(Atella asiaa vasureille).
"Pyhiä opinkappaleita kyseenalaistavia haukutaan kirjoittajan mukaan yhä äärioikeistolaisiksi.
Maailmanhistorian verisimmät kollektivistiset aatteet ja niille perustetut valtiot ovat kommunismi ja kansallissosialismi, Neuvostoliitto ja natsi-Saksa. Kommunistisia diktatuureja on ollut paljon enemmän kuin fasistisia ja on edelleen, Kiina, Kuuba ja Pohjois-Korea niistä tunnetuimmat. Pahamaineisimpien joukkoon kuuluu punaisten khmerien lyhytaikainen, mutta sitäkin kammottavampi hirmuhallinto Kamputseassa 1975–1979.
Helsinki ilman natseja -mielenosoitus ei ole herättänyt erityisen voimakkaita tunteita, mutta hieman yllättäen Helsinki ilman kommunisteja -videoni herätti. Tämä kaksoisstandardi oli odotettu ja sen osoittaminen videon tarkoitus, mutta en olisi odottanut niin monen siihen lankeavan. Reaktio osoittaa romanttisen suhtautumisen kommunismiin olevan edelleen valitettavan yleistä. Vaikka sillä on noin viisi kertaa enemmän uhreja kuin kansallissosialismilla, siihen suhtaudutaan paljon hyväksyvämmin, johtuen unelmista, kauniista ideaaleista ja ennen muuta silmien sulkemiselta historiallisille tosiasioille.
On tärkeää palauttaa mieliin kommunismin synkkä historia viime vuosisadalta ja tuomita se ehdottomasti kaikissa ilmenemismuodoissaan. Erityisen tärkeää se on siksi, että yhä tänä päivänä moni, eduskuntaa myöten, puolustaa tätä epähumaania aatetta, jossa ihmisten perusoikeuksille ei anneta mitään arvoa. Kommunismiin liittyy vielä nykyäänkin sinisilmäistä romantiikkaa, sorrettujen ja köyhien auttamista, tasa-arvon ideaali, samoin kuin vapauden, jotka lähemmässä tarkastelussa ja historiassa paljastuvat tuulentuviksi. Kommunismi pettää aina ihanteensa: sorto pahenee, köyhät köyhtyvät lisää ja tasa-arvo on tasapäistämistä, joka tarvittaessa suoritetaan väkivalloin, terrorilla, vangitsemalla, uudelleen kouluttamalla tai teloittamalla."
Porvarillisen maailmankatsomuksen omaavia länsimielisiä liberaalidemokraatteja haukutaan edelleen äärioikeistolaisiksi ja fasisteiksi, jos he uskaltavat kyseenalaistaa nomenklatuuran pyhät opinkappaleet."

Vastaukset 38
Vanhimmat
Mikä muuten yhdistää Junesta, Jiriä ja Attea? Se ettei värkit riittäneet yliopistolla, ja sepä ei lakkaa heitä vituttamasta!
Eiköhän Atte pärjää paljon paremmin kuin te umpityhmät työttömät punikit.
Vahinko että valkoisilta jäi homma kesken 1918.
Joo ei kukaan työtön punikki olisi pystynyt hankkimaan kunnon rahasäkkiä jihadisteille kuten Atte teki!
Jos valkoiset olisivat saaneet viedä teloitukset loppuun asti, niin Suomi olisi nyt Venäjää. Koska ilman "punikkeja" eli työläisiä, Neuvostoliitto olisi miehittänyt Talvisodassa Suomen.
Sillä silloinen armeija olisi ollut yhtäkuin Suojeluskunta. Sitä sopii pohtia.
Armeija ilman työläisiä (sotilaita) ei ole armeija laisinkaan.
Entisen Suomen, talolliset ja herraporukka olisi taistellut Saksaa vastaan, Neuvostoliiton puna-armeijan rinnalla!
Eikö Suomessa voi olla työläinen ilman sosialismia ? Kyllä v. 1918 oli monta perhettä, jotka olivat jakautuneet, osa oli punaisten ja osa valkoisten puolella. Veli veljeä vastaan.
... sanoo kilju-juoppo, jolta jäi amiskin kesken? :D
...+tais+kuitenkin+Talisodassa(kin)+se+päällystö+olla+lähes+100+%+kaikkea+muuta+kuin+työläiskastia,+eli+enimmäkseen+bättre-folkkista+Saksassa+koulutettua+jääkäriä?
Ilman+heitä+Talvisodan+armeija+olis+ollu+yhtä+sekavasti+organisoitu+rupusakki+kuin+veljessodan+punikit,+jotka+ei+tainnu+voittaa+ainuttakaan+käymäänsä+taistelua?+:/
Mm. vasurein Anna Kontula palvoo kommunismia, eli on täys idiootti.
Ihan oikea TILTU.
Arhinmäki?
Viikingeille nyt kaikki on kommunismia. Ihan kuin kokoomus ois jossain kriisissä kun tuollaisia kirjoitellaan.
Kyllä se pistää palstankomuja harmittaan, totuus sattuu.
Oikeistolaiset aatteet kuten uskonnot, nationalismi, militarismi, rasismi, kapitalismi jne. on aiheuttanut ihmiskunnan historian aikana paljon enemmän kärsimystä ja kuolemaa kuin sosialismi tai kommunismi. Jotka kehitettiin 1800 -luvulla koska oikeistolaiset käyttivät hirmuvaltaa työntekijöitä kohtaan jotka olivat täysin orjan asemassa.
Älä nyt punikki viitti lässyttää. Kävitkö neukkulassa katsomassa miltä näytti, minä kävin aikoinaan, ja täyttä pazkaa se maa oli.
Nää punikit luulee unelmien olevan konkretiaa. Kommunismin unelmien muuttumista konkretiaksi on nähty Neuvostoliitossa, punaisten khmerien Kambodzassa ja muissa kommunismimaissa.
Taisi tulla liian vaikea vasta-argumentti porvaripojuille.
Oikeistolaisia aatteita ei ole uskonnot, militarismi, rasismi eikä jne.
Kapitalismi oikeastaan on ’vastakohta’ sosialismille, kun teoreettisesti maailmaa katsotaan. Nykyisin demokraattisissa länsimaissa on lähinnä sekatalousjärjestelmä eli osa sosialismia, mutta silti vapaa demokratia ja yksityisyritteliäisyys. Sosialismia voi nähdä lähinnä valtiovallan rajojen asettamisina talouteen ja lakisääteinen sosiaaliturva.
Äärioikeistolaisia on äärinationalismi, natsismi, joka on oikeastaan vastine kommunismille. Kommunismi on tuhonnut, murhannut ihmisiä huomattavasti enemmän (arvioita heitetty jopa sadasta miljoonasta, mutta jo Neuvostoliitossa Stalin murhautti 20-30 miljoonaa, Hitler murhautti n 6 miljoonaa) ) kuin natsismi, mutta yhtään en puolusta natsismiakaan.
Totta on, että jotkut käyttivät hirmuvaltaa ja orjuuttivat ihmisiä ja työntekijöitä. Tämä ei vain ole ollut oikeistolaisten ’etuoikeus’, vaan samaa tehtiin Neuvostoliitossa aina Neuvostoliiton romahtamiseen saakka noin 30 vuotta sitten ja edelleenkin esim kommunistisessa Pohjois-Koreassa ja näin tekee valtio, diktatuurinen hirmuhallinto, ei yksittäiset työnantajat tai muut vahvemmat ihmiset.
Sen sijaan juuri tällä hetkellä on äärioikeistolaiset ryhmittymät selvästi vaarallisempia Suomessa ja Euroopassa. Kommunismi on kannatukseltaan jokseenkin merkityksetön aste nykyisin, valitettavasti näin ei voi sanoa äärinationalistisista liikkeistä.
Yhteistä kommunisteille ja natseille on se, ettei demokratiaa ja ihmisoikeuksia arvosteta tipaakaan ja tiukka kansalaiskuri perustuu väkivaltaan ja sillä uhkaamiseen.
Niinpä, ruplan sijaan useat suomalaiset käyttivät valuttanaan Neuvostoliitossa sukkahousuja, farkkuja ja muita lännessä yleisiä tuotteita ostaessaan neuvostoliittolaisia tuotteita hyvällä vaihtokurssilla.
Kuinkas sen kommunismin on käynyt?
Höpö-Höpö! :/
Pelkästään Stalin yksinään tapatti oman maansa kansalaisia enemmän kun kummassakaan maailmansodassa saatiin raatoja aikaseks! Ja Mao pisti vielä sitäkin huomattavasti paremmaks.
Josta pitäis myöntää heille molemmille korkein mahdollinen mitali jota maailmasta löytyy! :)
Tuli joo! :/
Kommunismin erinomaisuudesta kertonee jotain niinkin lähiaikoina tapahtunut kommunistinen onnistuminen kuin Pohjois-Korean nälänhätä joka loppu vasta tossa 2000-luvun taitteessa. Kuolleita jopa 3,5 miljoonaa.
Onnitteluni sille Jungille joka silloin Koreaa johti! :)
Ainoo hyvä kommari on mullan alla oleva kommari!
Kunj kommunistit kuppasi omien kansojensa rahat kutjuihinsa, niin ovat sittemmin muuttuneet mafiapohjaisiksi kapitalisteiksi.
Nuoret vassarit romantisoi kommunismia.
Onko tää atte sama tyyppi josta maksettiin verorahoilla ziljoonia että saatiin se muijansa kanssa koti-Suomeen?
On asiantuntija islamin ja muslimien suhteen, joita te vasurit haluatte tänne.
Joo Atte on apukoulun vaivalla suorittaneiden silmissä pääexpertti!
Kalevan sopeutuminen Suomeen on ollut heikkoa. Voitas palauttaa Jemeniin
Heheheheee kun suvakit ei tykkää Atesta.
Atte Kaleva on lukenut Koraanin, eri uskonsuuntien hadithit ja tietää, miten erilaiset imaamit vievät näitä oppeja käytäntöön ja tavallisten kansalaisten tietoon. Lisäksi hän on asunut ja elänyt islamilaisissa maissa ja nähnyt ja kokenut käytännössä, miten uskonto vaikuttaa yhteiskuntaan ja ihmisten toimintaan.
Koska kommunismi tähtää yksityisomistuksen lakkauttamiseen, on se väistämättä vapauden vihollinen. Neuvostoliitto tunnetaan myös gulagista, vankileirien saaristosta. Siitä on tullut kommunistien rikosten synkkä muistomerkki.
Atte Kalevan kaltaiset kokoomuslaiset arvostavat vain rikkaiden verovapauksia ja työnantajien vapauksia kohdella työntekijöitä miten tahtovat.
Tämän Atte pojun tyhmyys tuli meille veromaksajille todella kalliiksi olisi ollut parasta jättää moinen idiootti rätti päiden armoille.
Rasistinen kommari!?
No NYT on kaikki nähty!
*väistää lentävää lehmää*
Mistä te tiedätte kuka lunnaat maksoi?
Aten mieli järkyi vankeudessa. Puheet voi arvioida siltä pohjalta. Antaa Aten riehua, järkeä puheissa ei ole.
Puhut ihan mitä sattuu.
Atte Kaleva on harvoja kokoomuslaisia, joiden puheet voisi allekirjoittaa, on hyvä, että siitäkin poppoosta löytyy järjen ääni, yleensä ne on Orpon,Mykkäsen, Grahn-Laasosen,Risikon jne. kaltaisia pöhköjä.
Nuo jälkimmäiset on olleet iso osa matu ongelmaa, tullut hyvin tarkkaan seurattua vuosikymmenet , niinpä on vaikea unohtaa kuulemaansa ja näkemäänsä.
Kommunistit on todella petollista väkeä olleet, itselleni muistuu mieleen sodanjälkeisen ajan kommunisti agitaattorit, niitähän oli liki jokaisessa pikku kylässäkin kertomassa, kuinka ihanasti asiat onkaan työläisen unelmavaltiossa Neuvostoliitossa.
Nykyäänhän tämä on kaikille järki ihmisille selvää pässinlihaa, itse kävin yhden kerran kyseisessä valtiossa v. 1979 ja se riitti mulle.
Huomatkaa taas kuinka apukoulutasoisia kommentteja, vasurisuvakeilta tulee, muslimien nuolijoilta.