Hyviä uutisia veronkierron kitkemisen osalta

Uuden taksilain myötä tullut välityspalvelun tarjoajan selvitys- ja ilmoitusvelvollisuus laajeni Verohallinnon uuden yleisestä tiedonantovelvollisuutta koskevan päätöksen myötä.

https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/paatokset/47436/verohallinnon-paatos-yleisesta-tiedonantovelvollisuudesta4/

20 §
Välitetyt kuljetuspalvelu- ja vuokratulot

Liikenteen palveluista annetussa laissa (320/2017) tarkoitetun välityspalvelun tarjoajan tai sen Suomessa olevan edustajan on ilmoitettava tiedossaan olevat korvaukset, jotka kuljetuspalvelun tarjoajat ovat saaneet sen välittämistä kuljetuksista.

Välityspalvelun tarjoajan tai sen Suomessa olevan edustajan on ilmoitettava tiedossaan olevat suoritukset, jotka vuokranantaja on saanut sen välittämästä huoneiston, kiinteistön tai niiden osan vuokrauksesta.


"(Uuden) säännöksen nojalla tiedonantovelvollisiksi tulevat esimerkiksi perinteiset taksinvälityskeskukset sekä hiihtokeskuksissa mökkejä välittävät tahot. Tiedot välitetyistä kuljetus-ja vuokrauspalveluista annetaan ensimmäisen kerran verovuodelta 2020 eli tiedonantovelvollisuus aktualisoituu ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2021"

Lainaus on gradusta "Jakamistaloustulot ja Verohallinnon tiedonsaanti sivullisilta" jonka voi ladata täältä https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/64434

Eli taksiliikennettä käsittelevän lain tiedonantovelvollisuus koski vain yrityksiä, jotka hoitavat kyydin rahaliikenteen (Uber sekä Yango ainakin korttikyytien osalta), mutta nyt mukaan saatiin myös perinteiset taksikeskukset jotka eivät suoraan vastaa välitetyn kyydin rahaliikenteestä.

Mitä enemmän asiaan perehtyy niin tulee vaan entistä vakuuttuneemmaksi siitä että kuluttajan kannalta varmin tapa varmistaa että kuljettava yritys hoitaa lakisääteiset verot (tai ainakin jää kiinni jos ei hoida), on se että käyttää Uberia missä kaikki maksut hoituu sovelluksen kautta kortilta ja Uber joutuu ilmoittamaan kaikki kuljetusyhtiölle maksetut palkkiot verottajalle. Yangon osalta en tiedä miten käteiskyytien osalta järjestelmä toimii, mutta korttikyytien osalta sekin on suositeltava toimija.

Hyvää pääsiäistä.
1365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Erittäin hyvä asia. Tulee selväksi, että suomalaiset yhtiöt ilmoittavat kaikki ajot verottajalle.

Ulkopuolelle jäävät vain ulkolaiset alustataloudet, kuten Uber ja Yango ja Wolt. Boikotoi niitä ja suosi suomalaista rehellistä työtä.

Äänestä
  • Taksilaki ei näytä olevan sulle ihan hirveän tuttu. Uber ja Yango on joutunu ilmoittamaan maksetut palkkiot jo 2018 kesästä lähtien. Verohallinnon lisäyksen myötä ilmoitusvelvollisuus laajeni myös perinteisiin välityskeskuksiin. Yhdenvertaisen kohtelun kannalta tämä oli erinomainen ja toivottu päätös.

    Uudessa taksilaissa se oli muotoiltu näin:

    ”Välityspalvelun tarjoajan tai sen Suomessa olevan edustajan on ilmoitettava Liikenne- ja viestintävirastolle vuosittain tammikuun loppuun mennessä kokonaissummat sen tiedossa olevista korvauksista, jotka kuljetuspalvelun tarjoajat ovat saaneet sen välittämistä kuljetuksista...”

    Äänestä

Linnaan vaan tommoset uberkuskit. Ette osaa muuta kuin kusettaa suomalaisia veronmaksajia.

Äänestä
  • Kerro ihmeessä miten voin Uberissa kusettaa veronmaksajia tai asiakasta. Jos ajan pidemmän reitin, niin en saa enempää rahaa. Maksu menee aina kortilta ja jokaisesta kyydistä tulee raportti, mitä ei voi väärentää. Mittarikuski voi ajaa "hieman" pidemmän/hitaamman reitin ja laskutaa enemmän, käteismaksut voi kiertää jne. Asiakaan kannalta turvallisin taxi on nykyään Uber Suomessa ja maailmalla.

    Äänestä

  • Vanhat läskitaksarit ajelleet vuosikymmenet mittarit pois päältä . Siinä oikein pata soimaa kattilaa olette kiertäneet veroja maailmanennätystahtiin

    Äänestä

Se on ihan sama mitä todisteita te esitätte koska taksarit uskoo tolppahuhuja mielummin. Ne on samankaltaista porukkaa ku Yhdysvalloissa QAnonin ja Trumpin kannattajat. Niiden mielestä ainoa oikea ja luotettava media on MV-lehti ja Persut on paras puolue. Toki yritystoiminnassa oikeistolainen vapaa kilpailu ei heille sovi.

Hyvä homma että Uber jakaa verottajalle tiedot ja onneksi nykyään myös vanhoilliset, digitalisaation jalkoihin jääneet taksit joutuu tekemään saman.

Äänestä
  • Taitaa olla kova paikka taksareille kun niille selvis et Uber ilmoittaa maksetut palkat palkkiot verottajalle joten mahdollisesta veronkierrosta jää varmasti kiinni. Miten meinaatte kitkeä harmaan talouden perinteisen taksin puolelta? Ennen vapautusta luvut olivat aika huolestuttavia verottajan ja näin kuluttajan mielestä. Toki taksikuskien mielestä niistä ei tarvinnut puhua kun alalla oli vain kavereista sääntelyn takia.

    https://www.talouselama.fi/uutiset/verottaja-paljasti-karun-tuloksen-taksialalta-paljon-harmaata-taloutta/3d7005bf-058b-35da-aed0-eada88be9e1b

    Äänestä

  • Narkkarisuhari taas kertoilee "neuvojaan".

    Äänestä

  • Persut on Suomen suosituin puolue, dorka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa olla kova paikka taksareille kun niille selvis et Uber ilmoittaa maksetut palkat palkkiot verottajalle joten mahdollisesta veronkierrosta jää varmasti kiinni. Miten meinaatte kitkeä harmaan talouden perinteisen taksin puolelta? Ennen vapautusta luvut olivat aika huolestuttavia verottajan ja näin kuluttajan mielestä. Toki taksikuskien mielestä niistä ei tarvinnut puhua kun alalla oli vain kavereista sääntelyn takia.

    https://www.talouselama.fi/uutiset/verottaja-paljasti-karun-tuloksen-taksialalta-paljon-harmaata-taloutta/3d7005bf-058b-35da-aed0-eada88be9e1b

    Suomalaiselle paras on suomalainen. Suosi suomalaista, älä ole mulkero.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaiselle paras on suomalainen. Suosi suomalaista, älä ole mulkero.

    Laske sitten hinnat Uberin ja YTangon tasolle niin ehkä joku saattaisi käyttää sinunkin taksipalveluitasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaiselle paras on suomalainen. Suosi suomalaista, älä ole mulkero.

    Parempaa palvelua ja huomattavasti paremman hinta-laatusuhteen saa Uberista.

    Äänestä

sipila anta talo ja kela anta raha ei tarvi kuiti jos joku kusu mina sano ei tieta mita olla ollako raisisiti

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Uuden taksilain myötä tullut välityspalvelun tarjoajan selvitys- ja ilmoitusvelvollisuus laajeni Verohallinnon uuden yleisestä tiedonantovelvollisuutta koskevan päätöksen myötä.

https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/paatokset/47436/verohallinnon-paatos-yleisesta-tiedonantovelvollisuudesta4/

20 §
Välitetyt kuljetuspalvelu- ja vuokratulot

Liikenteen palveluista annetussa laissa (320/2017) tarkoitetun välityspalvelun tarjoajan tai sen Suomessa olevan edustajan on ilmoitettava tiedossaan olevat korvaukset, jotka kuljetuspalvelun tarjoajat ovat saaneet sen välittämistä kuljetuksista.

Välityspalvelun tarjoajan tai sen Suomessa olevan edustajan on ilmoitettava tiedossaan olevat suoritukset, jotka vuokranantaja on saanut sen välittämästä huoneiston, kiinteistön tai niiden osan vuokrauksesta.


"(Uuden) säännöksen nojalla tiedonantovelvollisiksi tulevat esimerkiksi perinteiset taksinvälityskeskukset sekä hiihtokeskuksissa mökkejä välittävät tahot. Tiedot välitetyistä kuljetus-ja vuokrauspalveluista annetaan ensimmäisen kerran verovuodelta 2020 eli tiedonantovelvollisuus aktualisoituu ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2021"

Lainaus on gradusta "Jakamistaloustulot ja Verohallinnon tiedonsaanti sivullisilta" jonka voi ladata täältä https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/64434

Eli taksiliikennettä käsittelevän lain tiedonantovelvollisuus koski vain yrityksiä, jotka hoitavat kyydin rahaliikenteen (Uber sekä Yango ainakin korttikyytien osalta), mutta nyt mukaan saatiin myös perinteiset taksikeskukset jotka eivät suoraan vastaa välitetyn kyydin rahaliikenteestä.

Mitä enemmän asiaan perehtyy niin tulee vaan entistä vakuuttuneemmaksi siitä että kuluttajan kannalta varmin tapa varmistaa että kuljettava yritys hoitaa lakisääteiset verot (tai ainakin jää kiinni jos ei hoida), on se että käyttää Uberia missä kaikki maksut hoituu sovelluksen kautta kortilta ja Uber joutuu ilmoittamaan kaikki kuljetusyhtiölle maksetut palkkiot verottajalle. Yangon osalta en tiedä miten käteiskyytien osalta järjestelmä toimii, mutta korttikyytien osalta sekin on suositeltava toimija.

Hyvää pääsiäistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu