Väkivalta ja feminismi

Nykyisin ollaan yleisesti siinä käsityksessä, että väkivalta ei ole käypä keino kasvatuksessa, vaan aiheuttaa kohteelleen syviäkin traumoja.

Ennen miehet pieksivät aivan normaalisti myös vaimojaan, niin kuin vielä puolen sataa vuotta sitten pidettiin aivan normaalina, että lapsia piestiin. Jos nyt sitä tehdään, se tehdään salaa, koska se on rangaistava ja rikollinen teko. Vaimojenkin pieksäminen on moniaalla edelleen normaalia.

Feministit ovat ansiokkaasti ja erittäin aiheellisesti pitäneet yllä tietoa, kuinka miehet käyttäytyivät väkivaltaisesti vaimojaan kohtaan, ja osa vieläkin, mutta ovat samalla vaienneet siitä, että lapsia edelleen piestään raa´asti. Tutkimuksen mukaan n. neljäsosa pieksee, ja useammin naiset kuin miehet.

Kasvatuksellista merkitystä sillä ei ole, mutta siten syntyy yhteiskuntaamme henkisesti häiriintyneitä ihmisiä. Pieksämisen takana lienee sekä tilannekohtainen hermostuminen, että geeni- ja hormoniperäinen aggressiivisuus.

Kun voi kuvitella, mitä turvaton lapsi kokee, voi vain kauhistua. Hirveätä. Ei pääse pakoon, täytyy vain ottaa vastaan usein toistuva vihanpurkaus ja iskut. Turvallisuus on pois.

Väkivalta perheenkin tasolla on osa ihmiskunnan suurta tragediaa. Se valikoitui evoluution mukana optimitasolle aikana, jolloin geenimme muodostuivat, mutta nykyisissä oloissa se on virhe.

Geenistö muuttuu hyvin hitaasti. Nykyisiä oloja vastaavaksi se muuttuu aikaisintaan puolen miljoonan vuoden kuluttua. Mitä voimme tehdä ennen sitä ihmisluonnollle?

47

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä lapsiin kohdistuvasta väkivallasta puhutaan hyvin usein ja tuomitaan yleisesti, mutta on yksi perheväkivallan muoto, josta ei juurikaan puhuta - nimittäin sisarusväkivalta. ( tai kyllähän se on osa lähisuhdeväkivaltaa) .

    • Anonyymi

      Oletko tietoinen, että väkivalta kasvatuskeinona on ihan laissa kielletty? Ottamatta nyt sen enempää kantaa feminismiin, niin ei kehotan tekemään aina lastesuojeluilmoituksen ja soittamaan poliisille, mikä tiedät/epäilet väkivaltaa käytettävän.

      • Toki tiedän. Luulisin useimpien tietävän. Aikaisemman lain mukaan edes kasvatustarkoituksessa tuotettu "vähäinen ruumiinvamma" ei ollut rangaistava (!).

      • Anonyymi
        sokM kirjoitti:

        Toki tiedän. Luulisin useimpien tietävän. Aikaisemman lain mukaan edes kasvatustarkoituksessa tuotettu "vähäinen ruumiinvamma" ei ollut rangaistava (!).

        No, mutta nyt on. Eli mikä ihme aloituksesi pointti on? Lapsiin kohdistuvasta väkivallasta puhutaan hyvin paljon, sitä ei hyväksytä ja se on laitontakin. Mitä lisätoimia ehdottaisit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloituksen pointti lienee se, että kirjoittajan mielestä feminismin kieltäminen poistaisi lapsiin kohdistuvan väkivallan maailmasta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ole näin sanonut, enkä tarkoittanut. Vaan olen tarkoittanut tuoda esiin feminismin teorian miesten naisvihasta olevan väärän. Missään eliöyhteisössä ei tällaista vihaa ole. Olen myös pyrkinyt tuomaan esiin, että feminismin kuvitelma faktoista on väärä. Varhainen yhteisömuoto ei ole ollut sellainen, kuin feminismi väittää.

        Ihmiskunnan kehityksestä vallitsee biologian, sosiologian, antropologian ja kulttuuriantropologian keskuudessa vakiintunut tieteellinen käsitys, joka ei ole yhteinen ideologisesti vinoutuneen feministisen käsityksen kanssa.

        Feministinen käsitys suosii näkemystä, että varsinaisia perheitä ei ollut, vaan naiset parittelivat vapaasti useiden miesten kanssa, joten miehet eivät voineet olla varmoja, ovatko he isiä vai ei. Siten miehet joutuivat suhtautumaan jokaiseen yhteisön lapseen kuin omaansa. Yhteisöä hallitsivat naiset, ja ylimpänä matriarkka.

        Tällaista yhteiskuntaa on oikeasti ollut, kuten monta muutakin, mutta tavallisinta muotoa, miesten johtamia monivaimoisia suurperheitä tai laumoja, on ollut paljon ENEMMÄN kuin kaikkia muita yhteensä. Asia on ollut jo ennestään tuttu, sillä 80 % tunnetuista kulttuureista on monivaimoisia.

        Nyt asia on saanut myös lopullisen varmennuksen geenien sekvensoinnin tultua mahdolliseksi. Vielä kivikaudella yksi mies hedelmöitti keskimäärin 17 naista. Varmempaa todistetta ei voi olla, mutta se on vastoin piintyneitten feministien "tietoa", joten se on heille aivan merkityksetön.

        Feminismiä ei pidä kieltää, mutta sen epätieteellinen ja ideologinen luonne on syytä paljastaa, jotta tehtäisiin oikeita päätelmiä ja ratkaisuja.

      • sokM kirjoitti:

        Juuri tänään luin tutkimuksesta, jonka mukaan esihistorialliset yhteisöt olivat suhteellisen tasa-arvoisia..
        https://www.theguardian.com/science/blog/2015/may/19/equality-and-polyamory-why-early-humans-werent-the-flintstones

        Mitä sitten tulee tuohon pullonkaulaan, joka tapahtui varhaisen maatalouden ja karjanhoidon aikoihin, niin älä jaksa vääristellä. Sanohaan nyt ihan kaupunkilaisjärkikin, ettei viisi prosenttia miehistä ole voinut estää 95% miehistä harrastamasta seksiä naisten kanssa.. Sen sijaan se kertoo sen että yhteisöt ovat eläneet naisten työpanoksen voimin..

        Mistä seurauksena..
        https://yle.fi/uutiset/3-9958490

        Muutama lainaus, tuosta pullonkaulaa koskevasta jutusta..
        "Miehiä kuoli 7 000 vuotta sitten heimosodissa niin paljon, että yhtä miestä kohden oli 17 naista –

        Noin 5 000–7 000 vuotta sitten kivikaudella tapahtui kuitenkin jotain sellaista, joka näkyy yhä geeneissämme. On kuin 95 prosenttia miehistä olisi kadonnut jälkeläisiä jättämättä.

        Miesten y-kromosomien moninaisuus väestössä romahti, ja tuohon aikaan paikantuu hurja geneettinen pullonkaula.

        IHMISKUNNAN geneettinen monimuotoisuus on vaihdellut kautta historian, mutta tämä kivikautinen romahdus on askarruttanut tutkijoita. Se havaittiin kolmisen vuotta sitten.

        Y-kromosomit siirtyvät isältä pojalle. Näyttää, että vain erittäin harva mies siirsi geenejään eteenpäin kyseessä olevana aikana. Niin harva, että 5 000–7 000 vuotta sitten yhtä miestä kohden näyttää olleen noin 17–20 naista."

        Ero sukupuolten lisääntymissuhteessa oli kuitenkin kivikaudella niin hurja – lähes 20 naista yhtä miestä kohden – että tutkijat eivät usko sen voivan selittyä pelkästään harvojen miesten moniavioisuudella ja valtasuhteilla.

        Todennäköistä sen sijaan on, että klaanien keskinäiset sodat olivat hyvin tuhoisia. Kun y-kromosomin monimuotoisuus on jo entuudestaan pientä yhden klaanin sisällä ja taisteluissa kuolee sitten valtaosa miehistä, jää jäljelle yhä harvempi mies jatkamaan sukua.

        STANFORDIN yliopiston tutkijat katsovat nyt Nature Communications -lehdessä julkaistussa tutkimuksessaan, että kivikaudella niin Euroopassa, Aasiassa kuin Afrikassakin heimosodat niittivät todennäköisesti hirvittävän määrän miehiä.

        Tutkijat mallinsivat tietokoneella muinaisten yhteisöjen taistelua resursseista ja huomasivat, että patrilineaaristen yhteisöjen keskinäiset sodat todella vähensivät y-kromosomin moninaisuutta dramaattisesti. Tällaista pullonkaulailmiötä ei syntynyt yhteisöissä, joissa miehet ja naiset saivat pariutua klaanien välillä vapaasti."

        Eli mikä se ppintti siis oli? Ja mitkä lisätoimet mielestäsi olisivat tarpeen?

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Poikkeuksellisesti vastaan.

        Juuri niin, pullonkaulaa ei olisi muodostunut, jos miehiä olisi ollut runsaasti. Heitä kuoli pääosin sodissa. Feministisen hypoteesin mukaan heitä taas oli niin runsaasti, että yhden naisen lapsella oli lukuisia isiä. Että sitä ennen olisi vallinnut auvoinen rauhan aika, on silkkaa haaveilua. Kilpailu on aina ollut kovaa: tapa tai tule tapetuksi.

        Vielä nykyisinkin antropologit ovat yllätyksekseen havainneet, että heimoyhteisöissä on miehiä vain noin seitsemän kymmentä naista kohti. Ennen epäsuhta oli vielä paljon syvempi. Kun asia on huomattu, on etsitty syytä. Se on sodat. Ne ovat olleet niin vaikeata historiaa, että niistä ei ole kerrottu edes antropologeille, ennen kuin nämä ymmärsivät kysyä.

        Naapuriheimon useimmat miehet tapettiin, osa orjuutettiin, naiset naitiin tai raiskattiin. Oman heimon miehet vähenivät minimiin sodissa. Tapahtui siis juuri niin, kuin jo ennen tietokenesimulaatioita tiedettiin.

        Vähät miehet johtivat automaattisesti moniavaimoisuuteen. Kulminaatio lienee saavutettu kivikaudella, 17 : 1. Nykyinen tilanne on menneitten erilaisten systeemien resultantti.

        Eipä ole koskaan ennen tullut vastaan yhtään ainoaa "feminististä hypoteesia" jonka mukaan "miehiä oli niin runsaasti, että yhden naisen lapsella oli lukuisia isiä"

        Mistä tämmöisen feministisen hypoteesin pääsee lukemaan?

        Minkä tason idiootti edes kuvittelisi, että "yhden naisen lapsella oli lukuisia isiä"? Siinä on jäänyt monta biologian tuntia väliin.

        Niinpä! Vaikka koiran tai kissan koko pentueella voi olla useita isiä, mutta kyllä niillä jokaisella pennulla on ihan tasan yksi isä. Eri munaisilla kaksosilla siis voisi olla eri isät, mutta kukaan nyt niin tyhmä ole, että kuvittelee yhdellä lapsella olevan useita isiä.

      • sokM kirjoitti:

        Poikkeuksellisesti vastaan.

        Juuri niin, pullonkaulaa ei olisi muodostunut, jos miehiä olisi ollut runsaasti. Heitä kuoli pääosin sodissa. Feministisen hypoteesin mukaan heitä taas oli niin runsaasti, että yhden naisen lapsella oli lukuisia isiä. Että sitä ennen olisi vallinnut auvoinen rauhan aika, on silkkaa haaveilua. Kilpailu on aina ollut kovaa: tapa tai tule tapetuksi.

        Vielä nykyisinkin antropologit ovat yllätyksekseen havainneet, että heimoyhteisöissä on miehiä vain noin seitsemän kymmentä naista kohti. Ennen epäsuhta oli vielä paljon syvempi. Kun asia on huomattu, on etsitty syytä. Se on sodat. Ne ovat olleet niin vaikeata historiaa, että niistä ei ole kerrottu edes antropologeille, ennen kuin nämä ymmärsivät kysyä.

        Naapuriheimon useimmat miehet tapettiin, osa orjuutettiin, naiset naitiin tai raiskattiin. Oman heimon miehet vähenivät minimiin sodissa. Tapahtui siis juuri niin, kuin jo ennen tietokenesimulaatioita tiedettiin.

        Vähät miehet johtivat automaattisesti moniavaimoisuuteen. Kulminaatio lienee saavutettu kivikaudella, 17 : 1. Nykyinen tilanne on menneitten erilaisten systeemien resultantti.

        Metsästäjä-keräilijä- yhteisöt elivät ennen kyseistä pullonkaulaa. Eikä se, että lapsilla on eri isejä tarkoita sitä että kaikki miehet pääsisivät lisääntymään. Myös ihmisen lähimmät sukulaiset simpanssit ja bonobot ovat promiskuiteettisia.

        Jos ja kun tuolloin yhtä miestä kohden on ollut jopa 20 naista, eli viisi miestä ja sata naista, on ollut aika selvää että yhteisö on elänyt paitsi naisten työpanoksesta sekä se, että naiset ovat " jakaneet " kyseisiä miehiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole koskaan ennen tullut vastaan yhtään ainoaa "feminististä hypoteesia" jonka mukaan "miehiä oli niin runsaasti, että yhden naisen lapsella oli lukuisia isiä"

        Mistä tämmöisen feministisen hypoteesin pääsee lukemaan?

        Tämä on kai hänen mielestään " feministinen hypoteesi"..

        "Matissit, kulinat, mehinakut, piraot, waraot ja kymmenet muut heimot uskovat, että lapset syntyvät kohtuun ajan mittaan kerääntyvästä siemennesteestä. Raskauteen ei siis riitä yksi kerta, ei edes kaksi tai kolme, vaan tarvitaan monta kertaa ja monen eri miehen kanssa.

        Näissä kulttuureissa naiset etsivät seksikumppaneita aktiivisesti. He etsivät hyviä metsästäjiä ja hyviä tarinankertojia; vauraita miehiä ja viisaita miehiä; hauskoja miehiä ja komeita miehiä. Nainen harrastaa seksiä heidän kaikkien kanssa, ja lapsi saa ominaisuutensa kaikilta heiltä. Vaikka naisella yleensä on yksi varsinainen mies, kaikki seksikumppanit ovat lasten osaisiä"

        Ryan ja Jethá todistavat, ettei ihminen alun perin ollut yksiavioinen, monogaaminen olento. Esimuotomme elivät metsästäjä-keräilijöiden yhteisöissä, joissa vallitsi tasa-arvo. Niissä ei tunnettu minkäänlaista omaisuutta, vaan kaikki jaettiin – myös seksi.

        Ryanin ja Jethán mukaan yksiavioisuudesta tuli kulttuurinen ihanne myöhään, vasta siinä vaiheessa, kun ihmiset asettuivat aloilleen ja ryhtyivät viljelijöiksi. Silloin he alkoivat omia maita ja kerätä satoa itselleen. Samalla omistajuus laajeni kaikenlaisiin asioihin, myös naisiin ja seksiin.

        "Ennen olimme kuin apinat
        Jos katsomme, miten ihmisapinoiden seksuaalisuus on evoluution mittaan kehittynyt, on hankala löytää biologista tukea yksiavioisuudelle. Kaikki sosiaalisissa ryhmissä elävät ihmisapinat – gorillat, simpanssit ja kongonsimpanssit eli bonobot – ovat hyperseksuaaleja. Niillä on vahva sukupuolivietti, ne harrastavat seksiä useiden kumppaneiden kanssa ja ihmisen lailla myös ilman lisääntymistarkoitusta."
        Ryan ja Jethá eivät usko, että piilo-ovulaatio kehittyi tarpeesta pitää mies resursseineen lähellä. Todennäköisemmin syynä oli isyyden salaaminen. Kun miehet eivät voineet olla varmoja isyydestään, kaikki osallistuivat kaikkien jälkeläisten hoitoon. Jaettu vanhemmuus on edelleen alkuperäisyhteisöissä pikemmin sääntö kuin poikkeus. Monilla heimoilla ei ole edes erillisiä nimiä biologisille vanhemmille, vaan kaikkia aikuisia kutsutaan isäksi ja äidiksi.

        https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/parisuhdeseksi_syntyi_myohaan

        Wwuwuw: "Ryanin ja Jethán mukaan yksiavioisuudesta tuli kulttuurinen ihanne myöhään, vasta siinä vaiheessa, kun ihmiset asettuivat aloilleen ja ryhtyivät viljelijöiksi. Silloin he alkoivat omia maita ja kerätä satoa itselleen. Samalla omistajuus laajeni kaikenlaisiin asioihin, myös naisiin ja seksiin."

        Uskonto ja maalaisuus määrittävät sukupuolisuutta esimerkiksi Egyptissä. Yksi egyptiläinen nainen selosti minulle, että "seksi kuuluu avioliittoon" heillä maaseudulla niin muslimeilla kuin kristityllä vähemmistöllä, mutta suurissa kaupungeissa asia on toisin. Ehkä se mainitsemasi maanviljely ja landelaisuus rajoittaa yksiavioisuuteen?

      • Anonyymi
        Wwuwuw kirjoitti:

        Vaikka tuota lainausta miten päin kääntelen ja pureskelen, niin feministiseksi en saa tuosta tekstiä edes väkisin väännettyä.

        Mikäli tuo tuollainen todella on Sokin käsitys "feministisestä hypoteesista" niin ei voi kuin ihmetellä.

      • HOPE.LOVE kirjoitti:

        Wwuwuw: "Ryanin ja Jethán mukaan yksiavioisuudesta tuli kulttuurinen ihanne myöhään, vasta siinä vaiheessa, kun ihmiset asettuivat aloilleen ja ryhtyivät viljelijöiksi. Silloin he alkoivat omia maita ja kerätä satoa itselleen. Samalla omistajuus laajeni kaikenlaisiin asioihin, myös naisiin ja seksiin."

        Uskonto ja maalaisuus määrittävät sukupuolisuutta esimerkiksi Egyptissä. Yksi egyptiläinen nainen selosti minulle, että "seksi kuuluu avioliittoon" heillä maaseudulla niin muslimeilla kuin kristityllä vähemmistöllä, mutta suurissa kaupungeissa asia on toisin. Ehkä se mainitsemasi maanviljely ja landelaisuus rajoittaa yksiavioisuuteen?

        Ei tarvitse vastata tuohon, sillä poistin nickin ja meinaan kirjoitella tällä uudella nickilläni lähinnä uskonnollisella puolella. Aikaisemmin nickini oli englanniksi sama kuin tämä "Usko.Toivo.Rakkaus".

        Hyvää Pääsiäistä kaikille ja lomapäiviä! :)

    • Ensikesään mennessä kirjoitat jo otsikot tyyliin: Rantalentopalloilu ja feminismi.
      Mustikan poiminta ja feminismi.
      Sublautailu ja feminismi.
      Sanomalehtikatsaus ja feminismi.
      Tulopoliittinen kokonaisratkaisu ja feminismi.

      Trollit on nykyään kuin 80-luvun sketsiohjelmat. Kun keksii hauskan apuva-jutun, sitä jankataan hamaan tappiin asti, vaikka kaikki tietää mitä siitä seuraa...

      • Anonyymi

        Miten tuo eroaa palstan feministien miesvihasta? Tuskin palstafemakot pystyy edes mustikan poiminnasta puhumaan saamatta samaan lauseeseen "naisviha" kommenttia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten tuo eroaa palstan feministien miesvihasta? Tuskin palstafemakot pystyy edes mustikan poiminnasta puhumaan saamatta samaan lauseeseen "naisviha" kommenttia.

        Missä palstan feministit vihaa miestä? Mikä on miesvihaa? Jos naista syrjivän, alistavan, manipuloivankäytöksen kritisöiminen on miesvihaa, niin sitten kai niin...

        Olisiko kuitenkin niin, että jos mies ei käyttäytyisi edellä mainitusti, ei häntä vihata?
        Ja voihan toinen nainenkin käyttäytyä huonosti toista naista kohtaan. Jos palstan feministit kritisoivat sitä käytöstä, syyllistyvätkö he naisvihapuheeseen?

      • Anonyymi

        Samaa mietin ja naureskelin, ei ole näköjään mitään aihetta josta AP ei saisi väännettyä feminisminvastaista propagandaansa :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten tuo eroaa palstan feministien miesvihasta? Tuskin palstafemakot pystyy edes mustikan poiminnasta puhumaan saamatta samaan lauseeseen "naisviha" kommenttia.

        Heti tulee ainakin mieleen "mies eikä mikään marjanpoimija" -toksinen maskuliinahdus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten tuo eroaa palstan feministien miesvihasta? Tuskin palstafemakot pystyy edes mustikan poiminnasta puhumaan saamatta samaan lauseeseen "naisviha" kommenttia.

        Miehet harrastavat miesvihaa ihan keskenänsä. Esimerkiksi lokeroimalla miehet "jännämiehiksi" tai "ätmeiksi".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miehet harrastavat miesvihaa ihan keskenänsä. Esimerkiksi lokeroimalla miehet "jännämiehiksi" tai "ätmeiksi".

        Ja homottelemalla, viittaamalla naissukupuoliseksi ja täten väheksymällä sitenkin naisia, kun tarkoitus on ivata.

        Itse oken mies, eikä palstan feministit ole minun mielipiteiden kimppuun käyneet ja sortaneet minua miehenä missään vaiheessa. Kumma homma?

      • Anonyymi
        interlocutrice kirjoitti:

        Missä palstan feministit vihaa miestä? Mikä on miesvihaa? Jos naista syrjivän, alistavan, manipuloivankäytöksen kritisöiminen on miesvihaa, niin sitten kai niin...

        Olisiko kuitenkin niin, että jos mies ei käyttäytyisi edellä mainitusti, ei häntä vihata?
        Ja voihan toinen nainenkin käyttäytyä huonosti toista naista kohtaan. Jos palstan feministit kritisoivat sitä käytöstä, syyllistyvätkö he naisvihapuheeseen?

        Joka kommentissaan täällä jota sinä valkoritarina komppaat kuin kerätäksesi pisteitä.
        Eli olet sitä mieltä, että he saavat vihata kaikkia miehiä vain siksi, että joku marginaali ryhmä pahoittaa näiden huonoitsetuntoisten mielen.
        Sanonta viha lisää vihaa. Ja jos kahtia haluaa jakaa kansaa, niin kantaa siitä myös vastuun ja ottakoon vastaan vastakritiikkiä.
        Ei muutakun "kritsöit" tätäkin ja alat keräämään pisteitä, jos se sinun itsetuntoasi kohentaa muutaman palsta sontakuoriaisen takia.

        Jäi edelleen epäselväksi että mikä palstan "feministien" puheissa on miesvihaa?

        Toistaiseksi tätä mainostettua "miesvihaa" on väitetty olevan se, että naiset eivät enää nykypäivänä suostu morsioiksi ihan kelle vaan, kun heillä on varaa hyvään elämään ilman aviomiehen kotiin tuomaa palkkaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joka kommentissaan täällä jota sinä valkoritarina komppaat kuin kerätäksesi pisteitä.
        Eli olet sitä mieltä, että he saavat vihata kaikkia miehiä vain siksi, että joku marginaali ryhmä pahoittaa näiden huonoitsetuntoisten mielen.
        Sanonta viha lisää vihaa. Ja jos kahtia haluaa jakaa kansaa, niin kantaa siitä myös vastuun ja ottakoon vastaan vastakritiikkiä.
        Ei muutakun "kritsöit" tätäkin ja alat keräämään pisteitä, jos se sinun itsetuntoasi kohentaa muutaman palsta sontakuoriaisen takia.

        Jos en ole sinun ksnssa samaa mieltä, valkoritaroin, aisuroin, oon homo, akkamainen ja ties mitä.

        Ja sinulta ei tule tähän keskusteluun, eikä muualle IKINÄ tarpeeksi hyvää perustelua miesvihasta palstan, eikä muidenkaan feministien toimesta.

        Eli diibadaabaa tuli taas vastaukseksi... lienee turha odottaa mitään järjellistä ja asiallista vastausta, pelkkää öyhötystä vaan. 😃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka kommentissaan täällä jota sinä valkoritarina komppaat kuin kerätäksesi pisteitä.
        Eli olet sitä mieltä, että he saavat vihata kaikkia miehiä vain siksi, että joku marginaali ryhmä pahoittaa näiden huonoitsetuntoisten mielen.
        Sanonta viha lisää vihaa. Ja jos kahtia haluaa jakaa kansaa, niin kantaa siitä myös vastuun ja ottakoon vastaan vastakritiikkiä.
        Ei muutakun "kritsöit" tätäkin ja alat keräämään pisteitä, jos se sinun itsetuntoasi kohentaa muutaman palsta sontakuoriaisen takia.

        Tässä meillä on erinomainen esimerkki miesvihaa pursuavasta kommentista.

        Ja kuten yleensäkin tällä palstalla, sen kirjoittaja identifioituu mieheksi.

        Juuri tuollainen on miesvihaa, haluat tyrmätä ja lytistää interlocutricen, joka ei ole kanssasi samaa miestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä meillä on erinomainen esimerkki miesvihaa pursuavasta kommentista.

        Ja kuten yleensäkin tällä palstalla, sen kirjoittaja identifioituu mieheksi.

        Kyllä. Komppaan! Peris on toinen ätmien miesvihan kohde.

    • Anonyymi

      Hyvä analyysi!

    • Anonyymi

      Väkivalta loppuu syyttämällä siitä feministejä?

      Katsoitko Perjantain (ohjelma tv:ssä yle 1) kun siinä puhuttiin perheestä, jossa isä harjoitti väkivaltaa (äitiä kohtaan) ja äidillä oli elämänhallinta hukassa? Kaksi lasta. Siinä lapset annettiin huostaan, edellä mainituista syistä. Lapsia ei olisi otettu huostaan, jos äiti olisi eronnut lasten isästä ja hoitanut lapset. Äiti valitsi mieluummin väkivaltaisen miehen. No, hyvä kun antoi lapset pois, se oli pääasia. Itse kyllä olisin eronnut väkivaltaisesta miehestä ihan justiinsa heti. Ilman lapsiakin.

      • Väkivalta on ihmiskunnan kaamea vitsaus, joka ei loppune koskaan. Sen lisäksi, että on oikeatakin väkivaltaa, on lisäksi feministinen oppi, että miehet vihaisivat naisia. Yhtä järjetöntä on väittää, että vanhemmat, jotka pieksävät lapsiaan, vihaavat heitä.

        Se on väärä YLEISTYS, sillä sukupuolet voivat toimia vain yhdessä. Tätä olen yrittänyt erittäin huonolla menestyksellä selosta feministeille. Normaalit naisethan ei tällaista luulekaan. Eivät normaalit naiset myöskään vihaa miestänsä.

      • Anonyymi
        sokM kirjoitti:

        Väkivalta on ihmiskunnan kaamea vitsaus, joka ei loppune koskaan. Sen lisäksi, että on oikeatakin väkivaltaa, on lisäksi feministinen oppi, että miehet vihaisivat naisia. Yhtä järjetöntä on väittää, että vanhemmat, jotka pieksävät lapsiaan, vihaavat heitä.

        Se on väärä YLEISTYS, sillä sukupuolet voivat toimia vain yhdessä. Tätä olen yrittänyt erittäin huonolla menestyksellä selosta feministeille. Normaalit naisethan ei tällaista luulekaan. Eivät normaalit naiset myöskään vihaa miestänsä.

        Ei tietenkään kaikki miehet vihaa naisia, ole väkivaltaisia. Sellaista feminististä oppia ei myöskään ole.

    • Isäni oli ehdottomasti kammottava, väkivaltainen ja mielettömästi riehuva pahoinpitelijä, PALJON kaameampi kuin äitini, mutta kyllä hänkin teki kauheita. En juuri muista montakaan asiaa 40-luvulta, mutta pikkupojan aivoihin porautui lähtemättömästi, kuinka äitini heitti isäni vasten naulakkoa. Kaameata katsoa.

      Vielä kammottavamman koin, kun äitini yritti puolentoistakymmentä vuotta myöhemmin tukehduttamalla surmata vajaamielisen siskoni. Onneksi olin jo niin varttunut, että voimani riittivät repimään hänet irti. On muuten ainoa kerta, kun olen käyttänyt voimaa naisen kohdalla.

      Toivottavasti kukaan ei saanut tästä aihetta väittää, että vihaan naisia. Edelleen pitää paikkansa, että miehet ovat keskimäärin aggressiivisempia kuin naiset.

      • Anonyymi

        Et ole kyllä kovinkaan terveiden ihmisten jälkeläinen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et ole kyllä kovinkaan terveiden ihmisten jälkeläinen.

        En todellakaan, enkä ole millään tavalla pyrkinyt sitä salaamaan.

      • Anonyymi

        Ei huolta, sun naisviha on käynyt selväksi ilman mitään keksittyjä kertomuksia "perheestä".

        Jos miehet eivät lyö, raiskaa ja tapa vihasta, niin minkä takia sitten? Ja eikö väkivaltaa saisi nostaa esiin? Pitäisikö vain tyytyä asiaan ikuisena vitsauksena?

        Väkivaltaa täytyy pitää esillä, itsekin pidän. Tiedän jopa henkilökohtaisesta kokemuksesta, mitä on olla väkivallan kohteena ja katsella, kun toiseen kohdistuu väkivalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei huolta, sun naisviha on käynyt selväksi ilman mitään keksittyjä kertomuksia "perheestä".

        Jos miehet eivät lyö, raiskaa ja tapa vihasta, niin minkä takia sitten? Ja eikö väkivaltaa saisi nostaa esiin? Pitäisikö vain tyytyä asiaan ikuisena vitsauksena?

        Hänen mielestään vain syrjäytyneet miehet kokevat naisvihaa, jota sitten toisaalta ei kylläkään ole olemassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hänen mielestään vain syrjäytyneet miehet kokevat naisvihaa, jota sitten toisaalta ei kylläkään ole olemassa.

        Jos hahmottaa oikein, että VAIN YHTEISTYÖSSÄ voi toimia, ja että naiset ja miehet eivät muodosta valideja ryhmiä, ei voi tuntea vihaa toista sukupuolta kohtaan. Mutta jos hahmottaa väärin, voi tuntea vihaa. NORMAALIT ihmiset, joita on toki ylivoimainen enemmistö, eivät tunne vihaa toista sukupuolta kohtaan.

        Jos sinä esimerkiksi tunnet, et ole normaalikunnossa.

    • Anonyymi

      Suomi on väkivaltainen maa, väkivalta on ylisukupolvista. Pohjan perukoille uskaltautuneilla enemmän soturigeenejä, pullonkaulavaikutus. Feministit purkaneet hyvä äiti -myyttiä, että äiti luonnostaan hoivaavampi. Yksinhuoltajaäitien suuri osuus, väsymys, ahdistus. Koliikkivauva voi huutaa 24/7. Äidit ylipäänsä edelleen hoitavat lapset, siksi heissä pahoinpiteilijöitäkin enemmän. Ja lähipiiriä, joka auttaisi ei enää samassa määrin ole kuin ennen. Pahoinpitelevä äiti on sairas, isä taas impulsiivinen.
      Äidit harjoittavat myös henkistä väkivaltaa, jopa munchaussenin syndrooma. Vielä 50- luvulla lapsia tapettiin ihan eri mittakaavassa. Kotihoidontuen voisi lopettaa kokonaan, lapset pääsisivät varhain yhteiskunnan huoltavan silmän alle.
      Edelleenkin lapsia tehdään tavan vuoksi, tyytymättömiä äitejä joiden ei olisi koskaan pitänyt tehdä lapsia. Äitiys yhä määrittää negatiivisessa ja positiivisessa naisia, feministit ovat tuoneet esiin tätä. Naisen ei tarvitse lisääntyä.

    • Kun lukee kansanomaisia tiedelehtiä, mutta ei ole saanut riittävää koulutusta, pitää helposti jotakin viimeaikaista tutkimusta ratkaisevana. Varsinkin kulttuuriantropologian tutkimustulokset ovat hiukan epävarmoja, eikä ole suinkaan sanottu, että YKSI tutkimus ratkaisisi mitään.

      Nämä ovat usein vain hypoteeseja. Johtavat tiedemiehet keräävät tietoa useista tutkimuksista, ennen kuin syntyy kunnollinen kokonaiskuva, konsensus, jota voi pitää teoriana, asian oikeana kuvauksena.

    • Yhä useammin se mies jota lyödään uhkaillaan

      • Anonyymi

        kertoo kaiken suomalaisista miehistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kertoo kaiken suomalaisista miehistä

        ja josta et tiedä mitään !!! Esim. Sukuelinten silpominen,pakkoavioliitot , happoa kasvoille ja kunnia murhat !!! Ja usein miehet saavat parisuhteessa turpaan KOSKA JOS PUOLUSTAUTUU ON HETI ARMOITTA NAISEN HAKKAAJA

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      56
      1968
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1678
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1357
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      228
      1295
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1169
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      316
      1080
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      336
      1070
    Aihe