Kukaan ei ole varmasti vastustanut, että riskiryhmät, hoitajat ja ikäihmiset saavat rokotteen ensin.
Mutta sitten heidän jälkeensä seuraavaksi rokotettaisiin terveet peruskansalaiset.
Onko järkevämpää rokottaa tasaisesti ympäri maata vai onko sittenkin järkevämpää rokottaa suurissa väestökeskittymissä asuva.
Tosiasia on, että suurissa ihmisjoukoissa ja isoissa kaupungeissa on enemmän tartunnan saaneita kuin maaseudulla jossa asutaan harvasti ja liikutaan useimmiten omalla autolla.
https://yle.fi/uutiset/3-11859003
On myös pohdittu, että vakavasti ylipainoiset saisivat rokotteen ensin koska ylipaino on riski mikäli koronan saa.
Maalaisjärjellä jos asiaa ajattelee niin viisainta olisi tietenkin rokottaa ensin siellä missä koronaa on eniten jolloin saataisiin parhaiten epidemia laantumaan.
Mutta sitten heidän jälkeensä seuraavaksi rokotettaisiin terveet peruskansalaiset.
Onko järkevämpää rokottaa tasaisesti ympäri maata vai onko sittenkin järkevämpää rokottaa suurissa väestökeskittymissä asuva.
Tosiasia on, että suurissa ihmisjoukoissa ja isoissa kaupungeissa on enemmän tartunnan saaneita kuin maaseudulla jossa asutaan harvasti ja liikutaan useimmiten omalla autolla.
https://yle.fi/uutiset/3-11859003
On myös pohdittu, että vakavasti ylipainoiset saisivat rokotteen ensin koska ylipaino on riski mikäli koronan saa.
Maalaisjärjellä jos asiaa ajattelee niin viisainta olisi tietenkin rokottaa ensin siellä missä koronaa on eniten jolloin saataisiin parhaiten epidemia laantumaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tautikeskittymiä on muuallakin kuin suurissa väestökeskittymissä. Esimerkiksi tämän viikon suurimmat väestömäärään suhteutetut tartuntamäärät olivat mm. Ylitorniolla, Raumalla, Pukkilassa ja Karkkilassa.
Helsingin osalla arveluttavaksi rokottamisten painopisteen siirtämisen sinne tekee se, että taudin yleisyys siellä on itse aiheutettua. Kuten muistamme ja tiedämme, pormestari Vapaavuori on taistellut kaikkia rajoitustoimia vastaan varsin menestyksekkäästi. Jos kaupungin johto tyrii, miksi siitä pitää palkita?
Mennäänkö siis suhteellisen periaatteen mukaan, vai sen mukaan, missä tartuntoja on määrällisesti paljon. Vaiko palkitaan he, jotka ovat hoitaneet asiat kunnolla. Kerroppa kansasi tähän. Sehän kertoo samalla eettisyytesi perustan.
Ylipainoisten osalta on myös aika mahdotonta sanoa kuka on vakavasti ylipainoinen. Ylipäätään on hyvin arveluttavaa ryhtyä tavallaan palkitsemaan niitä, jotka ovat laiminlyöneet terveet elämäntavat, liikunnan ja kunnon ruokavalion. Miksei rokoteta ensin niitä, jotka elävät terveesti, liikkuvat ja pitävät niin kuntonsa kuin painonsa kunnossa. He ovat myös työelämässä ne, jotka jaksavat painaa ja pitää kansantaloutta jalkeilla. Olisiko heidät syytä pitää ensisijaisesti terveenä?
Kerroppa kantasi tähänkin, niin selviää taas lisää eettisyytesi tasosta
Tähän asti on kyllä puhuttu rokotusten painottamista suuren tartuntatilanteen alueille. Perusteena se on huomattavasti ymmärrettävämpi ja hyväksyttävämpi kuin rokottoiden jakaminen ensiksi suuriin väestökeskittymiin tai edes painottaminen niihin. En edes usko, että väkiluku tulee tässä yhteydessä esille.
Painottaminen tarkoittaa, että korkean tartuntatilanteen paikkakunnat saisivat rokotteita suhteessa enemmän kuin väkilukunsa edellyttää. Rokottaminen ei kuitenkaan joutuisi tauolle millään Suomen alueella, mutta voisi kyllä hidastua, ellei rokotteita aleta saada nykyistä suurempia määriä.
Harva asutus ja omalla autolla liikkuminen ei ole ainoa syy matalalle tartuntatilanteelle. Suuri merkitys on myös elämäntavalla (esimerkiksi maleskelukulttuuri) ja maskisuositusten noudattamatta jättämisellä, joihin pääkaupunkiseudulla ja muuallakin Uudellamaalla on syyllistytty. Ei tästä pidä rokotuspainotuksia miettiessä rangaista, mutta ei saa rangaista niitäkään alueita, joilla ihmiset noudattavat annettuja suosituksia lähes sataprosenttisesti.
Liian hankalaksi järjestystä ei tulisi tehdä. Esimerkiksi ylipainoisten suosiminen rokotusjärjestyksessä olisi byrokratian huippu, sillä eihän meiltä suomalaisia ole valmiiksi sijoitettu tietokoneille tai ruutuvihoille painoindeksijärjestykseen. Tuollaisen luettelon tekeminen nyt olisi pois rokotusaikataulusta. Lisäksi lihavien suosiminen aiheuttaisi katkeruutta terveitä elämäntapoja noudattavien keskuudessa. Sen sijaan tiettyjen ammattiryhmien suosiminen olisi helpommin hyväksyttävissä ja suomalaisten ammatithan ovat hyvin tiedossa ainakin työterveysasemilla.
Kaikkein parasta olisi, että saisimme rokotteita niin paljon nykyistä enemmän, ettei mitään painotuksia riskiryhmien ja ikääntyneiden jälkeen tarvittaisi.
Vaikka olet vähätellyt rokotusjärjestyksen merkitystö Keskustalle, niin ei näyt åkivutta syntyvän Keskustan päätös
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007891253.html
Taas kerran keskusta on tilanteessa, jossa se on tekemässä itselleen hankalaa päätöstä ja tukemassa muuta hallitusta omien epäröidessä. Miten ihmeessä puolue ajautuu kerta toisensa jälkeen tälläiseen tilanteeseen? Ilmeisesti pienessä piirissä (hallitusviisikko) sovitaan jotain ja sitten se yritetään saada omassa ryhmässä läpi. Kertoo Saarikon kokemattomuudesta, ja toisaalta pelisilmän puutteesta.
Se on siksi kun keskusta on hallituksessa, ja persut ei ole hallituksessa.
Persut huutelee aidanraosta, miten itse tekisitte, osaatko sanoa, että miten tulisi menetellä
Soini olipersuista hallituksessa joka ei Halla köörille passannut, oli jopa yhdet parhaat ministeritkin valittu sieltä. mm ulskoministerinä Soini hoiti suhtreemme kiitettävästi niin itään kuin länteen, samoin mm puolutusministeri oli valio luokkaa. Nytkin puolustusministeri on valio luokkaa, kuten muutama muukin ministeri, mutta punavihreät ei sitä statusta tule koskaan saavuttamaan.
Aivan varmasti kepu vaatii jo puoluetaktisestikin rokotteiden painotuksille tarkat perusteet ennen kuin sellaiset hyväksyy. Uskoisin että asia kiinnostaa myös demareita, joiden kannatus on muissa maakunnissa Uuttamaata suuresti merkittävämpää. Sitä paitsi THL:ssäkin ollaan painotuksen järkevyydestä kahta mieltä, joten ilman puoluetaktiikkaakin olisi kiusallista olla ottamatta asiaa esille.
THL:llä on pallo hukassa eikä tiedä myöskään mikä on oikea rokotusjärjestys:
Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) ihmetteli tiistaina THL:n vaihtuvia kantoja. –Nyt on pakko sanoa, että tässä on kyllä tullut THL:ltä hyvin ristiriitaisia tietoja viimeisen viikon aikana.Vihreiden tiedotustilaisuudessa puhuneen Ohisalon mukaan THL:n ristiriitaiset ulostulot asettavat rajoitustoimista päättävät poliitikot ”erittäin vaikeaan tilanteeseen”.–THL on antanut julkisuuteen eri sisältöisiä lausuntoja, joiden taustalla on tietty data, ja silti THL:ltä tulee erilaisia lausuntoja.Ohisalo viittaa THL:n laskelmiin, jonka mukaan rokotejärjestystä painottamalla sairaalahoitojaksojen määrä vähenisi jopa viidenneksen verrattuna tilanteeseen, jossa painottamista ei otettaisi käyttöön.–Haluaisin tietää, onko THL ottanut tähän dataan jotain muuta pohdintaa, joiden perusteella rokotejakelun painottamisella olisi vain vähäiset syyt.
Kun olen jonkinverran perehtynyt tuohon tilastomatematiikkaan, niin kävin läpi sitä THL.n laskelmaa jonka mukaan rokotuksia pitäisi keskittää. Sen parametreja ei ole annettu julki, mutta kuten sanoin, matematiikkaan perehtynyt voi laskea ne auki ainakin kohtuullisella tarkkuudella.
THL pohjaa arvioon jossa ilmaantuvuusluku olisi noin 500 . Tällä hetkellä ilmaantuvuus on 314 HUS alueella, ja koko maan luku 160. Ilmaantuvuus on reippaassa laskussa, kuten vaikkapa tämän päivän luvuista itsekukin voi havaita.
Näyttää siis siltä, taas kerran, että THL tekee laskuharjoituksia, ei analyyttistä todelliseen dataan perustuvaa tutkimusta.
Ei ihme jos ministerikin alkaa hermostua.
Ilmaantuvuus on vain yksi osa tätä pohdintaa. Väestötiheys aiheuttaa kuitenkin ilmaantumiseroja yleisesti. Se on arkijärjelläkin pääteltävissä. Siellä missä on ihmisia, he kohtaavat toisinaan useammin kuin harvaan asutuilla alueilla. Eihän kukaan kykene itseään tartuttamaan, jos asuu erakkoelueilla.
Toinen asia on sitten tehosairaanhoidon tarve. Korona kuormittaa ylivoimaisesti eniten tehohoitoa HUS-alueella. Tämä on ongelma, mikä pitäisi tietenkin ottaa huomioon rokotusten kohdentamisessa.
En ihan ymmärrä tuota tehosairaanhoidon kuormitusta. Tai ylipäätään sairaaloiden kuormitusta.
Helsingissä on tämän pävän tiedon mukaan 22 tehohoitopotilasta koronan vuoksi. Eihän se ole juuri mitään, kun viime keväänä koronan ensimmäisen aallon aikaan luku oli jopa 50, ja silloin sanottiin, että kapasitteettia on jopa satoihin potilaisiin. Nyt sitten Helsingin sairaalat ovatkin ylikuormittuneet jo paristakymmenestä tehohoitopotilaasta.
No, en ole alan asiantuntija, joten en tiedä, mutta kummaliselta kuulostaa, että noin pieni määrä aiheuttaa noin suurta ongelmaa kuin sanot. Etenkin kun tiedämme, että tavanomaisen influenssan vuoksi sairastuneita ei juuri ole, eli "normaalia" kuormaa ei siltä osin ole.
Annika vahvisti jo, että Haaviston Pekalla on hänen luottamuksensa, nuoriso opiskelee jatkossakin Ruotsia, helsinkiläiset rokotetaan ensin ja Suomi elvyttää kustannuksellaan Etelä-Euroopan.