Miksi rokote moninkertaisti koronakuolemat Britanniassa ja Israelissa?

Britannia ja Israel ovat Euroopassa nopemmin ja eniten rokottaneita maita.

Britanniassa ennen rokotuksia 14.11.-13.12. kuoli koronaan 12 697 ihmistä.
Tehosteannosta alettiin rokottamaan riskiryhmille 4.1.
kuukauden aikana 4.1.-3.2. kuoli koronaan 34 313 ihmistä.
koronakuolleisuus kasvoi

Israelissa ennen rokotuksia 20.11.-11.12. kuoli koronaan yhteensä 331 ihmistä.
Tehosteannosta alettiin rokottaamaan riskiryhmille 10.1.
kuukauden aikana 10.12.-9.1. kuoli koronaan yhteensä 1571 ihmistä.

Britanniassa rokotteet nostivat koronakuolleisuutta alle kuukaudessa 2,6 kertaiseksi ja israelissa 4,6 kertiaseksi.

Britanniassa oli marraskuussa kuolleisuus miljoonaa asukasta kohden vuorokaudessa 6 ja Belgiassa 15. Valtavien rokotusmäärien myötä Britanniassa, kääntyi tilanne toisin päin. Tammikuussa Britanniassa kuoli miljoonaa asukasta kohden vuorokaudessa 16 ja Belgiassa 5 ihmistä.
Belgia on rokotusten jumbomaita.
801753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

Siis rokotteen saaneet kuolivat ja se lisäsi koronakuolemien määrää? Sitäkö tarkoitat?

Äänestä

Eli päädyit taas tietoisesti valehtelemaan. Ensinnäkin rokottaminen kestää aikansa ja aloitetaan riskiryhmistä, jotka eivät pahemmin levitä tautia. Joten ensi alkuun rokotettuja on vähän eikä mitään laumaimmuniteettia ole. Ja lisäksi, rokotus tehoaakin kunnolla vasta 2 viikkoa sen antamisen jälkeen.

Ja miksi pysäytät luvut juuri helmikuun alkuun? Ehkä sen takia, että sen jälkeen luvut ovat romahtaneet ja osoittavat sinun valehtelevan. Mutta jokainen älyllä varustetun luulisi tajuavan miksi käytät lähes 2 kuukautta vanhoja lukuja. Syy on yksinkertainen, se tuhoaisi sinun idioottimaisen salaliittoteoriasi.

1Äänestä
  • Mitä muuta mahdollisuutta koronasalaliittoihin uskovilla foliohatuilla on kuin valehdella? Todellisuudesta ei löydy mitään tukea heidän väitteilleen.

    Itse odotan että ensi syksynä kun koronarokotukset on annettu halukkaille alkaa kuolemaan rokotevastaisia koronaan. Eikö jokainen uskonto vaadi marttyyrinsa? Toivottavasti myös rokotevastaiset saavat omansa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä muuta mahdollisuutta koronasalaliittoihin uskovilla foliohatuilla on kuin valehdella? Todellisuudesta ei löydy mitään tukea heidän väitteilleen.

    Itse odotan että ensi syksynä kun koronarokotukset on annettu halukkaille alkaa kuolemaan rokotevastaisia koronaan. Eikö jokainen uskonto vaadi marttyyrinsa? Toivottavasti myös rokotevastaiset saavat omansa.

    Rokoteuskovaiset saavat joka päivä lisää marttyyreitä.

    Äänestä

  • Joka maassa ne kuolemat ovat lisääntyneet huomattavasti, jossa on paljon rokotettu ihmisiä.
    Ne tiedot lammas löydät itsekkin kun vaan viitsisit tarkistaa asian. Väität ihmisiä valehtelijaksi vain oman tyhmyytesi tai aivopesun takia
    Vai oletko jo ottanut rokotteen ja alkoi pelottaa, että tulet ehkä kuolemaan oman tyhmyytesi johdosta, ei se sinua kuolleena enää helpota saatko vedettyä rotkonreunalta muita mukaasi.
    Lammas on aina lammas hyväksy kohtalosi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joka maassa ne kuolemat ovat lisääntyneet huomattavasti, jossa on paljon rokotettu ihmisiä.
    Ne tiedot lammas löydät itsekkin kun vaan viitsisit tarkistaa asian. Väität ihmisiä valehtelijaksi vain oman tyhmyytesi tai aivopesun takia
    Vai oletko jo ottanut rokotteen ja alkoi pelottaa, että tulet ehkä kuolemaan oman tyhmyytesi johdosta, ei se sinua kuolleena enää helpota saatko vedettyä rotkonreunalta muita mukaasi.
    Lammas on aina lammas hyväksy kohtalosi.

    Tarkasta tiedot tilastoista, älä omista kirjoituksistasi. Olet pahasti väärässä nimenomaan käytettävissä olevan tiedon perusteella arvioituna.

    Äänestä

Huonoja uutisia salaliittotohtorille. Tartunnat ja kuolemat jatkavat yhä vähenemistään maissa joissa on rokotettu paljon.

Maissa missä on rokotettu tehokkaasti on uudet päivittäiset tartunnat ja kuolemat tippuneet todella paljon. Rajoituksia on poistettu ja elämä on matkalla kohti normaalia.

Iso-Britania
https://www.worldometers.info/coronavirus/country/uk/

Israel
https://www.worldometers.info/coronavirus/country/israel/

Eilen kuoli taas noin 10.000 rokottamatonta koronavirukseen. Rokottamattomia ihmisiä on kuollut koronavirukseen jo yli 2,662,952

Montako niitä rokotettuja olikaan kuollut koronavirukseen?

1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    14.11.-13.12. kuoli koronaan Britanniassa 12 697 ihmistä.

    4.1.-3.2. kuoli koronaan Britanniassa 34 313 ihmistä.

    FAKTA.

    Ja juurikin tuosta sinun linkistäsi.

    https://www.worldometers.info/coronavirus/country/uk/

    Entä helmikuusta eteenpäin? Pian on jo huhtikuu, nuo luvut ovat jo vanhoja. Olet vain taitavasti "unohtanut" luvut siitä eteenpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entä helmikuusta eteenpäin? Pian on jo huhtikuu, nuo luvut ovat jo vanhoja. Olet vain taitavasti "unohtanut" luvut siitä eteenpäin.

    Lisään... Ja on todella helppoa huijata faktoillakin. Tarvitsee vain valita tietoisesti väärät ajankohdat ja unohtaa ne faktat, jotka ei itseä miellytä. Kuten tässäkin tapauksessa. Poistetaan ne faktatiedot, jotka eivät teoriaan sovi ja pidetään ne, jotka sopii. Silloin kyse on tietoisesta manipuloinnista.

    Aloittajan viestiäkin on kopioitu useaan kertaan palstalle eikä sitä ole sen jälkeen päivitetty, koska siitä eteenpäin luvut eivät ole miellyttänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entä helmikuusta eteenpäin? Pian on jo huhtikuu, nuo luvut ovat jo vanhoja. Olet vain taitavasti "unohtanut" luvut siitä eteenpäin.

    Tiesitkö, että rokotteeseen kuolleet kymmenet tuhannet eivät voi kuolla toista kertaa?

    Kun Britannia alkoi 3.1. jakaa tehosterokotetta 50 000 annosta päivittäin, nousi koronakuolleisuus 5.1. alkaen pysyvästi tasolle n. 1100 päivittäin, kun se ennen tehosterokotetta oli tasolla n. 550 päivässä. Kahdessa päivässä tehoste tuplasi koroankuolleisuuden ja kun sitä oli jatkunut viisi päivää, painoivat viranomaiset hätäjarrua ja pudottivat 11.1. tehosteannokset tasolle n. 3 500-4 000 päivittäin. Annosmäärät jäädytettiin tälle tasolle yli kuukaudeksi.

    Ja samaan aikaan ensimmäisiä rokotteita lisättiin reilusti. Briteissä jaettiin rokotteita helmikuussa paljon enemmän kuin tammikuussa.

    Ainoa syy miksi tehosteannoksia vähennettiin oli se, että keskityttiin antamaan ensimmäisiä annoksia. Aivan sama periaate kuin Suomessa. Eli aluksi annettiin tehosterokotus jo muutama viikko ensimmäisestä rokotuksesta ja sen jälkeen vasta muutaman kuukauden päästä. SIKSI tehosterokotteiden määrä väheni, ne siirrettiin tulevaisuuteen.

    Ja tiedätkö mikä ero on ensimmäisellä rokotuksella ja tehosterokotuksella? Vastaus: kyseessä on täsmälleen sama rokote. Tehosterokote ei eroa mitenkään ensimmäisestä. Miksi sitten juuri tehosterokote tappaa, mutta ensimmäinen ei? Ja miksi rokotusten lisääminen EI lisännyt kuolemia vaan ne romahti murto-osaan?

    Lisään... Esimerkiksi samassa ruiskussa voi olla 6 annosta ja näistä voidaan osa antaa ensimmäisenä rokotuksena ja osa tehosteena. Tehosterokotus tarkoittaa vain toista rokotusta, joka vahvistaa ensimmäisen vaikutusta, se ei ole mikään eri rokote.

    Äänestä

  • Huomaat itsekin olevasi todella heikoilla, kun turvaudut muiden solvaamiseen.

    Tilastoja ymmärtävänä pitää todeta, että tässä keskustelussa jokainen joka ymmärtää tilastoja, on sitä mieltä, että rokotteet auttavat. Se ainoa kirjoittaja joka vastustaa rokotuksia, ei ymmärrä tilastoista yhtään mitään.

    Äänestä

Epäisänmaalliseen rokotevastaiseen salaliittotohtoriin ja sen keksittyihin valheisiin kannattaa suhtautua kuten pienten lapsien väitteisiin. Ymmärtäväisellä Hymyllä. 🙂

Äänestä
  • Kaikki tuo on faktaa. Hymyillä voit sille, että kiellät totuuden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki tuo on faktaa. Hymyillä voit sille, että kiellät totuuden.

    Katsokaa mitä sohvatohtori yrittää valehdella tartuntojen ja kuolemien noususta. Pahimmillaan yli 10.000 uutta tartuntaa/päivä ja nyt rokotusten käynnistyttyä 3 kuukauden kuluttua joitakin satoja päivässä. Onko sohvatohtori ihan järjissään?

    Israel
    https://www.worldometers.info/coronavirus/country/israel/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katsokaa mitä sohvatohtori yrittää valehdella tartuntojen ja kuolemien noususta. Pahimmillaan yli 10.000 uutta tartuntaa/päivä ja nyt rokotusten käynnistyttyä 3 kuukauden kuluttua joitakin satoja päivässä. Onko sohvatohtori ihan järjissään?

    Israel
    https://www.worldometers.info/coronavirus/country/israel/

    Ennen kuin rokotukset alkoivat, kuili Israelissa 1.11.- 13.12. päivittäin koronaan keskimäärin 11 ihmistä.

    Kun tehosterokotetta alettiin jakaa riskiryhmille 10.1., kuoli koronaan 10.1.-9.2. välisenä aikana päivittäin keskimäärin koronaan 64 ihmistä.

    Eihän tuo iso muutos ollut, mitä tehosterokotteet riskiryhmissä aiheuttivat. Tilastofaktat kertovat, että koronakuolleisuus vain noin kuusinkertaistui verrattuna aikaan ennen rokotuksia.

    Tässä kerrotut faktat voit tarkistaa ottamalla mukaan linkittämäsi taulukon tietoihin rokotusmääristä kertova taulukko hakusanalla "Covid-19 vaccination Israel".

    Tuo on taas sinun tietoista valehtelua. Sen jälkeen kuolemat ovat romahtaneet ja tuhonneet teoriasi. Ja nyt sinun pitää ruikuttaa joistain "tehosterokotuksista", vaikka ensimmäinen rokote ja tehosterokote on täsmälleen samaa ainetta. Ei ole erikseen mitään ensimmäistä rokotetta ja tehosterokotetta.

    Olet tietoisesti valehteleva huijari.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ennen kuin rokotukset alkoivat, kuili Israelissa 1.11.- 13.12. päivittäin koronaan keskimäärin 11 ihmistä.

    Kun tehosterokotetta alettiin jakaa riskiryhmille 10.1., kuoli koronaan 10.1.-9.2. välisenä aikana päivittäin keskimäärin koronaan 64 ihmistä.

    Eihän tuo iso muutos ollut, mitä tehosterokotteet riskiryhmissä aiheuttivat. Tilastofaktat kertovat, että koronakuolleisuus vain noin kuusinkertaistui verrattuna aikaan ennen rokotuksia.

    Tässä kerrotut faktat voit tarkistaa ottamalla mukaan linkittämäsi taulukon tietoihin rokotusmääristä kertova taulukko hakusanalla "Covid-19 vaccination Israel".

    Se, että puhut tuossa keskiarvoista paljastaa sen, kuinka täydellisen huonosti ymmärrät noita tilastoja. Miksi et katso trendiä ja sen muutoksia? Siksikö, että ne paljastavat sinun olevan täysin väärässä?

    Äänestä

Oli vain hieman epäonninen ajoitus rokottamiselle. Ei siinä muuta ollut.

Äänestä
  • Jos rokotteita olisi ollut aikaisemmin, niin aloitus olisi ollut aikaisempi.

    Maissa missä on rokotettu tehokkaasti on uudet päivittäiset tartunnat ja kuolemat tippuneet todella paljon. Rajoituksia on poistettu ja elämä on matkalla kohti normaalia.

    Iso-Britania
    https://www.worldometers.info/coronavirus/country/uk/

    Israel
    https://www.worldometers.info/coronavirus/country/israel/

    Eilen kuoli taas noin 10.000 rokottamatonta koronavirukseen. Rokottamattomia ihmisiä on kuollut koronavirukseen jo yli 2,662,952

    Montako niitä rokotettuja olikaan kuollut koronavirukseen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos rokotteita olisi ollut aikaisemmin, niin aloitus olisi ollut aikaisempi.

    Maissa missä on rokotettu tehokkaasti on uudet päivittäiset tartunnat ja kuolemat tippuneet todella paljon. Rajoituksia on poistettu ja elämä on matkalla kohti normaalia.

    Iso-Britania
    https://www.worldometers.info/coronavirus/country/uk/

    Israel
    https://www.worldometers.info/coronavirus/country/israel/

    Eilen kuoli taas noin 10.000 rokottamatonta koronavirukseen. Rokottamattomia ihmisiä on kuollut koronavirukseen jo yli 2,662,952

    Montako niitä rokotettuja olikaan kuollut koronavirukseen?

    Mistä voit tietää, paljonko viime aikoina on kuollut rokottamattomia ja paljonko rokotettuja? Kaikkialla rokotetaan, eikä missään kerrota, ovatko kuolleet olleet rokotettuja vai rokottamttomia.

    Taidat olla melkoisen kova valehtelemaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä voit tietää, paljonko viime aikoina on kuollut rokottamattomia ja paljonko rokotettuja? Kaikkialla rokotetaan, eikä missään kerrota, ovatko kuolleet olleet rokotettuja vai rokottamttomia.

    Taidat olla melkoisen kova valehtelemaan?

    Ja+miksi+viimeisenä+2+kuukautena+Britannian+ja+Israelin+luvut+ovat+romahtaneet?+Britannian+yli+90%+ja+Israelin+yli+80%.+Et+tietenkään+kerro+siitä+mitään,+koska+se+ei+sovi+paskateoriaasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä voit tietää, paljonko viime aikoina on kuollut rokottamattomia ja paljonko rokotettuja? Kaikkialla rokotetaan, eikä missään kerrota, ovatko kuolleet olleet rokotettuja vai rokottamttomia.

    Taidat olla melkoisen kova valehtelemaan?

    Rokotevastustajat ovat kovin tietävinään, että nimenomaan rokotettuja kuolee todella paljon. Eivät kuitenkaan pysty antamaan mitään todisteita.

    Äänestä

Tartuntojen vähenemistä selitetään nyt rokotuksilla. Yleensä tartunnat vähenevät kesäksi ja lisääntyvät iltojen pimetessä. Syytä ei tunneta.

Äänestä
  • Kevät ja tartuntojen tippuminen on tullut ainoastaan maihin missä on rokotettu paljon. Syytä ei tiedetä??? Vai olisiko se rokotukset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kevät ja tartuntojen tippuminen on tullut ainoastaan maihin missä on rokotettu paljon. Syytä ei tiedetä??? Vai olisiko se rokotukset.

    Tartunnat vähenivät kesäksi viime vuonnakin ilman rokotuksia.

    Äänestä

  • Miten niin ei tunneta? Syy on aurinko ja d-vitamiini. Ja lämpö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tartunnat vähenivät kesäksi viime vuonnakin ilman rokotuksia.

    Miksi tänä keväänä on vähentynyt lähinnä vain niissä maissa joissa on rokotettu?

    Äänestä

Epäisänmaalliseen rokotevastaiseen salaliittotohtoriin ja keksittyihin valheisiin kannattaa suhtautua kuten pienten lapsien väitteisiin. Ymmärtäväisellä Hymyllä. 🙂

Äänestä

Ote israelilaispariskunnan kirjeestä:
"Kukaan muu, ei edes puolustusministeri tai terveysministeri ole tietoinen mitä sopimukset sisältävät... Tilanne Iranin ja Israelin välillä myös kärjistyy ja avoimesti puhutaan mahdollisesta Israelin toimenpiteestä Iranilaista atomipommi hanketta vastaan joka tietenkin takaa kovan vastaiskun. Viimeisen vuoden myötä hallitus on laatinut koronan nimissä peräti 8kk. yleis sulkuja ja hyvin radikaaleja toimenpiteitä niin että jo 90,000 yritystä on mennyt konkurssiin. Moni perhe joutuu pois vuokra asunnoistaan ja etsii turvaa sukulaisilta sikäli kun heitä on ja heille voi mennä, yksikin mies kertoi asuvansa junissa ...

Joulukuun lopussa Israel alkoi massiivisen rokotus projektin mutta kun niin sanottua rokotusta ei olla vielä hyväksytty FDA:n eli Amerikkalaisen Elintarvike ja Lääkeviraston taholta, kävikin ilmi että Netanyahu teki Pfizer Biontech firman kanssa salaisen kolmeksikymmeneksi vuodeksi sinetöidyn sopimuksen josta vuotaneiden tietojen mukaan hän lupaa rokottaa vähintäin 6 miljoonaa Israelin kansalaista tietämättään ja suostumattaan koekaniineiksi. Kun nyt Israelissa on noin 9 miljoonaa kansalaista niin kyseessä on kaksikolmasosaa kansasta. Eivätkö nämä numerot muistuta meille mitään? Sakaria 13:8-9.

Erinäisiä huhuja kulkee Suomessakin koskien kolmeakymmentä vuotta jolle sopimukset ovat sinetöidyt, esim. että Israelin valtio antaa 30v. takuun rokotteen turvallisuudesta, tämä EI OLE TOTTA! Päinvastoin, kukaan ei takaa mitään vahinkoja joita rokotteet aiheuttavat! Vuonna 2020 oli Israelissa vähän enemmän kuolleita kun vuona 2019 mutta paljon vähemmän kuin vuosina 2008, 2012, 2015.

Tammikuun alusta alkoi kuolleiden määrä nousta jyrkästi: kun ensimmäisellä rokotteella oli rokotettu 2,4 miljoona henkeä nousi kuolleiden määrä kolmessa viikossa 4,800 ! Tämä tieto oli jonkin aikaa Israelin terveysministeriön virallisilla sivuilla mutta sitten pyyhittiin pois... Pääministeri Netanyahun onkin vaikea saavuttaa vaadittu määrää rokotettuja joten hän käyttää kaikkia laillisia ja laittomia tapoja painostaakseen kansalaisia rokottautumaan. Ensiksi antamalla lisäoikeuksia ja myöhemmin rajoittamalla rokottamattomia kansalaisia ja viemällä heidän perusoikeutensa vapauteen, niin että voi jopa menettää työpaikkansa. Tämä jakaa kansalaiset kahteen leiriin ja yllyttää rokotettuja puhumaan "haitallista ja tauteja levittävää" leiriä vastaan." https://www.pelastussanoma.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=3&p=37275#p37275

Äänestä
  • Ja+miksi+sitten+koronaan+kuolleiden+ja+tartuntojen+määrä+sitten+romahti+helmikuussa+ja+maaliskuussa.+Nehän+romahti+tuon+jälkeen+yli+80%.+Eikä+voi+selittää+rokotusten+vähenemiselläkään,+koska+rokotuksia+vielä+jatkettiin.+Et+tietenkään+kerro+tuosta,+koska+se+todistaisi+kertomasi+valheelliseksi+paskaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja+miksi+sitten+koronaan+kuolleiden+ja+tartuntojen+määrä+sitten+romahti+helmikuussa+ja+maaliskuussa.+Nehän+romahti+tuon+jälkeen+yli+80%.+Eikä+voi+selittää+rokotusten+vähenemiselläkään,+koska+rokotuksia+vielä+jatkettiin.+Et+tietenkään+kerro+tuosta,+koska+se+todistaisi+kertomasi+valheelliseksi+paskaksi.

    Pitää seurata kuolleisuutta. Jos rokotettu kuolee ja häntä ei ole koronatestattu, niin eivät varmaan merkkaa koronakuolleeksi vaan joksikin muuksi. Kuunnelkaa tuota kansaa.

    Itse uskon, että paineinen vaihe ei tule kestämään kauaa, vaan jotain tapahtuu ja se voi olla pian.

    Äänestä

Kysmys on aiheellinen. Miksi Israelissa ja Britaniassa koronakuolleisuus yli kaksinkertaistui suurten rokotusmäärien myötä kuukaudessa, kun maissa joissa ei vielä rokotettu lainkaan, laski kronakuolleisuus kovaa vauhtia?

Äänestä

  • Huoh...+Kuten+sanottua,+silloin+minimaalisen+pientä+osaa+kansasta+rokotettiin+ja+ne+olivat+riskiryhmäläisiä,+jotka+eivät+levitä+pahemmin+tautia.+Ja+laumaimmuniteetti+on+vasta+nyt+syntymässä,+sitä+ei+ollut+ollenkaan+silloin.+Jotta+rokotuksilla+olisi+vaikutusta,+rokotettuja+pitäisi+olla+minimissään+20%+ja+tämäkään+ei+paljon+hidasta.Ja+miksi+helmikuussa+ja+maaliskuussa+kuolleet+ja+tartunnat+romahtivat?+Jos+tuo+olisi+tullut+rokotteista,+noiden+määrän+olisi+pitänyt+vain+kiihtyä.+Jopa+siinä+tapauksessa,+että+rokotukset+olisi+lopetettu,+koska+virushan+leviää.+Ja+rokotuksiahan+lisättiin+helmikuussa,+ei+vähennetty+kuten+täällä+valehdellaan.+Sillä+ei+ole+merkitystä+onko+kyseessä+tehosterokotus+tai+ensimmäinen+rokotus,+kyseessä+on+sama+aine.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huoh...+Kuten+sanottua,+silloin+minimaalisen+pientä+osaa+kansasta+rokotettiin+ja+ne+olivat+riskiryhmäläisiä,+jotka+eivät+levitä+pahemmin+tautia.+Ja+laumaimmuniteetti+on+vasta+nyt+syntymässä,+sitä+ei+ollut+ollenkaan+silloin.+Jotta+rokotuksilla+olisi+vaikutusta,+rokotettuja+pitäisi+olla+minimissään+20%+ja+tämäkään+ei+paljon+hidasta.Ja+miksi+helmikuussa+ja+maaliskuussa+kuolleet+ja+tartunnat+romahtivat?+Jos+tuo+olisi+tullut+rokotteista,+noiden+määrän+olisi+pitänyt+vain+kiihtyä.+Jopa+siinä+tapauksessa,+että+rokotukset+olisi+lopetettu,+koska+virushan+leviää.+Ja+rokotuksiahan+lisättiin+helmikuussa,+ei+vähennetty+kuten+täällä+valehdellaan.+Sillä+ei+ole+merkitystä+onko+kyseessä+tehosterokotus+tai+ensimmäinen+rokotus,+kyseessä+on+sama+aine.

    Riskiryhmiä+on+väestöstä+n.+20-24+%.+Koronaan+kuolleista+yli+90+%+on+riskirymiin+kuuluvia,+samoin+rokotteisiin+kuolleista+on+suurin+osa+riskiryhmäläisiä.Israel+aloitti+rokotukset+25.12.+ja+riskiryhmistä.+Nämä+ryhmät+saivat+tehosterokotteen+10.1.+-+8.2.++välisenä+aikana,+kun+n.+24+%+väestöstä+oli+saanut+tehosterokotteen+8.2.+mennessä.+Koronakuolleisuus+oli+noin+6+kertainen+12.1.-10.2.,+verratuna+aikaan+ennen+rokotuksia.+Kuolleisuudessa+tapahtui+suuri+nopea+nousu+kaksi+päivää+riskiryhmien+tehosterokotusten+aloittamisen+jälkeen,+ja+kuolleisuus+alkoi+laskea+heti+kun+kaikki+riskiryhmät+oli+rokotettu+tehosteella+ja+siirryttiin+perusterveisiin.+Ilmiö+viittaa+siihen,+että+tehosterokote+tappaa+riskiryhmiin+kuuluvia+runsaammin+ja+nopeasti,+kun+taas+perusterveet+kestävät+paremmin,+jolloin+koronakuolleisuus+alkaa+laskea+merkittävästi+kun+siirrytään+perusterveiden+rokotuksiin.Hyvä+on+myös+tietää+ja+ymmärtää,+että++esim.+Ruotsissa+putosi+koronakuolleisuus+15.1.-15.3.+tasolta+90+kuollutta+päivässä,tasolle+10+kuollutta+päivässä,+täysin+muilla+keinoilla+kuin+rokotteilla.

    Äänestä

  • Israelissa ja Britanniassa kuolleisuus oli kovassa nousussa jo ennen rokotusten aloittamista ja kun vielä muistetaan, että todettujen sairastuneidenkin määrä oli kovassa nousussa, on täysin luonnollista, että kuolematkin jatkoivat nousuaan ja nousu päättyi n. 10 päivää sen jälkeen kun todettujen tartuntojen määrä lähti laskuun. Tämä on se asia, jota sinun pitäisi seurata, eikä tarkoitushakuisesti haettujen aikavälien keskilukuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Riskiryhmiä+on+väestöstä+n.+20-24+%.+Koronaan+kuolleista+yli+90+%+on+riskirymiin+kuuluvia,+samoin+rokotteisiin+kuolleista+on+suurin+osa+riskiryhmäläisiä.Israel+aloitti+rokotukset+25.12.+ja+riskiryhmistä.+Nämä+ryhmät+saivat+tehosterokotteen+10.1.+-+8.2.++välisenä+aikana,+kun+n.+24+%+väestöstä+oli+saanut+tehosterokotteen+8.2.+mennessä.+Koronakuolleisuus+oli+noin+6+kertainen+12.1.-10.2.,+verratuna+aikaan+ennen+rokotuksia.+Kuolleisuudessa+tapahtui+suuri+nopea+nousu+kaksi+päivää+riskiryhmien+tehosterokotusten+aloittamisen+jälkeen,+ja+kuolleisuus+alkoi+laskea+heti+kun+kaikki+riskiryhmät+oli+rokotettu+tehosteella+ja+siirryttiin+perusterveisiin.+Ilmiö+viittaa+siihen,+että+tehosterokote+tappaa+riskiryhmiin+kuuluvia+runsaammin+ja+nopeasti,+kun+taas+perusterveet+kestävät+paremmin,+jolloin+koronakuolleisuus+alkaa+laskea+merkittävästi+kun+siirrytään+perusterveiden+rokotuksiin.Hyvä+on+myös+tietää+ja+ymmärtää,+että++esim.+Ruotsissa+putosi+koronakuolleisuus+15.1.-15.3.+tasolta+90+kuollutta+päivässä,tasolle+10+kuollutta+päivässä,+täysin+muilla+keinoilla+kuin+rokotteilla.

    Menet metsään juuri tuossa, että katselet eri ajanjaksojen keskiarvoja, et ymmärrä rokotteen vaikutuksen viiveitä, et ymmärrä mitään trendeistä. Näyttää siltä, ettet tule näistä koskaan mitään ymmärtämäänkään. Siksi olisi parempi, että olisit aiheesta hiljaa.

    Äänestä

https://www.worldometers.info/coronavirus/country/israelTiukasti+näyttää+päivittäisten+tartuntojen+määrä+pudonneen+sitä+mukaa+kuin+rokotuskampanja+etenee.+Kuolemantapausten+määrä+tulee+tietenkin+hieman+perässä+mutta+sekin+on+menossa+oikeaan+suuntaan.Kun+näissä+maissa+on+niitäkin+jotka+rokotetta+eivät+ota+ja+kun+Israelin+naapurimaissa+rokotekattavuus+on+olematonta+niin+tartunnat+eivät+mene+nollaan.+Rokotehan+ei+suojaa+100%+varmuudella+vaan+osa+rokotetuista+voi+saada+taudin+lievillä+oireilla.

Äänestä

Basiliassa alkoi koronakuolleisuus nousta kiihtyen, kun tehosterokotteita alettiin jakaa 100 000 - 300 000 päivittäin 16.2. alkaen.

Ennen tehosterokotuksia kuukaudessa koronaan kuolleet kahden viikon jaksoissa.
16.1.-31.1. kuolleita 1 015 päivässä.
1.2.-15.2. kuolleita 1 024 päivässä.

16.2 alkoi tehosterokotukset. Kuolleisuus viikon jaksoissa.

16.2. - 28.2. kuolleita 1 163 päivässä.
1.3.-15.3. kuolleita 1 639 päivässä.
16.3.-26.3. kuolleita 2 520 päivässä.

Ainut keino saada päivittäin koronaan kuolleiden määrä alle 2 000 rajan, on jäädyttää tehosterokotteet täysin minimiin, kuten Britannia teki koronakuolleisuuden ollessa lähes viikon yli kaksinkertainen heti tehosterokotteiden jakamisen alettua.

https://www.worldometers.info/coronavirus/country/brazil/

Rokotustaulukko löytyy googlettamalla "covid-19 vaccination Brazil"

Äänestä
  • Kuolleisuus siis edelleen kahden viikon jaksoissa, ei viikon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuolleisuus siis edelleen kahden viikon jaksoissa, ei viikon.

    Epäisänmaalliseen rokote-ja maskivastaiseen salaliittotohtoriin ja sen keksittyihin väitöksiin kannattaa suhtautua kuten pienten lapsien väitteisiin. Ymmärtäväisellä Hymyllä. 🙂

    Äänestä

  • Edelleen teet virheen tuossa, että tuijotat tiettyjen aikavälien keskiarvoja.

    Tehosterokotteet eivät aiheuta sen enempää kuolemia kuin ensimmäinenkään rokote. Ovat samaa tavaraa. Kuten sinulle on monet kerrat kerrottu. Britanniassa lykätään toisen piikin antamista siksi, että saataisiin se ensimmäinen annettua mahdollisimman monelle nopeasti. Tilastojen valossa tämä on ollut toimiva ratkaisu.

    Brasilian tilanne on paljon monimutkaisempi kuin selität. Sinun pitäisi ottaa huomioon ihmisten käyttäytyminen, hallinnon ohjeet, aluekohtaiset suuret erot ja niiden syyt jne. jne.

    Äänestä

suomessa on kohta kaikki yli 80v piikitetty niin omaiset nyt odottamaan montako
päivääelivät jälkeen.
aivan tyhmää hauraita ihmisiä rokottaa.
eihän ne missään kulje.

Äänestä

Opettele kirjoittamaan ja lukemaan niin kaikki muuttuu helpommaksi!

Äänestä

Kuolleisuus kasvoi Britanniassa, koska kuolleisuus seuraa muutaman viikon viiveellä sairastumisten kasvua. Joulukuussa uusia tapauksia ilmeni parikymmentä tuhatta päivässä, mutta jo tammikuun alussa yli 50 000 päivässä. Kuolleisuus seurasi kyseitä käyrää pienellä viiveellä.
Israelissa oli joulukuun alussa aktiivisia tapauksia alle 15 000 kun tammiikussa määrä oli kasvanut lähes kahdeksaankymmeneen tuhanteen.

Siksi.

Äänestä
  • Epäisänmaalliseen rokotevastaiseen salaliittotohtoriin ja sen keksittyihin väitöksiin kannattaa suhtautua kuten pienten lapsien väitteisiin. Ymmärtäväisellä Hymyllä. 🙂

    Äänestä

Sohvatohtori ciuccuaa, tartunnat ja juolemat ovat romahtaneet maissa missä on rokotettu tehokkaasti.

Maissa missä on rokotettu tehokkaasti on uudet päivittäiset tartunnat ja kuolemat tippuneet todella paljon. Rajoituksia on poistettu ja elämä on matkalla kohti normaalia.

Iso-Britania
https://www.worldometers.info/coronavirus/country/uk/

Israel
https://www.worldometers.info/coronavirus/country/israel/

Eilen kuoli taas noin 10.000 rokottamatonta koronavirukseen. Rokottamattomia ihmisiä on kuollut koronavirukseen jo yli 2,662,952

Montako niitä rokotettuja olikaan kuollut koronavirukseen?

Äänestä

Hui....

Äänestä

Ei+näköjään+mene+ihmisille+jakeluun.Lähes+kaikki+uskoo,+että+mediassa+koronakuolemaksi+ilmoitettujen+määrä+on+sama+kuin+koronaan+kuolleiden+määrä.Median+ilmoittamasta+määrästä+vain+pieni+osa+(6%)+on+oikeasti+koronaan+kuolleita.Muissa+kuolinsyy+on+joku+muu.Vainnajalta+on+vain+saatu+positiivinen+koronatestitulos+ennen+kuolemaa.+Mutta,+pitäkää+median+lukuja+oikeina,+ettette++horju+uskossanne.

Äänestä

Aloitus on pelkkää spekulaatiota.
Britanniassa levisi kuukaudessa muuntovirus, tartunnat räjähtivät nousuun.

Laita lähde, että rokote aiheutti kuolemia paljon.

Äänestä
  • Sohvatohtori ciuccuaa, ei halua uskoa tosiasioita. Miksi sinulla ei ole faktoja väitteillesi? Keksitkö ne itse?
    Tartunnat ja juolemat ovat romahtaneet maissa missä on rokotettu tehokkaasti.

    Maissa missä on rokotettu tehokkaasti on uudet päivittäiset tartunnat ja kuolemat tippuneet todella paljon. Rajoituksia on poistettu ja elämä on matkalla kohti normaalia.

    Iso-Britania
    https://www.worldometers.info/coronavirus/country/uk/

    Israel
    https://www.worldometers.info/coronavirus/country/israel/

    Eilen kuoli taas noin 10.000 rokottamatonta koronavirukseen. Rokottamattomia ihmisiä on kuollut koronavirukseen jo yli 2,662,952

    Montako niitä rokotettuja olikaan kuollut koronavirukseen?

    Äänestä

  • Spekuloit+ja+valehtelet+ihan+itse.+Britannian+muuntovirus+on+levinnyt+nopeasti+eri+puolille+Eurooppaa,+eikä+ole+muualla+aiheuttanut+jyrkkää+kuolleisuuden+nousua.+Päinvastoin,+monissa+noista+maista+kuolleisuus+on+vähentynyt+jyrkästi.+Väitätäkö,+että+tuo+virus+osaa+tappaa+vain+brittejä?Ruotsissa+on+koronakuolleisuus+pudonnut+ILMAN+ROKOTTEITA+tammikuun+puolivälistä+maaliskuun+puoliväliin+mennessä+kymmenesosaan+siitä+mitä+oli+tammikuun+alkupuolella.++Ei+näy+brittien+muuntoviruksen+kuolinpiikkiä+sielläkään,+kun+kuolleisuus+romahti+täysin.+Mikä+huvittavaa,+kehui+YLE+14.3.+uutisissaan,+että+Ruotsissakin+rokote+on+jo+alkanut+tehoamaan,+kun+vasta+7+%+väestöstä+oli+kertalleen+rokotettu+ja+vain+3+%+kahteen+kertaan.+Täällä+on+samanlaisia+rokoteuskovaisia+valehtelijoita+kuin+YLE.+Ilman+rokotteita+tapahtunut+muutos+parempaan,+on+rokotteiden+ansiota,+kun+valtava+kuolleisuuden+lisäys+suurten+rokotemäärien+aikana+on+sekin+vain+rokotteen+hyötyä,+kun+vähän+rkottaneissa+maissa+kuoleisuus+on+saman+aikaan+laskenut.++Rokoteuskovaisuus+on+vaarallinen+mielen+sairaus,+koska+se+tappaa+ihmisä+ympäri+maailmaa+enemmän+kuin+koronavirus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Spekuloit+ja+valehtelet+ihan+itse.+Britannian+muuntovirus+on+levinnyt+nopeasti+eri+puolille+Eurooppaa,+eikä+ole+muualla+aiheuttanut+jyrkkää+kuolleisuuden+nousua.+Päinvastoin,+monissa+noista+maista+kuolleisuus+on+vähentynyt+jyrkästi.+Väitätäkö,+että+tuo+virus+osaa+tappaa+vain+brittejä?Ruotsissa+on+koronakuolleisuus+pudonnut+ILMAN+ROKOTTEITA+tammikuun+puolivälistä+maaliskuun+puoliväliin+mennessä+kymmenesosaan+siitä+mitä+oli+tammikuun+alkupuolella.++Ei+näy+brittien+muuntoviruksen+kuolinpiikkiä+sielläkään,+kun+kuolleisuus+romahti+täysin.+Mikä+huvittavaa,+kehui+YLE+14.3.+uutisissaan,+että+Ruotsissakin+rokote+on+jo+alkanut+tehoamaan,+kun+vasta+7+%+väestöstä+oli+kertalleen+rokotettu+ja+vain+3+%+kahteen+kertaan.+Täällä+on+samanlaisia+rokoteuskovaisia+valehtelijoita+kuin+YLE.+Ilman+rokotteita+tapahtunut+muutos+parempaan,+on+rokotteiden+ansiota,+kun+valtava+kuolleisuuden+lisäys+suurten+rokotemäärien+aikana+on+sekin+vain+rokotteen+hyötyä,+kun+vähän+rkottaneissa+maissa+kuoleisuus+on+saman+aikaan+laskenut.++Rokoteuskovaisuus+on+vaarallinen+mielen+sairaus,+koska+se+tappaa+ihmisä+ympäri+maailmaa+enemmän+kuin+koronavirus.

    Katso Britanian luvut kuinka kuolemat ovat tippuneet rokotteiden alettua.

    Miksi Salaliittotohtorilla ei ole mitään faktoja väitteilleen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi Salaliittotohtorilla ei ole mitään faktoja väitteilleen?

    Olen ne faktat linkittänyt ja rautalangasta asian luvuilla osoittanut. Ei ole minun vikani, ettei älysi riitä tajuamaan mikä on eteesi tutou ja kerrottu. Kuten, että Britanniassa ja Israelissa alle kuukaudessa koronakuolemat yli kaksinkertaistuivat nopeasti alken ajankohdasta jolloin alettiin rokottaa valtaisia ihmismääriä. Ei ole minun vikani, jos et älyä, että kun muualla Ruotsia lukuunottamatta koronakuolleisuus laski samaan aikaan, niin tilastofaktat puhuvat vain ja ainoastaan sen puolesta, että rokotteet tappavat enemmän kuin virus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katso Britanian luvut kuinka kuolemat ovat tippuneet rokotteiden alettua.

    Iso-Britania
    https://www.worldometers.info/coronavirus/country/uk/

    Britannia aloitti massiiviset rokotukset 14.12.

    Ennen rokotuksia marraskuussa kuoli koronaan miljoonaa ihmistä kohden päivittäin 6.
    Joulukussa vastaava luku oli 7.
    Tammikuussa vastaava luku oli 16
    Helmikuussakin vielä 9.

    Mielestäni koronakuolemat yli kaksinkertaistuivat kuukaudessa rokotusten aloittamisesta, mutta sinun matematiikalla ne varmaan laskivat.

    Belgiassa, jossa ei rokotettu, kuolemat okeasti vähenivät rajusti samaan aikaan. Marraskuussa vastaava lukema oli 15, tammikuussa se oli 5 ja helmikuussa 3.

    Eli, kun valtavsti rokottaneen Britannian koronakuolleisuus yli kaksi ja puolikertaistui marraskuusta tammikuuhun, putosi se rokottamattomassa Belgiassa vastaava aikana kolmasosaan.

    Tuo Iso-Britannian kehitys ja siihen liittyvät väärät väitteesi on sinulle selitetty ja osoitettu monet kerrat. Syystä tai toisesti et pysty tai halua niitä ymmärtää tai sitten tietoisesti pyrit levittämään väärää kuvaa asiasta.

    Belgiassa oli tautihuippu loka-marraskuussa. Silloin tapausten määrä saatiin kuriin voimakkailla muilla toimenpiteillä kuin rokotteilla. Joulukuun alusta maaliskuun alkupuolelle tapauksia on ollut aika tasaisesti, mutta nyt tapausten määrä on jyrkässä nousussa.

    Kuolemantapausten määrä ei ole Belgiassa laskenut siihen tahtiin kuin tartunnan saaneiden määrän lasku olisi antanut kuvitella. Rokotukset ovat edenneet Belgiassa hitaasti, eivätkä ne ole juuri vaikuttaneet vielä sairastuneiden eikä kuolleiden määriin. Belgiassa noudatetaan nyt rajoituksia huonosti ja rajoituksia ollaan juuri koventamassa.

    Tutkittujen+tilastoitujen+tietojen+antama+kuva+on+ainut,+mitä+voidaan+tieteellisesti+edes+hyödyntää.+Kaikki+muu,+missä+kieltäydytään+tutkittujen+numeristen+tietojen+analysointi,+on+luuloa+ja+väitttämistä.Rokotuksiin+ja+koronakuolemiin+liittyvät+tilastot+Euroopasta+ja+maailmalta+kertovat+hyvin+selkeästi,+että+mitä+enemmän+päivittäisiä+rokotuksia,+kuten+Israel,+Britannia+ja+Brasilia,+sitä+nopeampi+ja+jyrkempi+koronakuolleisuus+on+kuukausien+ajan+rokotusten+alettua.+Ja,+mitä+vähemmän+päivittäisiä+rokotuksia,+sitä+alhaisempi+koronakuolleisuus+verrattuna+paljon+rokottaneisiin+maihin.Mikään+ei+poista+faktaa,+että+ennen+Britannian+rokotusbuumia+oli+siellä+marraskuussa+koronakuolleisuus+miljoonaa+asukasta+kohden+vuorokaudessa+6,+kun+vastaava+oli+Belgiassa+15.+Ja,+että+kun+tammikuun+loppuun+mennessä+Britannia+oli+rokottanut+9,3+miljoonaa+ja+Belgia+0,3+miljoonaa,+kuoli+Britannian+koronaan+miloonaa+asukasta+kohden+päivittäin+16,+kun+Belgiassa+kuoli+5.Samoin+Italiaan+verrattua,+kun+Britannian+kuolleisuus+oli+marraskuussa+6,+oli+se+Italiassa+9.+Tammikuussa+Britanniassa+kuolleisuus+miljoonaa+asukasta+kohden+päivässä+oli+16+ja+Italiassa+7.Italiassa+oli+ennen+rokotusten+alkua+ollut+kotko+pandemian+ajan+koronakuolleisuus+20-30+%+korkeampi+kuin+Britanniassa.+Molempien+nousut+ja+laskut+kuolleisuudessa+tapahtuivat+samaan+aikaan+ja+koko+ajan+Italian+kuolleisuus+oli+korkeampi.+Tammikuussa+kuitenkin+oli+Bitanniassa+koronakuolleisuus+yli+kaksi+kertaa+Italiaa+korkeampi.

    "Tutkittujen tilastoitujen tietojen antama kuva on ainut, mitä voidaan tieteellisesti edes hyödyntää. Kaikki muu, missä kieltäydytään tutkittujen numeristen tietojen analysointi, on luuloa ja väitttämistä."

    Mitäpä jos jättäisit näiden tilastoitujen tietojen antaman kuvan tieteellisen hyödyntämisen meille, jotka niistä numeroista ymmärrämme edes jotain tai ehkä aika paljonkin.

    "Kaikki muu, missä kieltäydytään tutkittujen numeristen tietojen analysointi, on luuloa ja väitttämistä."

    Sinä nimenomaan kieltäydyt tutkittujen numeeristen tietojen analysoinnista ja juttusi ovat pelkkää luuloa ja väittämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tutkittujen+tilastoitujen+tietojen+antama+kuva+on+ainut,+mitä+voidaan+tieteellisesti+edes+hyödyntää.+Kaikki+muu,+missä+kieltäydytään+tutkittujen+numeristen+tietojen+analysointi,+on+luuloa+ja+väitttämistä.Rokotuksiin+ja+koronakuolemiin+liittyvät+tilastot+Euroopasta+ja+maailmalta+kertovat+hyvin+selkeästi,+että+mitä+enemmän+päivittäisiä+rokotuksia,+kuten+Israel,+Britannia+ja+Brasilia,+sitä+nopeampi+ja+jyrkempi+koronakuolleisuus+on+kuukausien+ajan+rokotusten+alettua.+Ja,+mitä+vähemmän+päivittäisiä+rokotuksia,+sitä+alhaisempi+koronakuolleisuus+verrattuna+paljon+rokottaneisiin+maihin.Mikään+ei+poista+faktaa,+että+ennen+Britannian+rokotusbuumia+oli+siellä+marraskuussa+koronakuolleisuus+miljoonaa+asukasta+kohden+vuorokaudessa+6,+kun+vastaava+oli+Belgiassa+15.+Ja,+että+kun+tammikuun+loppuun+mennessä+Britannia+oli+rokottanut+9,3+miljoonaa+ja+Belgia+0,3+miljoonaa,+kuoli+Britannian+koronaan+miloonaa+asukasta+kohden+päivittäin+16,+kun+Belgiassa+kuoli+5.Samoin+Italiaan+verrattua,+kun+Britannian+kuolleisuus+oli+marraskuussa+6,+oli+se+Italiassa+9.+Tammikuussa+Britanniassa+kuolleisuus+miljoonaa+asukasta+kohden+päivässä+oli+16+ja+Italiassa+7.Italiassa+oli+ennen+rokotusten+alkua+ollut+kotko+pandemian+ajan+koronakuolleisuus+20-30+%+korkeampi+kuin+Britanniassa.+Molempien+nousut+ja+laskut+kuolleisuudessa+tapahtuivat+samaan+aikaan+ja+koko+ajan+Italian+kuolleisuus+oli+korkeampi.+Tammikuussa+kuitenkin+oli+Bitanniassa+koronakuolleisuus+yli+kaksi+kertaa+Italiaa+korkeampi.

    Joo Jooo.

    Ruotsin koronakuolleisuus on romahtanut. Se on aivan totta.Tanskan koronakuolleisuus on romahtanut Aivan totta.

    Ja molemmat ilman merkittäviä rokotuksia tai rajoituksia!

    Mutta Todella minen maan koko kuolleisuus on tällä hetkellä miinuksella!

    Katso vain ohesta

    https://www.euromomo.eu/graphs-and-maps

    Ja koko kuolleisuus on vuoden ajan mukaan muuttuva asia!

    Siksi Eurostatin koronakirjoittelut ovat tilastovaleita! Yläpuolinen paljastaa sen pahasti!

    Eurostatin koronaartikkelit lienevät WHO-lääkärin valeita!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen ne faktat linkittänyt ja rautalangasta asian luvuilla osoittanut. Ei ole minun vikani, ettei älysi riitä tajuamaan mikä on eteesi tutou ja kerrottu. Kuten, että Britanniassa ja Israelissa alle kuukaudessa koronakuolemat yli kaksinkertaistuivat nopeasti alken ajankohdasta jolloin alettiin rokottaa valtaisia ihmismääriä. Ei ole minun vikani, jos et älyä, että kun muualla Ruotsia lukuunottamatta koronakuolleisuus laski samaan aikaan, niin tilastofaktat puhuvat vain ja ainoastaan sen puolesta, että rokotteet tappavat enemmän kuin virus.

    "Ruotsia jukuunottamatta"

    Kato nyt idiootti, tai mikä liet! Se Ruotsin kuolleisuus on laskenut ihan yhtä paljon kuin sen Britannian, ja Tanska samoin kanssa.

    MUTTA kun kaiken lisäksi muualta haettuna Ruotsin kuolleisuus on tällä hetkellä tavallista ALEMPI!

    https://www.euromomo.eu/graphs-and-maps

    Äänestä

Rokotukset ovat pelastaneet meidät monilta kuolemantaudeilta. Ja sen takia meillä voi olla hassuja mielipiteitä ja voimme niitä ilmaista.

Koronavirus on aiheuttanut pandemian. Rokotteita on kehitetty. Koronavirus tekee mutaatioita. Rokotteiden keksijät pyrkivät vastaamaan näihin. Kilpajuoksu.

Se, mitä tavikset voi tehdä, on olla levittämättä virusta. Kaikilla niillä keinoilla, joita itse keksii seuraa yleisiä määräyksiä.

Äänestä

SAATANAN

ROKOTEFIRMOJA ja lääkäreitä nuolevat IDIOOTTITROLLIT!

Eurooppa kon jo kohta kokonaisuutena painunut kuolleisuudessa miinukselle, ja ihan ilman niitä rokotteita! Ja Ei ole siihen edes ROKOTEFIRMAN SPONSSAAMA RAJOITUS SYYNÄ!

Haistakaa paska kapot!

Äänestä

Aloittaja on Pfizerin muka älykäs rokote meuhuaja.

66 99 paska, joka riistää muilta, ja antaa kaiken Epidemiologidiktaattorille!

Äänestä

Israel ei ole Euroopassa, sen enempää en jaksanut lukea aloittajan idioottimaista paskanlänkytystä.
Israelissa koronan haitat on saatu rokottamalla niin pieniksi, että yhteiskunta voidaan avata.

Äänestä

Aloittaja vaikuttaa suorastaan vammaiselta, joka ei osaa edes kirjoittaa. Asiat ovat iltasatujen luokkaa, jotka ilmestyvät tähän aikaan. Ei vaikuta, turhaa nitiset!

Äänestä

Kun huomaat tulleesi huijatuksi ja aivopestyksi koko säälittävän elämäsi ajan.
1. Kiellä kaikki
2. Järkytyt pysyvästi (vain vahvimmat selviää)
3. Koet suurta häpän tunnetta eristäydyt muista ihmisistä

Mitä aikaisemmassa vaiheessa myönnät tulleesi aivopestyksi, sitä paremmat mahdollisuuden sinulla on selvityä ja ehkä vuosien päästä sinulla on mahdollisuus jatkaa suhteellisen normaalia elämää.

Äänestä

Illuminatin ajama coronaohjelma kylvää kuolemaa (ja pelkoa). Siitä siinä on kyse.

Äänestä

Faktat kertoo rokotteiden tehosta

Epäisänmaalliseen rokotevastaiseen salaliittotohtoriin ja sen keksittyihin väitöksiin kannattaa suhtautua kuten pienten lapsien väitteisiin. Ymmärtäväisellä Hymyllä. 🙂

Äänestä

MIKSI VALEHTELETET, SAIRAS TROLLI?

Iso-Britanniassa kuolemat ovat olleet varsin vähäisiä jo maaliskuusta lähtien, kun rokotekattavuus on jatkuvasti parantunut.

Katsoin Worldometersin tilaston UK:n osalta kohdasta "daily new deaths in the United Kingdom". Siitä näkee, että aloittaja syöttää taas puutaheinää ja paskaa, kun ei muutakaan osaa. Säälittävä tyyppi.

https://www.worldometers.info/coronavirus/country/uk/

Äänestä

Aloittaja on niin tyhmä taukki, ettei tiedä, milloin rokotteet ovat tulleet ja milloin rokotteita on annettu sen verran, että niillä alkaa olla suojavaa vaikutusta väestössä.

Äänestä
  • Kommentissasi kietäydyt analysoimasta tilastotietoja ja solvaat ihmistä joka niitä on hyvinkin tarkoin analysoinut. Et käsittele tieoa lainkaan, vain solvaat. ÄO:si taitaa olla paljon alle 60.

    Äänestä

jäätelönsyöjät hukkuvat, ja talvella ei syödä jäätelöä.

Äänestä

Aika hölmö aloitus!

Eihän nyt kuukaudessa rokottamisen aloittamisesta saada vielä suurta kansaa kattavaa suojaa. Suurin osa kansalaisista oli tuolloin vielä rokottamatta ja virus pääsi leviämään vapaasti.

Äänestä

Britanniassa jo 178 koronakuolemaa päivässä (17 9.2021)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Britannia ja Israel ovat Euroopassa nopemmin ja eniten rokottaneita maita.

Britanniassa ennen rokotuksia 14.11.-13.12. kuoli koronaan 12 697 ihmistä.
Tehosteannosta alettiin rokottamaan riskiryhmille 4.1.
kuukauden aikana 4.1.-3.2. kuoli koronaan 34 313 ihmistä.
koronakuolleisuus kasvoi

Israelissa ennen rokotuksia 20.11.-11.12. kuoli koronaan yhteensä 331 ihmistä.
Tehosteannosta alettiin rokottaamaan riskiryhmille 10.1.
kuukauden aikana 10.12.-9.1. kuoli koronaan yhteensä 1571 ihmistä.

Britanniassa rokotteet nostivat koronakuolleisuutta alle kuukaudessa 2,6 kertaiseksi ja israelissa 4,6 kertiaseksi.

Britanniassa oli marraskuussa kuolleisuus miljoonaa asukasta kohden vuorokaudessa 6 ja Belgiassa 15. Valtavien rokotusmäärien myötä Britanniassa, kääntyi tilanne toisin päin. Tammikuussa Britanniassa kuoli miljoonaa asukasta kohden vuorokaudessa 16 ja Belgiassa 5 ihmistä.
Belgia on rokotusten jumbomaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu