Eettisten eläintuotteiden puolesta!

Vassareitten Ylevale esittää dokumenttia kanoista.
Nuo ahtaissa häkeissä olijat... herranen aika!

Ja näyttää tuolla lattiakanalassakin olevan tungosta. Mutta saavat sentään jaloitella. Hiukan hämärä valo ja tehdasmainen ympäristö, mutta ehkä parempi heille kuin kirkas valo, en tiedä.

Itse olen jo jonkin aikaa suosinut yksistään nk. eettisiä eläintuotteita. Vapaan lehmän maitoa, vapaiden ulkokanojen munia, jos mahd. 🐣🐄💞

Ihanaa! Possulit saavat loikkia isossa karsinassaan!

Kun kerran olen lihansyöjä, niin syön mieluummin onnellisten, eettisesti hoidettujen eläinten tuotteita kuin... Ja lähtö taivaankotiin nopeasti ja tuskattomasti. En ole mikään prkleen eichmann tahi mengele! Joku vegetaristi tietenkin on tästä eri mieltä.

Milloin päättyy eläinten holokausti? Se on kunkin meidän omalla vastuulla. Sillä pahuutta on aina. Mutta itse voi palvella hyvää, olla eläimelle eläin, siten kuin eläin itse parhaaksi kokee.

Itselläni on ollut erilaisia lemmikkieläimiä ja vakuutan, että niillä oli, luullakseni suht. mukavat ja vapaat oltavat. Eläinten kanssa on samaistuttava itse eläimeen ja elettävä sen / hänen ehdoillaan.

Jumala on eläintenkin Jumala, myös heidän Isänsä ja Luojansa. 🌿✨
076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vassareitten Ylevale esittää dokumenttia kanoista.
Nuo ahtaissa häkeissä olijat... herranen aika!

Ja näyttää tuolla lattiakanalassakin olevan tungosta. Mutta saavat sentään jaloitella. Hiukan hämärä valo ja tehdasmainen ympäristö, mutta ehkä parempi heille kuin kirkas valo, en tiedä.

Itse olen jo jonkin aikaa suosinut yksistään nk. eettisiä eläintuotteita. Vapaan lehmän maitoa, vapaiden ulkokanojen munia, jos mahd. 🐣🐄💞

Ihanaa! Possulit saavat loikkia isossa karsinassaan!

Kun kerran olen lihansyöjä, niin syön mieluummin onnellisten, eettisesti hoidettujen eläinten tuotteita kuin... Ja lähtö taivaankotiin nopeasti ja tuskattomasti. En ole mikään prkleen eichmann tahi mengele! Joku vegetaristi tietenkin on tästä eri mieltä.

Milloin päättyy eläinten holokausti? Se on kunkin meidän omalla vastuulla. Sillä pahuutta on aina. Mutta itse voi palvella hyvää, olla eläimelle eläin, siten kuin eläin itse parhaaksi kokee.

Itselläni on ollut erilaisia lemmikkieläimiä ja vakuutan, että niillä oli, luullakseni suht. mukavat ja vapaat oltavat. Eläinten kanssa on samaistuttava itse eläimeen ja elettävä sen / hänen ehdoillaan.

Jumala on eläintenkin Jumala, myös heidän Isänsä ja Luojansa. 🌿✨

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu