Koronasta.

Vakava tauti hallitsee maailmaa ja tarvittaisiin saada maissa nopeita toimenpiteitä ja rokottamista aikaan.
Telivisiossa annetaan lukuja ja tietoja jatkuvasti. Nyt kyllä olen sitä mieltä, että politiikka ei osaa eikä saa hoitaa terveyskysymyksiä.
No rahaahan tarvitaan asioiden hoitamiseen ja nyt sitten kiikastaa siitä kovasti. Näyttää että on tahoja, jotka antaisivat kansan vaikka kuolla, kunhan heille säilyisi entisen laiset tulot.
Tältä osin täytyisi jokaisen tällaisen ymmärtää, että tarvitaan nopeita ja joustavia toimia, että tauti saadaan kuriin ja niiden vuoksi on suljettava kanavia ja annettava määräyksiä, jotta nopealla toiminnalla saataisiin parempi tilanne. Koska koko maailma potee samaa tautia ja eri maissa on erilaisia toimia, joissakin ei tunnusteta edes tautia, silloin pitää pistää kaikenlainen yhteistyö näihin maihin poikki, jotta hekin ottaisivat asiat vakavasti

Nyt kun jotain pitäisi nopeasti tehdä, sitä vatkataan jopa kuukausia ja silloin on jo paljon levinneisyyttä, joka onkin jo vaikeampaa saada kuriin.
Varmasti näitä rahojen menettäjiä on yrityksissä ja ihmisiä on joutunut lomautetuiksi tai irtisanotuiksi, kuitenkin nopea toiminta varmasti toisi pienimmät menetykset, sillä nyt kansaa on joutunut paljon jo lähes köyhyysloukkuun, eikä varmasti ostokyky ihan nopeasti parane.
Näen meillä tehdyn näitä kaikenlaisia määräyksiä, joissa asioita pitää vatkata monessa paikassa aja sitten valitetaan ja valiteen aina seuraaviin portaisiin ja valmista ei tule koskaan, järki on jäähtynyt.
Sitten kun vielä on niitä arkoja varpaita, siitä kuka saa antaa tietoja ja näistäkin käydään melkoista suukopua vähintäänkin ja laitetaan kokous asian johdosta jonnekin parin viikon päähän, kun ollaan niin tärkeitä.

Olisiko0 aika miettiä, mikä on tärkein asia nyt ja heti. Mielestäni se asiallinen Koronan hoito maassamme. siihen tarvitaan terveydenhuollon asiantuntijoita, sillä he ovat koulutettuja asian hoitamiseen ja maan rahavaroja hoitaa maan hallitus ja eduskunta, joten nyt ei puoluekiistoja asiasta vaan oikeanlaiset näkemykset ja rahoitus heti, joskatakin voi varmasti tinikä, paljon on turhia.

Jättäkää riitely ja toistenne haukkuminen, moista kieltä ei kukaan enää halua kuulla.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu