Moi,
Kaipaisin vertaistukea samanlaisessa/samantyyppisessä tilanteessa painivalta.
Olen aina ollut herkkä ja helposti jännittävä jo lapsesta lähtien. Jossain kohtaa elämää oli ahdistusoireilua ja paniikkikohtauksiakin kunnes sain ne itse lieveneen. Olin lasten kanssa kotona ja karsin menoja ja keskityin vaan lapsiin. Aloin harrastaan pikkuhiljaa liikuntaa vaikka aiemmin sykkeen nouseminen sai usein paniikin nouseen päälle, mutta pääsin siitä yli ja pystyin harrastaan kovatehoistakin liikuntaa useita kertoja viikossa. Pysyihän mielikin silloin kunnossa kun söin terveellisesti ja liikuin. Sain itsevarmuutta kun katsoin peiliin kun huomasin miten pystyn kroppaani muokkaamaan.
Elämä sujui siis hyvin kunnes liitto alkoi rakoilemaan ja tuli ero. Siitä lähtien on ollut alamäkeä. Liikunta alkanut taas ahdistaan kun syke nousee. Syöminen vähentynyt -laihtumista. Paniikkohtaukset alkaneet uudestaan. Välillä heti aamusta herätessä ahdistaa ja saattaa kestää iltaan asti. Välillä päiviä jolloin ei mitään oireita. Fyysisiä oireita monenlaisia ja vaihdellen: vatsaoireet, tykyttelyt, voimakas hengenahdistus, väsymys, huonot yöunet, jano/kuiva suu, nälkä/ei huvita syödä, lihasjännitys, käsien tärinä, palelu ym. Ajatukset on välillä sekaisin ja pelottaa/ahdistus kaikki.
Korona ei ainakaan ole helpottanut tätä oloa. Toki siinä mielessä ”kiva” kun ei tarvitse keksiä tekosyitä miksi ei nyt halua lähteä johkin tms. Mutta huoli tulevaisuudesta kaikkinensa mietityttää.
Olisko jollain muulla edes samantyyppistä oireilua tai ajatuksia? Aloittamassa psykoterapian, mutta kaipaisin ajatusten vaihtoa myös kohtalotovereiden kanssa koin sen todella auttavaksi edellisen kerran kun olin samassa jamassa.
Kaipaisin vertaistukea samanlaisessa/samantyyppisessä tilanteessa painivalta.
Olen aina ollut herkkä ja helposti jännittävä jo lapsesta lähtien. Jossain kohtaa elämää oli ahdistusoireilua ja paniikkikohtauksiakin kunnes sain ne itse lieveneen. Olin lasten kanssa kotona ja karsin menoja ja keskityin vaan lapsiin. Aloin harrastaan pikkuhiljaa liikuntaa vaikka aiemmin sykkeen nouseminen sai usein paniikin nouseen päälle, mutta pääsin siitä yli ja pystyin harrastaan kovatehoistakin liikuntaa useita kertoja viikossa. Pysyihän mielikin silloin kunnossa kun söin terveellisesti ja liikuin. Sain itsevarmuutta kun katsoin peiliin kun huomasin miten pystyn kroppaani muokkaamaan.
Elämä sujui siis hyvin kunnes liitto alkoi rakoilemaan ja tuli ero. Siitä lähtien on ollut alamäkeä. Liikunta alkanut taas ahdistaan kun syke nousee. Syöminen vähentynyt -laihtumista. Paniikkohtaukset alkaneet uudestaan. Välillä heti aamusta herätessä ahdistaa ja saattaa kestää iltaan asti. Välillä päiviä jolloin ei mitään oireita. Fyysisiä oireita monenlaisia ja vaihdellen: vatsaoireet, tykyttelyt, voimakas hengenahdistus, väsymys, huonot yöunet, jano/kuiva suu, nälkä/ei huvita syödä, lihasjännitys, käsien tärinä, palelu ym. Ajatukset on välillä sekaisin ja pelottaa/ahdistus kaikki.
Korona ei ainakaan ole helpottanut tätä oloa. Toki siinä mielessä ”kiva” kun ei tarvitse keksiä tekosyitä miksi ei nyt halua lähteä johkin tms. Mutta huoli tulevaisuudesta kaikkinensa mietityttää.
Olisko jollain muulla edes samantyyppistä oireilua tai ajatuksia? Aloittamassa psykoterapian, mutta kaipaisin ajatusten vaihtoa myös kohtalotovereiden kanssa koin sen todella auttavaksi edellisen kerran kun olin samassa jamassa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ja lisäisin, että herään välillä öisin ahdistukseen. Sydän hakkaa eikä saa henkeä..
Hei! Tosi tosi tärkeää, että juttelet olostasi jonkun sun läheisen kanssa ja tarpeen mukaan ammattilaiselle. Lisäksi voit kokeilla omahoito-ohjelmia Mielenterveystalo.fi ssa. Googlaa. Ne on ilmaisia ja siellä on apua just noihin vaivoihin. Sekaisin chat on myös hyvä paikka! Ja chillaa appi!
Eikö ketään vertaistueksi? Tai tietääkö kukaan onko jonkun järjestämää vertaistukiryhmää jossain etänä?
Kunnan mielenterveyspalvelujen kautta voidaan jotain järjestää, mutta ei näitä taida missään netissä sen enempää olla. Itse olin joitain vuosia sitten kunnan kautta eräässä vertaistukiryhmässä, oli ihan OK. Itselle kuitenkin varsinainen psykoterapia oli avainasemassa.
En kuitenkaan ole mitenkään täysin terve, vaan tuo vihulainen ahdituneisuushäiriö kummittelee aina taustalla, välillä vähemmän välillä enemmän. Yleensä erilaiset elämään vaikuttavat tapahtumat voimistavat ahdituneisuutta.
Voi luulla, että olen parantunut, mutta sitten jotain tapahtuu ja tajuaa olevansa edelleen ahdistunut. Olen itse tässä vuosien varrella ymmärtänyt, ettei se koskaan poistu, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Yksi tärkeä pointti on tajuta se, että kaikki tapahtuu vain korvien välissä, ei muualla. Itse omien ajatustensa kanssa lietsoo itseään ahdituneeseen tilaan.
Kun kroppa käy ylikierroksilla alkaa ilmetä kaikkea "psykosomaattista". Vaarallista se, ei ole, mutta sen erottaminen on tärkeää.
Itse suosittelen hakeutumaan lääkäriin ja pyytämään esim rauhoittavia. Itsellä nuo rahoittavat ovat auttaneet todella paljon. Rauhallisena pystyy myös ajattelemaan asioita paljon paremmin ja oikein perspektiivein. Moni pelottelee noilla rauhoittavilla, jää heti koukkuun ja toleranssi nousee jne. Mulla ei ole käynyt mitään noista. Olen koko ajan pitäny järjen päässä ja ottanut tosiaan vain TARPEESEEN. Usein elämä rauhoittuu ja tilanne mikä laukaisee ahdituneisuuden menee ns pois. Silloin ei myöskään ole enää tarvetta ko. pillereille....
Olen samoin herkkä ja jännittävä. Kun elämässä tapahtuu huonoja asioita alkaa ahdistamaan ja tuntuu että voimat loppuu. Samoin iskee paniikki. Paniikissa ryntää miten sattuu ja hirvittävä huoli.Pelko siitä ettei pärjää ym.
Perhettä en pysty perustamaan, olisin liian huolissani kaikesta. Itsensä kanssa on pärjättävä, opiskelu auttoi siinä.
Minulla on tosi herkkä iho, iho sitten oireilee.
Oman olo tilani löysin sitten luonnosta jossa viihdyn todella hyvin. Vesiretkeilyä luonnossa ja talvella pikku retket sauvakävellen muussa ympäristössä. Valokuvaan sitten retkeni.