Minua on kinnostanut onko mahdollista toimittaa Panihida poisnukkuneelle lähisukulaiselle, joka ei kuulu(nut) Ortodoksiseen kirkkoon. Olen kuullut että tällaista on tapahtunut suomen Ortodoksisessa kirkossa, mutta ainakin ulkomaalaisilla keskustelupalstoilla ollaan jyrkästi sitä mieltä, ettei se ole mahdollista. Onko suomen kirkko eri linjoilla, ovatko ed.mainitut erehtyneet vai mistä on kysymys?
Panihida ei-ortodoksille?
verushka2
112800
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minun rippi-isäni toimitti litanian kuolleen ystäväni muistoksi, koska tämä ei kuulunut ortodoksiseen kirkkoon.
Mitä muuta voimme tehdä niiden puolesta, jotka ovat nukkuneet pois ilman yhteyttä Kirkkoon kuin rukoilla Jumalaa heidän sielujensa puolesta?
Tiedän, että tähän tulee taas vastustavia jäärayksiä "oikeasta uskosta" ja muuta "ortodoksista" totuutta, mutta siinähän taas osoitatte mitä lajia olette ja kuinka paljon on pastoraalista kykyä tai edes halua.
Tässä liikutaan hyvin hienovaraisella alueella.
Pääasiäistroparin sisällössä; Ja haudoissa oleville elämän antoi, on viittaus ihmeelliseen
ja syvälliseen elämänantamiseen. Jos itse kristuksen liitetään näin suuri armeliaisuus ja posinukkuneita ihmisiä rakastava teko. Niin miksi
me emme voisi suorittaa panihidaa tai senkaltaista toimitusta kuolleelle, vaikka he
eivät olisi olleet minkään kirkon piirissä. Tehkäämme kuten Kristus meitä opettaa.
Ei ainoastaan ole mahdollista vaan myös toimitetaan. Muussa tapauksessa kaikkien aikuisena ortodoksiseen kirkkoon liittyneiden esirukous kuolonuneen nukkuneiden sukulaistensa ja ystäviensä puolesta jäisi puolitiehen.
Liturginen perustelu on se, että panihida ei ole sakramentti. Pastoraalisia perusteluja riittää yllin kyllin. Ortodoksinen kirkko on ylösnousemuksen kirkko.
Kristus nousi kuolleista!
Kiitos vastauksista. Näin olen kuullutkin toimittavan suomalaisessa Ortodoksi kirkossa ja olen helpottunut jos saan aikanani toimittaa Panihidan omaisilleni.
Tässä teksi josta ihmetteluni heräsi:
As Saint Theophanes the Recluse noted, it is not possible for us to have communion in death with those with whom we did not have it in life. For this reason, we do not commemorate by name those who are not or were not Orthodox Christians in the public prayers of the Church, or in the proskomide of the Divine Liturgy, though we are certainly encouraged to remember them in our personal prayers, offerings of candles and vigil lamp oil, and alms, asking God to grant them a just reward on Judgment Day, since Saint Paul the Apostle tells us that he will judge those outside the Church on the basis of the "law written on their hearts," even though they did not have "the law" of the Church's Orthodox Christianity (Romans 2:14-16).
"Lord, have mercy!" is always appropriate in any situation, heterodox or Orthodox. But traditionally, "Eternal memory!" is reserved for Orthodox Christians, as its use in the Sunday of Orthodoxy service (as contrasted with the mention of the heterodox heresiarchs) demonstrates.
With prayers and good will,
Gregory Orloff
Hei tässäpä aihe, josta on seminaarilla käyty ajoittain hyvinkin voimallista keskustelua. Itse olen seminaarin alttariin sidottu ja osallistunut näihin keskusteluihin paljonkin, siksipä päädyin lukemaan asiasta noin liturgisen historian kannalta ja opin seuraavaa (erityisesti liturgiaa koskien):
1. Kirkkoon kuulumattomien puolesta rukoilemisesta nimellä ei ole koskaan ollut yhtenäistä käytäntöä. Jo ensimmäisinä vuosisatoina tapa vaihteli paikallisesti, joissakin seurakunnissa kaikkia muisteltiin nimellä liturgian yhteydessä, mutta joissakin vain kastettuja.
2. Proskomidi, jossa leikataan ns. muisteluosaset, kehittyi yleiseksi vasta 900-luvun tienoilla. Sitä ennen liturgian muistelu tapahtui kahdessa eri kohdassa riippuen aikakaudesta ja paikallisesta tavasta:
a) Suuren saaton yhteydessä, jossa nykyisin muistellaan piispaa ja ortodoksisia kristittyjä (Suomessa myös kaikkia kristittyjä). Tällöin diakonit lukivat diptyykkejä, eli muistelukirjoja piispan suorittaessa oman "muistelonsa".
b) anaforaosion yhteydessä, jossa muistellaan nykyisin ääneen mm. Jumalansynnyttäjää ja piispoja. Salaisissa rukouksissa muisto-osio on laajempi. Tapana oli, että piispa luki rukouksenomaiset muisteluosiot, jotka toimivat otsikkoina eri muisteltavien ryhmille: (sairaat, matkoilla-olevat jne..) Samaan aikaan diakonit lukivat diptyykeistä näihin ryhmiin kuuluvien nimiä ääneen. Tunnettua on, että Basileios Suuren liturgiassa mainitaan muisto-osiossa myös kirkon ulkopuolella olevat ja rukoillaan heidän yhteyteen saattamista. Mielenkiintoinen on ajatus, että myös heitä muisteltiin nimillä tässä yhteydessä.
3) Proskomidin kehittymnisen jälkeen yleisin tapa oli, että siinä muisteltiin nimillä vain kirkon jäseniä, koska proskomidissa diskoksella kuvataan kirkon kokoontumista Kristuksen uhrin ympärille. Mutta on olemassa myös tulkinta, jossa luomakunta kokoontuu Kristuksen uhrin ympärille, jonka mukaan voisi muistella kaikkia. Tätä tulkintaa voisi tukea Basileios Suuren liturgian salaiset rukoukset. Mutta on muistettava, että tämä tulkinta ei ennen ollut niin yleinen, vaikka nykyisin sitä kannustavat monet ortodoksiteologit, mutta uskoisin useamman kuitenkin vastustavan...
Kuulin, että Thomas Hopko olisi seminaarilla luennoidessaan kertonut, että pyhä Johannes Krysostomos olisi jossain tekstissään kehottanut rukoilemaan yhteisessä palveluksessa nimeltä myös pakanain puolesta, ja että hän olisi itse noudattanut tätä tapaa (hänen aikanaan tapa vaihteli vielä paikallisesti). Mutta en ole itse löytänyt kyseistä tekstiä. Jos näin on, on puolto tavalle aika voimakas, onhan kyseessä yksi koko maailman opettajista.
Mutta tällaista tuli mieleen tähän ongelmaan. Joka tapauksessa yksityisesti on erittäin tarpeellista rukoilla kaikkien puolesta nimillä ja yhteisessä rukouksessakin mainitaan meitä vihaavat ja vainoavatnoin yleisesti. Onko Suomessa melko yleinen kaikkien nimeltä muistelu sitten omintakeista tai omavaltaista ekonomiaa, vaiko vaihtelevien tapojen yhden vähemmän noudatetun sivujuonteen noudattamista, onkin jo ihan toinen juttu ja vaatisi melkoista tutkimustyötä. Varhaisessa kirkossa tapa siis vaihteli, mutta proskomidin kehittymisen myötä ajatus, että vain kastettuja muistellaan nimeltä levisi ja pääsi valloilleen. Lakkasiko muiden nimeltä muistelu kokonaan? Onko Hopkon väittämä Krysostomoksesta paikkansapitävä? Onko todella niin, että Basileioksen rukoukset viittaavat myös kirkon ulkopuolella olevien muisteluun nimeltä, (kuten eräät tutkijat arvelevat)? Tässä joukko kysymyksiä, joiden kautta esille tuomasi ongelma saattaisi ratketa.
Lainaamasi teksti edustaa yhden tulkinnan peruslinjaa ja on tulkintana melko yleinen. Mutta sekään ei kiellä pakanoiden muistelemista nimeltä yksityisessä rukouksessa ja tuo esille apostoli Paavalin kauniin ajatuksen tuomiosta sydämen lain mukaan.
Terv, i Tuomas
Se edustaa täysin ortodoksista raitishenkistä näkemystä asiasta. On muistettava, että Ortodoksinen kirkko ei liitä ketään jäsenyyteensä kuoleman jälkeen. Jos ihminen ei vapaasta tahdostaan ole Kirkkoon elinaikanaan liittynyt, ei meillä ole syytä 'liittää' häntä erilaisten palvelusten kautta myöhemminkään.
Eräässä mielipiteessä esiintuotu jyrkältä kuulostava jako sakramenttien ja muiden toimitusten välillä hieman ihmetyttää. Jumala kai toimii kaikissa toimituksissa samalla voimallaan.
tästäkin vastauksesta, joka oli toki osoitettu minun vastaustani edeltäneelle. Mutta jokatapauksessa on totta, että eri kirkkoon tai kokonaan kastamattomien huomioimisessa säilyy tietty jännite, jota ei pidä keinotekoisesti purkaa omaisten surun tms. vuoksi.
Jos ajattelemme esim. tilannetta jossa ihminen ei ole elämänsä aikana sitoutunut ortodoksiseen kirkkoon, mutta esimerkiksi hänen perheensä on. Tällä perheellä on koko yhdesääolon ajan tuska kuilusta, jonka erilainen maailmankatsomus aiheuttaa. Nyt jos kuvittelemme, että tämä yksi kirkkoon kuulumaton perheenjäsen kuolee, onko oikein hänen tahdon vapauttaan kohtaan toimittaa ortodoksinen jumalanpalvelus hänen muistolleen, jos hän ei eläessään ei ole katsonut sitä tukea kaivanneensa?
Jumalanpalveluksen esim, panihidan tekstit koskevat nimenomaan vainajaa, vaikka itse toimitus tuokin käytännössä näkyvän tuen suremaan jääneille. Silti se on vainajalle toimitettu palvelus.
Mitä taas tulee yleisiin palveluksiin ja kirkkoonkuulumattomien mainitsemiseen niissä, astumme maaperälle, josta edellisessä viestissäni kirjoitin ja josta kirkkokunnassamme on ollut erilaisia käytäntöjä ja jota lainattu kirjoituskin osin koskettaa.
Itsekin pidän kirkkoon kuulumattoman ihmisen muistelemista erillisessä hänelle omistetussa palveluksessa esim. panihidassa hieman kyseenalaisena käytäntönä, vaikka ymmärränkin, että se omaisille olisi tärkeää ja terapeuttista.
Henkilö, jota halutaan muistaa on ollut ortodoksisen äidin, mutta luterilaisen isän luterilaisuuteen 1900-luvun alussa kastettu lapsi, joka kuitenkin kantoi äidiltä oppimaansa ortodoksisuutta itsessään ja siirsi ajatusmaailman ja uskon lapsenlapselleen??
Eikös tässä ole kyse vähän samasta kyseenalaisesta käytännöstä kuin kirkkoon kuulumattoman kristillisessä hautaan siunaamisessa. Käsittääkseni tuo on mahdollista (ainakin ev-lut puolella), jos omaiset niin haluavat ja sille on perusteita. Että esim. vainaja silkkaa piheyttään erosi kirkosta, mutta silti uskoi kirkon opettamalla tavalla. Itse en oikein ymmärrä, miksi kristillisiä toimituksia pitää toimittaa kirkkoon kuulumattomille, jotka moneen otteeseen olisivat voineet liittyä kirkkoon. Kun ketään ei voi liittää kirkon yhteyteen kuoleman jälkeen, niin mikä merkitys (paitsi sielunhoidollinen) on näillä toimituksilla?
Yksi hartain tuntemani henkilö on eronnut kirkosta. Aivan ihmeellinen persoona.
Ortodoksina koen parantuvani joka kerta hänet tavatessani merkillisen lämmön ja ystävällisyyden välittyvän hänestä. Emme voi pakottaa ketään kulkemaan valittua tietä ja palaamaan kirkon piiriin. Sytytän hänelle tuohuksen ja rukoilen hänen puolestaan palveluksessa seuraavan kerran käydessä. En
kuitenkaan rukoile sitä, että hän palaisi kirkon
piiriin ja sallin osaltani hänen säilyttää vapautensa kakin mahdollisin tavoin.