Miten katoliseksi papiksi

Hei minua on jo jonkin aikaa kiinnostanut katolilaisuus ja miten tulla papiksi. Itse en tiedä aiheesta paljoa jonka takia kysyn.
7353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ensinnäkin täytyy olla naimaton tai leskimies, jolla on vahva kutsumus.

Papiksi kouluttaudutaan seminaarissa. Seminaariopintojen pituus vaihtelee jonkin verran maittain ja oppilaitoksittain, useamman vuoden ne opinnot kestävät joka tapauksessa. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että pohjalle vaaditaan vähintäänkin ylioppilastodistus hyvin arvosanoin (tästä lisää tuonnempana). Jos on suorittanut lisäksi kandidaatin tutkinnon esimerkiksi filosofiassa tai teologiassa, se katsotaan eduksi ja saattaa lyhentää opintojen kestoa.

Seminaariin hyväksytyksi tulemiseen tarvitaan lisäksi suosittelijoita, käytännössä oman seurakuntasi papistoa jotka tuntevat sinut. Kannattaa siis tarjoutua avustamaan papistoa jumalanpalveluksissa, vierailla heidän kanssaan sairaiden luona, opetella kirkkolaulua, hoitaa seurakunnan askareita ym... Näin papit oppivat tuntemaan sinut ja pystyvät arvioimaan soveltuvuuttasi papiksi.

Seminaareja ei toistaiseksi järjestetä Suomessa, eli opiskelu tapahtuu ulkomailla. Sen lisäksi, että siis opinnot ovat kokonaan vieraskieliset, joudut lisäksi opettelemaan latinaa ja muinaiskreikkaa vieraan kielen kautta, eli tarvitaan aivan erinomainen kielipää (siksi ne hyvät ylioppilasarvosanat)!

Opinnot rahoitetaan useimmiten apurahoin ja erinäisten katolisten säätiöiden kautta, eli valtavaa määrää omia säästöjä ei vaadita.

Sitten, kun seminaari on suoritettu ja olet edelleen sitä mieltä, että haluat papiksi, sinut vihitään diakoniksi. Diakonina toimitaan vähintään puoli vuotta, yleensä kauemminkin, ennen kuin saa täyden pappisvihkimyksen.

Kuten näkee niin polku ei ole lyhyt eikä ihan helppokaan - mutta sitäkin kiitollisempi!

Äänestä
  • Kiinnostus kuoripoikia kohtaan jäi mainitsematta!

    Äänestä

Seminaari,Usko ja suosittelijat

Äänestä

Seminaari ja käytäntö

Äänestä

Katolisella miehellä joka ei ole naimisissa voi valita Pappeuden.Jokainen katolinen mies on eräänlainen pappi kotona joka hoitaa lasten katolisen kasvatuksen jos on naimisissa ja on lapsia ja täten osallistuu parhaansa mukaan Seurakunnan toimintaan ja osallistuminen Messuun mieluiten useammin kuin kerran viikossa eli sunnuntaisin.

Äänestä

Pappis seminaari

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hei minua on jo jonkin aikaa kiinnostanut katolilaisuus ja miten tulla papiksi. Itse en tiedä aiheesta paljoa jonka takia kysyn.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu