Vihreiden luonnonsuojeluhanke

Näen ohisalon yläviistoon, luomien alle lukkiutuneen katseen,
suusta tulee pelkkää vihaa ja kostoa. Naama ei liiku, eikä se ole edes tarkoitus.

Se nainen sai vihdoin bemun

vastaamo piilottaa synkät salaisuudet
ja pilleriralli jatkuu

pecca kumartuu ja koskettaa kevyen pehmeästi, hutisalon käsivartta ja
sanoo hiljaisella äänellä, ”mä hoidan tän, ne ei uskalla mulle mitään. Virkamiehet, kuten ennenkin! - pecca huusi sivulleen lyhyen komennon.
Pecca, tuo sulavaliikkeinen antiJamesBond - katoaa käsintehty mittatilauspuku suhisten Helsingin yöhön. Antisankari oli todella opetellut roolinsa ja siinä pysyi kysymättä enää edes itseltään ketä se milloinkin hyödytti. Ura eteni, tilaisuuksia tuli, Jopa ne rikollisimmat. Niin, kyllä hän tiesi jo tehdessä, että ne hyödyttivät kaikkia osapuolia. Valhe sitoo, rikollisuus sitoo. Eikä niihin kahleisiin muuta tarvittu, Ei hän ollut vanki, ei edes tuntenut olevansa vanki. Hän tunsi ennemminkin ylemmyyttä, yhteenkuuluvuutta joukkoon, joka hyötyi tunteettomuudesta. Ei tarvinnut ajatella, vain toteuttaa tutuksi tulleita kiemuroita. Hän tunsi ne rakenteet kuin omat taskunsa. Bisnes as usual, rahaa tuli, virka jatkui, yhteinen petos oli kuin kolikko taskussa.

Ryhmä ihmisiä tulee porttikongista ja siirtyy Jugend talon kellariin. Valot syttyvät, varjot liikkuvat suljettujen sälekaihtimien takana. Peiteltyjen ikkunoiden takana käy kiivas liikehdintä. Pihalla komeili saksalaisia katumaastureita, niiden omistajat olivat vihdoin saaneet sellaisen auton, jota olivat aina, jo lapsesta asti haaveilleet. Isäkin oli kuulemma tyytyväinen, työsuhde-etuun. Lapsi pärjäsi. Oli sentään isompi auto kuin naapurilla.

Nyt ne ei voi mulle enää mitään, mulla on iso auto, nimetön virkamies lohdutti itseään. Hän tiesi, tai oikeastaan muisti vielä hämärästi, mitä oikea ja väärä tarkoitti. Tosin se muisto alkoi häilyä jo vuosia sitten, kunnes hän vaan eräänä päivänä antoi periksi. Ote irtosi oikean kaiteelta. Tänään, käskyn tullessa, hän huomasi, ettei sillä ollut enää edes väliä. Hän oli tottunut istuutumaan pehmeälle bemun penkille, ja kiirehtimään sillä työsuhde edulla milloin minnekin hänet hälytettiin työtehtäviin, vuorokauden ajasta piittamatta. Hän ei voinut enää kuvitellakaan ajavansa milään vähemmällä. Auto ja yhteisö. Hän oli tehnyt valintansa.

Kyllä hän alkuun, vuosikymmen sitten tunsi olleensa kuin pikkupoika pahanteossa, jos mä vaan vähän, ehkä vähän aikaa, hän ajatteli. Ajatus pahanteosta tuntui pahalta ja toisaalta virkistävältä, Kuin olisi vihdoin saanut kapinoida vanhempien sääntöjä vastaan. Uutiskanavien jokapäiväiset maailmanloppua maalaavat skenaariot, alkoivat kuitenkin toteuttaa itse itseään, tai sitten yhteiskunta todella luhistui. Hän ilmeisesti tajusi, ettei tällaista tilaisuutta enää tulisi, ja hän päätti sulkea omantuntonsa. Bemun tuoksu houkutteli, ja palkalla sai kuitenkin maksettua vaimonkin arvostaman velkapalatsin. Raha oli ollut kaiken ydin. Pikavipit painoivat päälle, joten vaakakuppi heilahti omalla painollaan. Nimettömän virkamiehen oli helppoa siirtyä toteuttamaan käskyjä. Tottelemaan kyselemättä, jos mä vaan vähän aikaa periaatteella.
Kunnes omantunnon tielle kasaantui ensin pieniä hiekkakasoja, ihankuin joku olisi jarruttanut tassuillaan.

Totuus tuli kuitenkin paikalle ja hän oli itse ollut luomassa sitä. Maanpäällistä helvettiä itselleen ja muille. Nimetön virkamies voi pahoin ainakin viikon, ja sitten alkoi hidas herääminen. Päivä päivältä, hän näki oman osansa, omien käsiensä jäljen toisten ihmisten elämässä. Herääminen jatkuu edelleen.

Meillä ei tuota ongelmaa ole. somput ja maahantunkeutuneet asutetaan keskusta alueiden uusiin asuntoihin, Vantaalla jopa rivitaloihin.

Malmin nykyiselle lentokentälle on tarkoitus rakentaa vastaavaa.

Aika paljonhan on Helsingin ainutlaatuista keskuspuistoa nakerrettu vihreän varapormestarin toimesta. Pala parkkipaikaksi, pala grynderille, pala tieksi, pala betonin alle. Aika monta hehtaaria on sitä viimeisen 5 vuoden aikana hävinnyt.