Monesti prostituution kieltämistä perustellaan siihen liittyvällä (mahdollisella) rikollisuudella. Kertokaapa minulle, mihin talouden toimintaan ei liity rikollisuutta?
Mikäli toiminta kielletään, siihen liittyvä rikollisuus kasvaa huomattavasti, oli kyseessä sitten prostituutio tai kieltolaki. Lisäksi tapahtuu haitallista valikoitumista asiakaskunnassa, eli huorien turvallisuus heikkenee.
Suurempaa huoraamista on esimerkiksi mennä naimisiin rahan takia. Mikäli vaimo antaa saadessaan mieheltään esim. korun, niin moralistit eivät kuitenkaan sitä tuomitse huoraamiseksi. Missä ero? Eikä huoraamiseen seksiä tarvitse. Kyllä moni myy arvonsakin kun tarpeeksi pistetään pätäkkää pöytään.
Tokihan moralistit poistaisivat kaiken ilon maailmasta. Siihenhän ne on pyrkinyt jo vuosisatoja, katolinen kirkko etunenässä. Mutta mikä seksistä tekee niin kauhean asian?
Mikäli toiminta kielletään, siihen liittyvä rikollisuus kasvaa huomattavasti, oli kyseessä sitten prostituutio tai kieltolaki. Lisäksi tapahtuu haitallista valikoitumista asiakaskunnassa, eli huorien turvallisuus heikkenee.
Suurempaa huoraamista on esimerkiksi mennä naimisiin rahan takia. Mikäli vaimo antaa saadessaan mieheltään esim. korun, niin moralistit eivät kuitenkaan sitä tuomitse huoraamiseksi. Missä ero? Eikä huoraamiseen seksiä tarvitse. Kyllä moni myy arvonsakin kun tarpeeksi pistetään pätäkkää pöytään.
Tokihan moralistit poistaisivat kaiken ilon maailmasta. Siihenhän ne on pyrkinyt jo vuosisatoja, katolinen kirkko etunenässä. Mutta mikä seksistä tekee niin kauhean asian?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Niin monet myy ittensä halvemmalla ,kun huorat he osaavat edes hinnoitella seuransa ja valita tarkasti.Monet vaimot vaan haluavat mennä naimisiin rikkaan ukon kanssa että ei tarttis ite tehä mitään ,kun hyysätä vauvojaan kotona saaden kaiken ilmatteeks ..Mies tuo kotiin palkan ja antaa vaimolleen rahaa ja muuta ylellysyyttä.joo ei kyllä fiksulta akalta tollaset kuulosta.Ihme jos äijät menee huoriin tulee halvemmaks touhu.Ei tartte tehä kakaroita ja hyysää vaimoa koruilla sun muulla.Ne on ne moraalipässit jotka omassa päässään ovat jo itelleen todenneet mikä heistä on sairasta ja huonoa muille ,koska he itse eivät voi tajuta että on muitakin mailmassa ja erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa.He pelkäävät omien ukkojen menevän huoriin ,siksi tekevät kannan selväksi muille inhoavansa huoria.Kyllähän ne monet myy ittensä esim mallit halvemmalla ,kun huorat.Luulette varmaan että mallit tienaa paljon mutta ei ne mitää tienaa.Kaikesta ne ite joutuu maksaa ja tienaa yhtä huonosti ,kun kassaneidit ..Ulkomailla mallit maksaa hotellinsa ite sekä taksimatkat ja kaikki muut kustannukset,koska ei mikään firma maksa heille muusta kun että saavat ehkä töitä firmasta.Siellä sitä sitten myydään omaa imagoaan kuvauksissa halvalla.
Malli (joka yleensä on kaunis/erikoisennäköinen btw.) ei myy pimperoonsa, siinä ero. Miksi, ette näe, ettei ole järin sivistynyttä ja fiksua räplätä alapäänsä kanssa rahasta. Kuka tahansa kunnollinen ihminen tulee toimeen ilmankin omien ruumiin reikiensä myymistä. Onko kovin mieltäylentävää ajatella, ettei pärjää maailmassa muuta kuin toisten makuupatjana ja reikiään levitellen? Ei voi olla.
Niin, viisaat naiset osaa napata rikkaat miehet ja kiskoa niiltä rahat omiin tarkoituksiinsa; lapsiin ja omiin menoihin. Silti ei tarvi jakaa itseään miehelleen rahasta, vaan mies ei välttämättä saa mitään. Siinä ero; horot palvelee ja tottelee miehiä rahasta kun taas vaimo on pelannut fiksusti korttinsa oikein ja saanut miehen palvelemaan itseään, niin taloudellisesti kuin muutenkin. Tyhmyydestä kärsii koko kroppa ja kaikki reiät. Opetelkaa tienaamaan jollakin ihmismäisellä tavalla.
Onko järin sivistynyttä H-H.n kirjoitustekeleet?
Olet sivistymätön moukka, ja on aivan turha tulla vinkumaan, että sulla on koulutusta. Se ei peitä moukkamaista ja sivistymätöntä luonnetta.
Älä ole naivi! Luuletko sinä, että 20-vuotias mallitypy menee rakkaudesta naimisiin jonkun 60-vuotiaan dirikan kanssa.
Samaa pillun myymistä se on. Vai onko mallitypyt kenties joitakin feminismin esitaistelijoita.
HAH! HAH! Et taida olla viisas kun et ole saanut rikasta miestä napattua. Ehkä opiskelijakaverisi nappasivatkin nätimpiä naisia.
no asia ei mulle kuulu jokainen eläköön oman elämänsä, niinkuin prostituoitujenkin pitäisi saada elää omaa elämäänsä rauhassa.
Olet tainnut olla nuorempana aikamoinen perseenjakaja, kielnkäyttösi paljastaa, ettei ole nuorempana kovin puhtoisia oltu.
Ja oletko sä niin naivi että mies tyytyy vaan sympatiaan, kyllä siinä muija menee vaihtoon.
Mua ei kuulle vittuakaan kiinnosta millä kunnon ihmiset tulevat toimeen.
Kunhan minä tulen toimeen.
Kiitos vaan neuvosta femakko-rumakko mä tienaan tasan tarkkaan sillä tavalla kun mulle sopii.
Kas kun et kiukuttele, miten suurten yhtiöiden suurosakkaat kahmivat megavoittoja tekemättä mitään samalla kun hyvin menestyvistä pörssiyhtiöistä potkitaan sadoittain väkeä kortistoon.
Sinä olet niin tyhmä, ettei siinä edes pää eikä kroppa kärsi.
Sekö on sun defenssis, että oisin jakanut persettäni nuoruusvuosina? Sori, mulla oli moraalia jo silloin. Sulla ei vieläkään, vaikka olet aikuinen. Aina on ollut poikaystäväehdokkaita vaikka en ole heti ekalla kerralla antanutkaan.. Oletko koskaan kuullut, että mitä helpompi nakki (jakaa kaikille niinkuin horo) sitä vähemmän miehiä kiinnostaa?
Senkus natkutat, tiedät itsekin, että on mieltä alentavaa jakaa omaa pyllyä rahasta, mieti nyt aivoillas? Minusta mulla on rikas mies, mutta silti en olisi niin säälittävä, että olisin Hänen rahojensa varassa? HALOO!
Harmi, jos kuppa syö aivoja.
tyhmiähän te naiset olette..mä en ainakaan anna kenekää miehen tallata mua sillä että menisin naimisiin vaan rahasta tai edes sen takia että antais mulle ylellisyyttä..Saatana mulla sen verran järkeä.Mitäs sitten kun dumppaa uuteen ja sä jäät ilman lanttiakaan kersan kanssa ..sulla ei ole mitään tuloja eikä varoja ja taas pitäs ettii joku aviomies sen takia uudet häät aina ja kakku.Joo kuulee mua ei kukaa komentele ainakaan mun himassa etenkää pokat vaan ne tottelee mua ja mitä ei saa tehdä..Kuulee ihan samalla tavalle te akat siellä räpläätte rikkaitten äijienne rahoja ,kun ne käy paskalla tai niitten kikkeleita..Sitte menee 20vuotta ne ottaa uuden ja kauniimman akan..Hah ei jää teille mitää kätee meille jää paljonkin ja meitä ei kukaan tule komentelemaan ..Eletään oman tyylimme mukaan ja ei ole kukaan pomottamassa ..Paitsi teillä on teiän ukot komentamassa.Ja sitte te vielä tosiaan kuvittelette että olette fiksuja ,kuka vaan voi saada rikkaan miehen ,mutta kuka nainen voi olla itsenäinen ilman kenkään rikkaan äijän tuloja.Mä ainakaa halua sen takia mennä jonku 60v möhömahan kanssa ,mielummin otan sen pokaks ni ei tartte mennä naimisiin.Olkaa vaan siellä himassa kalliiden mööpeleiden joukossa ja ukkonne käy kumminki huorissa vai luuletteko että ne vaan teitä panee.Rikkaat miehethän ne pahimpia panomiehiä on.
Eli oot sen verran viisas, että kourit vehjettäs rahasta? WOO!!! PIDÄ TOI!
En kai mä niin tyhmä olsi, että vääntäsin mukeloita joillekin luusereille? No en todellakaan!
"..Paitsi teillä on teiän ukot komentamassa"
Haista pylly- Ne ko. äijät ostaa teidät(!teitä ne komentaa) ihan, ettei tarvi omia vaivata. Etkö tajua, että olet kassien tyhjennyslaite? Vitun hienoo, eikö? Mun mies vaan sattuu saamaan huumaavaa seksiä kotonakin, kuinka paljon se kismittääkin. Tässä maailmassa on rakkauttakin!"
Jos sulla on rikas äijä?>Suuresti epäilen
Jos olet viisas?> suuresti epäilen
Jos olet kaiken kaupallisen seksin yläpuolella>Suuresti epäilen, niin silloin sinun ei tarvitse täällä meitä ilahduttaa moraalifilosofiallasi.
Perseenjakaja sä olet nuoruudessasi ollut. Opiskelija kavereiden höyläpenkki silläaikaa kun niillä on ollut kunnon tytöt reservissä.
Arvaa mistä arvasin. Arvasin sinun kielenkäytöstäsi ja katkeruudestasi.
Hah Hah vai saa sun miehes huumaavaa seksiä kotonakin. Onko sun ukkos sadomasokisti vai raiskaatko sinä sen.
Jos sulla on toimiva avioliitto niin mitä sä teet prostipalstalla raivoamassa lauantai iltana.
Saat toki olla raivoa toki jos se helpottaa.
Ei mua pokat komenna , päin vastoin mä olen pääsääntöisesti lady domina.
Rakkautta on monenlaista ja monenkestoista. Jokaisella on henkilökohtainen näkemys rakkauteen eikä sitä toinen voi arvioida.
vanda rulettaa.. viisas nainen olet. elämänviisautta ei kirjoista opita.
Sekö on sun defenssis, että oisin jakanut persettäni nuoruusvuosina? Sori, mulla oli moraalia jo silloin. Sulla ei vieläkään, vaikka olet aikuinen. Aina on ollut poikaystäväehdokkaita vaikka en ole heti ekalla kerralla antanutkaan.. Oletko koskaan kuullut, että mitä helpompi nakki (jakaa kaikille niinkuin horo) sitä vähemmän miehiä kiinnostaa?
Se, että kirjoittelen kuppasella keskustelupalstalla vaikka sunnuntai yönä, ei kerro mitään parisuhteestani. Kyllä täällä varmasti niin varatut kuin vapaatkin kirjoittelevat, joten voisit lopettaa tuon arvelusi ja johtopäätöksiesi vetämisen - AINA menee metsään!
Jos sun mielestäs huumaava (käsittääkseni positiivinen arvo) seksi on joko raiskausta tai sadomasoa, se on sun mielipide. Oletkohan koskaan edes rakastellut vai onko aina ollut vain sitä jyystöä. Nahkaa, ruoskaa, persetappeja ja hikisiä, ryppysiä palleja. Sepä se varmasti onkin huumaavaa..
Sä olet taatusti muinoin nuoruudessasi ollut varsinainen munahaukka. Kuvailet muiden harrastamaa seksiä karkeasti ja rumasti.
Voi kun rouva opettaja opettaa.
Ei minun sinun perseenjakamistasi vastaan tarvitse taistella.
Ei mun tarvitse puolustautua, ainakaan tuollaista sotanorsua vastaan.
Sun raivoisa vakuuttelusi kertoo aivan muuta.
Jos menisi arvuuttelut metsään olisit kaiken yläpuolella.
Kun tulee seksin ostoa kieltävä laki niin mikäköhän on seuraava ihmisryhmä minkä rouva sotanorsu ottaa hampasiinsa.
Huumaava seksi minä kuolen nauruun. Luet akkojen juorulehtiä ja ellät elämän valheessa.
Sinun kohdallasi toi sadomasokistinen seksi oli huuli.
Kyllä täällä kirjoittelee vapaat ja varatut, tottakai onhan tämä vapaa palsta.
Saisi useampi kirjoitella ja seksin ostamisen vastustajilla saisi olla asiallisemmat mielipiteet.
Seksi (rytkytys, jota prost. suorittavat) ja parisuhteessa oleva rakastelu on eri asia. Siinä on rakkauttakin mukana. Huumaava seksi ei ole lehtien sivuilta, mielestäni saan ihan hyvää ja kelpoa seksiä. piste. Ei liity tämäkään mihinkään.
Raivoisa vakuuttelu mistä? Luuletko, että vie minua maalta merelle ja takaisin, jos sinä uskot minusta mitä kulloinkin haluat. EI haittaa, no problemo. En mitenkään voi sinulta vaatia muuta kuin sen sun oman ajatusmallisi, kaikki jotka ovat eri mieltä ovat rumia ja läskejä ym. Aika pahasti täällä loukkaat lihavia ja rumia ihmisiä joka viestissäs, oi ihmis(arvon)rakastaja?
Olet käsittänyt väärin. Mulle on ihan sama tuleeko lakia vai ei, loppuuko ihmistä alentava huoraus vai ei. Se ei kosketa mua konkreettisesti millään tavalla, joten mitä se minua siinä mielessä liikuttaisi? Edelleen, jos ämmä on niin aivoton, ettei osaa maata kuin selällään rahasta ja joku äijä niin saamaton, että joutuu tökkimään ko. puskaa, VOI VOI!
Mun mielestä se on moraalisesti väärin, mutta senkus naitte ja rahastatte. EIköhän kuppa ja hivi laita isommat venäläisliigat lakoon muutaman vuoden sisällä. Luontoäiti hoitaa tehtävänsä itse.
jaksaa akka riehua, olisko kevät tehnyt temppunsa?
Totta se on että akka jaksaa riehua! Kevät ei ole vaikuttanut, vaan sotanorsu on psykopaatti ja riehuu psykoosin vallassa.
On ollut todella hauskaa lukea näin suurenmoisia viestejä. Sekä puolesta että vastaan. Ne vastaan viestit ovat kyllä ehdottomasti naurettavampia minun mielestäni.
Jos ei oma pokka riitä rahan ottamiseen, ei kannata kuitenkaan ruveta täällä vinkumaan.
Tuomiopäivän hihhulit menköön lestadiolaisten palstalle rutisemaan.
Hah taitaa sun pillus kuule kuivua tuolta moralisoinnilta ,kun mieheski huomaa että kyllä se akan naama on menny kurttuseks ,kun se vaan meluaa ja huutaa kun iso sota-akka..Ehkä tullu PMS :oireet heh..taidat tehä isoa juhannus kokkoa femmareitten kanssa meille tautisille Huorille senki kuivapillu.Oksettaa ees aatella et joku haluu tollasta nussia.Teillä varmaan se onnistuu olette luotuja sellaseen.jos niin haittaa ällöt horot kuule keksi uusi harrastus.
Teitä ja sua candy tuntuu niin hirveesti huolestuttavan ja kiinnostavan mun vehkeeni? Aika sairasta, mua ei kiinnosta teen vehkeet sitten pätkääkään. Ihmetyttää vaan, et jos kuiva vittu on pahasta, mitä hemmetin limapilluja te sitten ootte? hyi saasta!
jos eletään ihmismäisellä tavalla niin eletään omilla rahoilla ei aviopuolison!on moraalitonta lypsää mieheltä rahaa kun ei kykene sitä itse tuottamaan!