Perussuomalaiset on suomen kuningasperhe ja hovi. Kaikkihan eivät voi kuulua yläluokkaan. Tarvitaan alaluokka jonka edessä voimme loistaa erinomaisuudellamme. Galluppien mukaan n. 80% suomen kansasta on vasemmistolaisia luokkataistelijoita jotka kuuluvat alaluokkaan.
Ilman alaluokkaa ei voi olla yläluokkaa
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minä kuulun luokkaan, jota ei voi edes määrittää. Liian harvinainen ollakseen edes olemassa.
Aloituksen pointti on että yksilön arvoasema yhteiskunnassa määräytyy aina muiden kautta, eikä sitä voi itse määrittää
Persut tosin taitaa löytyä jostain pohjamudista eikä yläluokasta, tuloluokassaan suurinpiirtein samaa tasoa kuin ne parin prosentin työttömät vasemmistoaktivistit.
Alhaisempi luokka ei pärjää yläluokalle, muuta kun määrällisesti.
Mutta voi alhaisemmasta nousta yläluokkaan ja päinvastoin.
Joo, mutta nykyään on sellaisia massatuhoaseita että enemmistöllä ei niin vaan nousta aseelliseen vallankumouskeen
Kyllä näin, vapaassa maassa. Se on juurikin se olennainen seikka vapaudessa. Typerä vasuri käy luokkataisteluun vaikka hänella on kaikki samat oikeuden ja vapaudet
Joo siis vapaassa maassa satunnainen kansalainen voi määrätä toisen kansalaisen lepositeisiin jos hänellä on eri puoluekanta. Oot varmaan Demari?
Meghan Merklekin sanoi Ophralle että kaikki Persut on kingejä ja kaikki kingit on Persuja.
Oh, mikä valtava auktoriteetti tuo Meghan onkin, polvistukaa Persut...
Perussuomalaisissa Suomen kuninkaallisissa ihmetyttää se, että ne kävelee alasti, munasillaan. Miksi?