Jälkiahdistus Ruotsin "reissusta"

Heippa Anonyymi!

Olen toisen polven ruotsinsuomalainen, joka muutti viime vuonna kahden lapsen kanssa Suomeen. Olen kirjoittanut meidän porukan asioista aika paljon täällä suomi24:ssa, mutta viime aikoina ei ole aika niin riittänyt kirjoitteluihin.

Olen kirjoittanut tällaisen tekstin suomi24:n Paluumuuttajat-ryhmään 22.11.2020. Me oltiin muutettu Ruotsista Suomeen huhtikuussa 2020 eli vähän yli puoli vuotta oltiin asuttu Suomessa, kun tämän tekstin kirjoitin.

# # # #
"Nyt on tullut joku sellainen shokki, että olen ollut tosi väsynyt ja jotenkin hermostunut. Heräilen joskus öisin ja näen painajaisia Ruotsista. Ei se ole vakavaa, mutta olen hyvin iloinen ettei me enää asuta Ruotsissa. Mun Ruotsin ystävät on pyytäneet Ruotsiin käymään. Onneksi voi sanoa, ettei nyt pandemian aikana voi. En halua yhtään Ruotsiin. Vanhempi lapsikaan ei halua, mutta nuorempi haluaisi laivamatkan vuoksi. En melkein voi tajuta, että sain tehtyä koko muuton melkein yksin ja että sain lapset Suomeen. Aivan mieletön muutos meidän elämässä. Meiltä muuttui ruokavalio, rahankäyttö, harrastukset, kotimaa, kotikieli, ystävät ja monta asiaa. Nyt oon tosi väsynyt. Joskus tulee sellaisia oloja, että onko tää tottakaan vai unta. Mä tein hirveästi töitä yli vuoden ajan. Siksi me varmaan onnistuttiinkin. Olin ehkä oikeasti masentunut, mutta sain jonkinlaisen ylienergisen tilanteen käyntiin. Nyt kärsin väsymyksestä ja jonkinlaisesta jälkikäteisestä järkytyksestä. Nyt myös tajuan, miten vaikeaa meidän elämä oli Ruotsissa. Kumpaakin lasta kiusattiin, vaikka siitä ei edes puhuttu. Onneksi mun sukulaiset on tukeneet tosi paljon. Tänä vuonna me ei järjestetä kotona kuin vähän joulua, koska me mennään mun serkun luokse sukujouluun. Olen luvannut tehdä sinne ruokia ja leivontaa (mun ammatti!). Kotona leivotaan pipareita ja koristellaan vähän. En nyt jaksa enempää. Onhan lapsilla joulua päiväkodissa ja koulussa."
# # # #

Kärsin oudosta olosta marras-tammikuun välisenä aikana. Juttelin siitä pari kertaa yhden työntekijän kanssa. Tulin siihen tulokseen, että huono oloni johtui väsymyksen purkaantumisesta ja osin elämänmuutoksen aiheuttamasta stressistä. Kun muutettiin Suomeen niin ensimmäiset kuukaudet menivät alkukiireiden, koronaohjeiden noudattamisen ja uuteen kotipaikkaan tutustumisen parissa. Ei siinä oikein ehtinyt omaa oloaan miettiä. Minua myös jännitti kovasti syksy, jolloin poikien koulu ja päiväkoti alkoi. Pelkäsin kovasti että heille tulee ongelmia. Vasta syksyn lopussa kun näki, että pojat tykkää ja pärjää Suomessa, alkoi tulla niitä huonoja oloja. Psykologi sanoi, että vasta silloin tuli tilaa mun omille tunteille ja hyvinvoinnille. Vasta silloin pystyin lopullisesti ajattelemaan, että me saadaan ja voidaan jäädä Suomeen koska kaikki sujuu tarpeeksi hyvin täällä.

Minäkin näin paljon painajaisia Ruotsista. Jokaisessa painajaisessa oli tulipalo, mutta saattoi olla muutakin kuten ryöstöjä ja väkivallan pelkoa. Nyt niitä unia ei enää ole ollut moneen viikkoon. Minä en pysty yhtään lukemaan Ruotsin uutisia niiden rikosuutisten vuoksi. Jos luen niitä, tulee painajaiset takaisin. Ne muistot on vielä niin lähellä. Meidänkin Ruotsin kotikaupunki oli rauhaton kaupunki.

Uteliaisuuttani kysäisen, että määrittelettekö itsenne noin yleisesti ottaen herkiksi ihmisiksi? Huolestutteko, pelästyttekö helposti?

Asun Ruotsissa, en näe painajaisia. Aloin vaan miettiä että mahtaisinkohan minäkin nähdä jos muuttaisin ja jos, niin mistä.

Itseäni ei ahdista palavat autot uutisissa jne. Huolestun ihan muista syistä, kuten esim. siitä että politiikka nykyisin on paljolti vaan teatteria. Tai työttömyydestä johtuen siitä että tuskin siivoojaksi kelpaa ilman useamman vuoden koulutusta.
Tai siitä että kohta tulee varmasti laki joka määrää että jopa hengittämiseen täytyy olla joku diplomi ja lupa uusittava vuosittain (no joo, ehkä hiukan liioittelen ;-)).

Täällä entinen ruosu-ukko. On minullakin ollut nuppi vähän sekasin kun Suomeen muutin. Aika siihen auttaa ja oma aktiivisuus. Minä käyn joka ikinen päivä kävelylenkillä. Katson kartasta uusia reittejä ja samalla opin tämän paikkakunnan tuntemaan. Kun joka päivä ulkoilee ja liikkuu sekä siihen päälle syö hyvin niin kyllä uni maittaa. Ruotsin uutisia en suotta ala kattelemaan. Tarpeekseni jo siitä menosta sain. Pysyy paremmin nuppi kasassa kun ei liiemmin niitä taakse jääneitä asioita mieti. Ei mulla mitään luurankoja ole omissa kaapeissa vaan tarkoitan sitä entistä kotimaata ja ihmisiä siellä. Sanoin tutuille ruotsinsuomalaisille että se on heippa ny sitten, meikäpoika ottaa repun selkään ja lähtee kotia. Kerroin että Suomesta saa kortteereita jos on muuttohaluja. Ne muuttaa jotka haluaa ja ne jää Ruottiin jotka haluaa. Asia on harvinaisen selkeä. Ei liikaa parane miettiä menneitä. Minä mietin jo alkavaa kesää. Polkupyörän ketjut täytyy öljytä. Onneksi mulla on varalle hankittuna muutama sisäkumi ja ulkokumitkin on aika uudet. Satulan uusin viime kesänä. Pelottelivat meinaan ettei nyt saa varaosia kaupoista niiden rahtilaivaongelmien takia. Kunhan vähän vielä lämpenee alan tuolla kumiluodilla polkea pitkin ja poikin. Laajenee taas vähän meikäläisen reviiri ja tulee kotiseutu tutummaksi. Ei siinä vauhdin hurmassa ehdi vanhoja murehtia eikä viruksetkaan tartu. Älkää ihmeessä jumittuko neljän seinän sisälle maailman menoa murehtimaan.

Tunnistan epätodellisen tunteen! Me muutettiin miehen kanssa Suomeen juhannuksen alla, kun olin jäänyt Ruotsista eläkkeelle pari kuukautta aiemmin. Muutettiin aluksi keskisuuren suomalaiskaupungin keskustaan vuokrakaksioon, vaikka oltiin isommassa omistusasunnossa asuttu Ruotsissa. Tavaroita laitettiin maksulliseen varastoon, koska tarkoituksena oli löytää omistusasunto, joka sitten muutaman kuukauden päästä löytyikin. Puhuttiin miehen kanssa koko sen kesän ajan, että tuntuu kuin oltaisiin lomalla vain. Asuminen oli väliaikaista kuin oltaisiin jossain huoneistohotellissa oltu. Me oltiin kuitenkin siinä vaiheessa jo myyty Ruotsin asunto, tehty muuttoilmoitus Suomeen ja muutenkin muutettu Suomen puolelle pysyvästi. Se kesä oli kuitenkin kuin oltaisiin parikymppisiä oltu. Käytiin paljon kaupungilla kahviloissa, terasseilla, turistikohteissa ja kesätapahtumissa. Viikonloppuisiin juostiin asuntonäytöissä ja kun koti oli löytynyt siirryttiin juoksemaan remonttiliikkeisiin maaleja ja tapetteja etsimään. Se uuden elämän rakentaminen Suomeen piti hyvällä tavalla jalat maassa ja muistutti, että täällä todellakin ollaan nyt ja uuden edessä. Epätodellisia tunteita oli, mutta ei liikaa. Sekin auttoi, että puoliso aina veti maan pinnalle, jos meinasi ryhtyä liikaa miettimään menneitä tai ihmetteli, ollaanko oikeasti Suomessa.

Uuteen kotiin muuttaessa oli aluksi kummallista. Naapureihin tutustuminen vei aika paljon aikaa. Mietittiin jo hetki, muutettiinko liiankin rauhalliseen paikkaan. Meidän taloyhtiössä (rivitalokohde) on paljon eläkeläisiä, jotka viettävät paljon aikaa mökeillään ja asuntovaunuillaan. He eivät siis yksinkertaisesti ole paljon kotona, jotta heihin voisi törmätä. Uudessa kodissa muistan nähneeni unia Ruotsista, mutta en muista painajaisia nähneeni. Minun unet ajoittuivat 70-80-luvun hyviin aikoihin. Mielikuvitusjuttuja ne unet olivat, mutta niissä tanssittiin paljon ja vietettiin vapaa-aikaa. Me muutettiin Suomeen Ruotsin pohjoisrannikolta. Ei siellä edes hirveästi ollut autopaloja eikä muita Etelä- ja Keski-Ruotsin vitsauksia. Tosi hyvin kaikki sujui lopulta.

Paska reissu, mutta tulipa tehtyä!

Paluumuutto suoritettu. Nyt Suomessa kesää ootellen. Kodissa muuttolaatikkoja purkamatta, mutta koiralenkillä nähtiin jo ensimmäiset sinivuokot. Kesä tulee ja meikäpoika kulkee ahonlaitaa ilman paitaa. Saunasta järveen ja järvestä saunaan. Eiköhän ne murheet sillä haihdu. Ei pidä jäädä kiinni menneisiin. Eteenpäin!