Niin eivät varmasti Persuja äänestäisi.
Vastaukset 3
- Anonyymi
Äläs nyt, uusi herrarotu ja kommunistien suurin vastustaja.
Täytyyhän suomalaisen, isänmaallisen vastustaa kaikkea, jota enemmistö kannattaa. - Anonyymi
Silloin kun ei osata ajatella ja uskotaan valheisiin niin äänestetään demareita.
Minä osaan ihan varmasti ajatella itse enkä ole sitoutunut mihinkään poliittiseen ryhmään tai ajatussuuntaan. Silti olen äänestänyt persuja ja todennäköisesti äänestän vastakin. Olen myös täällä kakkosnelosessa kommenteissani perustellut, miksi niin teen, anonyyminä tosin. Nykypolitiikka on polarisoitunutta identiteettipolitiikkaa, johon itsenäinen ajattelu ei kuulu. Varsinkin netissä poliittinen keskustelu on kuluneiden herjojen heittoa, leimakirveen heiluttelua sekä myös sitä vihapuhetta suuntaan jos toiseenkin. Typerää, ällöttävää ja tyhjänpäiväistä, mutta semmosta se näinä ankeina aikoina on. Demokratia kuitenkin toimii niin kauan kuin sen instituutiot toimivat eikä sitä ole muutettu yhden totalitaarisen aatesuunnan hallitsemaksi näennäisdemokratiaksi rajoittamalla sananvapautta ja ihmisten poliittisia valintoja.
Tässä viima aikoina olen ihan itse ajatellut, että mahdetaanko joissain liberaaleissa sisäpiireissä miettiä mahdollisuutta kieltää liberaalia politiikkaa vastustava ainoa merkittävä oppositiopuolue - perussuomalaiset. PS kasvaa eikä sen tarvitse tehdä kasvaakseen paljon mitään koska kaikki liberaalin epäisänmaallisen politiikan vastustajat vähitellen hipsivät perussuomalaisiin.
Siinä vähän itse ajateltua - menikö yli hilseen vai sietokyvyn?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411593- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69956Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi305850- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 37629
- 62602
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571