Perussuomalaiset on Suomen demokraattisin ja fasisminvastaisin puolue. Kaikki Perussuomalaisten linjaukset syntyvät demokraattisesti. Fasistipuolueita johdetaan ylhäältä ja keskitetysti. Hallituksen Sote-uundistus on täysin fasistinen se on historian suurin vallan keskittäminen sitten Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton. Verot ovat myös suurta fasismia.
Varot on fasismia ja riistoa!
Anonyymi
1454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tyhmät Vihervasurit ei edes tiedä mitä fasismi tarkoittaa. hahahah
Alas fasisti demarit! Lyt loppui köyhän kansan riistäminen
Halla-aho on rasistinen äärioikeistolainen joka johtaa persuja siihen suuntaan:
Vuonna 2000 Halla-aho assosioitui sulavasti Suomen Sisuun, samoin kuin Pikku-Roballa Burning Books -kaupassa kokoontuvaan rotuteoreetikkoryhmään. Lukulistat tulvivat valkoista valtaa ja kovaa rasismia.Vaikka Halla-aho koettaakin, hänen on toivotonta kiistää aatteellisia herätteitään. Sen verran vahvoja rätinkejä Nurmi lyö eteen. Kirjassa muuan sukulainen arvioi, että vaikka Halla-aho nykyisin esittelee linjaansa pehmennetymmin, hän ei sisimmältään ole muuttunut mitenkään. Lähitodistajan lausunto on syytä pitää mielessä. Populistin toimintakaavaa Halla-aho toteuttaa täysin: poimi aina kokonaisuudesta yksityiskohta, paisuttele sitä, ja kysy sitten onko tämä oikein. Hän sulautuu virheettömästi maailmanlaajuiseen äärioikeistoon.
Rasismi ehkäisee valkoisten kansanmurhaa. Lopeta kansanmurhan edistäminen
Varot on varmaan fasismia mutta mitä varot on?
Siinäpä sulle pähkinä purtavaksi. Varmaan kestää vuosia selvittää tämäkin asia
Vihje löytyy tekstin lopusta. Lue oikein huolellisesti ja mieti tarkkaan
Ahaa, kirjoittajan mielestä verot on sama kuin varot! Muuten, käytä pistettä, se tekee kommenteistasi fiksumman oloisen.
Joo, anteeksi. En hoksannut että paikalla on heikkoälyisiä. Pitää tosiaan keskittyä selkokieleen
Muista piste.
Hurraa, olipa taas asiaa. Fasismi siellä ja fasismi täällä ...tana. Miten asiat sitten pitäisi hoitaa, ketä kiinnostaa. Öyhöäminen on elämän suola, kukaan jaksa ratkaisuja miettiä, silloin pitäisi rasittaa aivojaan.
Sua kyllä ilmeisesti kiinnostaa kun väijyt tällä palstalla. Luulet varmaan olevas tosi ovela?
Totta. Tämä on väärä paikka jos on kiinnostunut ratkaisuista öyhöämisen sijaan. Vaihdan palstaa.
Ai onko kimittäminen suurempaa kuin öyhötys?