Pikahenkilökuva Alex Schulmanista ja uuden "Eloonjääneet"-kirjan esittely

Tämä Ylen kirjakuvaus kertoo Jouko Jokisen varhaisista vuosista mutta sitten alkoi alamäki ja kaikki meni pieleen Ylen ajankohtaisissa

https://www.suomenuutiset.fi/ylen-toimitusjohtaja-ryntasi-mukaan-keskustan-imagokampanjaan/

päätoimittajan tietenkin. Sellaiseksi on nimetty Jouko Jokinen, mutta hän on käytännössä kadonnut täysin julkisuudesta. Jokisen pitäisi olla se, joka puolustaa yhtiön journalistisia linjauksia ja pitää putiikin puolta.

Jokisen harvat julkiset ulostulot ovat kuitenkin jotain itkettävän ja säälittävän välimaastosta. Asian tilan voi kukin tarkistaa halutessaan hänen Twitter-tililtään. Koronavuoden ainoita journalistisia twitter-ulostuloja on hänen puntarointinsa siitä, että lapsiaktivisti sopii mainiosti lehden päätoimittajaksi.

”Kyllä lukiolainen voisi olla päivän päätoimittajana. Aktivisti, passivisti tai neutralisti – ei sillä väliä.”

Niin. Mitäpä väliä millään on?

Wolf H. Halstin Talvisodan päiväkirja.
Tuon kirjan esi-puhe kertoo kaiken ihmisestä.
Aito-Suomalaisesta ihmisestä.
Kuten koko muukin kirjassa.
-
Olli Savolan Rajalta rajalle ja takaisin.
Kertoo mitä on mennä Kuoleman kielille ja palata sieltä takaisin kotiin.
-
Näissä kahdessa kirjassa sitä Imagoa on.

H.

Schulmanin "Skynda att älska"-kirjaa ei ole ilmeisesti suomennettu ?
https://www.goodreads.com/review/show/3359021299

Kirjassa pitää olla psykologinen aspekti, että se olisi kiinnostava.

Alex Schulman ei taida olla kovin tunnettu Suomessa enkä tiedä
onko hän mitenkään arvostettu Ruotsissa.
Itse näin hänen Ruotsin TV:tä varten tehdyn haastattelunsa Teemalla monta vuotta vuotta sitten ja kiinnostuin hänestä.

Luin hänen alkoholisti-äidistään kertovan kirjansa "Unohda minut",
joka oli sinänsä hyvin kirjoitettu, mutta ehkä aiheesta on ollut "ylitarjontaa",
koska se ei sen kummemmin "iskenyt".

"Polta nämä kirjeet" sen sijaan "iski". Kirjan ydin on kolmiodraama.
Kirja on monella tasolla älykäs ja koskettava kuvaus siitä,
minkälaista tuhoa yksi "vaikea" (sadistinen ? narsistinen ? omistushaluinen?) ihminen voi saada aikaan useammassa sukupolvessa.

Kirja kertoo kulttuurieliitistä, tunnetuista ihmisistä, joista voi googlata taustatietoakin, jos katsoo sen avartavan lukukokemustaan,
mutta elitismiä ei ole kirjassa.
Kirja kertoo ihmisistä, ihmisluonteista, ihmisten käyttäytymisestä,
ihmisten ratkaisuista.

Sitä lukiessa tulee yhden jos toisenkin kirjan henkilön kohdalla mieleen ajatella,
mikä on ihmisen elämän tarkoitus.

Kirjan on hyvin rakennettu, se perustuu todellisten ihmisten todelliseen elämään
ollen kuitenkin romaani.

Monen ihmisen elämänpituisen tarinan koostaminen
ja pelkistäminen noin 250-sivuiseksi sujuvasti luettavaksi kirjaksi,
on sinänsä jo saavutus. Kirja saa alkunsa kirjoittajan omista ongelmista.

Juonessa huomaamattomasti mukana kulkeva psykologinen tarkkasilmäisyys ja havannointi on kirjan perusta ja syy miksi kirja ylipäätänsä on syntynyt,
vastauksien löytämiseksi.

Uusinkin eli "Eloonjääneet" täytynee lukea, vaikka se olisi enimmäkseen fiktiota,
se on kuitenkin jatkumo.

Minäkin tykkäsin Schulmanin kirjasta, joka toi mieleeni Henrik ja Märta Tikkasen,
heidän elämänsä/avioliittonsa ja kirjansa siitä.
Kahden persoonan taistelu.
Toinen dominoiva ja itsensä kanssa taisteleva ja toinen taistelee elintilastaan.

Keskiluokan diskreettiä charmia ja aikailua eiku sikailua ihaileva ferrante-porukka kiihdyttää vauhtiaan kuin aika sika juoksuaan

Nyt pääsiäisen aikaan olen syönyt Uusi-Seelantilaista palvattua karitsan paistia, Lidlistä ostettua ja ihan hyvää, tämä on aasinsiltana kuuntelemaani kirjaan.

Olen kuunnellut Sarah Larkin Valkoisen pilven maan ja nyt on menossa seuraava osa sukutarinasta, sen nimi on Maorien laulu.

Tapahtumapaikkana Uusi-Seelanti ja tapahtumat alkavat siitä kun kaksi nuorta englantilaista naista hakeutuvat avioliittoon sinne ja ystävystyvät laivamatkalla.
Erilaiset elämänkulut naisille Uudessa Seelannissa eteen tulee
ja kirjassa avataan myös alkuperäisväestö maorien tapoihin ja kieleen ja kohtaloihin.