Tytin lärviä on restauroitu yli 4 tonnilla

Aamulehti kertoo, että Yli-Viikari on käyttänyt vuosina 2018–2020 kauneudenhoitoon valtion varoja hiukan yli 4 000 euroa.

Myös IS on saanut uusia tietoja VTV:n kauneusostoista, jotka osoittavat, että ehostuspalveluja on hankittu viraston varoilla aiempaa tiedettyä enemmän.

VTV osti maskeeraajana ja meikkitaiteilijana tunnetulta Raili Hulkkoselta vuosina 2019–2020 palveluja yhteensä 2220 eurolla.

Sakset ja Sivellin -nimiseltä parturi- ja kampaamoalan yritykseltä VTV teki 2019 yhden 142,90 euron suuruisen oston.

Sydämen Pohjasta Oy:ltä VTV teki heinäkuussa 2020 169,35 euron suuruisen oston.

Sydämen Pohjasta Oy:ltä Yli-Viikari hankki viraston luottokortilla kauneuspalveluja kolmesti jo vuonna 2019. Palvelut sisälsivät muun muassa väriä, kulmien muotoilua sekä ”extreme megamaskin”.

Maaliskuussa 2019 VTV teki muun muassa sokerointeja, meikkipalveluja ja luontaishoitoja tarjoavalta Hetita-nimiseltä yritykseltä 50 euron suuruisen oston.

Lisäksi VTV:n piikkiin ostettiin uudenvuodenpäivänä 1.1.2018 kauneudenhoitopalveluita tamperelaiselta yrittäjältä 644,50 eurolla.

Merkillepantavaa on, että VTV on merkinnyt kauneuspalveluhankinnat kategoriaan ”hallinnolliset palvelut”.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000007882142.html
44790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Kyllä se on autuasta, kun nämä sukupuolensa perusteella maailman parhaat johtajat yleistyvät. Tuonkin palkka on vain 11 tonnia kuussa, joten ymmärrän hyvin tarpeen nyhtää nuo ylihintaiset palvelut veronmaksajien selkänahasta.

Äänestä

Naisvihaa! Kyllä sokeroinnit pitää valtion kustantaa. Kutiseva tuhero on yhtä helvettiä.

Äänestä
  • Pitäisi tehdä NATOkysely kuten mitään asiasta tietämätön pääministeri teki.

    Äänestä

Eikä ole hyväksi muuttunut!

Äänestä
  • No hukkaan meni rahat, ei näkyvää tulosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No hukkaan meni rahat, ei näkyvää tulosta.

    Kaikki meni HAASKEELLE neljä tonnia

    Äänestä

Olis kyllä ollut varaa maksaa itekkin. On tuolla sen verran hyvä palkka. Taitaa olla kokoomuslainen. Ainakin tyypillistä kokkareen käytöstä.

Äänestä
  • Pesunkestävä demari Tytti on. Ja käsi toisen taskulla tottakai.

    Äänestä

  • Ei ole kokoomuslainen. Sitä paitsi kokoomuslaiset osaa hoitaa asiat niin etteivät jää kiinni rysä päältä kuten kepulaiset ja muut.

    Äänestä

https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000007880838.html

Uutiset
Pääjohtaja Yli-Viikari käyttänyt kauneudenhoitoon yli 4 000 euroa valtion rahaa – ”Muuttuvat selitykset pahentavat tilannetta”
Kuitit todistavat, miten Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajaa on ehostettu kolmen vuoden aikana valtion rahoilla. Pääjohtajalla on myös takataskussaan pakastevirka kohuvirastossa.


Jaa

Kommentoi

Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tytti Yli-Viikari kommentoi epäselvyyksiä vasta sitten, kun eduskunnan tarkastusvaliokunta on saanut oman mietintönsä valmiiksi.
Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tytti Yli-Viikari kommentoi epäselvyyksiä vasta sitten, kun eduskunnan tarkastusvaliokunta on saanut oman mietintönsä valmiiksi.­KUVA: JUHANI NIIRANEN / HS

Anita Simola
15:50 | Päivitetty 19:25
Aamulehti

Eduskunnan tarkastusvaliokunta ryhtyi viime kuussa selvittämään Valtiontalouden tarkastusviraston sisäistä valvontaa ja erityisesti sen matkakuluja ja matkustussääntöä.

Vyyhti lähti liikkeelle, kun oikeusasiavaltuutettu antoi viime vuoden lopulla huomautuksen viraston johdolle. Syynä olivat virkajärjestelyt, joissa oli maksettu palkkaa virastossa töissä olleelle ylitarkastajalle ilman työvelvoitetta.

Toiseksi ihmetyksen aiheeksi julkisuudessa on noussut pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin virkalennoista kerättyjen bonuspisteiden käyttö.

Jo aiemmin julkisuudessa on ollut tieto, jonka mukaan virasto ei ole pystynyt selvittämään pääjohtajansa lentopisteiden käyttöä.

Rahaa palanut hoidoissa
Nyt keskiöön ovat nousseet pääjohtajan käyttämät kauneudenhoitopalvelut.

Aamulehden saamien tietojen mukaan pääjohtaja on käyttänyt vuosina 2018–2020 kauneudenhoitoon valtion varoja hiukan yli 4 000 euroa.

Mukana on esimerkiksi hiusmuotoiluvalmennusta, kulmien muotoilua, tehohoitoa ja hiusten värjäystä.

Palveluja on ostettu useasti Sydämen pohjasta Oy:stä sekä meikkitaiteilija Raili Hulkkoselta.

Kuiteista selviää, että Hulkkoselle on maksettu neljästä eri palvelusta yhteensä yli 2 200 euroa.

Tamperelaisyrittäjäkin mukana
Vuonna 2018 pääjohtaja osti kauneushoidon palveluja tamperelaiselta toiminimi Johanna Katariina Kujalalta yli 640 euron verran.

Kampaamoalan yritys Sakset ja sivellin Espoossa on huoltanut hiuksia vuonna 2019 yli 140 eurolla.

Living Day Spa:sta on ostettu kohua herättänyttä hiusmuotoiluvalmennusta 174 euroa suuruisella summalla.

Löytyypä joukosta myös hoito, jonka nimi on extreme megamask. Sille on kertynyt hintaa värin ja muotoilun lisäksi yli 200 euroa Sydämen pohjasta -yrityksessä.


Kiuru kertoo Aamulehdelle, että valiokunta ei saa mietintöään valmiiksi ennen pääsiäistä, vaan se menee huhtikuun puolelle.
Kiuru kertoo Aamulehdelle, että valiokunta ei saa mietintöään valmiiksi ennen pääsiäistä, vaan se menee huhtikuun puolelle.­KUVA: TIMO MARTTILA

Mietinnön valmistuminen viivästyy
Tarkastusviraston epäselvyyksiin ovat kiinnittäneet erityisesti huomiota tarkastusvaliokunnan jäsenet kansanedustajat Pauli Kiuru (kok.) sekä Veijo Niemi (ps.) Pirkanmaalta.

Kiuru kertoo Aamulehdelle, että valiokunta ei saa mietintöään valmiiksi ennen pääsiäistä, vaan se menee huhtikuun puolelle.

Kuusi vaihtoehtoa mukana
Kiurun mukaan vaihtoehtoja on useita.

– Pääjohtaja voi erota tai eduskunta voi erottaa hänet salissa äänestämällä. Kolmanneksi eduskunnan kansliatoimikunta työantajana voi pidättää hänet toistaiseksi virantoimituksesta, jos tietyt edellytykset täyttyvät.

Neljäs vaihtoehto on, että kaikki jatkuu kuten ennenkin.

Kiuru on löytänyt myös viidennen vaihtoehdon. Yli-Viikari voi siirtyä mahdollisen pääjohtajasta erottamisen jälkeen pakastevirkaan, joka hänellä on tarkastusvirastossa. Kyseessä on ylijohtajan virka.

On myös mahdollista, että hän tulee rekrytoiduksi Kansallisgalleriaan, jonka pääjohtajuutta hän on hakenut.

Liittyikö työtehtäviin lainkaan?
Pääjohtajan saamaan hiusmuotoiluvalmennukseen liittyy erikoinen episodi.

Tarkastusvirastosta kerrottiin viikolla Ilta-Sanomille, että valmennus liittyi pääjohtajan valokuvaukseen. Kuvauksen syytä ei kerrottu lehdelle.

Valtiontalouden tarkastusvirastosta on kuitenkin myöhemmin otettu yhteyttä Ilta-Sanomiin ja tarkennettu, että hiusmuotoiluvalmennus on ollut osa kuvausten yleistä visuaalista onnistumista tukevaa kokonaisuutta, eikä ole liittynyt yksittäiseen kuvaukseen.

Selitykset muuttuvat
Tämäkin käänne ihmetyttää pirkanmaalaisedustajaa.

– Muuttuvat selitykset pahentavat tilannetta, Kiuru kirjoittaa Twitterissä.

Äänestä

rasvaimu kuuluu olla ilmaista johtajille.piste.

Äänestä
  • Kyllä on röyhkeä akka, kun ei vieläkään ymmärrä erota!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä on röyhkeä akka, kun ei vieläkään ymmärrä erota!

    Olisiko feministi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä on röyhkeä akka, kun ei vieläkään ymmärrä erota!

    Kuka nyt hyvästä suojiksesta vapaaehtoisesti lähtisi kun hyvä veli sakkiin jo kuuluu.

    Toivottavasti paine on jo niin kova että lähtee kuin leppäkeihäs, mutta pahoin pelkään että uutta suojista järjestellään jo kuumeisesati.

    Äänestä

Mitäs koko pää olisi maksanut?

Äänestä

tytti on elänyt ranskassa! macaronikin käyttää meikkeihin kymmeniä tuhansia vuodessa.

Äänestä

Ihan hukkaan on menneet kaikki nämä rahat.

Äänestä

Ei parane mennä tällättäväksi, ettei joudu olemaan vuoden syömäti.

Äänestä

Kyllä on rahat menneet hukkaan kun kuvan näki...

Äänestä
  • Kaksi Tyttiä meillä joista kumpikaan ei ole kelvollinen virkaansa,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaksi Tyttiä meillä joista kumpikaan ei ole kelvollinen virkaansa,

    Saadaanko nekin kunnolla erotetuiksi jo vaikka heti?

    Äänestä

Onko jossain ne kuvat/videot mitä varten on pitänyt sokerointi ottaa? Veronmaksajien rahoilla tuotettu materiaali kuuluu olla pääosin julkista.

Äänestä

Jos tuollaista olisi tehnyt mieshenkilö niin häntä syytettäisiin varkaaksi , mutta naista ei kukaan uskalla .

Äänestä

4tonnilla olisi köyhä saanut vuoden sapuskat, uimahalli ja bussikortin ja käynyt vielä kotimaan lomamatkallakin. Sokeroinnin olisi köyhimys mielellään tehnyt vaikka työkokeilussa 9euron päiväkorvauksella koko valtiontalouden tarkastajille sukupuoleen katsomatta.

Äänestä

Onko toisenkin Tytin tappurat fiksattu valtion laskuun?

Äänestä

Hämmästyttävää,mihin kaikkeen verorahoja käytetään.

Äänestä
  • On saatava aikaan LAKI ei enää punaista tyttelien huuliin veronmaksajien rahoilla

    Äänestä

Nokyllä siinä rahat meni haaskuuseen, kun naamasta ei tuon valmiimpaa tullut.

Äänestä

Valtion Visa on rikkautta!

Äänestä

Saa tanan korruptiorosvo.

Äänestä

No ainakin triplakulmakarva Pöysti tykkää.

Äänestä
  • Telkkarikuvauksia varten on joutunut käymään kauneushoidoissa?

    Pitääkö siellä sokeroitu tussukin näyttää, tahtoisin sen jakson nähdä.
    Kovin on ontuvat selitykset, mutta kai ne Vehviläiselle läpi menevät.

    Äänestä

Sehän on vähän verrattuna Stadionin restaurointiin.

Äänestä

Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia, sanoo perustuslaki. Ilmeisesti virkanaisen naaman paklauskin noudattaa lakia.

Äänestä
  • Siinä on tussukin tuunattu valtion piikkiin.
    Illalla isukki sanoo, että ompas silee peli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä on tussukin tuunattu valtion piikkiin.
    Illalla isukki sanoo, että ompas silee peli.

    Maksetaanko niille jotain bonus-posliinirahaaa

    Äänestä

Olisko sen toisenkin Tytin rahan käyttö tutkittava paljon sen naaman restaurointi, on maksanut veronmaksajille ?

Äänestä

Onneksi naisia ei päästetä enempää johtaviin tehtäviin.

Äänestä

Rumat naiset tulee kalliiksi veronmaksajille. Pitäisikö valtion ja kunnan töihin yhtenä pätevyyskriteereistä olla vähintään missiluokan ulkonäkö, koska kyllä luonnollisesta kauneudestakin täytyy palkita.

Äänestä

nyt loppu tytin kiusaaminen, tytti on ihana nainen, minä tykkään

Äänestä

.....eikä lärvi oo sen kummemmaksi muuttunut......

Äänestä

Missä ovat dokumentit Tytti Yli-Viikarin huippuyliopistojen tutkinnoista?

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vtv-kohu-jatkuu-missa-ovat-dokumentit-tytti-yli-viikarin-huippuyliopistojen-tutkinnoista/8101538

Valtiontalouden tarkastusviraston poliisitutkinnassa olevan pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin virkamiesuran alun nimityksestä ei löydy dokumenttia valtiovarainministeriössä, josta hän siirtyi Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV:hen 2007.

Ministeriö selvitti Kauppalehden pyynnöstä Yli-Viikarin työtehtäviä ja koulutustaustaa.

Kolmen päivän selvityksen jälkeen Yli-Viikarin tulosta ministeriön leipiin ei saatu nimitysmuistiota, ei myöskään dokumentteja hänen lukuisista tutkinnoistaan Euroopan huippuyliopistossa.

Sen sijaan VM:sta lähetettiin paperi, jossa kerrotaan, että lainsäädäntöasiantuntija vastaa sääntelypolitiikasta, oikeudellisista ja EU-asioista sekä evaluaatiosta. Tässä yhteydessä suluissa lukee ”virkaa hoitaa Tytti Yli-Viikari”.

Yli-Viikari on itse ilmoittanut cv:ssään toimineensa VM:ssä silloisen controllerin, nykyisen oikeuskanslerin Tuomas Pöystin avustajana.

Yli-Viikari on käyttänyt huomattavia summia varoja ympäri maailman matkusteluun sekä omaan kauneudenhoitoonsa.

Lisäksi VTV siirsi yhden työntekijän syrjään kahdeksi vuodeksi ennen eläkeikää, alkuun täydellä, loppuajan puolella palkalla ilman työvelvoitetta.

Eduskunnassa Yli-Viikarin toimia tutkii tarkastusvaliokunta. Huomenna maanantaina eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk) tapaa Yli-Viikarin.

Vehviläinen luonnehti Yli-Viikarin rahankäyttöä ”huonosti harkituksi” ja tämän toimien heikentävän julkisten varojen käyttöä valvovan viraston uskottavuutta.

Yli-Viikari itse antoi lauantaina tiedotteen, jossa ilmoitti pitävänsä hyvänä, että asia käydään läpi eduskunnan puhemiehen kanssa.

Hän kiisti syyllistyneensä rikokseen ja kertoi tarkastelevansa omia ja viraston kuluihin liittyviä päätöksiä kriittisesti.

Viime kädessä Yli-Viikarin kohtalo on eduskunnan kansliatoimikunnan käsissä. Se keskustelee asiasta tiistaina.

Äänestä

Miksi ei Yliviikarin ns. pakastevirkaa lakkauteta?
Virkahan on täysin tarpeeton koska on ollut jo vuosia vailla viranhoitajaa!!!!!!

Äänestä

tytillä suora tie naimisiin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aamulehti kertoo, että Yli-Viikari on käyttänyt vuosina 2018–2020 kauneudenhoitoon valtion varoja hiukan yli 4 000 euroa.

Myös IS on saanut uusia tietoja VTV:n kauneusostoista, jotka osoittavat, että ehostuspalveluja on hankittu viraston varoilla aiempaa tiedettyä enemmän.

VTV osti maskeeraajana ja meikkitaiteilijana tunnetulta Raili Hulkkoselta vuosina 2019–2020 palveluja yhteensä 2220 eurolla.

Sakset ja Sivellin -nimiseltä parturi- ja kampaamoalan yritykseltä VTV teki 2019 yhden 142,90 euron suuruisen oston.

Sydämen Pohjasta Oy:ltä VTV teki heinäkuussa 2020 169,35 euron suuruisen oston.

Sydämen Pohjasta Oy:ltä Yli-Viikari hankki viraston luottokortilla kauneuspalveluja kolmesti jo vuonna 2019. Palvelut sisälsivät muun muassa väriä, kulmien muotoilua sekä ”extreme megamaskin”.

Maaliskuussa 2019 VTV teki muun muassa sokerointeja, meikkipalveluja ja luontaishoitoja tarjoavalta Hetita-nimiseltä yritykseltä 50 euron suuruisen oston.

Lisäksi VTV:n piikkiin ostettiin uudenvuodenpäivänä 1.1.2018 kauneudenhoitopalveluita tamperelaiselta yrittäjältä 644,50 eurolla.

Merkillepantavaa on, että VTV on merkinnyt kauneuspalveluhankinnat kategoriaan ”hallinnolliset palvelut”.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000007882142.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu