Ruotsi sai pikana maahansa pandemialain, Suomen tulee ennakoida ensi talvikautta ja tehdä sama..

Anonyymi

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Viime kesälläkin uskottiin melko laajalti että se oli siinä, mutta kuinkas sitten kävikään. Veikkaanpa että immuniteetin lyhyys tai uudet koronakannat aiheuttavat sen että ensi syksynä hengitystieinfektiokauden taas alkaessa ollaan samassa tilanteessa kuin oltiin viime syksynä ja koko talvikauden. Tilannetta pahentaa entisestään se mikäli rokotetut saavat rokotuspassien kanssa alkaa matkustella maailmalla ja tuoda tuliaisina rokotukselle ja sairastetun koronan immuniteetille vastustuskykyisiä koronakantoja mm. brassivariantin P1-muunnosta ja ties mitä muita. Seuraava talvikausi tulee olemaan entistä pahempi kun heikompi osa kansasta alkaa vastustaa ja miekkaroida koronarajoituksia vastaan, kun psyyke ei kestä poikkeusaikaa ja elämysten rajoittamista.

      Pandemialainsäädäntö pitäisi saada pikimmiten kuntoon. Siis mahdollisuus tarpeen vaatiessa tukahdutustoimiin mm.

      - mahdollisuus max 72h vanhan negatiivisen koronatestin vaatimiseen maahantulijoilta (myös omilta kotimaahan palaavilta kansalaisilta ja rekka- ja kuorma-autokuskeilta sekä logistiikkahenkilöstöltä)

      - mahdollisuus pakkotesteihin rajalla kaikille maahantulijoille

      - mahdollisuus 14 vrk valvottuun pakkokaranteeniin karanteenihotellissa (omakustanteinen tai työnantajan maksama)

      - mahdollisuus sulkea mikä tahansa ryhmäytymispaikka tarvittaessa tai vähentää niiden väkimäärää esim. 10 tai 6 henkilöön. Pitää koskea myös ravintoloita, ja olla mahdollisuus rajata erikseen varsinaisten ruokaravintoloiden tai anniskelupaikkojen aukioloa.

      - mahdollisuus anniskelukieltoon ravintoloissa

      - mahdollisuus maskipakkoon julkisilla paikoilla joissa perheen ulkopuolisia henkilöitä. Ne jotka eivät voi käyttää maskia ovat velvoitettuja käyttämään visiirejä. Näin varsinaiset änkyrät paljastuvat. Tarvittaessa mahdollisuus asettaa myös venttiilittömien FFP2 hengityssuojainten käyttövelvoite vastaavissa paikoissa, mikäli tilanne entisestään pahenee.

      - tarvittaessa liikkumisrajoituksia ja ulkonaliikkumiskielto, mikäli tilanne entisestään pahenee

      Nämä rajoitukset voidaan antaa aluekohtaisesti kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla, mutta tarvittaessa myös koko maassa. Rajoitusten rikkomista seuraa sanktio esim. sakko tai vankeusrangaistus, riippuen sen vakavuudesta.

      Suomen on varauduttava siihen etteivät nykyiset rokotteet ja niiden antama immuniteetti riitä ja tilanne pahenee taas talvikaudella ja tukahduttaminen on ainoa toimiva keino pitää maan sisäinen toiminta ja talous käynnissä.


      korona-exitin rinnalla pitää valmistautua myös koronapandemian jatkumiseen pandemialait valmistelemalla, ettei taas ensi talvikautena olla samojen ongelmien edessä kuin nyt!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Perusoikeusnillitys ei ole missään maassa sillä tasolla kuin Suomessa.

      Suomessa on kourallinen oikeusoppineita dosentteja ja professoreita jotka käytännössä tulkinnoillaan määrä miten Suomen perustuslakia on tulkittava. Ovatko he oikeasti erehtymättömiä? Oikeuskansleri on oikeustieteen tohteri ja tulkitsi eri tavalla kuin nämä "viralliset viisaat". Ei kai oikeustieteen tohtorikaan ole ihan tumpelo maallikko.

      Kukaan ei kyseenalaista perustuslakivaliokunnan käyttämien asiantuntijoiden TULKINTOJA. Pitäisikö kyseenalaistaa ja kysyä ovatko ne todella ainoita mahdollisia tulkintoja?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5168
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1343
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1036
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      948
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      727
    Aihe