Vihreät, Vasemmisto ja Ruotsalaiset vastustavat liikkumisrajoituksia vain omista poliittisista näkökulmistaan. Yritetään tunkea puolueen näkyvyyttä näihinkin asioihin, eikä haluta ajatella asiaa terveydellisten syiden kannalta. Kyllä hallituksen pitäisi vetää yhtä köyttä tässäkin asiassa.
Miksi liikkumisrajoituksia vastustetaan?
Anonyymi
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ne mielenosoittajat Helsingissä olivat punikkeja, kermaperseitä ja viherpiiperoita.
Näille toimii vain maskipakko ja ulkonaliikkumiskielto. Ja ohjeet selkosuomella.
Nyt on demarit ja Keskusta oikealla asialla.
Hatunnosto jos maskipakko ja liikkumisrajoitukset toteutuu.
Pysy sä sisällä, niin et sairastu.
Minä vastustan liikkumisrajoituksia koska niillä ei saavuteta mitään merkittävää.
Ne ovat tehottomia ja rajoittavat suhteessa hyötyyn aivan liikaa perusoikeuksia.
En myöskään pidä ajatuksesta, että Suomi seuraa muiden sosialistimaiden esimerkkiä ihmisoikeuksian kaventamisessa. rajoittamalla liikkumisvapautta ja keskittämällä tiedotuksen itselleen. Liikaa Stalinia, liian vähän sivistystä.
Tämä johtuu,taas, lähestyvistä vaaleista. Gallupkyselyissä suurimmat putoajat ovat paniikissa, kun pitäisi päästä vaalikentille kansaa aivopesemään.
Kuunnelkaa asiantuntijoita. Poliitikot eivät saa leikkiä ihmishengillä.
Vihreät, RKP ja Vasemmistoliitto oksettavat. He ovat vastuussa siitä, että tulee lisäuhreja, kun vitkutellaan rajoitusten kanssa.
Vihreiden Ohisalo sanoi, että voi voi, poliiseja voidaa joutua siirtämään ulkonaliikkumiskiellon valvontaan. Se ei saa olla peruste, ettei päätetä siirrosta.
No jos pitää siirtää, niin sitten siirretään. Siirretään vaikka muualta maasta Helsinkiin ja rajavartioita lisäksi ja tarvittaessa pyydetään virka-apua armeijalta, että valvontaan, miten hesalaiset noudattavat rajoituksia.
Kun ei suositukset auta, niin pitää mennä pakottamiseen.
Rajoituksia vastustaa Vas, Vih, PS, Kok, Rkp ja
kanattaa SDP ja Kepu
Ainakaan jako ei ole vasemmisto-oikeisto. Ehkä demokratia-diktatuuri
Missä se yhteinen tahtotila? ei hajuakaan,uusi hallitus kriisiä hoitamaan-rkp on pahin vastusmassa aina vastaan terveys edellä ajatuksia vastaan-rkp mummo esti kuntavaalit-meillä on hyvä muisti.
Tai sitten Sapeli-Sanna on tekemässä jotain, mikä ei ole järkevää.
Osaamaton ja kykenemätön hallitus. Koronakriisikin olisi voitu estää jopa kokonaan, jos olisi ollut edes pientä ennakointia. Tai vaikka sammuttaa sekä estää muunnosten kulkeutuminen maahan.
Nyt velkaannuttu ja tapetaan talous, vitkastelun seurauksena poikkeustila jatkunut kurjistamassa jo yli vuoden.
Rokotteita ei saatu hankittua, ala-arvoista toimintaa.
Katson hallituksen olevan vastuussa joka ainoasta kuolleesta; edellisenä keväänä suuna päänä huusivat, ettei ole vaarallinen ja terveydenhuollon resurssit riittää. Myös jokainen sairastunut on heidän syytään, viime keväänä vähätteli Marin "älkää tehkö spektaakkelia" ja "maskeista ei ole hyötyä".
Saisiko hallitukselle kengänkuvaa takamukseen ja oikeudelliseen sekä taloudelliseen vastuuseen? Ai ei vai? No sitten ei varmaan muidenkaan tarvitse laeista piitata taikka veroja maksaa. Haluan heidät vastuuseen tai loppuu minulta ainakin yhteiskuntavastuu!
Kyllähän laittomilla maassaoleskelijoilla pitää olla oikeus kulkea missä haluavat ja ilman maskia kun ovat sitä parempaa monikulttuuria ja siksi ei koronatestejä rajoillekaan saatu kun olisivat loukkaantuneet,saati koronakoiria kun paremman kulttuurin edustajille olisi ollut häväistys.
Siksivihreät rkp,vasemmisto vastustavat ja hutisalo haluaa heitä lisää ja lisää suomeen.
Marinin hallituksen on syytä alkaa esittää eroaan! Ei ole saanut aikaiseksi kuin vahinkoa ja velkaa!
Muutenkin liikkumisrajoituksien suunnitteleminen omalle kansalle on laitonta, kun ei saatu rajoja suljettua ja virusmuunnosten tuloa estetty. Ei käy päinsä, että muut saa tulla ja mennä kuin hollitupaan, mutta omien pitäisi lukkojen takana olla...
Rokotteet puuttuu edelleen, kriisi joka olisi voitu kuukaudessa sammuttaa onkin jatkunut jo toista vuotta, huoltovarmuusvarastojen olemassaolemattomuuden ilmituoneet maskisotkut ja päättämättömyydet minkään oikean tekemisissä viimeinen niitti!
Koko hallitusohjelman pohjana olevat työpaikat puuttuu; työpaikkojen sijasta saatu aikaan vaan työttömiä, sairastuneita sekä kuolleita!
Ei mitään liikkumisrajotteita ennen kuin saadaan joukkuelajit niin liigan kuin muut sarjapelit sulkujen piiriin.
Ei paljoa eroa ravintola käytännlstä...peleissä kymmeniä pelaajia kummalkakin joukkueella kontakti etäisyydellä ja pelin jäkeen kotiudutaan lähipiiriin. Niin kaksinaamaista ja yksipuolusta rakoitamista... muut ihmiset ulkona oman perheen piirissä ja mahd.yjsi vieras.
NIIN SAATANA PERSEESTÄ AKKOJEN SÄHLÄÄMISTÄ..MIETTIKÄÄ NYT EDES VÄHÄN !