https://yle.fi/uutiset/3-11865264
"Ylen kuntavaalimittauksessa puolueiden kärki menee uusiksi. Aiemmin johdossa ollut pääministeripuolue SDP tipahtaa kolmanneksi ja edelle menevät perussuomalaiset ja kokoomus.
Kisa kärjessä on edelleen tiukka ja kolme puoluetta käyvät tasaväkistä taistoa kuntavaalien ykköspaikasta."
Jossain määrin PS on onnistunut kampanjoinnissaan jossa yrittää tehdä kuntavaaleista hallituskysymyksen. Tulevissa vaaleissa kuitenkin ollaan äänestämässä kuntapäättäjiä.
Hienoa joka tapauksessa, että vapaassa maassa kansalaisilla on mahdollisuus sanoa mielipiteensä. Kokoomus vaikuttaisi nyt olevan vahvoilla mittauksen mukaan ja sen pitkä alakulo olisi päättymässä. Onko vahva kyky-puolue palaamassa entistä ehompana.
Iltapäivälehdet uutisoivat, että Marin ei enää nostata SDP:n kannatusta kuten on tehnyt siitä lähtien kun pääministeriksi ryhtyi. Hyvin hän on tehnyt vaikeassa tilanteessa työnsä hallituksen pääministerinä kun mittarina käytetään sitä, että ihmisiä maassamme on kuollut koronaan huomattavasti vähemmän useimmissa muissa maissa. Tässä tilanteessa pandemian hallitsemisessa on hallitus joutunut vaikeiden päätösten eteen koskien erilaisia rajoituksia ja muita epidemian leviämistä koskevia mielipiteitä.
Helpointa olisi ollut laittaa koko yhteiskunta sulkutilaan samaan tapaan kuin Espanjassa ja Portugalissa tehtiin kun leviäminen oli pahimmillaan.
Tätä ei parlamentaarisessa demokratiassa voi kuitenkaan tehdä ja kaikki muut keinot on käytettävä ensin ja niistähän sitä riittää sitten mielipidettä ihmisillä samoin kuin rokotusjärjestyksestä.
Hallituspuolueiden yhteinen kannatus ei ole kuitenkaan pudonnut paljoa ja se on 54,7% joten mistään massiivisesta kannatus-siirtymästä hallitus vs. oppositio ei voida puhua.
Nyt on kyseessä sotaväsymys ja jossain määrin hallitusvastuussa olevat puolueet menettävät kannatustaan ek-vaalien välissä. Se on miltei luonnon laki. Ihmiset yksinkertaisesti vain tässä meidän tilanteessa tutkimustenkin mukaan ovat perin väsyneitä ja turhautuneita pandemiaan ja silloin paras maali on hallitus joka asioista päättää.
Mutta en usko ja näe, että kuntavaaleihin liittyvät mittaukset tai itse vaali vaikuttaa mitenkään siihen, minkälaista politiikkaa hallitus toteuttaa sillä eduskunnan voimasuhteet ovat edelleen 2019 kevään vaalien mukaiset.
Mutta kärsivällisyyttä edelleen vaaditaan ja kansalaisilta yhteistä tahtotilaa noudattaa rajoituksia ja odottaa omaa vuoroaan rokotuksissa. Tällä tavoin saamme yhteiskuntaa ensi kesänä avoimemmaksi.
Hallitusvastuu alkaa näkymään mittauksessa.
17
<50
Vastaukset
Kuuluu olla: Hyvin hän on tehnyt vaikeassa tilanteessa työnsä hallituksen pääministerinä kun mittarina käytetään sitä, että ihmisiä maassamme on kuollut koronaan huomattavasti vähemmän KUIN useimmissa muissa maissa.
- Anonyymi
Voisihan sitä ajatella, että PS alkaisi olemaan hovikelpoinen hallituskumppani kun alkanut ottaa etäisyyttä selkeästi natseihin, Turtiaisen tapaisiin öykkäreihin. Mikään ei tuhoa niin hyvin suosiota kuin vastuun ottaminen yhteisistä asioista. Ennen sitä saa vastustaa kaikkea vapaasti. Vastuun ottamisen jälkeen et enää sitten pysty pyllistämään joka suuntaan.
Arvelisin, että SDP:n kannatuksen laskuun on vaikuttanut koronaväsymyksen rinnalla myös väsyminen hänen monotonisen totiseen olemukseensa. Siitä saatiin viitteitä, kun somessa arvostelun kohteeksi nousi Ylen Rankka vuosi -sarjassa sinänsä merkityksetön kohta, jossa Marin tuli studioon haastateltavaksi. Marinin totinen olemus sai kiitosta vuosi sitten, mutta rajansa senkin kestolla.
Tapa jolla ihminen esiintyy julkisuudessa voi olla hyvin ratkaisevaa mikäli vaaleissa asetelmat ovat täpärät. Klassinen esimerkki kuinka julkinen esiintyminen voi tuhota kokonaisen vaalikampanjan on Nixonin ja Kennedyn vaalitaistelu v.1960 presidentinvaaleissa. Kaksinhaastattelussa nuorekas ja tyylikäs Kennedy peittosi väsyneen näköisen tummakulmaisen Nixonin jonka voimakas parrankasvu ja sen aiheuttama sänki mustavalkokuvaruudussa antoi Richardista roistomaisen vaikutelman ja Kennedyhän mittelön sitten voitti.
Voi olla, että ministerin totinen olemus ei kerää kannatusta ja jos ihmisellä on antipatiaa tätä kohtaan niin syy "mielenpahoittamiselle" etsitään sitten vihan vaikka hameen väristä.
Toisaalta mikäli vakavassa tilanteessa pääministeri olisi hersyvän hyväntuulinen ja hymyilisi kuin jakoavain niin kyllähän sitäkin kovasti arvosteltaisiin.
Mutta toden totta julkisuudessa olevien ministereiden on jo pitkään pitänyt ajatella julkisuuskuvaansa ja useat jopa ottaneet esiintymisvalmennusta josta siitäkään sitten ei välttämättä ole hyvää seurannut.
Kyllä Paasikivi ja Tanner ja Kekkonen näissä asioissa pääsivät paljon helpommalla.- Anonyymi
aito-arska kirjoitti:
Tapa jolla ihminen esiintyy julkisuudessa voi olla hyvin ratkaisevaa mikäli vaaleissa asetelmat ovat täpärät. Klassinen esimerkki kuinka julkinen esiintyminen voi tuhota kokonaisen vaalikampanjan on Nixonin ja Kennedyn vaalitaistelu v.1960 presidentinvaaleissa. Kaksinhaastattelussa nuorekas ja tyylikäs Kennedy peittosi väsyneen näköisen tummakulmaisen Nixonin jonka voimakas parrankasvu ja sen aiheuttama sänki mustavalkokuvaruudussa antoi Richardista roistomaisen vaikutelman ja Kennedyhän mittelön sitten voitti.
Voi olla, että ministerin totinen olemus ei kerää kannatusta ja jos ihmisellä on antipatiaa tätä kohtaan niin syy "mielenpahoittamiselle" etsitään sitten vihan vaikka hameen väristä.
Toisaalta mikäli vakavassa tilanteessa pääministeri olisi hersyvän hyväntuulinen ja hymyilisi kuin jakoavain niin kyllähän sitäkin kovasti arvosteltaisiin.
Mutta toden totta julkisuudessa olevien ministereiden on jo pitkään pitänyt ajatella julkisuuskuvaansa ja useat jopa ottaneet esiintymisvalmennusta josta siitäkään sitten ei välttämättä ole hyvää seurannut.
Kyllä Paasikivi ja Tanner ja Kekkonen näissä asioissa pääsivät paljon helpommalla.Pääasia on se, että yhteiskunta kesällä aukeaisi ja päästäisiin jälleen normaaleihin oloihin
- Anonyymi
Kuka kummassa äänestäisi PS:a kun sehän on aivan täynnä natsimielisiä idiootteja puheenjohtajasta alkaen
- Anonyymi
Kyllä Pystyä komppaan, se alkaa Sannan naama väsyttään, ja kun ei muuta olemustaan siihen kyllästytään. Demarit ei varmaankaan tätä tunnusta, Arskan sanoin tuli ilmi, silloin sosialisteilla tapana alkaa vierittää muita, heihin alkaa vertaamaan. Ja näitä vertailukohteita nyt aina löydetään. Se oli Stalinin aikaan heillä miksi oli niinkin pitkään vallassa erilaista, kun tapatti miljoonittain jotka oli erimieltä.
Väitän, että presidentin nyrkillä olisi meillä paljon paremmat oltavat, siihen olisi kokemattomat Sannat ym Pekoset, Kiurut jne olleet ulkona itse koronan hoidosta. Sihteereinä pääosin. Tämä Marinin hallitus kaatuu vielä rumasti päällemme, kun koronasta on selvitty. Sitä kirotaan vielä pitkään loputtuakin. Kuten vasemmisto kirosi Sipilän hallituksen toimia, se oli vasta alkusoittoa tälle toiminnalle. - Anonyymi
Minä äänestän SDP:a kuntavaaleissa. Puolue jonka on näyttänyt osaamisensa valtion hallitsemisessa ja hallinnut hyvin koronakriisin niin ansaitsee toiminnallaan ääneni.
Vertaan nykyhallituksen toimintaa myös edelliseen hallitukseen joka leikkasi kaikesta mahdollisesta taloudellisista tuista lapsien, opiskelijoiden vanhusten ja työttömien ja siksi että porssiyhtiöiden etu edellä mentiin. Minun vanhemmilla on kummallakin pitkäaikaus-sairauksia joiden hoitokuluja Sipilän hallitus nosti mononkertaisesti.
Onneksi meillä on nyt hallitus jonka päämäärä on kaikkien hyvinvointi eikä vain isorikkaiden pörssiporhojen.Nuo mainitsemasi leikkaukset erilaisista tuista ja myös se Sipilän aktiivimalli olivat varmaankin se viimeinen niitti jolla hallitus kaksi vuotta sitten oli ennätysmäisen epäsuosittu.
Mutta Sipilän hallitus ei v.2015 vaalien jälkeen kovin kauaa nauttinut suosiota vaan jo kesällä 2016 lähti suosio painumaan todella alas ja kesän 2017 PS:n jakautuminen voimisti sitä.
SDP:n johtama hallitus on saanut koko olemassaolonsa ajan nauttia suurinpiirtein samanlaisesta suosiosta kuin keväällä 2019 saavuttivat vaaleissa. Se osoittaa, että suurin osa kansasta edelleen luottaa.
- Anonyymi
Kuntavaalien luonteesta johtuen Kepu tulee saamaan enemmän ääniä kuin ansaitsee. Mutta suunta on oikea.
- Anonyymi
Sanni ei ole antanut yhtään lausuntoa moneen päivään?
Onko herne nenässä vai mistä kiikastaa.- Anonyymi
Antti antoi vappusatasen.
Tässä pääsiäisestä päästyä aikaisemmin illalla palstan avasin ja heitin viestin avaukselle, jossa pyydettiin palstan valvontaa puuttumaan täällä vallitsevaan älyttömään menoon, tämän viestini:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16883056/olisikohan-aika-valvonnan-jalleen-siivota-palstaa#comment-107465068
Siinä totean, että en nähnyt palstalla muuta, joka houkuttaisi siihen tarttua. Palstan nyt uudestaan avattuani ja sitä kauemmas plarattuani näin avauksesi, johon tartun:
Joo, onhan pääministeripuolueen kannatus hiukan laskenut siitä, missä se jo korkeimmillaan oli. Sellainen on ihan luonnollista kehitystä, niin aina tuppaa käymään vastuullisimmassa asemassa olevalle puolueelle. Mutta ei tuo sdp:n kannatuksen tilanne ole silti vielä lainkaan huono. Vain hieman runsaan prosenttiyksikön verran on pudonnut vaaleissa saamastaan kannatuksesta.
Hallitukseen tulo ei ole ollut haitaksi Keskustankaan kannatukselle, kun puolueen kannatus on jopa kohonnut prosenttiyksikön vaaleissa saamastaan. Nuo tulokset nähdään näistä linkeistä:
https://www.stat.fi/til/evaa/2019/evaa_2019_2019-04-24_tie_001_fi.html
https://yle.fi/uutiset/3-11865264
Joten ”ei hätiä mitiä” enempää sdp:llä kuin keskustallakaan, eipä pahemmin muillakaan hallituspuolueilla. Persuthan nyt porskuttavat noissa gallupeissa, mutta mitähän he siitä hyötyisivät, sillä ei kai mikään muu puolue niiden kanssa hallitukseen lähtisi. Ei missään tapauksessa kokoomuskaan, kun senkin kannatus on vihdoin noususuunnassa.Hei ja hienoa, että sinä vanha faitteri jaksat kirjoittaa edelleen tänne.
Tuo sanomasi "Joten ”ei hätiä mitiä” enempää sdp:llä kuin keskustallakaan, eipä pahemmin muillakaan hallituspuolueilla" pitää gallupien valossa paikkansa.
Kuntavaalien merkitystä ei toki sovi aliarvioida mutta ei myöskään yliarvioida.
Kun kuntavaalit pidetään kuten nyt on sovittu rauhoittaa se poliittista ilmapiiriä.
Sen jälkeen oppositio lähtee kuitenkin väittämään, että "väärin sammutettu" .
Elämme mielenkiintoisia aikojaTaisin noissa vaali- ja gallup-tuloksissa lukea Keskustan kannatuskehitystä hieman vääriltä riveiltä. Mutta ei huolta puolueella, sillä punamulta sille aina on ollut edullisin ja sellaiseksi se osoittautunee nytkin. Kyllähän sdp:llekin punamulta on yleensä ollut mieluinen ja hyväkin, joskin puolue menestyi kokoomuksenkin kanssa Lipposen johdolla paljon paremmin kuin keskusta nyt Sipilän johdolla.
aito-arska kirjoitti:
Hei ja hienoa, että sinä vanha faitteri jaksat kirjoittaa edelleen tänne.
Tuo sanomasi "Joten ”ei hätiä mitiä” enempää sdp:llä kuin keskustallakaan, eipä pahemmin muillakaan hallituspuolueilla" pitää gallupien valossa paikkansa.
Kuntavaalien merkitystä ei toki sovi aliarvioida mutta ei myöskään yliarvioida.
Kun kuntavaalit pidetään kuten nyt on sovittu rauhoittaa se poliittista ilmapiiriä.
Sen jälkeen oppositio lähtee kuitenkin väittämään, että "väärin sammutettu" .
Elämme mielenkiintoisia aikojaTässä jo iltapesuilla käytyäni ja pyjamassani vuoteeseen mennessäni vielä avasin palstan ja näin tuon viestisi, jota en huomannut kirjoittaessani edellistä viestiäni. Tuon johdosta:
Kyllähän minä tässä vielä jotenkuten jakselen, vaikka jaksamisessani ei ole kehumista. Asiani kyllä pystyn vielä hoitamaan niin, etten tarvitse apua niissä muilta kuin kotini ulkoisilta hoitajilta, palkatuilta siivoojilta ja vähän jo muiltakin, ainakin ulkoalueiden hoitajilta kevään tullen. Vieläpä on mielenkiintoa käydä täälläkin, joskaan se ei ole niin suuren mielenkiintoni kohde kuin minä näyn olevan eräälle itseäni kai melkoisesti nuoremmalle.
Otit esille tuon faitteriutemme. Hyvältä se tuntuu tällaisesta kolminkertaisesta faitterista. Sain facebookilleni pääsiäistervehdyksen pariltakin vanhalta faitterilta. Toinen heistä alaisenani toimistoaliupseerina vv. 1978-79 Siinailla palvelleena, toinen v. 1966 komppaniani päällikkönä toimineelta silloiselta kapteenilta, myöhemmältä - jo kauan evl evp:ltä. Minä olin silloin alaisensa komppaniansa vääpelinä. No, ehkä tuollaista huomiota tahoiltaan olen saanut siksikin, kun kuuluin v. 1968 perustetun silloisen Sinibarettien perustajiin ja olin sen ensimmäisen hallituksen jäsen ja olen ollut melko aktiivinen myös nykyisissä Rauhanturvaajissa, joskin viime vuosina vähemmän; nythän korona on estänyt sen toimintaakin.
Varsinaiseen asiaasi: Kuntavaalien merkitystä ei toki sovi aliarvioida, sillä paikallisesti niillä on hyvinkin suuri merkitys. Uskon Keskustan menestyvän niissä paremmin kuin valtakunnallinen kannatusgallup osoittaa, ainakin kuntiin saamiensa edustajiensa määrässä. Kuntavaalien merkitystä väheksymättä on kuitenkin todettava, että koko maan kannalta olisi puolueille sittenkin merkityksellisempää niiden menestyminen eduskuntavaaleissa. Niissä menestyminen on aina haasteellista, varsinkin pääministeripuolueelle, muillekin hallituspuolueille, mutta nyt kuitenkin näyttää ihan hyvältä. Siis kun persut johtaa gallupeissa - mikäpä olisikaan puolue, joka niiden kanssa hallitukseen lähtisi!
Viestistäsi kiittäen hyvää yötä ja alkuviikkoa Sinullekin, vanha faitteri!
- Anonyymi
Pakkolaki Sannin suosio on syöksykierteessä kirjoittaa aamun lehti.
Ei siinä kiilusilmät auta, kun pitäisi tehdä oikeasti jotain hyödyllistä. Viime vaalikaudella Sanni keskittyi haukkumaan Sipilää, nyt edestä löytyy....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2786071Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill651969- 1801760
- 1191231
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141195Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181601093Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71066Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j41981RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j49951Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288942