Ekumeeninen koronalinko (100 altistunutta)

Adventisteja myös mukana.
Arasolan ekumeniaunelma toteutui.

Kouvolan helluntaiseurakunnan pastori Markku Toimela kertoo olleensa voimaton, kun paikkakunnalla järjestettyjen katolisten suurhautajaisten vieraat valtasivat helluntaiseurakunnan Betania-talon.

Vainaja oli katolinen, samoin osa vieraista, mutta Toimelan mukaan vieraiden joukossa oli myös paikallista adventisteja.

Osa vieraista oli tullut eri puolilta Suomea.

Kaksi viikkoa sitten perjantaina järjestettyjen suurhautajaisten yhdeltä vieraalta on sittemmin todettu koronatartunta ja altistuneita on noin sata, tiedotti Kymenlaakson sosiaali- ja terveyskunta­yhtymä Kymsote perjantaina.
374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sain sen käsityksen, että kyseessä oli jonkun ei kantasuomalaisen (afrikkalaistaustaisen) henkilön hautajaiset ja myös adventtikirkon joillain jäsenillä on jonkinlainen yhteys vainajaan ja siksi heitä oli paikalla myös adventtikirkosta? Lukumäärää en tiedä.

Näin kommentoi tapahtumaa adventtikirkon työntekijä:
"KOUVOLAN adventtiseurakunnan työntekijä Onni Rytkönen kertoo seurakuntansa tilaisuuksissa käyvän afrikkalaistaustaista väkeä kuten muitakin maahanmuuttajia."

Äänestä

Luultavasti kyse on Suomessa asuvista kongolaisista, jotka aina kokoontuvat toistensa hautajaisiin. Eikös tätä ole tapahtunut ennenkin?

Äänestä

Koronakirous tapahtui sapattina adventismin hengen vaikutuksesta ekumeenisissa vainajan pyhityksessä sapattina.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Adventisteja myös mukana.
Arasolan ekumeniaunelma toteutui.

Kouvolan helluntaiseurakunnan pastori Markku Toimela kertoo olleensa voimaton, kun paikkakunnalla järjestettyjen katolisten suurhautajaisten vieraat valtasivat helluntaiseurakunnan Betania-talon.

Vainaja oli katolinen, samoin osa vieraista, mutta Toimelan mukaan vieraiden joukossa oli myös paikallista adventisteja.

Osa vieraista oli tullut eri puolilta Suomea.

Kaksi viikkoa sitten perjantaina järjestettyjen suurhautajaisten yhdeltä vieraalta on sittemmin todettu koronatartunta ja altistuneita on noin sata, tiedotti Kymenlaakson sosiaali- ja terveyskunta­yhtymä Kymsote perjantaina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu