Kehuttu mm Arska Sannan hoitamaa koronaa

Helsingin koronatilanne on nyt pahempi kuin Madridissa, Berliinissä ja Kööpenhaminassa.

Nyt Sanna voi sanoa, etteihän hän ole koronaa hoitanut lainkaan.
Voi voi, jos nyt SDP kannatus sulaa 16 %:iin kuten tuleva mielipide tullee näyttämään.
1368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Onneksi AVIt ovat ottaneet lusikan kauniiseen käteen ja ovat vihdoin ja viimein tajunneet koronapandemian vakavuuden ( toivottavasti myös Vapaavuori):

15.3 .2021 Aluehallintovirastot muuttavat tulkintaansa tartuntatautilain 16. pykälästä ja ottavat käyttöön useaa henkilöä koskevat terveystarkastusmääräykset Suomen rajoilla, AVI tiedottaa.Avien mukaan ”lisätyökalu on tervetullut”. Terveystarkastuksissa on käytännössä kyse koronaviruksen niin sanotuista pakko- ja massatesteistä, joita aluehallintovirastot eivät tulkintansa mukaan ole voineet tähän asti tehdä.
Uusi tulkinta johtuu perustuslakivaliokunnan kannanotosta. ”Perustuslakivaliokunnan kannanoton seurauksena aluehallintovirastot muuttavat tulkintaansa tartuntatautilain 16. pykälästä. Jatkossa aluehallintovirastot voivat yksilökohtaisten päätösten lisäksi määrätä yhdellä päätöksellä useita henkilöitä terveystarkastukseen”, aluehallintovirastot tiedottivat maanantaina.

Pääministeri Sanna Marin (sd) on tyytyväinen avien uuteen linjaukseen. ”Odotettu ja oikea päätös”, hän toteaa

Äänestä
  • Maissa mm EU:ssa pääministerit hoitaa tätä asiaa. Tai presidentit. Ei tämä ole muun kuin valtiovallan asia. Ei päämisteri saisi tästä liueta pois, eihän tämä kelleen ole mieluinene, mutta päämsiteri ainoa instanssi jonka kuuluu asiaan paneutua, eikä vain todeta että hyvä kun muut hoitaa.

    Äänestä

  • Nuot näyttää Sannan tapaan vähemmän olla kiinnostuneet koronasta.

    Äänestä


Vapaavuorihan on kokoomuslainen.

Äänestä

Marinin hallitus on epäonnistunut koronan hoitamisessa.

Äänestä
  • Vielä pahemmin Helsingin kaupunki on epäonnistunt koronan hoidossa:

    Kaupungin päiväkodissa käyvän lapsen tartunta todettiin viime viikon alkupuolella.
    Nyt kuusi päivää myöhemmin ryhmän ohjaajat ODOSTTAVAT EDELLEEEN TOIMINTAOHJEITA.
    Karanteenia varten he tarvitsivat kaupungin epidemiologisen toiminnan määräyksen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vielä pahemmin Helsingin kaupunki on epäonnistunt koronan hoidossa:

    Kaupungin päiväkodissa käyvän lapsen tartunta todettiin viime viikon alkupuolella.
    Nyt kuusi päivää myöhemmin ryhmän ohjaajat ODOSTTAVAT EDELLEEEN TOIMINTAOHJEITA.
    Karanteenia varten he tarvitsivat kaupungin epidemiologisen toiminnan määräyksen.

    Valtiovallan se kuuluu hoitaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtiovallan se kuuluu hoitaa.

    Jos ei hoida -vaihtoon !
    Näin pitäisi demokratian toimia.
    Antti Rinnekkin lähti liukkaasti.

    Äänestä

VIHDOIN SAATIIN KORONANYRKKI EDES JONKINLAINEN.
Saa Sanna siirtyä lukemaan pareristaan jostain muusta.

Äänestä
  • Osaako se lukea?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osaako se lukea?

    Sanna on surkea pääministeri, ei osaa johtaa, vain poseerata.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Helsingin koronatilanne on nyt pahempi kuin Madridissa, Berliinissä ja Kööpenhaminassa.

Nyt Sanna voi sanoa, etteihän hän ole koronaa hoitanut lainkaan.
Voi voi, jos nyt SDP kannatus sulaa 16 %:iin kuten tuleva mielipide tullee näyttämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu