VAROITUS SUOMEN MIEHILLE

Koska Pitkäperjantai lähestyy, ja tästäkin alkaa helppo tie kadotukseen

Siksi toivon ettei teistä enää kukaan suostuisi pappien houkutuksesta heille Jeesukseksi, jota he ristisaatossa kuljettavat ja lopulta nostavat ristille kaikkien pilkattavaksi ja lopulta Saatanan tappamaksi.

Toivon, että korona estäisi tämän saatanallisen rituaalin kaikkialla maailmassa. Sillä tämäkin rituaali kun on täydellistä Pyhän Hengen herjausta, syntiä jota kukaan ei saa anteeksi. Sillä tässä herjataan Jumalan 1. käskyä:

"Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla.
Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala.
Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua.
Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni."
Miksi papit eivät itse nostele toisiaan ristille, kun heidät on viran puolesta vihitty Jumalan vihan alle?

Nyt on naispappejakin jo niin paljon, että heistäkin saisi hyviä jeesuksia.

"Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, minä panen paimenet vastaamaan, minä vaadin heidät tilille lampaistani.
Enää he eivät saa olla laumani paimenia, enää he eivät saa huolehtia minun laumastani eivätkä omasta hyvinvoinnistaan.
Minä pelastan lampaani heidän hampailtaan, enää ne eivät joudu heidän ruoakseen. "

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UUTISISSA KERROTTIIN, että Helsingin Tuomiokirkossa esitetään tuo Saatanan markkinoima kärsimysnäytelmä.

      Sääliksi käy sitä miestä, joka on papeille Jeesukseksi suostunut - herjaamaan Pyhää Henkeä.

      Mutta minkäs teet, kun Helsingin lehdetkään eivät suostu ottamaan palstoilleen kirjoituksiani? Kirkon suurimman porttolahkon lähettämää toimintaohjetta noudattaen, joka annettiin joulukuussa 1992, piispa Rimpiläisen kirkkolain rikkomisen jälkeen, kun hän jätti pitämättä yleisen tarkastuksen, vanhoillislestadiolaisten pelosta.

      Tällä ilmoituksella estettiin kirjoittelu siitä, miksi luterilaisessa kirkossa ensimmäisen kerran tuollainen piispan pako koettiin:

      "Mikäli lehdessänne annetaan tilaa Teuvo Sunin kirjoituksille, tulevat jäsenemme irtisanomaan lehtenne tilauksen ja jäsentemme yritykset lopettavat ilmoittelun lehtenne palstoilla."

      • Toin tämän nimelläni tänne, vain sitä varten, että vieläkö täällä vanhoillislestadiolaisten perillinen on jatkamassa isiensä uskoa ja poistamassa kirjoituksiani.


    • Jos joku tuntee tämän helsinkiläisen miehen, josta tehdään jeesus, pappien pilkattavaksi, niin teet pyhän palveluksen totuudelle, jos tätä miestä varoitat.

    • Vielä on pääsiäiseen aikaa, joten löysin tämän kaukaa Hartaanselän puskista, Paakkosen pojan piilosta.

    • Anonyymi

      Pääsiäs pullo on juttujen sekavuudesta päätellen jo avautunut. Pistähän vähän pienemmällä niin riittää vielä ite juhlassakin!

      • Anonyymi

        Niin kun ei teillä raasuilla ole mitään omaa. Aina vain tuota vanhaa satukirjaa ja sen valheita suolletaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin kun ei teillä raasuilla ole mitään omaa. Aina vain tuota vanhaa satukirjaa ja sen valheita suolletaan.

        Mistä nyt tuollainen ääni kelloon tuli?

        Kun eilen vielä joku ylisti, miten vanha onkaan hyvää.

        "Ei kukaan, joka on juonut vanhaa viiniä, halua uutta. Hänen mielestään vanha on hyvää."


      • Anonyymi

        Autuasta on se kun ei osata muuten kommunikoida kuin raamattua siteeraamalla. Autuasta todellakin. Silmät kiinni ja kädet ristiin. Kyllä jeesus auttaa ja hoitaa homman kotiin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Autuasta on se kun ei osata muuten kommunikoida kuin raamattua siteeraamalla. Autuasta todellakin. Silmät kiinni ja kädet ristiin. Kyllä jeesus auttaa ja hoitaa homman kotiin.

        Se samako on ateisteille autuasta kuin näille huuhaa kristityillekin, ettei uskalleta esittää ajatuksiaan rehellisti omalla nimellä - kuvasta puhumattakaan. Vaan olla samanlaisia puskateologeja kuin kristitytkin.


    • Vielä ehtii perua, jos joku on jo suostunut.

    • Anonyymi

      Tiesittekö, että lammaspaisti on kuulunut muualla maailmassa jo 600-luvulta osaksi pääsiäisateriaa? Perinteisessä pääsiäismenussa maistuvat kaikki tutut pääsiäisherkut: lammas, parsa sekä pääsiäisen raikkain juustokakku!

      Karitsa on parasta pääsiäisenä! Ja mämmi!

      • Anonyymi

        "Paastonaika on matka, joka vie seurakunnan kohti ristin pitkäperjantaita ja pääsiäisen ylösnousemusta."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Paastonaika on matka, joka vie seurakunnan kohti ristin pitkäperjantaita ja pääsiäisen ylösnousemusta."

        Ja mistähän sinä pelle muka nouset? Kun ihminen kerran hautaan viskataan tai poltetaan tuhkaksi. Niin se on siinä. Pelit on pelattu. On se kumma että aikuiset ihmiset moista sontaa jakaa. Typerykset.


      • TeuvoSuni
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mistähän sinä pelle muka nouset? Kun ihminen kerran hautaan viskataan tai poltetaan tuhkaksi. Niin se on siinä. Pelit on pelattu. On se kumma että aikuiset ihmiset moista sontaa jakaa. Typerykset.

        Älä polta päreitäsi ennen aikojaan. Sen jälkeen kun todella palavat, sinä tulet huomaan, minkälainen typerys sinäkin olet ollut.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      310
      7221
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2126
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1817
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1337
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1203
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1200
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1136
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1009
    Aihe