Stalinin nerous herättää kateutta porvareissa

Sodan jälkeen kansansa Suuri Isä antoi ohjeen, että sodan tuhoamiin puistoihin ja metsiin tuli istuttaa nopeakasvuisia poppeleita, joita on edelleen paljon Venäjällä.

Olisiko porvari osannut keksiä mitään vastaavaa? Maahantunkeutuneet saksalaisporvarit vain hävittivät metsiä ja ihmisiä. Eivät venäläiset tietenkään sellaisten petojen kanssa halunneet elää, vaan ajoivat saksalaiset sinne minne kuuluvatkin.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sodan jälkeenkin suuren isän silmä keksi hanakasti poisraivattavia ihmisiä!

Lääkärien salaliitto tai lääkärisalaliitto oli Neuvostoliitossa hieman ennen Josif Stalinin kuolemaa 1952–1953 paljastettu kuvitteellinen juutalaisten lääkärien salaliitto neuvostojohtajien salamurhaamiseksi. On arveltu, että tapauksen varjolla aiottiin käynnistää uudet, mahdollisesti juutalaisvastaiset poliittiset vainot. Stalinin kuoltua hänen seuraajansa kuitenkin hautasivat asian.

Tapahtumien kulku

Vuonna 1952 Stalin mainitsi politbyroon istunnossa juutalaisten lääkärien olevan amerikkalaisten ja sionistien agentteja.

Stalin aloitti vainon 13. tammikuuta 1953 julkaisemalla uutistoimisto TASS:in välityksellä Pravdassa artikkelin, jossa väitetty salaliitto paljastettiin. Välittömästi vangittiin 37 henkilöä, mutta lukumäärä kasvoi nopeasti satoihin. Monet juutalaiset lääkärit menettivät työnsä ja heidät vangittiin, lähetettiin GULAGiin tai teloitettiin. Pravda keräsi allekirjoituksia avoimeen kirjeeseen, jossa tunnetut neuvostokansalaiset, mukana useita juutalaisia, tuomitsivat salaliiton. Muun muassa kenraali Jakov Kreizer, laulaja Mark Reizen sekä kirjailijat Veniamin Kaverin ja Ilja Ehrenburg kieltäytyivät allekirjoittamasta kirjettä, eikä sitä lopulta julkaistu.

Neuvostoliiton Israelin lähetystössä tapahtui räjähdys 9. helmikuuta 1953. Neuvostoliitto katkaisi diplomaattisuhteet Israelin kanssa 11. helmikuuta. Seuraavana päivänä vangittiin Maria Weizmann, moskovalainen lääkäri ja Israelin ensimmäisen presidentin Chaim Weizmannin sisko.

Stalinin kuoleman jälkeen

Stalinin kuoltua vangitut lääkärit vapautettiin 31. maaliskuuta sisäministeri Berijan määräyksestä. Neuvostoyleisölle asiasta ilmoitettiin Pravdassa 6. huhtikuuta. [2]lähde tarkemmin?[3]lähde tarkemmin? Valtionturvallisuusministeri Mihail Rjumin erotettiin ja myöhemmin teloitettiin syyllisyydestä aiheettomaan vainoon.

Äänestä
  • Paljon enemman kuolleitqa olisi tullut jos saksalaiset olisivat voittanmeet. Eiko ollutkin vaan parempi, etta Stalin voitti sodan?

    Äänestä

Eipä juuri. Ei ollut toinen toistaan parempi.Mutta josUSA/Englanti olisivat antaneet kahden kelmivaltion raastaa toisensa hrnkihieväriin ja korjanneet potin olisi Eurooppa paljon parempi paikka!

Äänestä
  • Milla perusteella olisi parempi? Jos USA ei olisi tukenut Neuvostoliittoa, olisi Saksa saanut sen luonnonvarat haltuunsa ja vahvistunut tavalla, joka olisi tehnyt sen voittamisen kaytannossa mahdottomaksi. Churchill ja Roosevelt tiesivat sen oikein hyvin jo silloin, Suomi 24:n nimettomat trollit eivat tajua sita vielakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Milla perusteella olisi parempi? Jos USA ei olisi tukenut Neuvostoliittoa, olisi Saksa saanut sen luonnonvarat haltuunsa ja vahvistunut tavalla, joka olisi tehnyt sen voittamisen kaytannossa mahdottomaksi. Churchill ja Roosevelt tiesivat sen oikein hyvin jo silloin, Suomi 24:n nimettomat trollit eivat tajua sita vielakaan.

    ” Milla perusteella olisi parempi? Jos USA ei olisi tukenut Neuvostoliittoa, olisi Saksa saanut sen luonnonvarat haltuunsa ja vahvistunut tavalla, joka olisi tehnyt sen voittamisen kaytannossa mahdottomaksi. ”

    Et nyt lukenut kunnolla? Sanoin, että tukenut vain sen verran, että moleemmat maat olisivat sotiessaan raadelleet toisensa henkihievärin ja sitten korjannut potin.. Ideaali olisi ollut se, että sekä Saksa että neukku olisivat hävinneet.

    Ei se olisi yllattanyt Stalinia, joka pelkasi juuri sita koko ajan. Lansi taas ei voinut luottaa siihen, etteivatko NL ja Saksa olisi voineet sittenkin solmia erillisrauhaa ja kaantya yhdessa lantta vastaan. Demokratiassa oli mahdotonta tehda sellaisia akkikaannoksi politiikassa, jo Neuvostoliiton pettaminen sen jalkeen kun oli suureen aaneen rummutettu sen auttamisesta olisi johtanut poliittiseen kriisiin. Kaksi diktatuuria taas pystyivat muuttamaan kurssai hyvin nopein liikkein siksi, etta erimieliset saatettiin aina pakottaa hyvaksymaan lahes mita tahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Milla perusteella olisi parempi? Jos USA ei olisi tukenut Neuvostoliittoa, olisi Saksa saanut sen luonnonvarat haltuunsa ja vahvistunut tavalla, joka olisi tehnyt sen voittamisen kaytannossa mahdottomaksi. Churchill ja Roosevelt tiesivat sen oikein hyvin jo silloin, Suomi 24:n nimettomat trollit eivat tajua sita vielakaan.

    Oletko koskaan kuullut ydinaseista? Ei Saksa ollut paljoa Japania vahvempi, tosin sodan voittaminen olisi vaatinut paljon enemmän atomipommeja. Hitler uskoi voivansa kukistaa Britit jos Saksa pystyisi ajamaan puna-armeijan Uralin taakse mutta tämä suunntelma ei laskenut mukaan amerikkalaisia ja heidän atomipommejaan. Kyse oli vaan Hitlerin oman suuruuden hulluuden luomasta fantasia maailmasta.

    Niin etta Eurooppa olisi nyt parempi jos sinne olisi tarvinnut pudottaa ydinpommeja?

    Äänestä

"Suuri oli syntisten riemu vanhurskaan langetessa". ...Tällä tarkoitan luonnollisesti sitä, että peruskommunisti on aina persulainen!

"Päähänpinttymän valtaamat ihmiset ovat aina yhtä onnellisia kuin he, jotka tuntevat saaneensa suuren kutsumuksen"... Näin on. Maailman suurimpia perus kommunisti-idiootteja ei pelasta pirukaan. Ei sellaista järkeä ettei persu sitä hulluudeksi käännä.

Äänestä
  • Sinä olet saanut hulluuden jo syntämässäsi, koska et näe muita kuin persuja.

    Äänestä

” Stalinin nerous herättää kateutta porvareissa”

Eipä ole moisesta juuri pelkoa! Stalin nerous oli niin syvälle jemmattu, ettei sitä kokaan löydetty!

Äänestä
  • Stalinin nerous ei pärjännyt yhdellekkäälle suomalaiselle sotilaalle. Karjala menetettiin vain väliaikaisesti. Kohta sen taasen meitin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Stalinin nerous ei pärjännyt yhdellekkäälle suomalaiselle sotilaalle. Karjala menetettiin vain väliaikaisesti. Kohta sen taasen meitin.

    Vapaavuoriko sen jalleenrakentamisen maksaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Sodan jälkeen kansansa Suuri Isä antoi ohjeen, että sodan tuhoamiin puistoihin ja metsiin tuli istuttaa nopeakasvuisia poppeleita, joita on edelleen paljon Venäjällä.

Olisiko porvari osannut keksiä mitään vastaavaa? Maahantunkeutuneet saksalaisporvarit vain hävittivät metsiä ja ihmisiä. Eivät venäläiset tietenkään sellaisten petojen kanssa halunneet elää, vaan ajoivat saksalaiset sinne minne kuuluvatkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu