Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
Gershon Nerel
Aikamme palestiinalaiskristityt eivät tee poikkeusta siinä suhteessa, että he käyttävät laajasti internet-sivuja tavoitteenaan esitellä Raamatun ja Uuden testamentin tulkintojaan. Palestiinalaiskristittyjen ”online kirkko” , jota voidaan kutsua myös ”elektroniseksi kirkoksi” ja ”digitaaliseksi kirkoksi”, tuottaa loputtomasti internet-yhteyksiä ja esittelee teologiaansa poliittisissa yhteyksissä. Tässä artikkelissa tahdon paljastaa ne ponnistelut, joita eri virtauksiin kuuluvat palestiinalaiskristityt – heidän joukossaan luterilaiset, anglikaanit, katoliset, baptistit ja kreikkalais-ortodoksit – osoittavat hyödyntääkseen tietotekniikkayhteyksiä edistäessään omaa poliittista identiteettiään ja kansallista historiankirjoitustaan. Tässä mielessä turvaudun Doron Mendelsin viime aikoina edustamaan tutkimusmalliin. Vaikka artikkelissani keskityn palestiinalaispapiston Palestiinan itsehallintoalueilla käyttämään uskonnolliseen propagandaan, tahdon samalla osoittaa myös heidän ja länsimaissa hajaannuksessa elävien palestiinalaiskristittyjen välillä olevia yhteyksiä. Samoin otan kantaa lyhyesti myös Israelin valtion alueilla asuvien arabikristittyjen näkemyksiin.
Saarnojen, rukousten, juhlatilaisuuksien, ajankohtaisuutisten ja ”digitaalisessa kirkossa” julkaistavien henkilökohtaisten ajankohtaisten kuulumisten avulla palestiinalaispapiston
Tämä artikkeli perustuu luentoon, jonka pidin kansainvälisessä konferenssissa, jonka aiheena oli ”Antisemitismi ja ennakkoluulot nyky-mediassa”, jonka järjesti Vidal Sassonin muistolle perustettu antisemitismin kansainvälinen tutkimuskeskus Jerusalemin Heprealaisessa yliopistossa 20. helmikuuta 2003. Konferenssin luennot lähetettiin suorana lähetyksenä internetissä: http://sicsa.huji.ac.il Kiitokseni kuuluvat prof. Robert Oistrichille, tri Leon Wolovitchille ja tri Jonatan Dekel-Chenille heidän tuestaan tutkimustyössä. Kiitän myös David Pilgiä hänen antamastaan avusta.
78 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
johtajat hyödyntävät pyhien kirjoitusten tekstiä (Vanha ja Uusi testamentti) , muotoilevat sitä uudelleen ja esittävät kuvauksia, jotka täydellisesti vääristävät yksinkertaisen pyhän tekstin. Käytännössä he toimivat joukkotiedotusvälineissä joka suhteessa kuin lehtimiehet, kirjeenvaihtajat ja uutistoimittajat. Heidän manipulatiivinen pyhien kirjoitusten tulkintansa mahdollistaa heille ”symbolisten kivien” heittämisen sionismin päälle ja itse asiassa hengellisen intifadan käymisen Israelia vastaan. Tämä ilmiö voimistuu, kun kaikkein vaikutusvaltaisimmat papit – patriarkat, piispat ja kaniikit – antavat virallisen suojeluksensa antisionistista, Israel-vastaista ja juutalaisvastaista propagandaa levittäville internet-sivuille. Kun piispat ja heidän puhemiehensä esiintyvät tietokoneen näyttöruudulla kietoutuneina virallisiin kaapuihin ja pappispäähineisiin, käyttäen arvovallan merkkejä kuten paimensauvaa ja papin kaulusta, ja kun he lainaavat jakeita pyhistä kirjoituksista, he ottavat itselleen sellaisen korkeimman uskonnollisen arvovallan, jollaista monet varovat häiritsemästä.
”Pyhien kuolema” (marttyyrius) tiedotuksellisena pääomana
Palestiinalaiskristityt kahmivat merkittävän poliittisen pääoman hyödyntämällä ”martyrium”- tai pyhien kuolema -aihetta, joka suuresti auttoi varhaiskristillisyyttä saamaan asiansa esiin. Palestiinalaiskirkossa rinnastetaan varhaiskristittyjen käsite ”pyhien kuolema” nykyiseen Al Aksa -intifadaan, ja esitetään israelilaiset ”palestiinalaismarttyyrien” alistajina luomalla yhteys heidän ja vanhan ajan kristittyjen vainoajien välille. Jerusalemin luterilainen piispa Munib Younan hyvin usein muistuttaa saarnoissaan käsitteestä ”marttyyria”. Piispa Younan, yhdessä amerikkalaisen tiedotusasioidensa neuvonantajan Mary Jensenin kanssa (joka vihittiin papiksi ja käyttää nimikettä ”reverend” eli pastori), olivat ensimmäisiä, jotka ottivat esiin ”palestiinalaiskristityn martyrium” -aiheen luterilaisen maailman päiväjärjestykseen. Sen jälkeen, kun saksalainen luterilainen tri Harry Fisher, palestiinalaisen kanssa naimisissa ollut lääkäri, kuoli 15. marraskuuta 2000 Israelin armeijan tulittaessa Beit Jallaa, Younan julkaisi artikkelin, jonka otsake oli ”Luterilainen seurakunta uhraa pyhän”. Artikkelissa Younan julistaa: ”Harry, sinä liityt tänään niiden pyhien pilveen, jotka uhrasivat elämänsä ihmiskunnan vapauden puolesta.” Toisin sanoen, artikkeli kuvailee israelilaiset sellaisina, jotka murhaavat syyttömiä lääkäreitä ja tekevät rikoksia ihmisyyttä vastaan, ja sen jälkeen he jopa ”palaavat helikoptereilla ampuakseen ja murhatakseen lisää”.
On vielä huomautettava, että palestiinalainen ”kirkkomedia” ei koskaan ole raportoinut siitä, että Israel itse asiassa reagoi Giloon suunnattuun terroristien tulitukseen ja jopa pahoitteli jälkikäteen erehdyksessä tapahtunutta tappamista. Younanin näkökulmasta, tasapainoisella raportoinnilla olisi menetetty tohtori Fisherin ”marttyyrikuolema”. Tämä ”marttyyrikuolema”, joka esiteltiin tiedotuksellisena tapahtumana, herätti paljon kaikuja yleisön parissa. Myös Betlehemissä järjestettyjen tohtori Fisherin hautajaisten dramaattinen kuvailu esitettiin tiedotusvälineissä spektaakkelina. Siinä kerrottiin ”kirkonjohtajien laulaneen hallel-/kiitoslauluja hautausmaalla, niin että heidän äänensä
79 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
täyttivät kaupungin, joka koki vain muutamia tunteja aikaisemmin räjähdyksiä, luoteja ja verenvuodatusta (...) Sen jälkeen kaikki palasivat kirkkoon, jossa tarjoiltiin valtavat määrät mustaa kitkerää kahvia”.
Tietokoneen näyttöruudusta on tullut ”julkinen tapahtumapaikka”, samantapainen kuin tutkintapaikat vanhaan aikaan, sillä erolla, että modernilla areenalla palestiinalaiset ”paljastavat” ”masentavat ja alistavat israelilaiset”. Näin uutiset taistelukentiltä muuttuvat spektaakkeliksi, dramaattiseksi näytökseksi, joka mahdollistaa palestiinalaiskristityille arvosanojen määräämisen ja ”virtuaalisen pyhien kuoleman” luomisen. Pääsiäissaarnoissaan (2001–2002) Munib Younan kääntyi uskonyhteisönsä puoleen näiden asioiden kanssa:
Olemme kirkko, joka elää todellisessa marttyyriassa. Hyökkäykset ja suuri tuho ympärillä ovat hyvin suuria (...). Kun luen jälleen ”kärsimyskertomusta” (messiaan ristiinnaulitsemista) (...), muistan, että myös Messias kärsi tämän maan puolesta, ja kun näen silmieni edessä Pontius Pilatuksen, Pietarin ja Herodeksen teot, näen (myöskin) nykymaailmassamme samojen kertomusten toteutuvan uudestaan. Todellisuus saattaa pakottaa meidät kantamaan ristiämme ja tulemaan ristiinnaulituiksi Golgatalla.”
Jälleen Younan esittää sionistit epäjumalia palvoneiden roomalaisten ja Messiaan ristiinnaulinneiden ja varhaiskristillistä seurakuntaa vainonneiden juutalaisten paikan ottaneina. Nämä mielikuvat esittävät israelilaiset väkivaltaisina ja alistavina – sellaisina kuin Pilatus sotilaineen. Younan luo tarkoituksellisesti pimeän – valtavaan roomalaiseen imperiumiin rinnastettavan – kuvan maailmanlaajasta sionistisesta liikkeestä, joka toimii palestiinalaisten alistamiseksi.
Myös Mitri Raheb, joka on luterilainen palestiinalainen ja toimii pastorina Christmas Church -kirkossa Betlehemissä, hyvin auliisti vahvistaa Munib Younanin – piispan, jonka alaisuudessa hän toimii – näkemykset. Raheb kuvaa israelilaisia ”järjestelmällisen terrorin harjoittajiksi” , ja vastuullisiksi tekojensa vuoksi itsemurhahyökkääjien ”marttyyriuteen”.
Siirtykäämme anglikaanisiin palestiinalaisiin. Kaniikki Naim Ateek Jerusalemin Pyhän Yrjön katedraalista käyttää tuttua palestiinalaista kaksimerkityksisyyden taktiikkaa, kun hän toisaalta tuomitsee itsemurhahyökkääjät ja toisaalta oikeuttaa heidän tekonsa – ja se kaikki yhdellä henkäyksellä. Ateek syyttää Israelia siitä, että se lyö palestiinalaisnuorilta jalat alta ja muuttaa heidät itsemurhaiskujen tekijöiksi sen jälkeen, kun heitä on kidutettu israelilaisissa ”keskitysleireissä”. Hän vertaa sionismia varsin usein natsismiin. Ateek yrittää harhauttaa itsemurhaiskuja ajatellen maailmassa vallitsevan kielteisen yleisömielipiteen myönteiseen suuntaan ja luoda ymmärrystä ja ihailua ilmiötä kohtaan. Siksi hän kutsuu palestiinalaisia ”vapaustaistelijoiksi”, ja hän jopa väittää, että VT:n ”Simson on esimerkki juutalaisesta vapaustaistelijasta”. Ateek katsoo, että Simson toimi oikeudenmukaisuuden puolesta ja
80 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
alistettujen vapautuksen puolesta, ja että nykyään on aivan hyvin mahdollista kertoa sama kertomus vaihtaen ”Simsonin” nimen tilalle esimerkiksi nimi ”Ahmed”. Ateekin johtopäätelmä on se, että VT:ssa tulee esiin ”vain juutalainen/sionistinen Jumala” eli puolueellinen Jumala: ”Uskommeko puolueelliseen Jumalaan, joka on asettunut vain ja ainoastaan Israelin kansan rinnalle, niin sen ollessa oikeassa kuin erehtyessäkin?” Tällainen tapa laittaa kysymysmerkkejä lauseiden loppuun muuttaa ne retorisiksi kysymyksiksi, niin että kirjoittajan tarkoitus ei jää epäselväksi lukijalle.
Myös Ateek käyttää kristillistä termiä ”pyhien kuolema” ja jopa itseään ristiinnaulittua Messiasta, kun hän suhtautuu palestiinalaisiin terroriaktivisteihin kuin ”marttyyreihin”. Näin hän luo koko internetiä seuraavalle yleisölle yhteyden varhaiskristillisen pyhien kuoleman ja aikamme ”oikeassa olevien palestiinalaisten vapaustaistelijoiden” välille. Tällä tavoin kirkonjohtajat antavat oikeutuksen palestiinalaisille itsemurhaiskujen tekijöille tekoihinsa ja muuttavat ”marttyyriuden” tiedotukselliseksi pääomaksi Israelia vastaan harjoitettavassa kiihotuksessa.
Keskenään kilpailevat tiedotuskanavat
Palestiinalaiskirkon johtajat suhtautuvat eri puolilla maailmaa eläviin, kristillisen sionismin virtaukseen kuuluviin Israel-myönteisiin aktiivisiin kristittyihin kuin vääräuskoisiin. Labib Kobti, Jerusalemin latinalaispatriarkka Michel Sabbahin edustaja Yhdysvalloissa kirjoittaa näin: ”Kristillis-sionistien Jumala on vihollisjumala (...) Hän on Jumala, joka kuuluu yksinomaan ja ainoastaan yhdelle kansalle, eikä hän ole itse asiassa Jumala (...) Hän ei ole mitään muuta kuin sionistinen tulkinta epäjumalasta.” Britanniassa Stephen Sizer johtaa palestiinalaisten nimissä myrkyllistä propagandakampanjaa kristillistä sionismia vastaan. Jopa Bishara Awad, Betlehemin raamattuopiston presidentti käyttää kieltä, joka ei ole paljon vähemmän myrkyllistä, sanoessaan: ”Ei siinä kaikki, että palestiinalaiset kamppailevat Israelia, vahvaa sionistivaltiota, vastaan; heillä on vastassaan myös salainen vihollinen, kristityt sionistit. Tämä lahko kristinuskon sisällä saa tukensa pahuuden voimasta.” Betlehemin raamattuopisto itse asiassa toimii poliittisena keskuksena, joka levittää antisionistista ja Israelin-vastaista teologista propagandaa, pohjautuen parhaansa mukaan pyhiin kirjoituksiin. Äskettäin piispa Munib Younan suurieleisesti julkaisi elämänohjesäännön (”psak halacha”), eräänlaisen ”kristillisen fatwan”, muslimien uskon viisaiden elämänohjeita muistuttavan ohjeen, ja siinä hän julisti virallisesti, että kristillinen sionismi ei ole vähempää kuin harhaoppi (hereesia), enemmän kuin kaikki ”sairaalloinen teologia”. Tämä julistus käytännössä kutsuu julistamaan pannaan kaikki Israelin ystävät ja juutalaiset ja ravistamaan heidät pois kristillisestä maailmasta. Kilpailussa suuren yleisön suosiosta erilaisissa viestimissä muodostaa vakuutteleva ”pyhien kirjoitusten arvojen” selittäminen yhden tiedotuksellisen lisäpääoman. Palestiinalaisten ”oikeat” arvot, kuten ”rakkaus” ja ”oikeudenmukaisuus”, esitetään täydellisinä vastakohtina ”kiihkeiden” kristillis-sionististen piirien ”äärimmäisille odotuksille”, erityisesti kaikessa lopunaikoihin liittyvässä.
81 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
Edelleen, palestiinalaiskristittyjen kielteinen suhtautuminen kristittyihin sionisteihin ilmenee siinä, että nämä määritellään fundamentalisteiksi, jotka askaroivat jatkuvasti ”apokalyptisten” asioiden ja maailmanlopun kanssa. Esimerkiksi Munib Younan kirjoittaa, että kristityt sionistit oikeastaan jo tunnistavat Israelissa antikristuksen, joka ei ole enempää tai vähempää kuin ”juutalainen, 33-vuotias aikuinen, joka elää tällä hetkellä Israelissa”
Kun palestiinalaiskristitty laittaa tällaisia puheita ”kristillis-sionistisen vihollisen” suuhun, hän itse asiassa tarkoittaa haavoittaa sillä väliaikaisesti myös juutalais-sionistista vihollista. Toisin sanoen, tästä näkökulmasta, kristillisen sionismin ollessa ”lahkolaisuutta” ja ”vääräuskoisuutta” samalla ”palestiinalainen totuus” on puhdasta kristinuskoa. Tähän liittyen on asianmukaista viitata Israelin valtion alueella asuvan sen arabikristillisen vähemmistön olemassaoloon, joka ei hyväksy tätä teologiaa. Esimerkiksi pastori Philip Sa’ad Haifan baptistisesta arabiseurakunnasta uskoo täydellä uskolla, että ne lupaukset, jotka Jumala antoi Israelin kansalle kirjoituksissa, ovat säilyneet ja ovat olemassa, ja että Jumala kokoaa päivinämme kansansa omaan maahansa. Sa’ad ei edes pelkää opettaa näitä asioita seurakunnassaan eikä sanoa niitä tiedotusvälineissä. Näin toimii myös pastori Samuel Aweida ”Beit Eliahu” -seurakunnasta Haifassa.
Hälyt (sensaatiot)
Palestiinalaispapistolla on tapana käyttää julkisesti vääristynyttä ja sensaatiomaista retoriikkaa sionismista tarkoituksenaan hämmästyttää yleisöä. He tekevät sitä myös käyttämättä omia sanojaan ja lainaten silloin muita puhujia. Esimerkiksi joulun 2000 saarnassaan anglikaanipiispa Riah Abu-El-Assal lainasi pitkiä katkelmia USA:n Arkansasissa olevan kollegansa, isä Montin, kanssa käymästään kirjeenvaihdosta, ja siinä Betlehemin syntymäkertomus pukeutui selkeän poliittiseen muotoon. Ariel Sharon esitetään siinä murhanhimoisen kuningas Herodeksen nykyaikaisena versiona , joka tappaa julmasti heikot ja ”syyttömät” Betlehemissä. Isä Montin vastaus piispa Riahille on muotoiltu mitä äärimmäisimpään kieliasuun: ”Koko maailma jähmettyy paikalleen israelilaisen fasismin joukkojen ääressä (...) Arvon piispa, sinä koet ja näet silmilläsi sen, mitä tehdään päiviemme israelilaisessa Reich-valtakunnassa.” Tässä oleva sionismin vertaaminen natsismiin ja sen vakuuttelu on käytännössä itsensä piispa Riahin oma näkemys, mutta kukaan ei voi syyttää häntä myrkyllisestä juutalaisvastaisesta yllytyksestä, koskapa ”toinen pappi meren toisella puolen sanoi nämä asiat”. Toiset riitaa haastavat huomiot Mitri Rahebin taholta vertaavat Ariel Sharonia egyptiläiseen faraoon , ja hänet esitellään 21. vuosisadan keisari Nerona, joka nauttii ”liekkeihin leimahtaneiden kaupunkien näkymästä”.
82 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
Edelleen, Mitri Rahebin teoriassa israelilaiset esitetään myös ”kulttuuristen ikuisten arvojen tuhoajina”. Pyhän Marian patsaan ja kirkon mosaiikkien rikkomiset esiintyvät hänen kuvailuissaan mukana siellä, missä hän kuvailee sitä tuhoa, minkä sionistiarmeija aiheutti ”kahdelle Betlehemin ja Palestiinan kulttuurihistoriaa keräävälle arkeologiselle museolle”. Tässä propagandassa israelilaiset ovat myös jopa kulttuuririkollisia. Sen lisäksi, Rahebin mukaan, israelilaiset panevat toimeen palestiinalaisten alueilla – ei enempää eikä vähempää kuin ”etnisen puhdistuksen” , aivan selvästi natsirasismiin rinnastetusti.
Pyhien kirjoitusten juutalaisuuden poistaminen myyvänä omaisuutena
Palestiinalaiskirkko käyttää yleistä pyhien kirjoitusten selitystään kieltääkseen kaiken historiallisen jatkuvuuden VT:n Israelin kansan ja nykypäivän Erets Israelin ja juutalaisen kansan välillä. Tämän asian merkitys on siinä, että Israelin kansa ei enää ole valittu kansa, ja että se liitto, jonka Jumala solmi Aabrahamin siemenen, Iisakin ja Jaakobin, kanssa, on peruttu ja rauennut. Tämän käsityksen mukaan, joka syntyi jo kaksituhatta vuotta sitten, kristillinen kirkko otti Israelin kansan paikan. Se on itse asiassa vanhaa kreikkalaisten ja latinalaisten kirkkoisien ”korvausteologiaa”. Tämän teologian kannattajat väittävät, että kirkko on voittanut omakseen kaikki ne siunaukset, jotka luvattiin Israelille Kirjoituksissa. Omina päivinämme kuitenkin tämä teologia pukeutuu uuteen palestiinalaiseen ulkoasuun, jonka näkemys on se, ettei Israelin kansalla ole enää kansallista eikä hengellistä merkitystä Erets Israelin alueiden sisällä. Tätä teologiaa tukee tällä hetkellä myös se palestiinalaisväite, että ”me arabit emme muuttaneet tänne mistään” , päinvastoin kuin juutalaiset maahanmuuttajat, jotka vasta viime aikoina saapuivat maahan. Edelleen, joidenkin ajanmukaisten arabiankielisten raamatunpainosten katkelmissa, kuten Psalmien kirjassa, on poistettu sellaiset nimet kuin ”Siion” ja ”Israel”. Jotkut muut pyhien kirjoitusten painokset lyövät täysin laimin Tanachin (Vanhan testamentin), ja niissä on painettuna vain Uusi testamentti, päämääränä poistaa pyhien kirjoitusten juutalaiset perustat ja mitätöidä pyhien kirjoitusten juutalainen luonne.
Palestiinalaiskristityt kirjoittavat historiaa uudestaan ja vaihtavat raamatullisessa tekstissä nimen ”Israelin maa” nimeksi ”Palestiinan maa” tai nimikkeeksi ”Pyhä maa” , ja saman tien he kiirehtivät selventämään: ”Ei meillä ole mitään juutalaisia vastaan.” Palestiinalaiset kirkonjohtajat jopa päästävät joukkotiedotusvälineille Jeesus Nasaretilaisesta vääristyneen kuvan. He luovat täysin uuden mytologisen ”Jeesuksen, ensimmäisen palestiinalaisen” hahmon ja
83 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
esittelevät hänen äitinsä ja opetuslapsensa ”palestiinalaisena Mariana ja palestiinalaisina lähettiläinä”. Pyrkimys on selvä: Raamatun kuvauksen vääristämisellä pyritään perustelemaan palestiinalaisten väitteet kansallisista oikeuksistaan maahan, ja samalla kielletään juutalaisten vastaavat väitteet, jotka pohjautuvat samaan pyhään tekstiin.
Reaktiona kritiikkiin siitä, etteivät palestiinalaiskristityt ole uskollisia historialliselle totuudelle, he edelleen pakenevat todellisuudesta ja luovat itselleen, virtuaalisesti, ”uuden omistusoikeuden” – niin pyhiin kirjoituksiin kuin myös maahan nähden. On suuri paradoksi, että samanaikaisesti he yrittävät ankkuroida palestiinalais-kansalliset juurensa kanaanilaiskansojen keskuuteen, jotka olivat Raamatussa mainittuja varhaisia epäjumalanpalvojia, heidän joukossaan myös filistealaiset, kuten esimerkiksi katolinen Labib Kobti väittää.
Jeesukseen uskovien juutalaisten itsenäisen aseman kieltäminen
Sen lisäksi, että palestiinalaiskristittyjen johtajat omaksuvat järjestelmällisesti ”korvausteologian”, jonka mukaan kirkko on ”todellinen Israel” (Verus Israel) ja samalla hylkäävät kristillisen sionismin, he jopa päättelevät, että niiden juutalaisten, jotka uskovat Jeesukseen, on sulauduttava yleismaailmalliseen kirkkoon. Heidän nähdäkseen sellaisen erillisen yhteisön olemassaololle, jolla on juutalainen identiteetti, ei ole mitään teologista oikeutusta kirkon sisällä. Tämä mielipide perustuu sellaiseen tulkintaan, joka jättää huomioimatta Shaul-lähettilään (Paavalin) opetusten kokonaisuuden ja keskittyy vain hänen sanomaansa, jonka mukaan ”Jeesuksessa Messiaassa ei ole enää juutalaista eikä kreikkalaista” (Gal. 3: 28), ja samalla asiat irrotetaan yhteydestään. Koska heidän mukaansa Israelin kansalla ei ole enää valittua asemaa Jumalan suunnitelmassa, mitätöityy myös sen aikamme messiaanisten juutalaisten ”separatistisen” ryhmän erityisasema, joka uskoo Jeesuksen jumaluuteen ja messiaanisuuteen. Siksi, palestiinalaiskristittyjen mielestä ei ole enää myöskään tarvetta erillisille itsenäisille Jeesukseen uskovien juutalaisten seurakunnille. On asianmukaista todeta myös, että jokainen palestiinalaispiispa, on hän sitten luterilainen, anglikaaninen tai katolinen, käytännössä pyrkii sitomaan messiaaniset juutalaiset omaan sektoriaaliseen hallintaansa. Näin ollen todellisuudessa arabikristillisyys ottaa sen messiaanisen juutalaisuuden paikan, josta puhutaan Uudessa testamentissa, ja tämä kaikki tapahtuu palestiinalaisen tiedotuksellisen tarjonnan avulla. Tämä tapahtuu muun muassa vääristetyn ja anakronistisen tulkinnan avulla, jonka mukaan, Jerusalemin alkuseurakunnassa oli ”arabeja” Pyhän
84 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
Hengen vuodatuksen aikaan (Ap.t. 2: 11). Tämän selitysmallin mukaan, vain pakanakristillinen kirkko (arabit) maassa säilytti historiallisen jatkumon puron ja meren välillä päinvastoin kuin ensimmäisistä Jeesukseen uskoneista muodostunut ”ympärileikattujen seurakunta”, joka jätti taakseen lähtökohtansa.
Tämä teologia tyhjentää itse asiassa Uuden testamentin sen aktuaalisesta juutalaisuudesta, ja se myös mitätöi yhteyden aikamme messiaanisten juutalaisten ja varhaiskristillisen ympärileikattujen kirkon välillä. Messiaanisten juutalaisten esiin tuoma sionismi-myönteinen mielipide sekä heidän päivittäinen osallistumisensa sionistiseen toimintaan on ollut palestiinalaiskirkon johtajien silmissä hyvin torjuttava asia. Messiaanisten juutalaisten uskosta raamatullisen sionismin toteuttamiseen on tullut merkittävä ongelma palestiinalaiskristityille. Viimeksi mainituilla on suorastaan eksistentiaalinen ongelma suhteessaan Jeesukseen uskoviin juutalaisiin, erityisesti messiaanisten juutalaisten yrittäessä palauttaa itselleen esikoisasema ja teologinen ainutlaatuisuus Israelin ja koko maailman kaikkien Jeesukseen uskovien keskuudessa.
Arabien välinen yhteysverkosto: kristinuskon ja islamin välinen yhteys
Palestiinalaiskristityt ja palestiinalaismuslimit tekevät yhteistyötä tiedotusvälineissä kaikessa, mikä liittyy heidän kansallisiin tavoitteisiinsa. Mitri Rahebin mukaan ”aivan kuten arabikristityt ovat erottamaton osa arabimuslimien maailmaa, myös he ovat erottamaton osa kristillistä maailmaa”. Asiat sanottiin tässä järjestyksessä. Suureksi hämmästykseksi Raheb väittää lisäksi, että ”myös islam sisältyy juutalais-kristilliseen kontekstiin, teologiseen ja historialliseen viitekehykseen”. Tässä ilmaisussa islam liitetään juutalaisten ja kristittyjen pyhien kirjoitusten perintöön, ja se tapahtuu kuvailemalla Kirjoitusten Jumalan seisovan ”alistettujen ja heikkojen palestiinalaisten” puolella. Mikä pahinta, tämä kaikki tapahtuu kieltäytymällä täysin näkemästä sitä, että ajatus jihadista (dzihadista) ja väkivaltainen toiminta ankkuroituvat islamin perusolemukseen.
Arabien kansallinen solidaarisuus ja yleisarabialainen samaistuminen toinen toisiinsa ovat keskeisin tekijä palestiinalaiskristittyjen ja palestiinalaismuslimien välisissä suhteissa. Arabipiireissä puhutaan ”arabismista” leveävyöhykkeisen alueen yhteisnimittäjänä – länsimaista Persianlahdelle asti. Tämä arabialaisuus, myös kristillisessä asussaan, samaistuu pääasiassa muslimiyhteisöön kokonaisuudessaan, ja se mahdollistaa palestiinalaiskirkon puhemiehille sen, että he hyökkäävät niitä lännen kirkkoja vastaan, jotka suhtautuvat myötämielisesti Israeliin ja
85 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen "elektronisessa kirkossa"
juutalaisiin. Hyökkäys niitä kirkkoja vastaan, jotka ovat mieltyneet juutalaisiin ja Israelin valtioon, näyttää täysin luonnolliselta tämän arabialaisuuden puitteissa. Siten esimerkiksi kreikkalais-ortodoksinen piispa Atalla Hanna haastoi äskettäin muslimit ja kristityt yhteistyöhön Irakissa käytävää sotaa vastaan, eikä hän unohtanut ylistää itsemurhaiskujen tekijöitä, joita hän kutsui ”arabisankareiksi”.
Metodistipappi Alex Awad ja muut näkevät itsensä ”muslimien ja islamin suojelijoina”. Esimerkiksi Awad valittaa lännen kristittyjen muslimeihin liittyvien ”ennakkoluulojen” johdosta, ja hän muistuttaa muslimivastaisista keskiajan ristiretkeläisistä. Niinpä, mikä ironisinta, palestiinalaiskristityt toimivat islamin myynninedistäjinä ympäri maailmaa. On korostettava myös sitä ajatuksellista läheisyyttä, mikä kristityn maailman ”korvausteologialla” on vastaavaan teologiaan muslimimaailmassa. Samaan aikaan kun kirkossa on vallalla oppi, jonka mukaan kristinusko on ottanut Israelin kansan paikan, myös islamissa vallitsee käsitys, jonka mukaan Muhammedin uskonto on ottanut juutalaisuuden paikan. Tästä seuraa, että kristittyjen ”korvausteologia” palvelee islamilaista teologiaa liittyen käsitykseen juutalaisuuden asemasta, tai vähintäänkin se edesauttaa sitä suuresti.
Johtopäätökset
Elektroninen kirkko näkee kotiinsa eristäytyneessä yksilössä helpon kohteen ”tietokoneistetulle saarnatuolilleen”, erityisesti silloin, kun yksilö sijaitsee vain jossain ”yksin kansanpaljouden keskellä”, irrallaan kaikenlaisesta ryhmän kehyksestä. Myös kolmannen maailman poliittiset vapautusliikkeet sekä ekumeeninen liike maailmanlaajassa kirkossa imevät hyvin helposti palestiinalaiskristillisyyden antisionistisen ja Israel-vastaisen propagandan. 21. vuosisadan ”internetin kilpakenttä” ei nosta esiin vain varhaisten aikojen näkyvään marttyyrikuolemaan liittyviä mielleyhtymiä, vaan se myös tukee ”vihan kulttuuria”, kuten sitä kuvailee historioitsija Bat Yeor. Tähän propagandaan sisältyy laajaa palautteen antamista rohkaiseva systeemi: kirjeitä lehden toimittajalle, Israel-vastaisia mielenosoituksia ja tukea ilmaisevia vierailuja palestiinalaiskohteisiin, joiden joukossa Mukata Ramallahissa (Arafatin/hänen seuraajansa päämaja, kääntäjän huom.) ja pakolaisleirit. Maailmanlaajuisen kannatuksen rekrytoinnin lisäksi tällä systeemillä, joka todella mahdollistaa palestiinalaisille lahjoitusten keräämisen, on myös taloudellisia seuraamuksia. Toisaalta tämä propaganda karkottaa turisteja israelilaiskohteista, ja
86 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
toisaalta se suuntaa pyhiinvaellusturismia vain palestiinalaisten tahtomiin paikkoihin. Sivusta tarkkaileva saattaa saada sen vaikutelman, että internet-kirkko on kaiken kaikkiaan ”virtuaaliyhteisö”, ja että sen luomaan propagandaan kätkeytyvä vaara on myöskin ”virtuaalinen”, mutta se on virhe. Totuus on, että internet-kirkolla, joka on myös myyntikeskus, on valtava vaikutus, joka todella muokkaa päivästä toiseen yleisön mielipidettä hengellisellä alueella ja päivittäisessä elämässä.
On mielenkiintoista myös verrata ympäri maailmaa näkyvää antisemitismin aaltojen ilmiötä Israelin maassa asuvia juutalaisia vastaan suunnattuihin arabi-intifadan aaltoihin. Itse asiassa El-Aksa -intifada (2000–2003) ei ole arabiterrorin toinen aalto Israelissa, ”ensimmäisen” intifadan (1987–1993) jälkeen. Jo viime vuosisadan 20- ja 30-luvulla puhkesi arabien vastaavia vihanpurkausten aaltoja juutalaisia vastaan, ja oli todisteita muslimien ja kristittyjen välisestä ”strategisesta” yhteistyöstä palestiinalaisarabien keskuudessa maassa. Tämä ilmiö ei ole muuttunut miksikään. Esimerkiksi Jaffossa v. 1921 puhjenneet arabilevottomuudet, kun arabit kylvivät kauhistuttavaa terroria kaupungin juutalaisväestön keskuudessa, kirjoitti englantilainen lähetystyöntekijä yhdessä raportissaan Lontooseen näin: ”Jaffon arabit, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, toimivat yhtenä miehenä muslimien kanssa vuodattaakseen juutalaista verta...” Oman aikamme palestiinalaiskristityt toimivat kuin ”lähetystyöntekijät internetissä”, ja levittävät laajalti kristinuskon ikivanhaa ”ilouutista” siitä ”Israelista, joka on kirkossa” sen sijaan, että puhuisivat Israelin kansasta, joka on maassaan. Tämä ilouutinen pukeutuu vain nykyisin uuteen elektroniseen päällysasuun. Aikamme uudistus on se, että arabikristittyjen ja arabimuslimien välillä on yhteistyötä yhteisen teologian pohjalta. Silmiemme eteen paljastuu erikoinen yhdistelmä, joka koostuu varhaiskristillisen markionismin, joka irrottaa VT:n pyhistä kirjoituksista ja poistaa niistä juutalaiset vaikutteet, modernista henkiin heräämisestä ja islamilaisesta teologiasta, joka pyrkii ottamaan juutalaisuuden paikan. Tämä kristillis-islamilainen teologinen yhdistelmä lisää erityistä öljyä arabien antisemitismin nuotioon. Sen lisäksi, vertailevassa katsannossa, tässä käsitelty ilmiö muistuttaa kyseenalaista historiankirjoituksen tapaa, joka on ”vastahistoriaa” (counter-history), johon kuuluu sellaisen kertomuksen luominen, jonka päämääränä on vääristää riitapuolesta muodostettava mielikuva ja identiteetti, edesmenneen historioitsija Amos Funkensteinin mukaan. Tämän tilanteen näkee myös esimerkiksi juutalaisten ja kristittyjen välisessä uskonnollisessa kiistassa. Ilmenee lopulta, että
87 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
mitä enemmän riidan osapuoli ponnistelee pyydystääkseen riitapukarinsa historiografiansa sisään, sitä enemmän hänen on pakko suoda tälle merkittävä osa maailmankuvassaan. Tämän lisäksi lopulta vastahistoria tulee ryöstämään myös luojiensa identiteetin. ”Tämä itsetuho vaatii omanlaisensa todellisuuden, koska sen, joka on valheellisesti luonut toista vastaan olevan identiteetin, koko oma identiteetti riippuu täysin toisen kieltämisestä.”
Lopuksi, kuinka viralliset tahot reagoivat palestiinalaiskristittyjen teologiassa ilmenevään Israel-vastaisuuden ja juutalaisvastaisuuden ilmiöön? Niin pyhä istuin Vatikaanissa, Canterburyn arkkipiispa, Luterilainen maailmanliitto kuin myös Kirkkojen maailmanneuvosto vaikenevat palestiinalaiskristillisyyden antisemitistisen propagandan edessä. Muiden kristillisten yhteisöjen johtajat, kuten Nuorten miesten kristillisen yhdistyksen johtaja, jopa tukevat avoimesti palestiinalaiskristittyjen juutalaisvastaista propagandaa. Kirkollisen hierarkian johtajat maailmalla eivät asetu yksiselitteisesti antisionistisia ja antisemitistisiä ilmaisuja vastaan. Muutamia sivuhuomioita ja marginaalisia artikkeleita lukuun ottamatta he eivät tule esiin eivätkä puhu suoraan eivätkä iskevästi tätä ilmiötä vastaan. Ei voi olla niin, että heidän pääasiallinen tekosyynsä, jonka mukaan he ”huolehtivat kristittyjen asioista islamilaisissa maissa”, mahdollistaa sen, että he jättävät huomioimatta nämä Israeliin kohdistuvat ”kristilliset” hyökkäykset!
_________________________________________________________________
Gershon Nerel
Aikamme palestiinalaiskristityt eivät tee poikkeusta siinä suhteessa, että he käyttävät laajasti internet-sivuja tavoitteenaan esitellä Raamatun ja Uuden testamentin tulkintojaan. Palestiinalaiskristittyjen ”online kirkko” , jota voidaan kutsua myös ”elektroniseksi kirkoksi” ja ”digitaaliseksi kirkoksi”, tuottaa loputtomasti internet-yhteyksiä ja esittelee teologiaansa poliittisissa yhteyksissä. Tässä artikkelissa tahdon paljastaa ne ponnistelut, joita eri virtauksiin kuuluvat palestiinalaiskristityt – heidän joukossaan luterilaiset, anglikaanit, katoliset, baptistit ja kreikkalais-ortodoksit – osoittavat hyödyntääkseen tietotekniikkayhteyksiä edistäessään omaa poliittista identiteettiään ja kansallista historiankirjoitustaan. Tässä mielessä turvaudun Doron Mendelsin viime aikoina edustamaan tutkimusmalliin. Vaikka artikkelissani keskityn palestiinalaispapiston Palestiinan itsehallintoalueilla käyttämään uskonnolliseen propagandaan, tahdon samalla osoittaa myös heidän ja länsimaissa hajaannuksessa elävien palestiinalaiskristittyjen välillä olevia yhteyksiä. Samoin otan kantaa lyhyesti myös Israelin valtion alueilla asuvien arabikristittyjen näkemyksiin.
Saarnojen, rukousten, juhlatilaisuuksien, ajankohtaisuutisten ja ”digitaalisessa kirkossa” julkaistavien henkilökohtaisten ajankohtaisten kuulumisten avulla palestiinalaispapiston
Tämä artikkeli perustuu luentoon, jonka pidin kansainvälisessä konferenssissa, jonka aiheena oli ”Antisemitismi ja ennakkoluulot nyky-mediassa”, jonka järjesti Vidal Sassonin muistolle perustettu antisemitismin kansainvälinen tutkimuskeskus Jerusalemin Heprealaisessa yliopistossa 20. helmikuuta 2003. Konferenssin luennot lähetettiin suorana lähetyksenä internetissä: http://sicsa.huji.ac.il Kiitokseni kuuluvat prof. Robert Oistrichille, tri Leon Wolovitchille ja tri Jonatan Dekel-Chenille heidän tuestaan tutkimustyössä. Kiitän myös David Pilgiä hänen antamastaan avusta.
78 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
johtajat hyödyntävät pyhien kirjoitusten tekstiä (Vanha ja Uusi testamentti) , muotoilevat sitä uudelleen ja esittävät kuvauksia, jotka täydellisesti vääristävät yksinkertaisen pyhän tekstin. Käytännössä he toimivat joukkotiedotusvälineissä joka suhteessa kuin lehtimiehet, kirjeenvaihtajat ja uutistoimittajat. Heidän manipulatiivinen pyhien kirjoitusten tulkintansa mahdollistaa heille ”symbolisten kivien” heittämisen sionismin päälle ja itse asiassa hengellisen intifadan käymisen Israelia vastaan. Tämä ilmiö voimistuu, kun kaikkein vaikutusvaltaisimmat papit – patriarkat, piispat ja kaniikit – antavat virallisen suojeluksensa antisionistista, Israel-vastaista ja juutalaisvastaista propagandaa levittäville internet-sivuille. Kun piispat ja heidän puhemiehensä esiintyvät tietokoneen näyttöruudulla kietoutuneina virallisiin kaapuihin ja pappispäähineisiin, käyttäen arvovallan merkkejä kuten paimensauvaa ja papin kaulusta, ja kun he lainaavat jakeita pyhistä kirjoituksista, he ottavat itselleen sellaisen korkeimman uskonnollisen arvovallan, jollaista monet varovat häiritsemästä.
”Pyhien kuolema” (marttyyrius) tiedotuksellisena pääomana
Palestiinalaiskristityt kahmivat merkittävän poliittisen pääoman hyödyntämällä ”martyrium”- tai pyhien kuolema -aihetta, joka suuresti auttoi varhaiskristillisyyttä saamaan asiansa esiin. Palestiinalaiskirkossa rinnastetaan varhaiskristittyjen käsite ”pyhien kuolema” nykyiseen Al Aksa -intifadaan, ja esitetään israelilaiset ”palestiinalaismarttyyrien” alistajina luomalla yhteys heidän ja vanhan ajan kristittyjen vainoajien välille. Jerusalemin luterilainen piispa Munib Younan hyvin usein muistuttaa saarnoissaan käsitteestä ”marttyyria”. Piispa Younan, yhdessä amerikkalaisen tiedotusasioidensa neuvonantajan Mary Jensenin kanssa (joka vihittiin papiksi ja käyttää nimikettä ”reverend” eli pastori), olivat ensimmäisiä, jotka ottivat esiin ”palestiinalaiskristityn martyrium” -aiheen luterilaisen maailman päiväjärjestykseen. Sen jälkeen, kun saksalainen luterilainen tri Harry Fisher, palestiinalaisen kanssa naimisissa ollut lääkäri, kuoli 15. marraskuuta 2000 Israelin armeijan tulittaessa Beit Jallaa, Younan julkaisi artikkelin, jonka otsake oli ”Luterilainen seurakunta uhraa pyhän”. Artikkelissa Younan julistaa: ”Harry, sinä liityt tänään niiden pyhien pilveen, jotka uhrasivat elämänsä ihmiskunnan vapauden puolesta.” Toisin sanoen, artikkeli kuvailee israelilaiset sellaisina, jotka murhaavat syyttömiä lääkäreitä ja tekevät rikoksia ihmisyyttä vastaan, ja sen jälkeen he jopa ”palaavat helikoptereilla ampuakseen ja murhatakseen lisää”.
On vielä huomautettava, että palestiinalainen ”kirkkomedia” ei koskaan ole raportoinut siitä, että Israel itse asiassa reagoi Giloon suunnattuun terroristien tulitukseen ja jopa pahoitteli jälkikäteen erehdyksessä tapahtunutta tappamista. Younanin näkökulmasta, tasapainoisella raportoinnilla olisi menetetty tohtori Fisherin ”marttyyrikuolema”. Tämä ”marttyyrikuolema”, joka esiteltiin tiedotuksellisena tapahtumana, herätti paljon kaikuja yleisön parissa. Myös Betlehemissä järjestettyjen tohtori Fisherin hautajaisten dramaattinen kuvailu esitettiin tiedotusvälineissä spektaakkelina. Siinä kerrottiin ”kirkonjohtajien laulaneen hallel-/kiitoslauluja hautausmaalla, niin että heidän äänensä
79 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
täyttivät kaupungin, joka koki vain muutamia tunteja aikaisemmin räjähdyksiä, luoteja ja verenvuodatusta (...) Sen jälkeen kaikki palasivat kirkkoon, jossa tarjoiltiin valtavat määrät mustaa kitkerää kahvia”.
Tietokoneen näyttöruudusta on tullut ”julkinen tapahtumapaikka”, samantapainen kuin tutkintapaikat vanhaan aikaan, sillä erolla, että modernilla areenalla palestiinalaiset ”paljastavat” ”masentavat ja alistavat israelilaiset”. Näin uutiset taistelukentiltä muuttuvat spektaakkeliksi, dramaattiseksi näytökseksi, joka mahdollistaa palestiinalaiskristityille arvosanojen määräämisen ja ”virtuaalisen pyhien kuoleman” luomisen. Pääsiäissaarnoissaan (2001–2002) Munib Younan kääntyi uskonyhteisönsä puoleen näiden asioiden kanssa:
Olemme kirkko, joka elää todellisessa marttyyriassa. Hyökkäykset ja suuri tuho ympärillä ovat hyvin suuria (...). Kun luen jälleen ”kärsimyskertomusta” (messiaan ristiinnaulitsemista) (...), muistan, että myös Messias kärsi tämän maan puolesta, ja kun näen silmieni edessä Pontius Pilatuksen, Pietarin ja Herodeksen teot, näen (myöskin) nykymaailmassamme samojen kertomusten toteutuvan uudestaan. Todellisuus saattaa pakottaa meidät kantamaan ristiämme ja tulemaan ristiinnaulituiksi Golgatalla.”
Jälleen Younan esittää sionistit epäjumalia palvoneiden roomalaisten ja Messiaan ristiinnaulinneiden ja varhaiskristillistä seurakuntaa vainonneiden juutalaisten paikan ottaneina. Nämä mielikuvat esittävät israelilaiset väkivaltaisina ja alistavina – sellaisina kuin Pilatus sotilaineen. Younan luo tarkoituksellisesti pimeän – valtavaan roomalaiseen imperiumiin rinnastettavan – kuvan maailmanlaajasta sionistisesta liikkeestä, joka toimii palestiinalaisten alistamiseksi.
Myös Mitri Raheb, joka on luterilainen palestiinalainen ja toimii pastorina Christmas Church -kirkossa Betlehemissä, hyvin auliisti vahvistaa Munib Younanin – piispan, jonka alaisuudessa hän toimii – näkemykset. Raheb kuvaa israelilaisia ”järjestelmällisen terrorin harjoittajiksi” , ja vastuullisiksi tekojensa vuoksi itsemurhahyökkääjien ”marttyyriuteen”.
Siirtykäämme anglikaanisiin palestiinalaisiin. Kaniikki Naim Ateek Jerusalemin Pyhän Yrjön katedraalista käyttää tuttua palestiinalaista kaksimerkityksisyyden taktiikkaa, kun hän toisaalta tuomitsee itsemurhahyökkääjät ja toisaalta oikeuttaa heidän tekonsa – ja se kaikki yhdellä henkäyksellä. Ateek syyttää Israelia siitä, että se lyö palestiinalaisnuorilta jalat alta ja muuttaa heidät itsemurhaiskujen tekijöiksi sen jälkeen, kun heitä on kidutettu israelilaisissa ”keskitysleireissä”. Hän vertaa sionismia varsin usein natsismiin. Ateek yrittää harhauttaa itsemurhaiskuja ajatellen maailmassa vallitsevan kielteisen yleisömielipiteen myönteiseen suuntaan ja luoda ymmärrystä ja ihailua ilmiötä kohtaan. Siksi hän kutsuu palestiinalaisia ”vapaustaistelijoiksi”, ja hän jopa väittää, että VT:n ”Simson on esimerkki juutalaisesta vapaustaistelijasta”. Ateek katsoo, että Simson toimi oikeudenmukaisuuden puolesta ja
80 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
alistettujen vapautuksen puolesta, ja että nykyään on aivan hyvin mahdollista kertoa sama kertomus vaihtaen ”Simsonin” nimen tilalle esimerkiksi nimi ”Ahmed”. Ateekin johtopäätelmä on se, että VT:ssa tulee esiin ”vain juutalainen/sionistinen Jumala” eli puolueellinen Jumala: ”Uskommeko puolueelliseen Jumalaan, joka on asettunut vain ja ainoastaan Israelin kansan rinnalle, niin sen ollessa oikeassa kuin erehtyessäkin?” Tällainen tapa laittaa kysymysmerkkejä lauseiden loppuun muuttaa ne retorisiksi kysymyksiksi, niin että kirjoittajan tarkoitus ei jää epäselväksi lukijalle.
Myös Ateek käyttää kristillistä termiä ”pyhien kuolema” ja jopa itseään ristiinnaulittua Messiasta, kun hän suhtautuu palestiinalaisiin terroriaktivisteihin kuin ”marttyyreihin”. Näin hän luo koko internetiä seuraavalle yleisölle yhteyden varhaiskristillisen pyhien kuoleman ja aikamme ”oikeassa olevien palestiinalaisten vapaustaistelijoiden” välille. Tällä tavoin kirkonjohtajat antavat oikeutuksen palestiinalaisille itsemurhaiskujen tekijöille tekoihinsa ja muuttavat ”marttyyriuden” tiedotukselliseksi pääomaksi Israelia vastaan harjoitettavassa kiihotuksessa.
Keskenään kilpailevat tiedotuskanavat
Palestiinalaiskirkon johtajat suhtautuvat eri puolilla maailmaa eläviin, kristillisen sionismin virtaukseen kuuluviin Israel-myönteisiin aktiivisiin kristittyihin kuin vääräuskoisiin. Labib Kobti, Jerusalemin latinalaispatriarkka Michel Sabbahin edustaja Yhdysvalloissa kirjoittaa näin: ”Kristillis-sionistien Jumala on vihollisjumala (...) Hän on Jumala, joka kuuluu yksinomaan ja ainoastaan yhdelle kansalle, eikä hän ole itse asiassa Jumala (...) Hän ei ole mitään muuta kuin sionistinen tulkinta epäjumalasta.” Britanniassa Stephen Sizer johtaa palestiinalaisten nimissä myrkyllistä propagandakampanjaa kristillistä sionismia vastaan. Jopa Bishara Awad, Betlehemin raamattuopiston presidentti käyttää kieltä, joka ei ole paljon vähemmän myrkyllistä, sanoessaan: ”Ei siinä kaikki, että palestiinalaiset kamppailevat Israelia, vahvaa sionistivaltiota, vastaan; heillä on vastassaan myös salainen vihollinen, kristityt sionistit. Tämä lahko kristinuskon sisällä saa tukensa pahuuden voimasta.” Betlehemin raamattuopisto itse asiassa toimii poliittisena keskuksena, joka levittää antisionistista ja Israelin-vastaista teologista propagandaa, pohjautuen parhaansa mukaan pyhiin kirjoituksiin. Äskettäin piispa Munib Younan suurieleisesti julkaisi elämänohjesäännön (”psak halacha”), eräänlaisen ”kristillisen fatwan”, muslimien uskon viisaiden elämänohjeita muistuttavan ohjeen, ja siinä hän julisti virallisesti, että kristillinen sionismi ei ole vähempää kuin harhaoppi (hereesia), enemmän kuin kaikki ”sairaalloinen teologia”. Tämä julistus käytännössä kutsuu julistamaan pannaan kaikki Israelin ystävät ja juutalaiset ja ravistamaan heidät pois kristillisestä maailmasta. Kilpailussa suuren yleisön suosiosta erilaisissa viestimissä muodostaa vakuutteleva ”pyhien kirjoitusten arvojen” selittäminen yhden tiedotuksellisen lisäpääoman. Palestiinalaisten ”oikeat” arvot, kuten ”rakkaus” ja ”oikeudenmukaisuus”, esitetään täydellisinä vastakohtina ”kiihkeiden” kristillis-sionististen piirien ”äärimmäisille odotuksille”, erityisesti kaikessa lopunaikoihin liittyvässä.
81 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
Edelleen, palestiinalaiskristittyjen kielteinen suhtautuminen kristittyihin sionisteihin ilmenee siinä, että nämä määritellään fundamentalisteiksi, jotka askaroivat jatkuvasti ”apokalyptisten” asioiden ja maailmanlopun kanssa. Esimerkiksi Munib Younan kirjoittaa, että kristityt sionistit oikeastaan jo tunnistavat Israelissa antikristuksen, joka ei ole enempää tai vähempää kuin ”juutalainen, 33-vuotias aikuinen, joka elää tällä hetkellä Israelissa”
Kun palestiinalaiskristitty laittaa tällaisia puheita ”kristillis-sionistisen vihollisen” suuhun, hän itse asiassa tarkoittaa haavoittaa sillä väliaikaisesti myös juutalais-sionistista vihollista. Toisin sanoen, tästä näkökulmasta, kristillisen sionismin ollessa ”lahkolaisuutta” ja ”vääräuskoisuutta” samalla ”palestiinalainen totuus” on puhdasta kristinuskoa. Tähän liittyen on asianmukaista viitata Israelin valtion alueella asuvan sen arabikristillisen vähemmistön olemassaoloon, joka ei hyväksy tätä teologiaa. Esimerkiksi pastori Philip Sa’ad Haifan baptistisesta arabiseurakunnasta uskoo täydellä uskolla, että ne lupaukset, jotka Jumala antoi Israelin kansalle kirjoituksissa, ovat säilyneet ja ovat olemassa, ja että Jumala kokoaa päivinämme kansansa omaan maahansa. Sa’ad ei edes pelkää opettaa näitä asioita seurakunnassaan eikä sanoa niitä tiedotusvälineissä. Näin toimii myös pastori Samuel Aweida ”Beit Eliahu” -seurakunnasta Haifassa.
Hälyt (sensaatiot)
Palestiinalaispapistolla on tapana käyttää julkisesti vääristynyttä ja sensaatiomaista retoriikkaa sionismista tarkoituksenaan hämmästyttää yleisöä. He tekevät sitä myös käyttämättä omia sanojaan ja lainaten silloin muita puhujia. Esimerkiksi joulun 2000 saarnassaan anglikaanipiispa Riah Abu-El-Assal lainasi pitkiä katkelmia USA:n Arkansasissa olevan kollegansa, isä Montin, kanssa käymästään kirjeenvaihdosta, ja siinä Betlehemin syntymäkertomus pukeutui selkeän poliittiseen muotoon. Ariel Sharon esitetään siinä murhanhimoisen kuningas Herodeksen nykyaikaisena versiona , joka tappaa julmasti heikot ja ”syyttömät” Betlehemissä. Isä Montin vastaus piispa Riahille on muotoiltu mitä äärimmäisimpään kieliasuun: ”Koko maailma jähmettyy paikalleen israelilaisen fasismin joukkojen ääressä (...) Arvon piispa, sinä koet ja näet silmilläsi sen, mitä tehdään päiviemme israelilaisessa Reich-valtakunnassa.” Tässä oleva sionismin vertaaminen natsismiin ja sen vakuuttelu on käytännössä itsensä piispa Riahin oma näkemys, mutta kukaan ei voi syyttää häntä myrkyllisestä juutalaisvastaisesta yllytyksestä, koskapa ”toinen pappi meren toisella puolen sanoi nämä asiat”. Toiset riitaa haastavat huomiot Mitri Rahebin taholta vertaavat Ariel Sharonia egyptiläiseen faraoon , ja hänet esitellään 21. vuosisadan keisari Nerona, joka nauttii ”liekkeihin leimahtaneiden kaupunkien näkymästä”.
82 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
Edelleen, Mitri Rahebin teoriassa israelilaiset esitetään myös ”kulttuuristen ikuisten arvojen tuhoajina”. Pyhän Marian patsaan ja kirkon mosaiikkien rikkomiset esiintyvät hänen kuvailuissaan mukana siellä, missä hän kuvailee sitä tuhoa, minkä sionistiarmeija aiheutti ”kahdelle Betlehemin ja Palestiinan kulttuurihistoriaa keräävälle arkeologiselle museolle”. Tässä propagandassa israelilaiset ovat myös jopa kulttuuririkollisia. Sen lisäksi, Rahebin mukaan, israelilaiset panevat toimeen palestiinalaisten alueilla – ei enempää eikä vähempää kuin ”etnisen puhdistuksen” , aivan selvästi natsirasismiin rinnastetusti.
Pyhien kirjoitusten juutalaisuuden poistaminen myyvänä omaisuutena
Palestiinalaiskirkko käyttää yleistä pyhien kirjoitusten selitystään kieltääkseen kaiken historiallisen jatkuvuuden VT:n Israelin kansan ja nykypäivän Erets Israelin ja juutalaisen kansan välillä. Tämän asian merkitys on siinä, että Israelin kansa ei enää ole valittu kansa, ja että se liitto, jonka Jumala solmi Aabrahamin siemenen, Iisakin ja Jaakobin, kanssa, on peruttu ja rauennut. Tämän käsityksen mukaan, joka syntyi jo kaksituhatta vuotta sitten, kristillinen kirkko otti Israelin kansan paikan. Se on itse asiassa vanhaa kreikkalaisten ja latinalaisten kirkkoisien ”korvausteologiaa”. Tämän teologian kannattajat väittävät, että kirkko on voittanut omakseen kaikki ne siunaukset, jotka luvattiin Israelille Kirjoituksissa. Omina päivinämme kuitenkin tämä teologia pukeutuu uuteen palestiinalaiseen ulkoasuun, jonka näkemys on se, ettei Israelin kansalla ole enää kansallista eikä hengellistä merkitystä Erets Israelin alueiden sisällä. Tätä teologiaa tukee tällä hetkellä myös se palestiinalaisväite, että ”me arabit emme muuttaneet tänne mistään” , päinvastoin kuin juutalaiset maahanmuuttajat, jotka vasta viime aikoina saapuivat maahan. Edelleen, joidenkin ajanmukaisten arabiankielisten raamatunpainosten katkelmissa, kuten Psalmien kirjassa, on poistettu sellaiset nimet kuin ”Siion” ja ”Israel”. Jotkut muut pyhien kirjoitusten painokset lyövät täysin laimin Tanachin (Vanhan testamentin), ja niissä on painettuna vain Uusi testamentti, päämääränä poistaa pyhien kirjoitusten juutalaiset perustat ja mitätöidä pyhien kirjoitusten juutalainen luonne.
Palestiinalaiskristityt kirjoittavat historiaa uudestaan ja vaihtavat raamatullisessa tekstissä nimen ”Israelin maa” nimeksi ”Palestiinan maa” tai nimikkeeksi ”Pyhä maa” , ja saman tien he kiirehtivät selventämään: ”Ei meillä ole mitään juutalaisia vastaan.” Palestiinalaiset kirkonjohtajat jopa päästävät joukkotiedotusvälineille Jeesus Nasaretilaisesta vääristyneen kuvan. He luovat täysin uuden mytologisen ”Jeesuksen, ensimmäisen palestiinalaisen” hahmon ja
83 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
esittelevät hänen äitinsä ja opetuslapsensa ”palestiinalaisena Mariana ja palestiinalaisina lähettiläinä”. Pyrkimys on selvä: Raamatun kuvauksen vääristämisellä pyritään perustelemaan palestiinalaisten väitteet kansallisista oikeuksistaan maahan, ja samalla kielletään juutalaisten vastaavat väitteet, jotka pohjautuvat samaan pyhään tekstiin.
Reaktiona kritiikkiin siitä, etteivät palestiinalaiskristityt ole uskollisia historialliselle totuudelle, he edelleen pakenevat todellisuudesta ja luovat itselleen, virtuaalisesti, ”uuden omistusoikeuden” – niin pyhiin kirjoituksiin kuin myös maahan nähden. On suuri paradoksi, että samanaikaisesti he yrittävät ankkuroida palestiinalais-kansalliset juurensa kanaanilaiskansojen keskuuteen, jotka olivat Raamatussa mainittuja varhaisia epäjumalanpalvojia, heidän joukossaan myös filistealaiset, kuten esimerkiksi katolinen Labib Kobti väittää.
Jeesukseen uskovien juutalaisten itsenäisen aseman kieltäminen
Sen lisäksi, että palestiinalaiskristittyjen johtajat omaksuvat järjestelmällisesti ”korvausteologian”, jonka mukaan kirkko on ”todellinen Israel” (Verus Israel) ja samalla hylkäävät kristillisen sionismin, he jopa päättelevät, että niiden juutalaisten, jotka uskovat Jeesukseen, on sulauduttava yleismaailmalliseen kirkkoon. Heidän nähdäkseen sellaisen erillisen yhteisön olemassaololle, jolla on juutalainen identiteetti, ei ole mitään teologista oikeutusta kirkon sisällä. Tämä mielipide perustuu sellaiseen tulkintaan, joka jättää huomioimatta Shaul-lähettilään (Paavalin) opetusten kokonaisuuden ja keskittyy vain hänen sanomaansa, jonka mukaan ”Jeesuksessa Messiaassa ei ole enää juutalaista eikä kreikkalaista” (Gal. 3: 28), ja samalla asiat irrotetaan yhteydestään. Koska heidän mukaansa Israelin kansalla ei ole enää valittua asemaa Jumalan suunnitelmassa, mitätöityy myös sen aikamme messiaanisten juutalaisten ”separatistisen” ryhmän erityisasema, joka uskoo Jeesuksen jumaluuteen ja messiaanisuuteen. Siksi, palestiinalaiskristittyjen mielestä ei ole enää myöskään tarvetta erillisille itsenäisille Jeesukseen uskovien juutalaisten seurakunnille. On asianmukaista todeta myös, että jokainen palestiinalaispiispa, on hän sitten luterilainen, anglikaaninen tai katolinen, käytännössä pyrkii sitomaan messiaaniset juutalaiset omaan sektoriaaliseen hallintaansa. Näin ollen todellisuudessa arabikristillisyys ottaa sen messiaanisen juutalaisuuden paikan, josta puhutaan Uudessa testamentissa, ja tämä kaikki tapahtuu palestiinalaisen tiedotuksellisen tarjonnan avulla. Tämä tapahtuu muun muassa vääristetyn ja anakronistisen tulkinnan avulla, jonka mukaan, Jerusalemin alkuseurakunnassa oli ”arabeja” Pyhän
84 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
Hengen vuodatuksen aikaan (Ap.t. 2: 11). Tämän selitysmallin mukaan, vain pakanakristillinen kirkko (arabit) maassa säilytti historiallisen jatkumon puron ja meren välillä päinvastoin kuin ensimmäisistä Jeesukseen uskoneista muodostunut ”ympärileikattujen seurakunta”, joka jätti taakseen lähtökohtansa.
Tämä teologia tyhjentää itse asiassa Uuden testamentin sen aktuaalisesta juutalaisuudesta, ja se myös mitätöi yhteyden aikamme messiaanisten juutalaisten ja varhaiskristillisen ympärileikattujen kirkon välillä. Messiaanisten juutalaisten esiin tuoma sionismi-myönteinen mielipide sekä heidän päivittäinen osallistumisensa sionistiseen toimintaan on ollut palestiinalaiskirkon johtajien silmissä hyvin torjuttava asia. Messiaanisten juutalaisten uskosta raamatullisen sionismin toteuttamiseen on tullut merkittävä ongelma palestiinalaiskristityille. Viimeksi mainituilla on suorastaan eksistentiaalinen ongelma suhteessaan Jeesukseen uskoviin juutalaisiin, erityisesti messiaanisten juutalaisten yrittäessä palauttaa itselleen esikoisasema ja teologinen ainutlaatuisuus Israelin ja koko maailman kaikkien Jeesukseen uskovien keskuudessa.
Arabien välinen yhteysverkosto: kristinuskon ja islamin välinen yhteys
Palestiinalaiskristityt ja palestiinalaismuslimit tekevät yhteistyötä tiedotusvälineissä kaikessa, mikä liittyy heidän kansallisiin tavoitteisiinsa. Mitri Rahebin mukaan ”aivan kuten arabikristityt ovat erottamaton osa arabimuslimien maailmaa, myös he ovat erottamaton osa kristillistä maailmaa”. Asiat sanottiin tässä järjestyksessä. Suureksi hämmästykseksi Raheb väittää lisäksi, että ”myös islam sisältyy juutalais-kristilliseen kontekstiin, teologiseen ja historialliseen viitekehykseen”. Tässä ilmaisussa islam liitetään juutalaisten ja kristittyjen pyhien kirjoitusten perintöön, ja se tapahtuu kuvailemalla Kirjoitusten Jumalan seisovan ”alistettujen ja heikkojen palestiinalaisten” puolella. Mikä pahinta, tämä kaikki tapahtuu kieltäytymällä täysin näkemästä sitä, että ajatus jihadista (dzihadista) ja väkivaltainen toiminta ankkuroituvat islamin perusolemukseen.
Arabien kansallinen solidaarisuus ja yleisarabialainen samaistuminen toinen toisiinsa ovat keskeisin tekijä palestiinalaiskristittyjen ja palestiinalaismuslimien välisissä suhteissa. Arabipiireissä puhutaan ”arabismista” leveävyöhykkeisen alueen yhteisnimittäjänä – länsimaista Persianlahdelle asti. Tämä arabialaisuus, myös kristillisessä asussaan, samaistuu pääasiassa muslimiyhteisöön kokonaisuudessaan, ja se mahdollistaa palestiinalaiskirkon puhemiehille sen, että he hyökkäävät niitä lännen kirkkoja vastaan, jotka suhtautuvat myötämielisesti Israeliin ja
85 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen "elektronisessa kirkossa"
juutalaisiin. Hyökkäys niitä kirkkoja vastaan, jotka ovat mieltyneet juutalaisiin ja Israelin valtioon, näyttää täysin luonnolliselta tämän arabialaisuuden puitteissa. Siten esimerkiksi kreikkalais-ortodoksinen piispa Atalla Hanna haastoi äskettäin muslimit ja kristityt yhteistyöhön Irakissa käytävää sotaa vastaan, eikä hän unohtanut ylistää itsemurhaiskujen tekijöitä, joita hän kutsui ”arabisankareiksi”.
Metodistipappi Alex Awad ja muut näkevät itsensä ”muslimien ja islamin suojelijoina”. Esimerkiksi Awad valittaa lännen kristittyjen muslimeihin liittyvien ”ennakkoluulojen” johdosta, ja hän muistuttaa muslimivastaisista keskiajan ristiretkeläisistä. Niinpä, mikä ironisinta, palestiinalaiskristityt toimivat islamin myynninedistäjinä ympäri maailmaa. On korostettava myös sitä ajatuksellista läheisyyttä, mikä kristityn maailman ”korvausteologialla” on vastaavaan teologiaan muslimimaailmassa. Samaan aikaan kun kirkossa on vallalla oppi, jonka mukaan kristinusko on ottanut Israelin kansan paikan, myös islamissa vallitsee käsitys, jonka mukaan Muhammedin uskonto on ottanut juutalaisuuden paikan. Tästä seuraa, että kristittyjen ”korvausteologia” palvelee islamilaista teologiaa liittyen käsitykseen juutalaisuuden asemasta, tai vähintäänkin se edesauttaa sitä suuresti.
Johtopäätökset
Elektroninen kirkko näkee kotiinsa eristäytyneessä yksilössä helpon kohteen ”tietokoneistetulle saarnatuolilleen”, erityisesti silloin, kun yksilö sijaitsee vain jossain ”yksin kansanpaljouden keskellä”, irrallaan kaikenlaisesta ryhmän kehyksestä. Myös kolmannen maailman poliittiset vapautusliikkeet sekä ekumeeninen liike maailmanlaajassa kirkossa imevät hyvin helposti palestiinalaiskristillisyyden antisionistisen ja Israel-vastaisen propagandan. 21. vuosisadan ”internetin kilpakenttä” ei nosta esiin vain varhaisten aikojen näkyvään marttyyrikuolemaan liittyviä mielleyhtymiä, vaan se myös tukee ”vihan kulttuuria”, kuten sitä kuvailee historioitsija Bat Yeor. Tähän propagandaan sisältyy laajaa palautteen antamista rohkaiseva systeemi: kirjeitä lehden toimittajalle, Israel-vastaisia mielenosoituksia ja tukea ilmaisevia vierailuja palestiinalaiskohteisiin, joiden joukossa Mukata Ramallahissa (Arafatin/hänen seuraajansa päämaja, kääntäjän huom.) ja pakolaisleirit. Maailmanlaajuisen kannatuksen rekrytoinnin lisäksi tällä systeemillä, joka todella mahdollistaa palestiinalaisille lahjoitusten keräämisen, on myös taloudellisia seuraamuksia. Toisaalta tämä propaganda karkottaa turisteja israelilaiskohteista, ja
86 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
toisaalta se suuntaa pyhiinvaellusturismia vain palestiinalaisten tahtomiin paikkoihin. Sivusta tarkkaileva saattaa saada sen vaikutelman, että internet-kirkko on kaiken kaikkiaan ”virtuaaliyhteisö”, ja että sen luomaan propagandaan kätkeytyvä vaara on myöskin ”virtuaalinen”, mutta se on virhe. Totuus on, että internet-kirkolla, joka on myös myyntikeskus, on valtava vaikutus, joka todella muokkaa päivästä toiseen yleisön mielipidettä hengellisellä alueella ja päivittäisessä elämässä.
On mielenkiintoista myös verrata ympäri maailmaa näkyvää antisemitismin aaltojen ilmiötä Israelin maassa asuvia juutalaisia vastaan suunnattuihin arabi-intifadan aaltoihin. Itse asiassa El-Aksa -intifada (2000–2003) ei ole arabiterrorin toinen aalto Israelissa, ”ensimmäisen” intifadan (1987–1993) jälkeen. Jo viime vuosisadan 20- ja 30-luvulla puhkesi arabien vastaavia vihanpurkausten aaltoja juutalaisia vastaan, ja oli todisteita muslimien ja kristittyjen välisestä ”strategisesta” yhteistyöstä palestiinalaisarabien keskuudessa maassa. Tämä ilmiö ei ole muuttunut miksikään. Esimerkiksi Jaffossa v. 1921 puhjenneet arabilevottomuudet, kun arabit kylvivät kauhistuttavaa terroria kaupungin juutalaisväestön keskuudessa, kirjoitti englantilainen lähetystyöntekijä yhdessä raportissaan Lontooseen näin: ”Jaffon arabit, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, toimivat yhtenä miehenä muslimien kanssa vuodattaakseen juutalaista verta...” Oman aikamme palestiinalaiskristityt toimivat kuin ”lähetystyöntekijät internetissä”, ja levittävät laajalti kristinuskon ikivanhaa ”ilouutista” siitä ”Israelista, joka on kirkossa” sen sijaan, että puhuisivat Israelin kansasta, joka on maassaan. Tämä ilouutinen pukeutuu vain nykyisin uuteen elektroniseen päällysasuun. Aikamme uudistus on se, että arabikristittyjen ja arabimuslimien välillä on yhteistyötä yhteisen teologian pohjalta. Silmiemme eteen paljastuu erikoinen yhdistelmä, joka koostuu varhaiskristillisen markionismin, joka irrottaa VT:n pyhistä kirjoituksista ja poistaa niistä juutalaiset vaikutteet, modernista henkiin heräämisestä ja islamilaisesta teologiasta, joka pyrkii ottamaan juutalaisuuden paikan. Tämä kristillis-islamilainen teologinen yhdistelmä lisää erityistä öljyä arabien antisemitismin nuotioon. Sen lisäksi, vertailevassa katsannossa, tässä käsitelty ilmiö muistuttaa kyseenalaista historiankirjoituksen tapaa, joka on ”vastahistoriaa” (counter-history), johon kuuluu sellaisen kertomuksen luominen, jonka päämääränä on vääristää riitapuolesta muodostettava mielikuva ja identiteetti, edesmenneen historioitsija Amos Funkensteinin mukaan. Tämän tilanteen näkee myös esimerkiksi juutalaisten ja kristittyjen välisessä uskonnollisessa kiistassa. Ilmenee lopulta, että
87 / Antisionismi palestiinalaiskristittyjen ”elektronisessa kirkossa”
mitä enemmän riidan osapuoli ponnistelee pyydystääkseen riitapukarinsa historiografiansa sisään, sitä enemmän hänen on pakko suoda tälle merkittävä osa maailmankuvassaan. Tämän lisäksi lopulta vastahistoria tulee ryöstämään myös luojiensa identiteetin. ”Tämä itsetuho vaatii omanlaisensa todellisuuden, koska sen, joka on valheellisesti luonut toista vastaan olevan identiteetin, koko oma identiteetti riippuu täysin toisen kieltämisestä.”
Lopuksi, kuinka viralliset tahot reagoivat palestiinalaiskristittyjen teologiassa ilmenevään Israel-vastaisuuden ja juutalaisvastaisuuden ilmiöön? Niin pyhä istuin Vatikaanissa, Canterburyn arkkipiispa, Luterilainen maailmanliitto kuin myös Kirkkojen maailmanneuvosto vaikenevat palestiinalaiskristillisyyden antisemitistisen propagandan edessä. Muiden kristillisten yhteisöjen johtajat, kuten Nuorten miesten kristillisen yhdistyksen johtaja, jopa tukevat avoimesti palestiinalaiskristittyjen juutalaisvastaista propagandaa. Kirkollisen hierarkian johtajat maailmalla eivät asetu yksiselitteisesti antisionistisia ja antisemitistisiä ilmaisuja vastaan. Muutamia sivuhuomioita ja marginaalisia artikkeleita lukuun ottamatta he eivät tule esiin eivätkä puhu suoraan eivätkä iskevästi tätä ilmiötä vastaan. Ei voi olla niin, että heidän pääasiallinen tekosyynsä, jonka mukaan he ”huolehtivat kristittyjen asioista islamilaisissa maissa”, mahdollistaa sen, että he jättävät huomioimatta nämä Israeliin kohdistuvat ”kristilliset” hyökkäykset!
_________________________________________________________________
Vastaukset 3
Vanhimmat
En tiedä onko näössä vikaa, mutta vaikutta siltä ettei totuutta Lähi-idän arabinatsismista ja antisemistismista saisi tuoda esille. Minne katosi aihe TEKOKRISTILLISYYS?!
Arabinatsin Mohammed Said Hadz Amid el Husseini, Jerusalemin suurmustin 4000 Bulgarian juutalaislapsen kohtalosta on mainittuu kirjassa "OI JERUSALEM". 1972 Otava. Dokumentin tekijät ranskalaiset Larry Collins ja Dominique Lapierre. Kirja perustuu arabien ja juutalaisten haastatteluihin 1940-luvun Brittimandaatin Palestiinasta. Kirjassa 25 tutkijan, 2500 silminnäkijän haastattelu, useiden salaisten asiakirjojen paljastuksia. Lukemisen arvoinen, tasapuolisesti suhtautuva kirja.
Tämä palsta ei sulje totuuden esille tuomista Palestiinan arabinatsismin paljastuksista.
Totuutta ei näköjään siedetä täälläkään, vaan kaikki sellaiset kirjoitukset jotka puhuvat totuuden on järjestelmällisesti poistettu, miksiköhän?
Tälläkin palstalla on sellaisia jotka luulevat tietävänsä totuuden, mutta he ovat vain maailman median aivopesemiä "hölmöjä", jotka eivät kestä totuutta.
Minunkin laittamia kirjoituksia on poistettu useita, vaikka niissä seisoo totuus, mutta kuten sanoin eihän nämä "hölmöt" totuutta siedä.
sama mieltä .