Meillä on asiat täällä suhteellisen hyvin.
Entäpä jos oltasiin jossain maassa jossa työntäyteys olisi loputonta ja raataminen lepoineen hyvin vähästä. No uskovat, jos asuisitte tällaisessa paikassa, niin olisiko lepopäivä jotenkin rakkaampi silloin?
Pyrkisittekö sitten siinä yhteiskunnassa korottamaan Jumalan tahota tältäosin?
Nyt kun eletään kuin kissa kermakupilla, niin ei ymmärretä hyvän päälle.
Eikös kermakupilla olisi kiva mietiskellen nauttia, voi että on hyvää.
Entäpä jos oltasiin jossain maassa jossa työntäyteys olisi loputonta ja raataminen lepoineen hyvin vähästä. No uskovat, jos asuisitte tällaisessa paikassa, niin olisiko lepopäivä jotenkin rakkaampi silloin?
Pyrkisittekö sitten siinä yhteiskunnassa korottamaan Jumalan tahota tältäosin?
Nyt kun eletään kuin kissa kermakupilla, niin ei ymmärretä hyvän päälle.
Eikös kermakupilla olisi kiva mietiskellen nauttia, voi että on hyvää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No voiko sitä verrata muihin maihin pyhäpäivän viettoa,koska eri maissa on eri tavat ja omat kulttuurinsa.
On se hienoa kun on pyhäpäivä ja se on tarkoitettu lepopäiväksi,mutta kun itse ei ole mukana työelämässä(sairauden vuoksi)niin tahtoo nuo pyhäpäivät olla pitkiä,etenkin kun ei missään käy.
Itse kamppailen kysymysten kanssa, mitä voi tehdä pyhäpäivänä ja mitä ei saa tehdä?Kumminkin haluan kunnioittaa pyhäpäivää ja siten Jumalaa ja haluan pitää pyhäpäivän lepopäivänä.
Kyllähän meidän on todella ihanaa kun on vapaus ja joillakin jopa yltäkyllin kaikkea. Kiittäminen tästä kaikesta on vähintään kohtuullista. Valitettavasti emme yleensä muista hyvinä päivinä antaa kiitosta Hänelle jolle se kuuluu.
Tässä alla jotain lepopäivästä. Raamattu antaa siitä aika selvän ohjeen jos sitä haluaa. Levätä saa ja hyvääkin voi tehdä (ja oikeastaan on jopa velvoitettu asian vaatiessa niin tekemään), mutta TOISILLE ihmisille. Näin siitä tulee siunattu päivä meille. Itse vietän seitsemättä päivää eli lauantaita sapattina ja olen ehdottomasti sitä mieltä että se on oikein ja siunattua. Onhan Hän itse sen siunannut ja kutsuu sitä Raamatussa nimellä "minun sapattini". Jos sapattina pitkästyy, voi lähteä liikkeelle ja katsoa onko joku jota voi auttaa.
5. Moos. 5:14
mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi, sinun härkäsi, aasisi tai muu juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on, että palvelijasi ja palvelijattaresi saisivat levätä niinkuin sinäkin.
Matt. 12:10
Ja katso, siellä oli mies, jonka käsi oli kuivettunut. Niin he kysyivät häneltä sanoen: "Onko luvallista sapattina parantaa?" voidaksensa nostaa syytteen häntä vastaan.
Matt. 12:11
Niin hän sanoi heille: "Kuka teistä on se mies, joka ei, jos hänen ainoa lampaansa putoaa sapattina kuoppaan, tartu siihen ja nosta sitä ylös?
Matt. 12:12
Kuinka paljon suurempiarvoinen onkaan ihminen kuin lammas! Sentähden on lupa tehdä sapattina hyvää."
Mielipiteeni on minulla kristittynä siinä, että on käsite lepopäivä on kirjoitettu luomiseen ja Jumalaan. Jumala on kaiken yläpuolella ja täten lepopäivän antava siunaus on myös orjalle tarkoitettu. Sen luvan yli ei voi "laillisesti" astua mikään yhteiskunta ja laki, koska ne pitäisi olla alistettu ainakin uskoa tunnustavien sydämissä oikealle paikalleen.
Maallisen lain yli on se Jumalan laki ja tahto. Se on oikeus, oikeus ihmisen omistaa, myös orjankin. Tässä on myös rakkaus, lepo jonka Jumala tahtoo antaa työn raatajille.
Hän haluaisi antaa myös näin Jumalanpalveluspäivän. Kun katsoo ns. lepopäivää tältä puolen, luulisin lepopäivä lainalaisuus kielteisen näkemyksen omaamien kristittyjen ymmärtävän tämänkin lupauksen olemassaolon myös tähän aikaan, uuden liiton aikaan sidottu.
Niin, ja eiköhän perustelut löydy pelkästään näistä käsitteistä Raamatunsanasta, jos "kieltäjät" alkaisivat puolustaa heikompiosaisen etuoikeutta siellä missä sitä ei ehkä ole. Vai mitä mieltä olette???...
Se lepo on ihmistä varten, siunaus, ei pelkästään juutalaisille tarkoitettu. Tuo kermakuppi vertaus on hyvä. Kermakuppi annetaan pelkästään juutalaisille, eiköhän myös meille, sinulle ja minulle. Nauttikoon näin kermakupista ken haluaa.
Mitäpä mieltä kansa on tästä. Olen maatalousyrittäjänä joutunut tilanteeseen että työtä tahtoo olla keväästä syksyy sen verran paljon että joskus sääolosuhteet ajavat korjuutöihin lepopäivänäkin.
Kun olin pikkupoika 14 ha tilalla tultiin toimeen ja pyhätyö oli tarpeetonta . Nykyään kun on joutunut laajentaa ja nyt 54ha viljelyksessä ja lypsyarjatila on kiireet koneidenkin myötä silti kasvaneet. Esim viime kesä oli sateinen ja vain hätäily ja tarkka säätilaseuranta ja ennustettuun poutaan ajoittuva korjuu niin rehunteossa ja puimisissa ,pelasti sadonkorjuun niin ettei pellolle jäänyt korjattavaa. Siispä minulle jäi paljon kiitoksen velkaa "yläkertaan" kuivista säilörehupaaleista sekä korjatusta viljasta . Mutta jos en olisi tehnyt työtä silloinkuin oli poutaa tilanne olisi ollut toinen.
Siispä mitä mieltä olette, tuleeko käyttää omaa harkintaa silloin kuin se on ihmismielen mukaan tarpeellista pyhätyön suhteen vai onko tämä ihmisviisaus senlaatuista että olen ottamassa itselleni luomakunnaan Herran paikkaa elämässäni
Ehkä maanviljelijän työnteko sapattina on uskon asia. Koska Sanassa sanotaan: "... silloin älä mitään askareita toimita..." sen joko uskoo tai ei.
Tunsin yhden maanviljelijän, joka ei koskaan työskennellyt sapattina peltotöissä. Vain hevoset hoidettiin, lehmät lypsettiin ja ruokittiin, aamuin illoin. Hevosetkin saivat levätä, vaikka naapurit tulivat kysymään niitä lainaksi juuri sapatiksi, koska tiesivät, ettei talon isäntä niitä tarvitse. Isäntä ajatteli, että käsky koskee myös eläimiä ja lupasi heille tulla arkena itse hevosineen auttamaan, eikä kenenkään perunat tms. jääneet maahan syksyllä. Myös halkoja tämä isäntä antoi tarvitseville, samoin kuin vaate ja ruoka-apua vähempivaraisille. Milloinkaan tämän isännän ovelta ei tulijan tarvinnut tyhjin käsin lähteä.
Hänen omien sanojensa mukaan ei koskaan tarvinnut sateessa puida, eikä vilja jäänyt peltoon. Näin hän teki uskossa työnsä, joten ehkä siinä juuri siunaus piilikin. Hänellä oli siihen aikaan suuri talo, kun ajatellaan, että se käsin ja hevospeleillä hoidettiin. Taitaa olla vieläkin kylämme suurimpia.
Näin markkinatalousyhteiskunnan orjuus on astunut meille. Moni yrittäjä, tässä maataloudessa toimiva on järjestelmän orjana. Ei se ole helppoa tänään. Toinen esimerkki voisi olla ns. ammattiautoilijat. Markkinatalous polkee hinnat niin alas, että hyvä kun leivän saa irti, ja vielä laillisesti. Lepoajat ajossa tai muu sellainen, jokapäiväinen asia. Tässä lähtee tulemaan jo esiin niitä asioita, kun olen perännyt lepopäivän siunausta meille, mutta lainalaiseksi sitä huudetaan. Aloitin nyt keskustelun nurkantakaa, ja toivottavasti tämä avaa meidän silmät. Toiset saavat ja voivat viettää, mutta eivät halua, on lainalaisuutta. Toiset taas eivät saa, vaikka haluaisivat. Määrätynlainen Egyptin orjuus on myös täällä, jos halutaan se nähdä. Mutta joka on joutunut orjuuteen, niin sapatin lepo on luvattu kerran perillä, se on luvattu Kristuksessa, uskon kautta Häneen. Mutta me muut, joilla on mahdollisuus niin nauttikaamme tästä kun se vielä on. Sitähän ei ole, ellei sitä halua.
Mitähän järjestelmä sanoisi, kun porukka sanoisi nyt riittää. Kaikki esim. kuorma-autoilijat veisi avaimensa vallesmannille, viljelijät myös. Kukaan ei ostaisi, sitten tätä pesää.. No tämä näin ajatuksena. Mutta kumartuisiko markkinatalous tässä kuuntelemaan elämänarvoja uudelleen, arvoja jotka olemme luovuttaneet pois. Näin isien teot tulee jälkipolville nautittavaksi, ja tilanne varmasti ei mene parempaan suuntaan. Loppuunpalamista tapahtuu, se maailman siunaus.
Tulkaa kumartakaa minua, saatte kaiken tämän.
Uusi iso auto, iso näyttävä koti, harrastukset, juostaan siellä ja juostaan täällä.
Itselläni, kiitos ei. Vanha auto riittää, kotini laitan sen tarpeellisen, "tuki nurkkaan joka kallistuu". jne. Kerranhan Kristuksen tullessa tuomiolla, tuli ne kuitenkin poltaa, ja matkaani en ota mitään, kun aikani päättyy, saattavat vain riidellä jälkipolvi turhasta, mutta haluan jakaa jos tarpeen ruokapöytäni tarvitsijan kanssa. Se on tuntunut elämälle. On se hyvä sarka, vanhukset ja sairaat. Tervetuloa, ken pystyy elämän juoksupyörästä. Lepopäivänkin olen saanut, lahjana, enkä kersku tässä, vaan kutsun siihen.
”Mitäpä mieltä kansa on tästä. Olen maatalousyrittäjänä joutunut tilanteeseen että työtä tahtoo olla keväästä syksyy sen verran paljon että joskus sääolosuhteet ajavat korjuutöihin lepopäivänäkin.”
Siinä on varmaan tapahtunut niinkuin niin monille meistä, että tämän elämän menot, murheet, huolet, kiireet ym. ovat orjuuttaneet, ja ovat viemässä suurimmat siunauksemme ja tarjoaa orjuutta tilalle. Niin, kukas sen kiireen onkaan keksinyt, ja miksi?