Isoäitini kuuluu ko. herätysliikkeeseen. Vuosikymmeniä sitten hän oli kotonaan, kunnes joukko lestadiolaisia haki hänet sieltä väkisin autolla. Hänet vietiin rukoushuoneelle seurakunnan eteen haukuttavaksi ja sätittäväksi...Miksi? Koska hänen lapsensa eivät seuranneet heidän uskoaan. Isoäitini kävi hulluuden partaalla, mutta selvisi siitä kuitenkin. Isäni menetti uskonsa, kun häntä lyötiin pahviradion kuuntelemisen takia.
Missä on vanhoillisten anteeksiantavainen mieli ja rakkaus lähimmäisiään kohtaan.
Isoäitini on asian antanut anteeksi. Eikä itsellänikään ole vanhoillisia mitään vastaan.
Missä on vanhoillisten anteeksiantavainen mieli ja rakkaus lähimmäisiään kohtaan.
Isoäitini on asian antanut anteeksi. Eikä itsellänikään ole vanhoillisia mitään vastaan.
Vastaukset 51
Vanhimmat
niin, että tietääkseni vanhoillislestadiolaisuuden yhteydessä on aikojen kuluessa ollut erilaisia "eriseuroja ", esim. ns. "pappisherätys" oli jotain 25v sitten ja sille olivat tyypillisiä juuri tuollaiset puhuttelut. tästä varmaan on ollut kyse.
jos haluat vielä lisää kysellä niin pistä viestiä tälle palstalle , niin koetan vastata.
Enköhän ole vastauksia jo kysymykseeni saanut. Isänpuolen suku on ollut tosiaankin vanhoillisia (tällä hetkellä siis enää isovanhempani) eli siis mistään muusta haarasta ei ole kyse. Isän suvusta kaikki suhtautuu uskontoon todella kriittisesti. Äitini suku on esikoisia ja uskomassa noin 90 %, mutten sieltä päin ole mitään negatiivista kuullut.
Mutta voihan olla että aiemmin on ollut uskonnon "väärin käsittäneitä", kuten esim. itse Laestadiuksen aikaan Norjan Finnmarkissa, jossa osa lestadiolaisista jopa tappoivat ihmisen. Kyseistä haaraa ei kuitenkaan ole enää olemassa, sillä itse Laestadius kävi tuota ryhmää nuhtelemassa.
Mutta pidetään kunniassa ja arvossa kaikki lestadiolaisuuden haarat, sillä hyviä ihmisiä he/me loppujen lopuksi ollaan.
näin on, että ovat olleet niitä, jotka on käsittäneet asian väärin, sitä tällä "eriseuralla" tarkoitin.
Muistutan, että lestadiolaiset ovat eri herätysten aikana hajaantuneet "moneksi eri haaraksi".
Itse olen vanhoillislestadiolainen, eikä meidän herätysliikkeessämme esiinny tälläista, eikä tämä em. kohtelu liity vanhoillislestadiolaisiin.
Olennainen ajattelutapa - enemmän tai vähemmän -jokaisessa lestadiolaisessa haarassa on, että vain me olemme oikeassa, kaikki muut menevät helvettiin. Sen myötä paha projisoidaan itsen ulkopuolelle.
Hajaantumisista sen verran, että viimeksi vl ajoi pois osan väkeä 1970-luvun lopulla (sillanpääläiset). Esikoiset ajoivat samoin pois osan väkeä suurin piirtein samoihin aikoihin (leeviläiset).
Esikoisilla on taas menossa uloslyöntikisa. Muutama ruotsalainen enemmän tai vähemmän "viisas" jumalansa valtuutuksella ajaa nyt ulos toisella tavalla ajattelevia. Pienemmät suomalaiset hemmot (tullihurtat) juoksevat laumana perässä. Samaa juttua, joka tulee samasta lähteestä.
Musta ois ihan hienoo, että sä ensin ottaisit asioista selvää ennen kun kirjotat asioita julkiseen levitykseen!!!
Ensinnäkään Esikoislestadiolaiset eivät ikinä ole "ajaneet" ketään pois joukostaan!!!
Erilailla ajattelevat ovat vain "yhdeistäneen voimansa" ja alkaneet itse järjestää omasta vapaasta halustaan eriseuraa!
Sitten mitä siihen viittaukseesi "uloslyöntikisasta" tulee -> itse en todellakaan ole kuullut, nähnyt enkä havainnut kyseisiä merkkejä keskuudessamme!
Kehoittaisin edelleenkin vakavasti harkitsemaan mitä "suustaan päästää" tietämättä asian todellista laitaa!!
Iloista kesän odotusta!!
Nähdään juhannuksena Lahdessa ;)
mie kylla lahen ihan vapaaehtoisesti
en ole ikinä kuullut että oikeat vanhollislestadiolaiset olisivat ikinä tehneet tuommosta.. tosin eriseuroissa silloin ennen saattoi tosiaan olla jotain tämmöistä..
uskotko että me nykyäänki harrastettaisi jotain tämmöistä`?
Ne henkilöt jotka sitä harrastivat johtavat vielläkin rauhanyhdistyksiä ja jopa seurakuntia.
Kyse ei siis ole nykypäivästä, mutta ei vielä aivan puhtaasta historiastakaan.
niin mistäköhän oot em. faktoja saanut?
Vastaus kuuluu: Pudasjäreltä,n.100 km Oulusta koilliseen.
...Rauhanyhdistyksillä ole "johtajaa"...
Kai mä tiiän sen, ku oon ite VL!!!
Ja enpä usko, et rauhanyhdistyksil on suunnilleen pahoinpidelty ja haukuttu ihmisiä!!
1970-l oli kyllä neuvonpitoja useitakin, mutta VL korostavat että JOKAISEN PITÄÄ OMAKOHTAISESTI USKOA, ja ihmettelijän mummon syytä ei MILLÄÄN TAVALLA ole ollut se, jos hänen lapset ei oo seurannu samassa uskossa!!!
Korostan vielä, että esim. mun 15:sta sisaruksesta kaikki ovat uskovaisia, mutta jos joku heistä kieltäisi uskonsa, en MINÄ voi heitä siihen enää takaisin PAKOTTAA!!!Jokaisen omakohtainen usko vie perille!!!
Sellaisia uskovaisiakin on, että ne käy seuroissa ja sanoo Jumalanterve jne, mutta TEOILLAAN OVAT USKONSA KIELTÄNEET!!!
Poliittisen tai taloudellisen hyödyn saamiseksi heittäytyminen muka uskovaksi ja topriminen on inhottavaa luihuilua.
Mutta , jos haluat päästä lestadiolaiseen tyttäreen käsiksi, mukaan heittäytyminen on hyväksyttävissä.
Ei Jumalakaan siitä varmaan pahastu. Saatta jopa myhäillä taustalla.
Käsittääkseni olet väärässä että ei ole ns johtajia.
Minun tietääkseni on johtokunta joka käsittelee ns niitä asioita joita tulee esille. Ja se ei ole paikallínen rauhanyhdistyksen johtokunta - niitäkinhän on joka rauhanyhdistyksellä omansa - vaan tämä on koko Suomen kattava johtokunta.
Ja sitten on puhujienkokoukset, joissa on alustukset jne ja siellä niitä ns opinsuuntia hiotaan.
Siihen että pidetäänkö kunnon "puhutteluita" vielä, sanoisin että pidetään. Ja on pidetty vielä 90 luvullakin niille vanhemmille joiden lapset ovat kieltäneet vanhoillislestadiolaisen uskon - joten älä väitä semmoista mitä et tiedä. Kyllä sitä eksynyttä lammasta koetetaan saada takaisin aika voimakkaillakin keinoilla, mutta ei raahaamalla johonkin seurakunnan eteen, kotiin he osaavat tulla joukollakin - -mutta eikö se ole näin vähän joka uskonsuunnissa.
Eli sinä joka esiinnyt täällä vanhoillislestadiolaisena, ota hiukan lepposampi ja vähemmän tuomitsemampi ja vähemmän kovasanaisempi asenne vastatessasi kysymyksiin kun olet kerran tähänleikkiin ryhtynyt. Tuolla asenteella saat vaan vaihamiehiä -ja se leviää kuin kulovalkea - niitä vihamiehiä tulee sitten muillekin vanhoillislestadiolaisille.
Joten ole nöyrä - levitä sitä ilosanomaa jonka omistat ja älä puutu joihinkin tyhmiin asioihin väittelemällä.
Kysyn vielä että miksi he kulkee seuroissa vaikka teoillaan on uskonsa kieltäneet - siksi että he kai ei joko tohdi sanoa ei kyseiselle liikkeelle tai sitten se että he haluavat TAKAISIN sinne - joten anna evankeliumin kuulua heille, puhu heille!
Terveisin " ei vanhoillislestadiolainen, uskova kuitenkin :)"
Kyllä johtokunta on mutta se on pakko olla koska kyseessä on rekisteröity-yhdistys (ry), Suomen yhdistyslaki määrää sen.
Mutta eikö ole aika puhuttelevaa, että eksynyttä yritetään opastaa takaisin Jumalan valtakuntaan. Ei häntä väkisin sinne yritetä vaan rakkaudella neuvoa. Taivaassa enkelit iloitsee, jos yksikin saisi parannuksen armon ja pääsee Jumalan valtakuntaan. Kyllä se on sitä aitoa lähimmäisen rakkautta kun eksynyttä neuvotaan.
On myönnettävä, että joskus 70-luvulla tapahtui ns. ylilyöntejä ja on menetelty väärin.
Tulkaa seuroihin kuuntelemaan, ne ovat seurakunnanjärjestämiä tilaisuuksia ja ovat kaikille avoimia, vaikka isommilla paikkakunnilla onkin omat toimitalot, joissa seuroja pidetään. Kaikilla hengellisillä liikkeillä ei ole avoimia tilaisuuksia. Vanhoillislestadiolaisten KAIKKI tilaisuudet ovat avoimia, eikä edellytä/velvoita mitään. Tervetuloa!
mitään johtokuntia vaadi.Kolme ihmistä voi perustaa yhdistyksen joko rekisteröidyn tai rekistyröimättömän
mutta kuitenkin sille yhdistykselle vaaditaan jonkunlainen johto.. pitää olla joku joka rekisteröi yhdistyksen.. Ja jos ois vain yksi niin siitä tulisi helposti johtaja.. Ja toiseksi, yhdistyksemme ovat aika isoja, joillakin paikkakunnilla yli tuhat jäsentä. Miljoonien markkojen toimitalot. Ei semmoinen yhdistys toimi ilman johtoa. Mutta tulkaa kiinnostuneet kuuntelemaan jollekkin paikkakunnalle seurakunta päiviä.. Sielä kuulette millaisia ovat keskustelumme.. Voin väittää ettei sielä johtokunta sanele neuvoja ja ohjeita.. Sielä puhutaan avoimesti ja rakkauden ilmapiirissä.. Ja siellä puheenvuoroja käyttävät myös tällaiset ikäiseni (19) nuoret.. Ja meitä kuunnellaa sielä. Ei meitä pakoteta mihinkään.. Ja tulkaa suviseuroihin niin saatte nähdä sen että uskovaisella nuorella on hyvä olla! Voin väittää että suviseuroissa tapaatte onnellisia nuoria.. Siioninlaulut ja virret kajahtavat iloisella äänellä sielun pohjasta saakka.. TERVETULOA suviseuroihin Maaningalle ensi kesänä!!
Poika kokkolasta!
........ pysähdy kuuntelemaan joskus toisella korvalla - ei siellä mukava ole olla. TE epäuskoiset........TE epäuskoiset.......TE epäuskoiset. Eikö sitä Sanaa voi selittää sillätavalla että koko ajan ei hoeta tuota - siinä on rakkaus kaukana kun sanotaan että helvettiin menet niin että kolahtaa. Moni on käynyt , moni pettynyt.
Jotenkin odottaisi muutakin kuin koko ajan tuomiota - opetusta, ja sitä todellista rakkautta. Mutta kai se on niin että se on ainoa paikka jossa on kasapäin ei lestadiolaisia. Kokemuksesta sanon että silloin lapsena kun olin seuroissa ei koskaan puhuttu niin suoraan "epäuskoisille", mutta kun menin aikuisena ja olin toki korvakoruissa jne - - huh huh - olinpahan oikee silmätikku - sinä epäuskoinen . . . . harmillista vaan kun en ole epäuskoinen :)
Mutta tuohin ns johtajaan - - - pääsihteeri, mikä on vuosikokous,mikä on puhujien kokous,mikä on seurakunnan vanhinten kokous , mikä merkitys niillä on. Pakko sitä on jonkun johtaa jossakin määrin, muutenhan se leviäisi miten sattuu.
no tietenkin pitää olla jonkinlainen johtokunta, muutenhan ei onnistus mikään. Mutta ei tää johtokunta oo todellakaan mikään semmonen joka sanoo et mitä saa tehä ja mitä ei. Eli siis meillä ei oo mitään varsinaista johtajaa...
En ole itse vanhoillislestadiolainen (olen esikoislestadiolainen), mutta tietääkseni tällaista esiintyi joskus 70-luvulla vanhoillislestadiolaisuudessa (tietoni perustuu vanhoillisten ja ei-vanhoillisten kirjallisiin lähteisiin ja kertomuksiin). Silloin oli vanhoillisuudessa vähän "pimeämpi aika", mutta nykyään ollaan kai taas selvitty jo selvemmille vesille. Jotkut tällaisiin ylilyönteihin osallistuneet ovat kai saaneet myös armon pyytää anteeksi niiltä, joita he ovat kohdelleet tällä tavalla, en tiedä ovatko kaikki.
Joku väittä ns. pappisseuralaisuudessa (erotettiin/erosivat SRK:laisista 60-luvulla) esiintyneen tällaista. En tietysti tiedä varmaksi, mutta pappisseuralaisuudesta on minulle tullut kuva varsin väljänä liikkeenä, enkä voisi kuvitella, että siellä olisi sellaista tapahtunut.
vanhoillis- ja esikoislestadiolaisia ?
Miksi on eri ryhmiä ? Miten ne eroaa ?
Niin, on tullut erimielisyyksiä. Esimerkiksi jotkut eivät hyväksy yllä kirjoitetun kaltaista toimintaa. Silloin he eroavat omaksi suunnakseen tai toisaalta, jos ovat enemmistössä, toisen suunnan kannattajat eroavat omaksi suunnakseen. Niin se käyttää, tosin eroja ei ole tapahtunut ihan vähään aikaan.
Yhdysvallat on lahkoutumisen luvattu maa. Kirkot eivät siellä elä veroilla vaan NS. vapaaehtoisesti kerättävillä maksuilla. Oppi-isiensä kanssa riitaantuneet ja näkyjen näkijät perustavat siellä lahkoja bakteerien jakaantumisvauhdilla. Saattaapa siellä joukossa hääriä joku täysverinen bisnesmannikin.
Kyllä kyseisiä juttuja on esiintynyt vanhoillislestadiolaisten piirissä. Sitä on kenenkään turha kiistää. Itse muistan lapsuudestani 80 luvulla hieman vastaavan tapauksen. Oli seurat eräässä talossa.Lapset innostuivat heittämään lumipalloilla jotakin vanhempaa ihmistä. Siitähän haloo syntyi. Siinä laitettiin koko nuoriso tekemään parannusta,vaikkei osuutta ko.asiaan ollut. Kello oli jo yli puolenyön.Eräs täti tuumasi,että pois ei lähdetä,ennenkuin asia on selvitetty.Minutkin mainittiin nimeltä,ja kysyttiin,että mitenkäs minun laitani on. Eihän siinä auttanut,kuin parannusta tehdä,kun koko seurakunta tuijottaa ja odottaa vastausta. Lestaadiolaisuudessa on paljon mädännäisyyttä.Sitä ei liikkeen sisällä olevat ihmiset huomaa
lukekaapa keskustelun alimmaisena oleva viesti
Vl:ssa ei mikään ole muuttunut sitten viime hässäkän 70-80 luvulla. Samat ajattelutavat ovat toiminnassa mukana. Mistään ei ole luovuttu. Ainoa, mikä on muuttunut, on hymistely julkisuuteen päin. Ulospäin näytetään niin hyvää ja hurskasta, mutta sama omavanhurskauden henki on vallalla.
Ei ole muuta jumalaa kuin rauhanyhdistys, eikä muuta kautta pääse taivaasen kuin Oulun kautta. Aamen.
...on muuttunut.
Ainakin he katselevat telkkaria, vaikka sekin synniksi edelleen luetaan ja kotio sitä ei hankita.
Istuskellaan konserteissa - ei ne silloin 70-80 luvulla istuskelleet.
Koululaiset käy jo jopa teatterissakin - ei 70-80 luvulla.
Yksi paha joka ei poikkea kyllä telkkaristakaan - kun puhutaan valinnasta valita se asia joka on hyvää - internetti - täällä jos missä on todella paljon pahaa - ???
Niin, ja monia muita tunnusmerkkejä jotka on hävinneet - - - eli sanoisin että hyvinkin maailmallisia tapoja on jo heikäläisillä !
ai mekö istutaan konserteissa ja teattereissa?
kas kun en oo koskaan huomannu olevani paikalla..enkä oo kuullukkaan että joku olisi ollut.Ja ei tietokone ittestään minnekkään "pahoille"sivuille mee..kyllä se on jokaisen oma valinta minne sivuille sitä haluaa mennä..
eihän sitä kukaan tietenkään oo täydellinen..
Jos ei tietokone itse pahoille sivuille mene,niin ei mene telkkarikaan pahoille kanaville. kuitenkin telkkari on "kielletty".
Urheilukilpailuissa ei saa käydä katsomassa. Mutta radiosta saa kuunnella. Konserteissa ei saa käydä,mutta radiosta voit kuunnella.
Mielenkiintoista,,,
Siellä on niin ovelia sivujensä syöttäjiä ,että kovaa pornoa esim. repeää kuvaruutuun jokaisella hiirulaisen sipaisulla. Ja kun yrittää klikata niitä pois niin aina tulee vain lisää. Monesti viellä ääni ja liike mukana.
Juu, et ehkä sinä mutta kyllä muut teikäläiset. Ainakin meidän lasten koulukaverit istuu. Niin teatterissa kuin konserteissakin. Ja aikuiset vanhlestadiolaiset muissakin konserteissa.
Eli onko niin että sisällä ei tiedetä mitä siellä tapahtuu kun on pakko salata sen takia että joutuu ns kuulusteluun.
Mikään ei ole "kiellettyä". Se on omantunnonasia että lähteekö urheilukilpailuihin ja niitten kuuntelukin.. Samoin konsertit.
Kyllä niitä voi kuunnella ja mikä ettei katsoakin, mutta jos ne menevät Jumalansanan kuulemisen edelle, niin silloin ei ole hyvä.
Sitä helposti unohtaa esim. seurat, kun onkin joku urheilukilpailu tai konsertti.. siinä jonkinnäköistä selitystä..
Mielenkiintoista kieltämättä..
Kukaan ei ole tietääkseni joutunut kuulusteluun mistään. Mistä nämä jutut 'kuulusteluista' ovat lähtöisin? Se on vaan niin että jos on tehnyt jotain sellaista, mitä ei yleensä pidetä hyvänä, tuskin sitä ensimmäisenä mennään kertomaan. Vai menetkö sinä kertomaan kaikelle kansalle esimerkiksi harrastaneesi seksiä kymmenen muun kanssa tai jostain pimeistä ruoskimissessioista vaikka ne eivät kiellettyjä olekaan?
Urheilukilpailuista sen verran että Raamatussa neuvotaan: "älä istu siellä missä pilkkaajat istuvat."
""""Se on vaan niin että jos on tehnyt jotain sellaista, mitä ei yleensä pidetä hyvänä, tuskin sitä ensimmäisenä mennään kertomaan.""""
- Pidä puhdas omatunto! Salaako saa tehdä - - ei kyllä Jumala näkee!!!
Kiitos hurmaavasta esimerkistä - - kuka uskova noin voisi tehdä että harrastaa seksiä kymmenen kanssa - - Jumalahan asetti avioliiton - -silloin oisi pakko tehdä parannusta asiasta jos noin tekisin.
Kyllä on joutunut puhutteluun - - - omakohtaisia kokemuksia joten mitäpä tuosta väittelemään sen enempää :)
Minä olen huomannut juuri tuon tämän päivän uskovaisissa, että salaa saa tehdä mutta muuten ei. Kukaan ei uskalla tunnustaa mitään.
Se seksijuttu oli esimerkki siitä mitä joku sellainen, joka ei ole uskovainen, ei luultavasti kertoisi kaikelle kansalle vaikka sitä ei laissa olekkaan kielletty.
Voi hyvä jyssäys sentään... Taas joku lesta väittää,ettei mitään kuulusteluja ole..
Hohhoijaa.Niitä on.Olen kokenut,veljeni ovat kokeneet. L-positiivisten aivopesu onnistunut ainakin bomberin kohdalla. Ja monen muunkin,ikävä kyllä.
Tuossa eräiden lestojen totuuden kieltämisessä on uusnatsismin piirteitä. Uusnatsithan kieltävät mitään juutalaisten joukkotuhoa koskaan tapahtuneenkaan. Se on kuulemma kaikki vaan valetta. Todella paljon samaa näissä...
Lievennän tuota sanomaani siihen muotoon, että itse en ole joutunut 'kuulusteluun' enkä ole sellaista ollut todistamassa. Haluaisinkin tietää mitä näissä 'kuulusteluissa' tapahtuu ja miten sellaiseen joutuu? Tunnen kyllä sellaisia ihmisiä jotka tällaista voisivat harrastaa, ihan luonteen perusteella. Minua ei ole aivopesty, en vain luota pelkkiin huhuihin.
En joutanut kovin tarkkaan aiemmin korjoittelemaan. Korostan nyt sitä, että minä en voi kaikkien lestadiolaisten tai muidenkaan puolesta puhua. Voin puhua vain omasta puolestani. Mutta jos tekee syntiä tarkoituksella, tuskin sitä menee samantien pyytämään anteeksi ainakaan tosissaan. Konserttiinhan ei voi (ilmeisesti?) joutua vahingossa. Minä en usko kenenkään olevan uskossaan niin vahva, että menee heti syntiä tehtyään siitä jollekulle kertomaan.
En ymmärrä miksi oman seurakunnan linjalta horjahteleviä jäseniä ei saisi opastaa takaisin sovittujen sääntöjen taakse. Tästä on laulettu jo kymmeniä vuosia,lopettakaa.
Eli... Pitäisikö olla hiljaa asioista? Ei saisi puhua asioiden oikeilla nimillä? Sitähän se lestojen piirissä on. Saa toki horjahtelevia jäseniä opastaa,mutta kun uhkaillaan taivaasta tippuvilla tulikivillä ym.Se menee jo liian paksuksi.
Se on henkistä väkivaltaa,jos mikä. Eli:jatkakaamme
Sovittujen sääntöjen taakse ohjaaminen - - mitkä on ne säännöt ? Käsittääkseni Raamattu on se Sana jota uskovaisen tulee kuunnella eikä mitään sovittuja sääntöjä ole olemassakaan - - lakihenkisyyttä se semmoinen on. Mooses ilmoitti lain jota Jumala tahtoo meidän noudattaa - ja ne Jumalan sanat jotka Jeesus sanoi - Minä olen tie , totuus ja elämä jne , nehän meidät vie Jumalan luo sitten aikanaan. Ja me elämme nyt Uudentestamentin aikaa - joten lukekaamme sitä ja eläkäämme siten, toki mmuistaen VanhaaTestamenttiakin.
Ei raamatussa puhuta mitään televisiosta. Joitakin radiopuhelimen tapaisia välineitä saattoi olla temppeliväellä.
Uusiin asioihin on etsittävä elämänohjeita.
Jos tähän löytyy apua Raamatusta niin hyvä on. Tulkinta vain aiheuttaa monesti riitelyä. Sitä kait on kyse tässäkin keskustelussa.
vaan sovittujen tapojen. Joitain asioita on yhteisesti sovittu siksi, että mitään ei lue suoraan Raamatussa. Tai ainakaan läheskään kaikki ei ole suoraan luettavissa. Esimerkiksi konserteissa, urheilukilpailuissa yms käynti. On täytynyt kertoa kaikille, että sovitaan ettei mennä niihin koska Raamatussa neuvotaan olemaan istumatta siellä missä pilkkaajat istuvat.
Nämä 'kuulustelut' ovat luultavasti siitä syystä, että jotkut jotka kutsuvat itseään Lestadiolaisista ja ovat rauhanyhdistyksen jäseniä, eivät kuitenkaan ole halunneet noudattaa näitä yhteisesti sovittuja tapoja. Tällöin muut alkavat tietysti puhua että eivät ne lestadiolaiset itsekään tee niin kuin puhuvat, ihme sakkia. Mitä muuta voi tehdä kuin yrittää pitää koko joukko näiden sovittujen rajojen sisällä? Jos ei halua pysyä näissä rajoissa, voi vapaasti erota rauhanyhdistyksestä. Jos haluaa olla edelleen jäsen, olisi suotavaa noudattaa sovittuja rajoja.
En tiedä mitä tuosta tajuatte, mutta kysykää jos ette ymmärrä:))
.......bomber - -mutta kun sanotaan että ne sovitut tavat joita ei tehdä on syntiä - eikö se ole sittenkään väärin jos ei noudata näitä sovittuja sääntöjä ?? Eli rauhanyhdistykseen ei voi kuulua ulkokullaisten tapojen takia jos ei halua niitä noudattaa vaikka ne ei olekaan raamatunmukaan syntiä - - aivan ymmällään!
On todella vaikeaa elää suorastaan Raamatun perusteella tämän päivän yhteiskunnassa. Esimerkiksi ehkäisyn käyttöä tai aborttia ei ole Raamatussa mainittu synniksi koska niihin aikoihin tuskin tiedettiin kummastakaan. Niistä on keskusteltu myöhemmin ja on katsottu niiden olevan Raamatun näkemysten vastaisia. Raamatussa ei kuitenkaan lue että älä mene aborttiklinikalle tappamaan lastasi.
Esitänpä tässä yhden helpon kysymyksen: Miksi ihmeessä joku haluaa välttämättä pysyä Rauhanyhdistyksen jäsenenä jos pitää sen sääntöjä ulkokultaisina tai Raamatun vastaisina? Eikö silloin tulisi erota? Aivan ymmälläni olen minäkin.
Eroaminen uskonnollisesta yhduskunnasta on aina vaikeaa. Itseään ja perheväkeä kun uhataan tulikivisateella ja helvettiin joutumisella.
Karaneet entiset lauman jäsenet ovat aina pahempia vihollisia kuin muuten vain syntiset.
Niin, voihan se ollakin vaikeaa. Kuitenkin, jos on sitä mieltä että ko. yhteisö on väärässä, mitä vaikuttaa tulikivellä yms. uhkailut? Jos tuntee itse olevansa oikeassa, eikö silloin auta se usko että vastaanväittäjien uskolla ei pelastuta? Tuskin kukaan jää sellaiseen yhteisöön jossa uskoo joutuvansa kadotukseen vaikka millä uhkailtaisiin.
Suurissa kaupungeissa irtiotto kyllä onnistuu. Vaan sisäänlämpiävässä l.enemmistöisessä kirkonkylässä tai maalais-vastaavassa yhtälö on vaikea. Tarvittaisiin paikkakunnan vaihtoa ja uutta henkilöstatusta.
TIedän kyllä näitä paikkoja...muutto on varmaan ainut vaihtoehto (ei kylläkään mikään helppo). Täällä pohjois-Suomessa on muutamia lestadiolaisvaltaisia paikkakuntia. Kyllähän osa väestä tykkää niissä asua, mutta itse en niihin muuttaisi. Niissä touhu on monesti aika hullua, varsinkin uskovaisten perheiden lapset ovat turhan ylimielisä ja ylpeitä. Ymmärrän hyvin näkökantaasi!