On tullut sellaista vihjettä liitosta päin, että suvivirren laulaminen koulujen kevätjuhlassa olisi hyvä juttu. En tiedä onko niin ja olisikin kiva kuulla liiton kanta tähän: kannattaako vai vastustaako liitto suvivirren laulamista kouluissa?
Jos paljastuu, että liitto ei enää vastusta suvivirren laulamista kouluissa, herää kysymys, onko liitto joutunut uskonnollisen ja kirkollisen myyräntyön kohteeksi. Miksi muuten olisi luovuttu uskonnottomuudesta ja aloitettu kannattamaan virsilaulua kouluissa?
Jos paljastuu, että liitto ei enää vastusta suvivirren laulamista kouluissa, herää kysymys, onko liitto joutunut uskonnollisen ja kirkollisen myyräntyön kohteeksi. Miksi muuten olisi luovuttu uskonnottomuudesta ja aloitettu kannattamaan virsilaulua kouluissa?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Ylikoski on kunnostautunut kirkollisena kirjoittajana. Siksi tämä myönteisyys virsilaulua kohtaan. Ylikoski on aiemminkin ollut huolissaan, että virsilaulu kajahtaa kunnolla: on antanut ohjeita lauluasennostakin.
Virsiasiantuntija Ylikoski!
Saanut rahaa kirkollisesta kirjoittelusta. Selkeä tapaus,
Odotamme siis Yltsyn liturgista ohjeistusta.
Ylikoski pitäisi erottaa vapareista.
Kyllä. Huvittava ja häiritsevä tapaus uskonnottomien vaivana.
Mites se erottaminen teknisesti tapahtuisi?
Liiton sääntöjen rikkominen. Erotettiinhan Kimmokin. Miksei sitten Esa?
Mäntysalo kieltäytyy kertomasta mitään Karisman erosta. Kyseessä oli kuitenkin Ylikoski vs. Karisma. Jos Ylikoski kirkottaa liittoa, onko Karisman karkottaminenkin osa tätä? Mäntysaloko on mukana Ylikosken juonessa?
Vaikuttaa siltä. Ikävä huomata tuommoinen.
Protestiksi ero vapareista!
Hyvä idea!
Kummallisia piirteitä liitossa. Myös lahtarituomarin nimiin onnitteleminen.
Vapariudessa olennaista on raha. Se määrää johdon liikkeet. Siksi tarvittaessa jopa kirkollisuutta.
Onkohan Karisman lähdössä tal. ulottuvuus?
Hyvin mahdollista.
Nosto, jotta vapariväijyjä saa laskettavaa.
Nosto, jotta vapariväijyjä saa laskettavaa.
Tästä lisää laskettavaa
Eroon juonittelevasta ja ahneesta vaparitoiminnasta.
Rationaalisinta, mitä vapari voi tehdä, on eroaminen vapareista.
No ei sitten muuta kuin eroamaan!
Vaparit pilaavat uskonnottomien mainetta sitä vauhtia, että alan epäillä kirkollista taustavoimaa vaparijohtajissa. Tai sitten ne johtajat ovat pölvästejä.
Yksinkertainenkin näkee rajan vieressä kun ei voi palvella kahta herraa, eikö.
Kyllä. Vaparijohdon kaksinaamaisuus näkyy kauas.
Oikeastaan se on ainoa rationaalinen valinta, että eroaa vapareista.
Tämä vaparien jokakeväinen suvivirsi-ölinä on TODELLA väsynyttä.
Jep. Nytkin aloittivat sen jo maaliskuussa. Oiskohan ennätys?
Kannattaa katsoa liiton lehteä ja tehdä omat johtopäätökset. Itse päädyin liittymään. Kas tässä: https://vapaa-ajattelijat.fi/va-lehti/
Juu, siitä liittymisestä on aika paljon aikaa ja nyt liiton johdossa yrität varjella tulovirtoja, jotta leivosta riittää palavereissa.