Voiton sanomaa covid-19. taudista

On tärkeää suhtautua oikein tappavaan kulkutautiin, johon edelleen kuolee päivittäin tuhansia ihmisiä. Monet vammautuvat loppuiäkseen. Ja vaikka jotkut sairastavat koronan lievin oirein, tai jopa oireettomina, voivat he tartuttaa sen toisiin, jotka kuolevat siihen. On siis viisasta toimia niin, ettei kulkutauti tartu.
Isorokkoon kuoli aikanaan noin 500 miljoonaa ihmistä. Se voitettiin rokotteella. Samoin on tapahtuva koronan kanssa. Siksi pitää kehottaa kaikkia ottamaan rokote. Se on lähimmäisenrakkautta parhaimmillaan.
Tällä hetkellä eri paikkakuntien teho-osastoilla on kymmeniä koronapotilaita, jotka taistelevat hengestään elämän ja kuoleman rajalla. Jos joku halveksii näitä kärsiviä sairaita, on sellainen julmaakin julmempi ihminen.
87907
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 87

Vanhimmat

Influenssaan tarvitaan, joka vuosi uusi rokote, samoin koronaa ei voi hävittää.
Kuka nämä 7000 miljoonaa tänne maanpäälle on luonut 🤣

Äänestä
  • Kuolema on meidän kaikkien osa, tuli se sitten tavalla tai toisella.

    1Äänestä

  • Tietenkin saatana on toiminnallaan lähettänyt tämänkin taudin, jotta hänen käskyläisensä voisivat syyttää Taivaan Isäämme. Isän tahto on, että käännämme saatanan työt hyväksi, ihmiskunnan kokonaisuuden kannalta. Alamme rukoilemaan suojelusta tältä virukselta, Hän pelastaa omansa. Jos joku uskova kuolee, niin Jeesus kutsuu hänet kotiinsa, koska ruumiin kuolema on hänen tapauksessaan kaikkein armollisin vaihtoehto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietenkin saatana on toiminnallaan lähettänyt tämänkin taudin, jotta hänen käskyläisensä voisivat syyttää Taivaan Isäämme. Isän tahto on, että käännämme saatanan työt hyväksi, ihmiskunnan kokonaisuuden kannalta. Alamme rukoilemaan suojelusta tältä virukselta, Hän pelastaa omansa. Jos joku uskova kuolee, niin Jeesus kutsuu hänet kotiinsa, koska ruumiin kuolema on hänen tapauksessaan kaikkein armollisin vaihtoehto.

    Sinun kannattaisi lukea Darwin Lajien Synty .

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinun kannattaisi lukea Darwin Lajien Synty .

    Heitin sen tyhjänpäiväisen vanhan oletuksien kirjan roskikseen jo vuosia sitten, kun DNA:n salat alkoivat aueta. Ala sinäkin tutustua aivan uusimpaan mikrobiologia tutkimukseen, niin huomaat mielenkiintoisia asioita. Huomaat kuinka avuton nykytiedekin on selittäessään, että elämä muka olisi putkahtanut itsestään maailmaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinun kannattaisi lukea Darwin Lajien Synty .

    Darwinin Lajien synty on uskomuksien kirja. Aukkoja täynnä olevia oletuksia. Siksi teologi Darwin käskee unohtaa teoriansa, jos lajien välimuotoja ei löydy, eikä niitä ole löytynyt.

    Äänestä

Hyvä aloitus. Jotain järkevää tähän sekoaikaan.

1Äänestä
  • Sopeutuvin pärjää olosuhteiden muutoksessa.

    Äänestä

  • Mää oon nyt vessaan lähösä, ja mää tuola jutulla pyyhkäsen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mää oon nyt vessaan lähösä, ja mää tuola jutulla pyyhkäsen.

    Pese sitten tietokoneesi huolellisesti sen jälkeen! 🤣🤣🤣

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pese sitten tietokoneesi huolellisesti sen jälkeen! 🤣🤣🤣

    Tulostan aina uskovaisten linkkejä ennen vessaan menoa 🤣🤣🤣

    1Äänestä

Hyvä linkki. Kovaa sanaa poikasille, jotka täällä riehuu ja riekkuu.

Äänestä
  • Poikanen eli keskenkasvuinen, olet yhtä pihalla totuudesta, voisin olla isäsi 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poikanen eli keskenkasvuinen, olet yhtä pihalla totuudesta, voisin olla isäsi 🤣

    Hän tarkoittikin hebgellisyydesi tasoa.

    Äänestä

Uskovaisia on paljon, jotka uskoneet Bil Gatesin sekaantuneen koronatautiin. Sanovatten sillä vähennettävän ihmiskuntaa.

1Äänestä
  • Siis pitääkö tuo käsittää, että vainoharhaisuuskin on ominaista uskovaisille?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis pitääkö tuo käsittää, että vainoharhaisuuskin on ominaista uskovaisille?

    Helluntailaisille on rokotevastaisuutta tyrkytetty, uskovaiset ovat heikkopäitä.
    Itse en ota rokotetta, koska katson elimistöni olevan riittävän vahva.

    1Äänestä

> Siksi pitää kehottaa kaikkia ottamaan rokote. Se on lähimmäisenrakkautta parhaimmillaan.

Ei vaan lääkeyhtiöiden rakastamista.

Äänestä
  • Kiero ajatusmaailmasi on sinulle itsellesikin rasitteeksi. Eikö kannattaisi koittaa parantua?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiero ajatusmaailmasi on sinulle itsellesikin rasitteeksi. Eikö kannattaisi koittaa parantua?

    Tuollaiset jotka ei välitä muista, eikä älyä edes omaa parastaan, pitäisi pakkorokoittaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuollaiset jotka ei välitä muista, eikä älyä edes omaa parastaan, pitäisi pakkorokoittaa.

    > Tuollaiset jotka ei välitä muista, eikä älyä edes omaa parastaan, pitäisi pakkorokoittaa.

    On kyllä valitettavaa, kun sinun kaltaisilla fasisteilla on valta.

    Jos ihminen pelkää koronaa, voi itse ottaa rokotteen ja jos rokote on oiekasti hyödyllinen, ei pitäisi olla mitään hätää. Ihan turha pakottaa muita ottamaan rokote.

    Itsellä on jo ollut korona ja otan mieluummin koronan uudelleen kuin rokotteen, erityisesti kun rokotteen vaikutuksista ei ole vielä mitään kunnollista tietoa.

    Mitähän mieltä olisivat ne suomessakin lähes 1000 koronaan kuollutta?

    Tappavan taudin tahallisesta levittämisestä pitäitäisi olla samat sanktiot, kuin esim. AIDS:n tahallisesta levittämisestä.

    "Itsellä on jo ollut korona ja otan mieluummin koronan uudelleen kuin rokotteen, erityisesti kun rokotteen vaikutuksista ei ole vielä mitään kunnollista tietoa."

    Minkähän flunssanpoikasen lienet sairastanut? Vakavan koronan sairastanut, tuskin kirjoittelisi tuollaisia typeryyksiä.

    Niitä on merkillisiä omituisuuksia ihmisillä. Eivät he niitä itsekään usko. Ovat valimnneet kannattavansa salaliittoteorioita.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tappavan taudin tahallisesta levittämisestä pitäitäisi olla samat sanktiot, kuin esim. AIDS:n tahallisesta levittämisestä.

    > Tappavan taudin tahallisesta levittämisestä pitäitäisi olla samat sanktiot, kuin esim. AIDS:n tahallisesta levittämisestä.

    TAvalliseen flunssaankin kuolee ihmisiä. Päteekö sama sitten myös esim. alkoholiin, siihen kuoli viime vuonna Suomessa enemmän ihmisiä kuin koronaan. Pitäisikö alkoholin myyjiä rangaista samalla tavalla kuin AIDS:n tahallisesta levittämisestä?

    Alkoholin ostaminen/nauttiminen on oma valinta. Mikäli joku "viruslinko" liikkuu ihmisten seassa irrallaan, sitä ei osaa edes varoa. Tällaisille holtittomille tyypeille pitäisi tatuoida varoituskolmio otsaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuollaiset jotka ei välitä muista, eikä älyä edes omaa parastaan, pitäisi pakkorokoittaa.

    Tai eristää yhteiskunnasta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tai eristää yhteiskunnasta.

    > Tai eristää yhteiskunnasta.

    Voisi olla ihan hyvä, en välttämättä halua olla missään tekemisissä hullun totalitaristifasistiyhteiskunnan kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alkoholin ostaminen/nauttiminen on oma valinta. Mikäli joku "viruslinko" liikkuu ihmisten seassa irrallaan, sitä ei osaa edes varoa. Tällaisille holtittomille tyypeille pitäisi tatuoida varoituskolmio otsaan.

    > Alkoholin ostaminen/nauttiminen on oma valinta.

    Silti sen myyminen on tappavan aineen välittämistä. Ja koronatsien logiikan mukaan se pitäisi kieltää.

    Mutta, toki, jos ajatellaan järkevästi, ei kiellossa ole järkeä, kuten ei myöskään normaalin elämän kiellossa koronaviruksen vuoksi. Ne jotka pelkäävät, voivat itse pysyä kotona, tai käyttää suojavarustusta ja ne jotka eivät pelkää, heidän tulisi saada elää vapasti normaalisti.

    Kommenttisi on tyhmyyden pohjanoteeraus. Et siis pysty kuvittelemaan mihin se johtaisi, jos kaikki olisi yhtä "pelkäämättömiä" (älyvapaita) kuin sinä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kommenttisi on tyhmyyden pohjanoteeraus. Et siis pysty kuvittelemaan mihin se johtaisi, jos kaikki olisi yhtä "pelkäämättömiä" (älyvapaita) kuin sinä.

    > Et siis pysty kuvittelemaan mihin se johtaisi, jos kaikki olisi yhtä "pelkäämättömiä" (älyvapaita) kuin sinä.

    Kuvitelmat eivät ole sama kuin todellisuus. Esim. jos verrataan Floridaa ja Kaliforniaa, ei hullu totalitarismi muuta tilannetta yhtään paremmaksi. Ja joka tapauksessa, minun mielestä ihmisten tulisi olla vapaita.

    Vaikuttaa, että haluaisit pitkittää tätä tilannetta mahdollisimman pitkään. Jos se ei ole älyvapaata, niin mikä sitten?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikuttaa, että haluaisit pitkittää tätä tilannetta mahdollisimman pitkään. Jos se ei ole älyvapaata, niin mikä sitten?

    > Vaikuttaa, että haluaisit pitkittää tätä tilannetta mahdollisimman pitkään. Jos se ei ole älyvapaata, niin mikä sitten?

    Nopeiten tämä olisi ohi, jos elettäisiin normaalisti. Rajoituksilla homma pitenee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    > Vaikuttaa, että haluaisit pitkittää tätä tilannetta mahdollisimman pitkään. Jos se ei ole älyvapaata, niin mikä sitten?

    Nopeiten tämä olisi ohi, jos elettäisiin normaalisti. Rajoituksilla homma pitenee.

    Voi jeesus, onkohan älyttömämpää kommenttia vielä kukaan esittänyt.😲

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    > Vaikuttaa, että haluaisit pitkittää tätä tilannetta mahdollisimman pitkään. Jos se ei ole älyvapaata, niin mikä sitten?

    Nopeiten tämä olisi ohi, jos elettäisiin normaalisti. Rajoituksilla homma pitenee.

    Olipa taas "nerokas" kommentti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Itsellä on jo ollut korona ja otan mieluummin koronan uudelleen kuin rokotteen, erityisesti kun rokotteen vaikutuksista ei ole vielä mitään kunnollista tietoa."

    Minkähän flunssanpoikasen lienet sairastanut? Vakavan koronan sairastanut, tuskin kirjoittelisi tuollaisia typeryyksiä.

    apinarokko on kylllä se taava tauti, eikä se juttu jota mainostat 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitähän mieltä olisivat ne suomessakin lähes 1000 koronaan kuollutta?

    Niin, tai miettivät Putinin aiheuttamien pelkoja tuskailevien tunteita aiheellisena.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    apinarokko on kylllä se taava tauti, eikä se juttu jota mainostat 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣

    Apua! Toivottavasti ei kukaan kuole nauruun!

    Äänestä

Hyvä aloitus.

1Äänestä
  • Kristittyjen syntien sovittajaa tarkoittanee..:
    "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kristittyjen syntien sovittajaa tarkoittanee..:
    "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."

    😲😲😲😲 noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲baarii😲😲😲😲

    Äänestä

  • http://fi.wikipedia.org/wiki/Herra
    "Herra on suomen kielessä esiintyvä saksalaisperäinen lainasana, jota keskiajalla käytettiin ritareiden ja pappien arvonimenä.
    Sittemmin (1800-luvun lopulla) herra-sanan merkitys on laajentunut tarkoittamaan mitä tahansa arvostettua tai vaikutusvaltaista miespuolista henkilöä, tai yksinkertaisesti aikuista miespuolista henkilöä ja kristittyjen Jumalaa."

    https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
    2.Korinttolaiskirje:11:14 "Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."
    Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."

    Äänestä

Mihin tahansa tautiin sairastuneen on pysyttävä kotona tai sairaalassa kunnes on terve.

Äänestä

Synti tappaa korona ei. Tehkää parannus ja uskokaa Evankeliumi. Herra Jeesus hakee pian omansa. Ethän jää tänne

Äänestä

Korona on tappanut yli kolme miljoona ihmistä. Kuolleiden omaiset ovat järkyttyneet; ja monet heistä jopa sairastuneet psyykkisesti. Suuri joukko on koronan sairastettuaan invalidisoitunut loppuiäkseen. Tuskaa on paljon. Parhaillaan on Suomessakin teholla kymmeniä koronapotilaita taistelemassa hengestään.
Rukoilkaa näiden kärsivien puolesta.

Äänestä
  • Voiko joku olla välittämättä kärsivien sairaiden tuskista.

    Äänestä

  • Hyvä kommentti. Ihmetyttää vain,että mitä tekemistä tuolla rukoilemisella on tämän korona pandemian kanssa tekemistä. Kyllä se on noudatettava näitä maallisia keinoja ,jos taudista halutaan päästä eroon. Surullista on huomata, että monet uskovaiset haluaa sabotoida tätä kaikkien hyväksi tarkoitettua pyrkimystä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voiko joku olla välittämättä kärsivien sairaiden tuskista.

    😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲 joo-o

    Äänestä

Onko tämä tauti lopunajan vitsasu, vai tuleeko vielä pahempia?

Äänestä
  • > Onko tämä tauti lopunajan vitsasu, vai tuleeko vielä pahempia?

    Aborttiin kuolee n. 50 kertaa enemmän ihmisiä joka vuosi kuin koronaan. Pitäisin siis sitä suurempana vitsauksena.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    > Onko tämä tauti lopunajan vitsasu, vai tuleeko vielä pahempia?

    Aborttiin kuolee n. 50 kertaa enemmän ihmisiä joka vuosi kuin koronaan. Pitäisin siis sitä suurempana vitsauksena.

    Kuinka paljon "käsityöläiset" tappaa?

    Äänestä

Vitsaus, piti kirjoittaa.

Äänestä

Ei se vieläkään ole ohi. 10.5.2021. Taurti tappaa ja levittää kauhua monissa maissa.

1Äänestä

Suomessa ei ole enää kovin paha tilanne.

Äänestä
  • Toivottavasti tilanne pysyy parempana. Riippuu niistä jotka eivät välitä noudattaa sääntöjä. Ja ne jotka eivät usko koronaan, voivat olla itse viruslinkoja. Välinpitämättömät ja ohjeille tottelemattomat ovat iso kysymysmerkki.
    Aina löytyy niitä jotka ovat vastahankaan. Joillekkin se tuntuu olevan elämäntapa.

    1Äänestä

Tilanne pysyy hyvänä, jos saamme rokotevastaiset yms. salaliittoteoreetikot mukaan oikeaan ymmärtämiseen.

1Äänestä
  • ja ottamaan rokote.

    1Äänestä

  • > Tilanne pysyy hyvänä, jos saamme rokotevastaiset yms. salaliittoteoreetikot mukaan oikeaan ymmärtämiseen.

    Miten korvaat, jos olet väärässä ja suuri osa rokotteen saaneista kuolee ensi talvena, kun virus taas olosuhteiden vuoksi palaa, kuten koronalla on aina tapana ollut tähän asti?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    > Tilanne pysyy hyvänä, jos saamme rokotevastaiset yms. salaliittoteoreetikot mukaan oikeaan ymmärtämiseen.

    Miten korvaat, jos olet väärässä ja suuri osa rokotteen saaneista kuolee ensi talvena, kun virus taas olosuhteiden vuoksi palaa, kuten koronalla on aina tapana ollut tähän asti?

    Tyhjänpäiväistä jossittelua. Koronaan tulevat todennäköisimmin kuolemaan rokottamattomat kuin rokotetut.
    Rokotteiden on todistetusti osoitettu antavan hyvän suojan virusta vastaan.
    https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/534b32fa-ea3c-40c3-b743-0da861cebdd3

    > Koronaan tulevat todennäköisimmin kuolemaan rokottamattomat kuin rokotetut.

    Itse olen jo selvinnyt koronasta, joten en näe mitään syytä koetella onnea rokotteen kanssa, erityisesti kun rokotteen testit ovat parhaillaan käynnissä.

    Äänestä

Mistähän se johtuu, että uskovaisissa on näitä rokotteita ja muitakin korona rajoituksia vastustavia prosentuaalisesti eniten. Ei haluttaisi uskoa, että se pelkästään yksinkertaisuudesta johtuu.

1Äänestä
  • Olisiko lampaiden syytä kuunnella paimeniaan?
    "Arkkipiispa Tapio Luoma kannustaa suomalaisia ottamaan koronarokotteen – rokotuksen vastustaminen Raamattuun vetoamalla on hänestä vastuutonta."

    1Äänestä

  • > Mistähän se johtuu, että uskovaisissa on näitä rokotteita ja muitakin korona rajoituksia

    Ehkä siitä, etteä eivät ole niin herkkäuskoisia ja pelon vallassa ja siksi tunnistavat puoskarit helpommin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    > Mistähän se johtuu, että uskovaisissa on näitä rokotteita ja muitakin korona rajoituksia

    Ehkä siitä, etteä eivät ole niin herkkäuskoisia ja pelon vallassa ja siksi tunnistavat puoskarit helpommin?

    Mitä se epäjumalasi tai satujeesuksesi on tehnyt koronaan sairastuneiden/kuolleiden hyväksi? Se uskien retostelu muka pelottomuudellaan, on äärimmäistä typeryyttä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisiko lampaiden syytä kuunnella paimeniaan?
    "Arkkipiispa Tapio Luoma kannustaa suomalaisia ottamaan koronarokotteen – rokotuksen vastustaminen Raamattuun vetoamalla on hänestä vastuutonta."

    Koronarokoteasiassa kyllä, mutta monessa muussa asiassa kuten homomyönteisyydessä ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronarokoteasiassa kyllä, mutta monessa muussa asiassa kuten homomyönteisyydessä ei.

    Miksihän se idolinne Jeesus kuljeskeli päivät pitkät, niissä poikaporukoissa. Vaikutti siltä ettei ollut naisista kiinnostunut. Hyi hyi!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksihän se idolinne Jeesus kuljeskeli päivät pitkät, niissä poikaporukoissa. Vaikutti siltä ettei ollut naisista kiinnostunut. Hyi hyi!

    Häpeä uskoa Häntä vertaiseksi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksihän se idolinne Jeesus kuljeskeli päivät pitkät, niissä poikaporukoissa. Vaikutti siltä ettei ollut naisista kiinnostunut. Hyi hyi!

    Entäs jos Hänellä ole suhde Marian kanssa. Se ei kuulu meille mutta kristittyjen raamatussa on tarujakin:
    Johanneksen evankeliumi:
    20:18 "Maria Magdaleena meni ja ilmoitti opetuslapsille, että hän oli nähnyt Herran ja että Herra oli hänelle näin sanonut."

    Äänestä

Korona on sinun syytäsi, joka elät synnissä työntäen Jumalan kauemmas ja kauemmas ihmiskunnasta.

Äänestä
  • korrna on sinun syyläs, joka elät synti työtä 😲😲😲😲raaahhhh.....😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲😲

    Äänestä

Korona on kulkutauti, jokla on tullut jäädäkseen. Ja vaikka on jo viicdes rokote vjuorossa, tauti jyllää yhä. Tappavuus on tosin jo vähentynyt.

Äänestä

Jeesus paransi spitaalisia, joka oli koronaa pahempi tauti. Eikö Hän voisi parantaa koronasairaatkin.

Äänestä

Joillekin se piikki on tullut jumalaksi, vaikka nyt näyttääkin siltä, että se on suurin syy sairastumisiin ja kuolemiin.
Jotkut venäjätrollit ja salaliittohörhöt jatkavat vieläkin piikkiensä puolustelua.

Äänestä

Disinformaatio on tehnyt tehtävänsä yhdessä salaliittoteorioiden kanssa. Mikrosiru on istutettu miljoonien ihmisten kehoon. Nyt heidän ajatuksiaan voidaan kontrolloida ja jossain asioissa muuttaakin. Mielipiteiden muokkausta voi tehdä viidennen rokotteen ottamisen jälkeen.

PS. Joko olet valmistanut itsellesi pedon kuvan?

Äänestä

Näin se menee kun ei uskota totuuteen.

Äänestä

Jos viitsitte tutkia vaikka Worldometerin tilastoja tarpeeksi, huomaatte suoran yhteyden alkuajan lähes pakolliseen hengityskoneiden käyttöön, kuolleisuushan oli esimerkiksi Italiassa 80 %, kunnes kaikki eivät enää mahtuneet hengityskoneisiin. Happimyrkytyksestä on kyllä kirjoitettu englannin kielellä, jos kiinnostaa.

Tilastot näyttävät myös sen että kuolleisuus oli jo ennen rokotuksia samaa 2-3 prosentin luokkaa niinkuin aina flunssakausina.

Se mikä on uutta, on että nykyään ihmisiä kuolee 4 prosenttia enemmän, vaikka on rokotettu kuinka monta kertaa. Yksi hyvä puoli rokotuksesta on, että rokotetut eivät ehdi sairastua vakavasti ennen kuolemaansa. Monet urheilijatkin kuolee kesken ottelua.

Äänestä

Edelleen korona aloittaa uutta nousukautta. Nyt tarvitaan viides rokote. Olen ottanut neljä rokotetta. Otan viidennen heti kun saan.

Äänestä

Säälittäviä ihmiskunnan eksyttäjiä ovat salaliittoteoreetikot, jotka keltävät ottamasta vastaan terveydenhuollon ohjeita.

Äänestä

THL on luotettava viranomainen.

Äänestä

"Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla mutta saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Hänet Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä " Room. 3:23-25.

Selittäkää tarkemmin?

Äänestä

Korona-aika on ohi.
Nyt pitää lopettaa puhuminen rokotteista ja niiden hyvyydestä tai huonoudesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

On tärkeää suhtautua oikein tappavaan kulkutautiin, johon edelleen kuolee päivittäin tuhansia ihmisiä. Monet vammautuvat loppuiäkseen. Ja vaikka jotkut sairastavat koronan lievin oirein, tai jopa oireettomina, voivat he tartuttaa sen toisiin, jotka kuolevat siihen. On siis viisasta toimia niin, ettei kulkutauti tartu.
Isorokkoon kuoli aikanaan noin 500 miljoonaa ihmistä. Se voitettiin rokotteella. Samoin on tapahtuva koronan kanssa. Siksi pitää kehottaa kaikkia ottamaan rokote. Se on lähimmäisenrakkautta parhaimmillaan.
Tällä hetkellä eri paikkakuntien teho-osastoilla on kymmeniä koronapotilaita, jotka taistelevat hengestään elämän ja kuoleman rajalla. Jos joku halveksii näitä kärsiviä sairaita, on sellainen julmaakin julmempi ihminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu