Luomisjärjestyksen kieltäminen

Luomisjärjestyksen kieltäminen


Entinen arkkipiispa Wikström onnistui pääsemään eräässä liberaali teologiana kirjoittamaan tuon Raamatun vastaisen kirjoituksen. Hän puolustaa näitä luopumuksen merkkejä naispappeus ja kirkon liberalisoitumisen homokysymyksessä. Tätä taustaa vasten tuore ilmiö ei ole mitenkään yllättävä. Jälleen kerran huomaa, että kyseessä on Kristinuskon ja myös luonnollisen lain pilkkominen. Substanssi, josta leikataan yhä uudelleen, jää koko ajan pienemmäksi. Se mitä kutsutaan kirkoksi tulee yhä aneemisemmaksi ja joutuu kauemmaksi oikeasta Kristinuskosta. Myös se paha tapahtuu, että yhteinen nimittäjä toisuskoisten maallistuneiden ihmisten kanssa. Luonnonlain ja luomisjärjestyksen keskuudessamme vaurioituu. Wikströmmillä on toisenlainen käsitys. Evolutionistina hän uskoo että järjestykset muuttuvat ja kehittyvät. Hänen mukaansa ei ole perustavanlaatuisesti kysymys siitä mitä on sanottu luomiskertomuksessa. Sen sijaan hän mainitsee ja sanottu luomiskertomuksessa. Hän ohittaa luomiskertomuksen.

Wikström, joka yrittää tuollaisilla puheilla rikkoa Raamatun avioliitokäsityksen ja nähdä siinä perspektiivisessä homoparien vihkimykset on itse räikeästi astunut oikean Apostolisen kirkon ulkopuolelle. Hänen kanssaan ja heidän, jotka häntä seuraavat ei minkäänlaista kirkollista tai Hengellistä yhteyttä.

Karta kaikin tavoin homoliberaaleja pappeja! Myös normaali kanssakäyminen yhteiskunnassa käy vaikeaksi, kun luonnollista lakia ei tunnusteta.

Halvar Sandell

0

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

        Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
        Joensuu
        222
        4882
      2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

        Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
        Maailman menoa
        48
        3305
      3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

        eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
        Maailman menoa
        36
        2975
      4. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

        kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
        Maailman menoa
        84
        2953
      5. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

        Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
        Maailman menoa
        61
        2842
      6. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

        Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
        Maailman menoa
        90
        2665
      7. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

        Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
        Maailman menoa
        14
        2391
      8. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

        "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
        Maailman menoa
        103
        2207
      9. Miksi eristäydyt?

        Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
        Ikävä
        150
        1568
      10. Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä

        Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn
        Haapavesi
        9
        1230
      Aihe