Haataiselle Lamborghini, jonka rosvot Tuulan tallista

Huoltovarmuuskeskuksen arvion mukaan kirurgisia suu- ja nenäsuojaimia tarvitaan sosiaali- ja terveydenhuollossa 700 000-800 000 kappaletta vuorokaudessa.


Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) puolestaan sanoi hallituksen tiedotustilaisuudessa näin:
– Hoitohenkilökunnan suojavarustetilanne on valtakunnallisesti hyvä, mutta yksittäisillä alueilla on tarvetta suojamateriaalin täydennyksiin. Sairaaloissamme ei tällä hetkellä ole kriittistä henkilöstö- ja tarvikevajetta.

Samana päivänä Yle uutisoi, että Husille toimitetuista hengityssuojaimista osa on vanhentunut jo vuonna 2014 eikä valmistaja suosittele niiden käyttöä.
Ministeri Aino-Kaisa Pekonen vakuutti vielä huhtikuun alussa, että suojavarustetilanne on valtakunnallisesti hyvä.
-heh..heheh.

Ministeri Pekonen tviittasi, että Suomeen saapuu lentorahdilla ”merkittävä lisäerä” kirurgisia suusuojia ja hengityssuojia huoltovarmuuskeskuksen varaston täydennykseksi.

Huoltovarmuuskeskuksen perustuotanto-osaston johtaja Jyrki Hakola oli kertonut jo aiemmin, että neljä lentokoneellista suojavarusteita on tulossa Suomeen Kiinasta Finnairin koneilla. Hakola ei kertonut, keneltä Suomi on suojavarusteet ostanut. Sitä ei paljastanut myöskään valmiusjohtaja Pekka Tulokas sosiaali- ja terveysministeriöstä.

– Olen antanut HVK:lle hintalapun, jonka sisällä toimitaan, puhutaan yhteensä kymmenistä miljoonista, Tulokas sanoi.
Myöhemmin päivällä Pekonen kommentoi, että vielä ei voida arvioida sitä, kuinka kauan suojatarvikkeita riittää tai paljonko lisätarve olisi.

Pekonen sanoi olevansa edelleen vilpittömästi sitä mieltä, että Suomi oli varautunut hyvin suojavarusteilla.
Suomen kuuden suurimman kaupungin kaupunginjohtajat julkaisivat samana päivänä kannanoton. Kannanoton mukaan suojavarusteista on pulaa joka kaupungissa ja pula koko maassa on kriittinen.

Suomen Kuvalehti oli julkaissut edellisenä iltana jutun, että Kiinasta tilattujen sekundasuojien takana on käsittämätön sotku ja vyyhdin keskellä ovat niin Tiina Jylhä kuin pikavippimies Onni Sarmastekin. Asia nousi torstaiaamuna koko valtakunnan ykkösuutisaiheeksi.

Sotkun taustat ovat puhuttaneet Suomessa siitä asti. Iltalehti avasi taustoja muun muassa tässä jutussa.

Työministeri Tuula Haatainen (sd) vaati Huoltovarmuuskeskukselta välittömästi selvitystä. Haatainen kertoi myöhemmin, että oli lukenut epäselvyyksistä Suomen Kuvalehdestä.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
  • Onnin mukaan Haatainen, Marin ja Pekonen on parhaat ministerit.

    Äänestä

Myös arskan mukaan.

Äänestä

Haatainen oli melkoinen pelle selittelyileen, ettei häntä maskikauppa koskisi.
Ensin yritti suorassa lähetyksessä sen siirtää toisen ministerin niskoille, mutta tuli selväksi ettei hänelle kuulunut Haataisen ala.

Äänestä
  • Demareille aina valtion raha hupaisaa..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Huoltovarmuuskeskuksen arvion mukaan kirurgisia suu- ja nenäsuojaimia tarvitaan sosiaali- ja terveydenhuollossa 700 000-800 000 kappaletta vuorokaudessa.


Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) puolestaan sanoi hallituksen tiedotustilaisuudessa näin:
– Hoitohenkilökunnan suojavarustetilanne on valtakunnallisesti hyvä, mutta yksittäisillä alueilla on tarvetta suojamateriaalin täydennyksiin. Sairaaloissamme ei tällä hetkellä ole kriittistä henkilöstö- ja tarvikevajetta.

Samana päivänä Yle uutisoi, että Husille toimitetuista hengityssuojaimista osa on vanhentunut jo vuonna 2014 eikä valmistaja suosittele niiden käyttöä.
Ministeri Aino-Kaisa Pekonen vakuutti vielä huhtikuun alussa, että suojavarustetilanne on valtakunnallisesti hyvä.
-heh..heheh.

Ministeri Pekonen tviittasi, että Suomeen saapuu lentorahdilla ”merkittävä lisäerä” kirurgisia suusuojia ja hengityssuojia huoltovarmuuskeskuksen varaston täydennykseksi.

Huoltovarmuuskeskuksen perustuotanto-osaston johtaja Jyrki Hakola oli kertonut jo aiemmin, että neljä lentokoneellista suojavarusteita on tulossa Suomeen Kiinasta Finnairin koneilla. Hakola ei kertonut, keneltä Suomi on suojavarusteet ostanut. Sitä ei paljastanut myöskään valmiusjohtaja Pekka Tulokas sosiaali- ja terveysministeriöstä.

– Olen antanut HVK:lle hintalapun, jonka sisällä toimitaan, puhutaan yhteensä kymmenistä miljoonista, Tulokas sanoi.
Myöhemmin päivällä Pekonen kommentoi, että vielä ei voida arvioida sitä, kuinka kauan suojatarvikkeita riittää tai paljonko lisätarve olisi.

Pekonen sanoi olevansa edelleen vilpittömästi sitä mieltä, että Suomi oli varautunut hyvin suojavarusteilla.
Suomen kuuden suurimman kaupungin kaupunginjohtajat julkaisivat samana päivänä kannanoton. Kannanoton mukaan suojavarusteista on pulaa joka kaupungissa ja pula koko maassa on kriittinen.

Suomen Kuvalehti oli julkaissut edellisenä iltana jutun, että Kiinasta tilattujen sekundasuojien takana on käsittämätön sotku ja vyyhdin keskellä ovat niin Tiina Jylhä kuin pikavippimies Onni Sarmastekin. Asia nousi torstaiaamuna koko valtakunnan ykkösuutisaiheeksi.

Sotkun taustat ovat puhuttaneet Suomessa siitä asti. Iltalehti avasi taustoja muun muassa tässä jutussa.

Työministeri Tuula Haatainen (sd) vaati Huoltovarmuuskeskukselta välittömästi selvitystä. Haatainen kertoi myöhemmin, että oli lukenut epäselvyyksistä Suomen Kuvalehdestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu