökseen. Koko sinun harhaoppisi perustuu siihen, että sinä et ajattele noin niin kuin Paavali ajattelee. Ja silti sinä jatkat tuota jorinaasi. Miksi? Kuinka sinä julkenet?
Minä esitin sinulle täysin suoran kysymyksen, oletko SINÄ tullut tuohon päätökseen, etkä sinä kykene sihen vastaamaan. No, ehkä sinussa on vielä rahtunen rehellisyyttä jäljellä. Turhahan sinun on vastata myönteisesti, jollet kerran ole Paavalin kanssa samoilla linjoilla. Tuosta hitusesta rehellisyyttä voi kummuta vielä jotain hyvää.
Kiitos, Usko T. Tämä sinun tahattomalta vaikuttava kiemurtelusi ja kysymyksen laistamisesi on vain selventänyt käsitystäni siitä, kuinka käsittämätön OMAvanhurskas sinun maailmankuvasi on.
Mutta olisit edes sen vertaaa mies, että vastaisit tuohon kysymykseen. Niin kauan kuin sinä kartat tuota kysymystä, tämä keskustelu ei etene minnekään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli sinä et ole uskova, koska sinä et ole tullut siihen päätökseen. Koko sinun harhaoppisi perustuu siihen, että sinä et ajattele noin niin kuin Paavali ajattelee. Ja silti sinä jatkat tuota jorinaasi. Miksi? Kuinka sinä julkenet?
Minä esitin sinulle täysin suoran kysymyksen, oletko SINÄ tullut tuohon päätökseen, etkä sinä kykene sihen vastaamaan. No, ehkä sinussa on vielä rahtunen rehellisyyttä jäljellä. Turhahan sinun on vastata myönteisesti, jollet kerran ole Paavalin kanssa samoilla linjoilla. Tuosta hitusesta rehellisyyttä voi kummuta vielä jotain hyvää.
Kiitos, Usko T. Tämä sinun tahattomalta vaikuttava kiemurtelusi ja kysymyksen laistamisesi on vain selventänyt käsitystäni siitä, kuinka käsittämätön OMAvanhurskas sinun maailmankuvasi on.
Mutta olisit edes sen vertaaa mies, että vastaisit tuohon kysymykseen. Niin kauan kuin sinä kartat tuota kysymystä, tämä keskustelu ei etene minnekään.Vääristeleminen ei auta sinua "GF-anonyymi", eikä panettelu myöskään ja tiedät sen varsin hyvin.
Kun Paavali kirjoittaa "meistä" tuossa kohden, hän kirjoittaa uskovista, eikä suinkaan kaikista ihmisistä.
Ja kysyttäessä, ensin vastaa hän, jolle kysymys esitetään.
Sen olenkin huomannut tässä vuosien varrella, että omien oppiensa julistajat eivät yleensä vastaa, kun heiltä kysytään sellaista, mikä on oppinsa kannalta hankalaa.
Mutta koska kysymyksesi liittyy pelastumiseen, niin vastaan siihen ilomielin.
Kirjoittaahan Pietari:
9 Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.
..
15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
16 pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.
( 1Piet 3)
Uskon Raamatun ilmoitukseen myös tuon jakeen osalta, kuten kaikkiin jakeisiin ja tekstikohtiin.
Uskon siis siihen, mitä Paavali kirjoittaa 2. Korinttilaiskirjeessä, siis koko kirjeen sanomaan, ilman että siitä tarvitsisi jättää mitään pois.
14 Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
Uskon toki, koska niinhän tuossa juuri viitataan""meihin", jotka ovat tulleet tähän päätökseen."
Ja kun Paavali tässä kirjeessä viittaa meihin, hän kirjoittaa JeesukseenKristukseen uskovista.
Kyllä Jeesus Kristus on kuollut kaikkien ihmisten puolesta, ei kukaan uskova sitä kiellä, mutta huomaa se, että tässä "me jotka olemme tulleet siihen päätökseen" ovat uskovia, mutta kuten hyvin tiedät, kaikki eivät ole uskovia, jotkut jäävät tuossa mainittuun kuoleman tilaan.
Vastaahan nyt esittämiini kysymyksiin:
Jatketaan pyytämästäsi 15. jakeesta.
15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
( 2Kor 5)
Keitä nämä ovat, "jotka elävät"?
Jotka siis eivät enää elä itselleen vaan Kristukselle.
Elävätkö kaikki Kristukselle?
Ovatko kaikki Kristuksen palvelijoita?
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli sinä et ole uskova, koska sinä et ole tullut siihen päätökseen. Koko sinun harhaoppisi perustuu siihen, että sinä et ajattele noin niin kuin Paavali ajattelee. Ja silti sinä jatkat tuota jorinaasi. Miksi? Kuinka sinä julkenet?
Minä esitin sinulle täysin suoran kysymyksen, oletko SINÄ tullut tuohon päätökseen, etkä sinä kykene sihen vastaamaan. No, ehkä sinussa on vielä rahtunen rehellisyyttä jäljellä. Turhahan sinun on vastata myönteisesti, jollet kerran ole Paavalin kanssa samoilla linjoilla. Tuosta hitusesta rehellisyyttä voi kummuta vielä jotain hyvää.
Kiitos, Usko T. Tämä sinun tahattomalta vaikuttava kiemurtelusi ja kysymyksen laistamisesi on vain selventänyt käsitystäni siitä, kuinka käsittämätön OMAvanhurskas sinun maailmankuvasi on.
Mutta olisit edes sen vertaaa mies, että vastaisit tuohon kysymykseen. Niin kauan kuin sinä kartat tuota kysymystä, tämä keskustelu ei etene minnekään.Voithan sinä opistasi käsin määritellä, kuka on uskova ja kuka taas ei ole, mutta huomaa, että mittarisi on sinun oma oppisi ja oma näkemyksesi, eikä Raamatun ilmoitus.
Pyysin ensin sinua vastaamaan, et vastannut, miksi et?
Itseasiassa olen sinulle jo useasti todennut, että uskon kirjoitettuun Raamatun ilmoitukseen sellaisenaan, ilman että siitä pitäisi pimittää mitään pois.
Sama pätee tähän 2. Korinttolaiskirjeeseen, uskon kaiken mitä siinä Paavali kirjoittaa.
Uskon siis myös tähän jakeeseen osana Paavalin kirjettä.
14 Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ( 2Kor 5)
Uskon siis, että Kristus "on kuollut kaikkien ihmisten edestä", kuten tuossa lukee.
Ja kaikki uskovat ( Paavalin mukaan "meitä") ovat tulleet tähän päätökseen.
Ja myös kaikki ovat kuoleet.
Joten mennään eteenpäin, jatkuu jakeessa 15.
15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
( 2Kor 5)
Kysyn siis:
Keitä nämä ovat, "jotka elävät"?
Jotka siis eivät enää elä itselleen vaan Kristukselle.
Elävätkö kaikki Kristukselle?
Ovatko kaikki Kristuksen palvelijoita?
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voithan sinä opistasi käsin määritellä, kuka on uskova ja kuka taas ei ole, mutta huomaa, että mittarisi on sinun oma oppisi ja oma näkemyksesi, eikä Raamatun ilmoitus.
Pyysin ensin sinua vastaamaan, et vastannut, miksi et?
Itseasiassa olen sinulle jo useasti todennut, että uskon kirjoitettuun Raamatun ilmoitukseen sellaisenaan, ilman että siitä pitäisi pimittää mitään pois.
Sama pätee tähän 2. Korinttolaiskirjeeseen, uskon kaiken mitä siinä Paavali kirjoittaa.
Uskon siis myös tähän jakeeseen osana Paavalin kirjettä.
14 Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ( 2Kor 5)
Uskon siis, että Kristus "on kuollut kaikkien ihmisten edestä", kuten tuossa lukee.
Ja kaikki uskovat ( Paavalin mukaan "meitä") ovat tulleet tähän päätökseen.
Ja myös kaikki ovat kuoleet.
Joten mennään eteenpäin, jatkuu jakeessa 15.
15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
( 2Kor 5)
Kysyn siis:
Keitä nämä ovat, "jotka elävät"?
Jotka siis eivät enää elä itselleen vaan Kristukselle.
Elävätkö kaikki Kristukselle?
Ovatko kaikki Kristuksen palvelijoita?
Usko ToivonenEli sinä uskot, että KAIKKI ihmiset ovat kuolleet yhdessä Kristuksen kanssa? Uskotko tähän?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vääristeleminen ei auta sinua "GF-anonyymi", eikä panettelu myöskään ja tiedät sen varsin hyvin.
Kun Paavali kirjoittaa "meistä" tuossa kohden, hän kirjoittaa uskovista, eikä suinkaan kaikista ihmisistä.
Ja kysyttäessä, ensin vastaa hän, jolle kysymys esitetään.
Sen olenkin huomannut tässä vuosien varrella, että omien oppiensa julistajat eivät yleensä vastaa, kun heiltä kysytään sellaista, mikä on oppinsa kannalta hankalaa.
Mutta koska kysymyksesi liittyy pelastumiseen, niin vastaan siihen ilomielin.
Kirjoittaahan Pietari:
9 Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.
..
15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
16 pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.
( 1Piet 3)
Uskon Raamatun ilmoitukseen myös tuon jakeen osalta, kuten kaikkiin jakeisiin ja tekstikohtiin.
Uskon siis siihen, mitä Paavali kirjoittaa 2. Korinttilaiskirjeessä, siis koko kirjeen sanomaan, ilman että siitä tarvitsisi jättää mitään pois.
14 Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
Uskon toki, koska niinhän tuossa juuri viitataan""meihin", jotka ovat tulleet tähän päätökseen."
Ja kun Paavali tässä kirjeessä viittaa meihin, hän kirjoittaa JeesukseenKristukseen uskovista.
Kyllä Jeesus Kristus on kuollut kaikkien ihmisten puolesta, ei kukaan uskova sitä kiellä, mutta huomaa se, että tässä "me jotka olemme tulleet siihen päätökseen" ovat uskovia, mutta kuten hyvin tiedät, kaikki eivät ole uskovia, jotkut jäävät tuossa mainittuun kuoleman tilaan.
Vastaahan nyt esittämiini kysymyksiin:
Jatketaan pyytämästäsi 15. jakeesta.
15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
( 2Kor 5)
Keitä nämä ovat, "jotka elävät"?
Jotka siis eivät enää elä itselleen vaan Kristukselle.
Elävätkö kaikki Kristukselle?
Ovatko kaikki Kristuksen palvelijoita?
Usko ToivonenPaavali kirjoittaa tuossa kohtaa yksinkertaisesti niistä, jotka ovat tullut siihen päätökseen, että "yksi on kuollut, siispä KAIKKI ovat kuolleet". Sinä - sen sijaan, että nöyrtyisit Raamatun tekstin edessä - ryntäät suhmuroimaan ja päälle päsmäröimään tuohon tekstiin määritelmiäsi ja lisäyksiäsi. Mihin sinulla on oikein kiire? Mikset istu aloillesi ja kuuntele Kristuksen pakanain apostolille antamaaa evankeliumia? Miksi siinä hääräät ja sähläät kuin omasta opistaan seonnut Martta ja änkeät tekstiin omiasi? Tuollainen koohkaaminen on ylen rasittavaa seurattavaa, kun itse on istahtanut kuuntelemaan ja katselemaan ihan vain sitä, mitä tekstissä sanotaan.
Mutta sellaista se on omien oppiensa kannattajien kanssa. Jostakin syystä sinun täytyy aika usein korostaa ja vakuutella "Uskon Raamatun ilmoitukseen myös tuon jakeen osalta, kuten kaikkiin jakeisiin ja tekstikohtiin." Tuokin kertoo jo jotain sinun "raamatullisuudestasi". Ihmisen, joka tosiaan uskoo Raamatun ilmoitukseen, ei tarvitse sitä muille vakuutella.
Ryntäile ja rynni niin paljon kuin ikinä jaksat, jos et osaa rauhoittua. Minulla ei ole minnekään kiire. :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli sinä uskot, että KAIKKI ihmiset ovat kuolleet yhdessä Kristuksen kanssa? Uskotko tähän?
Uskon niin kuin kirjoitettu on, kuten edelläkin kirjoitin.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskon niin kuin kirjoitettu on, kuten edelläkin kirjoitin.
Usko ToivonenTuntuu hiukan siltä, ettet usko. Jos uskoisit, lukisit jakeet 14-21 aivan toisella äänensävyllä. Et edes pysty kirjoittamaan: "Uskon, että kaikki ihmiset kuolivat yhdessä Kristuksen kanssa." Joudut huhuilemaan ikään kuin nurkan takaa. Ja marttailemaan ja päällepäsmäröimään noita jakeita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuntuu hiukan siltä, ettet usko. Jos uskoisit, lukisit jakeet 14-21 aivan toisella äänensävyllä. Et edes pysty kirjoittamaan: "Uskon, että kaikki ihmiset kuolivat yhdessä Kristuksen kanssa." Joudut huhuilemaan ikään kuin nurkan takaa. Ja marttailemaan ja päällepäsmäröimään noita jakeita.
Ajatteletko, että Raamatun ilmoitus muuttuisi, jos lukee ääneen?
Ei se miksikään muutu lukeepa sen sitten ääneti tai ääneen.
Ei muutu vaikka luemme Paavalin 2. kirjeen Korittolaisille san alusta loppuun.
Ja kuten aikaisemmin totesin uskon Raamatun ilmoitukseen, aj uskon myös, että Paavali ei lopettanut kirjoittamistaan tuohon jakeeseen, vaan kirjoitus jatkuu.
Kiinnostaako sinua, kuinka kirjoitus tuosta jakeesta eteenpäin jatkuu, vai ovatko kaikki nyt kuolleita?

Usko ToivonenSe, että sinä marttailet ja ryntäilet ajattelemattomasti sinne tänne ja hätäilet, ei hyödytä ketään.
Jos KAIKKI ihmiset kuolivat Kristuksen kanssa, mitä siitä seuraa?
2 Kor. 5:15:n kohdassa "-- ETTÄ ne, jotka elävät, eivät eläisi itselleen" että-konjunktion kreikankielinen vastine on ἵνα
Alla esimerkkinä vain muutamia kohtia, joissa tuo konjunktio että/(jotta) ilmenee yhteydessä, jossa tapahtumaketjun ennustaja, kehottaja tai alulle panija/toimija on Jumala/Kristus
Matt. 1:22, 2:15, 4:14, 9:6, 18:14, 20:13, 26:56; Mark. 2:10, 5:43; Joh. 6:29, 38-40, 10:17, 11:4,11 Gal. 1:16, GAL. 2:19; Ef. 1:17, 2:7,10,15, 3:10,16-17, Fil. 2:10,15
Lue ne aivan rauhassa, marttailematta, ja pohdi mielessäsi, onko se asia, jota noissa jakeissa kuvaillaan että-konjunktion jälkeen, jotenkin ehdovarainen ja epävarma? Jääkö se ylläkuvailluissa tapauksista toteutumatta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se, että sinä marttailet ja ryntäilet ajattelemattomasti sinne tänne ja hätäilet, ei hyödytä ketään.
Jos KAIKKI ihmiset kuolivat Kristuksen kanssa, mitä siitä seuraa?
2 Kor. 5:15:n kohdassa "-- ETTÄ ne, jotka elävät, eivät eläisi itselleen" että-konjunktion kreikankielinen vastine on ἵνα
Alla esimerkkinä vain muutamia kohtia, joissa tuo konjunktio että/(jotta) ilmenee yhteydessä, jossa tapahtumaketjun ennustaja, kehottaja tai alulle panija/toimija on Jumala/Kristus
Matt. 1:22, 2:15, 4:14, 9:6, 18:14, 20:13, 26:56; Mark. 2:10, 5:43; Joh. 6:29, 38-40, 10:17, 11:4,11 Gal. 1:16, GAL. 2:19; Ef. 1:17, 2:7,10,15, 3:10,16-17, Fil. 2:10,15
Lue ne aivan rauhassa, marttailematta, ja pohdi mielessäsi, onko se asia, jota noissa jakeissa kuvaillaan että-konjunktion jälkeen, jotenkin ehdovarainen ja epävarma? Jääkö se ylläkuvailluissa tapauksista toteutumatta?Enpä nyt lähde ryntäilemään oppisi "talutusnarussa" ollenkaan, koska oppisi ei kiinnosta, vaan Raamatun ilmoitus, jossa nyt käsitellään 2. Korinttolaiskirjettä.
Voidaan käydä läpi asiayhteys kerrallaan, mutta ilman ryntäilyä.
Itsehän nostit tekstikohdan esille ja ilmaisit halukkuutesi keskustella siitä.
Joten jos keskustella haluar, niin vastaahan kysymyksiini, itse olen vastannut jos jotakin olet asiayhteyteen liittyen kysynyt.
15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
( 2Kor 5)
Kysyn siis:
Ovatko siis kaikki kuolleita, vai onko eläviäkin?
Keitä nämä ovat, "jotka elävät"?
Jotka siis eivät enää elä itselleen vaan Kristukselle.
Elävätkö kaikki Kristukselle?
Ovatko kaikki Kristuksen palvelijoita?
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enpä nyt lähde ryntäilemään oppisi "talutusnarussa" ollenkaan, koska oppisi ei kiinnosta, vaan Raamatun ilmoitus, jossa nyt käsitellään 2. Korinttolaiskirjettä.

Usko ToivonenMinähän pureudun nimenomaan tuohon jakeeseen 15. Katsos kun se muodostuu SANOISTA; sen MERKITYS muodostuu noiden SANOJEN merkityksistä.
Mutta tämä ei ole toki mitään uutta.
Kun aletaan toden teolla pureutua jonkin jakeen SISÄLTÖÖN, sinä alat kummasti ottaa takapakkia. Marttaa alkaakin yllättäen kiinnostaa asiat keittiön puolella. :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enpä nyt lähde ryntäilemään oppisi "talutusnarussa" ollenkaan, koska oppisi ei kiinnosta, vaan Raamatun ilmoitus, jossa nyt käsitellään 2. Korinttolaiskirjettä.
Voidaan käydä läpi asiayhteys kerrallaan, mutta ilman ryntäilyä.
Itsehän nostit tekstikohdan esille ja ilmaisit halukkuutesi keskustella siitä.
Joten jos keskustella haluar, niin vastaahan kysymyksiini, itse olen vastannut jos jotakin olet asiayhteyteen liittyen kysynyt.
15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
( 2Kor 5)
Kysyn siis:
Ovatko siis kaikki kuolleita, vai onko eläviäkin?
Keitä nämä ovat, "jotka elävät"?
Jotka siis eivät enää elä itselleen vaan Kristukselle.
Elävätkö kaikki Kristukselle?
Ovatko kaikki Kristuksen palvelijoita?
Usko Toivonen"Asiayhteys kerrallaan- -" :D
Tämä saattaa tulla sinulle edelleenkin yllätyksenä ja järkytyksenä, mutta "asiayhteyttä" ei ole olemassa ilman JAKEITA, joista milloin kukakin katsoo tietyn "asiayhteyden" muodostuvan, eikä jakeita ilman SANOJA, joista nuo jakeet muodostuvat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Asiayhteys kerrallaan- -" :D
Tämä saattaa tulla sinulle edelleenkin yllätyksenä ja järkytyksenä, mutta "asiayhteyttä" ei ole olemassa ilman JAKEITA, joista milloin kukakin katsoo tietyn "asiayhteyden" muodostuvan, eikä jakeita ilman SANOJA, joista nuo jakeet muodostuvat.Ok. Koska keskustelu ei näytä etenevän, niin olkoon kanssasi sitten tässä.
Kysyt mutta et vastaa, joten ei ole mitään mieltä keskustella ko. tekstikohdasta sen enempää.
Jos joskus haluat jatkaa keskustellen, niin ota yhteyttä.
Minulle tämä tekstikohta sopii kokonaisuutena.
14. Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
15. ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
16. Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
17. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
18. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
( 2Kor 5)
Ja myös jakeet ennen ja jälkeen tätä tekstikohtaa.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok. Koska keskustelu ei näytä etenevän, niin olkoon kanssasi sitten tässä.

Usko ToivonenMartan mielestä keskustelu "ei etene", kun toinen osapuoli haluaa huolellisesti pureutua SEN JAKEEN SISÄLTÖÖN, jota Martta haluaa (muka) käsitellä!
:D :D :D
Ehkä Martan kaannattaisi ottaa peili kauniiseen kätöseensä ja tuijottaa sitä hetken! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok. Koska keskustelu ei näytä etenevän, niin olkoon kanssasi sitten tässä.
Kysyt mutta et vastaa, joten ei ole mitään mieltä keskustella ko. tekstikohdasta sen enempää.
Jos joskus haluat jatkaa keskustellen, niin ota yhteyttä.
Minulle tämä tekstikohta sopii kokonaisuutena.
14. Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
15. ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
16. Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
17. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
18. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
( 2Kor 5)
Ja myös jakeet ennen ja jälkeen tätä tekstikohtaa.
Usko ToivonenJa MIKÄLI Martan ymmärrykselle avautuisi jakeen 15 sisältö, silloin hän ymmärtäisi myös, miksi KETÄÄN ei jakeessa 16 tunneta lihan mukaan - toisin kuin Martta, joka on tottunut ajattelemaan vuosikymmeniä isiensä lihallisten perinnäissääntöjen mukaan, jotka jakavat ihmiskunnan farisealaisesti kahtia. Samalla Martta voisi oppia myös tuntemaan Kristuksen hengen eikä lihan mukaan, koskapa niin kauan kuin Martta tuntee yhdenkään ihmisen lihan mukaan, hän tuntee myös Kristuksen lihan mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok. Koska keskustelu ei näytä etenevän, niin olkoon kanssasi sitten tässä.
Kysyt mutta et vastaa, joten ei ole mitään mieltä keskustella ko. tekstikohdasta sen enempää.
Jos joskus haluat jatkaa keskustellen, niin ota yhteyttä.
Minulle tämä tekstikohta sopii kokonaisuutena.
14. Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
15. ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
16. Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
17. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
18. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
( 2Kor 5)
Ja myös jakeet ennen ja jälkeen tätä tekstikohtaa.
Usko ToivonenTällöin ja vasta tällöin Martta EHKÄ voisi olla kykenevä olemaan puhumatta p***aa jakeista 14-21. Toistaiseksi Martan tulkinta kyseisestä "ASIAYHTEYDESTÄ" on valitettavasti sitä itseään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok. Koska keskustelu ei näytä etenevän, niin olkoon kanssasi sitten tässä.
Kysyt mutta et vastaa, joten ei ole mitään mieltä keskustella ko. tekstikohdasta sen enempää.
Jos joskus haluat jatkaa keskustellen, niin ota yhteyttä.
Minulle tämä tekstikohta sopii kokonaisuutena.
14. Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
15. ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
16. Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
17. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
18. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
( 2Kor 5)
Ja myös jakeet ennen ja jälkeen tätä tekstikohtaa.
Usko ToivonenJa tällöin saattaisi Martalle ensimmäistä kertaa Martan elämässä avautua seuraava ihmeellisyys jakeista 18 ja 19:
Mutta KAIKKI on Jumalasta, joka on sovittanut MEIDÄT itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. 19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa.
Jumala on sovittanut SEKÄ "meidät" ETTÄ "maailman" itsensä kanssa. Sovittaa-verbi on niin kreikassa kuin suomessa noissa kahdessa jakeessa SAMA.
Martta saattaisi välähdyksenomaisesti tajuta, että "me" = "maailma" ja "maailma" = "me", jollei Martta niin vimmaisesti, mustasukkaisesti ja ärhäkästi ajattelisi "Minä kun en suostu kaiken maailman syntisten joukkoon - minä kuulun ERI PORUKKAAN KUIN 'maailma'." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok. Koska keskustelu ei näytä etenevän, niin olkoon kanssasi sitten tässä.
Kysyt mutta et vastaa, joten ei ole mitään mieltä keskustella ko. tekstikohdasta sen enempää.
Jos joskus haluat jatkaa keskustellen, niin ota yhteyttä.
Minulle tämä tekstikohta sopii kokonaisuutena.
14. Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
15. ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
16. Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
17. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
18. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
( 2Kor 5)
Ja myös jakeet ennen ja jälkeen tätä tekstikohtaa.
Usko ToivonenJa jos Martta onnistuisi jotenkin ihmeellisesti hankkiutumaan eroon päässäään vuosikymmniä myllänneestä sianoksennuksesta, hän saattaisi tajuta, että Paavali samaistaa myös jakeissa 20 ja 21 "meidät" ja kuulijat/lukijat yhdeksi ja samaksi.
Ja näin kaikki on sulassa sopusoinnussa: jakeen 20 saatanallinen käännösvirhe "antakaa sovittaa" paljastuu siksi mitä se on, ja kyseisen kohdan ALKUPERÄINEN MERKITYS "Hyväksykää se, että teidät ON SOVITETTU" solahtaa kokonaisuuteen kuin Martan kauha soppakattilaan.
- Anonyymi
Mikä tuli, Usko T? Veikö kissa kielesi? Kuinka suuri tekstiANALYYTIKKO voi olla niin hiljaa?
:D- Anonyymi
Kuinka niin?
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka niin?
Usko ToivonenMietin, että onkohan ambivalentti oikea sana kuvaamaan tätä tilannetta tai tunnetta, jonka koen "keskustellessani" kaltaisesi oletettavasti aikuisen ihmisen kanssa. Koska koen olevani kohtuullisen järkevä ja Raamattuun perehtyvä ihminen, joka tunnistaa pätevän argumentaation eli hyvin perusteltujen väitteiden esittämisen kriteerit, oletan samaa vastapuolestakin. Ja on hetkiä, jolloin sinä vaikutat täysjärkiseltä.
Syvä hämmennys (ja sen myötä suuttumus) herää kuitenkin, kun alan aavistaa, että sinä et ole aivan täysjärkinen ihminen. Jos ja KUN totuus ei sinuun pysty, mitä on tehtävissä? Ei yhtikäs mitään. On kuin olisin tekemisissä kirjoittamaan kykenevän kuolaavan idiootin kanssa. Etkä sinä ole tätä vaikutelmaa kyennyt muuksi muuttamaan.
Se, että suutun, tulisi olla sinulle kunniaksi: minähän suuttumuksellani herättelen sinua AJATTELEMAAN niin kuin aikuinen, tulemaan ulos lapsellisesta, vähä-älyisestä olotilastasi. Anonyymi kirjoitti:
Mietin, että onkohan ambivalentti oikea sana kuvaamaan tätä tilannetta tai tunnetta, jonka koen "keskustellessani" kaltaisesi oletettavasti aikuisen ihmisen kanssa. Koska koen olevani kohtuullisen järkevä ja Raamattuun perehtyvä ihminen, joka tunnistaa pätevän argumentaation eli hyvin perusteltujen väitteiden esittämisen kriteerit, oletan samaa vastapuolestakin. Ja on hetkiä, jolloin sinä vaikutat täysjärkiseltä.
Syvä hämmennys (ja sen myötä suuttumus) herää kuitenkin, kun alan aavistaa, että sinä et ole aivan täysjärkinen ihminen. Jos ja KUN totuus ei sinuun pysty, mitä on tehtävissä? Ei yhtikäs mitään. On kuin olisin tekemisissä kirjoittamaan kykenevän kuolaavan idiootin kanssa. Etkä sinä ole tätä vaikutelmaa kyennyt muuksi muuttamaan.
Se, että suutun, tulisi olla sinulle kunniaksi: minähän suuttumuksellani herättelen sinua AJATTELEMAAN niin kuin aikuinen, tulemaan ulos lapsellisesta, vähä-älyisestä olotilastasi.21 Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo.
22 Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle,
23 että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt.
24 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.
25 Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää.
26 Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä.
27 Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika.
28 Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä
29 ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.
( Joh. 5)
7 Sentähden, niinkuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä,
8 älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa,
9 jossa teidän isänne minua kiusasivat ja koettelivat, vaikka olivat nähneet minun tekojani neljäkymmentä vuotta;
10 sentähden minä vihastuin tähän sukupolveen ja sanoin: 'Aina he eksyvät sydämessään'; mutta he eivät oppineet tuntemaan minun teitäni;
11 ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni.'"
12 Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta,
13 vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi;
14 sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.
( Hebr. 3)- Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
21 Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo.

( Hebr. 3)ZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZ................... KKROOOHPYYYYHHH..................ZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZ..........................
- Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
21 Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo.
22 Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle,
23 että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt.
24 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.
25 Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää.
26 Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä.
27 Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika.
28 Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä
29 ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.
( Joh. 5)
7 Sentähden, niinkuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä,
8 älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa,
9 jossa teidän isänne minua kiusasivat ja koettelivat, vaikka olivat nähneet minun tekojani neljäkymmentä vuotta;
10 sentähden minä vihastuin tähän sukupolveen ja sanoin: 'Aina he eksyvät sydämessään'; mutta he eivät oppineet tuntemaan minun teitäni;
11 ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni.'"
12 Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta,
13 vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi;
14 sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.
( Hebr. 3)saviseutulainen ja toivonen ovat astuneet harhakuvitelmien ja petoksen dynamiikkaan, eivät he enää näytä kykenevän lopettamaan. He voivat pitää valheitaan yllä jopa vuosien ajan niinkuin on heidän kohdallaan tapahtunut.
. Patologinen valehtelija tietää valehtelevansa, mutta ei pysty estämään itseään tekemästä niin. Hän päätyy uskomaan omia sepitelmiään raamatusta ja uskosta ja uudestisyntymisestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mietin, että onkohan ambivalentti oikea sana kuvaamaan tätä tilannetta tai tunnetta, jonka koen "keskustellessani" kaltaisesi oletettavasti aikuisen ihmisen kanssa. Koska koen olevani kohtuullisen järkevä ja Raamattuun perehtyvä ihminen, joka tunnistaa pätevän argumentaation eli hyvin perusteltujen väitteiden esittämisen kriteerit, oletan samaa vastapuolestakin. Ja on hetkiä, jolloin sinä vaikutat täysjärkiseltä.
Syvä hämmennys (ja sen myötä suuttumus) herää kuitenkin, kun alan aavistaa, että sinä et ole aivan täysjärkinen ihminen. Jos ja KUN totuus ei sinuun pysty, mitä on tehtävissä? Ei yhtikäs mitään. On kuin olisin tekemisissä kirjoittamaan kykenevän kuolaavan idiootin kanssa. Etkä sinä ole tätä vaikutelmaa kyennyt muuksi muuttamaan.
Se, että suutun, tulisi olla sinulle kunniaksi: minähän suuttumuksellani herättelen sinua AJATTELEMAAN niin kuin aikuinen, tulemaan ulos lapsellisesta, vähä-älyisestä olotilastasi.toivonen nauttii saa mielihyvää , että saa aikaan suuttumusta sinussa!
tunne- ja sielunelämältään viallinen ihminen toimii tuolla tavalla. Anonyymi kirjoitti:
ZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZ................... KKROOOHPYYYYHHH..................ZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZ..........................
1 Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.
2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
4 Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa";
5 ja tässä taas: "He eivät pääse minun lepooni."
6 Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden,
7 niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne."
8 Sillä jos Joosua olisi saattanut heidät lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, senjälkeisestä päivästä.
9 Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
10 Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa.
11 Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä.
12 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
13 eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.
14 Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta.
15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
16 Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
( Hebr. 4)- Anonyymi

( Hebr. 4)saviseutulaisella on kamalaa valhetta ja harhaoppia tuossa esilletuotuna!!
Anonyymi kirjoitti:
saviseutulaisella on kamalaa valhetta ja harhaoppia tuossa esilletuotuna!!
30 Mitä me siis sanomme? Että pakanat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saavuttaneet vanhurskauden, mutta sen vanhurskauden, joka tulee uskosta;
31 mutta Israel, joka tavoitteli vanhurskauden lakia, ei ole sitä lakia saavuttanut.
32 Minkätähden? Sentähden, ettei se tapahtunut uskosta, vaan ikäänkuin teoista; sillä he loukkautuivat loukkauskiveen,
33 niinkuin kirjoitettu on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu."
( Room. 9)- Anonyymi

( Room. 9)>>33 niinkuin kirjoitettu on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu.">>
saviseutulainen ..miksi pimitit jeesuksen jumaluuden tuosta kommentistasi.
loukkauskivi ei ole jeesus-jumala. Tuohon jeesus-jumalaan ei kannata uskoa.
Room. 9:
5 heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!
häpeä sinä saviseutulainen!
Jeesus on ihminen.....1 tim 2 :3-7 Anonyymi kirjoitti:
>>33 niinkuin kirjoitettu on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu.">>
saviseutulainen ..miksi pimitit jeesuksen jumaluuden tuosta kommentistasi.
loukkauskivi ei ole jeesus-jumala. Tuohon jeesus-jumalaan ei kannata uskoa.
Room. 9:
5 heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!
häpeä sinä saviseutulainen!
Jeesus on ihminen.....1 tim 2 :3-71 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
4 Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
5 He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.
6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
( 1 Joh. 4)
-
10 Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.
11 Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
14 Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
15 ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
16 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
( Ef. 6)- Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
4 Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
5 He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.
6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
( 1 Joh. 4)
-
10 Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.
11 Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
14 Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
15 ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
16 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
( Ef. 6)kaameeta valhetta ja harhaoppia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
toivonen nauttii saa mielihyvää , että saa aikaan suuttumusta sinussa!
tunne- ja sielunelämältään viallinen ihminen toimii tuolla tavalla.lisää toivosista.
Mytomania ei ole tappavaa, mutta se on myös kaukana harmittomasta. Sillä on sivuvaikutuksia todella monella eri tasolla. Sosiaalisissa piireissä mytomaanikoilla on tapana menettää uskottavuutensa ja heidät leimataan usein “tarinaniskijöiksi.” Perheensä piirissä heidät määritellään huonomaineisena henkilönä ja sellaisena, johon ei pitäisi luottaa. Tuttavat ja ystävät yleensä ottavat etäisyyttä tällaiseen ihmiseen tai kyseinen henkilö vieroksutaan ryhmän ulkopuoliseksi.
Ainoa hoito tästä syndroomasta kärsiville ihmisille on psykoterapia, vaikkakaan tällä alalla ei ole vielä tehty tutkimuksia, jotka voisivat taata potilaille varman parannuksen. Anonyymi kirjoitti:
lisää toivosista.
Mytomania ei ole tappavaa, mutta se on myös kaukana harmittomasta. Sillä on sivuvaikutuksia todella monella eri tasolla. Sosiaalisissa piireissä mytomaanikoilla on tapana menettää uskottavuutensa ja heidät leimataan usein “tarinaniskijöiksi.” Perheensä piirissä heidät määritellään huonomaineisena henkilönä ja sellaisena, johon ei pitäisi luottaa. Tuttavat ja ystävät yleensä ottavat etäisyyttä tällaiseen ihmiseen tai kyseinen henkilö vieroksutaan ryhmän ulkopuoliseksi.
Ainoa hoito tästä syndroomasta kärsiville ihmisille on psykoterapia, vaikkakaan tällä alalla ei ole vielä tehty tutkimuksia, jotka voisivat taata potilaille varman parannuksen.18 Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.
19 Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.
20 Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.
21 Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.
22 Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt heillä ei ole, millä syntiänsä puolustaisivat.
23 Joka vihaa minua, se vihaa myös minun Isääni.
24 Jos minä en olisi tehnyt heidän keskuudessaan niitä tekoja, joita ei kukaan muu ole tehnyt, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt he ovat nähneet ja ovat vihanneet sekä minua että minun Isääni.
25 Mutta se sana oli käyvä toteen, joka on kirjoitettuna heidän laissaan: 'He ovat vihanneet minua syyttä.'
26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
27 Ja te myös todistatte, sillä te olette alusta asti olleet minun kanssani."
( Joh. 15)- Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
18 Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.

( Joh. 15)Kiinnitä huomiota käyttäytymiseesi
Jotta omaa kommunikointia voisi parantaa, on tärkeää tunnistaa, miten käyttäytyy tietyissä tilanteissa. Samalla voi pohtia sitä, millaista vuorovaikutus ihmisten kanssa omalta osalta on. Tunnistamalla oman tapansa toimia vuorovaikutustilanteissa voi vaikuttaa omaan kommunikointiin hyvinkin paljon.
Jos tuntuu siltä, että ajautuu usein samankaltaisiin ongelmatilanteisiin, jotka voivat johtua kommunikoinnista, voi tarkastelulla saavuttaa paljonkin. Parhaimmillaan itsetutkiskelu voi tuottaa elinikäistä hedelmää.
– Kannattaa lähteä niistä asioista, joiden kanssa kokee lyövänsä eniten päätä seinään: asioista, jotka aiheuttavat omassa mielessä harmia tai asioissa, joiden on huomannut aiheuttavan toisissa sellaisia reaktioita, joita ei toivoisi sen aiheuttavan, Pietikäinen kertoo.
Suurena apuna oman kommunikaation parantamisessa voivat toimia erilaiset käyttäytymismalleja tulkitsevat testit. Testien avulla omasta käytöksestä voi tunnistaa aivan uusiakin piirteitä. Anonyymi kirjoitti:
Kiinnitä huomiota käyttäytymiseesi
Jotta omaa kommunikointia voisi parantaa, on tärkeää tunnistaa, miten käyttäytyy tietyissä tilanteissa. Samalla voi pohtia sitä, millaista vuorovaikutus ihmisten kanssa omalta osalta on. Tunnistamalla oman tapansa toimia vuorovaikutustilanteissa voi vaikuttaa omaan kommunikointiin hyvinkin paljon.
Jos tuntuu siltä, että ajautuu usein samankaltaisiin ongelmatilanteisiin, jotka voivat johtua kommunikoinnista, voi tarkastelulla saavuttaa paljonkin. Parhaimmillaan itsetutkiskelu voi tuottaa elinikäistä hedelmää.
– Kannattaa lähteä niistä asioista, joiden kanssa kokee lyövänsä eniten päätä seinään: asioista, jotka aiheuttavat omassa mielessä harmia tai asioissa, joiden on huomannut aiheuttavan toisissa sellaisia reaktioita, joita ei toivoisi sen aiheuttavan, Pietikäinen kertoo.
Suurena apuna oman kommunikaation parantamisessa voivat toimia erilaiset käyttäytymismalleja tulkitsevat testit. Testien avulla omasta käytöksestä voi tunnistaa aivan uusiakin piirteitä.En ole täällä filosofeeramassa enkä käymässä psykologisia, ihmisviisauden kyllästämiä, väittelyjä.
Filosofiaa olen kurkkuani myöten täynnä.
Senkin aika oli elämässäni.
Jumalalle kiitos ja kunnia, ettei ole enää.
Kirjoitettu on:
1 Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.
2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
4 Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa";
5 ja tässä taas: "He eivät pääse minun lepooni."
6 Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden,
7 niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne."
8 Sillä jos Joosua olisi saattanut heidät lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, senjälkeisestä päivästä.
9 Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
10 Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa.
11 Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä.
12 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
13 eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.
14 Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta.
15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
16 Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
( Hebr. 4)
- Anonyymi
Kuka on pakkiparina?
Vuan mahtanneeko tuo mittää kajahtanneelle isälleen- Anonyymi
pakkiparina on vanhan ja uuden liiton Jumala... 1 Tim. 2 : 3-7.
Häna vastaa kaikesta, kaikesta mitä tarvitaan.
- Anonyymi
Job.16:19 Katso, nytkin on minun todistajani taivaassa ja puolustajani korkeudessa.
- Anonyymi
Joh.16:7 Biblia (1776) Kuitenkin sanon teille totuuden, se on teille tarpeellinen että minä menen pois, sillä ellen minä mene pois, niin ei Lohduttaja tule teidän tykönne, mutta jos minä menen pois, niin minä hänet teille lähetän.
- Anonyymi
Joh.14:16 Biblia. Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Lohduttajan, että hän teidän kansanne olis ijankaikkisesti. Kirjoitetaan: iankaikkisesti.
- Anonyymi
Joh.15:26 Biblia. Mutta kuin Lohduttaja tulee, jonka minä teille Isältä lähetän, totuuden Henki, joka Isästä käy ulos, se on minusta todistava.
- Anonyymi
Jes.28:16 sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä lasken Siionin peruskiven, koitellun kiven, kalliin kulmakiven, lujasti perustetun; joka uskoo, se ei pakene. Ps.118:22 Se kivi, jotka rakektajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi. Matt.21:42 Jeesus sanoi heille: Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja tämä on ihmeellinen silmissämme? Ap.t.4:11 Hän on se kivi, jonka te, raketajat, hylkäsivät, mutta joka on kulmakiveksi tullut. Room.9:33 niinkuin kirjoitettu on: Katso, minä panen Siionin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu. Room.10:11 Sanoohan Raamattu: Ei yksikään joka häneen uskoo, joudu häpeään. Ef.2:20-22 apostolien ja profeettain perustalle rakennettuja, ja kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessa tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä. 1Piet.2:6 Sillä Raamatussa sanotaan: Katso, minä lasken Siionin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka uskoo, ei ole häpeään joutuva.
- Anonyymi
Jes.8:14 Ja hä on oleva pyhäkkö, hän, loukkauskivi ja kompastuksen kallio molemmille Israelin huonekunnille, paula ja ansa Jerusaelemin asukkaille. Monet heistä kompastuvat ja kaatuvat ja ruhjoutuvat, monet kiedotaan ja vangitaan. Luuk.20:17-18. 1Piet.2:4-10 Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jotka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta Jumalan edessä on valittu, kallis, ja ranentukaa itsekkin elävinä kivinä hengellisiksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja jotka Jeesuksen kautta Kruseuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia. Sillä Raamatussa sanotaan: Katso, minä lasken Siionin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva. Te siis, jotka uskotte, se on, kallis, mutta nille , jotka eivät usko on se kivi, jotka rakettajat hylkäsivät, tullut kulmaviveksi ja kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi. Koska he eivät tottele sanaa, nin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin. Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuus kansa, julistaakseenne sen jaloja tekoja jotka on pimeydestä kutsutut teidän ihmeelliseen valkeuteensa; te, jotka ennen ette olleet kansa,mutta nyt olette Jumalan kansa, ennen ette olleet armahdetut, mutta nyt olette armahdetut. Hoos.1:6,9,10. 2:23. Room.9:25
- Anonyymi
Jumala On Yksi. Aluksi ja lopuksi ja loppujen lopuksi.
https://m.youtube.com/watch?v=KVFzxazTQNM
Kun aika on - Anonyymi
Aloituksen aiheteksti:
>> Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
( 1 Joh. 2:1) >>
Kyllä, on turvallista tietää, että itse Herra Jeesus on pyhien Puolustaja.
33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
( Room 8)
22 niin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut.
..
25 jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.
26 Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut,
( Hep 7)
Usko Toivonen- Anonyymi
ote..toivosen kommentista >>>> Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
( 1 Joh. 2:1) >>>>
JEESUS EI OLE KAIKKIEN PUOLUSTAJA.
Tuo ote koskee vain Jumalan tahdon mukaisia Jumalan lapsia, ote ei koske Jumalan tahdon vastaisia perkeleen lapsia. Joh. 1: 12-13.
Jumalan tahdon vastaisia lapsia ovat uskovat, joiden jumalia ovat raamattu-sana-paperilla-jumala, Isä, Sana-Poika ja Pyhä Henki ja Raamattu-jumala sekä Martti Lutherin opit.
Tulee uskoa oikeaan Jeesukseen Kristukseen. Jeesus on ihminen.. 1Tim. 2:3-7.
Ja lisäksi tulee uskoa oikeaan Jumalaan. - Anonyymi

Ja lisäksi tulee uskoa oikeaan Jumalaan.Kirjoitin :
Kyllä, on turvallista tietää, että itse Herra Jeesus on pyhien Puolustaja.
On todellakin turvallista tietää, että Hän, Jeesus Kristus, ristiinnaulittu Vapahtaja, rukoilee kaikkien pyhien, Jeesuksessa Kristuskessa pyhitettyjen puolesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitin :

Usko Toivonenote. toivosen kommentista.
>>Kyllä, on turvallista tietää, että itse Herra Jeesus on pyhien Puolustaja.>>
kyllä käsitin oikein sinun ajatuksesi.
tuo ote tarkoittaa sinulle, että toivosella on harhakäsitys itsestään, että Jeesus on toivosenkin puolustaja ja että tuo jae on tuonut sinulle väärää turvallisuuden tunnetta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ote. toivosen kommentista.
>>Kyllä, on turvallista tietää, että itse Herra Jeesus on pyhien Puolustaja.>>
kyllä käsitin oikein sinun ajatuksesi.
tuo ote tarkoittaa sinulle, että toivosella on harhakäsitys itsestään, että Jeesus on toivosenkin puolustaja ja että tuo jae on tuonut sinulle väärää turvallisuuden tunnetta.On todella turvallista, kun tietää ettei tarvitse turvata omien oppiensa mukaan ihmisiä lajitteleviin ja osallistua heidän tuomioihinsa, vaan luottaa Raamatun ilmoitukseen.
Vainot myös on selkeä todiste, että Raamatun ilmoitusta vastaan hyökätään yhä, Jeesuksen Kristuksen nimen tähden.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On todella turvallista, kun tietää ettei tarvitse turvata omien oppiensa mukaan ihmisiä lajitteleviin ja osallistua heidän tuomioihinsa, vaan luottaa Raamatun ilmoitukseen.

Usko Toivonenote. toivosen kommnetista>>Vainot myös on selkeä todiste>>
ilman todisteita olet vainosta.
ei yksistään yksipuolisesti voi kokea vainoa, vaan sinun mahdollinen vainoharhaisuus on selvittämättä myöskin.
Vainoharhaisuus eli paranoidisuus on kohtuutonta levottomuutta tai pelkoa omasta hyvinvoinnista. Vainoharhaisuus saattaa olla kohtuutonta ja yltää psykoottisuuteen saakka. Paranoia sisältää vainokuvitelmia mahdollisesta uhasta tai salaliittoteorioista.
Paranoia on erotettava fobioista, jotka ovat itsepintaista tiettyjen tilanteiden, esineiden, eläinten, toimintojen tai sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Sitä vastoin vainoharhainen henkilö SYYTTÄÄ tai pelkää älykkäitä olentoja heidän tarkoituksenmukaisten toimiensa vuoksi. Paranoia pitää myös erottaa perustellusta epäluuloisuudesta,selvennä kun yksilö tuntee levottomuutta oman persoonansa, ammattinsa, sukupuolensa, rotunsa, poliittisen suuntaumuksensa, yhteiskuntaluokkansa tai muun ominaisuutensa takia eli kun pelkoon todella on aihetta.
OTE. WIKIPEDIASTA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ote. toivosen kommnetista>>Vainot myös on selkeä todiste>>

OTE. WIKIPEDIASTA.• RAAMATUN lukeminen, minkä jälkeen henkilö tuntee, että kyseinen teos kertoo asianosaisesta itsestään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ote. toivosen kommnetista>>Vainot myös on selkeä todiste>>
ilman todisteita olet vainosta.
ei yksistään yksipuolisesti voi kokea vainoa, vaan sinun mahdollinen vainoharhaisuus on selvittämättä myöskin.
Vainoharhaisuus eli paranoidisuus on kohtuutonta levottomuutta tai pelkoa omasta hyvinvoinnista. Vainoharhaisuus saattaa olla kohtuutonta ja yltää psykoottisuuteen saakka. Paranoia sisältää vainokuvitelmia mahdollisesta uhasta tai salaliittoteorioista.
Paranoia on erotettava fobioista, jotka ovat itsepintaista tiettyjen tilanteiden, esineiden, eläinten, toimintojen tai sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Sitä vastoin vainoharhainen henkilö SYYTTÄÄ tai pelkää älykkäitä olentoja heidän tarkoituksenmukaisten toimiensa vuoksi. Paranoia pitää myös erottaa perustellusta epäluuloisuudesta,selvennä kun yksilö tuntee levottomuutta oman persoonansa, ammattinsa, sukupuolensa, rotunsa, poliittisen suuntaumuksensa, yhteiskuntaluokkansa tai muun ominaisuutensa takia eli kun pelkoon todella on aihetta.
OTE. WIKIPEDIASTA.18 Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.
19 Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.
20 Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.
21 Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.
( Joh. 15)
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On todella turvallista, kun tietää ettei tarvitse turvata omien oppiensa mukaan ihmisiä lajitteleviin ja osallistua heidän tuomioihinsa, vaan luottaa Raamatun ilmoitukseen.
Vainot myös on selkeä todiste, että Raamatun ilmoitusta vastaan hyökätään yhä, Jeesuksen Kristuksen nimen tähden.
Usko Toivonenote. toivosen kommentista
>>On todella turvallista, kun tietää ettei tarvitse turvata omien oppiensa mukaan ihmisiä lajitteleviin ja osallistua heidän tuomioihinsa, vaan luottaa Raamatun ilmoitukseen.>>
tuo on toivosen omaa oppia. Tuo ei ole Jumalan tahdon mukaan.
- Anonyymi
2 Kor. 5:14-21
:D :D :D :D :D
Usko T kipaisi taisi luovuttaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
:D :D :D :D :D
Usko T:n mielestä keskustelu "ei etene", kun toinen osapuoli haluaa huolellisesti pureutua SEN JAKEEN SISÄLTÖÖN, jota Usko T haluaa (muka) käsitellä!
:D :D :D
Ehkä Usko T:n kannattaisi ottaa peili kauniiseen kätöseensä ja tuijottaa sitä hetken!
Jos Usko T vaivautuisi ottamaan peilin sijasta Raamatun siroon kätöseensä ja viitsisi perehtyä ESIMERKIKSI kohtiin Matt. 1:22, 2:15, 4:14, 9:6, 18:14, 20:13, 26:56; Mark. 2:10, 5:43; Joh. 6:29, 38-40, 10:17, 11:4,11 Gal. 1:16, GAL. 2:19; Ef. 1:17, 2:7,10,15, 3:10,16-17, Fil. 2:10,15, niin Uskolle kävisi ilmi - siis JOS Uskolla esiintyisi minkäänlaista aivotoimintaa Usko T:n omaksumien perinnäissääntöjen ja -opin ulkopuolella - että että-sanaa seuraava asia toteutuu aina vääjäämättä, kun sitä edeltävässä lauseessa asiana ennustaja, alulle panija ja/tai tekijä on Jumala tai Kristus. Aina.
Tällöin Usko T saisi OLENNAISEN AVUN yrittäessään kenties ensimmäistä kertaa elämässään lukea ja ymmärtää jaetta 2 Kor. 5:15 ILMAN OPILLISIA SILMÄLASEJAAN.
Ja MIKÄLI Usko T:n ymmärrykselle avautuisi jakeen 15 sisältö, silloin hän ymmärtäisi myös, miksi KETÄÄN ei jakeessa 16 tunneta lihan mukaan - toisin kuin Usko, joka on tottunut ajattelemaan vuosikymmeniä isiensä lihallisten perinnäissääntöjen mukaan, jotka jakavat ihmiskunnan farisealaisesti kahtia. Samalla Usko T voisi oppia myös tuntemaan Kristuksen hengen eikä lihan mukaan, koskapa niin kauan kuin Usko T tuntee yhdenkään ihmisen lihan mukaan, hän tuntee myös Kristuksen lihan mukaan.
Tällöin ja vasta tällöin Usko T EHKÄ voisi olla kykenevä olemaan puhumatta p***aa jakeista 14-21. Toistaiseksi Usko T:n tulkinta kyseisestä "ASIAYHTEYDESTÄ" on valitettavasti sitä itseään.
Ja tällöin saattaisi Uskolle ensimmäistä kertaa Usko T:n elämässä avautua seuraava ihmeellisyys jakeista 18 ja 19:
Mutta KAIKKI on Jumalasta, joka on sovittanut MEIDÄT itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. 19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa.
Jumala on sovittanut SEKÄ "meidät" ETTÄ "maailman" itsensä kanssa. Sovittaa-verbi on niin kreikassa kuin suomessa noissa kahdessa jakeessa SAMA.
Usko T saattaisi välähdyksenomaisesti tajuta, että "me" = "maailma" ja "maailma" = "me", jollei Usko T niin vimmaisesti, mustasukkaisesti ja ärhäkästi ajattelisi: "Minä kun en suostu kaiken maailman syntisten joukkoon - minä kuulun ERI PORUKKAAN KUIN 'maailma'."
Ja jos Usko T onnistuisi jotenkin ihmeellisesti hankkiutumaan eroon päässään vuosikymmeniä myllänneestä sianoksennuksesta, hän saattaisi tajuta, että Paavali samaistaa myös jakeissa 20 ja 21 "meidät" ja kuulijat/lukijat yhdeksi ja samaksi.
Ja näin kaikki on sulassa sopusoinnussa: jakeen 20 saatanallinen käännösvirhe "antakaa sovittaa" paljastuu siksi mitä se on, ja kyseisen kohdan ALKUPERÄINEN MERKITYS "Hyväksykää se, että teidät ON SOVITETTU" solahtaa kokonaisuuteen kuin touhu-Martan kauha soppakattilaan.25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
26 Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
27 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
( Matt. 11)- Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
26 Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
27 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
( Matt. 11)>>eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.>>
tuossa on harhaoppia, ihmisten omia oppeja, tuo ei ole Jumalasta.. Isä- Poika-oppi on harhaoppi.
saviseutulainen haluaa johtaa meitä palstalaisia harhaan - Anonyymi
ote touhumartan soppakauhasta >>touhu-Martan kauha soppakattilaan>>
Apostoli Paavali kirjoittaa sovituksesta toisen korinttilaiskirjeen 5. luvussa sovituksesta.
»Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta siis olemme lähettiläinä, kun näet Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.»
Ensin sanotaan, että Kristuksessa Jumala sovitti MAAILMAN itsensä kanssa. Maailma tässä tarkoittaa ihmisiä. Jeesuksen ristinkuolemalla koko maailma, kaikki ihmiset, sovitettiin. Tässä mielessä sovitus on jo tapahtunut. Maailma on sovitettu.
Toiseksi sanotaan, että Jumala sovitti maailman ITSENSÄ kanssa. Jumalakin on osapuolena: Maailma on sovitettu Jumalan kanssa. Sovituksessa Jumala itse tuli maailmaan ja sovitti maailman itsensä kanssa. Tämä korostaa Jumalan työtä. Ihminen ei tehnyt mitään sovituksen aikaansaamiseksi.
Kolmanneksi tämän perusteella Paavali kehottaa: Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Tämä tulee lähelle sitä ajatusta kun kaksi erilaista kappaletta yhdistetään toisiinsa jollain liittimellä. Kaste Jeesukseen on se liitin, joka yhdistää ihmisen ja Jumalan toisiinsa.
joten korjaappa päänuppisi sotkua ...älä tuo tänne omia oppejasi!!!!! Anonyymi kirjoitti:
>>eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.>>
tuossa on harhaoppia, ihmisten omia oppeja, tuo ei ole Jumalasta.. Isä- Poika-oppi on harhaoppi.
saviseutulainen haluaa johtaa meitä palstalaisia harhaan18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
19 Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.
20 Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.
21 En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta.
22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.
24 Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
25 Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä.
26 Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.
27 Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
28 Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan.
( 1 Joh. 2)- Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
19 Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.
20 Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.
21 En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta.
22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.
24 Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
25 Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä.
26 Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.
27 Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
28 Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan.
( 1 Joh. 2)ote.saviseutulaiselta >>24 Minkä te olette alusta asti kuulleet,>>
sinä tuot tänne palstalle valhetta ja eksytystä . Tuo alussa tarkoittaa Johanneksen evankeliumin alussa Joh. 1: 1. Eikä yhtään mitään muuta alkua.
Johanneksen evankeliuminmi perustuu Sana-Poika-Jeesus--satuun ja samaan satuun perustuu Johanneksen kirjeet. Pidä nämä asiat omana tietonasi, äläkä jaa tänne palstalle ihmisten oppeja, että "Kristus on Sana".
Ote saviseutulaiselta..>>20 Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.>>
Onko sinulla voitelu, onko sinulla tieto?
Koska sinulla ei ole voitelua niin sinulla ei ole tietoakaan. Joten toimit virheellisesti. Jaat tietoa tietämättä mitä teet, ja jaat väärää tietoa. Tuo on petos. Sinä johdat ihmisiä kadotukseen, kehtaatkin tehdä tuollaista lähimmäisille! Anonyymi kirjoitti:
ote.saviseutulaiselta >>24 Minkä te olette alusta asti kuulleet,>>
sinä tuot tänne palstalle valhetta ja eksytystä . Tuo alussa tarkoittaa Johanneksen evankeliumin alussa Joh. 1: 1. Eikä yhtään mitään muuta alkua.
Johanneksen evankeliuminmi perustuu Sana-Poika-Jeesus--satuun ja samaan satuun perustuu Johanneksen kirjeet. Pidä nämä asiat omana tietonasi, äläkä jaa tänne palstalle ihmisten oppeja, että "Kristus on Sana".
Ote saviseutulaiselta..>>20 Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.>>
Onko sinulla voitelu, onko sinulla tieto?
Koska sinulla ei ole voitelua niin sinulla ei ole tietoakaan. Joten toimit virheellisesti. Jaat tietoa tietämättä mitä teet, ja jaat väärää tietoa. Tuo on petos. Sinä johdat ihmisiä kadotukseen, kehtaatkin tehdä tuollaista lähimmäisille!17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."
20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra."
( 1 Kor. 1)
- Anonyymi
Ps.68:6 Hän on orpojen isä ja leskien puolustaja, Jumala pyhässä asunnossansa, Jumala, joka antaa hyljätyille kodin ja johtaa vangitut onneen. Vain niskottelijat asuvat kuivassa maassa. Ps.146:9
- Anonyymi
Jos Usko T vaivautuisi ottamaan peilin sijasta Raamatun siroon kätöseensä ja viitsisi perehtyä ESIMERKIKSI kohtiin Matt. 1:22, 2:15, 4:14, 9:6, 18:14, 20:13, 26:56; Mark. 2:10, 5:43; Joh. 6:29, 38-40, 10:17, 11:4,11 Gal. 1:16, GAL. 2:19; Ef. 1:17, 2:7,10,15, 3:10,16-17, Fil. 2:10,15, niin Uskolle kävisi ilmi - siis JOS Uskolla esiintyisi minkäänlaista aivotoimintaa Usko T:n omaksumien perinnäissääntöjen ja -opin ulkopuolella - että että-sanaa seuraava asia toteutuu aina vääjäämättä, kun sitä edeltävässä lauseessa asiana ennustaja, alulle panija ja/tai tekijä on Jumala tai Kristus. Aina.
Tällöin Usko T saisi OLENNAISEN AVUN yrittäessään kenties ensimmäistä kertaa elämässään lukea ja ymmärtää jaetta 2 Kor. 5:15 ILMAN OPILLISIA SILMÄLASEJAAN.
Ja MIKÄLI Usko T:n ymmärrykselle avautuisi jakeen 15 sisältö, silloin hän ymmärtäisi myös, miksi KETÄÄN ei jakeessa 16 tunneta lihan mukaan - toisin kuin Usko, joka on tottunut ajattelemaan vuosikymmeniä isiensä lihallisten perinnäissääntöjen mukaan, jotka jakavat ihmiskunnan farisealaisesti kahtia. Samalla Usko T voisi oppia myös tuntemaan Kristuksen hengen eikä lihan mukaan, koskapa niin kauan kuin Usko T tuntee yhdenkään ihmisen lihan mukaan, hän tuntee myös Kristuksen lihan mukaan.
Tällöin ja vasta tällöin Usko T EHKÄ voisi olla kykenevä olemaan puhumatta p***aa jakeista 14-21. Toistaiseksi Usko T:n tulkinta kyseisestä "ASIAYHTEYDESTÄ" on valitettavasti sitä itseään.
Ja tällöin saattaisi Uskolle ensimmäistä kertaa Usko T:n elämässä avautua seuraava ihmeellisyys jakeista 18 ja 19:
Mutta KAIKKI on Jumalasta, joka on sovittanut MEIDÄT itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. 19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa.
Jumala on sovittanut SEKÄ "meidät" ETTÄ "maailman" itsensä kanssa. Sovittaa-verbi on niin kreikassa kuin suomessa noissa kahdessa jakeessa SAMA.
Usko T saattaisi välähdyksenomaisesti tajuta, että "me" = "maailma" ja "maailma" = "me", jollei Usko T niin vimmaisesti, mustasukkaisesti ja ärhäkästi ajattelisi: "Minä kun en suostu kaiken maailman syntisten joukkoon - minä kuulun ERI PORUKKAAN KUIN 'maailma'."
Ja jos Usko T onnistuisi jotenkin ihmeellisesti hankkiutumaan eroon päässään vuosikymmeniä myllänneestä sianoksennuksesta, hän saattaisi tajuta, että Paavali samaistaa myös jakeissa 20 ja 21 "meidät" ja kuulijat/lukijat yhdeksi ja samaksi.
Ja näin kaikki on sulassa sopusoinnussa: jakeen 20 saatanallinen käännösvirhe "antakaa sovittaa" paljastuu siksi mitä se on, ja kyseisen kohdan ALKUPERÄINEN MERKITYS "Hyväksykää se, että teidät ON SOVITETTU" solahtaa kokonaisuuteen kuin touhu-Martan kauha soppakattilaan.
(Ja se kastehurmahenkinen voi pitää tässä kohtaa päänsä kiinni.)- Anonyymi
Täällä on paremmin ymmärretty oikea käännös.
http://kalamos.foorumi.eu/viewtopic.php?f=372&t=5830
- Anonyymi
Tietänette sanonnan, jonka mukaan "jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset".
Sen (vanhentunut?) huumori perustuu siihen, että tasa-arvoinen-sanan merkitys nimenomaan tekee kyseisen adjektiivin komparaation mielettömäksi. Vastaavanlaisia ilmauksia ovat vaikkapa suomalainen, 22-vuotias, kotiutettu, kaksiosainen, eilinen, armahdettu, vanhurskautettu, pyhitetty, syyttömäksi julistettu, lunastettu ja sovitettu.
Usko T:n mukaan näin ei kuitenkaan ole. Hänen mukaansa jaeparissa
5:18 "Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut MEIDÄT itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran."
5:19 "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan."
"ME" on sovitetumpi Jumalan kanssa kuin "maailma".
Tämä on suurin piirtein yhtä mieletöntä kuin o22-vuotiaan olisi sanoa toiselle 22-vuotiaalle: "Minä olen 22-vuotiaampi kuin sinä."
Mutta Usko T:lle tämän tajuaminen lienee ylivoimainen urakka.- Anonyymi
hei touhumartta!
ote. Sinun touhumartan soppakauhasta >>touhu-Martan kauha soppakattilaan>>
Sinulta puuttuu 2 Kor. 5:20 kommentointi. vajavaista on martan touhut!
Julista, kirjoita ja kommentoi raamattu asiapohjalta, äläkä kommentoi raamattua tekstipohjalta.
Tässä sulle lisää Jumalan tarkoittamaa tekstiä sovituksesta raamatunkohdassa 2 Kor. 5:20.
"Jumala kehoittaa .... antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa."
selvitäppä tuo kaikki yhdessä jakeet 18-20 asiapohjalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hei touhumartta!
ote. Sinun touhumartan soppakauhasta >>touhu-Martan kauha soppakattilaan>>
Sinulta puuttuu 2 Kor. 5:20 kommentointi. vajavaista on martan touhut!
Julista, kirjoita ja kommentoi raamattu asiapohjalta, äläkä kommentoi raamattua tekstipohjalta.
Tässä sulle lisää Jumalan tarkoittamaa tekstiä sovituksesta raamatunkohdassa 2 Kor. 5:20.
"Jumala kehoittaa .... antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa."
selvitäppä tuo kaikki yhdessä jakeet 18-20 asiapohjalta.Hei palikka. Käypä biblehubista tsekkaamassa ton siteeraamasi kohdan alkukielinen versio ja pakene SITTEN vuorille. :D :D :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei palikka. Käypä biblehubista tsekkaamassa ton siteeraamasi kohdan alkukielinen versio ja pakene SITTEN vuorille. :D :D :D
Hei touhumartta turhanpäiväväinen hölisijä!!
tässä sulle käännös.
Seuraavassa asiantuntijan käännös esilläolevasta raamatunkohdasta.
Aramea-suomi. Critical text. ”Kirjoitettu Makedonian Filippistä, ja lähetetty Tiituksen käsien kautta”.
2 Kor. 5
18
Ja joka asia on sitä uutta, Jumalasta, joka ajatteli meitä häntä, Messiasta varten, ja antoi meille sen
uudelleen liittoutumisen palvelutyön.
19
Sillä Jumala oli Messiaassa, hän, joka ajatteli maailmaa hänen suuruutensa kanssa, eikä lukenut heille
heidän syntejään, ja hän asetti meihin sen meidän uudelleen liittoutumisen sanan.
20׃
Sen tähden me olemme lähettejä, Messiaan puolesta, ja sen mukaan, mitä Jumala meidän kauttamme
teiltä pyytää; sen tähden, Messiaan puolesta me pyydämme, liittoutukaa Jumalaan!
OTA OPIKSESI.
ota opiksi. Tällä palstoila olet tuota tekstipohjaista sovituksen sanaa pyöritellyt noin 8 – 10 kuukautta ja sen valmiimpaa et ole osannut tuosta asiasta tehdä. Eikä tuolla menetelmällä mikään selvene 100 vuodessakaan.
Siis sinun ajatustyösi on nollan arvioista tuottamatonta työtä, näpertelyä, hukkaan mennyttä touhumartan käpälien kauhomista kattilasta kauhan sijasta. KOSKA ASIAPOHJALTA AJATUSTYÖSI EI ONNISTU SINUSTA ITSESTÄSI JOHTUVISTA, PÄÄNUPISSASI SIJAITSEVISTA SYISTÄ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei touhumartta turhanpäiväväinen hölisijä!!
tässä sulle käännös.
Seuraavassa asiantuntijan käännös esilläolevasta raamatunkohdasta.
Aramea-suomi. Critical text. ”Kirjoitettu Makedonian Filippistä, ja lähetetty Tiituksen käsien kautta”.
2 Kor. 5
18
Ja joka asia on sitä uutta, Jumalasta, joka ajatteli meitä häntä, Messiasta varten, ja antoi meille sen
uudelleen liittoutumisen palvelutyön.
19
Sillä Jumala oli Messiaassa, hän, joka ajatteli maailmaa hänen suuruutensa kanssa, eikä lukenut heille
heidän syntejään, ja hän asetti meihin sen meidän uudelleen liittoutumisen sanan.
20׃
Sen tähden me olemme lähettejä, Messiaan puolesta, ja sen mukaan, mitä Jumala meidän kauttamme
teiltä pyytää; sen tähden, Messiaan puolesta me pyydämme, liittoutukaa Jumalaan!
OTA OPIKSESI.
ota opiksi. Tällä palstoila olet tuota tekstipohjaista sovituksen sanaa pyöritellyt noin 8 – 10 kuukautta ja sen valmiimpaa et ole osannut tuosta asiasta tehdä. Eikä tuolla menetelmällä mikään selvene 100 vuodessakaan.
Siis sinun ajatustyösi on nollan arvioista tuottamatonta työtä, näpertelyä, hukkaan mennyttä touhumartan käpälien kauhomista kattilasta kauhan sijasta. KOSKA ASIAPOHJALTA AJATUSTYÖSI EI ONNISTU SINUSTA ITSESTÄSI JOHTUVISTA, PÄÄNUPISSASI SIJAITSEVISTA SYISTÄ.Vuorille mars, pöljä, "asiantuntijan" käännöksesi kanssa! :D :D :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuorille mars, pöljä, "asiantuntijan" käännöksesi kanssa! :D :D :D
Ota selvää, kuinka kuka tahansa voi pyrkiä parantamaan kommunikointitaitojaan!
Vuorovaikutustaitovalmentaja ja työyhteisöjen kehittäjä Minna Pietikäinen antoi omat vinkkinsä siihen, kuinka omia kommunikointitaitojaan voi kehittää parempaan suuntaan. Ensimmäisenä on syytä muistaa se, että avaimet oman käytöksen jalostamiseen on jokaisen omissa käsissä – toisen käytöstä ei koskaan voi muuttaa.
Kiinnitä huomiota käyttäytymiseesi
Jotta omaa kommunikointia voisi parantaa, on tärkeää tunnistaa, miten käyttäytyy tietyissä tilanteissa. Samalla voi pohtia sitä, millaista vuorovaikutus ihmisten kanssa omalta osalta on. Tunnistamalla oman tapansa toimia vuorovaikutustilanteissa voi vaikuttaa omaan kommunikointiin hyvinkin paljon.
Jos tuntuu siltä, että ajautuu usein samankaltaisiin ongelmatilanteisiin, jotka voivat johtua kommunikoinnista, voi tarkastelulla saavuttaa paljonkin. Parhaimmillaan itsetutkiskelu voi tuottaa elinikäistä hedelmää.
– Kannattaa lähteä niistä asioista, joiden kanssa kokee lyövänsä eniten päätä seinään: asioista, jotka aiheuttavat omassa mielessä harmia tai asioissa, joiden on huomannut aiheuttavan toisissa sellaisia reaktioita, joita ei toivoisi sen aiheuttavan,
Pyydä rohkeasti apua
Suurena apuna oman kommunikaation parantamisessa voivat toimia erilaiset käyttäytymismalleja tulkitsevat testit. Testien avulla omasta käytöksestä voi tunnistaa aivan uusiakin piirteitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei touhumartta turhanpäiväväinen hölisijä!!
tässä sulle käännös.
Seuraavassa asiantuntijan käännös esilläolevasta raamatunkohdasta.
Aramea-suomi. Critical text. ”Kirjoitettu Makedonian Filippistä, ja lähetetty Tiituksen käsien kautta”.
2 Kor. 5
18
Ja joka asia on sitä uutta, Jumalasta, joka ajatteli meitä häntä, Messiasta varten, ja antoi meille sen
uudelleen liittoutumisen palvelutyön.
19
Sillä Jumala oli Messiaassa, hän, joka ajatteli maailmaa hänen suuruutensa kanssa, eikä lukenut heille
heidän syntejään, ja hän asetti meihin sen meidän uudelleen liittoutumisen sanan.
20׃
Sen tähden me olemme lähettejä, Messiaan puolesta, ja sen mukaan, mitä Jumala meidän kauttamme
teiltä pyytää; sen tähden, Messiaan puolesta me pyydämme, liittoutukaa Jumalaan!
OTA OPIKSESI.
ota opiksi. Tällä palstoila olet tuota tekstipohjaista sovituksen sanaa pyöritellyt noin 8 – 10 kuukautta ja sen valmiimpaa et ole osannut tuosta asiasta tehdä. Eikä tuolla menetelmällä mikään selvene 100 vuodessakaan.
Siis sinun ajatustyösi on nollan arvioista tuottamatonta työtä, näpertelyä, hukkaan mennyttä touhumartan käpälien kauhomista kattilasta kauhan sijasta. KOSKA ASIAPOHJALTA AJATUSTYÖSI EI ONNISTU SINUSTA ITSESTÄSI JOHTUVISTA, PÄÄNUPISSASI SIJAITSEVISTA SYISTÄ.Vuorille, mars!
- Anonyymi
Tietänette sanonnan, jonka mukaan "jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset".
Sen (vanhentunut?) huumori perustuu siihen, että tasa-arvoinen-sanan merkitys nimenomaan tekee kyseisen adjektiivin komparaation mielettömäksi. Vastaavanlaisia ilmauksia ovat vaikkapa suomalainen, 22-vuotias, kotiutettu, kaksiosainen, eilinen, armahdettu, vanhurskautettu, pyhitetty, syyttömäksi julistettu, lunastettu ja sovitettu.
Monen kristityn mukaan näin ei kuitenkaan ole. Heidän mukaansa jaeparissa
5:18 "Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut MEIDÄT itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran."
5:19 "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan."
"ME" on sovitetumpi Jumalan kanssa kuin "maailma".
Tämä on suurin piirtein yhtä mieletöntä kuin 22-vuotiaan olisi sanoa toiselle 22-vuotiaalle: "Minä olen 22-vuotiaampi kuin sinä."
Mutta monille tämän tajuaminen lienee ylivoimainen urakka.- Anonyymi
Niin se on, että kun Paavali kirjoittaa tuossakin kohden "meistä", hän kirjoittaa uskovista.
Siis heistä, jotka ovat kuulleet pelastuksen evankeliumin ja sen kuultuaan tulleet uskoon.
Mihinkö perustan toteamuksen:
Siihen, että eihän maailma julista sovituksen sanaa, eli pelastuksen evankeliumia ristiinnaulitusta Vapahtajasta, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.
Kun Paavali siis kirjoittaa "meistä, joille on annettu sovituksen virka julistaa", niin kysymys ei ole maailmasta, vaan uskovista.
Maailmahan ei julista evankeliumia, vaan maailmalle tulee julistaa Sanaa rististä.
17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
( 1Kor 1)
Kuten tässäkin "meille" tarkoittaa uskovia.
Jos tuossa 2. Kor 5. luvun tekstikohdassa "meidän" ja "maailman" välille voisi vetää yhtäläisyysmerkit, niin kaikki ihmiset olisivat silloin Herraan Jeesukseen Kristukseen uskovia, mutta kuten koko maailma tietää, näin ei ole.

Usko ToivonenOTE..>>Siihen, että eihän maailma julista sovituksen sanaa, eli pelastuksen evankeliumia ristiinnaulitusta Vapahtajasta, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.>>
Voi kauheeta mitä harhaoppia toivoselta lipsahti.
TUOSSA ON TOIVOSEN OMAA OPPIA.
JA TAAS TOIVOSEN YMMÄRRYS ON TEKSTIPOHJALTA.
Siirry hyvä mies asiapohjalle!!! Anonyymi kirjoitti:
OTE..>>Siihen, että eihän maailma julista sovituksen sanaa, eli pelastuksen evankeliumia ristiinnaulitusta Vapahtajasta, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.>>
Voi kauheeta mitä harhaoppia toivoselta lipsahti.
TUOSSA ON TOIVOSEN OMAA OPPIA.
JA TAAS TOIVOSEN YMMÄRRYS ON TEKSTIPOHJALTA.
Siirry hyvä mies asiapohjalle!!!Paavalin julistama evankeliumi ei ole ihmisten mukaista.
1 Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt,
2 ja kaikki veljet, jotka ovat minun kanssani, Galatian seurakunnille.
3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta,
4 joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!
5 Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
( Gal. 1)
Paavali kehottaa vetäytymään pois niistä, jotka vaeltavat kurittomasti eivätkä sen opetuksen mukaan, jonka ovat häneltä saaneet.
1 Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niinkuin teidän keskuudessanne,
2 ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen.
3 Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta.
4 Ja me luotamme teihin Herrassa, että te sekä nyt että vasta teette, mitä me käskemme.
5 Ja Herra ohjatkoon teidän sydämenne Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen.
6 Mutta Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä sen opetuksen mukaan, jonka olette meiltä saaneet.
( 2 Tess. 3)- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se on, että kun Paavali kirjoittaa tuossakin kohden "meistä", hän kirjoittaa uskovista.
Siis heistä, jotka ovat kuulleet pelastuksen evankeliumin ja sen kuultuaan tulleet uskoon.
Mihinkö perustan toteamuksen:
Siihen, että eihän maailma julista sovituksen sanaa, eli pelastuksen evankeliumia ristiinnaulitusta Vapahtajasta, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.
Kun Paavali siis kirjoittaa "meistä, joille on annettu sovituksen virka julistaa", niin kysymys ei ole maailmasta, vaan uskovista.
Maailmahan ei julista evankeliumia, vaan maailmalle tulee julistaa Sanaa rististä.
17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
( 1Kor 1)
Kuten tässäkin "meille" tarkoittaa uskovia.
Jos tuossa 2. Kor 5. luvun tekstikohdassa "meidän" ja "maailman" välille voisi vetää yhtäläisyysmerkit, niin kaikki ihmiset olisivat silloin Herraan Jeesukseen Kristukseen uskovia, mutta kuten koko maailma tietää, näin ei ole.
Usko ToivonenSiinä on kaksi jaetta ja sinun mielestäsi toisen jakeen "me" on SOVITETUMPI kuin toisen jakeen "maailma".
:D :D :D :D :D :D :D
Kun ihminen on perinnäissääntöoppeineen riittävän pihalla, hän ei tosiaankaan kykene näkemään oman oppinsa surkuhupaisuutta.
:D :D :D :D :D :D :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se on, että kun Paavali kirjoittaa tuossakin kohden "meistä", hän kirjoittaa uskovista.
Siis heistä, jotka ovat kuulleet pelastuksen evankeliumin ja sen kuultuaan tulleet uskoon.
Mihinkö perustan toteamuksen:
Siihen, että eihän maailma julista sovituksen sanaa, eli pelastuksen evankeliumia ristiinnaulitusta Vapahtajasta, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.
Kun Paavali siis kirjoittaa "meistä, joille on annettu sovituksen virka julistaa", niin kysymys ei ole maailmasta, vaan uskovista.
Maailmahan ei julista evankeliumia, vaan maailmalle tulee julistaa Sanaa rististä.
17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
( 1Kor 1)
Kuten tässäkin "meille" tarkoittaa uskovia.
Jos tuossa 2. Kor 5. luvun tekstikohdassa "meidän" ja "maailman" välille voisi vetää yhtäläisyysmerkit, niin kaikki ihmiset olisivat silloin Herraan Jeesukseen Kristukseen uskovia, mutta kuten koko maailma tietää, näin ei ole.
Usko ToivonenOppiharhainen ei näköjään edes ymmärrä, mitä hänen kommentoimassaan tekstissä sanotaan.
Tämä on toki loogista: jos ymmärtää Paavalin tekstit päin takalistoa, samalla ymmärtämättömyydellä lukee näköjään tämänkin päivän tekstejä. :D :D :D - Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
Paavalin julistama evankeliumi ei ole ihmisten mukaista.
1 Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt,
2 ja kaikki veljet, jotka ovat minun kanssani, Galatian seurakunnille.
3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta,
4 joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!
5 Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
( Gal. 1)
Paavali kehottaa vetäytymään pois niistä, jotka vaeltavat kurittomasti eivätkä sen opetuksen mukaan, jonka ovat häneltä saaneet.
1 Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niinkuin teidän keskuudessanne,
2 ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen.
3 Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta.
4 Ja me luotamme teihin Herrassa, että te sekä nyt että vasta teette, mitä me käskemme.
5 Ja Herra ohjatkoon teidän sydämenne Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen.
6 Mutta Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä sen opetuksen mukaan, jonka olette meiltä saaneet.
( 2 Tess. 3)Jos Paavalin julistama evankeliumi EI ole ihmisten mukaista, miksiköhän saviseutulaisen TULKINTA siitä on?
Mikään ei ole niin "ihmisten mukaista" kuin islaminuskon ja KATOLISEN KIRKON (ja sen myötä protestanttisuuden) jako taivaaseen pääseviin uskoviin ja kidutettavaksi joutuviin uskottomiin. Näitä KAHTA USKONTOA kannattaa maapallolla vähintäänkin nimellisesti 2-4 MILJARDIA ihmistä.
Jos JOKIN argumentti helvettiopin puolustelulle on surkuhupaisa, niin se on saviseutulaisen argumentti "Paavalin julistama evankeliumi ei ole ihmisten mukaista."
Jos nimittäin se EI ole "ihmisten mukaista", kuinka ihmeessä maapallon uskontojen ylivoimainen enemmistö sitä kannattaa?
Jos ja kun sen sijaan tarkastelemme Paavalin MUUNTELEMATONTA evankeliumia, joka ILMOITTAA Jumalan jo sovittaneen koko maailman Kristuksen kanssa,
niin tässäkin ketjussa se saa kannatusta ainoastaan yhdeltä ihmiseltä samaan aikaan kun te muut tuomitsette kilvan toisianne helvettiin. Tilanne on kuin Baabelin tornin rakennuspuuhissa; te puhutte toisillenne kieltä, jota te ette ymmärrä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä on kaksi jaetta ja sinun mielestäsi toisen jakeen "me" on SOVITETUMPI kuin toisen jakeen "maailma".
:D :D :D :D :D :D :D
Kun ihminen on perinnäissääntöoppeineen riittävän pihalla, hän ei tosiaankaan kykene näkemään oman oppinsa surkuhupaisuutta.
:D :D :D :D :D :D :DKyllä, sovitetumpi siinä mielessä, että kun puhataan maailmasta, niin siellä on tosi paljon niitä, jotka titävät Sanaa rististä hullutuksena, eivätkä anna suostumustaan sovitukseen omalle kohdalleen.
17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
( 1Kor 1)
Siis kuten olet kääntänyt omasta mielestäsi oikein tuon tekstikohdan osan:
>> "Hyväksykää se, että teidät ON SOVITETTU" >>
Kysymyshän on sinunkin mukaasi, siitä että ihminen antaa hyvksynnän omalta kohdaltaan, hyväksyy Sanan rististä.
Ja ehdottomasti kun Paavali kirjoittaa "meistä", niin nämä "me" ovat uskoneet Sanan rististä, ottaneet Sanan rististä , ristiinnaulistusta Vapahtajasta vastaan, eivätkä ole hyljänneet sitä hullutuksena.
Toki koko ihmiskunta on sovitettu, Jeesus Kristus on maksanut täydet lunnaat jokaisen ihmisen puolesta, mutta maailma ei kokonaisuudessaan usko Herraan Jeesukseen, eikä siis myös Hänen lunastukseensa.
Jos et usko tähän, niin tee niin kuin olen jo aiemminkin kehoittanut, mene ja kysy kansalta, kysy jokaiselta jonka kohtaat, mitä Herra Jeesus sinulle henkilökohtaisesti merkitsee?
Tai periaatteesa näethän sen kirjoituksista tälläkin palstalla, saat niitä vastauksia jos luet vähänkin näitä keskusteluja.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, sovitetumpi siinä mielessä, että kun puhataan maailmasta, niin siellä on tosi paljon niitä, jotka titävät Sanaa rististä hullutuksena, eivätkä anna suostumustaan sovitukseen omalle kohdalleen.

Usko Toivonen"Sovitettu" tarkoittaa Jumalan SOVITTAMAA, sovintoon saattamaa (samalla tavoin "vanhurskautettu" tarkoittaa Jumalan vanhurskauttamaa ja "pyhitetty" Jumalan pyhittämää). Tätä ilmausta/määrettä on yhtä mieletöntä komparoida kuin vaikkapa ilmauksia suomalainen, kotiutettu, kaksiosainen, eilinen, armahdettu, 22-vuotias, vanhurskautettu, pyhitetty, syyttömäksi julistettu, lunastettu ja sovitettu.
Sinun rimanalituksesi on yhtä mielipuolinen kuin olisi lausahdus: "Katsoin eilen Bertoluccin kaksiosaisen elokuvan. Tämä Bertoluccin leffa on muuten kaksisosaisempi kuin von Trierin leffa, jossa siinäkin on kylläkin kaksi osaa."
Kun sanot "sovitetumpi siinä mielessä- -", käyttäydyt aivan yhtä ääliömäisesti kuin kuka tahansa, joka sanoo "elisempi siinä mielessä - -", "kaksiosaisempi siinä mielessä - -" "22-vuotiaampi siinä mielessä - -" Se, että et kerta kaikkiaan tunnu tajuavan tätä, on minusta hämmästyttävää.
Mistä tällainen aivonäiviö sitten kumpuaa? Totuudestako? Jumalan viisaudestako? Vääristämäsi evankeliumin SUORUUDESTAKO?
Kun ihminen on vaihtanut arkiymmärryksensä/maalaisjärkensä uskonnolliseen hulluuteen, näyttää vahvasti siltä, että tätä mustaa aukkoa ei voi valaista kuin itse Kristus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, sovitetumpi siinä mielessä, että kun puhataan maailmasta, niin siellä on tosi paljon niitä, jotka titävät Sanaa rististä hullutuksena, eivätkä anna suostumustaan sovitukseen omalle kohdalleen.
17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
( 1Kor 1)
Siis kuten olet kääntänyt omasta mielestäsi oikein tuon tekstikohdan osan:
>> "Hyväksykää se, että teidät ON SOVITETTU" >>
Kysymyshän on sinunkin mukaasi, siitä että ihminen antaa hyvksynnän omalta kohdaltaan, hyväksyy Sanan rististä.
Ja ehdottomasti kun Paavali kirjoittaa "meistä", niin nämä "me" ovat uskoneet Sanan rististä, ottaneet Sanan rististä , ristiinnaulistusta Vapahtajasta vastaan, eivätkä ole hyljänneet sitä hullutuksena.
Toki koko ihmiskunta on sovitettu, Jeesus Kristus on maksanut täydet lunnaat jokaisen ihmisen puolesta, mutta maailma ei kokonaisuudessaan usko Herraan Jeesukseen, eikä siis myös Hänen lunastukseensa.
Jos et usko tähän, niin tee niin kuin olen jo aiemminkin kehoittanut, mene ja kysy kansalta, kysy jokaiselta jonka kohtaat, mitä Herra Jeesus sinulle henkilökohtaisesti merkitsee?
Tai periaatteesa näethän sen kirjoituksista tälläkin palstalla, saat niitä vastauksia jos luet vähänkin näitä keskusteluja.
Usko ToivonenSen hyväksyminen, että sovitettuun maailmaan kuuluvana ihmisenä minutkin on sovitettu, ei TEE minusta sovitettua eikä "vahvista" tuota sovitusta, joka on kaiken aikaa kattanut minutkin. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tämä minutkin kattava sovitus sulautuu uskossa ymmärrykseeni; minä alan uskoa siihen.
Samalla tavoin kuin joulukuussa 1917 jossakin Suomen syrjäkylässä asunut ihminen kuullessaan Suomen itsenäistymisestä on hyväksynyt itsenäistymisuutisen sen kuultuaan; hän on alkanut uskoa olevansa itsenäisen Suomen kansalainen; tuo tosiasia on uskossa sulautunut häneen.
Mistään kummallisemmasta tai mystisemmästä asiasta ei ole kyse, vaan siilkasta faktasta. Tätä maailman yksinkertaisinta asiaa te harhautuneet ette ymmärrrä, koska te olette harhautuneet suoralta Kristus-polulta. Anonyymi kirjoitti:
"Sovitettu" tarkoittaa Jumalan SOVITTAMAA, sovintoon saattamaa (samalla tavoin "vanhurskautettu" tarkoittaa Jumalan vanhurskauttamaa ja "pyhitetty" Jumalan pyhittämää). Tätä ilmausta/määrettä on yhtä mieletöntä komparoida kuin vaikkapa ilmauksia suomalainen, kotiutettu, kaksiosainen, eilinen, armahdettu, 22-vuotias, vanhurskautettu, pyhitetty, syyttömäksi julistettu, lunastettu ja sovitettu.
Sinun rimanalituksesi on yhtä mielipuolinen kuin olisi lausahdus: "Katsoin eilen Bertoluccin kaksiosaisen elokuvan. Tämä Bertoluccin leffa on muuten kaksisosaisempi kuin von Trierin leffa, jossa siinäkin on kylläkin kaksi osaa."
Kun sanot "sovitetumpi siinä mielessä- -", käyttäydyt aivan yhtä ääliömäisesti kuin kuka tahansa, joka sanoo "elisempi siinä mielessä - -", "kaksiosaisempi siinä mielessä - -" "22-vuotiaampi siinä mielessä - -" Se, että et kerta kaikkiaan tunnu tajuavan tätä, on minusta hämmästyttävää.
Mistä tällainen aivonäiviö sitten kumpuaa? Totuudestako? Jumalan viisaudestako? Vääristämäsi evankeliumin SUORUUDESTAKO?
Kun ihminen on vaihtanut arkiymmärryksensä/maalaisjärkensä uskonnolliseen hulluuteen, näyttää vahvasti siltä, että tätä mustaa aukkoa ei voi valaista kuin itse Kristus."Vanhurskas on elävä uskosta"
"Ihminen vanhurskautetaan uskon kautta"
"... joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella"
Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus
ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
( Apt. 13:38-39)
Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta."
( Room. 1:17)
Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
( Room. 3:28)
... mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
( Room. 4:5)
Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta."
( Gal. 3:11)
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
( Ef. 2:8)
... ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
( Fil. 3:9)- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sovitettu" tarkoittaa Jumalan SOVITTAMAA, sovintoon saattamaa (samalla tavoin "vanhurskautettu" tarkoittaa Jumalan vanhurskauttamaa ja "pyhitetty" Jumalan pyhittämää). Tätä ilmausta/määrettä on yhtä mieletöntä komparoida kuin vaikkapa ilmauksia suomalainen, kotiutettu, kaksiosainen, eilinen, armahdettu, 22-vuotias, vanhurskautettu, pyhitetty, syyttömäksi julistettu, lunastettu ja sovitettu.
Sinun rimanalituksesi on yhtä mielipuolinen kuin olisi lausahdus: "Katsoin eilen Bertoluccin kaksiosaisen elokuvan. Tämä Bertoluccin leffa on muuten kaksisosaisempi kuin von Trierin leffa, jossa siinäkin on kylläkin kaksi osaa."
Kun sanot "sovitetumpi siinä mielessä- -", käyttäydyt aivan yhtä ääliömäisesti kuin kuka tahansa, joka sanoo "elisempi siinä mielessä - -", "kaksiosaisempi siinä mielessä - -" "22-vuotiaampi siinä mielessä - -" Se, että et kerta kaikkiaan tunnu tajuavan tätä, on minusta hämmästyttävää.
Mistä tällainen aivonäiviö sitten kumpuaa? Totuudestako? Jumalan viisaudestako? Vääristämäsi evankeliumin SUORUUDESTAKO?
Kun ihminen on vaihtanut arkiymmärryksensä/maalaisjärkensä uskonnolliseen hulluuteen, näyttää vahvasti siltä, että tätä mustaa aukkoa ei voi valaista kuin itse Kristus.Itsehän sinä olet kääntänyt omasta mielestäsi oikein tuon osan tekstiä.
>> "Hyväksykää se, että teidät ON SOVITETTU" >>
Siis, keitä ovat ne, jotka ovat antaneet hyväksynnän omalta kohdaltaan?
Uskovatko vaiko koko maailma?
Tuo Suomen itsenäisyys on aivan eri asia, eihän näistäkään itsenäisyysjulistuksen vastaanottaneista kaikki ole uskovia.
On siis päivän selvää, että kun Paavali tässä kirjoittaa "meistä", hän kirjoittaa uskovista.
17. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
18. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
(2Kor 5)
Jos kaikki olisivat "meitä", joille Jumala on sovituksen viran antanut, ei keskuudessamme olisi ainoatakaan uskotonta, jumalatonta.
Esimerkkisi eivät sovi tähän yhteyteen, ei niillä ole mitään tekemista Raamatun ilmoituksen kanssa.
Uskoville on uskottu evankeliumin julistaminen, ei kaikille 22-vuotiaille, eikä myöskään kaikille itsenäisen Suomen kansalaisille, vaan ainoastaan "pyhien kansalaisille, Jumalan perheelle" (Ef 2:19).
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsehän sinä olet kääntänyt omasta mielestäsi oikein tuon osan tekstiä.

Usko ToivonenMitä sitten? Oletko sinä jotenkin erityisen hidasjärkisellä tuulella tänään? Onko maanantai sinun ääliöpäiväsi? (Kuinka sinun on niin vaikea ymmärtää tätä ASIAYHTEYTTÄ? :D :D :D :D :D :D :D)
Ja aivanko vakavissasi sinä sekoitat analogian itse asiaan, jota analogia pyrkii valaisemaan? Oletko sinä jotain 4-vuotias??? (Ai niin, toisaalta psykopaatit eivät ymmärrä metaforista kieltä.)
Samalla tavoin kuin suomalaisuus (merkityksessä 'Suomen kansalaisuus') ei ole komparoitavissa - kukaan suomalainen ei ole ENEMMÄN taia VÄHEMMÄN Suomen kansalainen kuin joku toinen suomalainen - samalla tavoin kukaan "sovitettu Jumalan kanssa" ei voi olla "ENEMMÄN sovitettu Jumalan kanssa" kuin joku toinen. Tämä johtoo SOVITETTU JJUMALAN KANSSA -ilmaisun MERKITYKSESTÄ, joka on täysin selkeä ja lukkoonlyöty ja yksiselitteinen (paitsi teille, jotka palvelette tässä asiassa saatanaa valheinenne).
Paavalin mukaan noilla kahdella ryhmällä, "meillä" ja "maailmalla", ei SOVITUKSEN suhteen ole MITÄÄN EROA:
Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Ihminen, joka on sovitettu Jumalan kanssa, on yksinkertaisesti
--- SOVITETTU JUMALAN KANSSA.
Tässä asiassa ei keneltäkään kysytä lupaa eikä suostumusta, koskapa SOVITUS JUMALAN KANSSA TAPAHTUI JO KRISTUKSEN KUOLLESSA RISTILLÄ.
Esimerkiksi henkinen kääpiökasvuisuudesta kärsivä Savihousu siteeraa Raamattua, jotta VOISI TEHDÄ TÄMÄN EVANKELIUMIN PERUSASIAN TYHJÄKSI. Hän on käsittäänyt tämä KOKO ASIAN sinun, UskoT:n, tavoin, NURINKURISESTI.
Vaikka te hulluudessanne kuinka paljon haluaisitte MUUTTAA ssovitettu-sanan MERKITYKSEN, te ette siihen kykene. te toki vooitte harhauttaa kymmeniä, kenties satooja tätä palstaa lukevia tuohon saaatanalliseenn harhaanne ja sumentaa evankeliumin ihmisten mielissänne, mutta SOVITUSTA TE ETTE KYKENE TEKMÄÄN TYHJÄKSI. Sovitus on ja pysyy kaikesta teidän oksentelustanne huolimatta. - Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
"Vanhurskas on elävä uskosta"
"Ihminen vanhurskautetaan uskon kautta"
"... joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella"
Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus
ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
( Apt. 13:38-39)
Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta."
( Room. 1:17)
Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
( Room. 3:28)
... mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
( Room. 4:5)
Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta."
( Gal. 3:11)
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
( Ef. 2:8)
... ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
( Fil. 3:9)Kunpa sinäkin henkinen parsakaali tajuaisit, että Paavali puhuu noissa kaikissa kohdissa siitä, kuinka usko avaa sovituksen ihmisen ymmärrykselle eli ihmisen sisimpään. Hän puhuu noissa kohdissa siitä vapauttavasta kokemuksesta, jonka usko tuo tullessaan.
Roomalaiskirjeessäkin Paavali sanoo täysin selkeästi ja hämmentämättä evankeliumia sinun oppisi kaltaisilla sian oksennuksilla, että meidät SOVITETTIIN JO SIINÄ VAIHEESSA, KUN ME OLIMME JUMALAN VIHOLLISIA.
Mutta tämähän teille hengellisille natseille ei käy pirtaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sitten? Oletko sinä jotenkin erityisen hidasjärkisellä tuulella tänään? Onko maanantai sinun ääliöpäiväsi? (Kuinka sinun on niin vaikea ymmärtää tätä ASIAYHTEYTTÄ? :D :D :D :D :D :D :D)
Ja aivanko vakavissasi sinä sekoitat analogian itse asiaan, jota analogia pyrkii valaisemaan? Oletko sinä jotain 4-vuotias??? (Ai niin, toisaalta psykopaatit eivät ymmärrä metaforista kieltä.)
Samalla tavoin kuin suomalaisuus (merkityksessä 'Suomen kansalaisuus') ei ole komparoitavissa - kukaan suomalainen ei ole ENEMMÄN taia VÄHEMMÄN Suomen kansalainen kuin joku toinen suomalainen - samalla tavoin kukaan "sovitettu Jumalan kanssa" ei voi olla "ENEMMÄN sovitettu Jumalan kanssa" kuin joku toinen. Tämä johtoo SOVITETTU JJUMALAN KANSSA -ilmaisun MERKITYKSESTÄ, joka on täysin selkeä ja lukkoonlyöty ja yksiselitteinen (paitsi teille, jotka palvelette tässä asiassa saatanaa valheinenne).
Paavalin mukaan noilla kahdella ryhmällä, "meillä" ja "maailmalla", ei SOVITUKSEN suhteen ole MITÄÄN EROA:
Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Ihminen, joka on sovitettu Jumalan kanssa, on yksinkertaisesti
--- SOVITETTU JUMALAN KANSSA.
Tässä asiassa ei keneltäkään kysytä lupaa eikä suostumusta, koskapa SOVITUS JUMALAN KANSSA TAPAHTUI JO KRISTUKSEN KUOLLESSA RISTILLÄ.
Esimerkiksi henkinen kääpiökasvuisuudesta kärsivä Savihousu siteeraa Raamattua, jotta VOISI TEHDÄ TÄMÄN EVANKELIUMIN PERUSASIAN TYHJÄKSI. Hän on käsittäänyt tämä KOKO ASIAN sinun, UskoT:n, tavoin, NURINKURISESTI.
Vaikka te hulluudessanne kuinka paljon haluaisitte MUUTTAA ssovitettu-sanan MERKITYKSEN, te ette siihen kykene. te toki vooitte harhauttaa kymmeniä, kenties satooja tätä palstaa lukevia tuohon saaatanalliseenn harhaanne ja sumentaa evankeliumin ihmisten mielissänne, mutta SOVITUSTA TE ETTE KYKENE TEKMÄÄN TYHJÄKSI. Sovitus on ja pysyy kaikesta teidän oksentelustanne huolimatta.ote...>>Vaikka te hulluudessanne kuinka paljon haluaisitte MUUTTAA ssovitettu-sanan MERKITYKSEN, te ette siihen kykene. te toki vooitte harhauttaa kymmeniä, kenties satooja tätä palstaa lukevia tuohon saaatanalliseenn harhaanne ja sumentaa evankeliumin ihmisten mielissänne, mutta SOVITUSTA TE ETTE KYKENE TEKMÄÄN TYHJÄKSI. Sovitus on ja pysyy kaikesta teidän oksentelustanne huolimatta.>>
Arvioin, että tuo kommentti ei ole enää järkevän ihmisen kommentti. Sinä olet tunne- ja sielunelämältäsi sairas, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ote...>>Vaikka te hulluudessanne kuinka paljon haluaisitte MUUTTAA ssovitettu-sanan MERKITYKSEN, te ette siihen kykene. te toki vooitte harhauttaa kymmeniä, kenties satooja tätä palstaa lukevia tuohon saaatanalliseenn harhaanne ja sumentaa evankeliumin ihmisten mielissänne, mutta SOVITUSTA TE ETTE KYKENE TEKMÄÄN TYHJÄKSI. Sovitus on ja pysyy kaikesta teidän oksentelustanne huolimatta.>>
Arvioin, että tuo kommentti ei ole enää järkevän ihmisen kommentti. Sinä olet tunne- ja sielunelämältäsi sairas,Arvioin, että nyt sun, Eerika, 4-v., kannattaa kiivetä äipän sylkkyyn kaakaolle. :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sitten? Oletko sinä jotenkin erityisen hidasjärkisellä tuulella tänään? Onko maanantai sinun ääliöpäiväsi? (Kuinka sinun on niin vaikea ymmärtää tätä ASIAYHTEYTTÄ? :D :D :D :D :D :D :D)
Ja aivanko vakavissasi sinä sekoitat analogian itse asiaan, jota analogia pyrkii valaisemaan? Oletko sinä jotain 4-vuotias??? (Ai niin, toisaalta psykopaatit eivät ymmärrä metaforista kieltä.)
Samalla tavoin kuin suomalaisuus (merkityksessä 'Suomen kansalaisuus') ei ole komparoitavissa - kukaan suomalainen ei ole ENEMMÄN taia VÄHEMMÄN Suomen kansalainen kuin joku toinen suomalainen - samalla tavoin kukaan "sovitettu Jumalan kanssa" ei voi olla "ENEMMÄN sovitettu Jumalan kanssa" kuin joku toinen. Tämä johtoo SOVITETTU JJUMALAN KANSSA -ilmaisun MERKITYKSESTÄ, joka on täysin selkeä ja lukkoonlyöty ja yksiselitteinen (paitsi teille, jotka palvelette tässä asiassa saatanaa valheinenne).
Paavalin mukaan noilla kahdella ryhmällä, "meillä" ja "maailmalla", ei SOVITUKSEN suhteen ole MITÄÄN EROA:
Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Ihminen, joka on sovitettu Jumalan kanssa, on yksinkertaisesti
--- SOVITETTU JUMALAN KANSSA.
Tässä asiassa ei keneltäkään kysytä lupaa eikä suostumusta, koskapa SOVITUS JUMALAN KANSSA TAPAHTUI JO KRISTUKSEN KUOLLESSA RISTILLÄ.
Esimerkiksi henkinen kääpiökasvuisuudesta kärsivä Savihousu siteeraa Raamattua, jotta VOISI TEHDÄ TÄMÄN EVANKELIUMIN PERUSASIAN TYHJÄKSI. Hän on käsittäänyt tämä KOKO ASIAN sinun, UskoT:n, tavoin, NURINKURISESTI.
Vaikka te hulluudessanne kuinka paljon haluaisitte MUUTTAA ssovitettu-sanan MERKITYKSEN, te ette siihen kykene. te toki vooitte harhauttaa kymmeniä, kenties satooja tätä palstaa lukevia tuohon saaatanalliseenn harhaanne ja sumentaa evankeliumin ihmisten mielissänne, mutta SOVITUSTA TE ETTE KYKENE TEKMÄÄN TYHJÄKSI. Sovitus on ja pysyy kaikesta teidän oksentelustanne huolimatta.Taasen sekoitat, maailma ei ole Jumalan valtakunta, eikä maailman kansalaiset ole taivaan kansalaisia.
Ja todellakin, uskovia ovat he, jotka ovat ottaneet vastaan julistetun pelastuksen evankeliumin ristiinnaulitusta Herrasta Jeesukesta Kristuksesta.
Tämähän on aivan selviö.
Viittaat Roomalaiskirjeeseen, no kenelle Roomalaiskirje on osoitettu?
7 kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
( Room 1)
Kun Paavali kirjoittaa "meistä", hän kirjoittaa pyhien kansalaisista, Jumalan perheväestä.
Ja joka ei ota vastaan pelastuksen evankeliumin sanomaa, hän ei ole pyhien kansalainen.
Jos joku ei ole Paavalin kirjoitusten "meitä", hän ei ole pyhien kansalainen, Jumalan perheväkeä.
Ja koko maailma ei todellakaan ole pyhien kansalaisia, vaikka koko maailma on sovitettu.
Vaan on maailman kansalaisia, jotka ovat maailman ruhtinaan perheväkeä,
3 Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
( 2Kor 4)
Siinä on se ero, että sovituksesta huolimatta on "kahden valtakunnan kansalaisia" ja vain toinen on se valtakunta, joiden kansalaisista Paavali kirjoittaa "meinä".
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taasen sekoitat, maailma ei ole Jumalan valtakunta, eikä maailman kansalaiset ole taivaan kansalaisia.

Usko ToivonenSinun ymmärryksesi on niin täydellisesti pimentynyt tuon farisealaisen opin myötä, että sinä et pysty lukemaan aivan normaalia suomen kieltä. On aivan sama, mitä miasmaa sinä näppikseltäsi tähän ketjuun valutat, mutta ao. sana on ja pysyy:
Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut MEIDÄT itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. 19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Hengellinen kahelius on näköjään mm. sitä, että väittää, että on olemassa ihmisiä ("me), jotka ovat sovitetumpia kuin jotkut toiset ("maailma"), vaikka Paavali nimenomaan ilmoittaa, ettei näin ole.
Nämä keskustelut ovat olleet valaiseviaa. On käynyt ilmeiseksi, että hengellinen vähä-älyisyys eli lapsen asteelle jämähtäminen ei eroa MISSÄÄN KOHDEN orjuudesta. Ja jonkin sortin hulluudeksi se muodostuu siinä vaiheessa, kun lapsi kuvittelee olevansa aikuinen ja orja kuvittelee olevansa vapaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taasen sekoitat, maailma ei ole Jumalan valtakunta, eikä maailman kansalaiset ole taivaan kansalaisia.
Ja todellakin, uskovia ovat he, jotka ovat ottaneet vastaan julistetun pelastuksen evankeliumin ristiinnaulitusta Herrasta Jeesukesta Kristuksesta.
Tämähän on aivan selviö.
Viittaat Roomalaiskirjeeseen, no kenelle Roomalaiskirje on osoitettu?
7 kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
( Room 1)
Kun Paavali kirjoittaa "meistä", hän kirjoittaa pyhien kansalaisista, Jumalan perheväestä.
Ja joka ei ota vastaan pelastuksen evankeliumin sanomaa, hän ei ole pyhien kansalainen.
Jos joku ei ole Paavalin kirjoitusten "meitä", hän ei ole pyhien kansalainen, Jumalan perheväkeä.
Ja koko maailma ei todellakaan ole pyhien kansalaisia, vaikka koko maailma on sovitettu.
Vaan on maailman kansalaisia, jotka ovat maailman ruhtinaan perheväkeä,
3 Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
( 2Kor 4)
Siinä on se ero, että sovituksesta huolimatta on "kahden valtakunnan kansalaisia" ja vain toinen on se valtakunta, joiden kansalaisista Paavali kirjoittaa "meinä".
Usko ToivonenTe olette haltioituneet tuosta sianoksennusopistanne saviseutulaisen kanssa kuin konsanaan Tolkienin Klonkku tarun sormuksesta. Ymmärrän, mistä tuo kouristuksenomainen ripustautuminen tuohon oppiin johtuu. Sen taustalla vaikuttaa sama kipinä kuin se, joka sai fariseuksen KIITTÄMÄÄN Jumalaansa seuraavin sanoin: "Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani."
Anonyymi kirjoitti:
Te olette haltioituneet tuosta sianoksennusopistanne saviseutulaisen kanssa kuin konsanaan Tolkienin Klonkku tarun sormuksesta. Ymmärrän, mistä tuo kouristuksenomainen ripustautuminen tuohon oppiin johtuu. Sen taustalla vaikuttaa sama kipinä kuin se, joka sai fariseuksen KIITTÄMÄÄN Jumalaansa seuraavin sanoin: "Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani."
"Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri kuin kiljuva jalopeura, etsien kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää"
(1Piet.5:8-9)
-
Jos olet Kristuksen ruumiin jäsen, valmistaudu vastustamaan raivoavaa vihollista. Et ehkä halua edes ajatella sitä, saatikka sitten hyväksyä - mutta jos olet koko sydämestäsi päättänyt seurata Jeesusta, saatana on merkinnyt sinut hävitettäväksi. Ja hän tuo tulvimalla elämääsi kaikenlaisia vaikeuksia.
Apostoli Pietari varoittaa: "Mutta kaiken loppu on lähellä. Sentähden olkaa maltilliset ja raittiit rukoilemaan" (1Piet.4:7). Hän siis sanoo: "Nyt ei ole syytä kevytmielisyyteen. Teidän on oltava raittiit hengellisissä asioissa. On kysymys elämästä ja kuolemasta."
-
( David Wilkerson)- Anonyymi

( David Wilkerson)Ja tuli tavaksi Israelissa, 40että Israelin tyttäret joka vuosi menivät lauluin ylistämään gileadilaisen Jeftan tytärtä — neljän päivän ajaksi joka vuosi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Te olette haltioituneet tuosta sianoksennusopistanne saviseutulaisen kanssa kuin konsanaan Tolkienin Klonkku tarun sormuksesta. Ymmärrän, mistä tuo kouristuksenomainen ripustautuminen tuohon oppiin johtuu. Sen taustalla vaikuttaa sama kipinä kuin se, joka sai fariseuksen KIITTÄMÄÄN Jumalaansa seuraavin sanoin: "Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani."
Kysymys on Paavalin 2. kirjeestä Korinttolaisille.
14. Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!
15. Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa:
16. näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. Ja kuka on tällaiseen kelvollinen?
(2Kor 2)
1. Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu,
2. vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.
3. Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
4. niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
(2Kor 4)
14. Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
15. ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
16. Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
17. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
18. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
( 2Kor 5)
Edelleenkin "me" tarkoittaa uskovia, pyhien kansalaisia, ei koko maailmaa.
Maailma on sovitettu, mutta mitä hyötyä on sovituksesta uskottomien osalta, joiden mielet maailman ruhtinas on sokaissut?
Ovatko kaikki maailman kansalaiset mielestäsi Paavalin ilmoittamia pyhien kansalaisia, Jumalan perhettä?

Usko ToivonenMitä mieltä olet? Kun Paavali kirjoittaa
"Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan"
ja joku kommentoi hänen tätä hänen evankeliumiaan sanoen
"mitä hyötyä on sovituksesta - -?"
lähenteleeköhän tämä jo sitä, että tämä kyseinen kommentoija polkee maahan Jeesuksen Kristuksen sovintoverta, jonka kautta Jumala on koko maailman itsensä kanssa sovittanut? Ja jollei näin ole, ei liene väärin sanoa, että hän pitää sitä jokseenkin yhdentekevänä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä mieltä olet? Kun Paavali kirjoittaa
"Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan"
ja joku kommentoi hänen tätä hänen evankeliumiaan sanoen
"mitä hyötyä on sovituksesta - -?"
lähenteleeköhän tämä jo sitä, että tämä kyseinen kommentoija polkee maahan Jeesuksen Kristuksen sovintoverta, jonka kautta Jumala on koko maailman itsensä kanssa sovittanut? Ja jollei näin ole, ei liene väärin sanoa, että hän pitää sitä jokseenkin yhdentekevänä?Ei ole yhdentekevää pimittää Raamatun ilmoitusta.
Paavalihan kirjoittaa, että osa ihmisistä kadottuu, juurikin useasti tuossa 2. kirjeessään Korinttolaisille.
Kysymyshän on siitä, että "kaikki-pelastuu" ei ole Raamatun ilmoituksen mukainen.
Vaan kaikki pelastuvat uskon kautta Herraan Jeesukseen Kristukseen.
Ja nyt olemme keskustelleet ko. kirjeen 5. luvun tekstikohdasta, missä Paavali kirjoittaessaan "meistä", kirjoittaa uskovista, ei kaikista.
Siis, kun Paavali ko. kohdassa kirjoittaa "meistä", hän kirjoittaa uskovista, pelastuksen evankeliumin kuulleista ja sen vaikutuksesta uskoon tulleista.
15. Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa:
16. näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. Ja kuka on tällaiseen kelvollinen?
(2Kor 2)
Tämä on selkeästi sanottu, eikä sitä opin vuoksi tule pimittää.
Usko Toivonen
- Anonyymi
Vai että Isän tykönä?
Missähän se Isä oikein majailee?
Entä Jeesus?
Mihin hänen ruumiinsa katosi? - Anonyymi
"nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, POISTAAKSEEN synnin uhraamalla itsensä"
"hän on MEIDÄN syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös KOKO MAAILMAN syntien."
"Siksihän me näemme vaivaa ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on KAIKKIEN ihmisten PELASTAJA, varsinkin uskovien."
"Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän TEKISI TYHJÄKSI perkeleen teot."
Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo KAIKKI ihmiset pelastukseen ja totuuden tuntoon. Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi KAIKKIEN edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,
Sillä Ihmisen Poika ei ole tullut kadottamaan ihmisten sieluja, mutta vapahtamaan.
Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan PELASTAMAAN MAAILMAN.
Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän KAIKKI tyköni.
Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi KAIKILLE ihmisille
Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi 20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa KAIKKI, hänen kauttaan KAIKKI sekä maan päällä että taivaissa.- Anonyymi
Lukeeko jossakin, että kaikkien nimi on Karitsan elämänkirjassa?
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukeeko jossakin, että kaikkien nimi on Karitsan elämänkirjassa?
Usko ToivonenKandeekohan sun alkaa vääntää soteriologista hevonpaskaa maailmanhistorian allegorisimman kirjan "Karitsan elämänkirjasta"!? Oletko tosiaan sitä mieltä, että Jeesuksen suusta sojottaa lopun aikoina miekka? Onko valtaistuimella istuva olento tosiaan nuori vuohieläinten alaheimoon kuuluva nisäkäs? Sijaitseeko jossakin aikojen lopulla tosiaankin tulinen JÄRVI? Ei siis meri, vaan järvi?
Niin ja lukeeko jossain, että kaikkien nimiä EI löydy tästä sinun PALVOMASTASI Karitsan elämänkirjasta?
Siteerasitko äsken Ilmestyskirjan profetian KOKONAISUUDESSAAN? Et. "Jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kandeekohan sun alkaa vääntää soteriologista hevonpaskaa maailmanhistorian allegorisimman kirjan "Karitsan elämänkirjasta"!? Oletko tosiaan sitä mieltä, että Jeesuksen suusta sojottaa lopun aikoina miekka? Onko valtaistuimella istuva olento tosiaan nuori vuohieläinten alaheimoon kuuluva nisäkäs? Sijaitseeko jossakin aikojen lopulla tosiaankin tulinen JÄRVI? Ei siis meri, vaan järvi?
Niin ja lukeeko jossain, että kaikkien nimiä EI löydy tästä sinun PALVOMASTASI Karitsan elämänkirjasta?
Siteerasitko äsken Ilmestyskirjan profetian KOKONAISUUDESSAAN? Et. "Jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu."Siellä lukee:
15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.
(Ilm 20)
Tämä vaan sen vuoksi, että Raamatussa ei koroteta kaikki-sanaa, vaan jotain aivan muuta.
Eikä siellä Ilmestyskirjassa käsketä siteeraamaan koko Ilmestyskirjaa, vaan:
19. ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
(Ilm 22)
Joten tuotakaan Ilm. 20:15 tekstikohtaa ei tule ottaa pois.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä lukee:

Usko ToivonenKirjoitit vain palasen Ilmestyskirjaa tuohon, joten
19. ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
(Ilm 22)
- Anonyymi
Sovitus on rikkoutuneen liiton
palauttamista.- Anonyymi
Sananl- 15 Hullun tie on hänen omissa silmissään oikea, mutta joka neuvoa kuulee, on viisas.
Sovitus on rikkoutuneen liiton palauttamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sananl- 15 Hullun tie on hänen omissa silmissään oikea, mutta joka neuvoa kuulee, on viisas.
Sovitus on rikkoutuneen liiton palauttamista.Ja Jumala palautti rikkiin menneen liiton koko ihmiskunnan kanssa Pojassaan, Ihmisessä Jeesuksessa Kristuksessa. Joka väittää, että Jumala sovitti maailman Kristuksessa vain jotenkin "puoliksi", on hullu.
- Anonyymi
"nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, POISTAAKSEEN synnin uhraamalla itsensä"
Millä perusteella Jumala voi tuomita yhtään ketään, kun synti ON POISTETTU?
"hän on MEIDÄN syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös KOKO MAAILMAN syntien."
Millä perusteella Jumala voi tuomita yhtään ketään, kun Kristus on KOKO MAAILMAN syntien sovitus?
"Siksihän me näemme vaivaa ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on KAIKKIEN ihmisten PELASTAJA, varsinkin uskovien."
Millä perusteella Jumala voi tuomita yhtään ketään, kun Hän on KAIKKIEN ihmisten Pelastaja?
"Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän TEKISI TYHJÄKSI perkeleen teot."
Millä perusteella Jumala voi tuomita yhtään ketään, kun Hänen Poikansa ilmestyi tekemään TYHJÄKSI perkeleen teot?
Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo KAIKKI ihmiset pelastukseen ja totuuden tuntoon. Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi KAIKKIEN edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,
Millä perusteella Jumala voi tuomita yhtään ketään, kun Hän itse tahtoo KAIKKI ihmiset pelastukseen?
Sillä Ihmisen Poika ei ole tullut kadottamaan ihmisten sieluja, mutta vapahtamaan.
Millä perusteella Jumala voi tuomita yhtään ketään, kun Ihmisen Poika ei tullut kaodttamaan sieluja, vaan vapahtamaan?
Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan PELASTAMAAN MAAILMAN.
Millä perusteella Jumala voi tuomita yhtään ketään, kun hänen Poikansa ei ketään tuomitse?
Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän KAIKKI tyköni.
Millä perusteella Jumala voi tuomita yhtään ketään, kun KAIKKI kuolivat jo yhdessä Hänen Poikansa kanssa?
Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi KAIKILLE ihmisille.
Millä perusteella Jumala voi tuomita yhtään ketään, kun Hänen ARMONSA ilmestyi pelastukseksi KAIKILLE?
Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi 20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa KAIKKI, hänen kauttaan KAIKKI sekä maan päällä että taivaissa.
Millä perusteella Jumala voi tuomita yhtään ketään, kun hän on SOVITTANUT KAIKKI, KAIKKI sekä maan päällä että taivaissa?
Ei se ihme ole, että helvetin kauhuihin uskovat eivät tahdo päästä irti helvettiuskostaan. "Jumala", joka jonkun helvettiin tuomitsisi, olisi täydellisen skitsofreeninen HULLU. Ei tuollaista HULLUA parane suututtaa, Tuollainen HULLU tulee pitää hyvällä tuulella sopivan lipevällä kielenkäytöllä, sopvivia raamatunjakeita skiiteeraten.- Anonyymi
Jos synti on poissa, niin saatko tehdä mitä hyvänsä ja teitpä mitä hyvänsä se ei ole enää syntiä?
Onko Jumalan tahto, että teet syntiä?
Aikamoista syyttelyä sinulta tulee oppisi vuoksi.
Ei täällä kukaan "fanita", eikä ilakoi siitä, että Raamatun ilmoitus tuntee myös kadotuksen.
Kysymys on siitä, että pysytäänkö totuudessa, vaiko ei.
Jumalan tahto on, että kaikki pelastuisivat, mutta siitä huolimatta osa ihmisistä kadottuu.
11. Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
12. Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
13. Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.
14. Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä.
15. Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet.
16. Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.
17. Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.
18. Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.
19. Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.
20. Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
( 1Joh 5)
Myös toisten panetteleminen ei ole Jumalan tahdon mukaista.
14 Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.
15 Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.
16 Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.
17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.
18 Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.
( Jaak 3)
Jumalan tahto on:
39. Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.
40. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
..
47. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.
48. Minä olen elämän leipä.
( Joh 6)
Usko kohde ei siis ole "kaikki", vaan usko Jeesukseen Kristukseen.

Usko ToivonenRaamatussa on yli 30 000 jaetta.
Helvettiin uskovat voisivat nostaa esille Raamatusta ne jakeet, joissa mainitaan, että
1) Jumala EI kykene toteuttamaan tahtoaan,
sekä ne, joissa
2) Hän TAHTOO ihmisiä pelastuksen ulkopuolelle.
Alla muutamia Jumalan tahtoa kuvailevia jakeita:
Jes 14:24 ”Herra Sebaot on vannonut sanoen: Totisesti, mitä minä olen ajatellut, se tapahtuu, mitä minä olen päättänyt, se toteutuu”
Jes 46:10-11 ”… kaiken, mitä tahdon, minä teen. …Minkä olen puhunut, sen minä myös toteutan; mitä olen aivoitellut, sen minä myös teen.”
1 Tim 2:4 joka [Jumala] tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden.
2 Piet 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Löytyykö Raamatusta muunlaisia Jumalan TAHTOA koskevia jakeita - jakeita, jotka kumoavat yllä olevat jakeet?
Ja jollei löydy, voisiko vaikkapa Usko T. tai saviseutulainen kertoa, millä perusteella hän kuvittelee oppinsa ja julistuksena myötäilevän Raamatussa esitettyä Jumalan TAHTOA? Ja jos ette tähän kykene, voisitteko kenties paljastaa, miksi Raamatussa ilmoitettu Jumalan TAHTO on teille täysin yhdentekevä asia? Onko Jumalan tahto esitetty Raamatussa jotenkin epäselvästi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatussa on yli 30 000 jaetta.
Helvettiin uskovat voisivat nostaa esille Raamatusta ne jakeet, joissa mainitaan, että
1) Jumala EI kykene toteuttamaan tahtoaan,
sekä ne, joissa
2) Hän TAHTOO ihmisiä pelastuksen ulkopuolelle.
Alla muutamia Jumalan tahtoa kuvailevia jakeita:
Jes 14:24 ”Herra Sebaot on vannonut sanoen: Totisesti, mitä minä olen ajatellut, se tapahtuu, mitä minä olen päättänyt, se toteutuu”
Jes 46:10-11 ”… kaiken, mitä tahdon, minä teen. …Minkä olen puhunut, sen minä myös toteutan; mitä olen aivoitellut, sen minä myös teen.”
1 Tim 2:4 joka [Jumala] tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden.
2 Piet 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Löytyykö Raamatusta muunlaisia Jumalan TAHTOA koskevia jakeita - jakeita, jotka kumoavat yllä olevat jakeet?
Ja jollei löydy, voisiko vaikkapa Usko T. tai saviseutulainen kertoa, millä perusteella hän kuvittelee oppinsa ja julistuksena myötäilevän Raamatussa esitettyä Jumalan TAHTOA? Ja jos ette tähän kykene, voisitteko kenties paljastaa, miksi Raamatussa ilmoitettu Jumalan TAHTO on teille täysin yhdentekevä asia? Onko Jumalan tahto esitetty Raamatussa jotenkin epäselvästi?Jos synti on poissa, niin saatko tehdä mitä hyvänsä ja teitpä mitä hyvänsä se ei ole enää syntiä?
Onko Jumalan tahto, että teet syntiä?
Aikamoista syyttelyä sinulta tulee oppisi vuoksi.
Ei täällä kukaan "fanita", eikä ilakoi siitä, että Raamatun ilmoitus tuntee myös kadotuksen.
Kysymys on siitä, että pysytäänkö totuudessa, vaiko ei.
Jumalan tahto on, että kaikki pelastuisivat, mutta siitä huolimatta osa ihmisistä kadottuu.
11. Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
12. Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
13. Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.
14. Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä.
15. Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet.
16. Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.
17. Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.
18. Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.
19. Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.
20. Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
( 1Joh 5)
Myös toisten panetteleminen ei ole Jumalan tahdon mukaista.
14 Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.
15 Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.
16 Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.
17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.
18 Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.
( Jaak 3)
Jumalan tahto on:
39. Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.
40. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
..
47. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.
48. Minä olen elämän leipä.
( Joh 6)
Usko kohde ei siis ole "kaikki", vaan usko Jeesukseen Kristukseen.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos synti on poissa, niin saatko tehdä mitä hyvänsä ja teitpä mitä hyvänsä se ei ole enää syntiä?
Onko Jumalan tahto, että teet syntiä?
Aikamoista syyttelyä sinulta tulee oppisi vuoksi.
Ei täällä kukaan "fanita", eikä ilakoi siitä, että Raamatun ilmoitus tuntee myös kadotuksen.
Kysymys on siitä, että pysytäänkö totuudessa, vaiko ei.
Jumalan tahto on, että kaikki pelastuisivat, mutta siitä huolimatta osa ihmisistä kadottuu.
11. Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
12. Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
13. Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.
14. Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä.
15. Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet.
16. Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.
17. Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.
18. Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.
19. Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.
20. Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
( 1Joh 5)
Myös toisten panetteleminen ei ole Jumalan tahdon mukaista.
14 Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.
15 Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.
16 Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.
17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.
18 Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.
( Jaak 3)
Jumalan tahto on:
39. Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.
40. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
..
47. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.
48. Minä olen elämän leipä.
( Joh 6)
Usko kohde ei siis ole "kaikki", vaan usko Jeesukseen Kristukseen.
Usko ToivonenTämmöistä hölönpölyä sitten suurella vaivalla päätit kirjoittaa?
- Anonyymi
Helvettikahelit voisivat nostaa esille Raamatusta ne jakeet, joissa mainitaan JOKO, että Jumala EI kyke toteuttamaan tahtoaan, TAI, että Hän TAHTOO ihmisiä pelastuksen ulkopuolelle.
- Anonyymi
Raamatussa on yli 30 000 jaetta.
Helvettiin uskovat voisivat nostaa esille Raamatusta ne jakeet, joissa mainitaan, että
1) Jumala EI kykene toteuttamaan tahtoaan, tai että
2) Hän TAHTOO ihmisiä pelastuksen ulkopuolelle.
Alla muutamia Jumalan tahtoa kuvailevia jakeita:
Jes 14:24 ”Herra Sebaot on vannonut sanoen: Totisesti, mitä minä olen ajatellut, se tapahtuu, mitä minä olen päättänyt, se toteutuu”
Jes 46:10-11 ”… kaiken, mitä tahdon, minä teen. …Minkä olen puhunut, sen minä myös toteutan; mitä olen aivoitellut, sen minä myös teen.”
1 Tim 2:4 joka [Jumala] tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden.
2 Piet 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Löytyykö Raamatusta muunlaisia Jumalan TAHTOA koskevia jakeita - jakeita, jotka kumoavat yllä olevat jakeet?- Anonyymi
Ja jollei löydy, voisiko vaikkapa Usko T. tai saviseutulainen kertoa, millä perusteella hän kuvittelee oppinsa ja julistuksena myötäilevän Raamatussa esitettyä Jumalan TAHTOA? Ja jos hän ei tähän kykene, voisitteko kenties paljastaa, miksi Raamatussa ilmoitettu Jumalan TAHTO on teille täysin yhdentekevä asia? Onko Jumalan tahto esitetty Raamatussa jotenkin epäselvästi?

1Kor 6:11 Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; MUTTA TE OLETTE VASTAANOTTANEET PESON, TE OLETTE PYHITETYT, TE OLETTE VANHURSKAUTETUT MEIDÄN HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMESSÄ ja meidän Jumalamme Hengessä.
Anonyymi kirjoitti:
Ja jollei löydy, voisiko vaikkapa Usko T. tai saviseutulainen kertoa, millä perusteella hän kuvittelee oppinsa ja julistuksena myötäilevän Raamatussa esitettyä Jumalan TAHTOA? Ja jos hän ei tähän kykene, voisitteko kenties paljastaa, miksi Raamatussa ilmoitettu Jumalan TAHTO on teille täysin yhdentekevä asia? Onko Jumalan tahto esitetty Raamatussa jotenkin epäselvästi?
"Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.
Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
35 Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.
36 Mutta minä olen sanonut teille, että te olette nähneet minut, ettekä kuitenkaan usko.
37 Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.
38 Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt.
39 Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.
40 Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
41 Niin juutalaiset nurisivat häntä vastaan, koska hän sanoi: "Minä olen se leipä, joka on tullut alas taivaasta";
42 ja he sanoivat: "Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika, jonka isän ja äidin me tunnemme? Kuinka hän sitten sanoo: 'Minä olen tullut alas taivaasta'?"
43 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Älkää nurisko keskenänne.
44 Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
45 Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi.' Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni.
46 Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän.
47 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.
48 Minä olen elämän leipä.
( Joh. 6)- Anonyymi

( Joh. 6)>>( Joh. 6)>>
tulipa esiin harhaoppia satua-Sana-Pojasta harhaoppiselta saviseutulaiselta. - Anonyymi

( Joh. 6)Juuri noin, "Saviseutulainen", juuri noin.
Tekstikohta, jota sitteerasit avautui tänä aamuna, kun avasin uuden Testamentin joka aamuiseen lukuhetkeen.
Ja ennen kuin luin tänne ketjun loppuun saakka, siteerasin juuri tuota samaa tekstikohtaa omassa kommentissani.
Elämän leipä - Jeesus Kristus.
Elävä leipä - Jeesus Kristus.
Kirkkauden toivo - Jeesus Kristus.
Ylösnousemus ja elämä - Jeesus Kristus
12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
( Apt 4)
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri noin, "Saviseutulainen", juuri noin.

Usko Toivonen>>Juuri noin, "Saviseutulainen", juuri noin.>>
jaha..palstamme toinen harhaoppinen esiintyy tuolla kommentilla.
Evankeliumin ydin on sanoa, että uskomalla, että Jeesus kristus on kuollut ristillä ja Jumala (vanhan ja uuden liiton jumala) oli Jeesuksessa ja on sovittanut syntimme itsensä kanssa , niin että saamme synnit anteeksi, antamalla sovittaa itsemme (omat syntimme) Jumalan kanssa upotusvesikasteella ja uudestisyntyä vedestä ja hengestä uskomalla Jeesukseen ja evankeliumin sanaan sen ALKUPERÄISESSÄ muodossaan (1 Tim. 2: 3-7) (sotkematta evankeliumia seuraavilla jumalilla: Kristus on Sana-jumala, raamattu-sana-paperilla-jumala, Sana-poika-Jeesus-Kristusta ja Pyhää Henkeä)
Meidän tulee uskoa siihen, että Jumala on herättänyt poikansa ylös kuolleista, jos mielimme pelastua.
Jumala (vanhan ja uuden liiton jumala) on luonut kaiken, mitä on olemassa, ja on tuomitseva eläviä ja kuolleita poikansa Jeesuksen kautta, jonka on herättänyt ylös kuolleista ja korottanut sen jälkeen kaikkien luotujen herraksi. (Apt 17.22-31; 2:12-38) Jeesuksen kristuksen ruumiin ja veren uhri kelpaa Jumalalle sovitukseksi synneistämme ja iankaikkiseksi lunastukseksi sieluistamme, koska Jeesus ei tehnyt koskaan syntiä, vaikka oli ihmisenä kaikessa kiusattu niin kuin mekin. (1Piet 2:22; 3:18; Hebr 2:9-18; 4:15; 5:4-11; 7:26-28) Tämä on evankeliumin ydin ja tärkein sanoma, jonka uskomisen ja vastaan ottamisen kautta pelastutaan. Sen lisäksi tuli saarnata mielenmuutosta ja kääntymistä pois pahoista teoista Jumalan tykö kunkin omien syntien anteeksisaamiseksi. Tämän kaiken todistamiseen pyhä henki opetuslapsia alussa johdatti. (Apt 26:15-18; 3:19-26; Luuk 24:44-50) - Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
"Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.
Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
35 Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.
36 Mutta minä olen sanonut teille, että te olette nähneet minut, ettekä kuitenkaan usko.
37 Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.
38 Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt.
39 Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.
40 Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
41 Niin juutalaiset nurisivat häntä vastaan, koska hän sanoi: "Minä olen se leipä, joka on tullut alas taivaasta";
42 ja he sanoivat: "Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika, jonka isän ja äidin me tunnemme? Kuinka hän sitten sanoo: 'Minä olen tullut alas taivaasta'?"
43 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Älkää nurisko keskenänne.
44 Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
45 Profeetoissa on kirjoitettuna: 'Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi.' Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni.
46 Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän.
47 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.
48 Minä olen elämän leipä.
( Joh. 6)Minusta on outoa, että te onnistutte UstkoT:n kanssa näkemään nämä asiat ja ilmoitukset ristiriidassa kaikkien pelastumisen kanssa, kun ne selvästikin ovat sopusoinnussa Jumalan koko ihmiskunnan pelastukseen tahtäävän suunnitelman kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta on outoa, että te onnistutte UstkoT:n kanssa näkemään nämä asiat ja ilmoitukset ristiriidassa kaikkien pelastumisen kanssa, kun ne selvästikin ovat sopusoinnussa Jumalan koko ihmiskunnan pelastukseen tahtäävän suunnitelman kanssa.
Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

Käännösvirhe, valitettavasti. Murheellista kyllä.
Anonyymi kirjoitti:
Minusta on outoa, että te onnistutte UstkoT:n kanssa näkemään nämä asiat ja ilmoitukset ristiriidassa kaikkien pelastumisen kanssa, kun ne selvästikin ovat sopusoinnussa Jumalan koko ihmiskunnan pelastukseen tahtäävän suunnitelman kanssa.
"... jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa..."
19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
21 Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut
22 Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,
23 jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.
( Kol. 1)
- Anonyymi
Ajatus, että Jeesus Kristus, joka maasta korotettaessa veti KAIKKI tykönsä, olisi onnistunut KADOTTAMAAN jonkun haudassa, ylös noustessaan tai taivaaseen astuessaan, on omituinen. Hänhän sanoi, ettei kadottaisi YHTÄKÄÄN.
Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut KAIKKIEN edestä, siis myös KAIKKI ovat kuolleet; ja hän on kuollut KAIKKIEN edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
"ETTÄ ne, jotka elävät - -"
Tätä ilmaisua seuraava lause on toteutuva taatusti ja rutosti, koskapa Raamatussa ei ole tapausta, jossa Jumalan tai Kristuksen tehdessä tai pannessa alulle jotakin - mitä hyvänsä - sitä seuraavassa lauseessa ilmaistu asia ei toteutuisi,- Anonyymi
Esimerkkejä: Matt. 1:22, 2:15, 4:14, 9:6, 18:14, 20:13, 26:56; Mark. 2:10, 5:43; Joh. 6:29, 38-40, 10:17, 11:4,11 Gal. 1:16, GAL. 2:19; Ef. 1:17, 2:7,10,15, 3:10,16-17, Fil. 2:10,15...
Ymmärrän toki, että, jos haluaa pitää kouristuksenomaisesti isiensä perinnäissäännöistä ja opeista, huolellinen perehtyminen Raamattuun ei kiinnosta. :) - Anonyymi
Katsotaanpa, mitä Jeesus sanoi:
37 Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.
..
39. Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.
40. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
( Joh 6)
Kaikista niistä, ei siis kaikista.
Jokainen joka uskoo, ei siis kaikki.
Pitääkö olla opin vaikutus, jotta ymmärtäisi tässä lukevan "kaikki", vaikka siinä lukee "kaikista niistä, jotka"?

Usko ToivonenKovasti sinä haluat sulkea pelastuksen oven ihmisiltä.
Kun Jeesus korotettin, Hän veti kaikki tykönsä, ja "Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut KAIKKIEN edestä, siis myös KAIKKI ovat kuolleet; ja hän on kuollut KAIKKIEN edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut." Tämän vuoksi KETÄÄn ei saa tuuntea enää lihan mukaan. Eli sinun ja saviseutulaisen oppi romahtaa täydellisesti tässä kohtaa. Koska KAIKKI ovat kuolleet, KETÄÄN ei enää tunneta lihan mukaan.
Kreikan kielessä Joh. 6:39:ssä sanotaan vain, että "kaikki, jotka Isä antaa minulle".
Ilmaus ei suinkaan ole koineekreikassa sillä tavoin pois sulkeva kuin sinä toivoisit:
https://biblehub.com/greek/pan_3956.htm
Sinun logiikkasi
"Kaikista niistä, ei siis kaikista. Jokainen joka uskoo, ei siis kaikki"
on saatanalle mieleen, sillä sinä pimität niin monen monituista raamatunpaikkaa:
Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. 19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, 17ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. 18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. 19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi 20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa KAIKKI, hänen kauttaan KAIKKI sekä maan päällä että taivaissa.
Erityisen iljettävä on sinun väitteesi ja toiveesi, etteivät kaikki usko. Toisin ajattelee Paavali, joka julistaa
1 Tim 2:4 joka [Jumala] tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden.
2 Piet 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Fil. 2:9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, 2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, 2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan KUNNIAKSI, että Jeesus Kristus on Herra. Koineekreikassa tuo tunnustamiseksi suomennettu sana tarkoittaa iloiten tunnustamista, tooisin kuin sinä helvettikiimoissasi ja tuominhimossasi väität.
14:10 Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen. 14:11 Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen YLISTÄMÄN Jumalaa." 14:12 Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme. 14:13 Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta. 14:14 Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.
Sinulle ja saviseutulaiselle on elintärkeää korostaa ja toistaa, että uskosta osattomat ovat epäpyhiä ja epäkelpoja Jumalalle. Tämä oppi on isästä perkeleestä. Te olette kaikelle hyvälle täydellisen kuuroja saatanallisessa omavanhurskaudessanne. Te ette ymmärrä yhtikäs mitään siitä, mikä valkeni hetkeksi jopa Pietarille: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi." Anonyymi kirjoitti:
Kovasti sinä haluat sulkea pelastuksen oven ihmisiltä.
Kun Jeesus korotettin, Hän veti kaikki tykönsä, ja "Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut KAIKKIEN edestä, siis myös KAIKKI ovat kuolleet; ja hän on kuollut KAIKKIEN edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut." Tämän vuoksi KETÄÄn ei saa tuuntea enää lihan mukaan. Eli sinun ja saviseutulaisen oppi romahtaa täydellisesti tässä kohtaa. Koska KAIKKI ovat kuolleet, KETÄÄN ei enää tunneta lihan mukaan.
Kreikan kielessä Joh. 6:39:ssä sanotaan vain, että "kaikki, jotka Isä antaa minulle".
Ilmaus ei suinkaan ole koineekreikassa sillä tavoin pois sulkeva kuin sinä toivoisit:
https://biblehub.com/greek/pan_3956.htm
Sinun logiikkasi
"Kaikista niistä, ei siis kaikista. Jokainen joka uskoo, ei siis kaikki"
on saatanalle mieleen, sillä sinä pimität niin monen monituista raamatunpaikkaa:
Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. 19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, 17ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. 18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. 19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi 20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa KAIKKI, hänen kauttaan KAIKKI sekä maan päällä että taivaissa.
Erityisen iljettävä on sinun väitteesi ja toiveesi, etteivät kaikki usko. Toisin ajattelee Paavali, joka julistaa
1 Tim 2:4 joka [Jumala] tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden.
2 Piet 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Fil. 2:9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, 2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, 2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan KUNNIAKSI, että Jeesus Kristus on Herra. Koineekreikassa tuo tunnustamiseksi suomennettu sana tarkoittaa iloiten tunnustamista, tooisin kuin sinä helvettikiimoissasi ja tuominhimossasi väität.
14:10 Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen. 14:11 Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen YLISTÄMÄN Jumalaa." 14:12 Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme. 14:13 Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta. 14:14 Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.
Sinulle ja saviseutulaiselle on elintärkeää korostaa ja toistaa, että uskosta osattomat ovat epäpyhiä ja epäkelpoja Jumalalle. Tämä oppi on isästä perkeleestä. Te olette kaikelle hyvälle täydellisen kuuroja saatanallisessa omavanhurskaudessanne. Te ette ymmärrä yhtikäs mitään siitä, mikä valkeni hetkeksi jopa Pietarille: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi."4 Kun paljon kansaa kokoontui ja ihmisiä kulki joka kaupungista hänen tykönsä, puhui hän vertauksella:
5 "Kylväjä meni kylvämään siementänsä. Ja hänen kylväessään putosi osa tien oheen ja tallautui, ja taivaan linnut söivät sen.
6 Ja osa putosi kalliolle, ja oraalle noustuaan se kuivettui, kun sillä ei ollut kosteutta.
7 Ja osa putosi orjantappurain sekaan, ja orjantappurat kasvoivat mukana ja tukahuttivat sen.
8 Ja osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja teki satakertaisen hedelmän." Tämän sanottuaan hän lausui suurella äänellä: "Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon."
9 Niin hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä, mitä tämä vertaus merkitsi.
10 Hän sanoi: "Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksissa, että he, vaikka näkevät, eivät näkisi, ja vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi.
11 Vertaus on tämä: siemen on Jumalan sana.
12 Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, jotka kuulevat, mutta sitten perkele tulee ja ottaa sanan pois heidän sydämestään, etteivät he uskoisi ja pelastuisi.
13 Ja mitkä kalliolle putosivat, ovat ne, jotka kuullessaan sanan ottavat sen ilolla vastaan, mutta joilla ei ole juurta: ainoastaan ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat.
14 Mikä taas orjantappuroihin putosi, ne ovat ne, jotka kuulevat, mutta vaeltaessaan tukehtuvat tämän elämän huoliin, rikkauteen ja hekumoihin, eivätkä tuota kypsää hedelmää.
15 Mutta mikä hyvään maahan putosi, ne ovat ne, jotka sanan kuultuansa säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä.
( Luuk. 8)Anonyymi kirjoitti:
Kovasti sinä haluat sulkea pelastuksen oven ihmisiltä.
Kun Jeesus korotettin, Hän veti kaikki tykönsä, ja "Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut KAIKKIEN edestä, siis myös KAIKKI ovat kuolleet; ja hän on kuollut KAIKKIEN edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut." Tämän vuoksi KETÄÄn ei saa tuuntea enää lihan mukaan. Eli sinun ja saviseutulaisen oppi romahtaa täydellisesti tässä kohtaa. Koska KAIKKI ovat kuolleet, KETÄÄN ei enää tunneta lihan mukaan.
Kreikan kielessä Joh. 6:39:ssä sanotaan vain, että "kaikki, jotka Isä antaa minulle".
Ilmaus ei suinkaan ole koineekreikassa sillä tavoin pois sulkeva kuin sinä toivoisit:
https://biblehub.com/greek/pan_3956.htm
Sinun logiikkasi
"Kaikista niistä, ei siis kaikista. Jokainen joka uskoo, ei siis kaikki"
on saatanalle mieleen, sillä sinä pimität niin monen monituista raamatunpaikkaa:
Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. 19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, 17ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. 18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. 19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi 20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa KAIKKI, hänen kauttaan KAIKKI sekä maan päällä että taivaissa.
Erityisen iljettävä on sinun väitteesi ja toiveesi, etteivät kaikki usko. Toisin ajattelee Paavali, joka julistaa
1 Tim 2:4 joka [Jumala] tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden.
2 Piet 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Fil. 2:9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, 2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, 2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan KUNNIAKSI, että Jeesus Kristus on Herra. Koineekreikassa tuo tunnustamiseksi suomennettu sana tarkoittaa iloiten tunnustamista, tooisin kuin sinä helvettikiimoissasi ja tuominhimossasi väität.
14:10 Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen. 14:11 Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen YLISTÄMÄN Jumalaa." 14:12 Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme. 14:13 Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta. 14:14 Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.
Sinulle ja saviseutulaiselle on elintärkeää korostaa ja toistaa, että uskosta osattomat ovat epäpyhiä ja epäkelpoja Jumalalle. Tämä oppi on isästä perkeleestä. Te olette kaikelle hyvälle täydellisen kuuroja saatanallisessa omavanhurskaudessanne. Te ette ymmärrä yhtikäs mitään siitä, mikä valkeni hetkeksi jopa Pietarille: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi."1 Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.
2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
4 Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa";
5 ja tässä taas: "He eivät pääse minun lepooni."
6 Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden,
7 niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne."
( Hebr. 4)- Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
1 Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.
2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
4 Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa";
5 ja tässä taas: "He eivät pääse minun lepooni."
6 Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden,
7 niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne."
( Hebr. 4)>>( Hebr. 4)>>
Hebr.
14 Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta.
Tuo tunnustus tarkoittaa Nikea-Konstanttinopolin uskontunnustusta!
Tuo koko jae on maailmanlaajuisen Ekumeenisen Kristuksen kirkon päämiehen ylistys!
Tuossa hebrealaiskirjeessä kaikki on perkeleestä! Tuo kirje on Kirkkomiehen kirjoitus.
Jumala ei ole Kristusta Kirkon päämieheksi ilmoittanut eikä ole tuota Kirkkoa perustanut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>( Hebr. 4)>>
Hebr.
14 Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta.
Tuo tunnustus tarkoittaa Nikea-Konstanttinopolin uskontunnustusta!
Tuo koko jae on maailmanlaajuisen Ekumeenisen Kristuksen kirkon päämiehen ylistys!
Tuossa hebrealaiskirjeessä kaikki on perkeleestä! Tuo kirje on Kirkkomiehen kirjoitus.
Jumala ei ole Kristusta Kirkon päämieheksi ilmoittanut eikä ole tuota Kirkkoa perustanut.ja vielä..
niinkuin olen monesti sanonut...saviseutulainen on harhaoppinen ja julistaa harhaoppia!! - Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
1 Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.
2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
4 Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa";
5 ja tässä taas: "He eivät pääse minun lepooni."
6 Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden,
7 niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne."
( Hebr. 4)Sinä olet kyllä huvitttava tapaus, kaikessa vakavuuudessasi. Miltä tuntuu oksentaa kymmenien ja taas kymmenien raamatunjakeiden päälle, jotta voi pysyttäää oman saatanallisen oppinsa?
Miltä tuntuu tehdä jumalasta saatana? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja vielä..
niinkuin olen monesti sanonut...saviseutulainen on harhaoppinen ja julistaa harhaoppia!!Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustus
Uskon yhteen Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan, kaikkien näkyvien ja näkymättömien Luojaan.
Ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainosyntyiseen Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt,
Jumala Jumalasta, valkeus valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt eikä luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on tehty.
Meidän ihmisten tähden ja meidän pelastuksemme tähden hän astui alas taivaista,
tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta ja tuli ihmiseksi;
meidän edestämme ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana, kärsi ja haudattiin,
nousi kuolleista kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan, astui ylös taivaisiin,
istuu Isän oikealla puolella ja on kunniassa tuleva takaisin tuomitsemaan elävät ja kuolleet ja hänen valtakunnallaan ei ole loppua.
Ja Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka Isästä ja Pojasta lähtee, jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa palvotaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta.
Ja yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon.
Tunnustan yhden kasteen syntien anteeksi antamiseksi, odotan kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.
Joka kaikki valhetta ja eksytystä on, mot. - Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
4 Kun paljon kansaa kokoontui ja ihmisiä kulki joka kaupungista hänen tykönsä, puhui hän vertauksella:
5 "Kylväjä meni kylvämään siementänsä. Ja hänen kylväessään putosi osa tien oheen ja tallautui, ja taivaan linnut söivät sen.
6 Ja osa putosi kalliolle, ja oraalle noustuaan se kuivettui, kun sillä ei ollut kosteutta.
7 Ja osa putosi orjantappurain sekaan, ja orjantappurat kasvoivat mukana ja tukahuttivat sen.
8 Ja osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja teki satakertaisen hedelmän." Tämän sanottuaan hän lausui suurella äänellä: "Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon."
9 Niin hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä, mitä tämä vertaus merkitsi.
10 Hän sanoi: "Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksissa, että he, vaikka näkevät, eivät näkisi, ja vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi.
11 Vertaus on tämä: siemen on Jumalan sana.
12 Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, jotka kuulevat, mutta sitten perkele tulee ja ottaa sanan pois heidän sydämestään, etteivät he uskoisi ja pelastuisi.
13 Ja mitkä kalliolle putosivat, ovat ne, jotka kuullessaan sanan ottavat sen ilolla vastaan, mutta joilla ei ole juurta: ainoastaan ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat.
14 Mikä taas orjantappuroihin putosi, ne ovat ne, jotka kuulevat, mutta vaeltaessaan tukehtuvat tämän elämän huoliin, rikkauteen ja hekumoihin, eivätkä tuota kypsää hedelmää.
15 Mutta mikä hyvään maahan putosi, ne ovat ne, jotka sanan kuultuansa säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä.
( Luuk. 8)Kuinka sinä muuliaasi kykenet kuvittelemaan olevasi ITSE hyvä maa? Kuinka röyhkeän tulee ihmisen olla, että hän siijoittaa itsensä tuon vertauksen HYVÄKSI MAAKSI? Sinä olet tismallleen niin kuin se fariseus, joka kiitti Jumalaa siitä, ettei ole niin kuin "nuo muut ihmiset".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovasti sinä haluat sulkea pelastuksen oven ihmisiltä.
Kun Jeesus korotettin, Hän veti kaikki tykönsä, ja "Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut KAIKKIEN edestä, siis myös KAIKKI ovat kuolleet; ja hän on kuollut KAIKKIEN edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut." Tämän vuoksi KETÄÄn ei saa tuuntea enää lihan mukaan. Eli sinun ja saviseutulaisen oppi romahtaa täydellisesti tässä kohtaa. Koska KAIKKI ovat kuolleet, KETÄÄN ei enää tunneta lihan mukaan.
Kreikan kielessä Joh. 6:39:ssä sanotaan vain, että "kaikki, jotka Isä antaa minulle".
Ilmaus ei suinkaan ole koineekreikassa sillä tavoin pois sulkeva kuin sinä toivoisit:
https://biblehub.com/greek/pan_3956.htm
Sinun logiikkasi
"Kaikista niistä, ei siis kaikista. Jokainen joka uskoo, ei siis kaikki"
on saatanalle mieleen, sillä sinä pimität niin monen monituista raamatunpaikkaa:
Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. 19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, 17ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. 18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. 19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi 20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa KAIKKI, hänen kauttaan KAIKKI sekä maan päällä että taivaissa.
Erityisen iljettävä on sinun väitteesi ja toiveesi, etteivät kaikki usko. Toisin ajattelee Paavali, joka julistaa
1 Tim 2:4 joka [Jumala] tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden.
2 Piet 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Fil. 2:9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, 2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, 2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan KUNNIAKSI, että Jeesus Kristus on Herra. Koineekreikassa tuo tunnustamiseksi suomennettu sana tarkoittaa iloiten tunnustamista, tooisin kuin sinä helvettikiimoissasi ja tuominhimossasi väität.
14:10 Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen. 14:11 Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen YLISTÄMÄN Jumalaa." 14:12 Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme. 14:13 Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta. 14:14 Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.
Sinulle ja saviseutulaiselle on elintärkeää korostaa ja toistaa, että uskosta osattomat ovat epäpyhiä ja epäkelpoja Jumalalle. Tämä oppi on isästä perkeleestä. Te olette kaikelle hyvälle täydellisen kuuroja saatanallisessa omavanhurskaudessanne. Te ette ymmärrä yhtikäs mitään siitä, mikä valkeni hetkeksi jopa Pietarille: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi."Eihän se ajatus muutu siitä mihinkään, vaikka sen kääntää:
"kaikki, jotka Isä antaa minulle".
Sehän tarkoittaa "kaikki jotka".
Eikä se siis muuta tilannetta muuksi, siinä ei lue, että Isä antaa kaikki, vaan kaikki, jotka Isä antaa.
Ja en myöskään ole keneltäkään Herran Jeesuksen puoleen kääntymistä estämässä, kuinka voisinkaan, päin vastoin kehoitan ihmisiä ottamaan vastaan pelastuksen evankeliumin ristiinnaulitusta Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.
Mutta "kaikki-oppia" en suosittele kenellekään, vaan Herraa Jeesusta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän se ajatus muutu siitä mihinkään, vaikka sen kääntää:
"kaikki, jotka Isä antaa minulle".
Sehän tarkoittaa "kaikki jotka".
Eikä se siis muuta tilannetta muuksi, siinä ei lue, että Isä antaa kaikki, vaan kaikki, jotka Isä antaa.
Ja en myöskään ole keneltäkään Herran Jeesuksen puoleen kääntymistä estämässä, kuinka voisinkaan, päin vastoin kehoitan ihmisiä ottamaan vastaan pelastuksen evankeliumin ristiinnaulitusta Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.
Mutta "kaikki-oppia" en suosittele kenellekään, vaan Herraa Jeesusta.
Usko ToivonenSinä et suosittele "kaikki-oppia" mutta väität suosittelevasi Herraa Jeesusta, JOSSA Paavalin mukaan
Jumala oli ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa.
Sinä et suosittele "kaikki-oppia" mutta väität suosittelevasi Herraa Jeesusta, JOSSA Paavalin mukaan
luotiin KAIKKI, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, KAIKKI on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy KAIKKI voimassa. 18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. 19 Sillä Jumala näki hyväksi, että KAIKKI täyteys hänessä asuisi 20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa KAIKKI, hänen kauttaan KAIKKI sekä maan päällä että taivaissa.
Sinä et suosittele "kaikki-oppia" mutta väität suosittelevasi Herraa Jeesusta, joka ITSE sanoi:
"Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän KAIKKI luokseni"
Sinä et suosittele "kaikki-oppia" mutta väität suosittelevasi Herraa Jeesusta, jota Paavali ylistää Aabrahamin esikuvan kautta seuraavasti:
Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa KAIKKI KANSAT tulevat siunatuiksi."
Sinä et suosittele "kaikki-oppia" mutta väität suosittelevasi Herraa Jeesusta, josta on kirjoitettu:
Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut KAIKKIEN edestä, siis myös KAIKKI ovat kuolleet.
Suo anteeksi, jos minä puolestani suosittelen ainoastaan Herraa Jeesusta Kristusta, josta Raamattu kertoo.
Jatka sinä tuon mielikuvitus-Jeesuksesi parissa. Mutta älä säikähdä, jos jossakin vaiheessa käy ilmi, että hän piilottelee hiilihankoa toogansa alla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustus
Uskon yhteen Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan, kaikkien näkyvien ja näkymättömien Luojaan.
Ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainosyntyiseen Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt,
Jumala Jumalasta, valkeus valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt eikä luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on tehty.
Meidän ihmisten tähden ja meidän pelastuksemme tähden hän astui alas taivaista,
tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta ja tuli ihmiseksi;
meidän edestämme ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana, kärsi ja haudattiin,
nousi kuolleista kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan, astui ylös taivaisiin,
istuu Isän oikealla puolella ja on kunniassa tuleva takaisin tuomitsemaan elävät ja kuolleet ja hänen valtakunnallaan ei ole loppua.
Ja Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka Isästä ja Pojasta lähtee, jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa palvotaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta.
Ja yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon.
Tunnustan yhden kasteen syntien anteeksi antamiseksi, odotan kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.
Joka kaikki valhetta ja eksytystä on, mot.OTE..>>Ja yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon.>>
Kuka teistä pitää raamattua Jumalan tahtona ja hänen ilmoituksenaan, kun siellä on tuo otteessa mainittu kirkko! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OTE..>>Ja yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon.>>
Kuka teistä pitää raamattua Jumalan tahtona ja hänen ilmoituksenaan, kun siellä on tuo otteessa mainittu kirkko!avaan asiaa vielä, tässä on ote wikipediasta.
>>Ilmaisulla katolinen tarkoitetaan yhtä, yhtenäistä ja alkuperäistä Kristuksen ja apostolien perustamaksi ajateltua, universaalia, yksittäisten kirkkokuntien yläpuolella olevaa, ekumeenista Kristuksen kirkkoa. Sana tulee kreikan sanasta katholikein (καθολικην), joka tarkoittaa ”yleistä”.[1]>>
tuon kirkon ylipapiksi on Hebrealaiskirjeessä ihminen Jeesus nostettu ihmisten toimesta.
Ihminen Jeesuksesta tehtiin Jumala tuon tähden!!! Jotta olisi riittävän korkea-arvoinen johtaja Kirkoilla!!!
Hebr. 4 Hebr.
14 Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni (Nikean -Konstanttinopolin v381) tunnustuksesta.
siis aivan humpuukia koko Johanneksen evankeliumi, Joh. irjeet , Hebrealaiskirje ja Ilmestyskirja. Tuo Jeesuken jumaluus on jonkinverran levinnyt koko Uuteen testamenttin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
avaan asiaa vielä, tässä on ote wikipediasta.
>>Ilmaisulla katolinen tarkoitetaan yhtä, yhtenäistä ja alkuperäistä Kristuksen ja apostolien perustamaksi ajateltua, universaalia, yksittäisten kirkkokuntien yläpuolella olevaa, ekumeenista Kristuksen kirkkoa. Sana tulee kreikan sanasta katholikein (καθολικην), joka tarkoittaa ”yleistä”.[1]>>
tuon kirkon ylipapiksi on Hebrealaiskirjeessä ihminen Jeesus nostettu ihmisten toimesta.
Ihminen Jeesuksesta tehtiin Jumala tuon tähden!!! Jotta olisi riittävän korkea-arvoinen johtaja Kirkoilla!!!
Hebr. 4 Hebr.
14 Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni (Nikean -Konstanttinopolin v381) tunnustuksesta.
siis aivan humpuukia koko Johanneksen evankeliumi, Joh. irjeet , Hebrealaiskirje ja Ilmestyskirja. Tuo Jeesuken jumaluus on jonkinverran levinnyt koko Uuteen testamenttin.joten avauskommenttiin viitaten kannaataa miettiä asiaa, että
"MEILLÄ ON PUOLUSTAJA ISÄN TYKÖNÄ,"
Mitäs sanotte? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustus
Uskon yhteen Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan, kaikkien näkyvien ja näkymättömien Luojaan.
Ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainosyntyiseen Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt,
Jumala Jumalasta, valkeus valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt eikä luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on tehty.
Meidän ihmisten tähden ja meidän pelastuksemme tähden hän astui alas taivaista,
tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta ja tuli ihmiseksi;
meidän edestämme ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana, kärsi ja haudattiin,
nousi kuolleista kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan, astui ylös taivaisiin,
istuu Isän oikealla puolella ja on kunniassa tuleva takaisin tuomitsemaan elävät ja kuolleet ja hänen valtakunnallaan ei ole loppua.
Ja Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka Isästä ja Pojasta lähtee, jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa palvotaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta.
Ja yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon.
Tunnustan yhden kasteen syntien anteeksi antamiseksi, odotan kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.
Joka kaikki valhetta ja eksytystä on, mot.ote>>Tunnustan yhden kasteen syntien anteeksi antamiseksi>>
tunnustan lapsikasteen ( kirkollisveron toiminnan rahoittamiseksi)...hööö... Mikähön olisi Jumalan tahto!!!
- Anonyymi
Paavali kertoo (Room. 5) uskon ulkopuolella olevien olevan voimattomia, syntisiä ja Jumalan vihollisia. Ihmiset eivät mahda itselleen mitään; tällaisia he Aadamin lankeemuksen seurauksena ovat.
Niinpä minusta on eriskummallista, että joku tällainen, joka on ollut luonnostaan "voimaton, syntinen ja Jumalan vihollinen", uskoon tultuaan kuvittelee, että Jumala päätti pelastaa hänet mutta jättää pelastamatta monia muita.
Tällaista asennetta on mahdotonta ylläpitää, jollei jossakin sielunsa sopukassa kuvittele, että A) on ratkaisevassa hetkessä itse, ilman Jumalan apua, ratkaissut kohtalonsa "vastaanottamalla Kristuksen", tai B) tunnusta, että Jumala on kaikesta vastuussa ja jättää jostakin tuntemattomasta syystä pelastamatta joitakuita, kenties ihmiskunnan enemmistön.
A) edustaa arminiolaisuutta, B) kalvinismia.
Arminiolaiset pitävät Jumalaa rakastavana mutta kykenemättömänä "kävelemään ihmisen tahdon yli"; heidän Jumalansa ei ts. ole kaikkivaltias tai sitten Hän on vain tohelo; Hän ei kykene houkuttelemaan ihmistä pelastukseen sisälle "pakottamatta".
Kalvinistien Jumala on absoluuttisen kaikkivaltias, mutta sairastaa piilevää psykopaattista sadismia; Hänen "kunniansa" jostakin syystä kärsi, jollei Hän pelasta kaikkia.- Anonyymi
ketkä suomalasiet ovat Kalvinisteja?
17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."
20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra."
( 1 Kor. 1)Saviseutulainen kirjoitti:

( 1 Kor. 1)1 Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.
2 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
3 Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,
4 ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,
5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.
6 Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,
7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,
8 sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet -
9 vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat."
10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.
11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
16 Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.
( 1 Kor. 2)
- Anonyymi
Raamatussa on yli 30 00 jaetta, joissa yhdessäkään EI sanota, että Jumala EI kykene toteuttamaan tahtoaan, EIKÄ yhdessäkään, että Hän EI tahdo ihmisten PELASTUMISTA.
Sen sijaan Raamatussa KYLLÄ sanotaan seuraavaa:
Jes 14:24 ”Herra Sebaot on vannonut sanoen: Totisesti, mitä minä olen ajatellut, se tapahtuu, mitä minä olen päättänyt, se toteutuu”
Jes 46:10-11 ”… kaiken, mitä tahdon, minä teen. …Minkä olen puhunut, sen minä myös toteutan; mitä olen aivoitellut, sen minä myös teen.”
1 Tim 2:4 joka [Jumala] tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden.
2 Piet 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Jos joku haluaa elää Jumalan TAHDON mukaan, hän ei totisesti julista, että kaikki EIVÄT pelastu."ettei yksikään, joka häneen uskoo - USKOO - hukkuisi, vaan hänellä olisi - OLISI - iankaikkinen elämä."
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
( Joh. 3)
"sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan"
1 Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
5 Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.
6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
7 tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."
( Room. 10)
"Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat - PELASTUISIVAT - ja tulisivat - TULISIVAT - tuntemaan totuuden."
1 Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta,
2 kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.
3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
6 joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,
7 ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu - minä puhun totta, en valhettele - pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.
( 1 Tim. 2)>>2 Piet 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.<<
Ja tässä koko 2 Piet. 3.luku:
1 Tämä on jo toinen kirje, jonka minä kirjoitan teille, rakkaani, ja näissä molemmissa minä muistuttamalla herätän teidän puhdasta mieltänne,
2 että muistaisitte niitä sanoja, joita pyhät profeetat ennen ovat puhuneet, ja Herran ja Vapahtajan käskyä, jonka te apostoleiltanne olette saaneet.
3 Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
4 ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
6 ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.
8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä."
9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
10 Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.
11 Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa,
12 teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!
13 Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.
14 Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;
15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,
18 ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.
( 2 Piet. 3)- Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
"ettei yksikään, joka häneen uskoo - USKOO - hukkuisi, vaan hänellä olisi - OLISI - iankaikkinen elämä."
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
( Joh. 3)
"sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan"
1 Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
5 Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.
6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
7 tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."
( Room. 10)
"Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat - PELASTUISIVAT - ja tulisivat - TULISIVAT - tuntemaan totuuden."
1 Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta,
2 kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.
3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
6 joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,
7 ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu - minä puhun totta, en valhettele - pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.
( 1 Tim. 2)Mitäpä jos et esiintyisi kieliteteilijänä, kun teet itsestäsi vain täydellisen aasin?
"Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat - PELASTUISIVAT - ja tulisivat - TULISIVAT - tuntemaan totuuden."
Koineekreikassa ei ole, Oi Suuri Käännöstieteilijä, konditionaalia. Siksipä
"joka [Jumala] tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden"
on paljon parempi suomennos, vaikka sinunlaisesi moukka eivät tätä TAJUAISIKAAN (tämäkin konditionaali tosin taitaa olla turha).
Kuningas Jaakon käännöksessä tämä kohta kuuuluu:
"Who will have all men to be saved, and to come unto the knowledge of the truth.
Eikä ainoassakaan englanninkielisessä käännöksessä esiinny konditionaalia.
https://biblehub.com/1_timothy/2-4.htm - Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
>>2 Piet 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.<<
Ja tässä koko 2 Piet. 3.luku:
1 Tämä on jo toinen kirje, jonka minä kirjoitan teille, rakkaani, ja näissä molemmissa minä muistuttamalla herätän teidän puhdasta mieltänne,
2 että muistaisitte niitä sanoja, joita pyhät profeetat ennen ovat puhuneet, ja Herran ja Vapahtajan käskyä, jonka te apostoleiltanne olette saaneet.
3 Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
4 ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
6 ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.
8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä."
9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
10 Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.
11 Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa,
12 teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!
13 Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.
14 Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;
15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,
18 ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.
( 2 Piet. 3)Sinä olet kyllä syvällinen pohdiskelija, saviseutulainen. Sinä, tuota, osaat kopioida tekstejä Raamatusta ja vieläpä liimata noita kopioimiasi tekstejä tällaiseen laatikkoon tällaisessa ketjussa.
Se antaa sinusta kyllä hirmu syvällisen vaikutelman. Hyvä, saviseutulainen!

( 2 Piet. 3)Luovutan. Minä en mistään muusta puhukaan kuin Kristuksesta, ja sinä täydellisessä sokeudessasi et tajua edes tätä. Tuntuu siltä kuin sinä ja aatetoverisi Usko Toivonen olisitte ikään kuin jonkin henkivallan lumoissa. Ei tässä ole kerrassaan mitään järkeä.
Tämän vielä sanon: kukaan Paavalin sanomaan sitoutunut kristitty ei ole koskaan väittänyt, etteikö Jumala nimenomaan pelasta ihmisiä ainoastaan ja vain lahjoittamalle heille uskon Jeesukseen. Ensiksi Hän sovitti koko maailman itsensä kanssa Kristuksessa, ja sitten Hän lähetti Pyhän Hengen tekemään ihmiset tästä sovituksesta tietoisiksi. Ja Paavalin ja jopa Pietarin mukaan Jumala tahtoo synnyttää tämän pelastavan uskon KAIKKIEN sydämeen.
1 Tim 2:4 joka [Jumala] tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden.
2 Piet 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Paavali toteaa roomalaiskirjeen 11. luvun lopuksi, että Jumala on määrännyt KAIKKI tottelemattomuuteen, jotta Hän KAIKKIA armahtaisi.
Ja toisaalla, että kerran on JOKAINEN polvi notkistuva ja JOKAINEN kieli tunnustava Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. Ja sitten ja vasta sitten tulee loppu.
Täytyy tunnustaa, että sanakiistojen kipeys on saanut minut viihtymäään tällä väittelemässä kanssanne jo kuukausitolkulla. Jospa pääsisin tästä irti; tämähän on aivan turhaa, kun te olette ikään kuin hypnotisoituja, täysin kykenemättömiä edes alkeelliseen rehellisyyteen, täydellisen SOKEITA. Henkilöön meneviä loukkauksia pyydän ties monennenko kerran anteeksi sinulta ja Usko Toivoselta.
Toivottavasti valkeus loistaa teidänkin risukasaan jonakin päivänä (loistihan se minunkin risukasaani), jotta te lakkaisitte tuon saastan levittämisen näillä foorumeilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luovutan. Minä en mistään muusta puhukaan kuin Kristuksesta, ja sinä täydellisessä sokeudessasi et tajua edes tätä. Tuntuu siltä kuin sinä ja aatetoverisi Usko Toivonen olisitte ikään kuin jonkin henkivallan lumoissa. Ei tässä ole kerrassaan mitään järkeä.
Tämän vielä sanon: kukaan Paavalin sanomaan sitoutunut kristitty ei ole koskaan väittänyt, etteikö Jumala nimenomaan pelasta ihmisiä ainoastaan ja vain lahjoittamalle heille uskon Jeesukseen. Ensiksi Hän sovitti koko maailman itsensä kanssa Kristuksessa, ja sitten Hän lähetti Pyhän Hengen tekemään ihmiset tästä sovituksesta tietoisiksi. Ja Paavalin ja jopa Pietarin mukaan Jumala tahtoo synnyttää tämän pelastavan uskon KAIKKIEN sydämeen.
1 Tim 2:4 joka [Jumala] tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden.
2 Piet 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Paavali toteaa roomalaiskirjeen 11. luvun lopuksi, että Jumala on määrännyt KAIKKI tottelemattomuuteen, jotta Hän KAIKKIA armahtaisi.
Ja toisaalla, että kerran on JOKAINEN polvi notkistuva ja JOKAINEN kieli tunnustava Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. Ja sitten ja vasta sitten tulee loppu.
Täytyy tunnustaa, että sanakiistojen kipeys on saanut minut viihtymäään tällä väittelemässä kanssanne jo kuukausitolkulla. Jospa pääsisin tästä irti; tämähän on aivan turhaa, kun te olette ikään kuin hypnotisoituja, täysin kykenemättömiä edes alkeelliseen rehellisyyteen, täydellisen SOKEITA. Henkilöön meneviä loukkauksia pyydän ties monennenko kerran anteeksi sinulta ja Usko Toivoselta.
Toivottavasti valkeus loistaa teidänkin risukasaan jonakin päivänä (loistihan se minunkin risukasaani), jotta te lakkaisitte tuon saastan levittämisen näillä foorumeilla.Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
( Joh. 14:23)
14 Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä,
15 josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä,
16 että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta
17 ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne,
18 niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on,
19 ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.
( Ef. 3)
s-seutulainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
( Joh. 14:23)
14 Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä,
15 josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä,
16 että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta
17 ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne,
18 niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on,
19 ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.
( Ef. 3)
s-seutulainenSiinä EI lue "-- niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa RAJOITTAA sitä, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia RAJOITTAMAAN Kristuksen rakkautta, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että te ETTE tulisi täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä."
- Anonyymi
USKO TOIVOSELLE:
Sinä et suosittele "kaikki-oppia" mutta väität suosittelevasi Herraa Jeesusta - JOSSA Paavalin mukaan
Jumala oli ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa.
Sinä et suosittele "kaikki-oppia" mutta väität suosittelevasi Herraa Jeesusta - JOSSA Paavalin mukaan
luotiin KAIKKI, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, KAIKKI on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy KAIKKI voimassa. 18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. 19 Sillä Jumala näki hyväksi, että KAIKKI täyteys hänessä asuisi 20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa KAIKKI, hänen kauttaan KAIKKI sekä maan päällä että taivaissa.
Sinä et suosittele "kaikki-oppia" mutta väität suosittelevasi Herraa Jeesusta - joka ITSE sanoi:
"Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän KAIKKI luokseni"
Sinä et suosittele "kaikki-oppia" mutta väität suosittelevasi Herraa Jeesusta - jota Paavali ylistää Aabrahamin esikuvan kautta seuraavasti:
Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa KAIKKI KANSAT tulevat siunatuiksi."
Sinä et suosittele "kaikki-oppia" mutta väität suosittelevasi Herraa Jeesusta - josta on kirjoitettu:
Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut KAIKKIEN edestä, siis myös KAIKKI ovat kuolleet.
Suo anteeksi, jos minä puolestani suosittelen Herraa Jeesusta Kristusta, josta Raamattu kertoo.
Jatka sinä tuon mielikuvitus-Jeesuksesi parissa. Mutta älä säikähdä, jos jossakin vaiheessa käy ilmi, että hän piilottelee hiilihankoa toogansa alla.- Anonyymi
Joka julistaa Herraa Jeesusta Kristusta, ei korota kaikki-sanaa kirjoittamalla sitä jatkuvasti suurilla kirjaimilla.
Onki siis sydämesi suurin aarre "kaikki", vai onko Jeesus suurempi?
Kaikki-pelastuu oppi antaa väärän kuvan pelastuksesta, Raamattu ei julista kyseistä oppia, vaan että uskomalla Jeesukseen Kristukseen pelastuu.
Se lupaus on kaikille, jotka uskovat.
25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"
( Joh 11)
Miksi siis kirjoitat kaikki-opistasi, kirjoittasit mieluummin pelastuksen evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, Jeesuksen nimessä. Sana rististä, se on Jumalan voima ja vaikuttaa uskoa Jeesukseen Kristukseen.
Niinhän apostolitkin ja Jeesuksen pyhät tekivät/tekevät:
20 Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
21 Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
( Apt 11)
Ymmärrätkö, että ei ole muuta nimeä ihmisille annettu, siis nimeä, jossa ihmisen pitäisi pelastuman, kuin Jeesus Kristus.

Usko ToivonenLuovutan. Minä en mistään muusta puhukaan kuin Kristuksesta, ja sinä täydellisessä sokeudessasi et tajua edes tätä. Tuntuu siltä kuin sinä ja aatetoverisi saviseutulainen olisitte ikään kuin jonkin henkivallan lumoissa. Ei tässä ole kerrassaan mitään järkeä.
Tämän vielä sanon: kukaan Paavalin sanomaan sitoutunut kristitty ei ole koskaan väittänyt, etteikö Jumala nimenomaan pelasta ihmisiä ainoastaan ja vain lahjoittamalle heille uskon Jeesukseen. Ensiksi Hän sovitti koko maailman itsensä kanssa Kristuksessa, ja sitten Hän lähetti Pyhän Hengen tekemään ihmiset tästä sovituksesta tietoisiksi. Ja Paavalin ja jopa Pietarin mukaan Jumala tahtoo synnyttää tämän pelastavan uskon KAIKKIEN sydämeen.
1 Tim 2:4 joka [Jumala] tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden.
2 Piet 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Paavali toteaa roomalaiskirjeen 11. luvun lopuksi, että Jumala on määrännyt KAIKKI tottelemattomuuteen, jotta Hän KAIKKIA armahtaisi.
Ja toisaaalla, että kerran on JOKAINEN polvi notkistuva ja JOKAINEN kieli tunnustava Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. Ja sitten ja vasta sitten tulee loppu.
Täytyy tunnustaa, että sanakiistojen kipeys on saanut minut viihtymäään tällä väittelemässä kanssanne jo kuukausitolkulla. Jospa pääsisin tästä irti; tämähän on aivan turhaa, kun te olette ikään kuin hypnotisoituja, täysin kykenemättömiä edes alkeelliseen rehellisyyteen, täydellisen SOKEITA. Henkilöön meneviä loukkauksia pyydän ties monennenko kerran anteeksi sinulta ja saviseutulaiselta.
Toivottavasti valkeus loistaa teidänkin risukasaan jonakin päivänä (loistihan se minunkin risukasaani), jotta te lakkaisitte tuon saastan levittämisen näillä foorumeilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luovutan. Minä en mistään muusta puhukaan kuin Kristuksesta, ja sinä täydellisessä sokeudessasi et tajua edes tätä. Tuntuu siltä kuin sinä ja aatetoverisi saviseutulainen olisitte ikään kuin jonkin henkivallan lumoissa. Ei tässä ole kerrassaan mitään järkeä.
Tämän vielä sanon: kukaan Paavalin sanomaan sitoutunut kristitty ei ole koskaan väittänyt, etteikö Jumala nimenomaan pelasta ihmisiä ainoastaan ja vain lahjoittamalle heille uskon Jeesukseen. Ensiksi Hän sovitti koko maailman itsensä kanssa Kristuksessa, ja sitten Hän lähetti Pyhän Hengen tekemään ihmiset tästä sovituksesta tietoisiksi. Ja Paavalin ja jopa Pietarin mukaan Jumala tahtoo synnyttää tämän pelastavan uskon KAIKKIEN sydämeen.
1 Tim 2:4 joka [Jumala] tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat ja tulevat tuntemaan totuuden.
2 Piet 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Paavali toteaa roomalaiskirjeen 11. luvun lopuksi, että Jumala on määrännyt KAIKKI tottelemattomuuteen, jotta Hän KAIKKIA armahtaisi.
Ja toisaaalla, että kerran on JOKAINEN polvi notkistuva ja JOKAINEN kieli tunnustava Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. Ja sitten ja vasta sitten tulee loppu.
Täytyy tunnustaa, että sanakiistojen kipeys on saanut minut viihtymäään tällä väittelemässä kanssanne jo kuukausitolkulla. Jospa pääsisin tästä irti; tämähän on aivan turhaa, kun te olette ikään kuin hypnotisoituja, täysin kykenemättömiä edes alkeelliseen rehellisyyteen, täydellisen SOKEITA. Henkilöön meneviä loukkauksia pyydän ties monennenko kerran anteeksi sinulta ja saviseutulaiselta.
Toivottavasti valkeus loistaa teidänkin risukasaan jonakin päivänä (loistihan se minunkin risukasaani), jotta te lakkaisitte tuon saastan levittämisen näillä foorumeilla.Ei, kirjoitat opistasi käsin, oppi edellä.
Kun kirjoitat, ettet muusta kirjoitakaan, kuin Kristuksesta, niin sekään ei pidä paikkaansa, kirjoitat opistasi ja se näkyy kirjoituksissasi.
Samoinhan väittävät laki-evankeliumia julistavat, jos heille muistuttaa evankeliumista, niin vastauksena tulee juuri tuo sama, kuin sinultakin tuli " mehän juuri kirjoitammekin ristiinnaulitusta Jeesuksesta Kristuksesta, vaikka heidän kirjoituksistaan käy ilmi ettei niin ole.
Opit vetävät harharaiteille Raamatun ilmoituksesta, kuten olemme nähneet. Raamatun ilmoitus valjastetaan oppien alaisuuteen, eikä niin kuin tulisi olla, kirkastamaan ristiinnaulittua Herraa Jeesusta Kristusta, julistamalla Sanaa rististä Jeesuksen nimessä.
Se on Jumalan tahto ja Hän antaa Jeesukseen uskoville sovituksen viran, jotta evankeliumi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta tulisi juistetuksi kaikille.
1 Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu,
2 vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.
3 Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
5 Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
( 2Kor 4)
Sovituksen viran Jumalalta saaneet kehoittavat ja pyytävät:
18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
(2Kor 5:18-21; 2Kor 6:1-2)
Jumala kutsuu ihmisiä kääntymykseen pelastuksen evankeliumin Herrasta Jeesukesta Kristuksesta kautta ja Sanan rististä julistuksen kautta osa ihmisistä kääntyy sydämestään ja ottaa vastaan julistetun sanan.
Se päivä on heille pelastuksen päivä, otollinen aika.
"Joka elää ja uskoo Jeesukseen". ( Joh 11:25-26)
Ja heidät on kyetty tunnistamaan heti alkuseurakunnan alusta alkaen.
13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
..
20 Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika.
21 Ja kaikki, jotka kuulivat, hämmästyivät ja sanoivat: "Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa tuhosi ne, jotka tätä nimeä avuksi huutavat? Ja eikö hän ole tullut tänne viedäksensä ne vangittuina ylipappien käsiin?"
( Apt 9)
Tämä päiväkin on heille, jotka elävät ja tänään kääntyvät pelastuksen evankeliumissa olevan Jumalan voiman vuoksi Herran puoleen, pelastuksen päivä, juuri tänäänkin on otollinen aika, pelastuksen päivä.
Usko Toivonen
- Anonyymi
Evankeliumin ydin on ymmärtää ja uskoa,
että Jeesus on luotu ja on ihminen ja on syntynyt äidistään ihminen Mariasta Jumalan sanomasta sanasta (Jes. 55:11) yliluonnollisen sikiämisen ja raskauden kautta, Jeesus kristus on kuollut ristillä ja Jumala (vanhan ja uuden liiton jumala) oli ihminen Jeesuksessa ja tuo Jumala on sovittanut maailman synnit itsensä kanssa ( 2 Kor. 5:19-20, 6:1 ) , niin että saamme omat syntimme anteeksi antamalla sovittaa itsemme (syntiemme anteeksisaamiseksi) Jumalan kanssa upotusvesikasteella (Apt. 2:36-41) , olemme myös upotusvesikasteella kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut ja me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita kasteessa yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös hänen kanssaan yhtäläisessä ylösnousemuksessa (Room. 6:3-17) ja olemme saaneet pelastuksen Jumalalta uudestisyntyen upotuskastevedestä ja hengestä (Tiit. 3: 3-8) uskomalla Jeesukseen ja evankeliumin sanaan sen ALKUPERÄISESSÄ muodossaan (1 Tim. 2: 3-7) (sotkematta evankeliumia seuraavilla jumalilla: Kristus on Sana-jumala, raamattu-sana-paperilla-jumala, Sana-Poika-Jeesus-Kristus ja Pyhä Henki).
Tuon kaiken kautta olemme Jumalan lapsia (Joh. 1: 12-13) ja uusia luomuksia ( 2 Kor. 5:17) ja olemme Jeesuksen kristuksen päällemme pukeneet (Gal. 3:27) . Olemme pyhiä ja vanhurskautettuja.
Meidän tulee uskoa siihen, että Jumala on tunnustanut poikansa aikuisena upotusvesikasteella (Matt. 3:17) ja että Jumala on herättänyt poikansa kuolleista ja että Hän on ottanut ihminen-Jeesuksen ylös taivaaseen ja että Hän on istuttanut ihminen-Jeesuksen oikealle puolelleen, jos mielimme pelastua.
Jumala (vanhan ja uuden liiton jumala) on luonut kaiken, mitä on olemassa, ja on tuomitseva eläviä ja kuolleita poikansa Jeesuksen kautta, jonka on herättänyt ylös kuolleista ja korottanut sen jälkeen kaikkien luotujen herraksi. (Apt 17.22-31; 2:12-38) Jeesuksen kristuksen ruumiin ja veren uhri kelpaa Jumalalle sovitukseksi synneistämme ja iankaikkiseksi lunastukseksi sieluistamme, koska Jeesus ei tehnyt koskaan syntiä, vaikka oli ihmisenä kaikessa kiusattu niin kuin mekin. (1Piet 2:22; 3:18; Hebr 2:9-18; 4:15; 5:4-11; 7:26-28) Tämä on evankeliumin ydin ja tärkein sanoma, jonka uskomisen ja vastaan ottamisen kautta pelastutaan.
Sen lisäksi tuli saarnata mielenmuutosta ja kääntymistä pois pahoista teoista Jumalan tykö kunkin omien syntien anteeksisaamiseksi. Tämän kaiken todistamiseen pyhä henki opetuslapsia alussa johdatti. (Apt 26:15-18; 3:19-26; Luuk 24:44-51)26 Kuudentena kuukautena sen jälkeen Jumala lähetti enkeli Gabrielin Galilean kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret,
27 neitsyen tykö, joka oli kihlattu Joosef nimiselle miehelle Daavidin suvusta; ja neitsyen nimi oli Maria.
28 Ja tullessaan sisälle hänen tykönsä enkeli sanoi: "Terve, armoitettu! Herra olkoon sinun kanssasi."
29 Mutta hän hämmästyi suuresti siitä puheesta ja mietti, mitä tämä tervehdys mahtoi tarkoittaa.
30 Niin enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä.
31 Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus.
32 Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen,
33 ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."
34 Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?"
35 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
36 Ja katso, sinun sukulaisesi Elisabet, hänkin kantaa kohdussaan poikaa vanhalla iällään, ja tämä on kuudes kuukausi hänellä, jota sanottiin hedelmättömäksi;
37 sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta." 1:38 Silloin Maria sanoi: "Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan." Ja enkeli lähti hänen tyköänsä.
39 Niinä päivinä Maria nousi ja kulki kiiruusti vuorimaahan erääseen Juudan kaupunkiin
40 ja meni Sakariaan kotiin ja tervehti Elisabetia.
41 Ja kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussansa; ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä.
42 Ja hän puhkesi puhumaan suurella äänellä ja sanoi: "Siunattu sinä vaimojen joukossa, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!
43 Ja kuinka minulle tapahtuu tämä, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni?
44 Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani.
45 Ja autuas se, joka uskoi, sillä se sana on täyttyvä, mikä hänelle on tullut Herralta!"
46 Ja Maria sanoi: "Minun sieluni suuresti ylistää Herraa,
47 ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani;
48 sillä hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen. Katso, tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi.
49 Sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria, ja hänen nimensä on pyhä,
50 ja hänen laupeutensa pysyy polvesta polveen niille, jotka häntä pelkäävät.
51 Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan; hän on hajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään.
52 Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset.
53 Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois.
54 Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin, muistaaksensa laupeuttaan
55 Aabrahamia ja hänen siementänsä kohtaan iankaikkisesti, niinkuin hän onå meidän isillemme puhunut."
56 Ja Maria oli hänen tykönänsä noin kolme kuukautta ja palasi jälleen kotiinsa.
( Luuk. 1)- Anonyymi
Saviseutulainen kirjoitti:
26 Kuudentena kuukautena sen jälkeen Jumala lähetti enkeli Gabrielin Galilean kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret,

( Luuk. 1)kaikki tapahtuu Jumalan sanoman sanan kautta Jes. 55:11.
saviseutulaiselta kommentissa puuttuu Luuk. 1 jae 20 "sana"
Evankeliumin ydintä on ymmärtää ja uskoa,
että Jeesus on luotu ja on ihminen ja on syntynyt äidistään ihminen Mariasta Jumalan sanomasta sanasta (Jes. 55:11) (enkeli ilmoitti ”sanan” ja tapahtui ”sanan” mukaan, Luuk. 1: 20 ja 38), Jeesus syntyi yliluonnollisen sikiämisen ja raskauden kautta, Jumala (vanhan ja uuden liiton Jumala) teki voimallisia tekoja maan päällä Jeesuksen kautta Apt. 2:22,
- Anonyymi
Taas yksi ketju joka ilmeisesti tahallaan pilattu mielipuolisella päsmäyksellä kirjojen sivuja ja jota ei enään tarvitse lukea .
Siirrytäänpä muihin (keskustelu) ketjuihin - Anonyymi
Totuuden evankeliumia vähäsen palstallemme.
Ensin totuuden periaatteista kaikikole palstalaisille.
1. Joh. 1:6
Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
1. Joh. 2:21
En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta.
3. Joh. 1:8
Me olemme siis velvolliset ottamaan semmoisia vastaan, auttaaksemme yhdessä totuutta eteenpäin.
Ja sitten Evankeliumin ydintä on ymmärtää ja uskoa,
että Jeesus on luotu ja on ihminen ja on syntynyt äidistään ihminen Mariasta Jumalan sanomasta sanasta (Jes. 55:11) yliluonnollisen sikiämisen ja raskauden kautta, Jeesus kristus on kuollut ristillä ja Jumala (vanhan ja uuden liiton jumala) oli ihminen Jeesuksessa ja tuo Jumala on sovittanut maailman synnit itsensä kanssa ( 2 Kor. 5:19-20, 6:1 ) , niin että saamme omat syntimme anteeksi antamalla sovittaa itsemme (syntiemme anteeksisaamiseksi) Jumalan kanssa upotusvesikasteella (Apt. 2:36-41) , olemme myös upotusvesikasteella kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut ja me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita kasteessa yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös hänen kanssaan yhtäläisessä ylösnousemuksessa (Room. 6:3-17) ja olemme saaneet pelastuksen Jumalalta uudestisyntyen upotuskastevedestä ja hengestä (Tiit. 3: 3-8) uskomalla Jeesukseen ja evankeliumin sanaan sen ALKUPERÄISESSÄ muodossaan (1 Tim. 2: 3-7) (sotkematta evankeliumia seuraavilla jumalilla: Kristus on Sana-jumala, raamattu-sana-paperilla-jumala, Sana-Poika-Jeesus-Kristus ja Pyhä Henki). Tuon kaiken kautta olemme Jumalan lapsia (Joh. 1: 12-13) ja uusia luomuksia ( 2 Kor. 5:17) ja olemme Jeesuksen kristuksen päällemme pukeneet (Gal. 3:27) . Olemme pyhiä ja vanhurskautettuja.
Meidän tulee uskoa siihen, että Jumala on tunnustanut poikansa aikuisena ihmisenä upotusvesikasteen jälkeen (Matt. 3:17) ja että Jumala on herättänyt poikansa ylös kuolleista ja että Hän on ottanut ihminen-Jeesuksen ylös taivaaseen ja että Hän on istuttanut ihminen-Jeesuksen oikealle puolelleen, jos mielimme pelastua.
Jumala (vanhan ja uuden liiton jumala) on luonut kaiken, mitä on olemassa, ja on tuomitseva eläviä ja kuolleita poikansa Jeesuksen kautta, jonka on herättänyt ylös kuolleista ja korottanut sen jälkeen kaikkien luotujen herraksi. (Apt 17.22-31; 2:12-38) Jeesuksen kristuksen ruumiin ja veren uhri kelpaa Jumalalle sovitukseksi synneistämme ja iankaikkiseksi lunastukseksi sieluistamme, koska Jeesus ei tehnyt koskaan syntiä, vaikka oli ihmisenä kaikessa kiusattu niin kuin mekin. (1Piet 2:22; 3:18; Hebr 2:9-18; 4:15; 5:4-11; 7:26-28) Tämä on evankeliumin ydin ja tärkein sanoma, jonka uskomisen ja vastaan ottamisen kautta pelastutaan.
Sen lisäksi tuli saarnata mielenmuutosta ja kääntymistä pois pahoista teoista Jumalan tykö kunkin omien syntien anteeksisaamiseksi. Tämän kaiken todistamiseen pyhä henki opetuslapsia alussa johdatti. (Apt 26:15-18; 3:19-26; Luuk 24:44-51) - Anonyymi
MEILLÄ ON PUOLUSTAJA ISÄN TYKÖNÄ, JEESUS KRISTUS, JOKA ON VANHURSKAS
Meillä on kaikilla Kristin uskolaisilla puolusta,ei SINUN KERTOMANA VAAN !
Olet sellainen,millä ei ole Rakkautta vaan tuomioita ja pahaa Krsitin uskolaisille.
Olet outo lahkolainen ja vituttaa lukea sanojasi,miten tyhmä olet.(Lahko).
Sinulla savikakka ei ole mitään kerrottavaa RAKKAUDESTA?
VAI ONKO?
E n usko,olet eksynyt! - Anonyymi
MEILLÄ ON PUOLUSTAJA ISÄN TYKÖNÄ, JEESUS KRISTUS, JOKA ON VANHURSKAS
Niin,kai se 1800-luvun lahkollakin,amerikan ?
Kovin toivon samaa,koska amerikka 1800-luvulla oli mitä oli.
Silmän kääntäjiä,käärmeen pyörittäjiä sirkuksessa ja petollista aikaa oli runsaasti.
Moni 1800-luvun amerikan lahkoita on tehnyt paljon vääryyttä jäseniään kohtaan.
Sen voi luke tai nähdä tv.
Sen takia,en usko amerikan uusi lahkoihin.
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758