feministinen YLE

Tänään ja eilen on uutisoitu mm:
- liikennemäärät vähenevät coronan vuoksi, onnettomuudet silti samalla tasolla kuin ennen koronaa. Syynä on nuoret miehet, jotka eivät osaa ajaa
- coronarikkureita on havaittu, suurin osa keski-ikäisiä miehiä. (jos tosin määrätlään muutamia kymmeniä eli mitätön määär, mutta silti...)
- (terveellistä ja maailmaan parantavaa) kasvisruokaa pitäisi lisätä julkisissa ravintoloissa, sanovat kaikki muut paitsi miehet. Kasvisuoan suosiota pitäisi lisätä aloittamalla asennekasvatus nimenomaan nuorista miehistä

Pieniä uutisia siellä täällä, yksi kerrallaan luettuna voi kuulostaa mitättömältä. Mutta kokonaisuutena ajatellan tällainen uutisointi herättää vähän epäilyksiä : olikos siis sukupuoleen perustuva stereotypiointi hyvä vai huono? Onko varma että sukupuoli on näissä uutisissa se joka aiehuttaa syy-yhteyttä, vai voisiko juurisyynä olla jokin muu? Koulutus, ikä, asuinpaikka, siviilisääty..??

Jos feminismi tähtää näiden sukupuolistereotypioiden poistamiseen, on sille tarvetta. Siis : _JOS_
3321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Feminismin suhtautuminen sukupuoleen perustuviin stereotypioihin on opportunistinen. Suhtautuminen vaihtelee sen mukaan, edistävätkö käsiteltävänä olevat stereotypiat naisten asemaa suhteessa miehiin vai eivät. Jos stereotypia halventaa miehiä ja/tai mielistelee naisia, sitä käytetään mielellään, mutta jos stereotypia on naisille epäedullinen, sukupuoliin perustuvista stereotypioista vaaditaan päästä eroon.

Äänestä
  • Lässyn-lässyn.

    Äänestä

  • Sama pätee suhtautumisessa sukupuoleen perustuviin kiintiöihin. Kun on kyseessä miesvaltainen ala, vaaditaan kiintiöitä, mutta kun naisilla on enemmistö, kiintiöitä vastustetaan hakijoiden yhdenvertaiseen kohteluun vedoten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tänään ja eilen on uutisoitu mm:
- liikennemäärät vähenevät coronan vuoksi, onnettomuudet silti samalla tasolla kuin ennen koronaa. Syynä on nuoret miehet, jotka eivät osaa ajaa
- coronarikkureita on havaittu, suurin osa keski-ikäisiä miehiä. (jos tosin määrätlään muutamia kymmeniä eli mitätön määär, mutta silti...)
- (terveellistä ja maailmaan parantavaa) kasvisruokaa pitäisi lisätä julkisissa ravintoloissa, sanovat kaikki muut paitsi miehet. Kasvisuoan suosiota pitäisi lisätä aloittamalla asennekasvatus nimenomaan nuorista miehistä

Pieniä uutisia siellä täällä, yksi kerrallaan luettuna voi kuulostaa mitättömältä. Mutta kokonaisuutena ajatellan tällainen uutisointi herättää vähän epäilyksiä : olikos siis sukupuoleen perustuva stereotypiointi hyvä vai huono? Onko varma että sukupuoli on näissä uutisissa se joka aiehuttaa syy-yhteyttä, vai voisiko juurisyynä olla jokin muu? Koulutus, ikä, asuinpaikka, siviilisääty..??

Jos feminismi tähtää näiden sukupuolistereotypioiden poistamiseen, on sille tarvetta. Siis : _JOS_

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu