Vai miksikä sitä pitäisi kutsua? Ensin maskeja ei hankita. Hallitus vetkuttaa ja pyörittelee, kuten ihan kaikessa tähänkin asti. Tämän jälkeen pääministeri myöntää avoimesti että maskeja ei tarjottu koska niitä ei jaksettu hommata. Varmasti iso vaiva hommata könttämäärä maskeja jos on tiedossa että maailmalta leviää pandemia.
Tämän jälkeen kun muualla maailmalla tehdään selkeät ohjeet, osissa maista asetetaan tarkat ulkonaliikkumismääräykset, jatketaan Suomessa esikoululinjalla. Aivan sama, käyttääkö maskia vai ei, ravintolat suljetaan hetkeksi mutta avataan taas uudestaan. Jussigaalassa kutsuvieraat saavat perseillä median hurratessa ja baareissa saa kuolata ja räkiä mikrofooniin karaoken tahtiin kurkun täydeltä. Sama mikrofoni kiertää aina seuraavalle. Kuitenkin esim. itse kappaleet tehnyt artisti ei saa niitä julkisesti esittää vaikka jurriset spedet saavat niillä toisensa tartuttaa mikin välityksellä.
Hetken päästä tulee tämä uusi aalto. Tässä vaiheessa on havaittavissa jonkinlaista aivotoimintaa. Tullaan JOPA siihen tulokseen että ehkä ainakin noutopöytien olisi hyvä olla kielletty koronan aikana ja ravintoloihin ei enää saa jäädä räkimään ja köhimään niinkuin aiemmin tähän asti. Maskeista on tullut uusi osa katukuvaa, niitä lojuu jokaisen ostarin ja oven edustalla kasapäin. Syksyllä oli lehdet, nyt talvella maskit.
Suomalainen ilmiö on myös se että kyseistä maskia ei ole pakko käyttää. Kuitenkin, maskin käyttämättömyydestä ja toisten ALTISTAMISESTA mahdollisesti PYSYVILLE tai huonolla lykyllä HENGENVAARALLISILLE oireille saa tässä maassa rangaistukseksi ujon hymyn ja kehotuksen/pyynnön ostaa maski sitten seuraavalla kerralla.
Mikäli altistut koronalle ja ilmoitat asiasta itse tai saat viranomaisilta kuulla että olet ollut tekemisissä altistuneen ihmisen kanssa, lähetetään sinulle viesti jossa käsketään jäämään karanteeniin. Sinulle sanotaan että saat lisäohjeita sekä SOITON -PIKAPUOLIIN/ Lähipäivien kuluessa. ISTUT vajaan 2VIIKKOA KOTONA ILMAN ETTÄ KUKAAN OTTAA SINUUN ASIAN TIIMOILTA MINKÄÄNLAISIA OHJEITA. Sinulle sanottiin myös että 2päivää ennen karanteenin loppumista tulee mennä uusintatestiin. Tässä vaiheessa toki pohdit ETTÄ lähdetkö kävelemään tunnin matkan lähimpään testauspaikkaan, jos sinulle ei ole kerrottu( kun et mitään ohjeita ole saanut lupauksista huolimatta) että tuleeko varata aika vai marssia vaan paikalle uusintatestauksiin....
Missä kohtaa tässä pitäisi tulla se ohjien ottaminen haltuun, selkeät ohjeet ja että jos jostain säännöistä ja LINJOISTA on puhuttu niin niistä pidettäisiin kiinni? EDES sen verran että jos altistuneelle on luvattu soittaa pikapuoliin, ei se pikapuoliin ole 2viikkoa. Asiasta kirjoittava ei ole todellakaan ainoa jolla sama tilanne
Koronatoimien eteneminen
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15811059
- 545278
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452493- 312169
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131741Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421604Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311280Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351216Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s6976Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo98952