Tunnettua että adventistien raamattutietämys on jämähtänyt 1800 luvun lukutaidottomuus asteelle.
Valehtelevat olevansa raamatullisin seurakunta.
Mitkä ovat kolme suurinta ihmettä sapattina Raamatun mukaan?
Valehtelevat olevansa raamatullisin seurakunta.
Mitkä ovat kolme suurinta ihmettä sapattina Raamatun mukaan?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Johan sun kirjoituksellesi nauraa kylän rommaanien hevosetkin.
No, jos kirkkohistoriaa yleensä luet, ja toteat sen, että Apostolinen seurakunta on hajotettu ja viha on istutettu väärin pyhäpäivin, niin olisiko niin, että sinun pitäisi jämähtää lukemaan läksysi ja verrata se kirjoituksiin, että taitaa tuo lukutaidottomuus olla ensin sulla.
Mutta, jos alkaa tieto lisääntyä ja hokaata, että uskonpuhdistus pitää lähteä liikkeelle, niin avot. Silloin on raamattutietämys tavoittanut sinutkin.
; ) Kolome suurinta ihmettä olisi sapattina, että muotokristillisyys kääntyisi sunnuntaista raamatullisen opin kirjoitusten ääreen, kuulemaan Sanaa.
Murtaisivat leivänmurron raamatullisesti - ja pesisivät vaikka jalat siinä.
Sitten kolmas olisi se, että kastaisivat vain suunsa tunnustuksella heidät, jotka tunnustavat Sapatin Herra Vapahtajakseen, sekä seuraisivat Häntä.
Siinä sitä olisi kolome ihmettä.