Olen ostanut kanaa. Kana ei kuitenkaan ole niin kokonaistaloudellista, kuin voisi kuvitella. Monet kanat ovat vaikeita kypsentää. Ja lisäksi niissä voi olla vähän syötävää. Fileekana on ihan jees, jos sellaisen edullisesti löytää.
Myös kanamunissa on eroja.
Kana kot kot
29
304
Vastaukset
- Anonyymi
Miten niin vaikeaa kypsentää? Uuniin vaan koipireisiä ja riittävästi aikaa, niin kyllä on kypsää. Broilerin koipireisi maksaa S-marketissa alle 2€/kg ja siitä jää perkuun jälkeen ihan hyvin syötävää.
Filesuikaleet usein tarjouksessa, ne on helppoja valmistaa, kun vain pannulla paistaa.
Kana on helpointa valmistaa ja terveellistä, sekä edullista.
Jos ottaa vastaan munintansa lopettaneita kanoja, ne on kyllä vaikeita kypsentää, mutta antaa olla vaan pitkään uunissa. Niitä saa ilmaiseksi ja jos enempi ottaa vastaan, saa rahaakin.
Kananmunissa on eroja, koska nuoret kanat munii pieniä munia, joten kannattaa katsoa mitä 10kpl kennostossa ilmoitetaan painoksi, nuorien kanojen munat 480g ja vanhempien kanojen munat 580g, eli vaikuttaa hintaan aika paljon. Muuten ei kananmunissa juuri eroja ole, nykyään ei enään ruokita pelkällä kalarehulla, joten ei maistu silakalle ne munat.- Anonyymi
Sepä se on, että kanasta ei jää paljon syötävää, jos ei tee kanaluista soppaa ja kananvedestä kastiketta. Ja, jos käyttää koipireittä. Myös file suikale katoaa vetenä ilmaan.
Kanan kypsentäminen on ongelma. Koipireidet eivät tahdo kypsyä ja kypsänäkin em. tuotteet ovat monesti raa`an oloisia ja sisältä oudon rasvaisia. Ja suikaleet räiskyvät ilmaan paukuttaen ympäristönsä täyteen tuotteesta lähtevää rasvaa. Tämä ei ole kokonaistaloudellista. Isommat fileet tosin monesti kypsyvät paremmin. Ja oikeastaan hyvin.
En ole varma onko se kana, joka nopeasti ruokitaan isoksi, itseasiassa välttämättä edes terveellistä verrattuna joihin muihin lihoihin? Ja vanha kana on aina vanha kana, sopien kuitenkin hyvin soppaan. Ja se kypsyy maukkaammaksi esim. juuri keittoon, kuin nuori tehokasvatettu kana. Voi olla, että sellainen nuoren kanan ravintoarvot pitkäaikaisessa käytössä eivät ole kovin hyvät?
Kananmunien laaduissa on selkeitä eroja. Ja, jos löytää hyvälaatuisen kananmunan toimittajan (liikkeen), niin sitä kannattaa käyttää. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tullut markkinoille laadultaan vaihtelevat kananmunan.
- Anonyymi
Kanankoipireisi yleensä halpaa mutta se riipiminen ja hukka. Mutta hyvän kastikkeen saa tai kiinalaiseen kanankeittoon kun jämät keittää. Marinaadi jos on se pitää pestä pois.
Filee on hyvä mutta kannattaa ne paksuimmat joko nuijia tai laittaa pienempään osaan. Jää usein raa´aksi.. ja sen tietää mitä raa´sta kanasta voi seurata.
Jotkut saa sen korpuksi mutta toisinaan tykkään hyvin kypsennetystä kanasta. Saan siitä usein myös mehukasta. - Anonyymi
Koipireisien nettosyötävä on noin 80% painosta. On punnittu!
Tarjouksen koko brotsku on halpaa ja yksi riittää moneen ateriaan. Meidän 2:n hengen talous syö siitä kolme kertaa = 6 henkilöateriaa. Ensin uunibrotsku riisin kanssa ja lopusta risottoa kahelle kahdeksi kerraksi.
Jos on viitseliäisyyttä niin perkeistä voi keittää kana-vihannes keiton.
Ollessani Espanjassa työttömänä työn hakija ja vaimo mukana muuten vain, ostin läheisestä pienestä lihakaupasta pari kanan ruotoa. 2 kpl maksoi yhteensä 20 centtiä. Hispaanot ovat ylimalkaista väkeä ja se näkyi myös broilerin rankojen lihapitoisuutena. Kahdeksi kerraksi meille kanasoppa jossa oli lihaa meille riittävästi.
Brotskujen fileet ovat punalappuisinakin sikamaisen kalliita verrattuna koipireisien normaaliinkin hintaan.
Munissa katson aina kilohinnan. Muulla ei ole merkitystä.- Anonyymi
Kanan puolikkaasta jää syötävää korkeintaan 20%, jos sen itse valmistaa.
On syytä kiinnittää huomioita myös kananmunien laatuun. Kuluttajan on osattava erottaa ne tekijät, jotka tekevät kananmunasta laadukkaan.
Kanan laatutekijät ovat toisaalta todella vaikeita todeta, jos kana pakattu nesteeseen ja on muoviastiassa.
Myös eri ruokalajit vaativat erilaisen kanan. Hyvä kana keittoon on erilainen kuin hyvä kana muuhun valmistustapaan. Siksi kana onkin yksi vaativimmista elintarvikkeista.
Sekä on myös huomioitava, että monesti kanan jälkeen jää nälkä. Jos kyseessä ei ole hyvä paksuhko file. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanan puolikkaasta jää syötävää korkeintaan 20%, jos sen itse valmistaa.
On syytä kiinnittää huomioita myös kananmunien laatuun. Kuluttajan on osattava erottaa ne tekijät, jotka tekevät kananmunasta laadukkaan.
Kanan laatutekijät ovat toisaalta todella vaikeita todeta, jos kana pakattu nesteeseen ja on muoviastiassa.
Myös eri ruokalajit vaativat erilaisen kanan. Hyvä kana keittoon on erilainen kuin hyvä kana muuhun valmistustapaan. Siksi kana onkin yksi vaativimmista elintarvikkeista.
Sekä on myös huomioitava, että monesti kanan jälkeen jää nälkä. Jos kyseessä ei ole hyvä paksuhko file.Ronskilla kädellä käsittelet puolikastasi kun onnistut heittämään bioihin 80% kokonaispainosta!???????
Minulla suhteet ovat päin vastaiset.
Pakatun kanan laadun toteaminen? Enkäpä siksi kiinalaiset ostavat mm. kanansa elävinä todellisilta tuoretoreilta.
Unohdit salmonellavaaran!
Tekisi mieleni asettaa sinut kanamunien sokkotestiin.
Kana on rasvatonta proteiinia ja jos sinulle jää nälkä niin syö enemmän tai pistele poskeesi siinä ohessa läskiä!
Paksut fileet? Todellista köyhän ruokaa!
- Anonyymi
Niimpä kyllä se broilerin koipi hinta laatu suhteessa ihan ok. Välillä ostan kylläkin hunajamarinoituja suikaleita. Koivet ihan hyviä ja yksineläjälle 2 päivää ruokaa 3 koivesta.
- Anonyymi
Kahdelle eläkeläiselle 3:sta koivesta ruokaa 3:ksi päiväksi. Ensin koipilihaa lisukkeena riisiä.
Sitten kahtena päivänä niistä tehtyä risottoa. Koivet on kätevintä perata lämpiminä jolloin lihat saa pois tarkemmin ja niukat, luhin jääneet voi imeskellä. - Anonyymi
Itsellä sama juttu että yksineläjälle riittää 3 koipea 2s päiväksi.
- Anonyymi
kanat voi syödä myös raakana homot
- Anonyymi
Koivet uuniin tunniksi 200 astetta niin varmaan tulee kypsää.
- Anonyymi
Hyvin kypsyy 175°C lämmössä uunissa folion alla riittävästi, ei kuivu korpuksi ja on kypsää. Paistan aina niin kypsäksi broilerinkoivet, että luut irtoaa helposti, silloin kunnon kypsää. Perkaan aina kerralla kaikki koipireidet ja siitä sitten voi lopuista tehdä monenlaista ruokaa tai syödä leivän päällä kylmänä.
- Anonyymi
Kananmunat tai makarooni on paljon helpompaa kypsentää ja riittoisaakin.
- Anonyymi
Jos ostaa kanamurekkeen sen kypsymisaika on n. 45min. Jos taas jauhelihamurekkeen, niin sen kypsymisaika on n 18-22 min.
Kana on kypsennettävänä hankala, jos ei oteta lukuun kunnon fileitä. - Anonyymi
Taidat itse tehdä siitä hankalan kyllä itselläni aina broilerinkoivet tai suikaleet kypsyny.
- Anonyymi
Kun sitä broileria on niin montaa eri lajia. On räiskebroileria, vesibroileria ja pahanmakuista broileria. Yhtään ei voi tietää mitä ostaa. Kun ne kaikki ovat siellä muovipaketissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun sitä broileria on niin montaa eri lajia. On räiskebroileria, vesibroileria ja pahanmakuista broileria. Yhtään ei voi tietää mitä ostaa. Kun ne kaikki ovat siellä muovipaketissa.
No jo on ongelma sinulla. En ole moista huomannut ja aina on broileri kypsynyt. Uunissa paista aika usein broilerit ja joskus paistinpannulla jotain filesuikaleita. Tuskin on pahanmakuisia, jos ei ole kylmäketjua katkaistu ja alkaneet pilaantumaan. Jos ei osaa alkeellisintakaan taitoa ruuanlaittoon, niin voihan sitä ongelmia olla.
- Anonyymi
kanala on.
- Anonyymi
Mitä hintaan tulee niin kyllä broilerin koivet melko halpaa syömistä.
- Anonyymi
No, jos ostaa niitä punalappuisia kaupan grilliosaston koipia, niin on ihan halpoja. Mutta ne on menneet monesti sellaiseksi hieman harmaaksi mössöksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, jos ostaa niitä punalappuisia kaupan grilliosaston koipia, niin on ihan halpoja. Mutta ne on menneet monesti sellaiseksi hieman harmaaksi mössöksi.
Onko muka muuten kallista nuo broilerin koipireidet, kun ihan tavan S-marketissa maksaa alle 2€/kg ilman punaista lappuakin täydellä päiväyksellä ja punaisella lapulla -50%. Jollekin uus'avuttomalle tietty pitää olla grilliosastolta, jos ei osaa itse paistella uunissa mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, jos ostaa niitä punalappuisia kaupan grilliosaston koipia, niin on ihan halpoja. Mutta ne on menneet monesti sellaiseksi hieman harmaaksi mössöksi.
Eipä ole kohdalleni tuollaista osunut vuosien mittaan kertaakaan mutta joskus taitavat olla ikääntyneiden brotskujen koipia sitkeydestä päätellen. Pari kertaa osunut kohdalleni. Pitäisi tietää etukäteen, että voisi ottaa huomioon paistopussissa paistaen pitempään ja miedommalla lämmöllä.
- Anonyymi
Kanaa en osta alennuslapulla kun lemahtaa ja 2eur kg saa broilerin koipia.
- Anonyymi
Kyllä ei lemahda mitenkään vielä punaisella lapulla kanat, se on se suojakaasu, mikä lemahtaa. Ja jos et katkaisu kylmäketjua, niin ihan syötävää on, kun heti valmistat niistä ruokaa. Me on ostettu viimeiset 20 vuotta näitä punalappuisia tai muuten -50% alennettuja broilereita eri muodossaan, ei mitään ongelmaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ei lemahda mitenkään vielä punaisella lapulla kanat, se on se suojakaasu, mikä lemahtaa. Ja jos et katkaisu kylmäketjua, niin ihan syötävää on, kun heti valmistat niistä ruokaa. Me on ostettu viimeiset 20 vuotta näitä punalappuisia tai muuten -50% alennettuja broilereita eri muodossaan, ei mitään ongelmaa.
Kyllä lemahtaa kun ei se haise missä päiväystä. Kyllä sulla sitten tiukkaa ollut kun et pysty 2eur kg hintaista broilerinkoipea ostaan. Kana ja kala ni en osta mitään päiväystuotetta.
- Anonyymi
Nyt olisi viimeiset kanat menossa. Onhan se vaikeaa, niin kovin vaikeaa, kun ei tiedä heittäisikö roskiin, kun se kana on sitä mitä se on. Ja ruokaa ei oikein tahtoisi heittää roskiin. Mutta heitettävä kait se on. Ja tarkkana noiden liemi ja kanavalmistekanojen kanssa saa olla. Ehkä se vain melkein on parempi olla valmistamatta ja heittää suoraan roskiin. Kirpaisee vain sellainen 2-3 euron tappia. Kun se oikeassa ravinnossa olisi kuitenkin iso määrä perunoita.
- Anonyymi
Uskalsin vielä ostaa kanaa. Sekin oli maustekana. Ensihavaintoja sen valmistamisessa oli, että se vesi, joka siitä tuli höyrystyi "pippurisena" ilmaan.
Laittamalla aikaa reilusta enemmän kuin kanapaketin ohjeessa oli kanasta saatiin kypsää ja sen syötävät osat erosivat luusta.
Seuraavaksi meitä varmaan sitten kiinnostaa se, että miltä se kana maistui, vaikka siinä oli sellaista ehkäpä jopa positiivisuutta henkivää pepparhöyryä.
No makuarvosana ei silti noussut yli kakkosen yhdestä kymmeneen ulottuvalla asteikolla. Suurin syy ala-asteikon arvosanaan oli tietenkin mauttomuus.
Nälkäasteikolla kana oli 7 samalla asteikolla. Ja syy tähän oli se, että kolmella palalla kanaa nälkä poistui.
Kuten edeltä voimme lukea, rohkeat kokeilut voivat kantaa ja antaa. Tämä kokemus rohkaisi siihen, että kanaa voidaan lisätä hyvin harvoin ruokavalioon. Mutta kanasta on ilmeisesti opittava tuntemaan ne brandit, jotka ovat käyttämisen kelpoiset?
Parasta kokemuksessa oli tietenkin näläntunteen poistuminen.
Toivon, että lukijat voisivat kirjoittaa kanakokemuksistaan ja antaa vinkkejä siihen, kuinka kanamaailmassa tulisi operoida, että maku, kypsentäminen jne. sujuvat.
Lisäksi extra vinkit on aina jees.- Anonyymi
Nuo uudet leivitetyt broilerifileet kyllä maistuivat erinomaisilta paistamisen jälkeen.
Siihen vaan riisiä ja salaattia lisukkeeksi tai jotkut syö sitä makaroonia aina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo uudet leivitetyt broilerifileet kyllä maistuivat erinomaisilta paistamisen jälkeen.
Siihen vaan riisiä ja salaattia lisukkeeksi tai jotkut syö sitä makaroonia aina.Vaikkei saa mainostaa, niin jos kokeilisi, että voitko suosittaa jotain brändejä kanasta, mitä kannattaisi kokeilla?
Vahvakaali, ehkäpä vielä yrttisuolallakin on hyvää settiä.
Riisissä on taas vaikeutta. Kerran ostin sellaisen pussin, jossa oli riisiä ja sen mausteistus. Ja siitä tuli hyvää. Se oli sellainen sininen pussi ja muistaakseni tyylilaji riisille oli intialaistyyppinen. Sitten kerran oli sellaisia pitkiä kaarevia riisejä, joista osa mustia. Niistäkin tuli hyviä. Mutta kuten todettua on riisin kanssa ollut kuitenkin yllättävän paljon ongelmia sen valmistuksessa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit305799Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3093844TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.373016Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e392983- 1642424
- 552066
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221950Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111640Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71597Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281589