Lumion Kauhavan talous ylijäämäinen

Pieni Kauhava sai Lumion alaisuudessa käännettyä taloutensa plussalle ja talous oli ylijäämäinen

"Vuosi 2020 oli Kauhavan kaupungille talouslukemiltaan iloinen vuosi. Budjetoitu 3,2 miljoonan euron alijäämä vaihtui tilinpäätöksessä peräti 4,4 miljoonan euron ylijäämään, kaupunginjohtaja Markku Lumio sanoi tiedotustilaisuudessa tiistaina."

Mies oli tyrkyllä myös Seinäjoen kaupunginjohtoon ja olisi ollut näyttöjen sekä kokemuksensa puolesta ylivoimainen.

Ei kelvannut Seinäjoelle. Olisi varmaan saanut talouden kuriin täälläkin, mutta Seinäjoellahan pitää olla yes-mies johdossa joka sanoo kyllä aina kun halutaan tehdä lisävelkaa mitä hullumpiin hankkeisiin!
1460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Lumiolla ei ole osaa eikä arpaa hyvään tulokseen! Valtio on jakanut kunnille 3 milhardia rahaa ja yksikään Suomen kunta ei tee miinusmerkkistä tulosta 2020. Lumio on saanut Kauhavan kriisitilaan ja härmäläiset huutaa ja itkee.

Äänestä
  • Onpahan hyvinkin kun luet koko jutun. Valtionosuuksien lisäksi merkittävästi vähennetty väkeä ja terveyskeskus myös säästi hyvin. Miten mahtaa olla Seinäjoen sosiaali- ja terveystoimi? Ranta äkkiä pois

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onpahan hyvinkin kun luet koko jutun. Valtionosuuksien lisäksi merkittävästi vähennetty väkeä ja terveyskeskus myös säästi hyvin. Miten mahtaa olla Seinäjoen sosiaali- ja terveystoimi? Ranta äkkiä pois

    Kaksneuvoinen on Kujalan ja Lumion johdolla saatu kriisikuntoon. Henkilökunta virtaa muualle ja henkilökunta sekä potilastyytymättömyys on suuri. Evijärveltä on siirretty kaikki palvelut Kauhavalle ja täällä kadutaan suuresti, ettei lähdetty Lappajärven mukana Alajärvelle. Kaksneuvoisen talous on kriittisessä pisteessä ja viime vuodella säästöä tuli tuurilla, koska eikoissairaanhoitoa tarvittiin selkeästi vähemmän kuin 2019. Valtion ylimääräiset miljoonat selittävät tuloksen. Lumio ja Kujala tunnetaan täällä täystuhoina ja olkaa kiitollisia, etteivät ole siellä sotkemassa minkään organisaation asioita. Akka Evijärveltä

    Eikö tämä Lumio näyttänyt talousosaamistaan Vaasassakin, jonka vuoksi sai lähtöpassit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaksneuvoinen on Kujalan ja Lumion johdolla saatu kriisikuntoon. Henkilökunta virtaa muualle ja henkilökunta sekä potilastyytymättömyys on suuri. Evijärveltä on siirretty kaikki palvelut Kauhavalle ja täällä kadutaan suuresti, ettei lähdetty Lappajärven mukana Alajärvelle. Kaksneuvoisen talous on kriittisessä pisteessä ja viime vuodella säästöä tuli tuurilla, koska eikoissairaanhoitoa tarvittiin selkeästi vähemmän kuin 2019. Valtion ylimääräiset miljoonat selittävät tuloksen. Lumio ja Kujala tunnetaan täällä täystuhoina ja olkaa kiitollisia, etteivät ole siellä sotkemassa minkään organisaation asioita. Akka Evijärveltä

    Kaksineuvoinen elää ja voi hyvin, ihmetyttää nämä katkerat ulisijat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaksineuvoinen elää ja voi hyvin, ihmetyttää nämä katkerat ulisijat.

    Pahoinvointi keskus

    Äänestä

  • Kyllä on, Lumio on pätevä jätkä.
    Koirat haukkuu mutta karavaani kulkee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä on, Lumio on pätevä jätkä.
    Koirat haukkuu mutta karavaani kulkee.

    Taitaa Lumion ura ollapian ohi Kauhavalla.

    Äänestä

Seinäjoella olisi tuhannen taalan paikka liittyä Kauhavaan, nimikin muuttuisi maailmalla tunnetummaksi.

Äänestä
  • pari edellä olevaa ajokoiraa huutelee kun huomas että rannikko pohjanmaalta tuotiin osaaja tänne...tämä seinäjoen keisari olis pitäny valita jatkokaudelle niin olis alamaiset kaikessa hulluuden tunnoissaa huomanneet kuinka käy..."mä haluun kaiken heti nyt tänne"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    pari edellä olevaa ajokoiraa huutelee kun huomas että rannikko pohjanmaalta tuotiin osaaja tänne...tämä seinäjoen keisari olis pitäny valita jatkokaudelle niin olis alamaiset kaikessa hulluuden tunnoissaa huomanneet kuinka käy..."mä haluun kaiken heti nyt tänne"

    Kauhava on pian osa Seinäjokea!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kauhava on pian osa Seinäjokea!

    Lumiolla on näytöt. Uudisti voimallisesti Vaasaa ja etenkin keskustaa. Vaasa porskuttaa. Ajettiin pelillä pois Vaasasta, mutta sitä ennen kymmenen vuoden hieno ura siellä.

    Nyt tulee tulosta Kauhavalla.

    Toiset selittää, toiset tekee toimenpiteitä, jotka johtaa mm. ylijäämäiseen talouteen.

    Koska Seinäjoella edes yritetään? Ei ainakaan nykyjohdon aikana. Budjetit alijäämäisiä niin että paukkuu. Ei mene kauaa kun on Ilkassa taas viesti, että Seinäjoen budjetti ei pidä ja rahaa tarvitaan lisää. Velkaa tietenkin!

    Lumio on pelle!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lumio on pelle!

    Kauhava on tehnyt miinusta monta vuotta, mutta nyt sai talouden plussalle kuten kaikki muutkin Suomen kunnat. Siitä saa kiittää Suomen holtitonta hallitusta eikä Lumiolla ole siihen osaa eikä arpaa. Kaksneuvoinen imee kaikki rahat ja palvelut on kadonneet täältä Evijärveltä. Kaikki voivat pahoin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Pieni Kauhava sai Lumion alaisuudessa käännettyä taloutensa plussalle ja talous oli ylijäämäinen

"Vuosi 2020 oli Kauhavan kaupungille talouslukemiltaan iloinen vuosi. Budjetoitu 3,2 miljoonan euron alijäämä vaihtui tilinpäätöksessä peräti 4,4 miljoonan euron ylijäämään, kaupunginjohtaja Markku Lumio sanoi tiedotustilaisuudessa tiistaina."

Mies oli tyrkyllä myös Seinäjoen kaupunginjohtoon ja olisi ollut näyttöjen sekä kokemuksensa puolesta ylivoimainen.

Ei kelvannut Seinäjoelle. Olisi varmaan saanut talouden kuriin täälläkin, mutta Seinäjoellahan pitää olla yes-mies johdossa joka sanoo kyllä aina kun halutaan tehdä lisävelkaa mitä hullumpiin hankkeisiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu