YLÖSNOUSEMUKSEN PÄIVÄ!

Anonyymi

Inkarnaatio ja ylösnousemuksen päivä on melkein sama asia, mutta niin juutalaisuus kun kristinusko EI OTA siihen kantaa, tuleeko kukaan edes ylösnousemuksessa takaisin liharuumiseensa, koska olettaisin, että kuoleman ihmeet nähtyään, ei monikaan halua edes takaisin materialihaansa?!
Budhalaisuus ja hindulaisuus taas uskovat luullakseni välittömästi tapahtuvaan inkarnaatioon, ja josta elämänsä jatkuvasta uudelleenyrityksestä ja karman täyttämättä jättämistensä takia, tulevat hetikin takaisin, josta ideasta varsinkin budhalaiset teoriassa haluavat eroon, jotta pääsisivät siihen "Nirvanaan"; johon on päässyt aiemmin Raamatun mukaan ainoastaan ihmisistä henkilö nimeltä Eenok:"Sitten Eenok kuoli, ja Jumala otti hänet luokseen, eikä Häntä enää ollut"...
Epäilemättä hänelläkin on silti joskus ylösnousemus, hän on yksi kahdesta todistajasta, jotka piinaavat maata kaikenlaisilla vitsauksilla, mutta esim. Korona lienee vain heidän ylösnousemuksensa, ja kostonsa, käsittääkseni he ovat jo olleet täällä, suorittaneet julistuksensa ja kuolleetkin.

Ja vain kahdenlaisia inkarnaatioita oli Vanhan testamentin juutalaisten mukaan:"Tuomion ylösnousemus jumalattomille ja Rauhan ylönsnousemus Jumalaansa uskoneille!" Tuomio on jatkuvaa kuoleman uhkaa ja kauhua, mutta Rauha täytyy tuntea, ennenkuin sitä voidaan edes tavoitella... Rauhaan haluaa päätyä jokainen, joka ei halua sotaa, vaikka on heilläkin riitansa, mutta Rauhaa ei Tuomion ylösnousemuksessa olevat edelleenkään kukaan heistä halua...

Ensimmäinen ylösnousemus on siinä, että elävät ihmiset havaitsevat kuolleitaan, mutta tämä vaatii skitsoilua mielessämme sen verran, että siksi sitä ei kykene suorittamaan kaikkein nuorimmat "sielut"... Todellinen ylösnousemus on se, että niin jumalattomat kuin Jumalisetkin heräävät, kuolemansa omituisista aistimuksista lopullisesti, ja seuraava ruumis ei ole kristinuskon eikä juutalaisuuden mukaan samanainen ruumis kuin tätä nykyä, vaikka idän uskontojen mukaan vieläkin on... Idän-Lännen uskontulkinnat silti johtavat samaan lopputulokseen... Ja se on se, että elämä jatkuu kaikilla, jotka olivat olleet joskus edes hetken elossa, koska mikään, mikä oli ollut edes hetken elossa, ei voi kadota ikuisesti.

Mikä tässä on sitten Helvetti? Se on rangaistus tietenkin, tai se olinpaikka niille, jotka tuolloin sotivat Pyhien Kaupunkia vastaan, ja vaikka se oli velvollisuutensa, he siis siksi pääsevät Helvettiin EIKÄ Jumalan Valtakuntaan, vaan erään esikoisdinosauruksen keksintöön ikuisesta rangaistuksestaan, joka ei silti kestä kuin max. 7000 vuotta... Tuolloin kolmannen maailmasodan jälkeen, ihmisiä tuhotuu paljon, ennenaikaiseen kuolemaansa, mutta ei suhteessa niin paljon kuin taannoin vedenpaisumuksessa..

6

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minulla on ongema, ajatukseeni pälkähti, että entä jos kaikki mahdolliset ajatukset ovat totta, eli se, että joku toivoi aprillipilankin jatkuvan liian kauan? Kaikki mahdollliset kuolemat ovat totta, mutta vain syntisin kuoli oikeasti, eli nuori Suomi...

    • Anonyymi

      Ylösnousemus on väärä ilmaisu. Henkimaailma on tässä meidän ympärillämme.. "verhon takana"

      • Anonyymi

        Ja onttokallollahan se on maton alla.


    • Anonyymi

      Jeesuksen tuleminen vastaan pilviin on lähempänä kuin arvata saattaa.

      • Anonyymi

        Ihan yhtä huulilla se on ollut viimeiset pari tuhatta vuotta 🌨


    • Anonyymi

      Joudut onttoon maahan kaikki puheet taivaasta on sepitettä 🤣

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      228
      3346
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      59
      2837
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      25
      2463
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      18
      2461
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      72
      1934
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1850
    7. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1822
    8. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      19
      1815
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      91
      1672
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      68
      994
    Aihe